Synnytyspelko

.juulia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Vaikka synnyttäminen ei ymmärrettävästi monilla heti plussan jälkeen ole mielessä niin ajattelin silti aloittaa aiheesta keskustelua, sillä itselläni jotain synnytyspelon tapaista on "jäänyt" esikoisen synnytyksen jälkeen. Esikoisen syntymästä siis 5,5v, mutta synnytys oli sen verran raskas kokemus, että vieläkin synnytys alateitse tuntuu melko vaikealta ajatukselta. Olen synnytystä puinut heti sen jälkeen neuvolassa ja oman koulutuksenikin puolesta tiedän melko hyvin, miksi synnytyksessä tapahtui tiettyjä asioita ja miksi oli kiire, eli sellaisia "mustia aukkoja" ei pelkoni taustalla ole, lähinnä kokemus siitä, että en uskoisi pystyväni samaan uudelleen. Toisaalta sektiokaan ei ole mikään "helppo" vaihtoehto ja haluaisin päästä edellisen synnytyksen jälkeisistä fiiliksistä yli. Jännää että tosiaan viimeksi en pelännyt yhtään ja olin tosi avoimin ja luottavaisin mielin että kyllä kaikki hoituu ja järjestyy. Mistähän sitä samaa tunnelmaa saisi takaisin.. Pelkääkö joku muu? Entä onko muilla kokemuksia pelkopolista erityisesti Turun seudulla? Entä suunnitellusta sektiosta pelon vuoksi? Onko joku voittanut pelkonsa ja "selvinnyt" uudesta alatiesynnytyksestä?
 
Juulia, itsekin ajattelin jossain vaiheessa aloittaa tänne ketjun synnytyspelosta, mutta sinä ehditkin ensin :) Kun luin tuon viestisi, nin ensimmäinen ajatukseni oli, että "huh, en olekaan tämän pelkoni kanssa täysin yksin"... Itse olen siis esikoisen odottaja, eikä minulla ole aiemmin synnytyksestä kokemusta. Olen kuitenkin kärsinyt järkyttävästä synnytyspelosta jo kauan ennen kuin aloin edes suunnitella raskautta. Kun mietin synnytystä tai esim. jossain telkkariohjelmassa näytetään synytys, niin alan heti voida pahoin ja hyperventiloimaan; menen ihan paniikkiin.

Itselläni tämä alkuraskaus on ollut sen verran vaikea, ettei tuo synnnytyspelko ole ihan vielä ollut täysin pinnalla. Mutta sen tiedän, että jos tämä raskaus tästä etenee, niin ihan varmasti paniikki iskee ja pelko nostaa päätään. Olen monesti sanonut miehellenikin, että jos sinne asti päästään, niin en tiedä miten lapsi tuolta saadaan ulos; minä en nimittäin ainakaan aio sitä synnyttää...! :stop:

Olen jo nyt asennoitunut siihen, että olen varmasti pelkopolin asiakas. Olenkin tässä yrittänyt jo valmiiksi miettiä, että mikä minua siinä synnytyksessä sitten niin kovin pelottaa... Usein olen nimittäin kuullut ensiodottajien sanovan, ettei tuleva synnytys pelota, sillä he eivät tiedä mitä pitäisi pelätä... Omalla kohdallani olisi varmasti lyhyempi vastata, että mikä ei pelota, sillä sanalla sanoen synnytyksessä minua pelottaa KAIKKI.

Ensinnäkin olen kauhea kontrollifriikki; suunnittelen asiat aina huolella etukäteen ja välillä tuntuu, että maailma kaatuu jos asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut. No, tietysti oman synnytyksensäkin voisi suunnitella, mutta sen tiedän, että lähes koskaan synnytyksessä ei mikään mene niin kuin on etukäteen ajatellut. Pelkään siis synnytyksessä sitä kontrollin ja hallinnan tunteen menettämistä; sitä, ettei asiat ole minun käsissäni. Tässä pitäsi sitten tietysti pystyä luottamaan hoitohenkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa, mutta minun historiallani sekin on vaikeaa (olen siis sairastanut vakavaa syömishäiriötä, josta ajasta vietin kokonaiset kaksi vuotta eri osastoilla; minun hoidossani tehtiin useita virheitä ja moni asia meni päin mäntyä; siksi siis luottamus sairaalahenkilökuntaan on omalla kohdallani aika heikoissa kantimissa).

