Synnytyspelko

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja .juulia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minulla aika sekavat tunnelmat synnytyksistä. Tästä voisi kirjoittaa pitkästi mutta yritän hyvin lyhyesti.
1.raskaus meni reilusti yli, yritettiin käynnistää, kestää päiviä. Lääkäri puhkaisee lapsivedet, siitä sitten osastolle, synnytyksen kuluessa vuorossa ehtii olla kolme eri kätilöä ja yksi niistä haukkuu minut koska valitan kipuja jotka on sietämättömiä.Oksitosiinitippaa painetaan mutta aukeamista ei tapahdu. Loppupeleissä sydänäänet laskee ja joudutaan hätäsektioon. Lapsi saa 1 pisteen syntyessään eli on kovin huonossa kunnossa. Poika on keskolassa minä osastolla yksin. Sitten kun vihdoin päästään samalle osastolle niin imetysapua ei oikein saa vaan saan sielläkin haukkumisia vanhoilta kätilöiltä, aina tein väärin enkä enää uskaltanut kelloa soittaa kun sieltä huudettiin: "Mitä asiaa". Elämä alkaa vasta kun päästään kotiin. Imetys ei.

2. lapsen kohdalla ei sektiolupaa heru etukäteen, ahdistaa ja stressaa, vihdoin sektio myönnetään. Poika syntyy hyväkuntoisena ja reippaana. Nyt päästään eri lapsivuodeosastolle kuin ekalla kerralla joka on kuin taivas maan päällä, kätilöt ja lastenhoitajat ovat nuoria huolehtivaisia ja muistavat kehua joka käänteessä, pikkuhiljaa uskallan soittaa apuakin kun tulevat ilman eri tivaamista heti kysymään. Eri mielellä kotiin mutta imetys ei onnistu taaskaan kuin hetken.

Nyt odotellaan kolmatta. Toivon sydämestäni etten joudu sille ekalle osastolle. Nyt en murehdi imetystä, sujuu tai ei pumppaamaan en ala, viimeksi itseni sillä uuvutin. Eiköhän sektioluvan saa tällä kertaa helpommin tai sitten kyllä on kumma juttu.
 
Mäkin olen joutunut piikittämään sektion jälkeen, ja ihan sanoivat syyksi sen että ison leikkauksen jälkeen suurempi tulppa riski.

Mulla itselläni ei itse synnytyspelkoa ole, mut siihen liittyvää ja kaikkea muuta vielä lisäksi. En vaan tiiä mitähän pelkoa sitä lähtis ekana käymään läpi, pelkopolille varmasti tulee jossain vaiheessa lähete..
Oon siis synnyttäny alateitse sekä hätäsektiolla, ja mulle tulee olemaan tässä nyt tärkeintä et vauva selviää, tavalla ei väliä..
 
Niin, mulle sanottiin vaan, että tämä on käytäntö ison leikkauksen jälkeen, meillä suvussa paljon hyytymis häiriöitä, multa ei ole tutkittu ja silti jouduin piikittämään.
 
Minullakin aika positiiviset synnytyskokemukset.

1. Lapsi
Supistukset alkoi spontaanisti klo 23. Yön istuskelin olohuoneessa ja vessassa tyhjentymässä. Katselin DVDtä ja keinuin. Joensuuhun lähdettiin täältä Lieksasta n. klo 8. Kävelin itse saliin. Sain mennä ammeeseen ja likosin siellä varmaan klo 12.30 asti. Sitten halusin jo tujumpaa kivunlievitystä, sain ilokaasua ja spinaalin. Ponnistusvaihe alkoi reilusti kolmen jälkeen. Tyttö syntyi noin tunnin ponnustusvaiheen päätteeksi. Kalvot siis puhkaistiin spinaalin jälkeen, eppari tehtiin ennen kuin sain ponnistettua vauvan epparihaava kipeä muutaman päivän. Osastolla oli kamalaa, tylsää, ahdistavaa, liikaa porukkaa ja apuja vauvan hoidon opettamiseen ei juuri tullut.

2.lapsi
Supistukset alkoi n.klo 2. Kituutin n. Klo 5 asti takkahuoneessa ja vessassa, etten herättäisi esikoista ravaamisellani. Vanhempieni tullessa n.klo 5.15 lähdimme ajamaan Joensuuhun. Mies kysyi kyydissä useammin kuin kerran että tilataanko ambulanssi. Ajettiin kiireen vilkkaa ja n. 6.30 pääsin pyörätuolilla saliin. Auki olin 8 cm. Kohdunkaulan puudutuksen kerkesi lääkäri laittaa mutta totesi minulle lähtiessään että toivottavasti auttaa. Kalvot puhkaistiin, poika syntyi 8 min ponnistuksen jälkeen klo 6.58. Eppari leikattiin javuosin jostain syystä paljon. Osastolla oli mukavampaa koska kaveri synnytti 6 tuntia ailasemmin ja oli myös osastolla ja osasin jo hoitaa vauvaa.

