SuperTaateli
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Muutama toukokuinen on jo syntynyt! :) tänne voi halutessaan kirjoitella synnytyksestä ! :)
Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja SuperTaateli
- Aloituspäivämäärä
Jos kirjottelisin,ku muidenki juttuja kiva lukee. Ke oli ä-polilla käynti, 4-5senttiä auki(oli ollu jo melkein 2kk:tta). Kotiin lähin ja kerkesin olla vartin,ni vedet meni. Eiku takasi sairaalaan ja suoraan synnärille. Siinä sitten odoteltiin et lähtis nopeestikki synnytys käyntiin,mutra mitään ei tapahtunu. Seur pvänä aloitettiin oksitosiinilla käynnistys, välillä tuli supistuksia,mut ei omia. Seur pvänä kokeiltiin cytotecia,mut ei toivottuja supistuksia. Sitten taas oksitosiinitipalla...toivottomia päiviä oli monta. Su taas olin tipassa ja oli nostettu jo tosi korkeelle annos,ni tuntu yhtäkkiä kuin joku kalvo ois puhennut ja siitä alkoi kipeet supistukset. Hengittelin vain supistusten aikana ja ajattelin et tätähän minä olen oottanut monta pvää et kyllä mä selviän. Eka supistus tuli kello 16 ja tyttö synty kahdella ponnistuksella kello 17.15. 2kk:tta aikasemmin olin jo synnärillä oys:ssa kun oli korkea vedenmeno,mut synnytys ei käynnistynytkään(onneksi).
Ma aamuna vähän vaille 8 sängyssä makoillessa tunsin ku pikku hiljaa alko vedet meneen. Seisomaan noustessa alkovat tuleen isoina hulahduksina. Klo 9 saavuttiin sairaalaan. Strep B:n takia sain antibiootteja ettei se vaikuttais vauvaan. Pitivät osastolla sen takia myös ja päättivät sitte että käynnistetään. Eka vaan ooteltiin josko ois lähteny käynnistyyn mutta ei. Klo17 aikaan illalla tuli kivuttomia supistuksia 4kpl 10min sisään mutta olivat lyhyitä. Klo6 laitettiin käynnistys tippa hiljalleen tippuun. Klo 19 eka kertaa vilkasivat alakertaan ja olin vaan 1cm auki. Sipistukset alko pikku hiljaa tuntuun voimakkaammin ja tuli ilmeisesti jopa 5-6kpl 10min sisään mutta edelleen vähän lyhytkestosia mutta ei kuulemma haitannu. Hengittelin sitä kaasua mutta ei se kyllä kipuun auttanu, vei vaan keskittymisen hengittämiseen. Jossain vaiheessa alko sitte oleen tosi tukalat oltavat ja supparit kipeitä ja alko ponnistuttaanki. Klo 23.30 ja vähän aikasemminki sanoin että haluan jotain kipuun. Tarkistivat alakerran tilanteen ja olin 7cm auki. Sano että ei enää tarvii antaa kivunlievitystä siinä vaiheessa kun vauva tulee kohta. Vähän olin että aha mutta kaasun takia olin niin muissa maailmoissa ja "high" että aattelin vaan että pakko sitte yrittää. Joskus 23.45 aikaan sain luvan alkaa ponnistaan ja tyttö oli ulkona tiistaina klo 00.07. 
Tyttö oli hiukan järkyttyny nopeasta ulostulosta ja tarvi pikkusen apua että alko kunnolla hengittään mutta pian sainki hänet jo iholle. Synty siis periaatteessa 37+1. :) Muutaman tikin laittovat johonki seinämään siellä mutta ei muuten repeämiä. Niin ja kotiin päästiin jo samana tiistai päivän iltana.
Tyttö oli hiukan järkyttyny nopeasta ulostulosta ja tarvi pikkusen apua että alko kunnolla hengittään mutta pian sainki hänet jo iholle. Synty siis periaatteessa 37+1. :) Muutaman tikin laittovat johonki seinämään siellä mutta ei muuten repeämiä. Niin ja kotiin päästiin jo samana tiistai päivän iltana.
Muokattu viimeksi:
BaaBaa_
Vauhtiin päässyt keskustelija
Elikkäs mulla kaikki alkoi 20.4. klo 22 alkoi aivan yhtä äkkiä tulemaan napakoita supistuksia 15-20 min välein. Ajattelin että jahas aikas teräviä ja kivuliaita. Otin klo 23.30 särkylääkettä, mutta ei mitään vaikutusta, siitä tiesin että nyt on toso kyseessä. Torkuin ja vaikeroin klo 4 kävin vessassa ja huomasin, että pönttöön holahti kunnolla verta. Sen jälkeen supistukset alkoivat tulemaan 5 min ja kestivät puolitoista minuuttia. Herätin miehen joka oli aivan puulla päähän lyöty, koska oli mennyt alku yöstä uudelleen nukuttamaan tytärtämme ja nukahtanut lastenhuoneeseen. Siitä saikin pika pikaa soittaa mummulle ja papalle ja lähteä painamaan kohti sairaalaa. Autossa supistukset tulivat alle 5 min välein edelleen pitkinä. Laskin kilometrejä ja minuutteja milloin ollaan sairaalassa..tunsin kun vauva laskeutui vielä alemmas ja silloin alkoi hirvittämään keretäänkö sairaalaan. Pääsimme onneksi sairaalaan noin klo 5.30 olin käyrillä vastaanottohuoneessa aivan tuskissani. Vihdoin kun kohdunsuun tilanne katsottiin olin reilun 4cm auki ja vauva tosi matalalla. Siirryttiin saliin jossa amme laitettiin valmiiksi, mutta en kerennyt ammeeseen kun amme oli valmis synnytys oli edennyt jo niin pitkälle, että puudutuksella oli kiire jos sen halusi. Sain spinaalin jonka jälkeen tilannetta katsottiin jälleen ja silloin holahti lapsivesi. Klo 9.11 sylissäni oli ihana pieni peikkopoika tumman tukkansa kanssa. 
Nopea synnytys tällaiselle maratooni synnyttäjälle, jonka synnytykset ovat vain venyneet ja venyneet aikaisemmin. :)
Nyt on isän ja pojan syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä.
Sanoinkin edellisenä aamuna, että syntyyköhän tämä vauva samana päivänä kun isi, mutta tuumasin heti perään, että taitaa ottaa kuitenkin oman päivän. Etiäiset.
Poika sai hyvät pisteet 9-9-10 mutta kun otettiin happisaturaatio ei se näyttänytkään hyvälle. Poika pintahengitti ja hengitys rohisi.. jouduttiin happiviiksiin teholle vuorokaudeksi. Vauvalla oli märät keuhkot ja häntä seurattiin tosi tosi tiiviisti. Puhuttiin jo siirrosta isompaan sairaalaan, kun alkoi näyttämään siltä että olisi saanut jonkun infektion. Tulehdusarvot alkoi kuitenki laskea ja yleistila kohentua. Päästiin pois viiksistä!
Vauvalla oli myös tosi kireä kielijänne, jonka lääkäri vasta tänään napsasi katki. Syönti oli tosi vaikeaa ennen sitä. Nyt kuitenkin tilanne rauhallinen ja odotamme päästäänkö jo mahdollisesti tänään kotiin. :)
Nopea synnytys tällaiselle maratooni synnyttäjälle, jonka synnytykset ovat vain venyneet ja venyneet aikaisemmin. :) Nyt on isän ja pojan syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä.
