Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja Emi00
- Aloituspäivämäärä
Mä tämän jo kirjoittelin tuonne "synnytys:mietteet ja ajatukset"-osioon, mutta liitänpä sen vielä tänne :)
Su/ma yönä meni vedet klo 01. Siitä sairaalaan välittömästi vaikkei ollu supistuksia, koska mulla oli positiivinen streptokokki. Maanantai meni maatessa, hyvin kevyitä supistuksia ja illalla lääkärintarkastuksessa kohdunsuu yhdelle sormelle auki. Ti aamuna aloitettiin sytotecit ja söin koko päivän niitä. Ti/ke yönä supisteli kovemmin ja keskiyöllä oli edelleen yhdelle sormelle auki, mutta aamu kuudelta kohdunsuu oli 3cm auki. Siitä sitten saliin klo 6.20 ja kovien supisteluiden jälkeen epiduraali 11.30, kohdunsuu kokonaan auki 12.30 ja ponnistukset aloitettiin 14.00. Klo 15.15 haettiin imukuppi vauvan sykelaskemien ja ahdistuksen takia hätiin ja 15.25 leikattiin akuuttina väliliha. Imukuppi irtos kahdesti ja viiminen mitä muistan(niistä vähistä mitä ylipäätänsä koko päivästä muistan) oli se kun mun ympärillä hääräs miehen lisäksi 11 ihmistä ja imukuppia käyttäny lääkäri sano "jos ei seuraavalla kahdella ponnistuksella tule niin se on juoksu leikkaukseen, varatkaa akuutti sali valmiiksi, että tullaan 3min päästä, anestesia heti paikalle". Muistan ajatelleeni, että ei perkele tässä oo turhaan ähkitty ja muahan ei leikata, joten tyttömme syntyi sillä viimeisellä mahdollisuudella ponnistuksella klo 15.30. :) synnytyksen kesto vesien menosta ja ekoista supisteluista 68t.
Aika shokkikokemus, vaikka en hirveesti muistakaan muutakun pätkän sieltä ja täältä. Kaikenlisäks nousi tulehdusarvot 130 . Epiduraalin hyvä vaikutus ehti loppua ennen viimisiä ponnistuksia ja vikat ponnistukset oli sitä että kolme paino mua ylämahasta , neljä tuki jaloista, mies tuki selästä ja yks repi imukupilla. Mutta sieltä se rakas vaan tuli ysin tyttönä ja meidät kotiutettiin 2päivää synnytyksen jälkeen eli eilen perjantaina täysin hyvinvoivina. Kaikesta huolimatta mä en ainakaan vielä kokenu sitä kaikkea pelottavaksi, luotin että siellä osataan kyllä homma. Meillä oli kaikenlisäks valtavan ihana harjoittelijakätilö kätilönä ja se ei suostunu lähtee mihinkään vaan teki superpitkän työpäivän ( oli ollu jo varhaisessa aamuvuorossa klo 05 lähtien) ja vielä ompeli ja vei osastolle. Eilen se harjoittelija sit kävi vielä kattoo meitä osastolla :) enkä vaihtais hetkeäkään pois, mä oon niin rakastunu tähän meidän nyyttiin ja se kyllä pyhittää ne kaikki kivut ja pelonhetket
Su/ma yönä meni vedet klo 01. Siitä sairaalaan välittömästi vaikkei ollu supistuksia, koska mulla oli positiivinen streptokokki. Maanantai meni maatessa, hyvin kevyitä supistuksia ja illalla lääkärintarkastuksessa kohdunsuu yhdelle sormelle auki. Ti aamuna aloitettiin sytotecit ja söin koko päivän niitä. Ti/ke yönä supisteli kovemmin ja keskiyöllä oli edelleen yhdelle sormelle auki, mutta aamu kuudelta kohdunsuu oli 3cm auki. Siitä sitten saliin klo 6.20 ja kovien supisteluiden jälkeen epiduraali 11.30, kohdunsuu kokonaan auki 12.30 ja ponnistukset aloitettiin 14.00. Klo 15.15 haettiin imukuppi vauvan sykelaskemien ja ahdistuksen takia hätiin ja 15.25 leikattiin akuuttina väliliha. Imukuppi irtos kahdesti ja viiminen mitä muistan(niistä vähistä mitä ylipäätänsä koko päivästä muistan) oli se kun mun ympärillä hääräs miehen lisäksi 11 ihmistä ja imukuppia käyttäny lääkäri sano "jos ei seuraavalla kahdella ponnistuksella tule niin se on juoksu leikkaukseen, varatkaa akuutti sali valmiiksi, että tullaan 3min päästä, anestesia heti paikalle". Muistan ajatelleeni, että ei perkele tässä oo turhaan ähkitty ja muahan ei leikata, joten tyttömme syntyi sillä viimeisellä mahdollisuudella ponnistuksella klo 15.30. :) synnytyksen kesto vesien menosta ja ekoista supisteluista 68t.
