Synnytyskertomuksia, lue omalla vastuulla!
- Ketjun aloittaja Kyfi86
- Aloituspäivämäärä
Tässä omat synnytys-kokemukseni. Ensimmäinen oli vaikea ja jäi huono muisto. Toiseen osasin motivoitua eri tavalla, kun oli jo yksi kokemus takana. Toinen oli parempi ja kolmas vielä positiivisesti. Luethan omalla vastuulla..
1. Supistukset alkoi jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Yhteensä viiden yön ja päivän ajan tuli kipeitä supistuksia. Yöllä aina 10 min välein niin, että nukkumisesta ei tullut mitään. Aamulla, kun mies lähti töihin sain nukuttua muutaman tunnin, kunnes supistukset voittivat taas ja jatkuivat koko päivän. Käytiin välillä sairaalassa, mutta kotiin passittivat. Ei ollut tapahtunut juuri mitään. Lopulta ottivat sisään, kun näkivät, miten väsynyt olin. Päästiin perhehuoneeseen ja siinä vaiheessa minulle iskettiin petidiini-piikki reiteen, että saisin nukuttua. Ei tullut nukkumisesta mitään, kun tunsin kuitenkin supistukset paineena selässä ja olin kait niin ylikierroksilla. Vihdoin oli kuitenkin tapahtunut jotakin ja päästiin saliin, jossa laitettiin spinaali. Spinaali auttoi supistuksiin, mutta kun tuli aika ponnistaa, en osannut. En tiennyt, milloin pitää ponnistaa enkä tajunnut pyytää, että kätilö neuvoisi. Ponnistin tunnin, kunnes yhtäkkiä jalat laitettiin tukiin ja huone pelmahti täyteen väkeä. Ilman mitään varoitusta tehtiin eppari, tuntui kauheelta. Sitten kiinnitettiin imukuppi vauvan päähän ja vedettiin ulos. Tikkejä tuli paljon ja ompeleminen oli yhtä tuskaa. Vessassa käynti ei onnistunut kahteen päivään ja jouduttiin katetroimaan. Osastolla iski vielä hirvittävä spinaali-päänsärky, mikä vaikeutti todella paljon vauvan hoitamista. En pystynyt siihen juuri ollenkaan, onneksi mies pystyi olemaan paljon sairaalassa ja hoitamaan vauvaa. Lopulta haava tulehtui ja oma mieli oli masentunut traumaattisen synnytyksen jälkeen.
Tämä kokemus auttoi kuitenkin siihen, että motivoiduin seuraavaan synnytykseen aivan eri tavalla.
2. Toiveena oli, että ei missään nimessä spinaalia tai epiduraalia. Pelkäsin liikaa, että tulisi taas muut toimenpiteet mukaan myös. Supistukset alkoivat taas pari päivää ennen laskettua aikaa. Käytiin jälleen sairaalassa kerran turhaan. Pojan syntymää edeltävänä iltana käytiin lenkillä ja saunassa. Supistukset alkoivat yöllä n. klo 4 säännöllisesti 5-10 min välein. Jossain vaiheessa menin suihkuun lievittämään kipua ja 9aikaan oli pakko lähteä sairaalaan. 7senttiä auki ja saliin. Salissa olin koko ajan pystyssä. Pari tuntia meni niin, liikuskellen ja keinutellen. Sitten tarkistettiin tilanne. Pieni reuna jäljellä. Kätilö totesi, että oli vielä mahdollista laittaa kohdunkaulan puudute. Se laitettiin ja sen laittaminen oli jotakin kauheeta. Karjuin ilokaasu-maskiin. Puudutteen laittamisen jälkeen siirryttiin jakkaralle ja sain luvan ponnistaa. Jakkaralla alkoi pyörryttämään, joten piti siirtyä takaisin sänkyyn puoli-istuvassa asentoon. Kaksi supistusta ja poika solahti helposti ilman kipua pöydälle. Pieni ruhje tuli ja siihen laitettiin yksi tikki. Synnytyksestä jäi hyvä muisto.