Sanoinkin edellisenä aamuna, että syntyyköhän tämä vauva samana päivänä kun isi, mutta tuumasin heti perään, että taitaa ottaa kuitenkin oman päivän. Etiäiset. Poika sai hyvät pisteet 9-9-10 mutta kun otettiin happisaturaatio ei se näyttänytkään hyvälle. Poika pintahengitti ja hengitys rohisi.. jouduttiin happiviiksiin teholle vuorokaudeksi. Vauvalla oli märät keuhkot ja häntä seurattiin tosi tosi tiiviisti. Puhuttiin jo siirrosta isompaan sairaalaan, kun alkoi näyttämään siltä että olisi saanut jonkun infektion. Tulehdusarvot alkoi kuitenki laskea ja yleistila kohentua. Päästiin pois viiksistä!
Vauvalla oli myös tosi kireä kielijänne, jonka lääkäri vasta tänään napsasi katki. Syönti oli tosi vaikeaa ennen sitä. Nyt kuitenkin tilanne rauhallinen ja odotamme päästäänkö jo mahdollisesti tänään kotiin. :)
Tiitiläinen
Oman äänensä löytänyt
Kiitos kaikille, näitä on kiva lukea :) 
Vieena
Vauhtiin päässyt keskustelija
Me naureskeltiin vielä 14 aikaan sairaalaan "kirjautumista" odotellessa että eipä tästä kovin jännittävää synnytyskertomusta saa, mutta kerrotaan nyt kuitenkin oli aika sopiva synnytys just meikäläisille, kaikki tapahtuu ympärillä nopeasti ja me hölmönä yritetään pysyä perässä.
Eli me oltiin jo perjantaina sovittu mun raskautta seuranneen gynen kanssa että käydään tiistaina sairaalassa heti aamusta kattomassa onko tilanne muuttunut (pe oli 50% ja 1.5cm auki), hän kun on aina tiistaisin vuorossa synnärillä ja hänen kanssaan tietty olisi mukavin synnyttää kun tuttu lääkäri. No 8 aikaan aamulla oli samat 50% ja vajaa 2 cm auki, vauva kuitenkin jo kiinnittynyt joten gyne sörkki vähän ympäriinsä siellä ja yritti aktivoida paikkoja jos alkaisi tapahtua, ja sanoi että 12-14 aikaan voidaan mennä takaisin näytille. Kotona sain pari tuntia tehtyä töitä ja lounastettiin rauhassa, maha oli lähes jatkuvasti kova mutta vain muutama supistus tuli hyvin lievän kivun kanssa ja koko homma näytti laantuvan kun kello läheni 14. Ajateltiin että ei tämä vielä tänään synny, hukataan vaan aikaa sairaalassa kun pitäisi töitä tehdä ja kotia laittaa.
Autossa sairaalaan oli jo vähän tuskaisempi olo, ajattelin että varmaan vaan johtuu siitä että istun ja vauva painaa enemmän sinne alas. Ei otettu siis mukaankaan kuin mitä synnytyssalissa tarvitaan eli ensivaatteet vauvalle ym, omia kamppeita ei ajateltu tarvittavan vielä ollenkaan.
Sairaalassa sitten ennen tutkimusta katottiin ctg, ja siinä sängyllä maatessa olikin jo semmoiset kivut että melkein itku tuli ja kämmenselkään jäi hampaanjälkiä. Edelleen ajattelin että varmaan vaan asennosta kiinni, ei tää tästä vielä synny, vaikka tuntui myös kova napsahdus kohdusta (eli pussi poksahti, vedet itessään alkoi valua vasta noin 15-20min päästä vessassa).
Kun gyne oli vihdoin vapaa niin tutkittiin ja paikat olikin jo 4-5cm auki ja täysin kadonnut, ja eikun synnytyssaliin mars! Tässä vaiheessa alkoi pelottaa kun ei ollutkaan vielä henkisesti valmista ja olin pitkään yksin kun mies haki kamat kotoa.
Supparit kävi kovemmiksi ja lopulta niitä ei kestänyt seistenkään (aluksi niitä ei siis juuri edes seistessä tuntunut), joten muutin lopulta mieltä ja pyysin epiduraalin, joka veikin kaikki kivut pois, supparit tunnistin vaan siitä että pepussa tuntui painetta.
15-18 suunnilleen oltiin melkein keskenään miehen kanssa salissa, välillä kävivät katsomassa tilanteen ja viimeisen tunnin käskivät ponnistaa vähän aina kun supistaa, vauva oli vielä liian korkealla syntymään.
Sitten yhtäkkiä tutkimuksen aikana pyysivät ponnistamaan ja kun hiukset näkyi jo, kutsuttiin paikalle samantien gyne ja lääkäri ja heps ponnistamaan! Epin takia en jaksanut tarpeeksi joten gyne lopulta painoi mahasta että tyttö pääsee ulos, ja varmaan sen takia jotain repesi sisäpuolella, onneksi sen verran oli "löysää" että mitään episiotomiaa (onko se noin?) ei tarvittu, sisältä vain joku seinämä repesi. Sieltä se sitten puljahti ulos koko tyttö, enkä kyllä varmaan ikinä unohda sitä tunnetta, kipua en muista enää mutta tuo hulmahdus oli niin jännä!
En tiedä oliko vain tuon repeämän takia vai oliko oma olo vain niin heikko jo, mutta ensimmäiset 10 min synnytyksestä vain itkin että "en pysty, sattuu", ja sainkin tytön rinnalle vasta ehkä tunnin päästä (kävi kyllä massun päällä ihan heti synnyttyä ja sain vähän silittää mutta oman olon takia sitä ei oikein tajunnut edes), mies sai pitää sylissä ja silitellä sentään, ja oli niin lähellä että näin hänet myös koko ajan. Siihen asti kun nukahdin jännitykseen ja väsymykseen.
Terve tyttö syntyi siis 25.4 (on paikallinen vapaapäivä "vapauden/vapautuksen päivä" joten sukulaiset jne tosi innoissaan), klo 18.40, isompana kuin arvailtiin 3445g ja 50cm. Yhtään ei ollut ryttyinen tai punainen, ihana pieni prinsessa!
Aamulla sitten verikokeesta totesivat että jonkinmoinen anemia jäi siitä repeytymän verihukasta, ja toipuminen on ollut sen mukaista (pyörryin sairaalassa vessaan pissareissulla ym), ja harmittaa aivan hirveästi etten pysty esim tuudittaa vauvaa kunnolla kävelemällä kotia ympäri, sohvalla pitää yrittää keinuttaa :/ 3-4 viikkoa saattaa jopa kestää että olen jonkinmoisessa kunnossa, onneksi on tuo pieni nöpönenä aina lähellä niin muistaa että on se sen arvoista
Aivot ei ole vielä ihan rekisteröineet tapahtumaa, kamala ikävä "masuvauvaa" välillä vaikka tuossahan se torkkuu vieressä!
oli aika sopiva synnytys just meikäläisille, kaikki tapahtuu ympärillä nopeasti ja me hölmönä yritetään pysyä perässä. Eli me oltiin jo perjantaina sovittu mun raskautta seuranneen gynen kanssa että käydään tiistaina sairaalassa heti aamusta kattomassa onko tilanne muuttunut (pe oli 50% ja 1.5cm auki), hän kun on aina tiistaisin vuorossa synnärillä ja hänen kanssaan tietty olisi mukavin synnyttää kun tuttu lääkäri. No 8 aikaan aamulla oli samat 50% ja vajaa 2 cm auki, vauva kuitenkin jo kiinnittynyt joten gyne sörkki vähän ympäriinsä siellä ja yritti aktivoida paikkoja jos alkaisi tapahtua, ja sanoi että 12-14 aikaan voidaan mennä takaisin näytille. Kotona sain pari tuntia tehtyä töitä ja lounastettiin rauhassa, maha oli lähes jatkuvasti kova mutta vain muutama supistus tuli hyvin lievän kivun kanssa ja koko homma näytti laantuvan kun kello läheni 14. Ajateltiin että ei tämä vielä tänään synny, hukataan vaan aikaa sairaalassa kun pitäisi töitä tehdä ja kotia laittaa.
