Synnytyskivut

Aurinkopuuteri

Vauhtiin päässyt keskustelija
Osaako kukaan edes vähän kuvailla mitä ne kivut voisivat olla? voiko olla mahdollista ettei niitä kipuja kestä ja mitä sitten tapatuu? hoitaako luonto vain kaiken niin, että sen kestää.
 
Onko kellään tietoa millaista on synnyttää Oulun yliopistollisessa sairaalassa?
 
 
Sen verran sanon et jokanen kokee nii yksilökohtasesti eikä kukaan voi samaistua toiseen noissa asioissa. On parempi kun ei liikaa mieti ja saa murhetta..
Ite on ottanu sen kannan et meen synnyttään ja teen parhaani enkä liikaa ennakoi kun en voi. Luonto tekee sn mitä voi ja sitten on ammattilaiset apukeinoineen kun niitä tarvii.
 
Se on totta ja kaikki varmasti riippuu niin monesta asiasta. Sen neuvon vain olen monelta saanut ettei kipua pidä päästää niskan päälle. Se pitäisi saada pidettyä hallinnassa ja tajuta, että kipu vie synnytystä eteenpäin. Ja moni sanoo ettei kivuitta siitä selviä, ja jos tuon sisäistää jo ennen h-hetkeä niin aika hyvät eväät synnytystä varten jo on. Mut kiva ois kuulla toisten kokemuksia synnytyksistä.
 
Aurinkopuuteri mulla kanssa edessä synnytys oysissa. Millos sulla la?
 
Laskettuaika on 20.5 entä sulla?
ALKUPERÄINEN: Katt_i

Aurinkopuuteri mulla kanssa edessä synnytys oysissa. Millos sulla la?
 
Samoihin aikoihin siis [:D] oletko käynyt synnytysvalmennuksessa? saitko/saitteko siitä mitään irti? me ei sitten käyty, selitys löytyy keskustelusta synnytysvalmennuksesta hyötyä? kohdasta. [&o] Miten menee muuten? oletko jaksellu hyvin? [:)] ja vieläkö jaksaa oottaa.
 
Oon käynyt nyt kaks kertaa, eka kerta oli ihan ok kunnon asiaa synnytyksestä mut viime kerta oli vähän pöhkö kun oli puhe vanhemmuudesta jne. Olisi pitänyt keskustella ja pohtia jne. Jäljellä tuota olis vielä neljä kertaa. Imetys-osiota ja sitten kivunlievitys-osiota odotan mut saas nähdä onko niissä sitten mitään irti saatavissa.
Ihan hyvin on mennyt, mitä nyt selkä meinasi temppuilla kun töissä piti niin paljon seisoa ja kävellä. Nyt sitten lomalla ja perjantaina alkaakin jo sitten mammaloma [:D] Kovasti tuo alkaa tuntumaan että saisi pikkuinen jo tulla! :)
 
Pitää kysyä neuvolasta kun seuraava kerta, että mikä se puhelinnumero mihin soitetaan ennen synnärille lähtöä. Unohtu viime kerralla kysästä, onko sulla tietoo mikä on? siis Oulun yliopistollisen sairaalan. Netissä oli yks numero, mutta en tiiä onko oikee. [:D] 
 
Ei oo mulle neuvolassa viel mitään puhuttu... Pitänee ite muistaa ens kerralla kysyä ku on aika neuvolaan. 
 
Miulle äitini on sanonut synnytystä varten et kunhan muistaa et se kipu kestää vaan sen aikaa kun synnytys niin sekin auttaa et sisäistää et se kipu on ohimenevää. Saa nähdä miten käy ja se jokaisen oma kipukynnyskin vaikuttaa tosi paljon siihen miten kovina ne kivut kokee..
 
Mä olen ainakin saanut apua synnytyspelkoihin ja kipuun juttelemalla kavereiden kanssa. Kuuntelemalla heidän synnytystarinat ja niitä on ihan laidasta laitaan... Ymmärtäen toki sen että jokaisen synnytys on omanlaisensa enkä tule kokemaan kenenkään toisen synnytystä. Musta on vaan ihana ollut kuulla sekä ne "huonot" kokemukset että hyvät kokemukset.
Myös Hyvinkään synnytyssairaalan sivuilla on linkki "synnytyspelkopotilaan infokirjanen"
eli tämän sivun alalaidassa:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,957,27795,27803,27837,27838

Ennen raskautta oli ihan kamala kuunnella synnytystarinoita, väkisin meni omat jalat ristiin... [:D]
Nyt sitten raskauden edetessä on pelko laantunut. Oli hyvä käydä synnytysosastolla tutustumassa jotta tietää edes vähän mitä odottaa...
Kumma vaan että pelot on tosiaan laantuneet. Kai sitä sitten raskauden aikana "kasvaa"...
tai sitten vielä viikkojen edetessä jännitys lisääntyy...
 
