synnytyskokemuksia

Keskustelun 'Laskettu aika tammikuussa 2010' aloitti Pipsku, 21 joulu 2009.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. pupunen Aloittelija

    kyyneliä tulee taas täälläkin! [:D] ihanaa, että jaksatte jakaa nää teidän synnytystarinat. omaa odotellessa...
  2. Freya Vieras

    tunika: muakin harmittaa se epi ihan tosi paljon. Olin nimenomaisesti kirjottanut synnytystoiveisiin, että haluan ponnistaa sellasissa asennoissa, missä väliliha ei joudu liian isolle rasitukselle. Kuitenkaan en onnistunut ponnistamaan kunnolla muissa kuin juuri tuossa pillunrikkomisasennossa, eli puoli-istaalteen. Eilen makoiltiin miehen kanssa alasti vierekkäin ihan vain hyväillen toisiamme ja mä itkin kokoajan. Osittain tosin myös ilosta, kun oli niin ihanaa olla miehen iholla niin pitkästä aikaa, mutta osin myös itkin sitä, että rakkauselämä on kyllä nyt kovasti tauolla. Ja mun ihana rakas mies vaan silitteli ja sanoi, että se ei haittaa, että hän kyllä pystyy olemaan ilman seksiä. Taitaa tää seksittömyys olla mulle paljon pahempi asia kuin hänelle. No joo, meni aika paljon off topic...sorry...
  3. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Viivi81:sen kertomuksen luettua olin ihan kyyneleet silmissä [:(] Itku olisi varmasti tullut jos en olisi töissä [:D] Niin koskettavaa tuo miehesi kyynelehtiminen... [:(] Muutenkin tykkäsin lukea juuri sinun juttusi, koska itse pelkään hulluna sitä itse puudutusta, ahdistaa se pitkä piikki. Oli siis helpotus kuulla, että et sinäkään siihen kuollut [;)] 
     
     
  4. niisuneiti Tuttu foorumilla

    Noniin, näin se siis meni...

    Perjantai 15.1 klo 8 TYKS:iin
    Eka pilleri alapäähän klo 10.
    Helvetilliset supistukset alko klo 13.30 ja niitä tuli 2 min välein aina klo 16 asti.. kohdun suuta tutkittiin, eikä mitään ollut tapahtunut.
    Iltaa vietettiin sit käyrässä ja haahuillen osastolla, eikä uutta tabua laitettu.. illan viimeinen pikainen käyrä otettiin klo 23. tarkoituksena olla käyrällä 20min ja sit nukkumaan, turha luulo.. Vauvan sykkeet hyppi 160 ja 200 välillä ja mua supisteli, joten seurailtiin tilannetta 1,5h. lääkäri tsekkas tilanteen, eikä todennut siinä olevan mitään häikkää.. joten nukkumaan

    Lauantai 16.1
    Lääkäri tutki alapään ja totesi, että jatketaan lääkityksiä, mitään ei ole tapahtunut.. Eka lääke laitettiin klo 10, mitään ei tapahtunut, toinen laitettiin klo 14, mitään ei tapahtunut, kunnes käyrälle mentyä ennen klo 18 lääkettä se kaikki taas alkoi.. Helvetilliset supistukset 2 min välein (tikaria alaselkään, puukkoa alapäähän ja revitään kymmeneen eri suuntaan). Sain sit kipulääkkeitä jne, käyrää seurattiin, vauvan sykkeet taas 200.. Sit yhteys päivystävään lääkäriin joka määräs lisää kovempia kipulääkkeitä ja käyrä seurantaan synnytysosastolle. TUSKAA!!! No, kello läheni puolta yötä ja mulla alko pikkuhiljaa olo helppaamaan.. pääsin takaisin vuodeosastolle puol yks ja mulle annettiin lisää kipulääkkeitä ja nukahtamislääke.
    Nukuinkin todella hyvin ja heräsin vasta klo 8 aamupalalle ja nukahdin jälleen. Heräsin vihdoin 9.10.

    Sunnuntai 17.1
    Taas tutkittiin tilanne ja koska oli välipäivä lääkkeissä, niin annettiin sitten vaan haahuilla ympäri osastoa jne.. käyrää otettiin jatkuvasti kuten aikaisempina päivinäkin.
    Päivällä tuli kivuttomia supistuksia välillä, mutta ei mitenkään säännöllisesti.

