Synnytyskertomukset

Keskustelun 'Laskettu aika tammikuussa 2012' aloitti Riida, 29 joulu 2011.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. vaveli16 Ihastunut foorumiin

    Nonni jos mäki kerkeisin vielä ennenku mies tulee kaupasta kun meni esikon kanssa ja tytykin nukkuu.Mulla e kyl oo niin tarkka kertomus eikä sellasta kuulemma sairaalasta ees saa paitsi jotain puhu et voi sen mulle lukee jos haluan mut se sit jäi ku niin nopeeta lähdettiin kotiin.No kuitenkin.

    Eli käynnistelyt alotettiin tiistaina cytotec suun kautta 3 kertaa 4h välillä ja olin sit prenataaliosastolla kun oli aika täyttä.Sillon tiistaina ei muistaakseni tullu mitään ihan hirveitä supistuksia mut vähän  taisin jonku kipupiikin kuitenki saada yöksi.ja lähtötilanne oli et paikat täysin kii.

    Keskiviikkona jatku cytotec ja seuraavan yön oli sen verran kipeitä supistuksia et valvoin 4 asti vaikka sain nukahtamislääkettä ja kipupiikin kävelin vaan osaston käytävillä koska mun mielestä oli siedettävämpää kävellä ku maata. Sillon neljältä sit tajusin mennä suihkuun ja kivuthan helpotti ja sain jopa jonku tunnin nukuttu

    Torstaina sit piti odottaa lääkärin kiertoa et se päättäis mitä tehdään jatketaanko cytotec vai laitetaanko ballonki. No sen verran ne supistukset oli tehny et 1cm auki eli voidaan asettaa ballonki. Toisaalta olin vähän pettynyt kun tiesin et cytotecilla kohdun suulle olis homma käynnistyny.Sillon torstaina myös oli vauvan sydänäänet välilä monotoniset ja tuli joku laskukin joten en saanut lähteä kotiin ballonkin kanssa ja toki en tiedä olisinko muutenkaa lähtenyt kun tiesin saavani kipuun siellä lääkkeet.Mieskin tuli jossain vaiheessa ja sille sanoinkin et saa olla koko illan mun kaverina.Ja siinä illalla taas käyrillä maatessa tuli lasku äänissä ja alkoi näyttää samalta kun esikoisen aikana ja mä aloin jo itkee ja sanoin hoitajalle et eikö voida vaan suosista leikata siihen tää kuitenki menee.No ei onneksi leikattu mut lääkäri oli sanonu et aamupäivällä katotaan tilanne ja jos ei leikata oksitippaan tai puhkastaan kalvot.

    Sit perjantaina eka piti odotella kauan aikaa lääkäriä ja kun se tuli niin päätös et oksitippaan koska en ollut tarpeeksi auki kalvojen puhkasuun. Muistaakseni sen 2cm tuos vaiheessa auki. Mut sit kaikki salit oli täynnä ja jouduttiin odottaa puol6 asti illalla ennenku päästiin tippaan. Siihen mennes koko päivän suht.kipeitä supistuksia mut väli 20-30min.

    No sitten tosiaan 17.30 päästiin tippaan ja ei menny ku klo 18 niin alko tulla säännölliset supistukset ja kipeinä. Siitä sit kivut ylty koko ajan ja pyysin et saan seistä ku piti olla kuitenki käyrillä kii kokoajan.Aluksi koitin kestää supistukset mieheen nojaillen ja sit jossain vaiheessa sain ilokaasun avuksi.Kivut alko olla ihan sietämättömiä ja pyysinki et heti ku mahdollista niin epiduraali.Mut kalvot täyty saada puhkastua eka.Ajasta en tiedä mut varmaan 10 paikkeilla tuli lääkäri ja koitti et voidaan puhkasta kalvot muistaakseni olin 3cm auki tuos vaihees.Mies oli lähetetty syömään vaikka meinasin et haluan eka epiduraalin ennenku se lähtee mut kätilö sano et on mun kaverina ja kieltämättä halusin et mies käy syömäs ku sano et heikottaa niin ei houkutellu ajatus et se pyörtyy tyyliin jossain vaiheessa. No 22.20 sain sit sen epiduraalin ja mikä taivas se olikaan.Mieskin saapui juuri kun sitä laitettiin.Siinä sit yritettiin miehen kanssa molemmat levätä ja kohdun suuta tutkittiin aina välillä varmaan 11 aikaan olin 4cm auki mutta siitä parin tunnin päästä tilanne edelleen samaa ehkä vähä väljemmin ja edistystä kuulemma tapahtu et reuna oheni mut vielä jäljellä kuitenki.Jossain vaiheessa sain lisää epiä ja sanoin miehelle moneen kertaan et täs menee sit aamuun asti ja mietin synnytänkö ees mun kätilön työvuorolla kun oli tosi mukava ja myös opiskelija mukana joka oli kiva. No sitten 1.50 sanoin et alkaakohan taas epiduraalin teho heiketä kun tuntuu kipeenä sellanen paine alapäässä se painehan tuntu muutenki kokoajan mut nyt tosiaan kipeenä.Viimeksi siis tutkittu yhdeltä ja tilanne sen 4cm auki ja se opiskelija oli siinä paikalla niin koitti ja sano et ei täälä hänen mielestä oo enää mitään sit tuli varsinainen kätilö ja koitti ja sano et joo ei täälä oo mitään reunoja ja täysin auki.Olin ihan et mitä!?!ja et mitäs nyt sit tapahtuu:D Kätilö sit sano et vauva on aika ylhäällä et voit alkaa harjotella ponnistamista jos tulis vähän alaspäin.Et ensisynnyttäjällä ei ponnistusvaihe alkaa ihan heti välttämättä.No siinä piti sit maata kyljellä kun vauvan äänet heitteli ja koitin sit ponnistella ja aika nopeesti alko tuntua aika kovaakin kipua ja se opiskelija oli paikalla ja koitti et vauva on tullu alaspäin ja sano et käy ettimäs kätilöä no ei löytäny ja tuli takasi ja mä jatkoin ja alko tuntuu tosi kipeeltä ja et oikeesti sieltä tulee jotain:D Sit se opiskelija jo vähä kiireemmin lähti ettiin kätilöä ja ne tuliki sinne ja sano et joo vauva on täälä tulos et pidä jalkaa ylhäällä ja ponnista 22.20 on merkattu alkaneeksi ponnistusvaihe ja selälleen käännyin sit ja huusin ihan hirveesti niin kipeetä tuli mut 22.31 oli tyttö maailmassa:)napanuora oli kaulan ympärillä ja kätilöitä varmaan 5 siinä mut loppu hyvin kakki hyvin.
    nyt täytyy mennä:)