Itsellä eka synnytys oli positiivinen kokemus kipuineen päivineen. Kipu sinänsä on todella riippuvainen kokijasta, toisilla on alempi kipukynnys kuin toisilla ja myöskin asennoituminen vaikuttaa paljon asiaan esim. ajatteleeko kivun auttavan lapsen maailmaan tulossa jolloin sen ottaa vastaan hyväksyen ja eri tavalla kuin jos kokee kivun vain aiheuttavan pelkoa ja jännitystä.

Itse en yrittänyt edes pärjätä ilman mitään kivun lievitysapuja vaan otin sekä kipupiikin auttamaan rentoutumisessa sekä epiduraalin kun kivut kävivät erittäin voimakkaiksi. Molemmista oli hurjasti apua ja jaksoin hyvin loppuun asti koko pitkän synnytyksen. Paljon vaikuttaa myös se kauanko synnytys kestää, ts. kuinka nopeasti avautuu koska niillä kivuilla mitä itse koin en usko että olisin jaksanut hyvävoimaisena siihen asti että oli täysin auki (n.12h 3cm-10cm). Serkkuni taas esim. synnytti melko nopeasti kesto 4h molemmilla kerroillaan ja ei tarvinnut epiduraalia eikä muutakaan kipulääkettä.
Itse koin kivun voimakkaampana mitä koskaan aiemmin kokemani kipu oli ollut, mutta tiedostaen että sen avulla saan kohta lapseni syliini ja että tuo kipu kestää vain sen hetken, pystyin asennoitumaan kipuun siten että se oli siedettävää.
 
Naiset, joiden kanssa olen asiasta jutellut, ovat kaikki synnyttäneet oikeastaan ilman kivunlievitystä. Äitini kertoi saaneensa vain ilokaasua jonkin verran. Kaverini täysin luomuna ja anoppini myös, sekä mieheni kaverin vaimo. Mm tästä minä olen saanut kannustusta pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Ilokaasu on tässä vaiheessa ainoa, jota olen valmis tarvittaessa kokeilemaan. Kokeilen ensin kaikki lääkkeettömät vaihtoehdot ja sitten mahdollisesti se ilokaasu. Mutta yritän pärjätä ilman muita. [;)] Varsinkaan epiduraalia en halua, joten se jää tod. näk. jokatapauksessa pois.  TENS-laitteen vuokrauksesta olen kysellyt, josko siitä olisi minulle avuksi.
Onko muita, jotka ainakin suunnittelevat synnyttävänsä lääkkeittä?

Ainiin, kuulin tällaisen luonnehdinnan synnytyksestä; kuin yrittäisi paskantaa melonia ulos. Sen voi sitten kuvitella. Kaverini mielestä sitten kaikkein veemäisimmältä tuntui se ihon venyminen. Anoppini taas tokaisi ensimmäisensä jälkeen että ihan kuin olisi kakalla käynyt... [:D]
 
Rohkeeta suunnitella synnyttävänsä ilman kivunlievitystä miiuhoo. [:)] Ite en taida pystyä edes ajattelemaan moista. [:o] Toki kohtaan kivut niin rohkeasti ku voin, mutta heti kyllä vaadin jotain jos olo käy aivan kauheaksi. [:D] Mulla kipukynnys suuri tai ainakin luulen niin, mutta kyllä se tuo synnytys kuulostaa niin kivuliaalta [&o] että taitaa tällä tytöllä luulot olla väärät. Sittenhän sen näkee ku on tosipaikka edessä. [;)]
 
itse en ole hirveästi ajatellut noita kipulääke asioita, mutta epiduraalin haluan. voihan olla että se tulee niin vikkelää että ei kerkiä edes laittamaan tai päivystävä anestesia lääkäri on leikkauksessa eikä kerkiä tulemaan paikalle.. kaikki on oikeastaan mahdollista.

täysi tosi asiahan se on että samoja lihaksia käytetään kun on paskalla kun synnytyksessä. siksi jotkut eivät kuulemma "osaa" käyttää oikeita lihaksia koska eivät osaa ajatella sitä siltä kantilta [;)] olen töissä ollut kirurgian puolella ja monelta mieheltä kuullut kun maha ollut monta päivää toimimatta ja sitten pääsee vessaan kera kaikkien suppojen ja peräruiskeiden että "nyt mä tiedän miltä synnytys tuntuu" [:D] ihan vaan asiasta kukkakeppiin [:)]

onko kellään muuten tietoa onko sairaaloissa kauratyynyjä(tai vastaavaa lämpöpussia), vai tuonko kotoa? saako niitä missään edes lämmitettyä? kaikista eniten odotan pelolla mitä selkäni sanoo synnytyksen käynnistyttyä ja vaavi alkaa puskemaan tietä itselleen. minulla on alkava selkärankareuma joka juuri tuolla alaselällä "vaikuttaa", ja voin uskoa että myös pahentaa tilannetta. en haluaisi muuten mitään "ylimääräsiä" pikku kipulääkkeitä ym ottaa [8|]
 
Inxu en tiedä muista mutta Lohjalla ainakin pitäisi olla niitä kauratyynyjä. Että mikä ettei muuallakin [:)]
 
Takaisin
Top