Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja Riida
- Aloituspäivämäärä
Riida
Puuhakas puhuja
Jos koittaisin vaikka itse ensin rustata tarinaa, kun tässä on aikaa. Piiperö on ensi yön vielä lastenosastolla tarkkailussa, joten miulla on aikaa kulutettavana täällä vuodeosastolla.
Tosiaan eilen jo koitettiin alkaa käynnistellä synnytystä näiden miun verenvuotelujen takia. Supistuksia tulikin hyvin oksitosiini tipan avulla, mutta kun tippaa vähennettiin supistelutkin "kevenivät". Jatkuivat kuitenkin kipeinä pitkin iltaa. Synnytyssalista poistuessa kätilö katsoi tilanteen, ja olin sormelle auki, mutta kohdunkaulaa oli vielä muutama sentti jäljellä.
Yön ajan supisteli, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Sain siis nukuttua pätkittäin, vaikka heräilinkin kipeisiin supistuksiin. Aamulla lääkäri kävi jutustelemassa, tutki tilanteen ja olin kahdelle sormelle auki, joten sanoi, että puhkaistaan kalvot. Eli alakertaan siirtyminen oli tiedossa.
Menin sitten alas, ja toinen lääkäri tutki alakerran tilanteen. Totesi minun olevan 3cm auki, mutta Piiperön pää oli hiukan pahassa asennossa, joten päättivät laittaakin miut ensin tippaan ja odottaa vielä kalvojen puhkaisun kanssa, jotta pää kääntyisi oikeampaan asentoon. Kello taisi olla tässä vaiheessa 11. Miut siis laitettiin tippaan ja supistukset rupesivatkin heti voimistumaan ja kunnolla. Pyysin kipulääkettä ja sain pari tabua, mutta eipä niistä tuntunut apua olevan. Supisteli yhä voimakkaammin ja kello oli varmaan jälkeen 12 kun kätilö tarkasti tilanteen. Olin 4cm auki, joten kätilö kysyi haluanko epiduraalin, ja toki halusin. Lääkäri saapuikin pian paikalle, ja epin sain siinä hiukan ennen klo.13.
Olo alkoi kummasti helpottaa, mutta koko ajan alapäässä säilyi "vessahädän" tunne. Mies saapui paikalle hiukan jälkeen yhden. Oli päässy töistä lähtemään vähän aikaisemmin, ja molemmat ajateltiin että tässä kärvistellään vielä pitkään.Yhtäkkiä poksahtivatkin lapsivedet ja kutsuin kätilön tarkastamaan tilanteen. Kätilö tutki ja totesi yllättyen, että olen täysin auki, joten heti kun tuntuu niin saa ruveta ponnistamaan. Ja hetihän se siltä tuntui. Kello ei tässä vaiheessa ollut kuin ehkä 13:20 tai 13:25 suurinpiirtein. Taisin ehtiä 3 kertaa ponnistamaan kun poika olikin jo pihalla. Syntymäaika siis 13:33. Ajat saattaa hiukan heittää, koska virallista synnytyskertomusta ei vielä ole miulla, mut näin muistini mukaan.. Nopeasti se loppu kuitenkin eteni ja oltiin miehen kanssa molemmat ihan ymmällämme. En revennyt ja kipuja ei ole ollut synnytyksen jälkeen.
Sain hetkeksi pojan rinnan päälle, mutta sitten hengitys rupesi hiukan takkuilemaan, joten poika vietiin nopeasti hengityskoneisiin. Mies lähti sinne mukaan ja mie jäin makailemaan ja odottamaan istukan pois tuloa. Miehen palatessa, ei kuulemma hengityskaappia tarvittukaan, mutta poika otettiin osastolle seurantaan. Siinä sit miehen kanssa soiteltiin lähimmäisille ja laiteltiin viestejä odottellessa. Saatiin sairaalan tarjoamat kahvit ja leivät ja sit pesun kautta pääsin miekin poikaa katsomaan.
Nyt poika on osastolla tarkkailussa, ja toivottavasti huomenna pääsis tänne miun luo ja päästäis imetyksia ym. harjoittelemaan. :)
Tosiaan eilen jo koitettiin alkaa käynnistellä synnytystä näiden miun verenvuotelujen takia. Supistuksia tulikin hyvin oksitosiini tipan avulla, mutta kun tippaa vähennettiin supistelutkin "kevenivät". Jatkuivat kuitenkin kipeinä pitkin iltaa. Synnytyssalista poistuessa kätilö katsoi tilanteen, ja olin sormelle auki, mutta kohdunkaulaa oli vielä muutama sentti jäljellä.