  2. Riida Tuttu foorumilla

    Jiha: Miten noi ajat meni tos siun synnytyksessäs? kun tuossa oli et epi laitettiin 22:20, mut sit oli et aloit ponnistamaan 22:20.. :)
    Ihan nopee on ollu ponnistusvaihe kyl sit lopulta, kun kesti vaan 10min! :)
  3. vaveli16 Ihastunut foorumiin

    kääk siis tuli vähä kiire kirjottaa loppu eli korjaus ponnistusvaihe alkanu 02.20 ja synty 02.31 lauantain puolella:)
  4. vaveli16 Ihastunut foorumiin

    Niin ja muutenki vähä sekava selostus ku yritti kaikkee muistella myös jonku kipupiikin sain ennen epiä mut siitä ei apua ollu. Ja jotain pieniä repeämiä tuli mut en tarkkaan tiedä ees missä jossain ainaki tuola sisällä ja en tiedä oliko välilihas joku pieni mut ei mitää mikä haittais istumista:)Tottahan tuo kipeetä teki ja lujaa mut kummasti unohtuu ku vauva sylissä ja jäi mieleen ihan positiivisena kokemuksena:)Erittäin tyytyväinen olin et tuli alakautta kun oli niitä äänten laskuja ja mietin jo et taasko leikataan ku eka oon aikani kärvistelly.Parkassukkaan vauva ei ihan heti ulos tultua mut en kyl ehtiny huolestua tai en muista kysyinkö onko se kunnossa mut sit tuliki jo se huuto. Niin vauhdilla kyl meni loppu et olin ihan sekasin et nytkö se jo tuli:D
  5. Täti Aloittelija

    Meidän päivästä nyt kun pikkuisäntä torkuu :)

    Torstaina 26 päivä,Rv.40+3, olin neuvolassa aamukahdeksalta eikä ajatuksenakaan ollut että sinä päivänä mitään tapahtuisi.Vähän oli vatsa sekaisin mutta olin illalla vetänyt melko annoksen jätskiä niin jotenkin se meni sen piikkiin.Kotona sitten tuli sellanen olo yhtäkkiä että "Nyt sun pitää mennä lepäilemään".En tajua mistä se tuli..No menin soffalle maate ja kuvittelin ottavani nokoset mutta eka supistus tulikin sitten heti samantien, klo 10.30.Tunnin niitä siinä seurailin kellolla ja ohhoh ne tuli heti 10 min välein ja kesti noin minuutin.Ei muutakun hälyttämään mies töistä kotio.Yritin syödä vähän jotain,kävin suihkussa,ruokkisin koirat ja tepastelin ympäri taloa.Muistaakseni kahden jälkeen sitten lähdettiin synnäriä kohti,supparit tuli 4min välein.Se matka tuntu aivan kamalan pitkältä!En löytäny penkistä hyvää asentoa ja matkaa synnärille 45 km. Vähän aikaa olin sitten käyrillä ja saliin päästii tietysti.Ekaks kätilö pisti akupiikit selkään,se auttoi jonkun aikaa.Sitten olin pitkässä lämpimässä suihkussa kunnes se ei enää auttanut.Sitten otettiin ilokaasua siihen asti että siitäkin lähti teho (en kyllä tykännyt siitä ollenkaan muutenkaan,se teki olon vähän liian pöhnäseksi).Epiduraalin sain muistaakseni joskus seitsemän paikkeilla.Siihen asti olin ollut kokoajan jalkeilla joten oli ihan kiva jo mennä makoilemaan.Hetken sain hengähtää.Kätilö käski vielä ottamaan torkut mutta supistusten aikoina paine oli senverran häiritsevä että ei pystynyt.Vissiin joskus puoli yhdeksältä paine oli sitä luokkaa että pyysin kätilön kattomaan tilanteen.Tässä reaktio:"No herrajumala ei ihme jos on painetta,pää on ihan tässä,tukkaa melkeen näkyy jo!"Sitten valmistauduttiinkiin ponnistusvaiheeseen.Epiduraalista oli irronnut letku jossain vaiheessa joten sen joutuivat sitten ottamaan kokonaan pois ja enempää en olisi voinut saada vaikka teho olisi ehtinyt loppuakkin. Kalvot rikottiin tässä vaiheessa muistaakseni :) Kätilö meinas jättää meijät sinne opiskelijan kanssa rauhassa ponnistelemaan pikkuhiljaa.Pari kertaa halus ensin nähdä kun ponnistan."Joo en mä tästä mihinkään lähdekkään,tää tulee kulkaa nyt".Mukavasti oli sitten vuoronvaihtokin siinä joten kätilö vaihtui kesken ponnistusvaiheen..:) Ponnistusvaihetta kesti 18 min ja poika putkahti maailmaan klo 21.18.  Kipu oli kamala mutta kyllä se helpotus siinä lopussa kuittasi kaiken samantien!Poika tuli maailmaan käsi poskella ja niin vauhdilla että 2 asteen repeäman sain ja tikkejä laitettiin aika kauan.Pikkumies siinä ilmoittikin että kukaan ei tee mitään ennenkun mä pääsen tissille!Täydet 10pistettä sai meidän muru.Melko nopeasti tuo päivä meni ja kätilö sanoi että eipä olisi uskonut ensisynnyttäjäksi,niin nopeasti ja hienosti kuulemma hoidin koko jutun.Se lämmitti mieltä ihan mahdottomasti.Osastolla oltiin sunnuntaihin asti ja sielläkin saatiin kehuja hoitajilta kun oltiin niin omatoimisia että oltiin mahdottoman helppoja asukkeja.Kaikenkaikkiaan koko hommasta jäi aivan tajuttoman hyvä mieli eikä yhtään traumoja  Olipa jännä yrittää koota tota päivää tälleen "muistaakseni tossa vaiheessa meni noin ja ehkä visiin tuolloin kävi näin".Hieman on sumun peitossa :)
    Mutta yli viiden vuoden odotus palkittiin maailman ihanimmalla prinssilläemoticon
  6. tappuraa Aloittelija