Lisäksi minulla on todella alhainen kipukynnys ja pelkään piikkejä kuollakseni. En nykyisin käy edes verikokeissa, jos mies ei ole pitämässä kädestä kiinni :) Ja usein on mulla tajukin lähtenyt pistettäessä :sad001 Se synnytyksessä koettu kipu on varmasti ihan toisista sfääreistä kuin verikokeiden neulanpisto, ja se pelottaakin ihan hulluna. Miten ihmeessä kestän sen kivun? Entä jos en pysy tajuissani? Miten paljon piikkejä siinä joudutaan laittamaan? Ja sitten tietysti ne repeämät pelottaa... Voinko revetä niin pahasti, ettei minua saada enää kursittua kokoon? :nailbiting:

Joo, että tämmösten pelkojen kanssa sitten mennään neuvolaan... Katsotaan mietä siellä sanotaan... Tietysti haluaisin pelkopolille mennä, ja katsoa josko osaisivat siellä auttaa. Mutta aika varmasti tiedän jo nyt, että sen sektioluvan aion hankkia vaikka kiven navalta jos sinne asti päästään...
 
Nuo pelottaa synnytys, niin paljon et mä valitsen ehkä sektion. No sektion saattaa valita lääkärikin turvallisuus syistä.

Kaikki juontaa juurensa esikoisen syntymään. Mulla ei ollut mitään pelkoja. Mä halusin mahdollisimman vähä lääkkeitä ja olla kylvyssä.
Mutta toisin kävi
Lyhyesti.. se oli kamala.
Pikkasen pitemmän.. vauvan sydänäänten vaihtelevuuden takia käynnistettiin ballokki ja muutaman tunnin päästä puhkaistiin kalvot ja sit tippaa. No sitten salissa vähä yli 30 tuntia supistuksia jonka tuloksena 4cm auki. Lopulta päädytään kiireelliseen sektion. Jota en missä nimessä olisi halunnut mutta lopussa se sektion päätöksen kuuleminen oli pelastus. Lääkkeitä tyrkytettiin ja oli kokoajan kaiken maailman piuhoissa joten en päässyt edes suihkuun ruokaa sain tosi vähä (kerran puuron).
 
Minulla ei varsinaisesti ole mitään suuria pelkoja liittyen synnytykseen mutta esikoiseni tuli suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi (tyyppi tykkäs istua masussa lähes koko raskauden ajan). Haluan vain jakaa tänne positiivisen sektiokokemukseni, mikäli se helpottaa jotakin. Minun sektio meni todella nopeasti ja täysin kivuttomasti. Ainoa asia mikä pisti hieman hyttysen pistoa enemmän oli epiduraalin pistäminen tuonne alaselkään. Kun rentouttaa kehonsa se on yllättävän pieni kipu. Sitten kroppa puutui tisseistä alaspäin kokonaan. Sektio tuntui ainoastaan hieman hassulta kun sitä lasta vedetään ulos, siinä kroppa heiluu ja sen vetoenergian tuntee vaikkei se satukaan yhtään. Leikkaushaava toki sitten särkee. Minulla se särky kesti pari päivää. Uskon kuitenkin vaikkei kokemusta olekaan niin sen alatiesynnytyksenkin jälkeen paikkoja särkee. Siihen saa sitten kipulääkettä. Halusin kertoa tämän niille jotka harkitsevat pelon takia sektiota. Minulle se oli positiivinen kokemus kaikenkaikkiaan ja nyt toisella kierroksella ensimmäisen lapsensa sektiolla synnyttäneille sitä mahdollisuutta kai tarjotaan vaihtoehtona... Saa nähdä mitä teen en oo vielä päättänyt mutta sektio saattaa hyvinkin olla se mihin päädyn.
 
Täällä pelätään myös. Esikoisen kanssa synnytys käynnistettiin radin takia 41+5 ja itse synnytys kesti toista vuorokautta (syntyi 42+0). En nyt halua mennä yksityiskohtiin ja siten ehkä lisätä jonkun pelkoa, mutta totean vaan, että tätä toka en todellakaan halua synnyttää käynnistämällä! Eli se on joko spontaani synnytys tai sitten sektio, jos kroppani ei itse osaa käynnistää synnytystä.