    Maanantai 18.1
    Puolilta öin se sitten alkoi.. Supistuksia n 10 min välein, kivuliaita sellaisia. klo 2 ne tiivistyi 4min välein, ja edelleen mulla ei hirveesti ollut tapahtunut kohdun suulla... taisin tässä vaiheessa olla 2 sormelle auki ja kaulaa oli jäljellä...
    Mut passitettiin taas käyrälle ja lämpimään suihkuun.. Käyrällä en kyennyt makaamaan, ku sattu niin helkatisti ja suihku ei auttanut. Pyysin kipulääkkeitä, en saanut.
    Klo 4 mut laitettiin taas käyrälle.. Mä sanoin sille akalle, etten kykene makaamaan, niin väkisin se pisti mut siihen.. muutenkin niin ronski otteinen, et oikee sattu. Tärisin kivusta, ja taas se passitti mut suihkuun.. istuin siin suihku tuolis ja kiduin.. Yritin vaihdella asentoa, mut ei auttanu, sit alko oksettaa ja oksensin sappinesteet pihalle.. olin siirtymäs kuivatteleen, ku tipahdin sinne suihkuhuoneen lattialle, enkä päässyt ylös, en ylettynyt soittokelloon.. ulvoin vaan kivusta siellä suihkun lattialla, kunnes se ämmä tuli ja suunnilleen haukku mut pystyyn ja pakotti kampeemaan ylös.. Ja mä ku en päässyt ku sattu.. JA TAAS makaamaan niille vitun käyrille..
    Sit mä jo suutuin sille ja totesin et nyt mä haluun jonku vidun alapääpuudutuksen tai sit toi kakara leikataan ulos, mä en enää kestä...
    No, sit se vaan häipy, tuli takas, kopeloi alapään ja totes, oho, sä oot 5cm auki, riuhtas mut suunnilleen siitä käytäkoneesta irti ja lähti hurjasteleen sen sairaalasängyn kanssa pisin käytäviä konttorin eteen, parkkeeras mut siihen ja meni laittaa papereita.. siin meni joku runsas 5min ja sit taas lähettiin.. klo oli tässä vaiheessa 6.45. sain soitettua miehelle töihin, et alkaa tuleen TYKSille päin..
    Mulla oli pää niin sekasin sen hurjan kyydin takia ku päästiin synnytyssaliin, et huh huh..
    Synnytyssalissa oli yli ihana hoitaja joka otti mut vastaan, alko heti ehdotteleen kivunlievityksiä jne.. kyselee et onko mulla mitään ajatuksia synnytyksen suhteen tms...
    Tilas epiduraalin kasiks ja sitä ennen laitto akuneuloja 2kpl, ei hirveesti auttanut ja ilokaasua imppasin siinä sitten.
    ku sain lievityksiä, niin alko elämäkin taas voittamaan..
    Vedet meni 7.20
    Epiduraali ku saatiin laitettua, niin mulla oli oikeesti hyvä olla.. vaikutus lakkas siinä kympin paikkeilla ja laitettiin lisää, myös joku annostelu kasetti, et se lisäs sitä ainetta sit tarvittaessa tai jotain.
    lääkäri kävi kattoos tilanteen klo 12.30 ja silloin edelleen olin sen 4,5cm auki. mietti, et pitäskö antaa jotai supistuksia lisäävää lääkettä... mut niin suppareita tuli tosi säännöllisesti ja mulla oli koko ajan hillitön paskahätä olo... ja ponnistutti.. no, mä sit siinä ponnistelin sit 2 min välein ku tuli sellanen olo, ja se kätilö sano, et jos siltä tuntuu, niin sit sun täytyy niin tehdä.. klo 13.45 tarkasti tilanteen ja olinkin sit jo 8cm auki. edelleen ponistelin 2min välein ja mun sattu, mun oli pakko imppailla ilokaasua myös, koska se autto mua hengittämään, tiputettiin annos 5%, eli melkeen puhasta happea..
    klo 14.20 sanoin kätilölle, et joko se muksu on tuossa ihan hilkulla tai sit mulla on hillitön kakkahätä.. olinkin sit jo 10cm auki ja pää näkyi jo. sai siis alkaa "tosi toimiin". kovasti ponnistelin ja alko voimat loppua.. sain ne jalkatuet siihen sängylle ja alkoi homma luistamaan hiukan paremmin.
    Meinas epätoivo iskeä, et mä en saa sitä ulos, ku sattu niin paljon..
    klo 14.54 pikku neiti oli maailmassa ja mä vuosin verta, ja paljon.. 2000 ml meni. nestetippaan laittoivat ja alkoivat kursia kokoon, siinä meni 1,5h. joku verisuoni halkes. plus sit väliliha repes parista kohtaa..
    nyt on sit koko alapää tikkejä täynnä, buranan voimin mennään eteenpäin..
    Aivan ihana pikkuneiti tuijotteli mua siinä verisenä mahan päältä, mies sai leikata napanuoran ja toinen nostettiin mun paidan sisälle. voi sitä onnen tunnetta ja helpotusta!!
    sit ku mut oltiin kursittu kasaan, niin vauva pesastiin pikaisesti ja mitattiin ja sit pääsi isin paidan sisälle kiikkustuoliin. mä sain haukattavaa, otin hörpyn teetä, haukun leipää ja söin jugurtin, sit nukahdunkin samantien. palelin ihan hirveästi, sellanen kylmän horkka päällä, tippaa vaan lisää..
    hiukan enne kasia päästiin osastolle ja vauva otettiin kätilöitten hoteisiin jotta mä saan levätä. mut jopa kärrättiin sängyllä vessaan, mut kipujen takia en saanu mitään ulos.. buranaa nassuun ja unta kuulaan.. puolilta öin mut herätettiin vessakeikalle, 2 kätilöä ja rullatuoli vei mut vessaan..
    vauva tuotiin rinnalle ja taas vietiin ruokailun jälkeen pois.. aamulla musta otettiin Hg.. Ja tulos oli 66. Eli verta 3 pussia tilaukseen ja sit tiputukseen. olin just ja just tajuissani.. eipä tarvinnut ku ruokkia vauva sillon aamulla, kätilöt hoiti loput.
    arvot nousi illaksi 82:n.
    Seuraavana päivänä se oli 74. olo oli ihan ok.. buranalla mentiin.. ja sit sai pikku hiljaa alkaa huoltaa vauvaakin ku pysy pystyssä..

    Tänään sit päästiin kotia, olo on heikko, mut eipä tarvii mun tehdä mitään, mies hoitaa mut ja mä vauvaa.. eli ruokin [:)]
  5. Freya Vieras

    huhhuh niisuneiti millainen kätilö sulla oli!!! tosta vois varmaan kyl antaa ihan reilusti palautetta! Ja muutenkin aikamoinen taival! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin!!

    Viivi: tiedän tunteen, itsekin aloin syyttämään itseäni, etten pystynyt tarjoamaan parempaa alkua meidän rakkaalle pikku nyytille. Mutta kuitenkin, sä teit parhaasi ja olosuhteet huomioidenhan kaikki meni tosi hienosti!! [:)]
  6. SuviJ Aloittelija

    Kiitos niisuneiti kertomuksestasi! itse käynnistelyissä, eilen välipäivä ja tänään on taas jatkettu! katsotaan milloin tositoimiin päästään!
  7. niisuneiti Tuttu foorumilla

    meinaan kyllä kirjoittaa siitä palautetta yli hoitajalle, eräs toinen kätilö kehoitti tehdä niin..
    Se nainen oli ihan täys natsi.. en mä oikeesti tajuu miten tollanen otetaan hommiin.. huh.
    Kaikki muut oli tosi ihania. niistä ei ainuttakaan pahaa sanaa sanottavana.
  8. Nenn1 Peruskäyttäjä

