Pahoitteluni etukäteen siitä, että tämä on niin pitkä. Olen kirjoittanut sen itselleni, enkä jaksa alkaa referoimaan palstamuotoon muuten, kuin nimet poistamalla. Lukekoon, ken jaksaa. :)
Perjantaina 17.12. klo 8:30 mies jätti mut Taysin synnytysvuodeosastolle 4a, jonne mulla oli paikka tuon keskiviikkoisen yliaikaiskontrollikäynnin jälkeen.
Siellä vauvalta otettiin ensimmäisenä sydänkäyrä ja kun se oli ihan kunnossa, aloin saada tuota kohdunsuuta kypsyttävää misoprostoli-hormonia. Lääkkeen nimi oli Cytotec. Perjantaina sain kolme kertaa 1/4 tablettia. Koko päivänä ei tapahtunut mitään.
Illalla kun sammutin valon ja kävin nukkumaan, alkoivat todella kivuliaat supistukset, joita tuli ihan peräperää ilman taukoa. Yritin olla vaikeroimatta, jotta huonetoverini saisivat nukkua. 20 minuutin päästä nousin ylös ja menin kertomaan asiasta yökätilölle. Hän neuvoi mua vain menemään kuumaan suihkuun.
Suihkussa istuin yksinäni jakkaralla tunnin ajan iho kirjavana kuumasta vedestä, mikä rauhoittikin vähän supistuksia. Puoliltaöin menin takaisin sänkyyn saatuani kuumavesipullon ja Panadolia. Sängyssä supistukset jatkuivat 5 minuutin välein puolentoista tunnin ajan, enkä niiden aikana pystynyt enää olemaan hiljaa, vaan itkin ja vaikeroin, mutta olin niin väsynyt, että nukahdin jokaisen supistuksen välissä.
Kello 1:30 nousin, kun en enää kestänyt kipua ja menin uudelleen valittamaan oloani kätilölle. Hän otti mut tutkimushuoneeseen ja katsasti tilanteen. Kohdunsuu oli ihan kypsymätön edelleen ja avautunut vain 1cm. Kohdunkaulaakin oli jäljellä vielä 1,5cm. Tutkimus sattui kamalasti, sillä kohdunsuu oli vielä niin korkealla, ettei kätilö meinannut yltää siihen. Tunsin oloni hirvittävän pettyneeksi, eikä asiaa helpottanut se, että kun hän otti multa supistuskäyrää, ei siihen piirtynyt yhtään supistusta, vaikka sain niitä sinä aikana kuusi! Onneksi kätilö tuli takaisin huoneeseen juuri parahiksi näkemään niistä pari viimeisintä, kun en edes sängyltä ylös päässyt ja tarvitsin neuvoja hengittämisessäkin. Hän antoi mulle kipupiikin ja passitti petiin. Piikin jälkeen itkin sängyssä kipujani vielä puoli tuntia, kunnes 2:30 jälkeen nukahdin ja nukuin aamuun pätkittäin, kun lämmin tunne levisi lantioon ja vei pahimman kivun supistuksilta, jotka harvenivat pikkuhiljaa aamua kohti.
Lauantaina 18.12. olivat supistukset poissa. Olin kärsinyt ihan turhaan koko yön. Aamulla taas vauvalta otettiin sydänkäyrä, jonka jälkeen sain 1/2 tablettia Cytotecia. Kun kello 13 mennessä ei mitään ollut tapahtunut, vaikka olin ravannut sairaalan portaita ylös alas, sain toisen puolikkaan. Supistukset alkoivat kevyinä klo 13:30, ja tulivat 10 minuutin välein, mutta pystyin kävelemään ja puhumaan normaalisti.
Mies soitti klo 15:30, että on juuri matkalla mua katsomaan. Lähdin vessaan ja sillä reissulla sain kolme tiukkaa supistusta. Mies tuli vartin päästä soitosta klo 15:45. Istuimme käytävässä juttelemassa, mutta aloin saada todella kipeitä supistuksia taas peräperää niin, ettei juttelusta tullut enää mitään.
Kävin sanomassa kätilölle, että supistukset tulevat tauotta ja tarvitsisin jotain lääkettä. Hän katsoi paperista, mikä tilanne yöllä oli ollut ja käski mut taas vain suihkuun rentoutumaan. Ajattelin, että en nyt halua mennä, kun mieskin juuri tuli ja ruokakin on nyt. Päätin, että syön ensin ja mies voi olla mun seurana ja menen vasta sitten.