Muistan, kun esikoinen oli 5kk ja näin sattumoisin synnytyshetkellä vuorossa olleen kätilön eräillä festareilla, nousi ihoni kananlihalle ja vedet silmiin. Menin ihan paniikkiin, vaikka ko. kätilössä ei todellakaan ollut mitään vikaa.

Kaikista eniten toivon nyt sitä spontaania alatiesynnytystä, koska vaikka se on ihan hirveetä, toivon kokevani tällä kertaa sen "voimauttavan" fiiliksen, josta moni niin puhuu. Tää on kuitenkin se viiminen synnytys mulle.
 
Mulla on tosi samanlaiset fiilikset kun Nuppu87:lla :/ En osaa konkreettisesti määritellä, että mitä pelkään synnytyksessä, mutta pelko on sairaalloinen. Odotan ensimmäistä lastani, joten kaikki on vielä uutta ja pelottavaa muutenkin. Oon aina pitänyt niitä synnytysvalmennusjuttuja ihan höpönlöpönä, mutta mitä luulette, auttaiskohan joku sellainen?
 
Mua tavallaan pelottaa, että taas on edessä kiireellinen sektio. Pelottaa ne sektion jälkeiset piikit mitkä pitää itse pistää viikon ajan, hyi... Mies ne joutui mulle viimeksi pistämään, kun mä en kerta kaikkiaan siihen pystynyt.

Synnytys käynnistyi viimeksi spontaanisti, mutta vauva ei vaan laskeutunut. Ja sitten on ahdas lantio, niin yhtään esikoista isompi ei kyllä mahdu tulemaan alakautta...

Mun sektiosta toipuminen oli yhtä helvettiä myös, enkä haluaisi sitä joutua kokemaan uudestaan :sad001
 
Kiireellinen sektio ja suunniteltu sektio taitavat poiketa toisistaan melko paljon kun toisessa on jo se normaalisynnytyskin käynnissä. Eli jos on pelkojen takia sektio niin se on suunniteltu ja tunnelma on siinä varmasti ihan erilainen ja toipuminen ja muukin sitten vähemmän traumaattiset. Uskon näin.
 
Santral87:lle vielä: Kertomasi perusteella saat kyllä suunnitellun sektion pyytämällä. Selkeät perusteet kyllä on sille. Ahdas lantio ja edellisen synnytyksen kulku..ehkä et edes saa tehdä alatietä.
 
Huhtivauva, joutuu sitä silti pistämään niitä verta ohentavia sen viikon vähintään. Mulla aukesi viimeksi leikkaushaava, sitä tuskin olisi pystynyt estämään suunnitellussakaan, lisäksi kuukauden antibiootit...
Ei kiitos, jos sen voi välttää.
Ensi keväänä kuitenkin kotona pitää pystyä hoitamaan myös esikoinen, joka on silloin reilun vuoden ikäinen.
 
Täällä myös yksi synnytyspelosta kärsijä. Olen pelännyt synnytystä aina, ja se ei ole helpottanut vaikka synnytinkin esikoisen alakautta. Kävin silloin pelkopolilla juttelemassa... Vedin asenteella "pakko vaan synnyttää, pakko, tästä on mun äitikin selvinnyt ilman mitään kipulääkkeitä ja äidinäiti on synnyttänyt 7 lasta kotona". Periaatteessa mun synnytys meni ihan hyvin, ensikertalaiseksi vielä suht nopeasti. Kivuliastahan se oli, ja pelottavaa. Sain epiduraalin jossain vaiheessa, kätilö huomasi kärvistelyni ja tilasi anestesialääkärin paikalle. Reilu tunti tämän jälkeen paikat olikin auenneet... (sitä ennen ei auenneet mihinkään viidestä sentistä, kaipa jännitin niin paljon tms)

Synnytyksen aikana pelko otti 2 kertaa "niska-pers"-otteen ja se ei todellakaan ollut mukavaa. Onneksi siitä selvittiin ihan ok. Kahteen viikkoon ei puhettakaan istumisesta, sen jälkeen alkoi helpottaa. Synnytyksessä pelottaa aika monikin asia, ballonki käynnistystä en halua enää ikinä jollei mua viedä väkipakolla siihen... Tosin siitäkin oon kuullut ihan positiivisia kokemuksia. Omani ei ollut sellainen...
 