Yön ajan supisteli, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Sain siis nukuttua pätkittäin, vaikka heräilinkin kipeisiin supistuksiin. Aamulla lääkäri kävi jutustelemassa, tutki tilanteen ja olin kahdelle sormelle auki, joten sanoi, että puhkaistaan kalvot. Eli alakertaan siirtyminen oli tiedossa.
Menin sitten alas, ja toinen lääkäri tutki alakerran tilanteen. Totesi minun olevan 3cm auki, mutta Piiperön pää oli hiukan pahassa asennossa, joten päättivät laittaakin miut ensin tippaan ja odottaa vielä kalvojen puhkaisun kanssa, jotta pää kääntyisi oikeampaan asentoon. Kello taisi olla tässä vaiheessa 11. Miut siis laitettiin tippaan ja supistukset rupesivatkin heti voimistumaan ja kunnolla. Pyysin kipulääkettä ja sain pari tabua, mutta eipä niistä tuntunut apua olevan. Supisteli yhä voimakkaammin ja kello oli varmaan jälkeen 12 kun kätilö tarkasti tilanteen. Olin 4cm auki, joten kätilö kysyi haluanko epiduraalin, ja toki halusin. Lääkäri saapuikin pian paikalle, ja epin sain siinä hiukan ennen klo.13.
Olo alkoi kummasti helpottaa, mutta koko ajan alapäässä säilyi "vessahädän" tunne. Mies saapui paikalle hiukan jälkeen yhden. Oli päässy töistä lähtemään vähän aikaisemmin, ja molemmat ajateltiin että tässä kärvistellään vielä pitkään.Yhtäkkiä poksahtivatkin lapsivedet ja kutsuin kätilön tarkastamaan tilanteen. Kätilö tutki ja totesi yllättyen, että olen täysin auki, joten heti kun tuntuu niin saa ruveta ponnistamaan. Ja hetihän se siltä tuntui. Kello ei tässä vaiheessa ollut kuin ehkä 13:20 tai 13:25 suurinpiirtein. Taisin ehtiä 3 kertaa ponnistamaan kun poika olikin jo pihalla. Syntymäaika siis 13:33. Ajat saattaa hiukan heittää, koska virallista synnytyskertomusta ei vielä ole miulla, mut näin muistini mukaan.. Nopeasti se loppu kuitenkin eteni ja oltiin miehen kanssa molemmat ihan ymmällämme. En revennyt ja kipuja ei ole ollut synnytyksen jälkeen.
Sain hetkeksi pojan rinnan päälle, mutta sitten hengitys rupesi hiukan takkuilemaan, joten poika vietiin nopeasti hengityskoneisiin. Mies lähti sinne mukaan ja mie jäin makailemaan ja odottamaan istukan pois tuloa. Miehen palatessa, ei kuulemma hengityskaappia tarvittukaan, mutta poika otettiin osastolle seurantaan. Siinä sit miehen kanssa soiteltiin lähimmäisille ja laiteltiin viestejä odottellessa. Saatiin sairaalan tarjoamat kahvit ja leivät ja sit pesun kautta pääsin miekin poikaa katsomaan.
Nyt poika on osastolla tarkkailussa, ja toivottavasti huomenna pääsis tänne miun luo ja päästäis imetyksia ym. harjoittelemaan. :)
Näitä on ihana lukea, lisää vaan muiltakin synnyttäneiltä. :)
Tosi kivalta kuulosti Riidan synnytys ja eihän tuo poika hyvin pieni oo ollu syntyessään. :) Vaikka sulla viikkoja vähän. Tietty nuo hengitysongelmat varmaan johtuu ihan siitä et syntyi ennen täysiaikaisuutta.
Tosi kivalta kuulosti Riidan synnytys ja eihän tuo poika hyvin pieni oo ollu syntyessään. :) Vaikka sulla viikkoja vähän. Tietty nuo hengitysongelmat varmaan johtuu ihan siitä et syntyi ennen täysiaikaisuutta.
mönkijäinen
Oman äänensä löytänyt
Lyhyesti pojan maailmaan tulosta.