Autossa sairaalaan oli jo vähän tuskaisempi olo, ajattelin että varmaan vaan johtuu siitä että istun ja vauva painaa enemmän sinne alas. Ei otettu siis mukaankaan kuin mitä synnytyssalissa tarvitaan eli ensivaatteet vauvalle ym, omia kamppeita ei ajateltu tarvittavan vielä ollenkaan.
Sairaalassa sitten ennen tutkimusta katottiin ctg, ja siinä sängyllä maatessa olikin jo semmoiset kivut että melkein itku tuli ja kämmenselkään jäi hampaanjälkiä. Edelleen ajattelin että varmaan vaan asennosta kiinni, ei tää tästä vielä synny, vaikka tuntui myös kova napsahdus kohdusta (eli pussi poksahti, vedet itessään alkoi valua vasta noin 15-20min päästä vessassa).
Kun gyne oli vihdoin vapaa niin tutkittiin ja paikat olikin jo 4-5cm auki ja täysin kadonnut, ja eikun synnytyssaliin mars! Tässä vaiheessa alkoi pelottaa kun ei ollutkaan vielä henkisesti valmista ja olin pitkään yksin kun mies haki kamat kotoa.
Supparit kävi kovemmiksi ja lopulta niitä ei kestänyt seistenkään (aluksi niitä ei siis juuri edes seistessä tuntunut), joten muutin lopulta mieltä ja pyysin epiduraalin, joka veikin kaikki kivut pois, supparit tunnistin vaan siitä että pepussa tuntui painetta.
15-18 suunnilleen oltiin melkein keskenään miehen kanssa salissa, välillä kävivät katsomassa tilanteen ja viimeisen tunnin käskivät ponnistaa vähän aina kun supistaa, vauva oli vielä liian korkealla syntymään.
Sitten yhtäkkiä tutkimuksen aikana pyysivät ponnistamaan ja kun hiukset näkyi jo, kutsuttiin paikalle samantien gyne ja lääkäri ja heps ponnistamaan! Epin takia en jaksanut tarpeeksi joten gyne lopulta painoi mahasta että tyttö pääsee ulos, ja varmaan sen takia jotain repesi sisäpuolella, onneksi sen verran oli "löysää" että mitään episiotomiaa (onko se noin?) ei tarvittu, sisältä vain joku seinämä repesi. Sieltä se sitten puljahti ulos koko tyttö, enkä kyllä varmaan ikinä unohda sitä tunnetta, kipua en muista enää mutta tuo hulmahdus oli niin jännä!
En tiedä oliko vain tuon repeämän takia vai oliko oma olo vain niin heikko jo, mutta ensimmäiset 10 min synnytyksestä vain itkin että "en pysty, sattuu", ja sainkin tytön rinnalle vasta ehkä tunnin päästä (kävi kyllä massun päällä ihan heti synnyttyä ja sain vähän silittää mutta oman olon takia sitä ei oikein tajunnut edes), mies sai pitää sylissä ja silitellä sentään, ja oli niin lähellä että näin hänet myös koko ajan. Siihen asti kun nukahdin jännitykseen ja väsymykseen.
Terve tyttö syntyi siis 25.4 (on paikallinen vapaapäivä "vapauden/vapautuksen päivä" joten sukulaiset jne tosi innoissaan), klo 18.40, isompana kuin arvailtiin 3445g ja 50cm. Yhtään ei ollut ryttyinen tai punainen, ihana pieni prinsessa!
Aamulla sitten verikokeesta totesivat että jonkinmoinen anemia jäi siitä repeytymän verihukasta, ja toipuminen on ollut sen mukaista (pyörryin sairaalassa vessaan pissareissulla ym), ja harmittaa aivan hirveästi etten pysty esim tuudittaa vauvaa kunnolla kävelemällä kotia ympäri, sohvalla pitää yrittää keinuttaa :/ 3-4 viikkoa saattaa jopa kestää että olen jonkinmoisessa kunnossa, onneksi on tuo pieni nöpönenä aina lähellä niin muistaa että on se sen arvoista
Aivot ei ole vielä ihan rekisteröineet tapahtumaa, kamala ikävä "masuvauvaa" välillä vaikka tuossahan se torkkuu vieressä!
OutoMamma
Näppärä viestien naputtelija
Kirjailenpa tässä omankin tarinan vauvan tuhistessa sylissä.. :)
Tämä siis kolmas synnytys ja ensimmäinen käynnistys.
Keskiviikkona tulin osastolle jossa aloitettiin käynnistelemään (vasta-aineiden vuoksi) puolikkaalla cytotecilla. (Silloin auki sormelle ja kanavaa 2cm jäljellä) Supistuksia tuli ekan päivän iltaan asti 5-10min välein, mutta hiipuivat yöksi. Seuraavana aamuna uusi annos, mutta ei supistuksia. Päivällä toinen annos tuplana. Ja supistuksia rupesi tulemaan satunnaisesti.. Illalla sisätutkimuksen jälkeen rupesi turhauttamaan, kun kohdunsuun tilanne ei ollut juurikaan muuttunut. Kätilö kuitenkin teki tutkimuksen sen verran ronskisti, että sen jälkeen alkoikin supistella niin, että seuraavana aamuna ei ollut lääkkeelle tarvetta. Supistukset alkoi aamulla olla jo kipeitä. Silloin paikat olivat auenneet 3cm ja kanava hieman lyhentynyt myös. Eli kalvot saisi puhkaistua, mutta sitä ei nähty tarpeelliseksi kun synnytys tuntui olevan jo käynnistymässä itsestään, kun niitä supistuksia tuli tiheään ja melko kipeenä.
Puolen päivän jälkeen pääsin ammeeseen, jossa lilluin hyvän tovin. Se vei kivut ja supistukset alkoi sitten myös harvenemaan.
Puoli neljän maissa tehtiin päätös että puhkaistaan kalvot. Supistukset alkoi törkeän kovana saman tien. Ehdin pari supistusta kärsiä pelkän ilokaasun voimin, kun olikin jo pakko anella epiduraalia. Sainkin sen hyvin pian. Kipu hävisi ja jonkun ajan päästä supistukset eivät enää piirtyneet monitoriin riittävän voimakkaina, joten sain myös oksitosiiniitipan.. (tässä vaiheessa olin avautunut lisää vain sentin! Eli olin 4cm auki ja kanava kylläkin oli jo lähes kadonnut..)
Sitten ei mennytkään kauaa, kun rupesin ihmettelemään, että miten vasta laitettu epiduraali ei tunnu enää auttavan. Supistusten aikaan tuntui kuin keilapallo painaisi jalkovälissä. Ei tullut toki mieleenkään että ponnistusvaihe voisi olla jo käsillä, kun vasta puoli tuntia sitten olin 4cm auki.
Kätilö tuli paikalle ja tutki tilanteen uudelleen, "joskus voi käydä uudelleen synnyttäjille näin, että sitten kun se rupeaa aukeamaan niin se aukeaa kuin vetoketju" = olin täysin auki.