Aika shokkikokemus, vaikka en hirveesti muistakaan muutakun pätkän sieltä ja täältä. Kaikenlisäks nousi tulehdusarvot 130 . Epiduraalin hyvä vaikutus ehti loppua ennen viimisiä ponnistuksia ja vikat ponnistukset oli sitä että kolme paino mua ylämahasta , neljä tuki jaloista, mies tuki selästä ja yks repi imukupilla. Mutta sieltä se rakas vaan tuli ysin tyttönä ja meidät kotiutettiin 2päivää synnytyksen jälkeen eli eilen perjantaina täysin hyvinvoivina. Kaikesta huolimatta mä en ainakaan vielä kokenu sitä kaikkea pelottavaksi, luotin että siellä osataan kyllä homma. Meillä oli kaikenlisäks valtavan ihana harjoittelijakätilö kätilönä ja se ei suostunu lähtee mihinkään vaan teki superpitkän työpäivän ( oli ollu jo varhaisessa aamuvuorossa klo 05 lähtien) ja vielä ompeli ja vei osastolle. Eilen se harjoittelija sit kävi vielä kattoo meitä osastolla :) enkä vaihtais hetkeäkään pois, mä oon niin rakastunu tähän meidän nyyttiin ja se kyllä pyhittää ne kaikki kivut ja pelonhetket
Muokattu viimeksi:
Kirjoittelen nyt omani myös:
Harjoitussupistukset alkoivat keskiviikkoiltana, ensimmäistä kertaa tunsin sellaisia koko raskausaikanani. Olivat täysin kivuttomia ja menin nukkumaan puolilta öin. Joskus kolmelta aamuyöstä heräsin epämääräisiin alaselkäkipuihin, mutta pystyin torkkumaan aamuun asti. Noin kahdeksan aikaan aloin tuntemaan painetta peräsuolessani ja vessassa käydessäni huomasin myös limatulpan irtoamista. Kivut olivat vielä siedettäviä ja päätin lämmittää saunan. Soitin myös äidilleni ja kerroin, että jotain on nyt meneillään, mutta luultavasti vasta enteilee synnytystä. Saunoin ja suihkuttelin varmaan tunnin, jonka jälkeen selkään painottuvat supistukset tihenivät ja muuttuivat kivuliaimmiksi. Olin vieläkin epävarma siitä, että onko synnytys käynnissä vai ei. Supistusten tullessa keinuttelin itseäni konttausasennossa olohuoneen matolla. Puolen päivän aikaan päätin soittaa synnärille ja kysyä, josko kuitenkin kannattaisi tulla käymään. Kehottivat tulemaan. Itse olin varma, että lähettäisivät kuitenkin vielä kotiin, joten mieheni kehoituksesta huolimatta jätin sairaalakassin kotiin [emoji23]
Taksilla synnärille, jossa sisätutkimus paljasti, että olin jo 4 cm auki. Eli synnytys käynnissä. Pyysin päästä ammeeseen ja onnekseni pääsinkin. Kätilön kehoituksesta päätin myös antaa ilokaasulle mahdollisuuden. Veden lämpö ja keskittyminen kaasun hengittämiseen toivat apua kipuihin mukavasti. Noin tunnin ammeessa oltuani tunsin, että olisi parempi tulla pois ammeesta. Siirryttiin saliin ja olin avautunut 7-8 cm:iin. Minulta kysyttiin, haluaisinko jotain kivunlievitystä. Sanoin, etten tunne tarvitsevani epiduraalia, joten kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta. Sanoin, että kokeillaan. Lääkäri tuli laittamaan sen. Tämän jälkeen supparit vähän laimentuivat ja minulle laitettiin tippa. Lääkkeen annon jälkeen supparit yltyivät jälleen ja koska lapsivesi ei ollut mennyt, niin kalvot päätettiin puhkaista. Tästä ei sitten mennytkään pitkään, kun sain luvan ponnistaa. Kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen rakas tyttäremme syntyi. Väliliha leikattiin jossain vaiheessa, mutta repeämiltä säästyin.