    No niin, eli... 28.1 perjantaina oli kontrolli kyssillä, lääkäri irrotteli kalvoja ja olin varma et illalla jo sit suunnistan sinne takasin, koska viimekskin oli niin tehokkaasti alkanu supistelemaan ja nyt oli jo kanava hävinny ja 4cm auki.
    No mutta tällä kertaa tulos oli et supisteli tosi harvoin eikä kovin kipeesti ja nukkumaan mennessä tuntu et kaikki oireet oli taas ohi.
    Puol viiden aikaan kävin vessassa ja huomasin et alushousut oli vähän kastunu mut ajattelin et se on vaan valkovuotoo, sit seittemältä vessa käynnillä taas sama huomio ja sit ajattelin et herätän tytön ja miehen aamupalalle ja lähen tarkistuttamaan tilanteen, koska ei kuitenkaan supisteluja ollu. No siinä sit kun aloin tytölle tekemään aamupalaa nii yhtäkkiä tuli ihan *elvetin kipee supistus ja kesto lähemmäs minuutin ja tuntu et jalat pettää alta, no parin minuutin päästä jo tuli uudestaan. Siinä sit aloin pukemaan ja hoputtelin muuta porukkaa et jos vähän vauhtia lähtöön... Joskus varttia vailla yhdeksän oltiin lähdössä ja itku silmässä yritin kenkiä laittaa jalkaan mut siitä ei tullu enää mitään. Mies soittaa ambulanssin ja sen piti tulla kiirreellä... Siinä vaiheessa tuntu et kuolen siihen paikkaan, mikään asento ei ollu hyvä ja itkin, huusin ja kirosin siinä et kauan sillä lanssilla kestää. Lopulta se sieltä sit tuli, tarkistettiin kohdunsuun tilanne, auki 10cm, ponnistuttaako? Ei... Sattuu... Siinä sit mietti ambulanssimiehet et lähetäänkö edes kyssille ennen ku ponnnistuttaa mut kun mitään ei tapahtunu nii sit mentiin. Tuo ehkä 10min matka tuntu kestävän vähintään tunnin ja joka ikinen kuoppa tuli hyvin tutuks... Lopulta päästiin kyssille klo 9.30, ensiavussa oli kätilö vastassa, vieläkään ei ponnistuta, huusin hulluna ja jälkeen päin miettiny et on siinä ollu käytävillä porukalla ihmettelemistä kun mua siellä vietiin... :D No hississä sit tuli ponnistamisen tarve ja sai alkaa omaan tahtiin työntämään. Synnytyssalissa 9.35 sai alkaa tosissaan ponnistelemaan ja 9.39 näkikin neiti jo päivänvalon. Sen verta kiirreellä neitokainen tuli et solisluuhun tuli pieni murtuma ja käsi pitää olla "paketissa", eli tollasessa verkossa pari viikkoa. Itelle ei tullu repeämiä, pientä nirhaumaa jota kätilö kuvas asfaltti ihottumaks, ihme kyllä koska tyttö kuitenkin paino sen 4020g. :D Vähän edelleen oon ihmeissäni tosta synnytyksestä, et missä välissä kaikki tapahtu, edellinen kuitenkin kesti sen reilut 15h ja nyt ekoista supistuksista meni 1,5h ja homma oli ohi.
  7. Ritzu Peruskäyttäjä

    Heippa itselläni laskettu sunnuntaina ja tulin tänne lueskelemaan muitten synnytys tarinoita. Minulle tuli ihan pala kurkkuun ku näitä luin jotenkin niin liikuttavaa tuo lapsen tulo maailmaan. Tai nää on näitä kuuluisia raskaushormoonin aiheuttamia kyyneliä. :)
  8. della_79 Rakastunut foorumiin

    no niin, josko nyt olisi hetki aikaa kertoa mun synnytyskertomus. varoitan jo nyt, ettei tämä ole synnytyspelkoisille tai muuten vain herkkähermoisille sopivaa luettavaa, mulla ei nimittäin mennyt oikein mikään nappiin, vaan paras hetki oli se, kun sain vauvan maailmaan.

    eli menin siis synnytyksen käynnistykseen torstaina 26.1 klo 11.00. eka mulle laitettiin klo 11.30 eka cytotec, joka sai aikaan vain pientä nippailua alamahalla eikä kohdunsuulla tapahtunut mitään (on kuulemma tavallista). tokan cytotecin sain klo 16.00 eikä sekään edistänyt tilannetta mihinkään, kohdunsuu laajeni n. 1-1,5cm. cytotecia ei laiteta ainakaan Naistenklinikalla yötä vasten, joten puhe oli, että olisi jatkettu pe-aamuna uusilla annostuksilla. kattelin salkkareita ja hoitaja tuli sanomaan, että lääkäri haluaa asentaa mulle ballongin. no, mentiin sit sitä hakemaan ja sen laittaminen sattui ihan sairaasti ja veri lensi!!

    jäin sitten käyrille ja supistukset alkoi. en pystynyt makaamaan ollenkaan aloillani, vaan vaeltelin ympäri huonetta ja lopulta hoitajien luvalla wc:n 45min myöhemmin. wc:ssä ballong sitten luiskahti ulos ja olin niin hädissäni kun luulin rikkoneeni sen, että soitin hoitajan wc:n. seuraavaksi mulle kerrottiin, että lähden synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun ja tässä kohtaa sain soitettua miehelle, että tulee takaisin sairaalaan (hän vei minut aamulla sinne). mies tuli ja kalvot puhkaistiin klo 22.35 ja vauvan päähän asennettiin se anturi mittaamaan sydänääniä (tässä kohtaa olin 3cm auki). kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi supistukset, ja niiden säännöllistämiseksi laitettiin oksitosiinitippa. supistukset säännöllistyi klo 00.15 ja jossain kohtaa oksensin reippaanlaisesti. supistusten alettua istuin aluksi keinutuolissa supistusten ajan ja hengitin ilokaasua, mutta oksenneltuani en halunnut ilokaasua enää, vaan painelin vatsaa lämpötyynyllä. sain petidiiniä supistuskipuihin ja nukahdin pieneksi toviksi hourailtuani ensin jotain sekavaa kipulääkepöhnässä. kipulääkkeen menetettyä tehoaan supistuskivut muuttuivat helvetillisiksi ja jonkin ajan kuluttua hoitaja sanoi, että saisin ekan epiduraalin. anestesialääkäri tuli sitä laittamaan ja olin siinä kohtaa jo niin tuskissani, etten meinannut pysyä paikoillani ja pyysin miestä pitämään mun käsiä aloillaan (sätkin aikamoisesti).

    sain yhteensä kolme epiduraalia ja aamulla n. klo 7.00 olin jo kokonaan auki ja kohdunkanava oli hävinnyt. sain luvan alkaa ponnistamaan n. klo 9.00 ja kätilön avuksi tuli toinen kätilö, ja sitten nojailin heihin jaloilla ja yritin vetää jaloista itseäni kohti. ponnistusvaihe oli mun mielestä kivuttomin ja sain pungerrettua vauvan pään puoliksi näkyviin, kun tuntui, että voimat loppui. kätilöillä meni hetki, ennenkuin tajusivat saman ja loppupelissä mulle tehtiin puudutuksessa episiotomia, ennenkuin sain ponnistettua vauvan pihalle. vauva oli melko iso, 4156kg, 53cm ja pipo 37cm. sain vauvan syliin napanuoran katkaisun jälkeen ja oltiin siinä n. pari tuntia. kätilöt mittasi meistä molemmista kuumeet (molemmilla oli lämpöä).

    saatiin välipalaa ja siinä kohtaa tuntui ekan kerran, että pyörryn. ekalla synnytyksen jälkeisellä wc-reissulla meinasin pyörtyä myös ja siinä kohtaa huomattiin, että mun mahaan oli pakkautunut verta hematoomiksi ja sitä tuli joka painalluksella ulos isoja klönttejä. lääkäri tuli ultraamaan mut ja mainitsi, että mulle joudutaan ehkä tekee kaavinta, jollei pakkautunutta verta saada pois kohdusta. se onneksi tuli ulos ja loppupelissä mun synnytyksen jälkeinen vuoto oli 1500ml. mulle jouduttiin tilaamaan kaksi pussia punasoluja, jotka tiputettiin, kun me päästiin vauvan kanssa synnyttäneiden osastolle.

