Synnytyskertomukset

Minäkin nyt ensikertalaisena eksyin tänne sivulle, ja voisimpa kertoa oman synnytystarinani, mikä ei kyllä ollut kovinkaan positiivinen kokemus. Lukekaa jos jaksatte, tulipas pitkä..
Elikkäs, Tammikuun 19.pv, rv 38+6 olimme lähdössä mieheni kanssa kirpputoreja kiertämään. Vatsassa oli outo tunne, hieman niinkuin supisteli, mutta en siitä pahemmin välittänyt kun oli noita harjotussuppareita päivittäin useita ollut. Kävin vielä vessassa ennen lähtöämme ja kappas, limatulppaa oli alkanut irtoilemaan. Noh, lähdimme matkaan klo 11 ja automatkalla alkoivat supistukset, hieman kipeinä ja 10min välein. Kierrettiin kirppareita ja minä nojailin välillä hyllyihin supistusten pahentuessa. Noh, kirpparikierros tehtiin ja lähdettiin kotiin kahvin keittoon kun appivanhemmat tulivat kyläilemään. Kotona sitten touhusin ja keittelin kahvit ja anoppi kyseli joko alkaa tuntemuksia olemaan. Naureskelin vaan ja sanoin ettei tässä varmaan kauheen kauaa enää vauvaa tartte odotella. Noh, päivä kului ja supistukset muuttuivat kivuliaammiksi, ja jossakin vaiheessa alkoivat tulla 5min välein. Kävin suihkussa ja touhuilin, olin väsynyt mutten uskaltanut nukkumaan mennä kun pelkäsin supistusten loppumista. Klo 19 supistukset oli jo tosi kipeitä, mutta tulivat 5min välein yhä. Soittelin sairaalaan ja käskivät olla kotona niin kauan kun pystyy. Mies meni nukkumaan, itse jäin kävelemään ympäri taloa ja pakkailemaan kassia ja siivoilemaan. Lopulta klo 01:30 herätin mieheni kun alkoi tuntumaan ettei enää pärjää kotona niiden kipujen kanssa. Lähdimme ajelemaan ja sairaalalla olimme 02:30. Hetken odoteltuamme pääsin käyrälle ja kätilö teki sisätutkimuksen, olin vasta sentin auki. Supistukset olivat todella kovat, en pystynyt edes vaatteitani vaihtamaan vaan mieheni sai hoitaa sen homman. Sain piikkinä Tramalin josta ei kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Jaksoin sinnitellä pari tuntia kaurapussin kanssa, kunnes alkoi tuntumaan ettei enää missään asennossa pysty olemaan, jolloin kätilö ehdotti ammetta. Siirryimme siis synnytys saliin ja ammeeseen. Se kyllä todella helpotti kipuihin ja ehdin melkein jo unohtaa että olimme edes synnyttämässä. Lilluin ammeessa melkein tunnin verran kunnes vesi alkoi olemaan jo melko kylmää joten siirryin suihkuun. Suihkussa oli vielä parempi kuin ammeessa, supistuksia ei tuntunut juuri lainkaan. Lapsivedet menivät siinä suihkutellessa. Siirryin pois suihkusta supistusten takia, sillä taas pelkäsin synnytyksen tyssäävän siihen. Supistuksille kyllä kävikin niin ja minulle aloitettiin oksitosiinitippa klo 10:45. Supistuksia oli ja ne olivat kipeitä, mutta ne olivat aika epäsäännöllisiä. Istuskelin pallon päällä ja hengittelin ilokaasua. Tätä kesti reilu pari tuntia, kunnes supistukset olivat niin järkyttävän kipeitä etten voinut kun itkeä. ( en koskaan ole itkenyt kivusta ennen tuota ). Olinkin sitten jo 9cm auki ja sain spinaalipuudutuksen. Se helpotti todella, ei tuntunut enää minkäänlaista kipua. Siinä sitten lepäilin ja mietin että ei se itse synnytys varmaan kamalalta tunnu kun kerran näin hyvin puudutuskin toimii. Parin tunnin päästä kohdunsuu oli täysin auki mutta vauva avotarjonnassa. Niimpä käskivät mennä polviseisontaan jotta vauva laskeutuisi oikeaan asentoon. Puolen tunnin päästä alkoi tuntumaan hieman jonkinlaista ponnistustarvetta, niimpä ruvettiin koeponnistamaan klo 14:45. Hetken koitin ponnistaa kyljellään mutta se tuntui huonolta joten käännyin puoli istuvaan asentoon ja varsinainen ponnistusvaihe alkoi klo 14:53. Muutamia kertoja koitin ponnistaa, mutta supistukset olivat lyhyitä ja tehottoman tuntuisia. Oksitosiinitippaa nostettiin kokoajan, mutta siitä ei mitään apua ollut. Vauvan sydänäänet alkoivat laskemaan joten paikalle soitettiin lääkäri ja toinen kätilö avuksi. Vielä koitin muutamia kertoja ponnistaa, mutta vauva ei lähtenyt liikkumaan mihinkään päin, oli siis yhä avotarjonnassa. Loppujenlopuksi klo 15:23 lääkäri teki imukuppipäätöksen. Yhtäkkiä salissa oli hirveästi ihmisiä, paikalle soitettiin vielä toinen lääkäri, pediatri, anestesialääkäri ja vaavahoitaja. Imukupin avulla saatiin maailmaan meidän isohko poikamme 4160g ja 51cm.
Sain 3.asteen repeämät, sulkijalihakseen asti. Kun jälkeiset olivat syntyneet, lähdettiin minua viemään leikkaussaliin ommeltavaksi, en ehtinyt edes vauvamme mittoja tietää, sen verran hoppu ilmeisesti oli kun vuosin verta kolmesta eri suonesta. Ompelu kesti 2,5h ja teki myös sekin kipeää vaikka sain spinaalin sitä varten uudestaan. Kun vihdoin pääsin vauvan luo, olin todella kipeä ja poikki, enkä saanut nousta sängystä, mutta tuon ihanan otuksen ihailu sai kaiken muun unohtumaan ja sillä hetkellä olin maailman onnellisin.. :Heartred

Synnytys sattui aivan julmetusti, sellaista kipua ei voi kuvaillakkaan. Kyllä itkin ja huusin, varmasti kuului käytävälle saakka. Mutta kun se pieni ihme sieltä nostettiin rinnan päälle, kyllä kaikki kipu unohtui. Rankka kokemus ekaksi synnytykseksi, mutta ei siitä pelkoa jäänyt. Ja siitä koettelemuksesta sai kuitenkin maailman ihanimman ja täydellisimmän palkinnon !
 
Sulla onkin sit jo aikaa synnytyksestä :) nää muut tarinat on tosiaan nyt touko ja kesäkuulta kun meillä kaikilla on kesäkuussa 2014 ollut tuo laskettuaika :)
 
Hui, kuulostaapa hurjalta nuo repeämät ja niiden kursiminen! Onneksi olet tainnut toipua tuosta kokemuksesta kuitenkin hyvin? Kyllä naiset ovat aikamoisia sissejä. :)
 
huhhuh, kyllähän kuulosti rankalta kokemukselta ensikertalaiselle. Pistää ajattelemaan miten helpolla sitä itse on päässyt...toivottavasti olet toipunut hyvin vaikka synnytyksestä onkin enemmän aikaa kuin meillä kesäkuisilla :)
 
Aah, vihdoin kotona!