Minulla synnytys käynnistyi vesien menolla lauantaina 3.12. aamu kolmen jälkeen. Mitään synnytystä ennakoivia merkkejä en näin jälkikäteenkään keksi, joten lähtö oli totaalinen yllätys. Kotoa mentiin päivystykseen, missä todettiin vesien meno ja lähetettiin synärille.
Salissa lääkäri ja kätilö tutkivat tilanteen, mikä ei ollut vielä siinä vaiheessa hälyttävä. Sain antibioottia ja kortisonipiikin, ja suihkun jälkeen siirryttiin osastolle odottelemaan. Osastolla alkoi supistelemaan klo 8 aikoihin - tehokasta aamupalaa. Sain supistuksia estävää lääkettä, josta ei ollut mitään apua. Tilanne kehittyi siihen malliin, että klo 9 jälkeen lääkäri tutki tilanteen ja totesi, että siirrytään saliin. Supistuksen olivat tiheitä, mutteivät erityisen kipeitä vielä tässä vaiheessa.
Saliin saavuttiin noin klo 9.30. Kätilöt tarkastelivat tilannetta, ottivat verinäytteitä ja valmistelivat puudutuksen antoa yms. Supistuksen alkoivat tehdä kipeää ja alakerrassa oli hirveä paine. Kätilö tutki tilanteen, ja totesi paikkojen olevan täysin auki ja että saa ponnistaa. Poika syntyikin sitten klo 10 paikkeilla kahdella supistuksella.
Nähtiin poika ennenkuin hän siirtyi lastenlääkärin hoiviin ja teholle. Jäätiin miehen kanssa saliin sulattelemaan tapahtunutta, ja mies kävi ilmoittamassa molempien äideille mummoutumisesta. Istukan syntymisen jälkeen nautittiin kahvit ja voileivät. Suihkun jälkeen lähdettiin katsomaan poikaa teholle. Pojan vointi oli hyvä, joten me siirryttiin siitä sitten osastolle lepäilemään.
Synnytys tapahtui tosiaankin ilman minkäänlaista kivunlievytystä, ja selvisin ilman ompeleita. Minä olin osastolla viikon verran, mutta poika pääsi kotiin vasta uudeksi vuodeksi. Pojalla ei koko teholla olo aikana ollut suurempaa hätää, ja hän kotiutuikin hyvin voivana ja kasvavana keskosena.
Täytyy todeta, että ruuhkasta (ja KYSin remontista) huolimatta koimme pojan saaneen hyvää hoitoa ja meidän riittävää opastusta pojan hoitoon vauvateholla - suurkiitos siitä ihanalle henkilökunnalle.
Minulla synnytys käynnistyi vesien menolla lauantaina 3.12. aamu kolmen jälkeen. Mitään synnytystä ennakoivia merkkejä en näin jälkikäteenkään keksi, joten lähtö oli totaalinen yllätys. Kotoa mentiin päivystykseen, missä todettiin vesien meno ja lähetettiin synärille.
Salissa lääkäri ja kätilö tutkivat tilanteen, mikä ei ollut vielä siinä vaiheessa hälyttävä. Sain antibioottia ja kortisonipiikin, ja suihkun jälkeen siirryttiin osastolle odottelemaan. Osastolla alkoi supistelemaan klo 8 aikoihin - tehokasta aamupalaa. Sain supistuksia estävää lääkettä, josta ei ollut mitään apua. Tilanne kehittyi siihen malliin, että klo 9 jälkeen lääkäri tutki tilanteen ja totesi, että siirrytään saliin. Supistuksen olivat tiheitä, mutteivät erityisen kipeitä vielä tässä vaiheessa.
Saliin saavuttiin noin klo 9.30. Kätilöt tarkastelivat tilannetta, ottivat verinäytteitä ja valmistelivat puudutuksen antoa yms. Supistuksen alkoivat tehdä kipeää ja alakerrassa oli hirveä paine. Kätilö tutki tilanteen, ja totesi paikkojen olevan täysin auki ja että saa ponnistaa. Poika syntyikin sitten klo 10 paikkeilla kahdella supistuksella.