    osastolla vauva oli mun vierihoidossa ja sain imetettyä häntä n. kaksi kertaa (+ ensi-imetys). yöllä vauvan lämpö kuitenkin nousi ja hän oli kosketusarka, itkuinen ja ärtynyt. lämpöä mitattiin hänellä n. 37,8 ja hänelle tilattiin labra ottamaan crp. crp oli 66 ja lopulta vauva päädyttiin sijoittamaan vastasyntyneiden valvontayksikköön. en nukkunut koko yönä, koska vauva oli niin itkuinen ja kipeä ja lopulta vein hänet klo 5.00 tunniksi hoitajien kansliaan ja hoitaja tuli herättämään mut viemään vauvan valvontayksikköön n. klo 6.00. vietiin vauva sinne ja menin takaisin nukkumaan.

    aamupäivällä klo 11.30 päästiin miehen kanssa katsomaan vauvaa ja juttelemaan lääkärin kanssa. vauvan crp oli tuossa kohtaa 89 ja lääkäri suositteli hänelle nenämahaletkua syömisen tueksi ja määräsi antibioottitiputuksen. päästiin hoitamaan vauvaa tuolloin ja klo 14.30 seuraavan kerran. mä menin hoitamaan vauvaa vielä illalla kaksi kertaa. vauva oli valvontayksikössä yht. kolme päivää ja crp lähti hyvin laskuun. ainoastaan syöminen oli ongelmallista, vauva söi n. 10-20ml kerrallaan, pukli, röyhtäisi ja loput jouduttiin kaatamaan nenämahaletkuun. vauvan syömistilanne näytti epätoivoiselta vielä ma-iltana ja meille puhuttiin jatkohoitopaikasta (ja mua itseäni painoi päälle kotiutuminen, koska olin ollut osastohoidossa jo 4 vrk). tiistaiaamuna hoitaja kertoi, että vauva tulee mun hoitoon osastolle jo samana päivänä, koska oli oppinut ma-ti-välisenä yönä syömään. niin kävi ja mulle tuotiin tosi nälkäinen vauva, jota alkuun ruokin luovutusmaidolla, koska jouduin tekemään töitä oman maidontuotannon käynnistämiseksi ensin imemällä maitotippoja ruiskuun ja sitten pumppaamalla vähäisiä määriä. sain hyvän neuvon sairaalahuonekaverilta, joka kertoi käyvänsä valvontayksikössä oman vauvansa luona ja yrittävänsä imettää vauvaa siellä, minkä jälkeen hän tuli heti pumppaamaan maitoa ja sai pumpattua isoja määriä kerralla. tein saman tempun ja pikkuhiljaa maidon tulo käynnistyi ja vauvan tultua mun luo maidontulo kasvoi vähitellen. nyt saan jo imetettyä vauvan ja lisäksi lypsin sairaalassa. sain hyviä imetysneuvoja, mutta monet kätilöt on kyllä vähän turhan innokkaita imetyksen suhteen.

    kotiuduttiin tänään vauvan kanssa, hänellä jäi vika antibiootti saamatta, koska kanyyli ei enää vetänyt eikä lääkäri pitänyt enää antibiootin saamista tarpeellisena. crp oli tänä aamuna 11 eikä sitä pidetty vaarallisena, vaan sain ohjeet seurailla vauvan vointia ja olemaan yhteydessä Lastenklinikalle, jos vauvalla ilmenee lämpöä, ärtyneisyyttä ja kosketusherkkyyttä.

    summa summarum: synnytys oli kamala kokemus sen kaiken kivun kannalta, mutta lopputulos on mitä ihanin temperamenttinen ja tomera tyttövauva emoticon , jota äiti ja iskä rakastaa tosi paljon (ja vielä enemmän, kun miettii, mitä kaikkea meidän perhe joutui kokemaan, kun pieni oli tehohoidossa). onneksi meidän vauva tuli kuntoon ja saatiin kotiin :)
  9. NepPari Aloittelija

    Elikkäs täällä alkoi supistukset su-ma yönä aikalailla tasan kello 12. Noin kolmen aikoihin aamuyöstä olimme sairaalassa ja olin auki 3-4cm. Samantein pästiin saliin ja sain ystäväni ilokaasun viereeni. Klo. 3.35 pyysin ilokaasua kovemmalle ja olin auki 5-6cm. Klo. 4.05 olin auki jo 10cm ja pääsin sellaiseen uuten synnytysjakkaraan relax birth:lle istumaan ja ponnistamaan kun vauvan pää jo pilkisti. Tyttö syntyy klo. 4.07. Synnytys kesti alle tunnin ja ponnistus vaihe 1minuutin :) Synnytyksestä ei juurikaan jäänyt mitään mieleen kun niin vauhilla se meni paitsi että kätilö oli todella mukava. Ja meijän pikku tyttö on niiiin <3
  10. SennuS Peruskäyttäjä

    Sunnuntai 29.01

    Klo 11.45    Herään täysin oireettomaan aamuun niin kuin joka aamu siihen asti. Vessankäynnin yhteydessä huomaan, että limatulppa on lähtenyt.

    Klo 12.15    Tulee ensimmäinen supistus, jonka tajuan supistukseksi vasta sen jälkeen kun samanlaista kipua tulee aina tietyn ajan kuluessa. Alan kellottaa supistuksia, jotka tulee epäsäännöllisinä 8-17 minuutin välein ja kestää tosi lyhyen aikaa (miun mielestä) eivätkä ole mitään kipeitä.

    Klo 14.45    Vessankäynnin yhteydessä tulee verensekaista vuotoa. Supistukset jatkuu epäsäännöllisinä lyhyinä ja siedettävinä. Mies haluais lähteä jo sairaalaan, mutta ite oon sitä mieltä että vauva tuskin tulee edes samana päivänä ja uskon että sairaalassa meidät käännytettäis vaan takasin kotiin.

    Klo 15.30    Supistuksia alkaa tulla 3-10 minuutin välein.

    n. Klo 17.00  Supistusten väli tihentynyt n. 5-8 minuuttia. Vasta tässä vaiheessa alkaa tuntua että nyt tekee aika kipeää. En haluais vielä lähteä sairaalaan mutta mies sanoo että nyt kyllä mennään.

    Klo 17.30    Lähdetään sairaalaan. Matka kestää 10 min ja ne pari supistusta jotka matkalla sain nosti kivan tuskanhien pinnalle.

    Klo 17.45    Pääsen käyrille 15 minuutiksi jotka venyykin puoleen tuntiin. Supistukset tekee jo tuskaisen kipeää ja käyrillä olo on ei todellakaan oo mitään herkkua.