Yllätyin omasta kivunsietokyvystäni ja siitä, etten missään vaiheessa kokenut kipua ylivoimaiseksi. Ihana kätilö tsemppasi ja ymmärsi minua koko tuon kolmen ja puolen tunnin ajan, jonka sairaalassa vietin ennen tytön syntymää. Erittäin positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan!!
Harjoitussupistukset alkoivat keskiviikkoiltana, ensimmäistä kertaa tunsin sellaisia koko raskausaikanani. Olivat täysin kivuttomia ja menin nukkumaan puolilta öin. Joskus kolmelta aamuyöstä heräsin epämääräisiin alaselkäkipuihin, mutta pystyin torkkumaan aamuun asti. Noin kahdeksan aikaan aloin tuntemaan painetta peräsuolessani ja vessassa käydessäni huomasin myös limatulpan irtoamista. Kivut olivat vielä siedettäviä ja päätin lämmittää saunan. Soitin myös äidilleni ja kerroin, että jotain on nyt meneillään, mutta luultavasti vasta enteilee synnytystä. Saunoin ja suihkuttelin varmaan tunnin, jonka jälkeen selkään painottuvat supistukset tihenivät ja muuttuivat kivuliaimmiksi. Olin vieläkin epävarma siitä, että onko synnytys käynnissä vai ei. Supistusten tullessa keinuttelin itseäni konttausasennossa olohuoneen matolla. Puolen päivän aikaan päätin soittaa synnärille ja kysyä, josko kuitenkin kannattaisi tulla käymään. Kehottivat tulemaan. Itse olin varma, että lähettäisivät kuitenkin vielä kotiin, joten mieheni kehoituksesta huolimatta jätin sairaalakassin kotiin [emoji23]
Taksilla synnärille, jossa sisätutkimus paljasti, että olin jo 4 cm auki. Eli synnytys käynnissä. Pyysin päästä ammeeseen ja onnekseni pääsinkin. Kätilön kehoituksesta päätin myös antaa ilokaasulle mahdollisuuden. Veden lämpö ja keskittyminen kaasun hengittämiseen toivat apua kipuihin mukavasti. Noin tunnin ammeessa oltuani tunsin, että olisi parempi tulla pois ammeesta. Siirryttiin saliin ja olin avautunut 7-8 cm:iin. Minulta kysyttiin, haluaisinko jotain kivunlievitystä. Sanoin, etten tunne tarvitsevani epiduraalia, joten kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta. Sanoin, että kokeillaan. Lääkäri tuli laittamaan sen. Tämän jälkeen supparit vähän laimentuivat ja minulle laitettiin tippa. Lääkkeen annon jälkeen supparit yltyivät jälleen ja koska lapsivesi ei ollut mennyt, niin kalvot päätettiin puhkaista. Tästä ei sitten mennytkään pitkään, kun sain luvan ponnistaa. Kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen rakas tyttäremme syntyi. Väliliha leikattiin jossain vaiheessa, mutta repeämiltä säästyin.