Meillä meni kutakuinkin näin:

ke 18.6 oli kokopäivän väsy- nukuin useat päikkärit ja olo oli kumma- kunnes sitä keltaista paksua limatulppaa alkoi tulla olon vahvstumseksi. jeee!
illalla seitsemän aikaa tuli ekoja kipeitä supistuksia harvakseltaan. ihan normi puutarhahommaa ja iltapuuhia, vieraitakin kävi. sain lapst nukkumaan ja woooom- supistukset alkoi kunnolla heti ysin jälkeen, 2-4min väliä, ja oli kipeitä. mies kyseli koska lähdetään..puoleenyöhön pakko kestää kotona ajattelin! odotin kokoajan sitä verensekaista limaa merkiksi kohdunsuun avautumisesta, mutta sitä ei ikinä tullut :rolleyes:
00 jälkeen soitin äitini paikalle ja lähdettiin ajamaan 25km. olin niin kipeä, etten silmiä auki saanut, eikä hyvää asentoa ollut. 01.15 oltiin sairaalalla, 200m matka autolta osastolle oli oikea via dolorosa, roikuin miehen hihassa ja ähisin..varmaan vartti meni tuohon kävelymatkaan.
osastolla pääsin suoraan saliin, ei puhettakaan mistään käyrlle menosta, makaaminen täysin mahdotonta. ilokaasu toi välittömän helpotuksen pahimpiin tuskiin (mahtava keksintö)! olin onneksi jo 4-5cm auki, luulin ettei mitään olisi vielä tapahtunut! mun esitieoja ei löytynyt koneelta ja kesti aikansa saada se puoli kondikseen - olin toivonut ammetta ja vihdoin sekin tieto löytyi..pääsin sitten lillumaan, mutta EI- olin jo niin kipeä että kahden supistuksen jälkeen ryntäsin pois ja takaisin ilokaasulle. (amme olisi varmasti toiminut jos olisin mennyt ennen kaasua!)
siinä kohtaa käskin miestä pyytämään kätilön katsomaan-jotain tehokkaampaa kivunlievitystä oli pakko saada!
kesti aikansa ennen lääkärin tuloa- n 6cm auki kun laittoi kohdunkaulan puudutteen, kalvot puhkesi samalla- auttoi hiukan n kahden supistuksen ajan, sitten kipu palautui kovana ja yritin kätilöä takaisin..tunsin samalla alkavaa painetta ponnistamiseen.. kaks muuta oli synnyttämässä samaan aikaan/ kolme kätilöä..
tuli lopulta paikalle ja ehdotti spinaalia, -ei! se tulee nyt, sain vaan ilmaistua. viimeiset neljä cm aukes siis ihan vartissa.
Ponnistusvaihe meni nopeasti, lähinnä piti vaan jarrutella siinä hartioiden kohdalla-ja karjua kun leijona:grin.. erittäin hieno kokemus!
miehelle oli rankkaa katsoa mun tuskia, oli kuulemma poistunut salista jossainvaiheessa (itsellä ei mitään mielikuvaa tästä..).

19.6 klo 03.53 syntyi iso pieni poikamme 4455gr/54cm/pipo 36cm, n 7h/ ponnistus 1min/ istukka 18min (kätilöt jätti sen "syntymän" odottamaa kun ryntäsivät naapurihuoneeseen)
pikkiriikkinen nirhauma, mutta olo erinomainen heti homman jälkeen
lapsivesi oli vihreää, eli lapsen tulehdusarvoja ja sokereita seurattiin paripäivää.
ei toteutunut harras toive pikaisesta kotiutmisesta, mutta kaikki muu meni kirkkaasti yli odotusten!
Ja kaikki, itse mukaan lukien, luuli että meille tulee pieni tyttö:p..
 
Ihanaa lukea teidän kesäkuisten kertomuksia :)! Olin eri nimimerkillä jutuissa mukana raskauden alussa, kunnes odotus keskeytyi. Nyt olen raskaana, ja LA on lokakuussa. En kirjoittele täällä, mutta taustalla seurailen juttuja. Pikku hiljaa tässä uskaltaudun ajattelemaan synnytystä ja kaikkea siihen liittyvää. Näistä tarinoista saa niin paljon voimaa! Yksityiskohtaiset kertomukset siitä kuinka kaikki alkoi, sujui ja päättyi ovat parasta luettavaa, kiitos teille :).
 
Meidän kertomus menee näin:

Oltiin sovittu, että esikoinen menee juhannukseksi hoitoon (koska mehän mennään synnyttämään :p ) ja tarkoituksena oli perjantaina ajaa tyttö 100km päähän hoitoon. Torstai-iltana huomasin hieman kirkasta limatulppaa vessassa käydessä. Perjantaina aamulla menin vessaan ja tulikin sitten samalla hirvee määrä limatulppaa höystettynä tuoreella verellä. Noh lähdettiin kuitenkin ajamaan ja matkalla tuli joitakin supistuksia, ei mitään napakoita. Perillä sitten syötiin ja juotiin kaffet, siinä samalla kellottelin supistuksia: 5min väliä. Eivät kuitenkaan olleet vielä kivuliaita. Päätettiin kuitenkin lähteä kotiinpäin, kun matkaa kuitenkin oli. Synnärin kohdalla soitin että sopiiko tulla näytille ja kurvattiin sitten sitä kautta. Käyrille piirtyi joitakin siedettäviä supistuksia, ja olin kahdelle sormelle auki. Näytti kuitenkin siltä ettei mitään tapahdu. Sovittiin että lähdetään käymään kotona. Kotona syötiin jolloin alkoi jo vähän kivuliaammat säännölliset supistukset. Edellisen syöksysynnytyksen jälkeen päätettiin että lähdetään sairaalalle notkumaan jos ei muuta. Makasin taas käyrillä johon piirtyi jo napakampia supistuksia. Kätilö teki sitten vähän ronskimman sisätutkimuksen, väljästi kahdelle sormelle auki ja kanavaa vielä jäljellä. Lähdettiin isännän kanssa kävelylle. Sisätutkimus sai aikaan kivuliaampia mutta epäsäännöllisiä supistuksia. Kello 19 kirjauduttiin siis sisälle toisen kerran ja klo 23 asti kärvistelin käytävillä, kunnes pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen että lähdetäänkö kotiiin vai jäädäänkö. Edelleen olin sen kahdelle sormelle auki mutta kanava oli lyhentynyt. Sovittiin ettö löhdetään kotiin kun olin niin väsy. Kätilö kävi täyttämässä neuvolakortin ja toi sen minulle, kun tulikin pahin supistus koko iltana ja päätettiin että katsotaan vielä tunti. Noin 15min pystyin olemaan ja sitten pyysin taas sisätutkimusta kun supistuksia tuli 3min välein. Reunaa enää hiukan jäljellä, mutta kätilö suositteli vaihtamaan sairaalavaatteet. Palattiin taas "olohuoneeseen" ja kätilö käski tulla sanomaan kun ei enää pysty olla siellä. Klo 23.40 kävin sanomassa ja siirryttiin synnytyssaliin. Sain ilokaasua supistuksiin. N. 1.15 kätilö sanoi että puhkaistaan kalvot ja samalla sanoi että olen 6cm auki ja ihanteellinen aika puhkaista. 1.20 sanoin että ponnistuttaa jolloin kätilö sanoi "okei, ponnista vaan sen verran kuin pakko" ponnistelin pari kertaa ja kätilö siirtyi vihdoin "koppaamaan" koneelta. Muutama ponnistus ja tyttö oli maailmassa klo 1.25 mitoin 3635g ja 51cm rv 39+5. Ei mitään paikattavaa tullut, onneksi. Kaikin puolin hyvä kokemus taas :) kätilökin kehui ja toivotti tervetulleeksi uudestaan, vaikka sanoin aiemmin et ei kiitos enää :D niin ja synnytyksen kestoksi merkattiin taas 2h 30min, eli ihan hyvä ettei lähdetty enää yöllä kotiin :)
 