Nähtiin poika ennenkuin hän siirtyi lastenlääkärin hoiviin ja teholle. Jäätiin miehen kanssa saliin sulattelemaan tapahtunutta, ja mies kävi ilmoittamassa molempien äideille mummoutumisesta. Istukan syntymisen jälkeen nautittiin kahvit ja voileivät. Suihkun jälkeen lähdettiin katsomaan poikaa teholle. Pojan vointi oli hyvä, joten me siirryttiin siitä sitten osastolle lepäilemään.
Synnytys tapahtui tosiaankin ilman minkäänlaista kivunlievytystä, ja selvisin ilman ompeleita. Minä olin osastolla viikon verran, mutta poika pääsi kotiin vasta uudeksi vuodeksi. Pojalla ei koko teholla olo aikana ollut suurempaa hätää, ja hän kotiutuikin hyvin voivana ja kasvavana keskosena.
Täytyy todeta, että ruuhkasta (ja KYSin remontista) huolimatta koimme pojan saaneen hyvää hoitoa ja meidän riittävää opastusta pojan hoitoon vauvateholla - suurkiitos siitä ihanalle henkilökunnalle.
Lumikki84
Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei,
näitä on mukava lukea :) Kiitokset jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat/haluavat jakaa synnytyskertomuksensa täällä :)
Mönkijäinen:Mukava kuulla, että kaikki meni hyvin, vaikka pieni syntyikin aikaisin :) Ja itse Kys:iin synnyttämään menevänä mukava kuulla positiivista palautetta sieltä. Ruuhkahan sielä on, ainakin joulun aikaaan kaikki synnyttäneiden osastot kaikki täynnä, joten naistentautien osastoillakin oli porukkaa.
Riida:Ihanan nopsa synnytys oli teillä :)
näitä on mukava lukea :) Kiitokset jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat/haluavat jakaa synnytyskertomuksensa täällä :)
Mönkijäinen:Mukava kuulla, että kaikki meni hyvin, vaikka pieni syntyikin aikaisin :) Ja itse Kys:iin synnyttämään menevänä mukava kuulla positiivista palautetta sieltä. Ruuhkahan sielä on, ainakin joulun aikaaan kaikki synnyttäneiden osastot kaikki täynnä, joten naistentautien osastoillakin oli porukkaa.
Riida:Ihanan nopsa synnytys oli teillä :)
brainfreeze
Puuhakas puhuja
Kiva lukea näitä kertomuksia! Ja mukavaa että toistaiseksi kenellekään ei oo osunut kohdalle sitä 48 tuntia kestävää infernoa, vaan näyttää että on synnytykset olleet nopeita ja kohtuu helppoja. Ja onnea tosiaan Riida ja Mönkijäinen!
Heidi-81
Oman äänensä löytänyt
Oli aika tapahtumarikas synnytys, vaikka kaikki tapahtuikin tosi nopeasti 
Su iltana 1.1.12 hieman supisteli, miehelle tuumasin, että ihan varmasti lapsemme syntyy yöllä. Oli vaan semmoinen hassu tunne ennen nukkumaanmenoa. Oma kaksoisiskoni sanoi samaa. Itseä kivisti, kun hän oli synnyttämässä ja nyt hänellä sama. Meinasi kuulemma keskiyöllä soitella ja kysellä kuulumisia.
Noh, ensimmäiset oikeat supistukset alkoivat ma 2.1.12 aamuyöstä klo.01 aikaan, aluksi sattui alaselkää ja vihloi häpyluuhun. Supistukset alkoivat kovenemaan ja tihenemään ja kolmen maissa supistuksia tuli jo säännöllisesti. Soitimme sairaalaan, käskivät vielä rauhassa odotella kotona, koska olen ensisynnyttäjä ja "asumme lähellä".
Nopeasti supistukset tihenivät ja kohta tulikin 2 min välein, eikä auttanut lämpimät suihkut tai mitkään asennot. Käskin miestä soittamaan sairaalaan, koska en itse pystynyt. Käskivät rauhassa alkaa lähtemään sairaalaan. Minuun sattui tosi paljon, en saanut edes vaatteita puettua, kun neljän maissa irtosi limatulppa, heti perään meni lapsivedet ja sitten olikin jo pakko ponnistaa. Käskin miestä soittamaan sairaalaan, josta käskivät soittamaan 112:een.
Ambulanssi saapui 10min (paloasema aivan kodin vieressä). Ensin tuli yksi ambulanssi, täynnä ensihoitajia ja perään vielä toinen, jossa lääkäri (yhteensä viisi miestä ja yksi nainen). Ensin ensihoitaja katsoi, ettei ole mikään kiirus, mutta pyysi lääkärin paikalle, joka katsoi, että kohdunsuu oli auennut ja lähdettäisiin sairaalaan. Mittasivat verenpaineet ja laittoivat tipan käteen. Pyysin kivunlievitystä, mutta kuulemma liian myöhäistä.
Kantoivat paareilla autoon, joka ukkoja täynnä. Itsellä päällä vain t-paita. Kolaroivat ambulanssia kotimme pihalla. Paarien turvavaljaat puristivat vatsaa ja siitä heille mainitsin. Auton lämppäri oli täysillä ja itellä huopa päällä, niin meinasi iskeä lämpöhalvaus siinä pusertaessa. Pääkin kolhiintui ambulanssin oveen, joka kurvissa, joten siitäkin saivat kuulla
Ensihoitajat ja lääkäri kovasti toivoivat, että lapsi syntyisi lanssiin (kovasti tsemppasivat ponnistamaan), mutta onneksi kerittiin sairaalaan, jossa mentiin ensin väärään kerrokseen ja väärälle osastolle.
klo.7:05 olin sairaalassa, kätilöt valmiina odottelemassa. Mies vasta tulossa omalla autolla perässä, koska ambulanssiin ei mahtunut. Kätilö kyseli moneen kertaan, että onhan mies tulossa. Kohdun suu 10cm auki. Mies saapui joskus klo.7:20 maissa (ehti just ja just synnytykseen). Pienokaisemme syntyi klo.7:44.
En saanut mitään kivunlievityksiä, välilihaa lämmitettiin lämpökääreellä, joka vähän helpotti. Neljä tikkiä laittoivat, sulavat ittekseen. Sain tytön heti rinnalle, mies leikkasi napanuoran. Jonka jälkeen imetystä. Sen jälkeen pääsimme pesulle ja Kätilöopiston Haikaranpesän perhehuoneeseen. Lapsi oli koko ajan vierihoidossa, saimme olla keskenämme. Miehestä oli paljon apua koko sairaalassa olon ajan. Sairaalan perhehuone oli loistava <3 ja kätilöt olivat erittäin ihania.
Saimme sairaalassa synnytyskertomuksen luettavasi ja siellä kummitteli kaksoissiskoni nimi (tosi outoa), no korjasivat tietenkin nimen oikein. Ensihoitaja oli vahingossa ottanut äitiyskortin mukaansa, niin mies joutui sen hakemaan paloasemalta. Ja, kun tuli niin kiiruslähtö, ei itsellä ollut minkäänlaisia vaatteita mukana, niin mies nouti samalla reissulla vaatteita. Tytöllä kaikki hyvin, on terve ja hyvinvoiva, imetykset sujuvat loistavasti, kotiuduimme kaksi päivää synnytyksestä.
Kaikki tapahtui pikavauhtia, kivut oli kamalat, mutta onneksi oli nopea synnytys ja ehdimme sairaalaan. Synnytyksestä ei jäänyt traumoja, ambulanssin ensihoitajat ja sairaalan kätilöt olivat tosi ammattitaitoisia. Ihanaa olla kotona käärön kanssa.
Terkuin:
Onnellinen äippä ja pieni tuhisija
Vuodenvaihde oli kuulemma sairaalassa rauhallinen, mutta meitin saapuisen jälkeen alkoi ruuhka ja oli koko osasto täynnä.
Su iltana 1.1.12 hieman supisteli, miehelle tuumasin, että ihan varmasti lapsemme syntyy yöllä. Oli vaan semmoinen hassu tunne ennen nukkumaanmenoa. Oma kaksoisiskoni sanoi samaa. Itseä kivisti, kun hän oli synnyttämässä ja nyt hänellä sama. Meinasi kuulemma keskiyöllä soitella ja kysellä kuulumisia.
Noh, ensimmäiset oikeat supistukset alkoivat ma 2.1.12 aamuyöstä klo.01 aikaan, aluksi sattui alaselkää ja vihloi häpyluuhun. Supistukset alkoivat kovenemaan ja tihenemään ja kolmen maissa supistuksia tuli jo säännöllisesti. Soitimme sairaalaan, käskivät vielä rauhassa odotella kotona, koska olen ensisynnyttäjä ja "asumme lähellä".