Yllätyin omasta kivunsietokyvystäni ja siitä, etten missään vaiheessa kokenut kipua ylivoimaiseksi. Ihana kätilö tsemppasi ja ymmärsi minua koko tuon kolmen ja puolen tunnin ajan, jonka sairaalassa vietin ennen tytön syntymää. Erittäin positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan!!
Tilkku77
Näppärä viestien naputtelija
Lupailin aikaisemmin synnytyksestä avautua.. mutta vasta nyt sitten jaksan siitä kirjoittaa =)
Eli 30.9 15.00, pienen eripuran jälkeen mikä miehelläni ja minulla oli.. Nousin sängystä, kiskaisin jalkaan puhtaat trikoot ja ajattelin että lähdetään siitä samantien kaupungille hoitamaan muutamia asioita. Sen sijaan kun nousin sängyn reunalle istumaan, valahti siinä samassa lapsivedet sänkyyn, lattialle ja matolle. Samalla puhelin soi, ja äitini soitti että miten voin. Mies alkoi nauramaan, kun äidilläni on ollut koko loppuraskauden ajan sellainen ihmeellinen telepatia, soittanut siis juuri oikeilla hetkillä.
No ei muuta kuin kiireellä autoon, kassi mukaan joka oli osittain pakattu, märät trikoot jalassa autolle. Unohdin siinä samassa ottaa pyyhkeen mukaan, joten miehen mokkapenkeille meni osa lapsivedestä
Matkalla Turkuun käytiin vaihtamassa kuskia ja autoa, jotta ei tarvinnut sitten hakea parkkipaikkaa, vaan meidät sitten jätettiin äitiyspolin eteen josta kuski sitten lähti autollaan kotiin. No lisää lapsivettä valui siihen äitiyspolin ulko-ovelle, siinä vaiheessa nilkkurini uivat lapsivedessä.. Ja koko matkan kun kävelin sisälle toimenpidehuoneeseen lapsivettä tiputteli, lopulta olin kokonaan märkä, paitaa myöden, kätilöllä ei ollut enää epäilystäkään siitä että oliko kalvot menneet.
Kun pikkuhiljaa saatiin testit otettua, pääsin osastolle, koska supistuksia ei varsinaisesti ollut. Siellä sitten käyrillä oltiin ja ihmeteltiin, välillä nukuttiin, hiukan söin.. kun supparit sitten iltaa myöden alkoi tiukentua tuossa 19.30 niin siinä kasin paikkeilla mies passitettiin kotiin nukkumaan. Olin täysin kiinni vielä siinä vaiheessa. Osastolla kävin pitkässä kuumassa suihkussa, reilun tunnin istuin hanan alla, sain särkylääkkeitä, mutta kipu ei hellittänyt yön aikana, joten osaston kätilö haki pyörätuolin ja lähti kärräämään minua alakertaan saliin, jotta saisin ilokaasua ja kipu hiukan hellittäisi. Itse luulin synnyttäväni suihkuun, koska kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta. Ilokaasua siellä salissa koitin hengitellä ja samalla soitin miehelle kotiin, että jos nyt haluaa tulla paikalle, niin tulee sitten ripeästi. Kello 02.55 kohdunsuu auki 2 cm. Kello oli sitten jo 03.15 jolloin kohdunsuu olikin auki jo 8cm.