Mie kirjottelen oman kuhan pääsen konneelle. Heittää puhelimen sovellus kesken kirjotuksen pois. :/

Sent from my SM-C105 using Vau Foorumi mobile app
 
Eli maanantaina 23.6 kerkesin käymään neuvolassa ja uusi aika varattiin perjantaille, kun ei mitään merkkejäkään alkavasta synnytyksestä ollut.


Neuvolasta kotiin tultua ja lapsenvahdin kanssa illalla lenkkisaunaan menosta sovittuani kipaisin vessaan siinä klo 14.15, ja siinä taas tarkastaessani, ettei limatulppaa vieläkään näy, ihmettelin että mitäs hittoa sitä lattialle valahti?! Istahdin pöntölle ja lisää tuli sitten oikein urakalla :) JES!!!

Tätä olin toivonut! Sinne meni vedet! Ei muuta kuin maxirätit kehiin ja pari niitä menikin siinä heti, eli kyllä, en pissinyt housuuni, väittää kuka mitä tahansa, ei se virtsankarkailu sentään noin suurta ole :D

Ensimmäisenä päivitys Tammoille :D ja sitten soittoa Ukkoselle, kun aamulla oli juuri kironnut kuinka panttaan vauvaa ja hän joutuu töihin :D

Ja eihän sitä ensimmäisellä puhelulla tavoittanut, joten soitin välissä sitten siskolle, että nyt saa pikku hiljaa tulla lapsenvahti paikalle :)

Sen jälkeen uutta yritystä Ukkoselle, ja jo oli ehtinyt kellaristaan tulla ja sain kerrottua ilouutisen, en panttaa enää kauaa :D


Siinä sitten pikkuhiljaa aloin miettimään sairaalakassin pakkaamista, tärkeimmät ensin eli 10 pillimehua (eli9 9, kun Masa sieltä yhden oli käynyt jo nappaamassa), 2 levyä suklaata ja karkkipussi :)

Tulihan sinne sitten vaihtovaatteet, sukat oli tärkeät, sairaalan sukat kun on KAMALIA! :/


Aamulla juuri olin Tammoilta kysellyt vinkkejä, että miten pentu saadaan ulos, ja yksi vinkki oli tuore ananas, jonka kerkesinkin hakea neuvolareissulla, mutta ei sitten tarvinnut enää sitä syödä :)

Hyviä vinkkejä tulikin paljon; moottorisahalla heilumisesta rikkaruohojen kitkemiseen ja seksiin, sekä toki miehen tekemään sisätutkimukseen, mutta riittikin aamuinen imurointi ja lattioiden pesu :)


No soittelin sitten kättärille, että mites nyt sitten toimitaan, niin päivystykseen käskivät soittaa ja sieltä sovittiin, että illalla klo 20.00 mennään näytille, kun normaalisti vedenmenosta 12h, mutta kuka sinne nyt keskellä yötä llähtisi :)


Kovasti odottelin että supistukset itsekseen alkaisi ennen tuota, että päästäisiin tositoimiin, mutta pientä mukavaa jomotusta vain, muutama napakampi, mutta tiesin kyllä että ei niillä vielä synnytetä :)


Ja kyllä oli odottavan aika pitkä, kun ei aika tuntunut menevän mihinkään. Siinä siskoa ohjeistin lastenhoidossa, mutta eihän se mitään avaruustiedettä ole, joten tiesin että pärjäävät, vaikka ei niin lapsi-ihminen olekkaan, enkä silti nähnyt tarpeelliseksi mitään aikataulua/käyttöohjetta kirjoittaa..antaa niille ruokaa ja vaihtaa vaippaa, katsoo ettei ne tapa itseään, sillä pärjää jo aika hyvin :D


Vielä koitettiin saada supistuksia aikaiseksi käymällä Mintun kanssa reippaalla lenkillä, mutta paskat siitä mitään hyötyä ollut :)


Vihdoin päästiin lähtemään, ja yllättäen taas siellä saatiin odotella. Odotustila oli tyhjä kun mentiin, porukkaa lappasi sisään ja ulos ja aina vaan saatiin odottaa, kunnes vihdoin oli meidän vuori päästä käyrille jossa samalla otettiin streptikokki-B näyte, mikä on ihan uusi juttu ja nykyään otetaan kaikilta synnyttäviltä, on kuulemma vaarallinen vauvalle jos sattuu synnytyksessä tarttumaan.

Ja kyllähän arvasin, että tuo löytyy, löytyy kuulemma lähes puolelta odottajista, jos en ihan väärin muista, niin olin jo hieman asennoitunut, että sinne jäädään, sen kanssa kun ei kotiin enää pääse, vaan pääsee nauttimaan antibiooteista 4:n tunnin välein siihen asti kunnes vauva on syntynyt.

Ja näin kävi, sinne jäätiin ja mies sai tulla kotiin odottelemaan, supistuksia kun ei edelleenkään tullut tarpeeksi, vaikka hieman tulikin, ja ihan mukavan kipeitäkin välillä :)

Sisätutkimuksessa pari senttiä vai kahdelle sormelle auki, en muista.


Vielä ennen huoneeseen siirtymistä tehtiin lapsivesitesti, eivät millään meinanneet uskoa että se on mennyt, vaikka sitä tuli kyllä monta desiä. Ja testihän näytti sitten vielä negatiivista, en tiedä miten, oli varmasti vialinen testi ja tätikin ihmetteli, että mites nyt näin, mutta ei sitten aloitettu turhaan antibiootteja, ja sanoi että uusitaan testi aamulla. Ja kyllä taas ketutti ja teki mieli pyytää Ukkonen hakemaan minut kotiin :sad001

Olisin mieluummin kotona odotellut kunnon käynnistymistä, mutta niillä mentiin..kolmen hengen huone, keskipaikka, toinen vierustoveri puhisi supistuksissaan ja toinen kuorsasi, eli voi olettaa että hyvin nukuttiin se yö :)


Yöllä supistukset laantuivat lähes täysin, supisti vaan kun vaihtoi kylkeä, ja kyllä harmitti :sad001


Aamulla kipaisin sitten ABC:lle kahville, kun aamupalaan oli vielä aikaa, joskus viiden aikaan kun ylös nousin jo.
 
