Juulia, itsekin ajattelin jossain vaiheessa aloittaa tänne ketjun synnytyspelosta, mutta sinä ehditkin ensin :) Kun luin tuon viestisi, nin ensimmäinen ajatukseni oli, että "huh, en olekaan tämän pelkoni kanssa täysin yksin"... Itse olen siis esikoisen odottaja, eikä minulla ole aiemmin synnytyksestä kokemusta. Olen kuitenkin kärsinyt järkyttävästä synnytyspelosta jo kauan ennen kuin aloin edes suunnitella raskautta. Kun mietin synnytystä tai esim. jossain telkkariohjelmassa näytetään synytys, niin alan heti voida pahoin ja hyperventiloimaan; menen ihan paniikkiin.
Itselläni tämä alkuraskaus on ollut sen verran vaikea, ettei tuo synnnytyspelko ole ihan vielä ollut täysin pinnalla. Mutta sen tiedän, että jos tämä raskaus tästä etenee, niin ihan varmasti paniikki iskee ja pelko nostaa päätään. Olen monesti sanonut miehellenikin, että jos sinne asti päästään, niin en tiedä miten lapsi tuolta saadaan ulos; minä en nimittäin ainakaan aio sitä synnyttää...!
Olen jo nyt asennoitunut siihen, että olen varmasti pelkopolin asiakas. Olenkin tässä yrittänyt jo valmiiksi miettiä, että mikä minua siinä synnytyksessä sitten niin kovin pelottaa... Usein olen nimittäin kuullut ensiodottajien sanovan, ettei tuleva synnytys pelota, sillä he eivät tiedä mitä pitäisi pelätä... Omalla kohdallani olisi varmasti lyhyempi vastata, että mikä ei pelota, sillä sanalla sanoen synnytyksessä minua pelottaa KAIKKI.
Ensinnäkin olen kauhea kontrollifriikki; suunnittelen asiat aina huolella etukäteen ja välillä tuntuu, että maailma kaatuu jos asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut. No, tietysti oman synnytyksensäkin voisi suunnitella, mutta sen tiedän, että lähes koskaan synnytyksessä ei mikään mene niin kuin on etukäteen ajatellut. Pelkään siis synnytyksessä sitä kontrollin ja hallinnan tunteen menettämistä; sitä, ettei asiat ole minun käsissäni. Tässä pitäsi sitten tietysti pystyä luottamaan hoitohenkilökuntaan ja heidän ammattitaitoonsa, mutta minun historiallani sekin on vaikeaa (olen siis sairastanut vakavaa syömishäiriötä, josta ajasta vietin kokonaiset kaksi vuotta eri osastoilla; minun hoidossani tehtiin useita virheitä ja moni asia meni päin mäntyä; siksi siis luottamus sairaalahenkilökuntaan on omalla kohdallani aika heikoissa kantimissa).
Lisäksi minulla on todella alhainen kipukynnys ja pelkään piikkejä kuollakseni. En nykyisin käy edes verikokeissa, jos mies ei ole pitämässä kädestä kiinni :) Ja usein on mulla tajukin lähtenyt pistettäessä
Se synnytyksessä koettu kipu on varmasti ihan toisista sfääreistä kuin verikokeiden neulanpisto, ja se pelottaakin ihan hulluna. Miten ihmeessä kestän sen kivun? Entä jos en pysy tajuissani? Miten paljon piikkejä siinä joudutaan laittamaan? Ja sitten tietysti ne repeämät pelottaa... Voinko revetä niin pahasti, ettei minua saada enää kursittua kokoon?
Joo, että tämmösten pelkojen kanssa sitten mennään neuvolaan... Katsotaan mietä siellä sanotaan... Tietysti haluaisin pelkopolille mennä, ja katsoa josko osaisivat siellä auttaa. Mutta aika varmasti tiedän jo nyt, että sen sektioluvan aion hankkia vaikka kiven navalta jos sinne asti päästään...