Menimme ruokakärrylle hakemaan mun tarjotinta, jota en koskaan ehtinyt siitä saada. Mua ennen oli yksi ottamassa, mutta sain peräperää kolme supistusta ja jalat pettivät alta. Roikuin miehen kaulassa ja paruin ääneen. Joku kätilöistä huomasi ja sanoi, että hän voi tuoda tarjottimen. Oman huoneeni ovi oli siinä kärryn kohdalla, mutta en meinannut päästä sänkyyni enää, sillä olin niin halvaantunut kivusta. Yhtäkkiä oma kätilöni, joka oli mut passittanut suihkuun oli paikalla käyräkoneen kanssa. Joku oli hänelle kai hälyttänyt tilanteestani.
Tästä eteenpäin kaikki on sumuista. Joku nosti mun jalkojani, että pääsin sänkyyn, käänsi mut selälleni, kuin halvaantuneen. En pystynyt liikuttamaan itseäni enää lainkaan. Kätilö tutki kohdunsuun, mikä oli edelleen vain sentin auki, mutta jo laskeutunut alemmas. Hän alkoi ottaa vauvalta sydänkäyrää ja mies sanoi, että lähtee käymään töissä ja tulee takaisin sitten myöhemmin, kun tilanne on ohi. Huonetoverini yrittivät siinä kahta puolta sänkyäni verhojen takana syödä päivälläistään.
Käyrää ei saatu otettua kuin pikkuinen pätkä, koska olin niin kipeä. Kätilöni totesi, että nyt on pakko saada jotain kunnon kivunlievitystä, joten hän varasi mulle synnytyssalin, vaikka tilanne muuten olikin vielä aivan epäkypsä. Soitin miehelle, joka oli juuri päässyt keskustaan työpaikkansa alaovelle, että tule sittenkin takaisin, kun päästään saliin. Sanoin, että ei kuitenkaan kiirettä, vaan hän voi tehdä jäljellä olevat työjuttunsa ensin.
Kolme kätilöä hääräsi mun ympärillä ja keräsi tavarani ja vaatteeni kenkiä myöten keoksi sänkyni päälle ja niin mua lähdettiin juoksujalkaa kärräämään samassa kerroksessa sijaitsevaan synnytyssaliin. Matka lienee noin 30 metriä. Sain vielä matkalla soitettua ja soperrettua äidille, että nyt mennään, mutta voi mennä vielä pitkän aikaa ennenkuin vauva syntyy. Enempää en pystynyt puhumaan.
Kun päästiin saliin, siellä mua vastassa oleva synnytyskätilö sai pikaisen raportin tilanteestani. Joku puki mulle yöpaidan päälle ja yritin vaihtaa sänkyä. Päädyin nojaamaan salin sängynreunaan ja huutamaan. Salissa ollut nuori ensihoidon harjoittelijapoika syöksyi apuun ja hieroi selkääni ja nosti mut sängylle. Kätilö tutki heti kohdunsuun tilanteen ja oli todella hämmästynyt, sillä nyt kohdunsuu oli 4cm auki! Hän soitti äkkiä anestesialääkärin paikalle, joka saapuikin samantien. Hänelle päiviteltiin sitä, miten osastolla olin auki sentin ja tänne päästyäni 4cm. He totesivat, että: "Kyllä sä varmasti olet tosi kipeä!" Supistuksilla ei ollut kuin muutamien sekuntien väli, mikä teki epiduraalin laittamisen haasteelliseksi.
Pyysin, että soittakaa miehelle, että tuleekin heti, kun olin sanonut, ettei kiirettä. Harjoittelijapoika yritti soittaa, mutta ei saanut yhteyttä. Kätilö lohdutti, että mies on varmasti jo talossa ja puhelin kiinni.
Harjoittelija oli yrittänyt laittaa tippaa käteeni siinä onnistumatta ja hermostunut kätilö sätti häntä sanomalla, että toi kyllä varmaan sattuu. Jälkeenpäin sanoin pojalle, että olin hyvä harjoituskappale, koska en todellakaan rekisteröinyt kädessäni mitään kipua, vaan ihan jossain toisaalla. Anestesialääkäri nappasi neulan pojalta ja sujautti tipan ranteeseeni. Ympärilläni kävi kova häärinä, mutta itse makasin silmät tiukasti kiinni puristettuina omassa maailmassani, rutistin sängynlaitaa ja huusin jotain ihmeellistä matalaa huutoa, mitä en vain pystynyt pidättelemään. Tuntui, että koko lantio räjähtää kappaleiksi seuraavasta supistuksesta.