Yhteenvetona kummassakin oli hyviä puolia ja huonoja, mutta kammoa ei jääny. Meillä on n. 100 km matkaa sairaalaan, niin se vaan pelottaa että jos joudun synnyttämään matkalla ja repeän ilman epparia...
 
Mua ei pelottanut ekan lapsen syntymä yhtään, otin epiduraali puudutuksen kun olin auki 4cm ja tunnin päästä vauva oli ponnistettu ulos, ilman kipuja tietenkin :p Mutta tän synnytyksen jälkeen kun epiduraali menetti tehokkuutensa alkoikin elämäni pahin painajainen... Aivan järjetön päänsärky! Lääkärit laittoivat väsymyksen nestehukan piikkiin, mutta vaikka olin letkuissa nesteytyksessä ei se lähtenyt pois. Lopulta viikko synnytyksestä kun hirveä oksentelu ja pyörtyily alkoi, vihdoin uskoivat että nyt on joku vialla.
Siinä oli siis käynyt niin että kun se epiduraali oli pistetty alaselkään niin se oli jättänyt selkäydinnesteet vuotamaan ja se sähköitti kivun suoraa päähän ja aivoihin. Oli niin hirveä särky että tuntu että mun pääräjähtää ja melkein aloin jo toivoa että kuolisin kun en voinut tehdä mitään, en edes seisoa tai vauvaa hoitaa ja sattui niin mielettömästi :grumpy:
Lopulta kipu loppui kuin seinään kun anestesialääkäri otti minusta omaa vertani ja ruiskutti sen sinne samaan kohtaan mihin oli epiduraali laitettu, ns tukkimaan tämä ydinnesteiden vuoto. Myöhemmin sain vielä hoitajalta kuulla että jos sitä ei olis hoidettu niin olisi voinut tulla aivovaurio!
Niin että tuosta jäi kyllä itselle kammo, vaikka tiedän että se on harvinaista että näin käy.
Mutta enpä tiedä miten uskallan seuraavaa lähteä synnyttämään, ainakaan yhtäkään piikkiä ei isketä! Ugh!
 
Mä sit taas pelkään sitä että joudun sektioon. Haluan ehdottomasti synnyttää alakautta jos minun sekä vauvan terveys sallii sen! Jotenkin kun on elämässä joutunut niin moniin leikkauksiin niin en halua niitä kipuja ja leikkauksesta toipumista En osaa kuvitella et pystyisin nauttimaan olosta vauvan kanssa niin paljon sektion jälkeen. Onhan sektio yks isoimmista leikkauksista.
 
Totta, en mäkään haluais joutua leikeltäväksi :S jospa tällä kertaa selviäis loppuun asti ilman mitään ja sais sen toivoman all natural birth ilman mitään puudutteita.
 
Muakin pelottaa jo synnytys jonkin verran. Tai pelottaisi varmasti paljon, mutta olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa kun on pelännyt jo muutenkin ensin tuulimunaa ja kohdunulkoista, sitten keskenmenoa (ja vähän vieläkin), sitä että kehityksessä menee jotain vikaan, ettei sydänääniä enää löydykään jne...

Ei siis niin paljoa pelota omasta puolestani, kai siitä kivusta jotenkin selviää ja jossain vaiheessa toipuu (ja otan vastaan kyllä kaiken tarjotin lääkityksen) mutta mua pelottaa ihan hirveästi se, että synnytyksessä menee jotain pieleen sillä tavalla että vauvalle käy jotakin. Mun on vaikea luottaa, että me ihan oikeasti saataisiin vauva ja pelkään että jos ei jotain mene pahasti vikaan jo raskauden aikana, niin sitten niin voi käydä synnytyksessä. huoh.
 
Minimo sama täällä ! Ei vielä ainakaan se itse synnytys pelota, uskon siitä selviäväni, kun naiset on selvinneet siitä jopa ilman mitään kivunlievitystä. Mutta se pelottaa, miten vauva siitä selviytyy , ja tällä hetkellä se että se edes sinne asti selviää hengissä ja kunnossa :/
Esikoista kun odotan niin tavallaan varmaan pelkään loppuun asti jotain , kun kaikki tuntemukset on uusia kuitenkin.
 
Anil123, ei tuo pelko häviä vaikkei odottaisi esikoista. Emmeköhän kaikki mieti pitkin odotusaikaa asioita. Pelon aste vain vaihtelee eri ihmisillä.
 
Niin voihan se olla niinkin , että joka raskaudessa on pelkoja . Jotenkin vaan tuntuu , ettei niistä niin puhuta , ainakin kaikki on mulle vaan näistä mainitessani sanonut että kaikki menee hyvin ym ihan turha pelätä ja jännittää , siellä se kasvaa ihan rauhassa . Kukaan kun ei voi tietää etukäteen , että kaikki hyvin menisi :D
Täytyy varmaan yrittää jotenkin olla stressaamatta sen enempää .
 