    Klo 18.15    Kätilö tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Kohdunkaulaa ei ole jäljellä ja olen 4 cm auki. Tässä vaiheessa koen pienen järkytyksen, en todellakaan olis uskonut olevani auki noinkin paljon ja odotin lähinnä sitä että kätilö sanoo että ei vielä mitään hätää. Kätilö sanoo, että hienosti oon pärjänny tähän asti ilman kivunlievitystä ja että siirrytään suoraan saliin.

    Klo 18.30    Tekee jo tosi kipeää, kätilö ehdottaa alkuun ilokaasua.

    Klo 18.45    Ilokaasusta ei ole mitään apua suppareihin. Lähinnä vaan tuntuu siltä, että pää on ihan pyörällä ja tekee mieli haukata raikasta ilmaa ilokaasun sijaan. Pyydän kätilöltä jotain vahvempaa kipuihin ja päädytään epiduraaliin jonka saisin noin 15 minuutin sisään.

    Klo 19.00    Sattuu. Kätilöopiskelija valmistelee välineet epiduraalin laittoa varten. Aika ei millään kulu kun odottelen vain lääkärin saapumista.

    Klo 19.10    Kätilö tarkistaa alakerran tilanteen. Tunnissa olin auennut 4cm lisää, eli olin jo 8 cm auki. Kätilö sanoo, että nyt ei ole aikaa epiduraaliin. Järkytyn toisen kerran ja pyydän ihan mitä tahansa kipuun. Kalvot ilmeisesti puhkaistaan jossain vaiheessa ja vauvalle laitetaan ”anturi” päähän sydänääniä varten

    Klo 19.25    Lääkäri laittaa spinaalipuudutuksen ja ahh sen jälkeistä lämmintä kivutonta tunnetta. Kätilö huomaa vauvan sydänäänten laskevan ja joudun konttausasentoon ja saan lisähappea.

    Klo 19.35    Sydänäänet alkaa nousta mutta ei tarpeeksi paljon ja kääntyessäni konttausasennosta selälleen huone on täynnä ihmisiä. Paikalla on lääkäri, kolme kätilöä ja kätilöopiskelija. Olen ihan pihalla siitä, että mitä nyt tapahtuu.

    Klo 19.40    Lääkäri kyselee ponnistuttaako. Aikaisemmin kyllä nyt ei enää. Lääkäri sanoo, että laitetaan imukuppi vauvan päähän. Ite olen täysin kivuttomassa tilassa ja ihmettelen että mitäs nyt tapahtuu.

    Klo 19.45    Ei ponnistuta mutta lääkäri käskee ponnistamaan siitä huolimatta. Tosi outo tunne, ei kipua ei ponnistamisen tarvetta mutta ponnistetaanpa silti. Väliliha leikataan.

    Klo 19.50    Ihana pikkuinen tyttö syntyy. Painoa 3112g ja pituus 47 cm. Yhdeksän pisteen tyttö, yksi piste menee hieman sinisestä väristä. Helpotuksen ja liikutuksen tunne on aivan valtava kun pääsee näkemään oman lapsensa ja saa hänet rinnalle <3<3

    Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä supistuksesta synnytykseen meni n. 7,5 h eli oli aika nopea synnytys kyseessä varsinkin ensikertalaiselle. Synnytyksestä jäi ihan hyvä kuva, lähinnä yllätyin itseeni siinä, että pärjäsin ilman kivunlievitystä 8 cm asti. (Jos nyt ilokaasua voi kunnon kivunlievityskeinoksi sanoa, ei ainakaa miulla toiminu) Yllättävää on myöskin se, miten nopeasti tuon kaiken kivun unohtaa. Nyt kun yrittää muistella miten paljon sattui, niin ei vaan pysty palauttamaan sitä kipua mieleen. Miullakin kunnon kipeät supistukset alkoi tulla vasta noin kaksi tuntia ennen synnytystä ja ne kaikkein kestämättömimmät siinä ehkä puolitoista tuntia ennen synnytystä. Tää jälkeisvaihe tuntuu itsestä ainakin hankalammalta kuin itse synnytys kun on vuotoa ja tikit tekee vielä hieman kipeää ja istuminen ei oikeastaan kunnolla onnistu. Mutta kyllä tää pienenpieni kullannuppu on kaiken tän arvoinen <3<3