Oltiin miehen kanssa ihan puulla päähän lyötyjä, että mitä, nytkö jo. Ja toisaalta myös, ihmekkös se tuntemus sitten, että kuin keilapallo painaisi läpi.
Ehdin parin supistuksen aikana kääntyä selin ja mies säätää sängyn päädyn pystynpään kun teki mieli jo ponnistaa. Siinä vaiheessa vielä kätilö kokeili, niin pää tuntui jo muutaman sentin päässä, eli oli tosiaan jo tulossa ilman yhtäkään ponnistusta.
Seuraavalla supistuksella ponnistin kolme kertaa, kun kätilö käski lopettaa ponnistamisen ja pää syntyisi hitaammin jolloin säilyisin ilman repeämisiä. (Voin sanoa että tää olikin ihan mahtava juttu, kun taas edellisillä kerroilla suoraan leikattiin väliliha)
Sitten käskettiin ponnistaa vielä kerran, jolloin kroppakin putkahti maailmaan. Eli neljällä ponnistuksella ja ilman repeämiä, ihan huippu juttu!
Kaikki tämä tapahtui siis kolmessa ja puolessa tunnissa :D
Edellisissä synnytyksissä ongelmana on ollut myös se istukan irtoaminen, tällä kertaa sekin meni lopulta toisin. 37 min lukee kolmosvaiheen kestossa, joten meinasihan siinä epätoivo jo iskeä, kun kätilö yritti painella ja kevyesti kiskoa napanuorasta, ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Lopulta se sieltä kuitenkin ulos tuli. Olin niin onnellinen. Ei ollut enää kiire mihinkään. Vietettiin pari tuntia vielä synnytyshuoneessa vauvaa ihmetellen ja imettäen. Saatiin ruokaa ja hengähtää rauhassa. suihkuun en päässyt, kun pyörrytti sen verran jaloilleen kun nousi.
Sitten siirryttiin osastolle. Mies sanoi heipat ja lähti ajelemaan kotiin. Klo 22 maissa tunsin miten verta hulahti siteisiin, housuihin, sänkyyn kaikkialle. ja paljon. Kutsuin kätilön joka paineli kohtua ja verta sen kun lorisi lisää joka painalluksella. Olo alkoi olla heikko ja tuskan hiki iski pintaan. Siinä sitten alkoi neljän hengen huoneessa minun ympärillä pyörimään kolme kätilöä ja lääkäri, joka teki päätöksen että nyt lähdetään kiireellä leikkuriin. Eli siltä leikkurilta en välttynyt tälläkään kertaa vaikka istukka irtosikin itsestään.
Itketti ja pelotti. Mieskin oli jo ehtinyt lähteä, ja vauva jäi osaston kansliaan hoidettavaksi.
Heräämökokemus sitten olikin tähän astisista kaikkein kamalin. Heräsin yskien, en saanut henkeä. Nenä oli tukossa ja henkeä en saanut vedettyä kun yskitti taukoamatta. Heräämön hoitaja yritti rauhoitella aikansa ja selitti että hengitysputki on ärsyttänyt henkitorvea ja siksi yskittää. Sain yskän seasta selvitettyä että tiedän kyllä mille se tuntuu ja että tämä on jotain pahempaa, en oikeasti saa henkeä.
Sitten alkoi hoitajakin tajuamaan. Hän puhui spasmista. Eli siis jotenkin henkitorvi painui kasaan? Sain suonensisäisesti jotain lääkettä mikä luojan kiitos vaikutti pian. Ja henki alkoi kulkea. Jäljelle jäi se kamala kurkun ärsytys joka toki vielä yskitti myös, mutta happi kulki!
Siis ne minuutit heti herättyäni oli aivan painajaista.
ja sen jälkeen aika heräämössä odotellessa osastolle vauvan luokse pääsyä tuntui myös ikuisuudelta.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Nyt enää seuraillaan vauvan vointia, vasta-aineita kun löytyi napanuorasta otetussa näytteessä, niin omat riskinsä on nyt vauvalla sitten esimerkiksi kellastumiselle, mistä nyt pieniä merkkejä on jo ilmassa. Peukut pystyyn että menisi helposti ja nopeasti ohi ja päästäisiin pian kotiin :)
Tämä siis kolmas synnytys ja ensimmäinen käynnistys.
Keskiviikkona tulin osastolle jossa aloitettiin käynnistelemään (vasta-aineiden vuoksi) puolikkaalla cytotecilla. (Silloin auki sormelle ja kanavaa 2cm jäljellä) Supistuksia tuli ekan päivän iltaan asti 5-10min välein, mutta hiipuivat yöksi. Seuraavana aamuna uusi annos, mutta ei supistuksia. Päivällä toinen annos tuplana. Ja supistuksia rupesi tulemaan satunnaisesti.. Illalla sisätutkimuksen jälkeen rupesi turhauttamaan, kun kohdunsuun tilanne ei ollut juurikaan muuttunut. Kätilö kuitenkin teki tutkimuksen sen verran ronskisti, että sen jälkeen alkoikin supistella niin, että seuraavana aamuna ei ollut lääkkeelle tarvetta. Supistukset alkoi aamulla olla jo kipeitä. Silloin paikat olivat auenneet 3cm ja kanava hieman lyhentynyt myös. Eli kalvot saisi puhkaistua, mutta sitä ei nähty tarpeelliseksi kun synnytys tuntui olevan jo käynnistymässä itsestään, kun niitä supistuksia tuli tiheään ja melko kipeenä.
Puolen päivän jälkeen pääsin ammeeseen, jossa lilluin hyvän tovin. Se vei kivut ja supistukset alkoi sitten myös harvenemaan.
Puoli neljän maissa tehtiin päätös että puhkaistaan kalvot. Supistukset alkoi törkeän kovana saman tien. Ehdin pari supistusta kärsiä pelkän ilokaasun voimin, kun olikin jo pakko anella epiduraalia. Sainkin sen hyvin pian. Kipu hävisi ja jonkun ajan päästä supistukset eivät enää piirtyneet monitoriin riittävän voimakkaina, joten sain myös oksitosiiniitipan.. (tässä vaiheessa olin avautunut lisää vain sentin! Eli olin 4cm auki ja kanava kylläkin oli jo lähes kadonnut..)
Sitten ei mennytkään kauaa, kun rupesin ihmettelemään, että miten vasta laitettu epiduraali ei tunnu enää auttavan. Supistusten aikaan tuntui kuin keilapallo painaisi jalkovälissä. Ei tullut toki mieleenkään että ponnistusvaihe voisi olla jo käsillä, kun vasta puoli tuntia sitten olin 4cm auki.
Kätilö tuli paikalle ja tutki tilanteen uudelleen, "joskus voi käydä uudelleen synnyttäjille näin, että sitten kun se rupeaa aukeamaan niin se aukeaa kuin vetoketju" = olin täysin auki.
Oltiin miehen kanssa ihan puulla päähän lyötyjä, että mitä, nytkö jo. Ja toisaalta myös, ihmekkös se tuntemus sitten, että kuin keilapallo painaisi läpi.
Ehdin parin supistuksen aikana kääntyä selin ja mies säätää sängyn päädyn pystynpään kun teki mieli jo ponnistaa. Siinä vaiheessa vielä kätilö kokeili, niin pää tuntui jo muutaman sentin päässä, eli oli tosiaan jo tulossa ilman yhtäkään ponnistusta.
