Synnytystä ennakoivat oireet

Täällä taas viime yönä oli niin kipeitä supistuksia että olin varma että pitäs jo lähtee mutta ei.. kohta ultraan ja varmaan sen kohdunsuun katsovat samalla. Jännää!
 
Huomenna käynnistetään kello 8:30 38+3, kun kuulemma vähemmän riskejä niin kun pystyvät seuraamaan osastolla. 2500g vauvan paino tällä hetkellä. Apua :D kohdunsuu oli auki 2cm ja kanava hävinnyt lähes kokonaan eli hyvä lähtökohta synnytykselle. :) vauva tosi matalalla ja päätä ei saanu edes mitattua enää.
 
Voi ei. Nyt tulee sitä kirkasta verta sitten ja soitin synnärille ja käski seurailla lisääntyykö vai väheneekö. Voi kyllä olla että siitä kohdunsuu tutkimuksesta johtuu mut pikkuhousunsuoja kastui kokonaan verestä ja menkkakipujakin on mietona! Onkohan normaalia?
 
SIlloin 11 vuotta sitten OYS osastolla olo oli ihan hirveä ja ne kätilöt siellä ei tuntunut ottavan ollenkaan huomioon äitiä tai äidin mielipiteitä tai tunteita, nyt jäi kyllä henkilökunnasta positiivinen kuva, ainut miinus että tuohonkin viiteen päivään mahtui monta hoitajaa, taisi kaksi hoitajaa olla kaksi kertaa, muuten tuntui että vähän väliä sieltä tulee "Minä olen se ja se, onneksi olkoon! Olen nyt tässä päivä/ilta/yöhoitajana..."
Jossakin vaiheessa jo tuskastutti, kun oli vähän niitä traumoja/ennakkoluuloja siitä vuosien takaisesta. "Pelotti" että jos oli ihana hoitaja päivässä, niin onko iltahoitaja sitten minkälainen?

Hienosti ottivat tosiaan huomioon nuo hormoonihuurut :hilarious: Minä kun olen ilman hormoonejakin melkoinen herkkis, niin se potenssiin sata :grin

Kovasti lähtiessä toivotettiin tervetuloa uudelleen, vaan en taida olla menossa :hilarious:

No tuo oli kyllä itse asiassa ainut miinus tuo henkilokunnan vaihtuvuus. Mietin yhdessä välissä että kuinka hemmetin paljon siellä on väkeä töissä kun niin monet onnittelut saatiin! :eek: Ja pari tylympää tyyppiä löytyi kyllä, mutta sitte "onneksi" taas vuoro vaihtui ja uus tuli sisälle. :D
 
Minäkin koin tuon henkilökunnan vaihtuvuuden stressaavana, kun aina sai olla lisäksi selittämässä mikä meidän tilanne on tyyliin alusta asti. Me siis tosiaan oltiin kyllä eri sairaalassa, mutta kuitenkin. Viikon kun siellä oli ja joka aamu ja ilta uus naama niin kyllä sitä oli sekaisin ja tuntui välillä, että onko kukaan hoitaja meidän tilanteesta kartalla. Onneksi valtaosa hoitajista oli mukavia.

Ja Diannille tsemppiä!
 
Tsemppiä Diann! (mäki haluun jo, oon ihan loppu)
 
Voi ei. Nyt tulee sitä kirkasta verta sitten ja soitin synnärille ja käski seurailla lisääntyykö vai väheneekö. Voi kyllä olla että siitä kohdunsuu tutkimuksesta johtuu mut pikkuhousunsuoja kastui kokonaan verestä ja menkkakipujakin on mietona! Onkohan normaalia?

Mulla alko just tollei ja se verenvuoto paikannettiin just kohdunsuulle missä pienet suonet napsuu avautumisesta johtuvasta venymisestä.
Tsemppiä!!! :)
 
Mullaki oli ehkä yks hoitaja kahesti koko aikana, mutta en antanu sen häiritä ku niinhän se väkisinkin menee :) Hyvin tuntuivat olevan perillä tilanteesta aina edellisen hoitajan raportin myötä, joten ei tarvinnu erikseen kyllä päivittää tilannetta.

Yks hoitaja tuntu ensin tosi etäiseltä ja hiljaiselta, jopa tylyltä, mutta kun teki kotiinpääsytarkastusta niin ilmeisesti vaginaan tuijottelu rikko jään ku sitten oli oikein mukavan oloinen :D Ehkä se oli hiljainen aiemmin, ku ei ollu juuri sanottavaa ku kaikki asiat oli selvillä, ja lähinnä vaan ilmoitin että "hei saisinko särkylääkettä, otin alastonpainon kello se ja se oli sen verran. Moneltako lääkäri tulee?" :D
 
Äsken irtosi sitten limatulppa kerralla iso verinen klöntti tippui suojaan. Sitä olikin aika paljon mutta ei voinut erehtyä kun semmonen limainen kasa! Hyh. Täällä supparit vähän laantunut ballongin poistumisen myötä. 3,5 cm auki ja aamusta tarkoitus viimeistään mennä saliin ja jatkaa operaatiota ellei sitä ennen ala tapahtua. :)
 
Mulla eilen oli semmosta alapään ja kohdun kipuilua. Viime yönä sitten juoksin pissalla ja alapäätä särki. Aamupäivästä mahaa painoi ja alapää oli kipeä. Seiskan aikaan rupesi tulemaan melko kivuttomia supistuksia. Ja nyt tulee ihan supistuksia-supistuksia 4-7 min välein. Joskos huomenna vauva syntyisi :)
 
Itelläni kans viime yö meni pissalla juostessa ja paikkoja särki ja särkee edelleen, vitsit ku tuskastutti ku ois kyllä unta riittäny. Pikkuneitikin itki ja oksensi, siinä sit suoritettiin lakananvaihtokin keskellä yötä. :D Jos ensi yö olisi taas parempi..
 
Mulla meni vedet yöllä ja sit alko jäätävä palleakipu ja oksentaminen niin lähettiin sairaalaa kohti. Ny odotellaan labroja ja lääkäriä. Verenpaine oli sen verran koholla että sain siihen jotain nappia.
 
Joo, lievä raskausmyrkytys, käynnistellään. Jos ei ala paikat kypsyyn ni huomenna tai ylihuomenna sit sektio. Hip ja heij.:shifty:
 
Täälläkin on jopa jo napakampia supistuksia. Ei siis kipeitä mutta ihan hyvin tuntuu kun kiristää. Ei mitenkään säännöllisestikään mutta enempi on kuitenkin nyt iltapäivästä tullu.
 
Täällä on eilen saatu 2 cytoteciä. Aamulla laittovat saliin oksitosiini tippaan jossa oon nyt roikkunu kohta 5 tuntia. Eikä vieläkään supista niin että tarvis lääkettä. Alkaa kyllä epätoivo iskemää. :rolleyes:
 
Takaisin
Top