  11. heidh Tuttu foorumilla

    Täällä 19.-20 pv, eli to-pe yönä kävin vähän ennen kolmea yöllä vessassa ja pääsin takaisin sänkyyn jolloin ihmettelin hetken ja sitten jotakii holahti ja lähdin vessaan uusiks ja ihmettelin että ei hitto enkai mä nyt housuun pissannu vaikka justiinsa kävin pissalla! No siinä sitten ihmettelin ja laitoin siteenki ja taas holahti, ja menin vessaan ja taas holahteli. no soitin sitte puol neljän aikaa synnärille että mitäs nyt ja kun ei supistanut niin ennen aamukuutta piti sitte mennä tarkistuttaa.. no mentiin sitte puol kuudeks sinne ja laitettiin käyrille, ei edelleenkä supistanu ja tarkistivat kohdunsuun ja mitään ei ollu tapahtunu. Sain sitte valita lähdenkö kotiin vai jäänkö osastolle oottelee supistuksia.. no päätettiin sitte että mennään kotii ja viim. Ilta kahdeksalta 20pv perjantaina piti mennä takasin vesien menon vuoksi kun pitää alottaa antibiiooti. No 20.1 perjantaina neljän maissa iltapäivällä tulee höntti olo ja mittasin lämmön joka 37.1 ja soitin synnärille ja käskivät pakata ja rauhakseen lähteä sinne ajelemaan. Oltiin ennen vii ttä sairaalalla ja käyrille taas eikä supistuksia edelleenkään ja kohdunsuulla ei mitään tapahtumaa, lämpö siellä mitattuna 36.9. No enää eivät kotiin päästäneet koska vesien menosta niin kauan ja kahdeksalta illalla viimeistään ois sinne pitäny mennä. No siitä sitte synnyttäneiden vuodeosastolle oottelemaa supistuksia,, oltiin siellä sit puol kahdeksalta ja samantien alko pikkusen supistamaan ja mies joutui kymmeneltä lähteä pois ja jäin yksin. Kahdentoista aikaa yöllä, eli siis pe-la yönä alkoi kovemmat supistukset ja useasti olin käyrillä ja sain tramal kipupiikinkin muttei mitään apua ja klo 5.00 supistukset alkoi tulla viidenminuutin välein ja siinä tarkasteltiin tilannetta ja vieläkään ei mitään tapahtunut ja aamulla kehottivat suihkua ja siiitä sain hetkeksi avun ja sit kävi joku lääkäri kattoo kohdunsuuta ja sanoi että hieman lyhentynyt ja sentin auki ja siitä siirryttiin sitten synnytysosastolle n. 10 aikaan aamulla jonne mieskin tuli ja päästiin perhehuoneeseen. Lauantain aikana alkuun pärjäsin jyväpussilla ja mies hieroi selkää, olin suihkussa kokeilin pallolla keinuttelua, sain aqua rakkuloita jotka auttoi sen viis minuuttia, sain kipupiikin ja sillä sain nukuttua n.puoltoista tuntia, siellä katteltiin telkkaria ja supistuksia tuli n. Viiden minuutin välein koko pv mutta mitään ei tapahtunut kohdunsuulla. Sain sitten sitä käynnistyslääkettä, cytotekkia vai mitä lie kaks kertaa siinä illalla, viimeisen puol kympin aikaa lauantai iltana ja sitten viiden aikaa la-sy yönä olikin tapahtunut, neljä senttiä auki ja kivunlievitykseen, eli ilokaasulle siirryttiin synnytyssaliin. Siellä kärvistelin puoli kymppiin asti aamulla ilokaasulla, järjettömän pahanolon ja kännisen olon siitä sain ,kunnes sitten kympin aikaa sain epiduraalin joka oli kuin taivas! Olin n. Seittemän senttiä auki tässä vaiheessa. Mutta sitten.. mulla se vei sitten supistukset harvemmaksi ja joutuivat antamaan jotain eri lääkesekotusta joka ei sitten auttanukkaan supistuksiin ja sitten kärvistelin kipujen kanssa iltapäivään kunnes kätilö sanoi kolmen maissa että oon yhdeksän senttiä auki ja tunnin päästä kokeilivat niin olikin tullut takapakkia ja olinkin enää seittemän-kahdeksan senttiä.. siinä sitte kätilöt ihmetteli miten noin voi käydä ja sain sitte lisää kipulääkettä ja käskivät seistä mahdollisimman paljon, no minähän sitte seisoin kun meinas usko loppua ja päätin että nyt tänään hänet sieltä ulos saadaan! Ja seisomisesta olikin apua ja kuuden maissa sain luvan alkaa ponnistaa ja sitten jossain vaiheessa alko laitteet piippaamaa ja lääkäri tuli ja hetken päästä huoneessa olikin neljä kätilöä, lääkäri ja kätilöopiskelijoita ja meille sanoivat tulleensa kannustusjoukoksi.. no sitten klo 18:50 lääkäri päätti imukupista ja sen valmistelivat ja sunnuntaina 22.1 klo 19.08 pieni tyttö syntyi ! :) voi sitä tunnetta kun kaikki oli ohi !!!! Sitten siinä tikkailivat ja pääsin käymään vessassa ja tekee pikkkupesuja ja klo. 22.00 meijät siirrettiin osastolle ja mies lähti kotiin. Vauva meni yöksi hoitajille kun minä olin valvonut viimeiset kolme vuorokautta parin tunnin unilla.. yöllä tiputtivat vielä verta kaks pussia kun hb 78... Osastolla olo oli jotain aivan kamalaa ja päästiin torstaina sieltä sitten kottiin. Nyt nyytti tuhisee viekussa :) skalpista tuli pienelle pari arpea päähän kun imukuppi meni päälle :/ siinä se LYHYKÄISYYDESSÄÄN :D synnytyksen kestoksi merkitty kuusi tuntia.. ja todellisuudessa niin monet käitlöt tulivat sen vuoksi kun supistusten aikana vauvan sydänäänet nous lähelle kahtasataa ja en tiiä mitä muuta. Kätilön piti tulla käymään osastolla juttelemassa synnytyksestä mutta ei sitten kerinnyt tulla ennenku lähdetään ja nyt harmittaa kun niin paljon asioita on ihan pimennossa ://
  12. vaveli16 Ihastunut foorumiin

    Hiedh:Piti tulla kommentoimaan ku sanoit et jäi paljon pimentoon niin kannattaa puhua terkkarille.Kun mulla jäi esikoisen aikana vaivaamaan miks jouduttiin sectioon ym.niin ku sanoin tästä terkalle niin se otti yhteyttä sairaalaan ja sieltä sit kätilö soitti mulle:) En tiedä miten paljo mulle oli sillon tuosta apua mut kannattaa terkalle puhua jos siellä onnistuu:)
  13. della_79 Rakastunut foorumiin

    mulla oli itsellä lapsivuode/synnyttäneiden osastolla useampi eri kätilö (aamu-, ilta ja yövuoro) ja kävin yhden sellaisen kanssa synnytyskeskustelun. häiritsi tosin aika paljon, koska kyseessä ei ollut mun oma (päivä)kätilö, vaan joku iltavuorossa ollut kertaluonteinen tyyppi. keskustelu kuitenkin käytiin ja huomasin keskustelun aikana, etten muistanutkaan ihan kaikkea, mitä synnytyksessä oikeastaan tapahtui. keskustelu myös käytiin synnytyksen jälkeisen päivän iltana, jolloin vauva oli ekaa päivää valvontaosastolla ja mä olin ihan rikki.

    annoin synnytykselle asteikolla 0-10 arvosanan 4 ja yritin selittää miksi (kaikki ne kivut), mutta tuntui ettei tuo kätilö ymmärtänyt ollenkaan, miksi annoin moisen arvosanan. sanoin vannoneeni synnytyssalissa, etten halua synnyttää enää ikinä, ja sanoin, että mun mieli todennäköisesti muuttuu, kun aika kultaa muistot. sain ohjauksen synnytyspelkopolille ja muuten sanoin käyväni synnytyksen läpi vielä oman terkkarin kanssa. tää kätilö ois halunnu marssittaa koko synnytykseen osallistuneen kätilökaartin juttelee mun kans (koska annoin noin huonon arvosanan synnytyksestä kokemuksena), joten sanoin myös, että ymmärrän kyllä miksi piti tehdä kaikki ne kivuliaat toimenpiteet ja että mulle kyllä selitettiin kaikki, mitä tehdään ja miksi tehdään, ja etten anna huonoa arvosanaa sen takia, että joku ois jotenkin tehnyt jotain epätyydyttävällä tavalla, vaan siksi, koska en osannut varautua noin hirveään kipuun ja synnytys oli sen kivun kannalta ihan niinku "kaikkien kauhusynnytysten äiti".

    no, terkkari tulee meille ylihuomenna ja jutellaan synnytyksestä ja vauvasta. lisäksi oon huomannu et mulle on alkanu tulee flashbackina jotain yksittäisiä muistoja synnytyksestä ja sen jälkeisistä tapahtumista (pieniä juttuja, esim. mua ei huimannutkaan toisella kerralla wc-reissun jälkeen, vaan tullessani suihkusta).
  14. heidh Tuttu foorumilla