    Niisuneiti synnytti sitten pitkän ja vaikean kaavan mukaan... Ei tässä voi muuta todeta kuin, että sitkeä sissi olit ja onneksi olkoon tyttärestä!
  9. Mella Aloittelija

    Onnea Niisuneiti ja kiitos kokemuksen jakamisesta. Himppasen alkaa pelottaa kun näyttää tuo käynnistely olevan edessä itselläkin. Melkoinen koettelu sulla takana, mutta nyt onneksi palkinto on ulkona ja pääset aloittamaan toipumisen.
  10. niisuneiti Tuttu foorumilla

    juu ja eihän se käynnistely kaikilla mene saman kaavan mukaan kuin mulla.. [:)]
    Alkaa tässä pikku hiljaa tajuamaan, että kotiin päästiin ja vauva on mukana... Miten mä osaan... [:D]
  11. Yohanna Tuttu foorumilla

    Hui, kauheeta lukee toisten vaikeista synnytyksistä! Siis sillä et itellä oli ns. helppo synnytys, ja sekin kipu oli jo ihan karseeta!! Ootte aika sissejä!
     
    Eli, täällä alko sillaiten että 13.1 meni limatulppa sekstaillessa. No, siinä menee viä se pari viikkoo ainaki, aattelin. Yön nukuin hyvin, aamulla neljän jälkeen heräsin ekaan oikeeseen supistukseen. No, niitä tulee se pari viikkoo, aattelin. Nukuin viä tunnin päikkäritki, niin harvakseltaan niitä tuli. Joskus kymmenen aikaan supistuksia tuli jo 10 min välein. Pitkitin vaan sairaalaan lähtöö, koska ne kuitenki loppuu just sillon, aattelin. Jossain vaiheessa oli jo niin tuskasta et soitettiin sairaalaan, kun en muistanu kuinka usein niitä piti tulla et kantsii lähtee. Käskivät tulemaan, ja sitten mentiin (kolmen aikaan). Automatkalla supisteluväli oli 4-6 min, ja aattelin että ny menee turhaa bensaa kun takas tullaan kuitenkin. Olin kuitenki 3cm auki ja sairaalaan jäätiin. Piti ensin testata lievää kivunlievitystä, suihkua ja ilokaasua jne. Menin sitten suihkuun ja supistuksia tuli tosi tiheeseen, ja ne oli ihan hirveitä! Vedet meni suihkussa, ja paruin jo että ny sitä epiduraalia eikä mitään lieviä enää. Siinä käyrillä kärvistelin, ruikutin ja roikuin miehen kaulassa, kun jouduin jo petiin kun olin kokonaan auki ja valmis ponnistaan (näki varmaan että pidättelin "kakkahätää"). Rääyin ihan paniikissa ettei se eka näin nopeeta tuu että jotain lievitystä, kirosin ja vaikersin. Ne tauottomat supistukset oli ihan karmeita!! Siitä sitten vaan ihan luomuna ponnistaan (en ees ilokaasua ehtiny saamaan), ja sekin oli tosi tuskasta, siinä oli onneks välissä ihania levähdystaukoja että ehdin jotenkin kerään itteeni. Sieltä se nyytti sitten tuli, 2,5 tuntia ehittiin oleen sairaalassa!! Istukka ei meinannu lähtee millään ja sattu ihan törkeesti se mahan painelu, että tässä vaiheessa sain jo onneks ilokaasua (viä kun luuli et se tuska loppu siihen kun tyttö tuli ulos). Eikä jouduttu leikkeleen mitään enkä saanu tikkejä. Kätilö sano että oon ns. luonnollinen synnyttäjä, lantiossa on tilaa ja osasin ponnistaa hyvin ja tehtiin miehen kans hyvää yhteistyötä.
     
     Itestä ei todellaka tuntunu siltä! Olin ihan paniikissa jossain vaiheessa kun en saanu mitään lievitystä ja kaikki meni niin nopeesti, en ehtiny henkisesti ite mukaan ollenka (ainoo mitä oli aatellu valmiiks synnytyksestä, oli se et se kestää ekalla kertaa varsinki!!). Ja tuntu et paruin ku pikkukakara ja melki hyperventiloin pariin kertaan enkä hallinnu itteeni ollenka. Kätilöt (toinen opiskelija) ja mies varsinkin oli tosi ihanasti mukana ja kannusti hyvin, jotenki ois iteltä odottanu parempaa asennoitumista ja että ois ollu vahvempi. Mutta turha sitä enää miettiä, kaikki meni kuitenki hyvin vaikka panikoinki, eikä sille enää voi mitään. Jotenki ei tajua viäkä mitä tapahtu! Ja vaikkei jääny mitään traumoja että ei ikinä enää, mutta ei silti se kipu unohtunu heti kun sai tytön syliinsä.
  12. Yamacraw Tuttu foorumilla

    minäkin kirjaan omat kokemukseni tänne.
    Eli synnytystapana suunniteltu sektio perätilan takia.
    Leikkausaika 5.1 rv 40+4