Seuraavalla supistuksella ponnistin kolme kertaa, kun kätilö käski lopettaa ponnistamisen ja pää syntyisi hitaammin jolloin säilyisin ilman repeämisiä. (Voin sanoa että tää olikin ihan mahtava juttu, kun taas edellisillä kerroilla suoraan leikattiin väliliha)
Sitten käskettiin ponnistaa vielä kerran, jolloin kroppakin putkahti maailmaan. Eli neljällä ponnistuksella ja ilman repeämiä, ihan huippu juttu!
Kaikki tämä tapahtui siis kolmessa ja puolessa tunnissa :D
Edellisissä synnytyksissä ongelmana on ollut myös se istukan irtoaminen, tällä kertaa sekin meni lopulta toisin. 37 min lukee kolmosvaiheen kestossa, joten meinasihan siinä epätoivo jo iskeä, kun kätilö yritti painella ja kevyesti kiskoa napanuorasta, ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Lopulta se sieltä kuitenkin ulos tuli. Olin niin onnellinen. Ei ollut enää kiire mihinkään. Vietettiin pari tuntia vielä synnytyshuoneessa vauvaa ihmetellen ja imettäen. Saatiin ruokaa ja hengähtää rauhassa. suihkuun en päässyt, kun pyörrytti sen verran jaloilleen kun nousi.
Sitten siirryttiin osastolle. Mies sanoi heipat ja lähti ajelemaan kotiin. Klo 22 maissa tunsin miten verta hulahti siteisiin, housuihin, sänkyyn kaikkialle. ja paljon. Kutsuin kätilön joka paineli kohtua ja verta sen kun lorisi lisää joka painalluksella. Olo alkoi olla heikko ja tuskan hiki iski pintaan. Siinä sitten alkoi neljän hengen huoneessa minun ympärillä pyörimään kolme kätilöä ja lääkäri, joka teki päätöksen että nyt lähdetään kiireellä leikkuriin. Eli siltä leikkurilta en välttynyt tälläkään kertaa vaikka istukka irtosikin itsestään.
Itketti ja pelotti. Mieskin oli jo ehtinyt lähteä, ja vauva jäi osaston kansliaan hoidettavaksi.
Heräämökokemus sitten olikin tähän astisista kaikkein kamalin. Heräsin yskien, en saanut henkeä. Nenä oli tukossa ja henkeä en saanut vedettyä kun yskitti taukoamatta. Heräämön hoitaja yritti rauhoitella aikansa ja selitti että hengitysputki on ärsyttänyt henkitorvea ja siksi yskittää. Sain yskän seasta selvitettyä että tiedän kyllä mille se tuntuu ja että tämä on jotain pahempaa, en oikeasti saa henkeä.
Sitten alkoi hoitajakin tajuamaan. Hän puhui spasmista. Eli siis jotenkin henkitorvi painui kasaan? Sain suonensisäisesti jotain lääkettä mikä luojan kiitos vaikutti pian. Ja henki alkoi kulkea. Jäljelle jäi se kamala kurkun ärsytys joka toki vielä yskitti myös, mutta happi kulki!
Siis ne minuutit heti herättyäni oli aivan painajaista.
ja sen jälkeen aika heräämössä odotellessa osastolle vauvan luokse pääsyä tuntui myös ikuisuudelta.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Nyt enää seuraillaan vauvan vointia, vasta-aineita kun löytyi napanuorasta otetussa näytteessä, niin omat riskinsä on nyt vauvalla sitten esimerkiksi kellastumiselle, mistä nyt pieniä merkkejä on jo ilmassa.
Peukut pystyyn että menisi helposti ja nopeasti ohi ja päästäisiin pian kotiin :)No niiin...mitenhän sen nyt lyhyesti kyhäis tämän synnytyksen tähän
elikkä
Viime viikon lauantaina alko lapsivettä tiputtelee, ja vertakin alko olee joukossa. Vähän ajan sisään tipahti limatulppakin ja sit aateltii lähtee tarkistaa onko kaikki reilassa...oltiin sairaalalla kello 15 main. Siellä sitten vähä tutkittiin ja mitään hälyyttävää ei ollu kun ei supistellut tai mitään muuta. Kävin sitten ennen lähtöä pissalla ja lapsivesi oli vihertynyt. Kerroin hoitajalle ja sitten jäätiinkin sairaalalle kokeisiin ja tarkkailuun. Sunnuntai aamusta alkoi jo vähän supistelee,ja päätettii nopeuttaa niitä supistavilla lääkkeillä..missään välissä ei ultrattu, että oliko poika edes miten päin siellä...nooh, päivän se siinä supisteli vähä enempi ja vähempi ja siirryttiin synnytysosastolle kolmen aikaan..lisäiltiin supistavii, ja supistukset olivat napakoita, ei liian kipeitä. Jossain vaiheessa iltaa, tuli ponnistamisen tarve. Olin aika varma että muksu syntyy! Kätilö katsoi kohdun suun tilantee ja totes että auki ollaan jonkin verran mutta muksun päätä ei tunnu. Sit alko jo tulla huoli että miten päin hän on...tässä vaiheessa sitten haettii vihdoin se ultra! Siellähä poika oli huonosti,nenä ylös päin ja aika sivulla. Lääkäri päätti että lopetetaan supistavat ja koitetaan josko omia tulisi. Tulihan niitä, ja koko ajan koveni ja koveni, edelleen se ponnistava tarve (joka johtui lääkkeestä) tässä vaiheessahan minulla oli epiduraali joka ei mitään auttanut. Lääkäri sano et ei saa ponnistaa paljoa, poika ei oo oikeella kohalla...
en tiiä paljon kello oli, mutta olin jo niin kipeä(kuumetta nous) ja muutenkin väsyny kun alko supistukset olemaan jo käsittämättömät että pyörtyilin...tässä vaiheessa,poika oli laskeutunut ja olin niin auki kun pystyy, mutta eipä mukula sillä tavoin sieltä olisi mahtunut ja lapsivedesistäki oli liian kauan kun oli lähteny..joten eikun hätäsektio käyntiin ja eukko äkkiä leikkaussaliin. Siellä lisää lääkkeitä ja olin aika tokkurassa. Vihdoin! Kuultiin ihana itku ja poika oli enään sermin takana! Kyllä siinä tuli iskälle ja äitille tippa linssiin kun poika kiljaisi ekan kerran 1.5.2017 klo 07.35
elikkäViime viikon lauantaina alko lapsivettä tiputtelee, ja vertakin alko olee joukossa. Vähän ajan sisään tipahti limatulppakin ja sit aateltii lähtee tarkistaa onko kaikki reilassa...oltiin sairaalalla kello 15 main. Siellä sitten vähä tutkittiin ja mitään hälyyttävää ei ollu kun ei supistellut tai mitään muuta. Kävin sitten ennen lähtöä pissalla ja lapsivesi oli vihertynyt. Kerroin hoitajalle ja sitten jäätiinkin sairaalalle kokeisiin ja tarkkailuun. Sunnuntai aamusta alkoi jo vähän supistelee,ja päätettii nopeuttaa niitä supistavilla lääkkeillä..missään välissä ei ultrattu, että oliko poika edes miten päin siellä...nooh, päivän se siinä supisteli vähä enempi ja vähempi ja siirryttiin synnytysosastolle kolmen aikaan..lisäiltiin supistavii, ja supistukset olivat napakoita, ei liian kipeitä. Jossain vaiheessa iltaa, tuli ponnistamisen tarve. Olin aika varma että muksu syntyy! Kätilö katsoi kohdun suun tilantee ja totes että auki ollaan jonkin verran mutta muksun päätä ei tunnu. Sit alko jo tulla huoli että miten päin hän on...tässä vaiheessa sitten haettii vihdoin se ultra! Siellähä poika oli huonosti,nenä ylös päin ja aika sivulla. Lääkäri päätti että lopetetaan supistavat ja koitetaan josko omia tulisi. Tulihan niitä, ja koko ajan koveni ja koveni, edelleen se ponnistava tarve (joka johtui lääkkeestä) tässä vaiheessahan minulla oli epiduraali joka ei mitään auttanut. Lääkäri sano et ei saa ponnistaa paljoa, poika ei oo oikeella kohalla...