3. Supistukset alkoivat taas muutaman päivän aikaisemmin. Tiesin jo odottaa sitä. Oltiin ulkona tekemässä pihahommia, kun iski pari armottoman kovaa supistusta. Luulin, että vauva syntyy saman tien. Parin kolmen min välein tuli todella kipeitä ja kovia supistuksia. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että matkaa sairaalaan oli noin tunnin verran. Lähdettiinkin saman tien. Pari senttiä auki ja supistukset loppuivat sairaalassa kuin seinään. komensivat ulos kävelemään ja kun päästiin sairaalasta ulos, supistukset iskivät taas hirvittävällä voimalla päälle. Oltiin jonkin aikaa ulkona, noin pari tuntia ja koko ajan supisti kovaa. mentiin takaisin sairaalaan..3 senttiä auki ja perhehuoneeseen päästiin. Siellä taas tuli niin mojovia supistuksia, että piti soittaa heti kätilö, joka veikin saliin. Oli jo myöhäinen ilta ja mies pääsi myös nukkumaan jonnekin toiseen huoneeseen, ei onneksi tarvinnut lähteä ajelemaan kotiin! Itse en saanut nukuttua, kun kipeitä supistuksia tuli sen verran tiuhaan. Joskus kahden aikaan tuli kätilö katsomaan tilannetta ja kun tajusi etten ollut nukkunut, antoi unilääkkeen ja siihen simahdin samantien. Heräsin klo 8, kun huoneeseen tuli ensin mies ja sitten kätilö opiskelijan kanssa. Annettiin mahdollisuus käynnistykseen, vauva oli viikon yli lasketun ajan. Oksitosiini laitettiin tippumaan, samalla päältä tutkittiin ja kätilö sanoi, että vajaa kolme kiloinen vauva. Silloin heräsi ajatus kokeilla synnyttää kokonaan ilman lääkkeitä. Tiesin, että vauva on pieni. Supistukset kesti parhaiten sängyllä maaten ja hengitykseen keskittyen. Jos oli liikkeessä, supistukset tuntuivat sietämättömiltä. Siispä makasin. Kahdeksan tuntia kesti, ennen kuin sain luvan ponnistaa. Kätilö kysyi usein, tarvitsenko lääkettä ja oli todella huomaavainen ja ihana. Kauhein vaihe oli se, kun alkoi jo ponnistuttamaan, mutta ei saanut vielä ponnistaa. Siinäkin kätilö neuvoi hengittämään nopeasti haukkomalla, se vei ponnistuksen tarvetta pienemmäksi. Lopulta kätilön ohjeiden mukaan syntyi pieni tyttö 2810g ja 46cm. Ei repeämiä, kun pystyi seuraamaan ohjeita. Yhdessä vaiheessa kiellettiin ponnistamasta, kun päätä autettiin syntymään, sitten piti ponnistaa vain ihan vähän. Kätilö sanoi, että jos silloin olisi vain rykäissyt täysillä, olisi voinut tulla pahoja repeämiä. Oli paras kokemus!
Ja olen motivoitunut synnyttämään tämän neljännen ilman lääkkeellistä lievitystä. Toivon vain, että haaveeni saisi toteutua, eikä tulisi mutkia matkaan!
1. Supistukset alkoi jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Yhteensä viiden yön ja päivän ajan tuli kipeitä supistuksia. Yöllä aina 10 min välein niin, että nukkumisesta ei tullut mitään. Aamulla, kun mies lähti töihin sain nukuttua muutaman tunnin, kunnes supistukset voittivat taas ja jatkuivat koko päivän. Käytiin välillä sairaalassa, mutta kotiin passittivat. Ei ollut tapahtunut juuri mitään. Lopulta ottivat sisään, kun näkivät, miten väsynyt olin. Päästiin perhehuoneeseen ja siinä vaiheessa minulle iskettiin petidiini-piikki reiteen, että saisin nukuttua. Ei tullut nukkumisesta mitään, kun tunsin kuitenkin supistukset paineena selässä ja olin kait niin ylikierroksilla. Vihdoin oli kuitenkin tapahtunut jotakin ja päästiin saliin, jossa laitettiin spinaali. Spinaali auttoi supistuksiin, mutta kun tuli aika ponnistaa, en osannut. En tiennyt, milloin pitää ponnistaa enkä tajunnut pyytää, että kätilö neuvoisi. Ponnistin tunnin, kunnes yhtäkkiä jalat laitettiin tukiin ja huone pelmahti täyteen väkeä. Ilman mitään varoitusta tehtiin eppari, tuntui kauheelta. Sitten kiinnitettiin imukuppi vauvan päähän ja vedettiin ulos. Tikkejä tuli paljon ja ompeleminen oli yhtä tuskaa. Vessassa käynti ei onnistunut kahteen päivään ja jouduttiin katetroimaan. Osastolla iski vielä hirvittävä spinaali-päänsärky, mikä vaikeutti todella paljon vauvan hoitamista. En pystynyt siihen juuri ollenkaan, onneksi mies pystyi olemaan paljon sairaalassa ja hoitamaan vauvaa. Lopulta haava tulehtui ja oma mieli oli masentunut traumaattisen synnytyksen jälkeen.