Minä odotan kyllä synnytystä ihan innolla kokemuksenakin. Mahtavaa mihin naisen keho pystyy! Saattaa kyllä muuttua sitten ääni kellossa tosipaikan tullen :wink En ole yleensä kovin kipuherkkä, enemmän pelkään kivussa sitä että jokin on vialla. Tollasessa kontrolloidussa ja ammattilaisten seuraamassa kivussa luulisi olevan kuitenkin aika turvallinen olo.

Pistämiset on musta ihan ok, mutta mua alkaa helposti pyörryttää ja etoa jos nään omaa verta tai itelle käy jotain niinkun haava sormeen tai jotain. Jännä kun töissä nään sitten muiden ihmsiten verta päivittäin eikä se haittaa. Niin, että toivottavasti en pyörry järkytyksestä!

Eniten pelottaa, että vauvalle käy jotain ja sitten, että repeän oikein pahasti. Toivon luonnollista synnytystä, vaikka sektiokaan ei pelota kunhan ei olisi hätäsektio. Opiskeluaikana olin 8 viikkoa sektiosalissa ja suunnitellut sektiothan oli oikein näppäriä ja mukavanoloisia toimenpiteitä. Toisaalta, en haluaisi että kohtuun jäisi "heikko kohta" arven muodossa jos haluaa isompaa perhettä ja onhan alatiesynnytys lapselle se parempi vaihtoehto vastustuskyvyn kehityksen jne suhteen.

Töissä kuulin kahden juuri mammalomalta palanneen kolleegan keskustelun: "me tiedetään mitä todellinen kipu on, eikö vaan, heh heh" johon toinen "no jaa, mulla meni kyllä kaikki niin hyvin kun olla voi"

Ajattelin vaan, että niin paljon on eri kokemuksia ja varmaan tärkeä, että huonoista kokemuksista saa puhua, mutta en tiedä onko tarkotuksen mukaista korostaa noita kipu juttuja sun muita tai pelotella toisia.

Toivottavasti voidaan täällä yhdessä tsempata toisiamme koitokseen ja olisi kiva kuulla joidenkin positiivisia kokemuksia synnytyksestä! :anyone
 
Tätä aloittaessani mietin että mahtaako täällä lainkaan muita pelkääviä ollakaan, mutta kiva nähdä että ei olla yksin. Tai eihän se kenenkään pelko kiva asia ole mutta.. No tiedätte ehkä mitä tarkoitan. :) Mulla eka synnytys käynnistyi itsekseen mutta kesti todella kauan ja jouduttiin vauhdittamaan oksitosiinilla. Kivunlievitys ei ollut ehkä ihan riittävää, ja epiduraali vei ponnistamisen tarpeen kokonaan, jolloin on paljon hankalampi saada ponnistettua kivun läpi. Lisäksi siinä avautumisvaiheessa ennen epiduraalia oksitosiinia saatuani se avautuminen alkoikin tapahtua niin vauhdilla että makasin sängyllä sikiöasennossa itkemässä, olin ihan paniikissa ja pyysin siinä vaiheessa jo sektiota sillä kipu oli ihan sietämätöntä. Lopulta istukka ei irronnut normaalisti, vaan jouduttiin vatsan päältä painellen ja napanuorasta vetämällä irroittamaan, lopulta istukka repesi ja vuotoa oli reilusti. Siinä vaiheessa salissa oli jo paljon lääkäreitä kinaamassa kaapimisesta ja muistan vaan sen että itselle siitä tuli hätääntynyt oli, kukaan ei kertonut minulle siinä tilanteessa että miten vakava tilanne on. Lopulta kaavittiin, ja vielä leikkaussaliin mennessä olin paniikissa ja luulin että en välttämättä näkisi tytärtäni enää kun on niin kiire ja ajattelin että en välttämättä edes herää enää. Silloin joku leikkurissa ollut kandi tuli juuri ennen nukuttamista ottamaan kädestä kiinni ja kertoi että osa istukasta vaan joudutaan kaapimaan eikä minulla ole hätää vaikka paljon se onkin vuotanut kun siinä on suoniyhteys koko ajan auki. Heräämössä olin ihan sekaisin enkä tiennut yhtään mitä on tapahtunut ja miten kauan olen nukkunut. Lisäksi minulla oli vuodon jälkeen hirveä kylmä, lämpöpeiton alla tärisin hirveästi. Siihen tuotiin sitten tyttöä ja alettiin painostamaan että nyt pitää sitten imettää heti. Fyysisesti vointi ei ollut lainkaan sellainen, hyvä kun pystyin liikkumaan.. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä ei ole mitään hyvää muistoa, sillä tyttärenkin olen saanut syliin siinä istukan irroittelun keskellä hetkeksi, enkä muista siitä mitään. Vasta yöllä osastolla sain olla rauhassa ja alkoi vointi olla sellainen että tajusin että siinä se vauva on ja sehän on aivan ihana ja ihmeellinen.