    Aamulla siis klo 8 tyksiin ja ei saanut syödä eikä juoda mitään klo 24 jälkeen. aamulla ekaks ultraan ja siellähän se peppu oli alhaalla. Sitten pari kerrosta ylemmäs ja verikokeelle. Sen jälkeen osastolle ja otettiin viel sydänkäyrää 10min. Isä joutui tässä vaiheessa päivähuoneeseen odottamaan. Nyt alkoi mua jännittää aika lailla. Olinkin ollut yllättävän rauhallinen ja jopa nukkunut yöllä ihan kunnolla.
    Hoitaja oli oikein mukava ja jutusteli kaikenlaista. sitten kun käyrää oli vähän saatu niin sairaalakaapu päälle ja omat kamat kaappiin. Ja sitten alkoi ikävämmät hoidot.. Eli ekana virtsakatetri paikalleen. Yöks. Eihän se nyt hurjasti satu mut ei se nyt kivaltakaan tunnu. Sitten petiin odottelemaan leikkaussaliin pääsyä. Olin niin sanottu 2. sektio eli mua ennen oli yks jo aamulla leikattu. lo 10 aikaan lähdettin mua kärräämään alakertaan. Isäkin avusti hoitajaa ja työnsi sänkyä. Oli niin avuton olo...
    Sitten sänky parkkeerattiin heräämöön ja minä "jouduin" kävelemään leikkaussaliin. siten pedille makaamaan ja hoitajat esittelivät itsensä oikein kädestä päivää??! Isä meni vaihtamaan leikkaussali vaatteita päälleen.
    Aloitettiin kipulääkekatetrin laittaminen ja se menikin suht nopeasti. Mutta sitten sen puudutksen laitto olikin toinen juttu. Ainut asia jota olin raskauden alusta asti pohtinut ja pelännyt oli epiduraalin laitto ja sen epäonnistuminen. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Eli anestesialääkäri ei saanut sitä puudutusneulaa millään oikeaan kohtaan. Pisti jo varmaan 10 kertaa ja ei onnistunut. Välillä vihloi aivan tajuttomasti vuorotellen oikeaan ja vasempaan raajaan mutta ei onnistunut. Olin aivan paniikisa ja itkin ja tärisin vaan.
    Sitten hoitajat alkoivat muokata mun asentoa ja yrittää saada selkää vielä enemmän köyryyn. Joka ei tietenkään ole helppoa kun se muksu oli vielä siellä mahassa! Yksi hoitaja työnsi jalkoja ja toinen väänsi niskasta. Ja sitten lääkräri sanoi että hän joutuu nyt pistämään sellaiselta alueelta jota ei ole pintapuudutettu! Voi helvetti et sattui.
    Sitten lääkäri luovutti ja sanoi että hänen täytyy soittaa toinen lääkäri paikalle. Onneks se toinen lääkäri tuli aika nopeasti. Edelleen itkin ja tärisin ja kun lääkäri tuli hän tuli ensimmäisenä kysymään multa että mikä hätä mulla on? voi että teki mieli lyödä sitä lääkäriä!! NO hän ilmeisesti tajusi et olin peloissani ja antoi minulle jotain rauhoittavaa suoneen ja se hiukan saikin tärinää loppumaan.
    Sitten taas pisteltiin ja nyt onneks ehkä kolmannella yrityksellä se puudutus saatiin paikalleen ja heti alkoi levitä ihana lämpö jalkoihin. Sitten vatsaa pestiin puhdistusaineella ja isukki päästettiin saliin.
    Tähän epätoivoiseen puudutusoperaatioon meni aikaa noin 45min!! Isälle ei oltu kerrottu miksi kestää niin kauan vaan joku hoitaja oli ohi mennen tokaissut että siellä on nyt jotain ongelmia. Raukka oli hieman huolissaan!!
    Sitten tulivat leikaavat lääkärit paikalle ja esittelivät hekin itsensä. Sitten viilto vatsaan ja vauvaa kaivamaan esiin. Toinen lääkäri kaiveli jalkoja haavasta ja toinen runnoi mahan päältä. Melkoista heilumista tunsin ja hoitaja rauhoitteli että sitä synnytetään nyt... Sitten hetken päästä kuului parkumista!! Ja sieltä punainen ja märkä vauva nostettiin esiin. Sain ihan antaa pusun poskelle ja sitten kidätettiin vauvaa pesulle.
    Ei oikein itse edes ehtinyt tajuta et siinä se nyt meni kun ne puudutukset sai sut ihan oudoksi...
    Sitten yht äkkiä alkoi ahdistaa henkeä ihan älyttömästi ja haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. Onneks mies oli vierellä ja huomasi mun haukkomisen ja kysyi mikä hätänä. Sain vaivoin pihistyä et happi loppuu. Sain maskin naamalöle ja se auttoi. Johtui kuulemma siitä kun kohtu oli kokonaan vedetty ulos ja venytti pallean alueelta niin paljon.
    Sitten isää käskettiin lähteä vauvaa pesemään ja minä jäin kursittavaksi.
    Isä oli saanut pestä vauvan ja auttaa mittauksessa. Jossain vaihees hoitaja tuli minullekin kertomaan mitat ja painot ja pisteet joka oli kyllä mukavaa.
    Sitten kun olin taas yhtenä kappaleena minut nostettiin "omalle" sängylle ja vietiin heräämöön. Näin mieheni ja ihmettelin että missä vauva on kunnes hän raotti paitaansa ja näytti että täällä joku tuhisee. Vauva oli kenguruhoidossa isällä. Sitten hoitaja nosti vauvan syliinsä ja nosti lähelle minua. Oli hauska huomata että kun vauva oli lähellä ja sanoin sille että hei äiti täällä niin se avasi heti silmänsä ja alkoi huitoa käsillään.
    Vauva laitettiin rinnan päälle. Siitä en oikein tykännyt kun hoitaja otti kiinni rinnastani ja tunki sen vauvan suuhun. Olisin halunut että vauva saa rauhassa etsiä itse tissiä. Mutta kaikki kävi niin nopeasti...
    Pari tuntia heräämössä vauva koko ajan rinnalla ja sitten lähdettiin osastolle.

    Sitten olikin rauhaiseloa koko iltapäivä ja illalla joskus klo 19 aikaan mua alettiin nostaa ylös sängystä. Voi kamala! Pääsin just ja just istuma-asentoon niin meinas lähteä taju ihan totaalisesti! Äkkiä takas sänkyyn.
    Seuraavana aamuna sitten taas nostettiin mua ylös. Mies oli auttamassa ja kirjaimellisesti veti ja nosti mut ylös sängystä. HOitajan avustuksella. Pääsin jo istumaan mut sit kun nousin seisomaan niin taas meni taju.
    Jotain kertoo tilanteen tuskallisuudesta se että meinas mieheltäkin lähteä taju kun katsoi mun ponnistelua...