Anestesialääkäri odotti selkäpuolella sopivaa taukoa supistuksissa, jotta voisi pistää neulan sisään, ja yhdessä kätilön kanssa he ihmettelivät, että kylläpä niitä tulee ihan koko ajan. Supistuksen loputtua huusin, että nyt loppu, laita äkkiä, ihan just alkaa uusi! Mutta vaikka hän yritti olla kuinka nopea, sain kaksi supistusta siinä neula selkärangassani. Onneksi olin niin halvaantunut kivusta, etten pystynyt liikahtamaankaan, joten mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Toisen supistuksen aikana tunsin ensimmäisen kouristuksenomaisen tahattoman ponnistuksen ja hätäilin, että nyt se tulee jo ulos. Kätilö sanoi lääkärille, että nyt sitä jo ponnistuttaa.
Juuri, kun anestesialääkäri oli saanut epiduraalin laitettua, mies tuli saliin ja huokaisin helpotuksesta. Mua pyydettiin kääntymään selälleni, jotta puudutusaine leviäisi tasaisesti, mutta en pystynyt liikkumaan. Tuntui lohduttomalta, kun kätilö sanoi, että kestää noin vartin ennenkuin puudutus alkaa vaikuttaa. Supistukset jatkuivat samaan tahtiin ja minä vain omassa kuplassani huusin ja huusin. Mies oli vieressä ja piti musta kiinni, mutta muuta muistikuvaa mulla ei juuri tilanteesta ole. Mesosin kätilölle, että vauva tulee nyt ihan väkisin ulos. Hän sanoi, että anna tulla vaan, olet jo ihan auki. Viimeiset 6 senttiä siis oli auennut epiduraalin laiton aikana!
Muiden avustuksella pääsin lopulta selälleni ja aloin ponnistaa. Siinä samassa alkoi vatsan iho kutista ja huomasin, etteivät supistukset enää satukaan. Avautumiseen en siis saanut mitään helpotusta, mutta onneksi sentään ponnistusvaiheeseen, sillä luulen, että mikäli kivut olisivat jatkuneet yhtä halvaannuttavan kovina, en olisi pystynyt ponnistamaan.
Tuntui, että vauva olisi liukunut supistusten voimasta ihan itsestäänkin ulos, mutta kätilö patisti ponnistamaan. Hän sorkki sormillaan ja komensi, että tähän suuntaan. Tuntui, että eniten sattui hänen sormensa ja komensin, että sormi pois. Hän nauroi ja käski keskittymään ponnistamiseen ja neuvoi asentoja. Ponnistaminen etenikin hyvin, mutta vauvan sydänäänet kävivät melko hitaiksi ja kätilö päätti tehdä episiotomian. Hän kovasti selitteli sen tarpeellisuutta, mutta sanoin vain, että anna mennä vaan. Sen jälkeen parilla ponnistuksella vauva olikin ulkona klo 17:46, kun salissa oltiin oltu noin tunti.
Syntymämitat tytöllä olivat pituus 47cm, paino 2780g ja päänympärys 33cm. Istukka oli vaivaiset 300g, mikä sai kätilön naurahtamaan sitä punnitessaan. Synnytyksen kestoksi merkittiin 2h 26min säännöllisten supistusten alkamisesta, ponnistusvaihe 15min. Kurkku tuli kipeäksi, sillä en pystynyt olemaan huutamatta supistusten ollessa pahimmillaan ja rintalasta oli myös kipeä pari päivää, mikä johtui varmasti lihasjännityksestä.
Henkilökunta sairaalassa ja neuvolassa on kysellyt henkistä vointiani ja sitä, jäikö mulle traumoja tuosta synnytyksestä, kun se oli niin raju, mutta ei jäänyt. Ihan hyvä mieli oli heti, kun vauva oli ulkona ja kätilönkin kanssa vitsailtiin ja naureskeltiin heti, kun homma oli hoidettu. Eikä mulla ollut vertailukohdetta tuolle kivun määrälle ja kokoajan luulin, että tämä on vasta alkua ja menee pahemmaksi, mutta ilmeisesti se oli aika äärimmäistä juuri tuon nopean avautumisen takia. Toisilla on kohdunsuu auki 4cm monta viikkoa ja on auennut pikkuhiljaa, mulla paikat olivat vielä synnytyspäivän aamunakin täysin kypsymättömät ja ratkesivat sitten muutamassa minuutissa. Kuitenkin olen tyytyväinen, että homma oli nopeasti ohi, eikä tarvinnut käkkiä salissa kellon ympäri tai vieläkin kauemmin.