Lääkäri tuli sitten aamulla tutkimaan ja totesi että 4 senttiä auki, eli oli yön supistukset saaneet edes hieman jotain aikaiseksi ja ei nähnyt tarpeelliseksi uusia lapsivesitestiä, vaan totesi että kyllä se oli korkea veden meno ollut ja repi loput kavot auki. Siitäkin pystyi päättelemään, että kyllä ne vedet on menneet, kun ei sitä vettä siinä vaiheessa enää tullut kuin hieman.


Supisteleva huonetoveri olikin yöllä lähtenyt synnyttämään ja kuorsaavan kaverin kanssa sitten yhdessä maattiin käyrillä, ja odoteltiin että jotain tapahtuisi :) Häneltä käynnistettiin aamulla ysin jälkeen pillereillä ja itse sain odotella sitä käynnistystä kello kahteen, ja taas se tehtäisiin tipalla, koska paikat jo sen verran auki.


Ukkonen tuli sitten aamupäivällä seuraksi ja eihän siinä muuta sitten tehty kuin odotettiin.


Siinä sitten iskettiin kanyylit kiinni, ei mennyt niinkuin strömsössä, neljännellä yrittämällä saatiin pieneen suoneen, (kolmannella yrityksellä pääsi vittukin tädin suusta, kun ei vaan millään onnistu :D ) ja ensimmäiset antibiootit tippumaan. Uusi kanyyli kuulemma pitää laittaa synnytyssalissa sitten, kun jos jotain tulee, pitää oli iso suoni käytössä että saadaan tavarat tippumaan kunnolla.


Hyvä asia oli se, että tiesin siirtyväni synnytys saliin kello kaksi kun aletaan käynnistämään, huonetoveri kun sai jäädä odottamaan edistystä päivystykseen :)


Saliin kun päästiin ja kätilö saapui paikalle, niin heti huomasin että oli tuttu naama, mutta en viitsinyt mitään sanoa, kun en muistanut oliko ollut Masan vai Jätkän synnytyksessä mukana :) Kätilö sitten itse hetken päästä totesi että hän oli vuosi sitten mukana, mutta vain alkuvaiheessa, kun vuoron vaihto oli kesken synnytyksen :) Aika hauska tilanne että hän itse muisti, vaikka aika monta synnytystä tässä välissä kuitenkin hoitanut :)


No käynnistelyt aloitettiin taas pienellä määrällä ja puolen tunnin välein annosta lisättiin. Jo kolmannen annoksen kohdalla alkoi tulemaan ihan mukavan kipeitä supistuksia ja neljännen kohdalla taisin ottaa ilokaasut käyttöön. Se aloitettiinkin reilulla annoksella heti, toisin kuin Masan käynnistyksessä :) Ottipa Ukkonenkin taas muutamat kunnon "höyryt" ja kivaa oli :D


Sisätutkimusta ei saliin tultaessa tehty ollenkaan, vaan se tehtäisiin sitten kun haluan jotain jämäkämpää kipuun.


No jumppapalloa testasin sitten myös siinä aikani kuluksi, mutta eihän siinä saanut minkäänlaista hyvää asentoa, vaan pahensi kipua entisestään, niin Ukkonen otti sen sitten itslleen penkiksi ja minä nojailin vaan sängyn reunaan :) Pyysin myös saada jotain jäätävää, minkä voisin läntätä vatsalleni, niin kätilö toi jonkun muka-kylämpussin, joka todellisuudessa oli aivan kädenlämpöinen, ja hyöty oli pöyreät nolla.


Tarkkoja kellonaikoja en osaa sanoa, mutta kun epiduraalin aika tuli, oli paikat auki 6 senttiä. "Turkkilainen" anestesialääkärimies tuli hilpeänä laittamaan piikkiä, ja ai että tuntui hyvältä se jäätävä desinfiointiaine selässä, sitä olisi saanut ruikkia enemmänkin :)

Laittaminen ei tälläkään kerralla ollut kovin kamalaa, vaikkakin epämukavaa, mutta vaikutus oli sitten taas kerran toispuoleinen, ja vasen puoli ei siis puutunut, ei sitten millään, joten laitettiin lisää puudutusainetta, mikä ei edelleenkään puuduttanut toista puolta, joten pyydettiin "turkkilainen" takaisin laittamaan uudestaan.

Ja yhtä hilpeänä jerra saapui.

Sitä laittaessa iski salama toiseen jalkaan, ja jalka nytkähti kunnolla, niin silloin kuulemma meni oikein :)

No sitten kyllä helpottikin hieman, vaikka edelleen kyllä kivut tuntuivat, mutta kivut olivat taas kerran oikein kivoja :)


Tuntui että vaikutus loppui ennekui alkoikaan, ja olo oli, että nyt on kyllä paikat taas enemmän auki, joten pyysin tarkastusta, ja kyllä, 10 senttiä!

Ihan siis hujauksessa meni tuo viimeiset 4 senttiä ja sitten vaan odotettiin että pentu hieman vielä laskeutuisi, että päästäisiin tosi toimiin :)


Kätilö itse ehdotti jakkaraa, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen, olinhan sitä miettinyt jo jätkään synnyttäessä, mutta en vaan osaa avata suutani.

Jakkara haettiin ja valmisteltiin ja sitten pikkuhiljaa koitin työntää vauvelia alas päin, että päästään jakkaralle :)


Hetki siinä taisi vierähtää, mutta kun jakkaralle siirryttiin, jo siinä vaiheessa tuntui se täysin omalta tavaltani ja täydelliseltä minulle. Siinä todella tunsi mitä teki ja mitä tapahtuu.


Ei iskenyt se joka kertainen epätoivo kun hetkellisesti, että "Ei se sieltä tule ikinä, ei mahdu ulos, ottakaa se pois!"


Ja ukkosellakin oli hyvä paikka siinä selän takana, joka kerta kuulemma nähnyt enemmän kuin tarpeeksi, vaikka kuinka siinä vieressä ollut :D


Sillä hetkellä tuntui että ei se sieltä tule vaikka mitä tekee, ja taas kerran kätilölle mainitsin, että "Nyt sieltä tulee kyllä jotain ihan muuta kuin vauva."

Mutta kyllä se vauva sieltä sitten kuitenkin tuli, ja oli uskomaton tunne kun tunsi kuinka se tuli alas päin sieltä ja kuinka paikat venyy ihan äärimmilleen :)

Hieman taisi taas päästään jäädä jumiin, ja supistusta kuulemma olisi taas kerran pitänyt odottaa, mutta eihän siinä semmoista malttanut, vaan vähän väkisin työnsin se pään pihalle ja sitten odotettin seuraavaa supistusta, ja vilillä aina piti olla ponnistamatta, mikä oli hankalaa, kun kroppa sanoin että työnnä ja kätilö että älä työnnä :)


Ja niin vaan vauva sitten luiskahti ulos klo 20.31, ja sain heti syliin tuon pienen limaisen palleron ja siirryin sängylle :)


Ukkonen leikkasi napanuoran ja sain vauvan paidan alle pötköttelemään ja kätilöt alkoivat istukkaa irrottelemaan.