Jotenkin tekisi mieli vielä synnyttää, sillä tiedän, että kaikki voisi mennä nyt ihan hyvinkin, mutta toisaalta pelkään kuitenkin ja pelkään meneväni paniikkiin. Pelkään myös että synnytys venyy ja jotain tapahtuu.. Toivotaan että näihin pohdintoihin saisi jotain apua neuvolasta, ymmärtääkseni on melko vaihtelevaa minkä verran ihmiset ovat kokeneet hyötyneensä pelkopolista.
 
Nuppu, sektion jälkeen joutuu piikittämään jotain joka estää veritulpan muodostumista. Mulla se oli 7päivää synnytyksen jälkeen, mutta kaveri joutui pari kuukautta piikittämään, koska sillä on joku perussairaus.
Sitten kun kerroin, että mulla on niin hirveä piikkikammo, ettei tule mitään, niin totesivat vaan, että sun pitää vaan selviytyä siitä. Joten mun mies sitten piikitti mulle ne, vaikka oltiin sairaalassa.
 
Minä en joutunut mitään pistelemään?! Eikä kyllä kukaan muukaan tuntemani sektiotapaus? Varmasti on siis sinulle joutunut antamaan verenohennusta syystä tai toisesta mutta ei ole kyllä käytäntö. Ensimmäistä kertaa kuulen moisesta...
 
En mä mitään piikkejä saanut. Oli kiireellinen sektio. Mulla se meni helposti ja paraneminen oli nopeaa. Vähä yskiminen ja nauramunen sattui. Pelastus oli että mies oli kotona apuna sen kaksi viikkoa. Mulla sektiosta ihan hyvä kokemus.
 
Mulla kans kiirreellinen sektio, ja ihan hyvät fiilikset jäi. Toki olisin halunnut mahdollisimman lääkkeettömän "luomu" synnytyksen mut siinä vaiheessa olin valmis mihin tahansa. Tältä raskaudelta toivon alatiesynnytystä. Itselläni paraneminen sujui hyvin ja nopeasti. 10pvä leikkauksesta piikitettiin verenohennusta. (5pvä sairaalassa) ja hoitajat piikitti. viimesenä päivänä sain harjotella itse, että onnistuu kotona.. leikkausarpi ei ollut missään vaiheessa kipeä. ylävatsa oli hieman kipeä kun lasta jouduttiin työntämällä avittamaan leikkauksessa. Ei siis sekään sattunut..
 
Tässä yksi positiivinen kokemus:

Normaali alatiesynnytys, supistukset alkoi 23.00, soitto sairaalaan klo 7.00 josko vois jo tulla, no ei voinut, liian pitkät välit. 11.00 päästiin sitten sairaalaan sisään, heti saliin, ja poika syntyi 16.28.. Ihmeteltiin siinä miehen kanssa että mitä tapahtui, oltiin varauduttu siihen että ollaan salissa iltaan saakka :)
Supistukset oli HIRVEITÄ, varsinkin ne ihan viimeset ennen epiduraalia, mutta kroppahan on suunniteltu tätä tapahtumaa silmällä pitäen. Itsellä ainakin supistuksien tuskaan auttoi se ajatus, että kroppa tekee töitä auttaakseen minua puskemaan lapsen ulos, kipu vaan on ikävä sivutuote..

Meillä synnytys pyydettiin arvioimaan 1-10, niin että 1= huono ja 10=erinomainen. Itse annoin yhtään arpomatta täydet 10 pistettä. Kätilöt, lääkärit ja kaikki muu henkilökunta oli myös todella päteviä, toivottavasti osuisi sama kätilö uuden tulokkaan synnytykseen myös :)

Toivottavasti em. tarina antoi pienen positiivisen pilkahduksen synnytyksien tuntemattomaan maailmaan, toisinaan ne sujuu oikein mallikkaasti.. :)
 
Takaisin
Top