Mies kerkesi kotvan siinä olemaan paikalla, kunnes homma alkoi käynnistymään, pientä takapakkia tuli tunnin verran koska hurjista kivuista johtuen minulle annettiin spinaalipuudutus, joka sitten taas aiheutti sen, että vauva nousi ylemmäs, ja synnytys pitkittyi. Noin tunnin ajan koin valtavaa hyvää oloa, siitä huolimatta sanoin kätilölle etten pysty tähän, vaikka varsinaisesti mitään ei ollut vielä supistuksien ja avautumisen lisäksi tapahtunut kärsin kovista kivuista, alhaisen sietokykyni vuoksi. Lopulta spinaali loppui ja koin tarvetta ponnistaa, siinä samalla kun huusin etten pysty, niin kätilö meni hakemaan lääkäriä avuksi, lähinnä että "mitä tehdään? " koska pelkäsin niin paljon ponnistamista ja kätilöltä meinasi usko loppua, kun jarrutin synnytystä. Ilman kipulääkitystä en halunnut synnyttää, mutta siinä sitä oltiin synnyttämässä ilman lääkitystä. Lopulta lääkäri koitti saada puudutusta kohdunkaulaan, ekalla kerralla siinä onnistumatta, hän kuitenkin päätti kokeilla sitä toistamiseen ja sai kun saikin sen oikeaan paikkaan. Ja se kaiketi sitten hieman helpotti. Itse siinä vaiheessa en kylläkään kokenut minkäänlaista helpotusta, lähinnä koko synnytys oli paniikinomainen tapahtuma, koska pelkään kipuja.
Sitten jatkettiin ponnistamista, mutta sitten vastaan tuli selkäkipu, joka aiheutti sen etten pystynyt ponnistamaan laisinkaan.. (minulla on selänrappeutuma), tällöin kätilö laittoi selkään, vatsaan ja jalkoihin akupunktioneulat. Joista en kyllä kokenut olevan minkäänsortin apua, enemmänkin sattui maata niiden päällä. Ensin kokeiltiin synnytystä kyljellään pähkinän kanssa, ja asento oli minulle hirveän hankala, lopulta pääsin selältään ponnistamaan josta sainkin kun sainkin vauvan ulos.. tosin en kuitenkaan ihan tuosta vaan, kätilö joutui leikkaamaan vähilihan 2cm, jotta sai vauvan ulos.. Leikkaamisesta johtuen aloin vuotamaan verta, jonka jälkeen taas tuli ongelma, eikä istukka irronnut itsestään. Hetken kätilö odotti, kunnes alkoi repimään istukkaa irti, lääkäri tuli myös kokeilemaan, kunnes mies huusi että lopettakaa.. sain pitää vauvaa siinä ihan hetken rinnalla, kunnes lopulta lääkäri sanoi että istukka pitää käsin irroittaa. Minut kärrättiin ripeästi leikkaussaliin jossa nukutettiin ja istukka kaavittiin irti. Kaavinnan jälkeen pääsin heräämöön, jossa tokkuraisena sain taas vauvan siihen rinnalle kaavun alle. Verta menetin salissa reilu 2 litraa.
Tässä kohtaa minulla on muistikatkos, eli en muista aamun tapahtumia, vasta iltapäivästä eteenpäin muistan tapahtumia osittain. Hemoglobiini tipahti 89 suuren verenvuodon vuoksi, eikä imetystä voitu aloittaa heti, koska maito ei myöskään noussut missään vaiheessa niin paljon, että olisin sillä pelkästään voinut vauvaa ruokkia, joten lähes koko sairaalassa olon aikana, vauva sai lainamaitoa. Vauva kärsi myös keltaisuudesta, jonka vuoksi odotimme toistuvia bilirubiinivastauksia, eikä päästy pois, ennen kuin minun hemoglobiini nousi yli sadan ja vauvan bilirubiini arvot laski.. Joten lauantaina 1.10 kello 6.45 vauva syntyi, niin päästiin kotiin vasta 5.10 kello 12.00..