No se ei sieltä luiskahtanutkaan normaaliin tapaan niinkuin aina ennen tekemättä mitään, vaan sain jotain "jonnekkin", jonka kuuluisi sitä hieman irrotella. Ei auttanut. Jumissa oli ja saliin tuli enemmän porukkaa sitä irrottelemaan, ja kuuntelin vaan kun sanoivat että "Rutisee, ei voi vetää."

Vauveli oli siinä vaiheessa jo siirtynyt Ukkosen hellään huomaan, kun siinä kätilöt runnoivat mahaa kuin viimeistä päivää.


Ja se kanyyli, mikä piti laittaa salissa isompaan suonee oli vielä laittamatta, joten nyt oli sitten hyvä aika vielä sitäkin alkaa sörkkimään suoneen. No ei tuntunut missään.

Minä odottelin rauhallisena että kohta on istukka irti ja päästään syömään, oli nimittäin nälkä, kun viimeksi oli syöty lounasta kahdentoista aikaan.


Joskus 21.30 tuli sitten päätös siirtyä leikkaussaliin, kun verta oli mennyt jo ainakin 1500ml ja ei se istukka vaan ollut yhteistyökykyinen.


Minua ei huolettanut, alkoi olla sen verran pöhnässä siinä vissin verenmenetyksen takia, ja tokaisin Ukkoselle että "Ota pillimehua ja syö siklaata, mä tuun kohta takasin."


Sinne jäi Ukkonen vauvan kanssa ja minut kuskattiin saliin.


Salin ovella oli taas tuo "turkkilainen" hilpeänä vastassa :) Ja koko operaation ajan vaan hoki että "Kaikki hyvin :)" Puudutteita tuli kaiken näköistä, ainakin oloista päätellen, ja ikinä en ole niin rentona ollut, ei pystynyt edes yskimään, kun oli voimat niin totaalisen poissa.

Tunsin vaan kuinka verta tulee koko ajan lisää, ja että siellä rätin toisella puolella jalkopäässä joku on kyynärpäitä myöten sisällä istukkaa repimässä.

Ja se oksennus, mikä on joka kerta tullut juuri ennen synnytystä, joka jäi tällä kertaa tulematta, tuli sitten vihdoin siellä salissa, ja aika jännältä sekin tuntui, kun ei ollut voimaa oksentaakkaan.

Jano oli aivan järkyttävä, niinkuin myös nälkä, ja aina välillä kysyinkin että "Koska pääsee syömään, on hirveä nälkä?"

Olo oli koko ajan ihanan rento, enkä pelännyt yhtään, vaikka edes silmiä ei jaksanut auki pitää.


Istukka oli sitten vissiin revennyt ja kahdessa osassa saivat sen lopulta ulos. Kuulin kun puhuivat lisäistukasta, mutta se taisi olla sitten vaan se toinen puoli.


Loppuvaiheessa iski aivan järkyttävät tärinät, vaikka eimkylmä ollut, ja se oli jotenkin hauskaa sekin kun tärisin siinä pöydällä niin että hyvä etten tippunut :)


Loppujen lopuksi siis kaikki materiaali saatiin ulos, ja kyllä ne mahaa runnoivatkin pitkän aikaa, että varmasti aivan kaikki tulee ulos.
Verta meni kaiken kaikkiaan 3000ml, eli ihan kiitettävästi.


Siitä siirryttiin heräämöön ja edelleen vaan jaksoin ruoasta haaveilla varmaan kätilöiden kyllästymiseen asti, kun kyselin että koska saa ruokaa :D


Siellä sain tukisukat jalkaan ja vielä pari pussia verta lisää, salissa sitä oli vissiin pari pussia jo mennyt ja neljä litraa jotain muuta nestettä ja mitä kaikkea, kanyyleitä kun oli kiinni siinä vaiheessa kolme vai neljä. Oli mistä pumpata niitä aineita :)

Sain päälleni vielä aivan ihanan lämpöpeiton, mihin puhallettin lämmintä ilmaa, kun yhtäkkiä alkoi niin paleltamaan ,mikä oli ihan normaalia.


Siellä sitten maattiin, vain käsiä pystyin liikuttamaan, muuten kokovartalopuudutus toimi aivan loistavasti :)


Tuijotin kelloa siinä seinällä ja odotin että koska pääsen osastolle, että siellä jo minua varmasti odotellaan.

Ja kyllähän siellä odoteltiin, kun sieltä soiteltiin tilannetta, oli Ukkonen totta kai huolissaan, kun kukaan ei hänellä mitään kertonut.


Vihdoin viimein joskus puolen yön jälkeen kun oli viimeiset labratulokset saatu, sain luvan siirtyä osastolle, ja kyllä siinä itku tuli, siellä Ukkonen odotti vauvan kanssa :Heartred


Oli Ukkonen saanut pitää pientä paidan sisällä lämpimässä, kun mammalta se homma jäi vähän kesken.


Ja eipä yllättänyt, että ruokaa en saanut, vain jugurtin ja lasillisen mustikkakeittoa, kaksi lasillista lisää kun pyysin että Ukkonen sanoo lähtiessään kätilölle että haluaisin leipää tai jotain Ruokaa.

Onneksi oli sitä suklaata, niin vedin muutaman palan ennen kuin nukahdettiin vauvan kanssa :)


Hemppa oli hieman tippunut kun aamulla otettin verta, oli silloin 88, eli ei paras mahdollinen, vaikka olo oli ihan hyvä.


Mutta kaikesta huolimatta aivan täydellisen mahtava kokemus erilaisesta lopusta huolimatta, minä kun en missään vaiheessa osannut olla huolissani.

Tähän on hyvä vaikka lopettaa lisääntyminen, koska synnytys oli täysi kymppi! :)
 
Muokattu viimeksi:
Anteeksi joutui laittamaan kahdessa osassa kun ei yhtenä antanut laittaa. Kopioin omasta blogista, niin olisko vaikuttanut asiaan.
Ja anteeksi pitkä tarina, mutta paljon tapahtui :)
 
Vitsit, pitäis saada itsekin kirjoitettua tuo synnytyskertomus tänne, ennen kuin kaikki unohtuu. Olin itse asiassa jo unohtanut tuon tärinän sektion jälkeen ja sen ihanan lämpöpeiton heräämössä. Hyvä kun akidi mainitsi niistä omassa kertomuksessaan. :)
 
24.6.2014 heräsin aamuyöstä siihen et taas lorahti ja käväsin vessassa ja totesin et housut on sen märän lisäks ihan täys tulppaa, sitä tuntui riittävän kun sitä oli jo pari viikkoa tullut todella paljon. Kelailin et varmaan taas pissaa lirahti samalla, mut jäin kuulostelemaan oloa, supistuksia alko tulee aika pian ja oli ihan tuntuvia mut tosi lyhkäsiä. Samalle aamulle oli sovittu et meen naisten...klinikalle käynnistykseen klo 10:00. Tehtiin ihan normaalisti kaikki aamu hommat ja supistuksia tuli koko ajan ihan säännöllisesti ja oli kipeitä, pakattiin loput kamat ja vietiin Ronja hoitoon. Autossa kun oli istuttava paikallaan samassa asennossa oli kohtalaisen nihkeä olla, sain kuitenkin ajettua ihan turvallisesti sairaalalle saakka.
Naikkarilla mut sit laitettiin ensin käyrille ja kerroinkin et supistelee ihan mojovasti jo ja kätilö kyseli tarttenko jo jotain kipuun, totesin et pärjään kyllä vielä ilman mitään. Olin tunnin verran siinä käyrillä ja sit tuli taas kätilö jututtamaan ja kysäs et millai supistukset tuntuu, kerroin et ihan napakoita tuntuu olevan ja tuntuu tuöevan noin kymmenen minsan välein, se katto mua hetken ja hymyili et ton käyrän mukaan sulla on noi supistusten välit 1-3minsaa ja näyttää olevan ihan hyvän vahvusiakin jo. Seuraavaks sit syötiin ja sen jälkeen tutkittavaks.