Tämä kokemus auttoi kuitenkin siihen, että motivoiduin seuraavaan synnytykseen aivan eri tavalla.
2. Toiveena oli, että ei missään nimessä spinaalia tai epiduraalia. Pelkäsin liikaa, että tulisi taas muut toimenpiteet mukaan myös. Supistukset alkoivat taas pari päivää ennen laskettua aikaa. Käytiin jälleen sairaalassa kerran turhaan. Pojan syntymää edeltävänä iltana käytiin lenkillä ja saunassa. Supistukset alkoivat yöllä n. klo 4 säännöllisesti 5-10 min välein. Jossain vaiheessa menin suihkuun lievittämään kipua ja 9aikaan oli pakko lähteä sairaalaan. 7senttiä auki ja saliin. Salissa olin koko ajan pystyssä. Pari tuntia meni niin, liikuskellen ja keinutellen. Sitten tarkistettiin tilanne. Pieni reuna jäljellä. Kätilö totesi, että oli vielä mahdollista laittaa kohdunkaulan puudute. Se laitettiin ja sen laittaminen oli jotakin kauheeta. Karjuin ilokaasu-maskiin. Puudutteen laittamisen jälkeen siirryttiin jakkaralle ja sain luvan ponnistaa. Jakkaralla alkoi pyörryttämään, joten piti siirtyä takaisin sänkyyn puoli-istuvassa asentoon. Kaksi supistusta ja poika solahti helposti ilman kipua pöydälle. Pieni ruhje tuli ja siihen laitettiin yksi tikki. Synnytyksestä jäi hyvä muisto.
3. Supistukset alkoivat taas muutaman päivän aikaisemmin. Tiesin jo odottaa sitä. Oltiin ulkona tekemässä pihahommia, kun iski pari armottoman kovaa supistusta. Luulin, että vauva syntyy saman tien. Parin kolmen min välein tuli todella kipeitä ja kovia supistuksia. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että matkaa sairaalaan oli noin tunnin verran. Lähdettiinkin saman tien. Pari senttiä auki ja supistukset loppuivat sairaalassa kuin seinään. komensivat ulos kävelemään ja kun päästiin sairaalasta ulos, supistukset iskivät taas hirvittävällä voimalla päälle. Oltiin jonkin aikaa ulkona, noin pari tuntia ja koko ajan supisti kovaa. mentiin takaisin sairaalaan..3 senttiä auki ja perhehuoneeseen päästiin. Siellä taas tuli niin mojovia supistuksia, että piti soittaa heti kätilö, joka veikin saliin. Oli jo myöhäinen ilta ja mies pääsi myös nukkumaan jonnekin toiseen huoneeseen, ei onneksi tarvinnut lähteä ajelemaan kotiin! Itse en saanut nukuttua, kun kipeitä supistuksia tuli sen verran tiuhaan. Joskus kahden aikaan tuli kätilö katsomaan tilannetta ja kun tajusi etten ollut nukkunut, antoi unilääkkeen ja siihen simahdin samantien. Heräsin klo 8, kun huoneeseen tuli ensin mies ja sitten kätilö opiskelijan kanssa. Annettiin mahdollisuus käynnistykseen, vauva oli viikon yli lasketun ajan. Oksitosiini laitettiin tippumaan, samalla päältä tutkittiin ja kätilö sanoi, että vajaa kolme kiloinen vauva. Silloin heräsi ajatus kokeilla synnyttää kokonaan ilman lääkkeitä. Tiesin, että vauva on pieni. Supistukset kesti parhaiten sängyllä maaten ja hengitykseen keskittyen. Jos oli liikkeessä, supistukset tuntuivat sietämättömiltä. Siispä makasin. Kahdeksan tuntia kesti, ennen kuin sain luvan ponnistaa. Kätilö kysyi usein, tarvitsenko lääkettä ja oli todella huomaavainen ja ihana. Kauhein vaihe oli se, kun alkoi jo ponnistuttamaan, mutta ei saanut vielä ponnistaa. Siinäkin kätilö neuvoi hengittämään nopeasti haukkomalla, se vei ponnistuksen tarvetta pienemmäksi. Lopulta kätilön ohjeiden mukaan syntyi pieni tyttö 2810g ja 46cm. Ei repeämiä, kun pystyi seuraamaan ohjeita. Yhdessä vaiheessa kiellettiin ponnistamasta, kun päätä autettiin syntymään, sitten piti ponnistaa vain ihan vähän. Kätilö sanoi, että jos silloin olisi vain rykäissyt täysillä, olisi voinut tulla pahoja repeämiä. Oli paras kokemus!
Ja olen motivoitunut synnyttämään tämän neljännen ilman lääkkeellistä lievitystä. Toivon vain, että haaveeni saisi toteutua, eikä tulisi mutkia matkaan!
Niin oli, Stiffie. Toisaalta tuo kokemus herätti kiinnostuksen ottaa selvää eri vaihtoehdoista. Lukemaan puudutteista ja niiden haittapuolista.. Toisaalta taas perehtyä paremmin lääkkeettömiin menetelmiin. :) kakkosen ja kolmosen jälkeen toipui todella paljon nopeammin. Kyllä lämpimästi voin suositella lääkkeetöntä vaihtoehtoa.:)
BaBy2
Puuhakas puhuja
Minä myös! Lääkkeettömänä toipuminen on ollut huomattavasti nopeampaa. Ja vaikka meiän neiti oli yli 4kg, ei mitään repeämiä tullut eikä tikkejä tarvinnut laittaa, uskon sen johtuvan siitä että oikeesti tunsin itse mitä ponnistaa ja milloin. Toisin kuin esikoisen kanssa kun oli epi laitettu, ei tuntenut mitään ja sithän niitä tikkejäkin tuli (ja sillon vauva ollut kun just yli 3kg).
:) täytyy kokeilla, jos tällä kertaa onnistuisi!Mulla se epi ei vienyt sitä ponnistamisen tarvetta (synnytyksen aikana melkein toivoin että olisi vienyt...), eikä kipua myöskään.
Jos vielä joskus synnytän, niin haluan ehdottomasti epin kaikesta huolimatta ja toivon että sillä kertaa sen teho riitää loppuun saakka
.
Ja mainittakoon vielä, että puudutteesta ja kipulääkkeistä huolimatta koin toipuneeni todella nopeasti synnytyksestä (ja kävinpä vielä nukutuksessakin). Ihan samana päivänä pystyin jo istumaan ja liikkumaan jne.
Jos vielä joskus synnytän, niin haluan ehdottomasti epin kaikesta huolimatta ja toivon että sillä kertaa sen teho riitää loppuun saakka
. Ja mainittakoon vielä, että puudutteesta ja kipulääkkeistä huolimatta koin toipuneeni todella nopeasti synnytyksestä (ja kävinpä vielä nukutuksessakin). Ihan samana päivänä pystyin jo istumaan ja liikkumaan jne.
itsekin pystyin kävelemään epistä huolimatta heti synnytyksen jälkeen ja parilla tikillä selvisin:) pitää nyt katsoa mitä tässä synnytyksessä, en nytkään ole mitenkään lääkevastainen mutta tuota kohdunkaulanpuudutetta vähän mietiskelin jos sillä ehkä pärjäisi
no, sen näkee sitten :)
no, sen näkee sitten :)
Multa just tänään neuvolassa kyseltiin, että olenko miettinyt jo synnytystä ja tietysti lääkkeistä. Totesin vaan, että tilanteen mukaan ajattelin mennä ja ottaa kaiken tarvittavan kivunlievityksen. :) Nää on taas niitä niin yksilöllisiä juttuja. Kaikki ei vaan toimi kaikilla.
Olen samaa mieltä Jelppiksen kanssa. Kaikki ei vaan toimi kaikilla. Kyllä sitä liikkeelle pääsi ja istumaankin pystyi heti samana päivänä spinaalin jälkeen.
Mutta liikkuminen on huomattavasti mukavampaa, kun päässä ei jyskytä kymmenkertaisen migreenin kaltainen spinaali-päänsärky
heti kun nouset vähänkin sängystä. Tai kun lukuisat tikit ei kiristä istuessa. Plus päälle ne katetroimiset ym. Mulla noi puudutteet ei taida toimia tai ovat liiankin tehokkaita.
Ei voi mitään, kammo jäi jokatapauksessa! Ja jos voin puudutteet välttää, teen sen ilomielin. Tilanteen mukaan ja vauvan hyvinvointi etusijalla tietty mennään..
Mutta liikkuminen on huomattavasti mukavampaa, kun päässä ei jyskytä kymmenkertaisen migreenin kaltainen spinaali-päänsärky
heti kun nouset vähänkin sängystä. Tai kun lukuisat tikit ei kiristä istuessa. Plus päälle ne katetroimiset ym. Mulla noi puudutteet ei taida toimia tai ovat liiankin tehokkaita. Ei voi mitään, kammo jäi jokatapauksessa! Ja jos voin puudutteet välttää, teen sen ilomielin. Tilanteen mukaan ja vauvan hyvinvointi etusijalla tietty mennään..