en tiiä paljon kello oli, mutta olin jo niin kipeä(kuumetta nous) ja muutenkin väsyny kun alko supistukset olemaan jo käsittämättömät että pyörtyilin...tässä vaiheessa,poika oli laskeutunut ja olin niin auki kun pystyy, mutta eipä mukula sillä tavoin sieltä olisi mahtunut ja lapsivedesistäki oli liian kauan kun oli lähteny..joten eikun hätäsektio käyntiin ja eukko äkkiä leikkaussaliin. Siellä lisää lääkkeitä ja olin aika tokkurassa. Vihdoin! Kuultiin ihana itku ja poika oli enään sermin takana! Kyllä siinä tuli iskälle ja äitille tippa linssiin kun poika kiljaisi ekan kerran 1.5.2017 klo 07.35
SuperTaateli
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Ninamommy olitko siis hätäsektiossa hereillä?eikös siihen ruukata nukuttaa? vai oliko lie kiireellinen sektio?
Ihanaa että kaikki päättyi hyvin! :)
vai oliko lie kiireellinen sektio? Ihanaa että kaikki päättyi hyvin! :)
Hätä mun mielestä, katon viel papereista huomenna..mää oon ollu ihan lääkkeissä kun tosiaan tehtiin tota...onneks kaikki on nyt hyvin,haava on vähän kipee mut..pojalla kaikki hyvin!
Hätäsektiossa on kyse sekunneista, parista minuutista ja viilto on yleensä juuri nopeuden vuoksi pystysuorassa. Kiireellisessä on kyse minuuteista, reilu vartista ja viiltokin sen vuoksi yleensä poikittain. Isä ei yleensä kyllä ehdi kumpaakaan, jos päätös tehdään nopeasti (näin kävi meidän esikoisen kanssa). Minulla oli esikoisen kanssa kiireellinen sektio ja lapsi oli ulkona n. 12 minuutin päästä leikkauspäätöksestä.
Kiireellinen lukee papruissa:)
Mammuska17
Puuhakas puhuja
12 aikaan päivällä meni limatulppa ja alkoi siitä olemaan menkkamaisia kipuja pikkuhiljaa. Siitä ne sitten selkeästi muuttui supistuksiksi ja eikun laskemaan kestoa ja väliaikaa. Vaihtelevasti niitä tuli ja iltaa kohden koveni tietenkin. Klo 22 lähettiin sairaalaan näytille ja siellä sitten olin 2 cm auki ja ottivat yöksi tarkkailuun pojan hieman korkeen sykkeen vuoksi. Jossain vaiheessa siinä lepäillessä puolen aikoihin tuntui että jopa kolmekin supistusta tulee putkeen eikä voinu pitkällään levätä juurikaan. Sain käsivarteen nestemmäsitä kipulääkettä, jostei ollut apua lainkaan. 2 aikoihin olin 4cm auki ja lähtö saliin tuli. Ilokaasua hengittelin joka auttoi hyvin kyllä supistuksiin. Epiduraaalin sain myöhemmin, yllättävää kyllä että sen laitto olikin helpompi kuin kuvittelin. Vessareissulle ei onnannu lähteä kun vasen jalka oli niin puutunut, eli katetroida piti ja elämäni ensi kertaa sekin. Ollessani 9.5 cm auki iski jo kova ponnistamisen tarve ja sain pudendaalipuudutuksen. Ponnistellessa kaikki meni hyvin kunnes kätilö ilmoitti että pojan sydänäänet heikkenee että joutuvat ottamaan imukupin avuksi tai lähtö hätäsektioon olisi edessä. Säikäytti siinä sitten paljonkin, mutta onneksi oli hyvät puudutukset alapäässä kun leikkasivat välilihan ja imukupin laittoivat. Yhdellä vedolla ja ponnistuksella pää oli ulkona ja toisella ponnistuksella vartalo. Onneksi lähti tulemaan ettei joutunut sektioon. Jälkeisetkin tuli helposti. Pojan sai rinnalle heti vaatteen sisään ja siinä sitä katteli sitten että nyt se on siinä 
. Tikkailivat sitten siinä ja pääsin suihkussa käymään ja osastolle parin tunnin päästä. Kokemuksena oli hieno ja ei näin jälkeenpäin ajatellen ollut niin pelottavaa/kamalaa kuin ajatteli, vaikka sillä hetkellä oli kaikki uutta ja pelottavaa ja välillä kivut kamalia kun eka synnytys kyseessä niin ei osannut yhtään etukäteen ajatella mitä odottaa. Kaikki kyllä niin sen arvoista kun sai oman lapsen syliin ja tuhisemaan viereen 
meinaa vaan tikkauksien paraneminen olla aikaa vievää...
. Tikkailivat sitten siinä ja pääsin suihkussa käymään ja osastolle parin tunnin päästä. Kokemuksena oli hieno ja ei näin jälkeenpäin ajatellen ollut niin pelottavaa/kamalaa kuin ajatteli, vaikka sillä hetkellä oli kaikki uutta ja pelottavaa ja välillä kivut kamalia kun eka synnytys kyseessä niin ei osannut yhtään etukäteen ajatella mitä odottaa. Kaikki kyllä niin sen arvoista kun sai oman lapsen syliin ja tuhisemaan viereen meinaa vaan tikkauksien paraneminen olla aikaa vievää...Kirjoittelenpa oman tarinanikin, vaikka meinasin etten jaksa vaivautua.. :)
Oli tiistaipv, olin koko aamun ripuloinut ja olo oli aivan järkyttävä, 11 sitten aloin oksentaa ja sen seurauksena alkoi kipeät supistukset 4-5min väleillä. Soitin miehelle töihin että nyt on niin huono olo, että on pakko lähteä sairaalaan, kun mikään ei pysynyt sisällä. Oltiin sairaalalla neljän maissa, jolloin ei kohdun suulla ollut tapahtunut muutoksia viikon takaiseen, eli olin 1,5cm auki ja kaulaa oli jäljellä. Saatiin käsky lähteä kävelylle jos vain suinkin jaksan ja yrittämään saanko syötyä, sen jälkeen sit takas sairaalaan illan aikana. No en saanut syötyä ja kävely oli tuskaa sen olon kanssa kun koko päivänä en ollut saanut syötyä ja juotua. Illalla kuuden maissa takas sairaalalle, ei ollut edelleenkään avautunut enempää, mutta meidät vietiin saliin ja mulle laitettiin nestetippa etten kuiva. Nestetipan aikana supistukset laantui ja tuli enää 1-2krt/10min, joten päätettiin miehen kans et mennään kotia nukkumaan ja tullaan tarvittaessa takas. Kotimatkalla alkoi taas supistukset tulemaan 5min välein.. yön sitkuttelin kotona erilaisten poppakonstien kanssa enkä nukkunu silmällistäkään kun olin niin kipeä. Sitten keskiviikkona takas sairaalalle, aamu 11 oltiin salissa, 3cm auki, ja sain kipupiikin. Taas alko supistukset harvenee ja minä tuskastuin ku ei mitään tapahtunu. Kalvot puhkastiin viimein n.14 ja epiduraalin sain sen jälkeen kun kivut ylty. Epiduraali sit taas laannutti supistukset, ni sit tehtiin päätös laittaa oksitosiinitippa. Siinä odoteltiin avautumista, kivut pysyi hallinnassa tosi hyvin siihen asti kunnes tuli tarve ponnistaa.. siinä vaiheessa sain vielä pudendal puudutteen. Ponnistusvaihe kesti 31min ja poika syntyi hieman kahdeksan jälkeen keskiviikkoiltana, imukupilla autettiin ulos, kun sydänäänet romahti.. syntyessään oli napanuora kaulan ympäri, mutta ihan voimissaan. :) tässä parannellaan episiotomiaa vielä, mutta muuten tuntuu että kaikki meni tosi hyvin eikä traumoja tällä kertaa jääny. :)