    Eli yhteenvetona sanottakoon että ottaisin mieluummin ne kivut ja tuskat mitä normi alatiesynnytyksestä aiheutuu kun nämä. Mutta kuten sanottu niin aika kultaa muistot ja tuska hälvenee. Mutta seuraavassa mahdollisessa raskaudessa selvitän kyllä riittävän ajoissa vauvan todellisen asennon kohdussa riittävävn ajoissa niin että jotain on vielä tehtävissä.

    Ja terapia auttaa. Eli tämä kirjoittaminen tänne!
  13. SuviJ Aloittelija

    Tytöntylleröinen 40+3     22.01.2010 klo 23.12  49cm, 3430g ja pipo 36cm



    19.1 Käynnistäminen aloitettiin raskausmyrkytyksen vuoksi, RR koholla ja oma vointi heitteli ja voimat hupenivat itseltä koko ajan. Viikkoja kasassa 40+0
     
    ensimmäisenä päivänä cytotecit  aiheuttivat pieniä supistuksia, mutta juuri mitään ei tapahtunut, nukuttiin yön yli sairaalalla siellä perhehuoneessa ja yöllä tuli muutama kipeä supistus, muuten ei mitään.
     
    20.1 jatkettiin cytoteceilla käynnistämistä, päivällä muutama supistus, ei jälleen mitään ihmeitä..
     
    21.1 pidettiin välipäivä käynnistelystä ja vietettiin kotona aikaa
     
    22.1 aamulla mentiin sairaalalle takaisin cytotecien laittoa jatkettiin. laitettiin eka; pientä menkka jomotusta tuli, ei muuta tuntemusta. kanavaa laittoa ennen pehmeenä monta senttiä. toisen cytotecin jälkeen kanava lyhentyny n. 1,5cm. kolmas laitettiin ja odoteltiin.. pari tuntia meni ja supistuksia ei kuulunut, saatiin lupa lähteä treffeille kahvioon puol. 6 aikaan kun sisko soitteli, että  nuorempi poika n.3v hokee: ”eemu hakee tätin kotii, eemu hoitaa vauvaa”.. eemu silitteli masu ja jutteli vauvalle.. puol 7 aikaan alkoi kipeitä supistuksia tulla epäsäännöllisesti, ja varttia vaille 7 oliki jo säännöllisesti.. hyvä että siinä päästiin synnärille takaisin kun matkaa on 200m ainaki!! no synnärille päästiin, oli pakko päästä wc:hen mutta sieltä ei meinannukkaan päästä pois! mies sai nostaa mut pöntöltä jaloilleen kun sattu nouseminen kamalasti! sitten käyrille, makuuasennossa ei pystynyt olla, joten keinutuolissa sitten vähän helpompi. käyrät pois ja kuumaan suihkuun odottamaan ammeeseen pääsyä! ammeessa oli ihanaa, kivut puolittuivat. tunnin verran kerkesin lillumaan ammeessa ja sitten oli saatava jotakin kivunlievitystä ja siirryttiin saliin. siinä vaiheessa 4cm auki ja ei muutaku anestesianlääkäri paikalle, epiduraalin laitto. miehellä tässä vaiheessa heikko hetki! ei pystynyt katsomaan kun mua piikitettiin ja oli oltava selkä muhun päin, pyyhki omaa ”tuskan hikeä” samalla pois. siinä sitten puudutuksen aikaan sain levättyä ja kerättyä voimia, oli sopivasti vuoron vaihdon aikakin joten saatiin olla ihan rauhassa salissa :)  vaikka kätilöt olivatkin tosi mukavia, molemmat huomioon ottivat, että antoivat isälle vinkkejä mitä voi tehdä jne.
    Vuoronvaihdon yhteydessä tuli kätilö joka käynnistysvaiheessa oli ollut meitä tarkkailemassa. Hän
    puhkaisi kalvot ja isä säikähti että miten vauva nyt pärjää kun ei ollut vielä ponnistusvaihe, mutta rauhoittui kun kätilö selvitti että se on luonnollinen tapa nopeuttaa synnytystä. puoli tuntia kalvojen puhkaisusta kätilö laittoi oksitosiinitipan, joka kerkesi olla n. 15 min. ennen ponnistusta. Ponnistamis vaiheessa mies tuki mua hyvin, vaikka itekkin kärsi tuskan hiestä kun näki että ponnistaminen sattui, kätilö puudutti onneksi välilihan:) ponnistamista kesti 7 min kunnes tyttömme syntyi.  Tyttö sai pisteet 9/9. Molemmat itkettiin onnesta ja isiltä melkein pettivät polvet alta, sanoi että nyt täytyy istua! hetken hän istahti ja joi mehua ja sitten meni katkaisemaan napanuoraa ja otti kuvia.Jäimme saliin kolmestaan neiti kenguruhoitoon, jossa oli yli tunnin. Isi paapo meitä molempia, silitteli pikkuista päätä ja selkää. Antoi väsyneelle ja onnelliselle äitille mehua vähän väliä ja kylmää pyyhettä vielä tässäkin vaiheessa otsalle :) Tissin kun neiti ensimmäisen kerran sai, hän rupesi imemään oikealla tyylillä :) Isi ei voinut välttyä kyynelistä, kun näki että pikkuinen tyttö on noin reipas ja suloinen heti alusta asti!
     Kahden aikaan yöllä osastolle siirryttiin, jossa menin itse suihkuun.(Synnärillä oli hiukan täyttä niin sovimme kätilön kanssa, että menen osastolla peseytymään.) Osastolla suihkun jälkeen alkoi pahentua huonovointisuus ja sitten oksensin. Ensimmäisenä aamuna vointi oli heikko kun pitkä tauko syömisistä, mutta kohentui kun tankkasin pieniä annoksia vähän väliä.
    Vauvan annoin ensimmäiseksi yöksi kätilöiden silmien alle kun oli hiukan tukkoinen sekä itsellä ollut pitkä ja  raskas päivä! ja Neiti oli hörpännyt jossakin vaiheessa lapsivettä rööreihin. Keittosuolatipat auttoivat :)  Sairaalassa en saanut nukuttua kuin n. 5 h yössä. Ensimäisen aamun jälkeen hoidin tytön ja itseni itse, jolloin kyselin kotiinlähdöstä, Sanoivat että ensisynnyttäjät joutuvat olla 4 kokonaista vuorokautta! mutta osasto oli täynnä ja kaikki mennyt meillä niikuin pitääkin niin päästiin kotiin maanantaina, jolloin neitillä ikää 2,5 vrk! Kotona ollaan nukuttu kellon ympäri ja nautittu rauhallisuudesta! Kokemukset käynnistetystä synnytyksestä jäivät positiiviset! Ja osaston hlökunta kunnioitti toivettamme, että saamme rauhassa tehdä kaikki ”askareet” vauvan kanssa, apua vain pyydettäessä.