Minulla ei synnytyspelkoa tullut, vaikka olenkin yhden synnytyksen ollut tukihenkilönä (normaali synnytys, kesto 6h) ja lähipiirissäni on usea synnytys ollut "ei-normaali" ja kesto 15-30h. Itselläni on vain ajatus siitä, että hyvin se menee kuin sairaalassa homman hoitaa. Edes kipua en pelkää, ja olenkin ajatellut kivun lievityksestä että katsotaan sitten paikan päällä. Kysyinkin mieheltä onko normaalia ettei minua ensisynnyttäjänä pelota (hälle siis toinen lapsi) niin hän ritarillisesti sanoi minulle että olen rohkeimpia naisia joita hän tuntee, ettei se ole mikään ihme. Kyllä, mies on oppinut kuinka sanotaan, jotta raskaanaoleva nainen pidetään tyytyväisenä ;)
 
Itse ilmoittauduin Helsingissä Nyytti-ryhmään. Tämä on Helsingissä järjestettävä ryhmä erityisesti synnytyspelosta kärsiville ensisynnyttäjille. Mun ihana neuvolantäti suositteli tätä mulle. En olisi muuten ehkä edes löytänyt koko ryhmää. Nyyttiryhmä käy mm. tutustumassa synnytyssairaalaan etukäteen paikan päällä, mitä ei muutoin enää järjestetä.

Lisätietoja löytyy tuolta, jos jotakuta kiinnostaa;
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sair...lkovastaanotot/nyyttiryhma/Sivut/default.aspx

Olen kauhea stressaaja. Neuvolalääkärikin tästä jo huomautti hienovaraisesti, ja sanoi, että mä en saa missään nimessä ostaa kotidoppleria. Muuten kuulemma ravaan siellä joka toinen päivä, kun en saa sydänääniä kuulumaan. Olin silloin jossain viikoilla 16-18 tms. laughing7 Stressaan muutenkin koko ajan, että saanko pidettyä lapsen hengissä (vaikka nytkin potkii tuolla mahassa kuin viimeistä päivää), niin ehkä synnytyksestä stressaaminen menee tähän samaan syssyyn. Huomasin, että täällä oli muillakin samanlaisia tuntemuksia. Alussa olin varma, että lapsi on tuulimuna. Ekan ultran jälkeen, kun näin vauvan, alkoi muunlainen stressaaminen. Olenkohan diagnosoinut itselleni noin 20 kertaa raskausmyrkytyksen, lapsenveden vuotamisen tai keskenmenon.
Tuolla se nyt kuitenkin tekee tuloaan...tyttölapsi. :)

Seuraavaksi voikin sitten riehaantua synnytyksestä, joka on siis näillä näkymin edessä 3 kuukauden päästä. Enkä malta odottaa, että tuo Nyyttiryhmä alkaa helmikuussa. Pääsen ehkä purkamaan paineita pois omasta päästä.
 
Kuulostaa niin multa. Stressaan iha joka asiaa. Neuvolas sanottii mullekki et älä hanki kotidoppleria. Ensiavussakin oon juossu ja lääkäris tyylii jonku kirpunpureman takia :D.Ei meinaa ees uskaltaa syödä mtn,kävellä siä missä menee autoja(sen välttäminen on kyl mahdotonta), siivota siivousaineilla etc...synnytystä en oo viä miettiny ku siihen aikaa mut kai kohta iskee paniikki :D...
 
Minä en osannut ensimmäisen lapsen kohdalla ollenkaan pelätä synnytystä kun en ollut sitä kokenut. Tiesin että se sattuu ja kaikkea voi tapahtua. Mutta kun siinä itse tilanteessa oli niin kyllä se jännitti. Limatulppa meni ja supistuksia oli jo pari ollut ja sitten meni vielä lapsivesi. Supistuksia kestin hyvin kun ne oli vielä siedettävän tuntuisia. Sairaalaan kun menin niin olin jo 4cm auki ja siihen ei ollut kauaa menny. Siitä sitten alkoikin kauheimmat supistukset ikinä. No se ei mua niinkään pelota vaikka piinaavaa onkin. Mulla on ponnistusvaiheen pelko. Ja se etten ehdi saamaan mitään kivunlievitystä kun mulla ei enään vaikuttanu epiduraali puudutus. Olenkin menossa pelkopelolille puhumaan tuosta. Voi olla että mä haluaisin käynnistyksen kun mua pelottaa ajatus etten sais mitään kivunlievitystä, kun esikoinen oli aika nopsaa jo pois masusta niin pelkään että tää tulis vielä nopeammin mikä on ihan mahdollista. Tai sitten en pyydä käynnistystä ja lähden heti sairaalaan kun on säännöllisiä supistuksia
 
Minullakin on vähän kammona se ponnistusvaihe... Kun toista synnyttäessä en ehtinyt saada mitään kivunlievitystä mikä ois kerenny vaikuttaa kun poika jo syntyi. Ja se ponnistusvaihe oli kauheaa! Tuntui ettei kärsi ponnistaa vaikka oli pakko ponnistaa... Onneksi en kitunu kun 8 min, mutta siitä jäi kuitenkin mieleen pyörimään että tahdon saada jonkun hyvän puudutuksen ennen seuraavan vauvan ulos ponnistamista... Saas nähä kerkiinkö tälläkään kertaa saada sellasta...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top