Synnytyksestä jäi pelot. Vaikkakin sain tuollaisen ihanan kympin tytön. Mutta kuka ikinä sanookaan, että syntymisen jälkeen ne kivut lähtee, niin on totaallisen väärässä. Varsinkin jos synnyttäjällä on matala kipukynnys... Eli oli minun kohdalla ensimmäinen ja viimeinen alatiesynnytys.
Eli 30.9 15.00, pienen eripuran jälkeen mikä miehelläni ja minulla oli.. Nousin sängystä, kiskaisin jalkaan puhtaat trikoot ja ajattelin että lähdetään siitä samantien kaupungille hoitamaan muutamia asioita. Sen sijaan kun nousin sängyn reunalle istumaan, valahti siinä samassa lapsivedet sänkyyn, lattialle ja matolle. Samalla puhelin soi, ja äitini soitti että miten voin. Mies alkoi nauramaan, kun äidilläni on ollut koko loppuraskauden ajan sellainen ihmeellinen telepatia, soittanut siis juuri oikeilla hetkillä.
No ei muuta kuin kiireellä autoon, kassi mukaan joka oli osittain pakattu, märät trikoot jalassa autolle. Unohdin siinä samassa ottaa pyyhkeen mukaan, joten miehen mokkapenkeille meni osa lapsivedestä
Matkalla Turkuun käytiin vaihtamassa kuskia ja autoa, jotta ei tarvinnut sitten hakea parkkipaikkaa, vaan meidät sitten jätettiin äitiyspolin eteen josta kuski sitten lähti autollaan kotiin. No lisää lapsivettä valui siihen äitiyspolin ulko-ovelle, siinä vaiheessa nilkkurini uivat lapsivedessä.. Ja koko matkan kun kävelin sisälle toimenpidehuoneeseen lapsivettä tiputteli, lopulta olin kokonaan märkä, paitaa myöden, kätilöllä ei ollut enää epäilystäkään siitä että oliko kalvot menneet.
Kun pikkuhiljaa saatiin testit otettua, pääsin osastolle, koska supistuksia ei varsinaisesti ollut. Siellä sitten käyrillä oltiin ja ihmeteltiin, välillä nukuttiin, hiukan söin.. kun supparit sitten iltaa myöden alkoi tiukentua tuossa 19.30 niin siinä kasin paikkeilla mies passitettiin kotiin nukkumaan. Olin täysin kiinni vielä siinä vaiheessa. Osastolla kävin pitkässä kuumassa suihkussa, reilun tunnin istuin hanan alla, sain särkylääkkeitä, mutta kipu ei hellittänyt yön aikana, joten osaston kätilö haki pyörätuolin ja lähti kärräämään minua alakertaan saliin, jotta saisin ilokaasua ja kipu hiukan hellittäisi. Itse luulin synnyttäväni suihkuun, koska kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta. Ilokaasua siellä salissa koitin hengitellä ja samalla soitin miehelle kotiin, että jos nyt haluaa tulla paikalle, niin tulee sitten ripeästi. Kello 02.55 kohdunsuu auki 2 cm. Kello oli sitten jo 03.15 jolloin kohdunsuu olikin auki jo 8cm.
Mies kerkesi kotvan siinä olemaan paikalla, kunnes homma alkoi käynnistymään, pientä takapakkia tuli tunnin verran koska hurjista kivuista johtuen minulle annettiin spinaalipuudutus, joka sitten taas aiheutti sen, että vauva nousi ylemmäs, ja synnytys pitkittyi. Noin tunnin ajan koin valtavaa hyvää oloa, siitä huolimatta sanoin kätilölle etten pysty tähän, vaikka varsinaisesti mitään ei ollut vielä supistuksien ja avautumisen lisäksi tapahtunut kärsin kovista kivuista, alhaisen sietokykyni vuoksi. Lopulta spinaali loppui ja koin tarvetta ponnistaa, siinä samalla kun huusin etten pysty, niin kätilö meni hakemaan lääkäriä avuksi, lähinnä että "mitä tehdään? " koska pelkäsin niin paljon ponnistamista ja kätilöltä meinasi usko loppua, kun jarrutin synnytystä. Ilman kipulääkitystä en halunnut synnyttää, mutta siinä sitä oltiin synnyttämässä ilman lääkitystä. Lopulta lääkäri koitti saada puudutusta kohdunkaulaan, ekalla kerralla siinä onnistumatta, hän kuitenkin päätti kokeilla sitä toistamiseen ja sai kun saikin sen oikeaan paikkaan. Ja se kaiketi sitten hieman helpotti. Itse siinä vaiheessa en kylläkään kokenut minkäänlaista helpotusta, lähinnä koko synnytys oli paniikinomainen tapahtuma, koska pelkään kipuja.