    NOno meillä ei terkka oikeen sanonut mitään mihkään asiaa ku yritin puhua että ku en muista kaikkea vieläkään ja jos jotain muka muistan nii mies korjaa asian miten oikeasti oli. Eniten mua häiritsee se että en ymmärrä kunnolla miksi kaikki kätilöt ja lääkärit tuli yhtäkkiä ja miksi koneet piipitti ja hälytti pitkin päivää erilaisia juttuja ,meille niistä ei sanottu mitää mutta raportissa jonka sain lukee että aina sen jälkeen kysytty lääkäriltä mitä tehdään, ja meille tuosta ei oo puhuttukkaan! Papereissa myäs lukee että napanuora ollut vatsan ympäri,siitäkään ei mitään hajua ja paaaljon muuta.. täytyy sitten ens kerralla, eli kuuden viikon päästä kysellä tai sitten soitan ens viikolla jos ei tämä häiritseminen lopu.. :(
  15. Lollo Peruskäyttäjä

    Voisin vielä jakaa synnytskertomukseni. 
    Torstaina 26.1. menin 41+5 viikolla yliaikaiskontrollille äitiyspolille. Koko viikko oli ollut ns. henkisesti raskas kun ei merkin merkkiä synnytyksestä. Olin pettynyt omaan kroppaan ja huolissaan vauvan kunnosta. Tarkistin liikkeitä jatkuvasti, esim. yöllä vessakäynnin jälkeen odotin että tunsin vauvaa ennen kun sain taas unesta kiinni. Toisaalta toivoin että käynnistettäisi ennen viikonloppua, toisaalta olin lukenut komplikaatioista ja kivuista jotka käynnistäminen voi aiheuttaa mutta en uskonut enää siihen että synnytys lähtisi itsestäänkään käyntiin. 

    Neuvolassa arvoni olivat aina hyviä, minulla ei ollut suurempia vaivoja koko raskauden aikana, en tuntenut edes supistuksia vielä, niin olin kyllä pienessä shokissa kun sanottiin kontrollin päätteeksi ettei minua enää päästetä kotiin ja siirryn suoraan osastolle. Mulla ei ollut paljonkaan lapsivettä koska istukka ei ollut tuottanut sitä enään ja vauvan painoarvio oli vain vähän yli 3kg ja hän olisi pienikokoinen viikkoihin nähty. Tunsin helpotusta että asiat tulisivat etenemään, mutta sitten taas valtava huoli onkohan vauvalla oikeesti kaikki ok. Olin sormelle auki mutta kohdunkaulaa oli vielä jäljellä. 

    Mutta ei muuta kuin osastolle, soitto miehelle että toisi töiden jälkeen sairaalakassini ja itsensä luokseni TYKSiin. Itse pääsin ensin käyrille ja sitten osaston lääkärille käynnistystä varten. Käynnistyksmenetelmäksi oli valittu Ballonki eli katetrikäynnistys joka olisi puuttuvan lapiveden takia miedompi vaihtoehto. Mutta lääkäri sekä kätilö eivät onnistuneet saamaan katetria kohtuun koska vauvan pää oli tiellä. Verta tuli paljon ja kipu oli kauhea kun koittivat uudelleen ja uudelleen tönkiä sitä johtoa sisääni. Olin helpottunut kun luovuttivat ja päättyivät sitten Prostaglandiini käynnistykseen. Joutuisin vain enemmän tarkkailtavaksi.

    Eli sain torstaina klo 13:20 ensimmäisen cytotecin. Iltapäivällä uudestaan käyrille ja 17:40 toinen cytotec. Sain sitten vieraita osastolle kun perheeni kävi antamassa tukensa ja tunsin ensimmäistä kertaa vähän menkkamaisia kipuja. Eli jotain alkoi tapahtua. Illalla klo 21:45 taas käyrille. Iltahoitaja oli kuitenkin huolissaan, pari kertaa vauvan syke tippui liian matalaksi ettei hän uskaltanut antaa kolmatta cytotecia ilman lääkärin lupaa. Lääkäri ei vaan tullut osastolle ja sen sijaan jatkoin käyrillä puoli kahteen saakka yöllä. Sitten sain mennä nukkumaan. Heräsin klo 04:15 ja suolistoni tyhjeni, ns. menkkakivut jatkuivat ja ajattelin että menen lämmittämään kauratyynyä niin voisin jatkaa unia. Mutta kun kätilö näki minut käytävällä minut laitettiin taas käyrille aamu kuuteen asti. Sitten pyysin särkylääkettä ja lämmitin kauratyynyn jotta saisin nukuttua vielä hetken, tuntui siltä että synnytys olisi lähentymässä ja ajattelin että lepoa tarvitaan. Mutta toisin kävi. Ei mennyt kun hetki ja supistukset alkoivat. Eli papereihin merkittiin että perjantaina klo 6:30 synnytys käynnistyi, supistuksia olivat heti 3 min välein. Mies kun oli kotona nukkumassa niin soitin seitsemältä että mulla pirusti kipuja ja hop hop tänne jakamaan tuskaani kanssani. Ajattelin että hakisin jumppapalloa kun ei tiennyt kuinka päin olisi supistusten aikana, välillä olin vaan nelinkontin sairaalan lattialla. Käytävällä aamuhoitaja tuli vastaa, tervehti ja kun kerroin että nyt on oikeita supistuksia, niin yllätys yllätys, minut laitettiin taas käyrille. Olinhan tunnin ollut irti johdoista :)

    Sitten kaikki kävi äkkia, ei mennyt kun hetki niin vauvan syke tippui supistuksen jälkeen 50-60:een, välillä hävisi kokonaan. Painoin nappia, kätilö laittoi mut nelinkontin ja etsi vauvan sykettä muttei löytänyt. Niin minut kiidätettiin ruollatuolissa pikavauhtia synnytsosastolle. Onneksi syke löytyi heti ja hyvää 130 tahtia vauvan sydän löi. Itkin varmaan helpotuksesta. Soitin taas miehelle että tulisi sitten suoraan synnärille ja klo 8 jälkeen hän saapui sairaalavaatteet päälle luokseni. Mikä helpotus ettei enää tarvinnut yksin olla huolien ja kipujen kanssa. Koska ei taaskaan lääkäri ehtinyt paikalle, noin klo 8:45 kätilö tarkasti tilanteen ja olin edelleen vain sormelle auki mutta kohdunkaula hävinnyt, sain jäädä synnärille. 