Lekuri tutki mut ja totes et olin ihan hyvin jo valmiiksi auki ja kaulaakaan ei ollut kuin reunat jäljellä, vauvakin kuulema oli kohtalaisen alhaalla ja arveli et tulee olemaan ihan nopea synnytys. Sanoi myös et hänestä tuntuu tosi turhalle laittaa balonkia, kun olen niin hyvin auki ja supistaakin niin hyvin jo, mutta se laitettiin kuitenkin. Laittaminen ei tuntunut juur miltään ja siitä seuras lähinnä yks kestosupistus ja menkkamainen kipu joka ei loppunut.

Balonki pysy paikallaan vajaan tunnin ja tipahti pois, tehtiin sisätutkimus ja todettin et 4cm auki täs vaiheessa klo oli noin 13. Supistuksia tuli ihan koko ajan ja koko ajan kipeämmin ja vähän ennen kolmea menin kuumaan suihkuun keinuttelemaan kun tuntui kipuun auttavan, suihkun jälkeen jatkoin TNS avulla ja kuumavesipussin kanssa ja pyrin vaan pysymään koko ajan pystyssä ja liikkeessä et edistyis. Jossain vaiheessa soittelin taas osaston kätilöä et rupee suspitukset olee sen verta kipeet ja pitkät et voisin alkaa kaivata jotain lääkitystä, se totes et nyt vois sit olla aika siirtyä salin puolelle et mulle on turha anataa enää kipupiikkejä yms.

Synnytysaliin siirryttiin klo 16 ja siellä sit ilmotin melkein heti et alkaa olla niin vaikee olla et haluisin ilokaasun ja sen sainkin 16.30. Kätilö kävi tekemässä sisätutkimuksen ja totes et edelleen oot 4cm auki, ei auttanut kuin odotella.

Kello 19 olin niin kipeä et oli pakko pyytää epidural, ei auttanut enää tensit eikä oikein kaasukaan. Anestesialääkäri sai sen katetrin laitettua toisella yrittämällä ja laiton ajan keskityin vain ilokaasuun, jotain se selitti liian pienestä nikamavälistä ja siksi ei ekaan väliin onnistunut. Epin jälkeen sain huilattua ja supistukset edelleen tuntui koko ajan mutta ei sattunut, tilalle tuli vittumainen kutina.... Jossain välissä kätilö kävi taas tutkimassa ja totes et vieläkään ei olla kuin 4cm auki ja 20.30 laitettiin sit tueksi oksitosiini tippumaan. Epin laiton jälkeen todettiin et vauvalla on liian matalat sykkeet ja epäilivät et koneet sekottaa mun ja vauvan sykkeet, joten myös mut kytkettiin koneeseen et pystyttiin vertaamaan kumpi syke on kumman. Näihin aikoihin todettiin myös et en saa syödä enää mitään, siltä varalta et jos tarvii vauvan voinnin vuoksi lähteä leikkuriin.
Paikalle pyydettiin lekuri tsekkaamaan tilannetta ja se tutki mut ja totes et edelleen on vain 4cm auki. Lääkäti päätti et hän kokeilee et josko kalvot sais kunnolla puhki ihan vaan käsin ja jonkin aikaa runnottuaan se ne saikin hajalle ja niin läks loput lapsivedet, ne oli kuulema veriset.Kalvot on kirjattu puhkaistuksi 21:33
22 sain uuden annoksen epiä ja lisättiin samalla oksitosiinin määrää.
22:30 Kätilö ilmoitti et puolen tunnin päästä hän tutkii paikat ja jos ei tilanne edelleenkään ole edistynyt siitä 4cm, niin sit lähdetään leikattavaksi.
Kätilö tuli tutkimaan mut vähän jälkeen 23 ja samalla sanoin et mua ponnistuttaa ja supistukset sattuu taas ihan kunnolla et lisää lääkettä kiitos. Kätilö tutki paikat ja totes et oho sähän olet 9cm auki, kehoitti nousemaan hetkeks seisomaan et saadaan vauva laskeutumaan loputkin ja mä tein työtä käskettyä. Se valmisteli jotain puudutteita siihen pöydälle ja mä ilmotin et nyt ei vaan pysty olee ponnistamatta et kroppa ponnistaa väkisin. Pyysin päästä jakkaralle ponnistamaan, mutta en saanut vaan kätilö ilmoitti et puoli istuvaan sängylle, hän ei pysty seuraamaan vauvan vointia jos olen jakkaralla.
23:35 aloin ponnistamaan ja ponnistusvaihe kesti 16 minuuttia. Kovasti tuli kehuja että osasin heti ponnistaa oikein ja vauva tuli koko ajan hyvin ulos.
23:51 Syntyi pikkuinen poika, napanuora oli kaulan ympärillä ja lisäksi ns. henkseleinä niin kuin eemelillä onkin. Pituutta pikku ukolla oli 48cm, painoa 3410g ja pääympärys 33,6cm, pisteitä tuli 9, yksi piste lähti koska kädet ja jalat sinersi.
Istukka tuli tasan puoliltaöin pihalle ja sen jouduin ihan ponnistamaan ulos ja oli kyl pakko vetää siinä vaiheessa vielä ilokaasua. Muutenkin ponnistusvaiheessa oli jo ihan kunnolla tunto kun eipä siinä enää ehditty mitään puudutteita laittamaan.
Mulle laitettiin kolme tikkiä ja sen suurempia sotavammoja ei tullut. Alatiesynnytyksestä jäi ihan mieletön fiilis, olen tyytyväinien kroppaani Papereihin kestoksi on laitettu 2h27min, vaikka mun mielestä toimitus kyllä kesti kauemmin :D
 
Lähdettiin sairaalaan yhden aikoihin iltapäivällä, pistivät käyrille ja sitten suoraan synnytyssaliin koska muualla ei ollut tilaa.. Sitten saatiin kävellä hetki ja käyrää otettiin tasaisin väliajoin. Kuuden aikaan alkoi säännöllisesti supistella (tai tämä oli merkitty viralliseksi synnytyksen alkamisajaksi) pääsin kylpyammeeseen lillumaan lämpimään veteen joka saikin supistuksia kipeämmiksi, siellä sai ukkeli katsella lillumistani puolisentoista tuntia. Kahdeksan aikoihin pyysin salissa jotain kipuihin, en ollut juurikaan vielä auki ja päätettiin puhkaista vedet. Tästä alkoikin kaikki tapahtua vauhdilla. Ilokaasua samantien ja puoli kymmeneltä olinkin jo 8cm auki, todettiin, että kyllä tämän päivän aikana pitäisi syntyä, no tapahtuikin niin että pihalla oltiin jo ennen kymmentä, epiduraalia ei ehditty siis antaa vaan pdc puudute. Synnytyksen kesto oli n.4 tuntia ja 4 ponnistusta vaati pikkuisen maailmaan saattaminen, jälkeiset tuli ulos nopeasti täydellisinä. Kutakuinkin positiivinen kokemus jäi. Enää vaivana se yksi tikki joka saisi jo sulaa pois :)
 
Yrittäisköhän sitä viimein kirjoittaa siitä synnytyksestä. Siinä Synnytys lähenee... -ketjussa niitä synnytystä edeltäneitä vaiheita tulikin purettua, mutta varsinainen koitos on vielä dokumentoimatta. Muistikuvat siitä ei ole kovin tarkat, mutta kerron minkä muistan, alusta asti.