Sitten jatkettiin ponnistamista, mutta sitten vastaan tuli selkäkipu, joka aiheutti sen etten pystynyt ponnistamaan laisinkaan.. (minulla on selänrappeutuma), tällöin kätilö laittoi selkään, vatsaan ja jalkoihin akupunktioneulat. Joista en kyllä kokenut olevan minkäänsortin apua, enemmänkin sattui maata niiden päällä. Ensin kokeiltiin synnytystä kyljellään pähkinän kanssa, ja asento oli minulle hirveän hankala, lopulta pääsin selältään ponnistamaan josta sainkin kun sainkin vauvan ulos.. tosin en kuitenkaan ihan tuosta vaan, kätilö joutui leikkaamaan vähilihan 2cm, jotta sai vauvan ulos.. Leikkaamisesta johtuen aloin vuotamaan verta, jonka jälkeen taas tuli ongelma, eikä istukka irronnut itsestään. Hetken kätilö odotti, kunnes alkoi repimään istukkaa irti, lääkäri tuli myös kokeilemaan, kunnes mies huusi että lopettakaa.. sain pitää vauvaa siinä ihan hetken rinnalla, kunnes lopulta lääkäri sanoi että istukka pitää käsin irroittaa. Minut kärrättiin ripeästi leikkaussaliin jossa nukutettiin ja istukka kaavittiin irti. Kaavinnan jälkeen pääsin heräämöön, jossa tokkuraisena sain taas vauvan siihen rinnalle kaavun alle. Verta menetin salissa reilu 2 litraa.
Tässä kohtaa minulla on muistikatkos, eli en muista aamun tapahtumia, vasta iltapäivästä eteenpäin muistan tapahtumia osittain. Hemoglobiini tipahti 89 suuren verenvuodon vuoksi, eikä imetystä voitu aloittaa heti, koska maito ei myöskään noussut missään vaiheessa niin paljon, että olisin sillä pelkästään voinut vauvaa ruokkia, joten lähes koko sairaalassa olon aikana, vauva sai lainamaitoa. Vauva kärsi myös keltaisuudesta, jonka vuoksi odotimme toistuvia bilirubiinivastauksia, eikä päästy pois, ennen kuin minun hemoglobiini nousi yli sadan ja vauvan bilirubiini arvot laski.. Joten lauantaina 1.10 kello 6.45 vauva syntyi, niin päästiin kotiin vasta 5.10 kello 12.00..
Synnytyksestä jäi pelot. Vaikkakin sain tuollaisen ihanan kympin tytön. Mutta kuka ikinä sanookaan, että syntymisen jälkeen ne kivut lähtee, niin on totaallisen väärässä. Varsinkin jos synnyttäjällä on matala kipukynnys... Eli oli minun kohdalla ensimmäinen ja viimeinen alatiesynnytys.
Äiti×5
Näppärä viestien naputtelija
Ekassa pitkässä kipuisassa synnytyksessä tunsin lopulta kuinka vauva vaan valui pää melkee ulos kun kätilö kävi jossain ja yritin pidätellä ettei se syöksy siinä huutaessani täyttä tuskaa. Eikusta hälytyskelloo vaan. En ehtinyt saamaan lievitystä ja sit repesin kunnolla ison vauvan kaa. Parantuminen oli pitkä ja kivulias monine tulehduksineen. Vauva tuli niin lujaa että sen nenä meni tosi vinoo ja toinen käsi murtui. Olipa nuorelle tytölle kokemus.