    (toivottavasti näkyy luettavassa muodossa, kun kirjoitin ensin wordissa ja copy+paste..
  14. jessi.ca Aloittelija

    Täällä synnytyskokemus oli hyvä...Ei kivuton, mutta normaali. Kaikki meni hyvin ja tyttö tuli maailmaan...Epiduraali auttoi mulla ja muuta en sitten saanutkaan...Supparit oli tosi kivuliaita, mutta voiko sitä muuta odottaa...Nyt kun katsoo typynää, niin alkaa olla uus vauva kuume[;)] Se kipu minkä se tuotti oli kuitenkin niin hetkellistä ettei sitä enää ajattele niin pahana kun näkee mitä siitä sai<3 Hoitohenkilökunta oli aivan loistavaa! Kuten myös kätilöt mitä mulla oli...*kai olin onnekas*
  15. Irium Vieras

    Me mentiin Hyvinkäälle lauantaina 16.1 kun en tuntenut liikkeitä yhtään. Olin siinä käyrällä varmaan tunnin ja sitten siirryttiin ultraan. Lääkäri ultras pitkään ja oli aivan hiljaa. 15 minuutin jälkeen tokas että vatsanympärys on todella iso verrattuna muuhun kroppaan. Ultras vielä kaikki vakiomitat ja sai painoarvioksi 4200g. Olin siinä yhteensä ultrattavana varmaan tunnin. Lääkäri ei ollut varma tuloksista joten saatiin tiistaille uus aika äippäpolille, erikoislääkärille.

    Tiistaina mentiin taas ultrattavaks. Lääkäri tutki ja tutki ja sai vielä isommat mitat ku mitä edellinen. Painoarvioksi tuli 4500g. Kokeili vielä mun luita ja totes että ihan turhaa edes mennä kuvauksiin kun ei tule mahtumaan. Vähän järkytyin, kun taas jouduin sektiouhan alle ja nyt se uhka vielä toteutuu. IHAN OIKEASTI. Noh, se kätilö siinä naputteli ja sanoi että siirrytään vielä tonne toiseen huoneeseen juttelemaan sektiosta ja pisti mut sitte tuoliin ja käyrille siinä samalla. Multa ja mieheltä meinas tippuu silmät ja leuka kun se kätilö tokas että "noniin, siis tehdään elektiivinen sektio ja se olis sitten ylihuomenna" [:-][8|][:-][:(][>:][&o][:'(][:@]

    Istuttiin ja kuunneltiin kaikki sektion vaiheet. Jotenkin rauhotuin tosi paljon mutta miehestä huomas heti että se meni ihan paniikkiin. Kun lähettiin Hyvinkäältä, käytiin kiinalaisessa syömässä ja vuokrattiin leffa, kun todettiin että ollaan enää 2 päivää kahestaan täällä.

    Keskiviikkoiltana ei oikeen uni tullut ja ite jouduin sen vittumaisen ihottuman takia valvomaan 2-4 välillä, piti rasvata ja jäähdyttää ihoa pyyhkeillä. Ajattelin tippa linssissä, että mitä teen jos tää ei katoo synnytyksen jälkeen. Se kutina vaan vei hermot ja itsekontrollin ihan kokonaan. Se kipu, kutina ja polte oli hirveetä. Kuudelta sitten noustiin ylös ja lähettiin Hyvinkäätä kohti. Oltiin kuninkaallisesti myöhässä 15 minuuttia, siellä siis piti olla 7.30 [8|]

    Olin siinä käyrillä ja sitten iski sellanen hirvee tärinä. Tärisin naurettavan paljon. Ei sellasta pientä kylmätärinää vaan ihan jotain epilepsiakohtaus -tärinää. Se kätilö vähän naureskeli ja totes että taitaa jännittää.. Sanoin että juu, kai se alkaa nyt iskemään kun ei 1,5 päivässä tajua että se lapsi tulee ylihuomenna. Noh, vaihdoin siinä vaatteet ja kätilö laittoi katetrin. Oli muuten hiton epämukava kävellä sen kanssa! Käveltiin meidän huoneeseen viemään tavarat. Oltiin siellä sellanen 15 minuuttia ukon kanssa kahestaan. Ei puhuttu mitään. Sitten kätilö tuli 5 vaille 9 hakemaan mut. Mies antoi pusun ja aloin tärisemään taas. Ne tuli sellasina aaltoina. Olin ihan jäässä, tai niin tärisin mutta kylmä ei ollut. Vaikea selittää [:D] Kai se jotain paniikkia oli.