Tähän vielä lisään, että synnytykselle tuli kestoa n.33-34h, ni ei mikään pikku urakka ollu.... :D
Oli tiistaipv, olin koko aamun ripuloinut ja olo oli aivan järkyttävä, 11 sitten aloin oksentaa ja sen seurauksena alkoi kipeät supistukset 4-5min väleillä. Soitin miehelle töihin että nyt on niin huono olo, että on pakko lähteä sairaalaan, kun mikään ei pysynyt sisällä. Oltiin sairaalalla neljän maissa, jolloin ei kohdun suulla ollut tapahtunut muutoksia viikon takaiseen, eli olin 1,5cm auki ja kaulaa oli jäljellä. Saatiin käsky lähteä kävelylle jos vain suinkin jaksan ja yrittämään saanko syötyä, sen jälkeen sit takas sairaalaan illan aikana. No en saanut syötyä ja kävely oli tuskaa sen olon kanssa kun koko päivänä en ollut saanut syötyä ja juotua. Illalla kuuden maissa takas sairaalalle, ei ollut edelleenkään avautunut enempää, mutta meidät vietiin saliin ja mulle laitettiin nestetippa etten kuiva. Nestetipan aikana supistukset laantui ja tuli enää 1-2krt/10min, joten päätettiin miehen kans et mennään kotia nukkumaan ja tullaan tarvittaessa takas. Kotimatkalla alkoi taas supistukset tulemaan 5min välein.. yön sitkuttelin kotona erilaisten poppakonstien kanssa enkä nukkunu silmällistäkään kun olin niin kipeä. Sitten keskiviikkona takas sairaalalle, aamu 11 oltiin salissa, 3cm auki, ja sain kipupiikin. Taas alko supistukset harvenee ja minä tuskastuin ku ei mitään tapahtunu. Kalvot puhkastiin viimein n.14 ja epiduraalin sain sen jälkeen kun kivut ylty. Epiduraali sit taas laannutti supistukset, ni sit tehtiin päätös laittaa oksitosiinitippa. Siinä odoteltiin avautumista, kivut pysyi hallinnassa tosi hyvin siihen asti kunnes tuli tarve ponnistaa.. siinä vaiheessa sain vielä pudendal puudutteen. Ponnistusvaihe kesti 31min ja poika syntyi hieman kahdeksan jälkeen keskiviikkoiltana, imukupilla autettiin ulos, kun sydänäänet romahti.. syntyessään oli napanuora kaulan ympäri, mutta ihan voimissaan. :) tässä parannellaan episiotomiaa vielä, mutta muuten tuntuu että kaikki meni tosi hyvin eikä traumoja tällä kertaa jääny. :)
Tähän vielä lisään, että synnytykselle tuli kestoa n.33-34h, ni ei mikään pikku urakka ollu.... :D
Muokattu viimeksi:
11.5 aamulla viiden aikaan alkoi supistuksia tulemaan, mutta niiden kanssa pärjäsi kotona, päivän mittaan tuli kovempia supistuksia, mutta ei säännöllisesti mutta kumminkin n.3-10min välein..
Päätin lähtä käymään 14.30 neuvolassa, että katsoisivat onko tapahtunut edistystä ja kappas olinkin 6cm auki ja ei muuta kuin sairaalaan. Sairaalassa oltiin kello 16.05 ja olinkin täysin auki sairaalaan tultuessa joten sain alkaa heti punnaamaan poikaa ulos. Kello 16.25 olikin jo poika rinnalla eli nopea synnytys oli ja vielä ilman kivun lievitystä mentiin:D mutta kaikki oli sen arvoista! Syntyi siis viikolla 37+5
Päätin lähtä käymään 14.30 neuvolassa, että katsoisivat onko tapahtunut edistystä ja kappas olinkin 6cm auki ja ei muuta kuin sairaalaan. Sairaalassa oltiin kello 16.05 ja olinkin täysin auki sairaalaan tultuessa joten sain alkaa heti punnaamaan poikaa ulos. Kello 16.25 olikin jo poika rinnalla
eli nopea synnytys oli ja vielä ilman kivun lievitystä mentiin:D mutta kaikki oli sen arvoista! Syntyi siis viikolla 37+5
Outolintu
Jostain jotain jo tietävä
Yritän kans lyhkäsesti kertoilla oman kertomukseni 
Pe yönä oli jo koko yön supistuksia 10min välein, jotka sitten laantui lauantai aamusta.. Lauantaina illalla alkoi taas harvakseltaan supistelemaan ja puolelta öin tulivat taas 10min välein.. puoli kolmelta sanoin miehelle että nyt kyllä lähetään Oulua kohti. Päästiin 30km ja supistukset tuli 5min välein. Pudasjärvelle soitettiin ambulanssi vastaan kun ei enää pystynyt olemaan istualtaan miehen kyydissä. Kuuden maissa oltiin oysissa ja pääsin heti synnärille.. 7ltä taas alkoi supistukset laantumaan ja olin jo hermoromahduksen partaalla että eikai taas! No, aamupalaa saatiin syödä joten siitä lähti taas supistukset voimistumaan.. Kivunlievitystä en ollut ottanut vielä minkäänlaista ja pyysin päästä ammeeseen lillumaan.. Kerkesin hetken olla ammeessa ja tuntu ku jotain poksahti, ei muutaku ammeesta pois.. Kalvot poksahti ammeessa ja samantien lensi laatta kaaressa kun tuli niin kovia supistuksia. Päätettiin kokeilla kohdunkaulan puudutetta ja sehän toimi varsin hyvin vaikkei kaikkia kipuja vienytkään. Puolelta päivin olin jo 6,5cm auki ja päätettiin laittaa uusinta puudute.. Se kerkesi vaikuttaa vartin kunnes taas iski ihan järjetön kipu ja koko maha tuntu repeävän! Pyysin spinaalipuudutusta ja anestesia lääkäri tuli sitä laittamaan, siinä meni toinen vartti ja monen yrityksen jälkeen se ei saanut sitä laitettua.. Kätilö tsekkasi kohdunsuun tilanteen ja sanoi että unohetaanpa se Spinaalipuudutus, pönnätään tämä lapsi nyt maailmaan. Pikkusen pelotti ja hämmästytti että nytkö jo! Alle kymmenen reipasta ponnistusta ja täyden 10 tyttö oli syntynyt
Että näin meillä, ei yhtään tikkiä tai mitään tarvittu ja illalla oli jo olo että ai oonko mä synnyttänyt tänään
Muokattu kesto 16.5.17
Kokonaiskesto 12h 58min
Vaiheet I: 12h 40min II: 4min III: 14min
Pe yönä oli jo koko yön supistuksia 10min välein, jotka sitten laantui lauantai aamusta.. Lauantaina illalla alkoi taas harvakseltaan supistelemaan ja puolelta öin tulivat taas 10min välein.. puoli kolmelta sanoin miehelle että nyt kyllä lähetään Oulua kohti. Päästiin 30km ja supistukset tuli 5min välein. Pudasjärvelle soitettiin ambulanssi vastaan kun ei enää pystynyt olemaan istualtaan miehen kyydissä. Kuuden maissa oltiin oysissa ja pääsin heti synnärille.. 7ltä taas alkoi supistukset laantumaan ja olin jo hermoromahduksen partaalla että eikai taas! No, aamupalaa saatiin syödä joten siitä lähti taas supistukset voimistumaan.. Kivunlievitystä en ollut ottanut vielä minkäänlaista ja pyysin päästä ammeeseen lillumaan.. Kerkesin hetken olla ammeessa ja tuntu ku jotain poksahti, ei muutaku ammeesta pois.. Kalvot poksahti ammeessa ja samantien lensi laatta kaaressa kun tuli niin kovia supistuksia. Päätettiin kokeilla kohdunkaulan puudutetta ja sehän toimi varsin hyvin vaikkei kaikkia kipuja vienytkään. Puolelta päivin olin jo 6,5cm auki ja päätettiin laittaa uusinta puudute.. Se kerkesi vaikuttaa vartin kunnes taas iski ihan järjetön kipu ja koko maha tuntu repeävän! Pyysin spinaalipuudutusta ja anestesia lääkäri tuli sitä laittamaan, siinä meni toinen vartti ja monen yrityksen jälkeen se ei saanut sitä laitettua.. Kätilö tsekkasi kohdunsuun tilanteen ja sanoi että unohetaanpa se Spinaalipuudutus, pönnätään tämä lapsi nyt maailmaan. Pikkusen pelotti ja hämmästytti että nytkö jo! Alle kymmenen reipasta ponnistusta ja täyden 10 tyttö oli syntynyt
Että näin meillä, ei yhtään tikkiä tai mitään tarvittu ja illalla oli jo olo että ai oonko mä synnyttänyt tänään
Muokattu kesto 16.5.17
Kokonaiskesto 12h 58min
Vaiheet I: 12h 40min II: 4min III: 14min
Muokattu viimeksi:
Obier
Vauhtiin päässyt keskustelija
Synnytys käynnistettiin lauantaina balonkilla, joka kypsytti paikkoja sen verran, et su aamulla voitiin puhkaista kalvot. Käytiin miehen kanssa sairaalan lähistöllä 40min kävelyllä ja sen jälkeen syömässä alkoi säännölliset supistukset 3min välein. Mun toiveissa oli mennä niin pitkälle lääkkeettömästi kuin jaksan. Omin voimin & ilokaasun voimalla pääsin 5cm auki tilanteeseen. Siinä vaiheessa energiat oli jo niin vähissä, koska oksensin pari kertaa, tunteja vierähtänyt useita ja nestehukka vaivasi, että laitettiin epiduraali. Sen jälkeen paikat aukesivat vauhdilla, mutta ongelmaksi muodostui kohdunkaulan reunaan jäänyt tiukka "lippa", jonka ohi vauva ei pääsisi. Lisäksi härkä-poika olisi halunnut tulla sarvet eli otsa edellä ulos. Paikalle kutsuttiin vauva-akrobatiaan erikoistunut kätilö, jonka avustuksella seison mm. lähes päälläni yhden supistuksen ajan, että saatiin paine pois alapäästä ja poikaa muuttamaan asentoa. Tämä ja kaksi muuta liiketta auttoi riittävästi niin, että "lippa" pehmeni ja saatiin pois tieltä ja vauvan pääkin kääntyi takaraivotarjontaan. Kommervenkkien jälkeen pääsin heti ponnistamaan ja homma sujuikin hyvin kunnes todettiin napanuoran olevan kiertyneenä ja tarvittiin kevyt imukuppiavustus & välilihan leikkaus, jotta poika saatiin nopeasti ja turvallisesti ulos. Istukan syntymistä odoteltiin hyvä tovi, puolisen tuntia, ja valmistauduttiin jo leikkaussaliin sillä vuodin koko ajan paljon, mutta lopulta kätilön vatsanpainelu auttoi ja sain istukan yhdellä ponnistuksella ulos. Sen jälkeen kätilö kursi minut kiireen vilkkaan kasaan. Verenmenetys oli 1,8l ja hemoglobiini 1,5vrk synnytyksen jälkeen vain 76, mut mun vointi oli kuitenkin niin hyvä, etten joutunut plasmaa ottamaan.
Kokonaisaika säännöllisisten supistusten alkamisesta pojan syntymään 13h ja ponnistusvaihe 20min.
Kaikista käänteistä huolimatta mulla jäi synnytyksestä hyvä fiilis ja arvostan kovasti synnärin väkeä ja osaamista! Pääsimme eilen (tiistaina) jo kotiin ja nyt opetellaan arkea pienokaisen kanssa ❤.
Kokonaisaika säännöllisisten supistusten alkamisesta pojan syntymään 13h ja ponnistusvaihe 20min.
Kaikista käänteistä huolimatta mulla jäi synnytyksestä hyvä fiilis ja arvostan kovasti synnärin väkeä ja osaamista! Pääsimme eilen (tiistaina) jo kotiin ja nyt opetellaan arkea pienokaisen kanssa ❤.
Laurka83
Jostain jotain jo tietävä
Jaetaan nyt kokemus, vaikka ei kyllä oikein putkeen mennyt. Lauantaina 13.5. Illalla alkoi tasaiset melko helpot supistukset jotka kuitenkin illan myötä tihentyi sitä tahtia, että sanoin miehelle että tays kutsuu ens yönä. Kärvistelin kuitenkin sen verran että yhdeksän jälkeen suunnattiin päivystykseen. Kätilö totesi synnytyksen alkaneen ja lapsivettä vähän tihkuneen. Olin kuitenkin vain vähän auki. Pari tuntia katseltiin euroviisuja ja pelkällä lämpöpussilla sinnittelin supistukset. Parin tunnin päästä sain kipupiikin ja sillä mentiin neljään asti. Onneksi pystyttiin torkkumaan miehen kanssa sairaalasängyssä hetki. Neljältä kätilö totesi että siirtää meidät synnytyssaliin jotta saan ilokaasun. En vieläkään ollut hirveästi edistynyt. Tästä eteenpäin en muista aikoja kovin hyvin. Miehen passitin puolenpäivän aikaan syömään ja juuri kun hän ehti takaisin tulemaan valitin että en kestä enää ja sain epiduraalin. Sen jälkeen on aika hämärässä tapahtumat. Kuulema tunti ennen h-hetkeä oli kuume pompannut yli 38 ja kun tuntui että tajunta oli lähdössä kun toinen epiduraali ei vienyt kipuja pois, tehtiin päätös kiireellisestä sektiosta. 15.18 spinaalipuudutuksen avulla syntyi poika 4/7/7. Poika meni tehon kautta osastolle tulehduksen vuoksi. Itse tärisin kuumehorkassa ja litran verta menettäneenä. Tulehdusarvot huiteli 260 paikkeilla. Neljän päivän jälkeen kuitenkin kotiuduttiin. Poika pääsi antibiooteista nopeasti eroon, itse jatkan vielä kahden koktailia. Nyt opetellaan eloa kotona.