Itse lasken mun synnytystarinani käynnistyneen siis maanantaina 30.6. iltapäivällä, kun oltiin ystävän kanssa siivoamassa mun vanhaa asuntoa, jonka avaimet piti luovuttaa seuraavana päivänä. Yhden vessakäynnin yhteydessä huomasin limatulpan alkaneen irrota, mikä oli mulle ihan uusi kokemus kahdesta aiemmasta synnytyksestä huolimatta. Tajusin sen mönjän kuitenkin olevan limatulppaa.

Supistukset alkoi sitten aika pian sen jälkeen, kun oltiin saatu siivousurakka lopulta päätökseen. Olin ihmeissäni, kun aiemmissa synnytyksissä ne alkoi yöllä/aikaisin aamulla ollessani nukkumassa. En oikein tiennyt mitä odottaa ja miten suhtautua, kun nyt ne alkoivatkin yhtäkkiä keskellä kirkasta päivää. Supistuksia alkoi kuitenkin melkein heti tulla samaan tyyliin kuin niissä aiemmissakin synnytyksissä, voimakkaina, kipeinä ja tiheästi.

En ollut mitenkään vielä henkisesti valmis siitä muuttohommien keskeltä lähtemään synnyttämään, mitä en ollut vielä odottanutkaan aiempien raskauksien keston perusteella. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että sairaalaan pitäisi pian lähteä, kun aiemmatkin synnytykset oli nopeita (ensimmäisten supistusten alusta laskettuna eka synnytys n. 7,5 h ja toka n. 3,5 h). Piti kuitenkin käydä vielä kaupassa, ruokkia lapset ja järjestää ne isänsä luokse, kuten myös järjestää lemmikeille hoito sairaalassa olon ajaksi ym. kaikenlaista.

Siinä sitten se alkuilta ja ilta meni järjestäessä asioita ja touhutessa hiki päässä kaikkea. Kipeitä supistuksia tuli 2-5 minuutin välein. Kun niitä oli tullut jo muutaman tunnin, mutta niiden kesto pysyi enimmäkseen 30-45 sekunnissa, aloin miettiä, että eteneeköhän tää homma nyt kuitenkaan niin kuin pitäisi. Kun lopulta kymmenen aikaan illalla olin saanut hommat hoitoon niin, että oltaisiin voitu lähteä sairaalaan, meninkin sen sijaan ekan kerran sen päivän aikana sänkyyn lepäämään kuulostellakseni, miten homma etenee vai eteneekö. Ja siihenhän ne supistukset sitten kutakuinkin loppuikin. Olin todella hämmentynyt.

Supistusten aikana mulla oli kuitenkin aina välillä lorahdellut jotain housuun, mikä oli väritöntä ja kutakuinkin hajutontakin. Puolen yön aikaan soitin synnärille ja kerroin tilanteen, ja siellä kätilö oli sitä mieltä, ettei olisi lapsivettä, jota tulisi kuulemma reilummin. Päädyin sitten menemään nukkumaan, kun synnytyksen eteneminen oli selkeästi pysähtynyt ja olin lopen uupunut rankasta päivästä. En kuitenkaan juurikaan saanut nukuttua. Aamuyön/aikaisen aamun aikana housuun taas lorahteli jotain, vessaan noustessani taas enemmänkin ja nyt se jotain oli vähän punertavaa. Aloin olla vakuuttunut sen olevan lapsivettä. Muutama supistuskin tuli aamun aikana.

Soittelin taas synnärille, jonne pitikin sitten lähteä käymään tutkituttamassa, onko vuoto ollut lapsivettä, ja tarkistuttamassa tilanne muutenkin. Miesystävä tuli hakemaan mut yhdentoista aikaan, käytiin palauttamassa vanhan asunnon avaimet huoltoyhtiöön (juhuu, I did it!) ja suunnattiin synnärille, jonne mies jätti mut ja palasi töihin (kuukauden eka päivä ja inventaariokiireet sopivasti). Musta otettiin näytteet (lapsivesi ja streptokokki), kätilö yritti tutkia kohdunsuun (jossa ei onnistunut, kun ei ylettynyt sinne mutkan takana olevan kohdunsuun takia) ja sitten otettiin käyrää. Lopputuloksena lapsivesinäyte positiivinen ja kotiin (menin bussilla) seuraamaan tilannetta seuraavaan aamuun, jolloin viimeistään takaisin lapsiveden tihkumisen takia.

Se tiistai 1.7. oli ihan hirveä päivä. Olin jotenkin tosi ahdistunut, kun synnytys ei edennytkään niin kuin olisin odottanut, ja kaikenlaiset pelot iski päälle, kun sen tiesi kuitenkin pian olevan edessä. Makasin koko päivän toimintakyvyttömänä sängyssä, ja mitään ei tapahtunut. Se oli piinaavaa.

Keskiviikkona mentiin sitten aamulla taas synnärille. Otettiin käyrää ja tulehdusarvot, jotka olikin hivenen koholla. Synnytys pitäisi siis käynnistää. Olisin voinut jäädä käynnistykseen jo suoraan, mutta oli taas sitä ja tätä tehtävää kotona, ja kun takarajaksi annettiin klo 16-17, niin halusin lähteä vielä kotona käymään (bussilla taas, kun miesystävä taas vain vei mut sairaalalle ja lähti itse omien työkiireidensä pariin). Tuntui ikävältä, että synnytys jouduttaisiin käynnistämään, mutta tavallaan helpottavalta, että siihen ahdistavaan epätietoisuuteen synnytyksen edistymisestä tuli joku ratkaisu.

Palattiin sairaalaan yhdessä miesystävän kanssa jo kahden aikoihin, kun hän sai työasiansa siihen pisteeseen, että pysyi irtautumaan työpaikalta (tutkimushuoneessa vietettyjen tuntien aikana kuitenkin hoiti työasioita puhelimitse useaankin otteeseen). Se keskiviikkoiltapäivä ja alkuilta olikin sitten erittäin pitkäveteinen, kun jouduttiin tuntikausia odottelemaan siellä tutkimushuoneessa. Ensin olin ikuisuudelta tuntuvan ajan käyrässä, otettiin taas tulehdusarvot (ei olleet kohonneet lisää), ja sitten lopulta lääkäri tuli tutkimaan, joka viimein saikin selvyyttä mun kohdunsuun tilanteeseen, joka olikin yllättäen auki jo 3-4 cm.

Käynnistystä oli ollut tarkoitus aloitella Cytotecilla, mutta tilanteen ollessa tuo, mentäisiinkin suoraan synnytyshuoneeseen edistämään synnytystä oksitosiinilla. Synnytyshuoneet oli kuitenkin täynnä, ja jouduttiin odottamaan johonkin puoli yhdeksään-yhdeksään (en muista tarkemmin) illalla ennen kuin sellaiseen päästiin.
En ollut mitenkään tarkoitushakuisesti purnannut lääkkeellistä käynnistystä vastaan, mutta olin kuitenkin ääneen harmitellut, että tilanne oli se. Olinkin sitten vähän yllättynyt, kun kätilö ehdotti, että ennen oksitosiinitipan laittamista kokeiltaisiin, josko synnytys käynnistyisi vyöhyketerapian avulla. Olin jo täysin alistunut kohtalooni, ja tuo ehdotus oli kuin odottamaton taivaan lahja. Se tiistaina alkanut ahdistava olo vaihtui siinä hetkessä suureksi helpotukseksi ja positiiviseksi innostukseksi.

Synnytyshuoneeseen päästyä ennen vyöhyketerapiaa laitettiin vauvan päähän se sydänäänien seuranta-anturi. Sen jälkeen kalvojen puhjettua kunnolla loputkin lapsivedet tuli vähitellen, ja oikeastaan melkein samantien alkoi kunnon supistukset. Kahden kätilön kanssa kuitenkin mentiin sellaiseen erilliseen lepohuoneeseen, jossa sain sitä vyöhyketerapiaa. Se toinen opetti sitä sille toiselle kätilölle, joka ei ilmeisesti ollut kätilönä kovin kokenut vielä. Mutta oli kyllä aivan ihana kätilö, kun se sitä vyöhyketerapiaa oli mulle miettinyt ja käynyt ehdottomassa sille kätilölle, joka sitä osasi antaa. Melkein itku tuli silmään, kun kätilö toteutti jotain sellaista mun parhaaksi, jota en osannut edes toivoa. Kyseinen kätilö oli se sama, joka tutki mut jo silloin tiistaina, ja jolle uskaltauduin avautua pelostani ja ahdistuksestani synnytykseen liittyen, kun sen etenemiseen olikin tullut mutkia matkaan.

Sain siis ihanan rentouttavaa vyöhyketerapiaa nojatuolissa istuen lämpöpussi alavatsalla jo alkaneita supistuksia helpottamassa. Aika pian siitä kuitenkin siirryttiin takaisin synnytyshuoneeseen. Alkuun otin supistukset vastaan seisten käsilläni koukistettuihin polviini nojaten kuten toisessakin synnytyksessä, joka on loistava asento kestää supistukset. Pian laitettiin antibioottitippa tulehduksen varalta (ilmeisesti sen streptokokkinäytteen tulos ei vielä ollut tiedossa, joka oli lopulta kuitenkin ollut negatiivinen lievästä tulehdusarvojen koholla olemisesta huolimatta), ja kauaa en sen jälkeen enää jaksanut olla pystyssä (kunto "vähän" huonompi kuin kymmenen vuotta sitten), ja päädyin kyljelleni sänkyyn. Jossain vaiheessa otin ilokaasun käyttöön. Epiduraaliakin harkitsin, mutta en sitten ottanut, kun aiemmatkin synnytykset kestin ilman, toisen synnytyksen hyvinkin. Kyselin epätoivoisena sen perään kuitenkin synnytyksen loppuvaiheessa kipujen ollessa jo kovat, mutta myöhäistähän se silloin oli. Kun kukaan ei rajoittanut mun ilokaasun hengittämistä (toisin kuin edellisessä synnytyksessä), vedin sillä sitten lopulta mahdollisimman tehokkaasti pääni sekaisin, muutoin en olisi niitä kipuja kestänyt.

Sen ilokaasun johdosta olinkin aika pöllyssä loppusynnytyksen, mikä oli mulle tosiaan siinä vaiheessa ainoa keino selvitä. Oli taas jotenkin raju ja tuskainen, joskin nopea synnytys. Vauvan sydänäänet taisi pariinkin kertaan synnytyksen aikana romahtaa sen edetessä synnytyskanavassa (napanuora oli kai jotenkin sen kaulan ympärillä). Ekalla kerralla tuli tiukka määräys käydä kontalleen ja lääkärikin kutsuttiin paikalle. Se oli pelottavaa. Itse olin ihan sekaisin ja tottelin vain kiltisti. Sen jälkeen keskityin sen ilokaasun imemisen lisäksi vauvan sydänääniin. Olin jossain ihme hurmoksessa ja flow-tilassa (siis ilokaasupöllyissä). Oli vain sen ilokaasunaamarin humina ja ne sydänäänet. Kätilön/kätilöiden ja miesystävän äänet kuului jostain kaukaa. Tottelin kuitenkin kaikkea, mitä mulle sanottiin.

Jatkuu seuraavassa viestissä...
 
...jatkuu...

Lopulta olin sitten kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa (pudendaalipuudutus oli jossain vaiheessa toiveeni mukaan laitettu ennen sitä). Kuten molemmissa aiemmissakin synnytyksissä, olin nytkin ihan hukassa sen ponnistamisen kanssa. En tuntenut sellaista ponnistamisen tarvetta, mistä monet puhuu. En edes tiennyt, ponnistaako supistusten aikana vai välissä. Tein siis niin kuin aiemmillakin kerroilla, eli ponnistin sisulla silloin, kun niin päätin tehdä.
Ponnistusvaihe tuntui kestävän ikuisuuden, eikä vauva meinannut tulla millään ulos. Puudutuksesta huolimatta se teki myös kamalan kipeää (ei tosin niin kipeää kuin ekassa synnytyksessä ilman puudutusta). Lopulta kätilö leikkasi välilihan, minkä jälkeen vauva syntyikin pian. Meidän kymmenen pisteen tyttö :Heartred

Synnytyskertomuksessa säännölliset supistukset oli merkitty alkaneeksi 2.7. klo 22 ja tyttö syntyi 3.7. klo 0.38 18 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen (se tuntui paljon pidemmältä ajalta). Säännöllisistä supistuksista istukan syntymään laskettuna synnytyksen kesto oli 2 h 45 min. Mun kokemusmaailmassa se synnytys tosin alkoi jo silloin maanantaina ekojen supistusten alkaessa ja oli monivaiheinen ja raskaskin kokemus. Mitään traumaa siitä ei kuitenkaan jäänyt, ja kun tän oli nyt tarkoitus olla mun viimeinen synnytys, niin tärkeimmältä tuntuu, että vain selvisin siitä. Enää ei tarvitse uutta synnytystä kokea.

Mutta lopputulos on kyllä kaikkien raskausajan ja synnytyksen moninaisten tuskien arvoinen. Käsittämätöntä miten rakas ja tärkeä tuo lapsi voikaan olla, vaikka oli "vahinko". Tai ehkä juuri siksi. Hän on mittaamattoman arvokas lahja, lottovoitto :Heartpink
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top