Se painoarvio on 500g suuntaan tai toiseen ja mitä lähempänä laskettu aika, sitä vaikeampi on saada tarkkaa mittaa. Näin minulle on kerrottu. Mulla kokoarvioita tehtiin perätilan takia useita, 36+2 oli 3100g, 38+2 3600g ja 39+2 4100g. Kaksi ensimmäisestä samalta lääkäriltä ja kolmas eri lääkäriltä. Voi olla että viimeisten viikkojen herkuttelut nosti tuota painoa keskimääräistä enemmän tai sitten ekat kaksi arviota alakantissa. Arviot siis sen hetkisiä painoja. Sektio tehtiin 39+3 ja syntymäpaino oli 4035g eli viimeinen arvio oli yläkanttiin sellaisen 65g.
Minua stressasi ja pelotti tuon perätilan takia todella paljon ja vielä 37+6 neuvolassa laitettiin äitipolille pyyntö pelkopolista, joka sitten toteutettiin tuon 38+2 käynnin yhteydessä. Pitää siis rehellisesti sanoa mille tuntuu, niin saa tarvittavaa apua ja tukea. Näin ainakin meillä on toiminut sekä neuvola, äitipoli että synnytysosasto.
Lyhyesti mun synnytys:
Mentiin perätilakontrolliin 39+2. Eli maanantaina 11.8.
Perätilavauvaa ei saa yrittää synnyttää jos vauvan koko yli neljä kiloa. Lääkärin painoarvio 4,1kg, lisäksi lapsivesi vähentynyt ja verenpainessa nousua edelliseen viikkoon nähden, joten äitipolilta minut sitten siirrettiinkin laboratorion kautta suoraan synnytysosastolle odottamaan seuraavaan aamun sektiota. Olisin kai päässyt vielä kotiin, jos nuo verenpaineet olisi olleet paremmat ja lähtenyt sitten kotoa aamulla sektioon.
Maanantaina alkoi paasto 16:00. Iltaan saakka sain syödä nesteitä, eli laihaa sosekeittoa, jugurttia, mehukeittoja jne. Täysin ilman ravintoa ja nesteitä 8h ennen leikkausta. Lisäksi tehtiin suolentyhjennys. Tiistaiaamuna minut valmisteltiin leikkaukseen osastolla (tippa, katetri jne) ja sen jälkeen en noussutkaan sängystä ennen keskiviikko aamupäivää!
Leikkaus alkoi noin 8:00 spinaalipuudutuksessa ja 10/10 pisteen vauva parkaisi ensimmäisen kerran 08:25. Äitiä kursittiin kasaan vähän keskimääräistä pidempään ja heräämöön minut siirrettiin joskus yhdeksän jälkeen. Synnytysosastolla oli kiirettä (mm. kaksi kiireellistä sektiota) ja vauva ja isä viettivät aikaa keskenään, kunnes minut siirrettiin synnyttäneiden osastolle joskus puolenpäivän jälkeen. Normaalisti sektion jälkeen vauvat tulevat kätilön saattamana äidin luokse heräämöön vierailulle, mutta se ei ollut mahdollista, kun kukaan kätilöistä ei ennättänyt saattamaan. Oli varmaankin se helteen aiheuttama synnytysbuumi juurikin menossa, vauvoja oli osasto täynnä! Synnytin siis sairaalassa, jossa normaali määrä syntyviä vauvoja per vuorokausi on 0-6, joten kaksi kiireellistä sektiota samana aamuna on poikkeuksellista, näin ymmärsin.
Sängystä pääsin ylös ensimmäisen kerran keskiviikkona ja sen jälkeen toipuminen on mennyt hyvin. Tietysti sektion jälkeinen kipulääkitys oli alkuun melkoinen, neljää eri lääkettä ensimmäiset päivät ja näin viikko synnytyksen jälkeen edelleen panadol+burana kolme kertaa päivässä. Niin ja antibiootit tulehdusarvoihin, joiden nousemiselle ei löytynyt selkeää syytä, minun kroppani vaan ei tykännyt leikkauksesta. Kotiin päästiin lauantaina, eli vauvan ollessa 4pv vanha.
Harmistus siitä, ettei alatiesynnytystä nyt voitu edes harkita on suunnilleen hallinnassa, tähän oli iso apu niin leikkanneen lääkärin kun kaikkien kätilöidenkin kanssa keskusteluista. Pienessä sairaalassa oli myös ihanaa, kun pääasiassa hoitavat kätilöt pysyivät samoina ja muutkin hoitajat suunnilleen tiesivät missä mennään, jos soittokelloon ei ennättänyt oma kätilö vastata. Kuitenkin olin osastolla ma-la ja minusta vastuussa olleita hoitajia taisi kaikkiaan olla viisi-kuusi, joista kolmen kanssa eniten. Kolme vuoroa päivässä eli 15 vuoroa taisin olla sairaalassa.
Imetysneuvonta, vauvanhoito-opastus ja kaikki muukin meni tosi hyvin ja apua sai niin paljon kun pyysi. Tietysti sektion jälkeen apua on pakko saadakin, kun ei yli vuorokauteen edes pääse sängystä ylös. Jopa laitosapulaiset oli ihanan avuliaita mm. saattoivat antaa vettä tai muuttaa sängyn asentoa, jos pyysi heidän käydessään huoneessa. Vauvaan heillä ei ollut lupa koskea, en tiedä olisivatko saaneet antaa sitä vettäkään, jos ihan tarkkaan ohjeiden mukaan olisi menty. Varsinkin ekoina päivinä joka pikkuasiasta oli paljon apua, ja tuntui tyhmälle soittaa kätilö paikalle antamaan lasillista vettä, kun huoneessa oli jo valmiiksi joku henkilö, joka pystyi auttamaan.
Niin, mieheni aloitti isyysloman vasta kun päästiin kotiin, jotta ennättää olla pidempään kotona apuna. Siksi päivisin olin sairaalassa kätilöiden "armoilla". Eikä ollut ollenkaan huono juttu, että tultiin huonekavereiden kanssa toimeen (toinen samassa huoneessa ma-pe, toinen ti-la) ja tarvittaessa sai hetkellistä apua myös huonekavereilta.
tjtn...) mutta ai että se oli kyllä ihan paras fiilis kun ne kivut loppuivat!!!!
Siinä sitten odoteltiin ja välillä laittoivat lisää troppia. Mulla alkoi jossain vaiheeessa tulehdusarvot nousta ja kunnes hoksasivat että mulla oli 38,6 astetta kuumetta ja arvot sen kun nousivat niin päädyttiin kiireelliseen sektioon. Se oli mielestäni aivan karsea kokemus, olin aivan sekaisin valvomisesta ja lääkkeistä jo muutenkin, sitten puudutus tuli niin ylös, että tuntui ettei mulla ollut enää keuhkoja millä hengittää..siinä oli paniikki jo aika hyvin päällä, hoitsut sun muut sai vakuutella että kyllä mä koneiden mukaan edelleen hengitän. 