    Klo 9:00 sain ilokaasua. Tuska oli kova, en uskonut itsekkään että supistukset voisivat saada minut noin huutamaan. Mutta kai käynnistyksen johdosta kaikki oli vähän kovempaa. Supistukset jatkuivat 2-4 min välein koko aamupäivän. Ilokaasu ja kahden tunnin yöunin jälkeen olin ihan muissa maailmoissa ja vähän kuin pilvessä. En muista muuta kun että mieheni antoin juomista, hieroi minua ja istui vieressä kun vedin ilokaasua. Välillä heitin maskin pois jos kipu meni liian kovaksi. Olin sydänkäyrissä kiinni niin en voinut liikkua kuin pari askelta keinutuolin ja sängyn välillä. 
    Klo 12:00 kätilö tutki ja olin 4cm auki. Ihana uutinen, jotain tapahtui. Anestesialääkäri olisi viereisessä huoneessa ja saisin epiduraalin jos haluaisin. Toinen ihana uutinen. Sain lähes heti epiduraalin ja kahden tunnin helpotusjakso alkoi. Mies meni syömään, hakemaan tavaroitani osastolta ja itse lepäsin hetken. 
    Klo 14:15 supistukset alkoivat taas olla todella kivuliaat mutta olin 9cm auki ja en saanut lisää epiduraalia. Jotain puudutusainetta annettiin, mutta en usko että se helpotti. Ja jatkoin ilokaasulla. Samalla oli jo ponnistustarve. Pääsin vielä vessaan mutta kätilö joutui hakemaan minut pois kun en pystynyt enää nousemaan pöntöltä, halusin vain "kakata" eli pientä ponnistustarvetta. Mutta sitten ei muuta kuin sängylle, sain olon mukaan ottaa ilokaasua ja antaa periksi ponnistustarvelle. Opiskelija oli paljon meidän luona ja se toi miehelle ja mulle vähän turvaa. Olin ensin selällään, sitten kyljellään, josta en tykännyt ollenkaan. Sitten konttausasento ja säkkituoli vatsan alla, se tuntui hyvältä ponnistusasennolta. Mutta kätilö ei ollut tyytyväinen, niin lopuksi käännyimme taas selälle. Joka käännös oli pelkkä tuskaa, kipu oli niin valtava ala-vatsassa. 
    Klo 16:39 virallisesti ottaen alkoi ponnistusvaihe, vaikka tuntui siltä että olin jo pari tuntii ponnistanut ja olin hiesmärkä ja ihan lopussa niin urakkahan oli vasta alkamassa. Vaihdettiin sydänvyöt anturiin jota laitettiin vauvan päähän, helpotakseen mun liikkumista ponnistuksen aikana. Itse en tuntenut edistystä, mutta oli pakko luottaa kätilöön ja mieheen jotka sentään näkivät että pää oli tulossa. Klo 16:55 kätilö sanoi että viimeistään vartin päästä vauva on maailmassa. Se tieto antoi uskomaton paljon voimaa, loppu siis lähestymässä. Kätilö antoi viimeisiä ohjeita, joutui myös vähän leikkaamaan välilihaa, mutta pitkän urakan jälkeen tyttö oli klo 17:12 maailmassa. Emme tienneet sukupuolta ja sekin tieto herkisti, olin koko raskauden aikana ajatellut että tyttö tulossa. Onnenkyneleet valuivat minun sekä mieheni poskia pitkin. Napanuora oli lyhyt (45 cm) ja sain tytön ensin vatsan päällä ja hetken kuluttua napanuoran leikattuaan rinnalle. Jälkivaihe kesti 32 min ja vaatii myös akupunktioneuloja ja lääkettä kun ei meinannut taaskaan supistaa :)
    Saimme seitsemään saakka olla ihokontakissa, imetin 45 minsaa. Sitten suihkuun ja päivän 1. ateria (osastolta lähdin ennen aamupalaa). Tyttöä mitattiin (3270g, 50cm) ja siirtyi mieheni paidan alle. Ennen klo 20 meitä vietiin osastolle ja tyttö jatkoi ihokontaktissa yö myöhään saakka, kun jäimme kahdestaan huoneeseen. Sairaalassa olin vain viikonlopun ja jo maanantaina meitä päästettiin kotiin kun paino nousi ja vauva oli terve. 
    Vaikka päivä oli rankka ja muutama huolenaihetta ja pelottavia hetkiä tuli vastaan, niin jäi positiivinen mielikuva synnytyksestä. Hoito oli erinomainen. Ja terve tyttö vei muistot kivuista hetkessä ja voin olla vain onnellinen, pitkään kun sai odottaa että saisi vauvan syliin. Jälkivaivat kun alkavat nyt 2 viikon koti-olon jälkeen häviämään niin viimeinenkin ikävä muisto synnytyksestä halvenee. 

  16. Hansu79 Peruskäyttäjä

    Tulin tuolta joulukuisista kuokkimaan, LA oli jouluaattona -11. Hissuksiin olisin taustalla lukenut mutta kommentoinpa sittenkin. 
    Tappuraa, paikoitellen synnytystarinaasi lukiessa tuli aika paljon tuttuja elementtejä vastaan. Taisit vaan olla vielä vauhdikkaampi. Onneksi sentään molemmat kerittiin sairaalaan ettei ambulanssissa synnytetty. ;)  

    Niin itseasiassa meidän toinen poika sitten päättikin syntyä vasta 7.1.-12, joten täällä kait niitä ikätovereita oliskin. :)
  17. tappuraa Aloittelija

    Hansu79, oli pakko käydä lukee toi sun kertomus... Kyllähän noita yhteläisyyksiä aika paljon löyty. :D Täytyy kyl tässä välissä kiittää onneensa, et matka ei itellä ollu ihan noin pitkä, hui... Siinä ois ollu tällä mammalla tuskaset paikat tai sit ois jo ambulanssi miehet päässy kummeiks. :D
  18. -mai- Aloittelija

    Mulla eteni koko synnytys niin äkkiä, etten ehtinyt oikein itsekkään tajuta. Lyhyesti pientä kertomusta..

    30.12 äitipolilla huomattiin, että multa oli vedet mennyt, viikko sitten. Ja en itse ollut varma olivatko ne menneet vai ei. Ilmeisesti silloin kun oksensin kotona olivat menneet. Soitin silloin sairaalaan, sanoivat ettei tartte tulla. Voi olla pissaa tai valkovuotoa, jos alkaa supistelemaan tai vauva ei liiku tulla sitten. Muutama hassu supistus siinä tuli, ei muuta. Ja vauva liikkui normisti. Äitipolilta lähettivät sairaalaan.

    31.12 Käynnistelemistä ja käyrillä oloa. Antoivat joitain pillereitä, en muista nimeä.

    1.1.
    N. klo. 18.00 alkoi supistukset, jotka oli heti todella kovia ja niitä tuli usein. 
    n. klo. 20.00 otettiin käyrää, en pystynyt makaamaan siinä, kun sattui niin saatanasti.
    20.30 lähettivät saliin, kun vauvan syke ei ollut normaali.
    21.00 salissa. koitan ottaa ilokaasua, ei tuu mitään. Auki olin n. 3-4 cm. vauvalle pinni päähän.
    22.00 pyydän epiduraalin, helpottaa kummasti. odotellaan. paineen tunne vaan kasvaa.

    2.1.
    00.30 olin auki 9 cm.
    01.30 työnnetään. huomataan, että mun lantio on aika "nafti", vauva mahtuu juuri ja juuri syntymään alakautta. lopussa vauvan sykkeet romahtaa ja joudutaan auttamaan imukupilla ulos.
    01.49 terve tyttö syntyi <3
    sitten tikataan ja koitetaan päästä pesulle, siitäkään ei tullut mitään kun pyörryin matkalla sinne. 

    Synnytys kesti n. 6h, ponnistusvaihe 20 min.

    Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Jaa tämä sivu