    Mentiin leikkaussaliin, joka oli OIKEASTI jäässä. Siellä oli hoitajat ja kätilöt puhaltelemassa käsiin ja pyysivät monesti anteeksi salin kylmyyttä. Siirryin sängyltä pöydälle. Antoivat happea ja laittoivat tipan, joka sattui aivan vitusti. Naurettiin hoitajien kanssa niille mun tärinäpuuskille ja laittoivat lämpöpeiton mun mahan ja selän päälle ja se helpotti. Ihastelivat mun tatuointeja ja sanoivat että kaikki tässä operaatiossa sattuvat vähemmän kun tatuointineula.. SEPÄS HELPOTTI [:D][:'(] Sitten tuli anestesialääkäri, joka vaikutti itäeurooppalaiselta. Oli todella mukava, mutta puhetapa muuten tyly. Aneslääk. suuttui huomattavasti kun huomasi mun ihottuman. Kukaan ei sitten ollut kertonut hälle siitä, ettei mun selästä oikeen löydy kohtaa mihin pistää [:D] Murisi siinä jotain hoitajille, mutta löysi sitten kohdan. Selkä pestiin ja musta tuntu että se aine puudutti mun selän, en sitten tiiä oliko se puudutusainetta. Käskivät mun leikkiä vihasta kissaa, ja yritin siinä sitten mahdollisimman paljon kyyristää selkää. Oli vaikeeta olla paikallaan ja rentoutua, samalla kun miettii kauhutarinoita spinaali/epiduraalin laitoista ja kärsiä niistä tärinäkohtauksista. 2 hoitajaa piti musta kiinni sen laiton ajan. Häiritsi, kun en tuntenut kun vähän painetta selkärangan sisällä. Sitten se ihana lämmin tunne levis ensin oikean jalan kautta muuhun kroppaan. Tässä vaiheessa mies tuli saliin mun vierelle. Aloin pikkuhiljaa olla aika sekasin, oli melko vaikeeta olla siinä kun jeesus ristillä. Selällään, jalat piikkisuorina ja kädet 90 asteen kulmassa sivuilla, toisessa tippa ja toisessa happitasomittari ja verenpainemittari. Mun maha pestiin ja mua nipisteltiin. Tuntu että pää olis kokoajan tippunu siitä pöydältä kun se oli aavistuksen vinossa vasemmalle. Mua pisteltiin ja kun en tuntenut mitään, leikkaus alotettiin. En muista mitään siitä, kun lääkäri aloitti leikkauksen, mutta muistan kuinka heiluin siinä pöydällä kun ne yritti ottaa tota nyyttiä pois sieltä. Mies sanoi, että oli kauheeta olla siinä vierellä. En kuulemma pystyny puhumaan, olin ahdistuneen näkönen ja silmät heitti välillä ympäri. Ite muistan, että olisin itkeny sitä ahdistusta kun en pystyny liikkumaan.

    Seuraava mitä muistan oli iso rääkäsy ja ja onnittelut. Kätilö tokasi, että pitäiskö antaa perunamuusia maidon sijaan kun on niin iso [:D] Mies ja nyytti lähti salista, sain pusun ja tiedot.  4695g - 53cm - pipo 38cm - 9/9 - klo 9.42

    Tikkauksen aikana aloin ahdistumaan ja siihen löysinkin täällä foorumilla syyn; kun kohtu nostetaan ulos vatsaontelosta, pallea venyy. Sen takia tuntui siltä, etten jaksais hengittää. Jossain vaiheessa pistivät mulle todella vahvaa allergialääkettä ihottuman takia ja taisin nukahtaa. Melkeen itken kun ajattelen sitä ahdistuksen määrää. Heräämössä vietin 5 tuntia, joka meni lähinnä niin, että kun heräsin niin kysyttiin että sattuuko, vastasin että helvetisti [:D][:D] Lisää lääkettä ja taas lähti taju. Tätä 5 tuntia, kunnes pääsin takas huoneeseen.

    Ei jäänyt mitenkään traumoja, mutta yritän välttää epiduraalia ja spinaalia nyt viimeseen asti. Niin puudutettuna oleminen suoraan sanottuna VITUTTI. Mutta, nyytti on ihana <3
  16. undulaatti Ihastunut foorumiin

    Irium: Sun juttua lukiessa rupesi itseäkin melkein tärisyttämään. Olen sellainen, että jos jännitän jotain, tärisen heti niin, että en pysty edes hallita itseäni ja jos olen vähänkin ns. "henkisesti järkyttynyt" on heti kamala tärinä päällä. Mitäköhän se on sitten itselläkin synnytyksessä! Tuo jeesus ristillä-juttu nauratti, heh, anteeksi [:D]
  17. Irium Vieras

    Undulaatti, siltä se oikeesti tuntu! Se oli ihan kauheeta [:D] Jos olis saanu pitää kädet lähellä päätä jotenkin niin olis ollu siedettävämpää mutku sellanen totaali ristiinnaulitsemis-asento.. 
  18. Nenn1 Peruskäyttäjä

    Sitä kauan luvattua synnytystarinaa tulisi tässä...

    No meillähän kaikki alko siitä, että heräsin yöllä puolen tunnin unien jälkeen (n. puoli yhen aikaan 26.1.) alaselän kipuiluun. Aattelin, että se vaan vihottelee viikonlopun konttaamisesta ja laminaatin laittamisesta :). Ei muuta ku lääkekaapille särkylääkkeen noutoon, kun särkylääke oli edellisenäkin iltana auttanut samanlaiseen kipuun.

    Siinä sitten päätin samalla seisomalla käydä vessassa, että ei tarttee kauheen monesti kammeta itteensä sängystä ylös. Siinä pöntöllä istuessa sitten tuli aivastus ja samalla kuulin, että pönttöön "holahti" jotain. Äkkiä peppu ylös pöntöltä ja tuijottelemaan, että mitäs sinne meni ja vertahan siellä oli. Siinähän sitten vähän hypähti sydän kurkkuun, kun eka tuli tietenkin mieleen, että nyt on joku hätä. Herättelin miehen ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Parisen tuntia siinä sitten hiippailin ympäri kämppää ja totesin, että ei sitä verta tule kuin hieman tiputtelemalla ja ne alaselän kivut taitaakin olla supistuksia :D. Ei muuta ku soittoa synnärille, mies ylös sängystä ja yöpalan syöntiin.

    Puoli neljän aikaan oltiin sitten sairaalassa ja kätilö totes, että synnytys on käynnissä, mutta vielä alkutekijöissään (vasta reilu sentti oli kohdunsuu auki). Meidät siirrettiin aluksi tarkkailuhuoneeseen, koska synnärillä oli hieman tungosta ja yksi synnytyssali haluttiin jättää vapaaksi mahdollista uudelleen synnyttäjää varten. Sain tarkkailuhuoneeseen juotavaa ja lämpöpusseja selkään ja vatsaan laitettavaksi. Kätilö ehdotti myös minulle petidiiniä, joka auttaisi minua rentouttamaan lihaksia. Aluksi en lämmennyt ajatukselle, koska lämpöpussit auttoivat, mutta sitten kun niiden teho loppui, niin pyysin petidiinipistoksen. Siinä seitsemän maissa minulle tehtiin uusi sisätutkimus, jossa todettiin, että kohdunsuu oli avautunut kolmisen senttiä. Lääkäri ja kätilöt ehdottivat minulle aamupalaa ja kylpyyn menemistä. Aamupalasta en pystynyt syömään kuin vähän leipää ja juomaan appelsiinimehua, koska sitten minun alkoi tekemään pahaa. Yhdeksän aikaan siirryinkin sitten kylpyyn lillumaan, joka auttoi puolentoista tunnin verran supistuskipuhin.

    Sen jälkeen, kun sain kammettua itseni kylvystä ylös (n. klo 11), siirryimme synnytyssaliin. Kylpy oli tehnyt tehtävänsä ja kohdunsuu oli avautunut pari senttiä lisää. Varmistin vielä tässä vaiheessa, että olihan minun toiveeni epiduraalista huomioitu, koska supistuskivut alkoivat olemaan jo aika kovaa luokkaa. Synnytyksen laitettiin myös vauhtia kalvojen puhkaisulla ja samalla laitettiin kohdukaulan puudutus, josta ei oikeastaan ollut mitään apua. Kalvojen puhkaisusta aina epiduraalin laittamiseen asti saa muistikuvia kaivella ja tosissaan. Supistukset olivat niin voimakkaita, että itkuhan siinä tuli. Ilokaasua hengittelin, mutta en pystynyt ottamaan sitä niin pitkään kuin olisi ollut tarvetta, koska raskaan maskin kuminen haju ahdisti. Tuntui kuin olisin saanut ilokaasun sijasta muovilla höystettyä ilmaa. Puristin mieheni kättä siinä toivossa, että edes pieni murto-osa siitä kivusta olisi ollut hänen kannettavanaan. Ja sitä varmaan hänkin toivoi... Sen verran avuton ilme hänellä oli kasvoilla, kun ei voinut tehdä muuta kuin pitää kädestäni ja välillä "hipsutella" alaselästä, koska hieronta vain lisäsi kipua. Mutta epiduraalin jälkeen oloni oli jotain aivan muuta. Kaikki kipu oli poissa, mutta tunsin kuitenkin vielä supistukset. Tässä vaiheessa kaikki tuntui jälleen kerran mahdolliselta.

    Epiduraalista huolimatta synnytys eteni hyvää tahtia. Vähitellen puudutuksen teho alkoi kuitenkin heikkenemään ja minusta rupesi tuntumaan, että pitäisi ponnistaa. Ihan heti en kuitenkaan lupaa saanut, koska vauvan pää ei ollut laskeutunut tarpeeksi alas. Yhtäkkiä huomasin kipujen olevan taas täysillä läsnä ja kivunlievitykseksi minulle ei tarjottu muuta kuin happinaamaria. Tuntui ikuisuudelta, että sain ruveta viimeinkin ponnistamaan. Kerkesin jo hetken ponnistella, eka kyljellään sitten puoli-istuvassa asennossa, kunnes vauvan sydänäänet laski rajusti eivätkä lähteneet uudestaan nousemaan. Kätilö kävi pyytämässä lääkärin paikalle ja yhtäkkiä siellä olikin tupa täynnä porukkaa. Sattui katos niin, että osastolla oli juuri vuoronvaihto menossa ja yhden lääkärin sijaan paikalle tupsahti neljä lääkäriä (2 gynekologia ja 2 lastenlääkäriä) ja siihen kaupan päälle vielä pari ylimäärästä kätilöä... Siinä vaiheessa itselleni iski paniikki, koska meille ei keritty selittämään, että mistä on oikein kyse. Ja sitten kun ympärillä on monta ihmistä, joista yksi käskee ponnistamaan, toinen odottamaan supistusta ja kolmas muistuttaa hengittämisen tärkeydestä, niin sehän meni omalta osalta pelkäksi huutamiseksi. Tuntui siltä, että enemmin minä repeän kahtia ennen kuin lapsi syntyy.

    Kaikesta hässäkästä ja huudosta huolimatta poika saatiin pikaisesti ulos (ponnistusvaihe kesti 13 minuuttia) imukupin avustuksella ja todettiin, että napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympäri. Ja äidin helpotukseksi poika päästi melkein heti kunnon parkaisun... Mutta harmikseni ei isä päässyt katkaisemaan napanuoraa enkä saanut poikaa heti rinnan päälle, koska mahdollisen happivajeen vaara oli olemassa. Poika kiikutettiin siis toiseen huoneeseen tutkimuksiin. Mutta onneksi hänet tuotiin aika pian lämpökaapissa takaisin synnytyssaliin ja tunnin elpymisen jälkeen sain hänet viereeni rinnalle. Siinä ajassa kätilö kerkesi ompelemaan episotomia haavan, johon tarvittiin kuutisen tikkiä.

    Sairaalassa ollessa koin välillä epäonnistumisen tunteita. Minusta tuntui, että olin tuottanut pettymyksen itselleni ja läheisilleni (sekä luonnolle) siinä, että en ollut omin voimin saanut lastani maailmaan, vaan että siihen oli tarvittu apuvälineitä. Tämä epäonnistumisen tunne kuitenkin kaikkosi, kun keskustelin synnytyksestä siinä olleiden kätilöiden ja lääkärin kanssa. Vasta silloin järki voitti tunteet kun minulle väännettiin rautalangasta, että kaikki toimenpiteet oli tehty lapsen parasta ajatellen.

    Että semmoinen synnytys meillä... Jännä on huomata, että kun miettii omaa synnytystään, niin se saa aina uudelleen kyyneleet silmiin... Mutta ne kyyneleet ovat täysin ilosta ja uuden luomisesta aiheutuvia kyyneleitä [:)].
  19. marnu Aloittelija

Jaa tämä sivu