Toka oli kanssa iso jota synnytin 26h kovissa tuskissa ja tuntui ettei tuu loppua. Olin menettää tajuntani monesti ja paineet romahti lopulta. Itkin vaan et ottakaa se vauva ulos. Ja sieltähän se tuli imukupilla kiskomalla ja ei voi kuvailla kuinka horkassa olin loppu päivän.
Kolmas synnytys oli myös samaa sarjaa. Pitkä sekin synnytys ja tuntui että kivut oli vielä hirveempiä,sanoin kuvaamattomia. Oli tajunnan kanssa ajoittain ongelmia. Paskat kauheet tuli sängylle supistaessa enkä ees tajunnut kunnes näin lainehtivan kakkaa ja se haju... Ilokaasuu vedin syvään ja liikaa (jonkin verran auttoi)oksentaen kunnolla kun jalatkin hoipersivat ja lopulta pettivät kaatuen lyöden pääni johon sain kolme tikkiä. Tuntui kun ois ihan kännissä. Sieltä hänkin syntyi pahojen repeytymien kera repeytymien kera tuo kolmas iso vauva 4450g.
Nooh nyt neljäs tuloillaan. Vaikka nuo synnytykset tuommosii niin en pelkää sillä kyllä kaikki hoituu. Siihen pitää vaan luottaa. On sitten ns matala tai korkeampi kipukynnys niin kyllä synnytyskivut on synnytyskivut,luonnollisesti. Lähinnä miettii et mitäs nyt seuraavassa synnytyksessä,varmaa se yli 4.5 kiloo menee rikki :) ehkä entistäki hurjempien kokemusten siivittämänä.
Mulla ainakin se mitä olen käynyt läpi synnytyksissä on yksi pikku pieru siihen nähden että saan oman rakkaan vauvan vihdoin rinnalleni.
Toka oli kanssa iso jota synnytin 26h kovissa tuskissa ja tuntui ettei tuu loppua. Olin menettää tajuntani monesti ja paineet romahti lopulta. Itkin vaan et ottakaa se vauva ulos. Ja sieltähän se tuli imukupilla kiskomalla ja ei voi kuvailla kuinka horkassa olin loppu päivän.
Kolmas synnytys oli myös samaa sarjaa. Pitkä sekin synnytys ja tuntui että kivut oli vielä hirveempiä,sanoin kuvaamattomia. Oli tajunnan kanssa ajoittain ongelmia. Paskat kauheet tuli sängylle supistaessa enkä ees tajunnut kunnes näin lainehtivan kakkaa ja se haju... Ilokaasuu vedin syvään ja liikaa (jonkin verran auttoi)oksentaen kunnolla kun jalatkin hoipersivat ja lopulta pettivät kaatuen lyöden pääni johon sain kolme tikkiä. Tuntui kun ois ihan kännissä. Sieltä hänkin syntyi pahojen repeytymien kera repeytymien kera tuo kolmas iso vauva 4450g.
Nooh nyt neljäs tuloillaan. Vaikka nuo synnytykset tuommosii niin en pelkää sillä kyllä kaikki hoituu. Siihen pitää vaan luottaa. On sitten ns matala tai korkeampi kipukynnys niin kyllä synnytyskivut on synnytyskivut,luonnollisesti. Lähinnä miettii et mitäs nyt seuraavassa synnytyksessä,varmaa se yli 4.5 kiloo menee rikki :) ehkä entistäki hurjempien kokemusten siivittämänä.
Mulla ainakin se mitä olen käynyt läpi synnytyksissä on yksi pikku pieru siihen nähden että saan oman rakkaan vauvan vihdoin rinnalleni.
Muokattu viimeksi: