Lupailin aikaisemmin synnytyksestä avautua.. mutta vasta nyt sitten jaksan siitä kirjoittaa =)
Eli 30.9 15.00, pienen eripuran jälkeen mikä miehelläni ja minulla oli.. Nousin sängystä, kiskaisin jalkaan puhtaat trikoot ja ajattelin että lähdetään siitä samantien kaupungille hoitamaan muutamia asioita. Sen sijaan kun nousin sängyn reunalle istumaan, valahti siinä samassa lapsivedet sänkyyn, lattialle ja matolle. Samalla puhelin soi, ja äitini soitti että miten voin. Mies alkoi nauramaan, kun äidilläni on ollut koko loppuraskauden ajan sellainen ihmeellinen telepatia, soittanut siis juuri oikeilla hetkillä.
No ei muuta kuin kiireellä autoon, kassi mukaan joka oli osittain pakattu, märät trikoot jalassa autolle. Unohdin siinä samassa ottaa pyyhkeen mukaan, joten miehen mokkapenkeille meni osa lapsivedestä
Matkalla Turkuun käytiin vaihtamassa kuskia ja autoa, jotta ei tarvinnut sitten hakea parkkipaikkaa, vaan meidät sitten jätettiin äitiyspolin eteen josta kuski sitten lähti autollaan kotiin. No lisää lapsivettä valui siihen äitiyspolin ulko-ovelle, siinä vaiheessa nilkkurini uivat lapsivedessä.. Ja koko matkan kun kävelin sisälle toimenpidehuoneeseen lapsivettä tiputteli, lopulta olin kokonaan märkä, paitaa myöden, kätilöllä ei ollut enää epäilystäkään siitä että oliko kalvot menneet.
Kun pikkuhiljaa saatiin testit otettua, pääsin osastolle, koska supistuksia ei varsinaisesti ollut. Siellä sitten käyrillä oltiin ja ihmeteltiin, välillä nukuttiin, hiukan söin.. kun supparit sitten iltaa myöden alkoi tiukentua tuossa 19.30 niin siinä kasin paikkeilla mies passitettiin kotiin nukkumaan. Olin täysin kiinni vielä siinä vaiheessa. Osastolla kävin pitkässä kuumassa suihkussa, reilun tunnin istuin hanan alla, sain särkylääkkeitä, mutta kipu ei hellittänyt yön aikana, joten osaston kätilö haki pyörätuolin ja lähti kärräämään minua alakertaan saliin, jotta saisin ilokaasua ja kipu hiukan hellittäisi. Itse luulin synnyttäväni suihkuun, koska kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta. Ilokaasua siellä salissa koitin hengitellä ja samalla soitin miehelle kotiin, että jos nyt haluaa tulla paikalle, niin tulee sitten ripeästi. Kello 02.55 kohdunsuu auki 2 cm. Kello oli sitten jo 03.15 jolloin kohdunsuu olikin auki jo 8cm.
Mies kerkesi kotvan siinä olemaan paikalla, kunnes homma alkoi käynnistymään, pientä takapakkia tuli tunnin verran koska hurjista kivuista johtuen minulle annettiin spinaalipuudutus, joka sitten taas aiheutti sen, että vauva nousi ylemmäs, ja synnytys pitkittyi. Noin tunnin ajan koin valtavaa hyvää oloa, siitä huolimatta sanoin kätilölle etten pysty tähän, vaikka varsinaisesti mitään ei ollut vielä supistuksien ja avautumisen lisäksi tapahtunut kärsin kovista kivuista, alhaisen sietokykyni vuoksi. Lopulta spinaali loppui ja koin tarvetta ponnistaa, siinä samalla kun huusin etten pysty, niin kätilö meni hakemaan lääkäriä avuksi, lähinnä että "mitä tehdään? " koska pelkäsin niin paljon ponnistamista ja kätilöltä meinasi usko loppua, kun jarrutin synnytystä. Ilman kipulääkitystä en halunnut synnyttää, mutta siinä sitä oltiin synnyttämässä ilman lääkitystä. Lopulta lääkäri koitti saada puudutusta kohdunkaulaan, ekalla kerralla siinä onnistumatta, hän kuitenkin päätti kokeilla sitä toistamiseen ja sai kun saikin sen oikeaan paikkaan. Ja se kaiketi sitten hieman helpotti. Itse siinä vaiheessa en kylläkään kokenut minkäänlaista helpotusta, lähinnä koko synnytys oli paniikinomainen tapahtuma, koska pelkään kipuja.
Sitten jatkettiin ponnistamista, mutta sitten vastaan tuli selkäkipu, joka aiheutti sen etten pystynyt ponnistamaan laisinkaan.. (minulla on selänrappeutuma), tällöin kätilö laittoi selkään, vatsaan ja jalkoihin akupunktioneulat. Joista en kyllä kokenut olevan minkäänsortin apua, enemmänkin sattui maata niiden päällä. Ensin kokeiltiin synnytystä kyljellään pähkinän kanssa, ja asento oli minulle hirveän hankala, lopulta pääsin selältään ponnistamaan josta sainkin kun sainkin vauvan ulos.. tosin en kuitenkaan ihan tuosta vaan, kätilö joutui leikkaamaan vähilihan 2cm, jotta sai vauvan ulos.. Leikkaamisesta johtuen aloin vuotamaan verta, jonka jälkeen taas tuli ongelma, eikä istukka irronnut itsestään. Hetken kätilö odotti, kunnes alkoi repimään istukkaa irti, lääkäri tuli myös kokeilemaan, kunnes mies huusi että lopettakaa.. sain pitää vauvaa siinä ihan hetken rinnalla, kunnes lopulta lääkäri sanoi että istukka pitää käsin irroittaa. Minut kärrättiin ripeästi leikkaussaliin jossa nukutettiin ja istukka kaavittiin irti. Kaavinnan jälkeen pääsin heräämöön, jossa tokkuraisena sain taas vauvan siihen rinnalle kaavun alle. Verta menetin salissa reilu 2 litraa.
Tässä kohtaa minulla on muistikatkos, eli en muista aamun tapahtumia, vasta iltapäivästä eteenpäin muistan tapahtumia osittain. Hemoglobiini tipahti 89 suuren verenvuodon vuoksi, eikä imetystä voitu aloittaa heti, koska maito ei myöskään noussut missään vaiheessa niin paljon, että olisin sillä pelkästään voinut vauvaa ruokkia, joten lähes koko sairaalassa olon aikana, vauva sai lainamaitoa. Vauva kärsi myös keltaisuudesta, jonka vuoksi odotimme toistuvia bilirubiinivastauksia, eikä päästy pois, ennen kuin minun hemoglobiini nousi yli sadan ja vauvan bilirubiini arvot laski.. Joten lauantaina 1.10 kello 6.45 vauva syntyi, niin päästiin kotiin vasta 5.10 kello 12.00..
Synnytyksestä jäi pelot. Vaikkakin sain tuollaisen ihanan kympin tytön. Mutta kuka ikinä sanookaan, että syntymisen jälkeen ne kivut lähtee, niin on totaallisen väärässä. Varsinkin jos synnyttäjällä on matala kipukynnys... Eli oli minun kohdalla ensimmäinen ja viimeinen alatiesynnytys.