Nopeasti supistukset tihenivät ja kohta tulikin 2 min välein, eikä auttanut lämpimät suihkut tai mitkään asennot. Käskin miestä soittamaan sairaalaan, koska en itse pystynyt. Käskivät rauhassa alkaa lähtemään sairaalaan. Minuun sattui tosi paljon, en saanut edes vaatteita puettua, kun neljän maissa irtosi limatulppa, heti perään meni lapsivedet ja sitten olikin jo pakko ponnistaa. Käskin miestä soittamaan sairaalaan, josta käskivät soittamaan 112:een.
Ambulanssi saapui 10min (paloasema aivan kodin vieressä). Ensin tuli yksi ambulanssi, täynnä ensihoitajia ja perään vielä toinen, jossa lääkäri (yhteensä viisi miestä ja yksi nainen). Ensin ensihoitaja katsoi, ettei ole mikään kiirus, mutta pyysi lääkärin paikalle, joka katsoi, että kohdunsuu oli auennut ja lähdettäisiin sairaalaan. Mittasivat verenpaineet ja laittoivat tipan käteen. Pyysin kivunlievitystä, mutta kuulemma liian myöhäistä.
Kantoivat paareilla autoon, joka ukkoja täynnä. Itsellä päällä vain t-paita. Kolaroivat ambulanssia kotimme pihalla. Paarien turvavaljaat puristivat vatsaa ja siitä heille mainitsin. Auton lämppäri oli täysillä ja itellä huopa päällä, niin meinasi iskeä lämpöhalvaus siinä pusertaessa. Pääkin kolhiintui ambulanssin oveen, joka kurvissa, joten siitäkin saivat kuulla
Ensihoitajat ja lääkäri kovasti toivoivat, että lapsi syntyisi lanssiin (kovasti tsemppasivat ponnistamaan), mutta onneksi kerittiin sairaalaan, jossa mentiin ensin väärään kerrokseen ja väärälle osastolle. klo.7:05 olin sairaalassa, kätilöt valmiina odottelemassa. Mies vasta tulossa omalla autolla perässä, koska ambulanssiin ei mahtunut. Kätilö kyseli moneen kertaan, että onhan mies tulossa. Kohdun suu 10cm auki. Mies saapui joskus klo.7:20 maissa (ehti just ja just synnytykseen). Pienokaisemme syntyi klo.7:44.
En saanut mitään kivunlievityksiä, välilihaa lämmitettiin lämpökääreellä, joka vähän helpotti. Neljä tikkiä laittoivat, sulavat ittekseen. Sain tytön heti rinnalle, mies leikkasi napanuoran. Jonka jälkeen imetystä. Sen jälkeen pääsimme pesulle ja Kätilöopiston Haikaranpesän perhehuoneeseen. Lapsi oli koko ajan vierihoidossa, saimme olla keskenämme. Miehestä oli paljon apua koko sairaalassa olon ajan. Sairaalan perhehuone oli loistava <3 ja kätilöt olivat erittäin ihania.
Saimme sairaalassa synnytyskertomuksen luettavasi ja siellä kummitteli kaksoissiskoni nimi (tosi outoa), no korjasivat tietenkin nimen oikein. Ensihoitaja oli vahingossa ottanut äitiyskortin mukaansa, niin mies joutui sen hakemaan paloasemalta. Ja, kun tuli niin kiiruslähtö, ei itsellä ollut minkäänlaisia vaatteita mukana, niin mies nouti samalla reissulla vaatteita. Tytöllä kaikki hyvin, on terve ja hyvinvoiva, imetykset sujuvat loistavasti, kotiuduimme kaksi päivää synnytyksestä.
Kaikki tapahtui pikavauhtia, kivut oli kamalat, mutta onneksi oli nopea synnytys ja ehdimme sairaalaan. Synnytyksestä ei jäänyt traumoja, ambulanssin ensihoitajat ja sairaalan kätilöt olivat tosi ammattitaitoisia. Ihanaa olla kotona käärön kanssa.
Terkuin:
Onnellinen äippä ja pieni tuhisija
Vuodenvaihde oli kuulemma sairaalassa rauhallinen, mutta meitin saapuisen jälkeen alkoi ruuhka ja oli koko osasto täynnä.
Lumikki84
Vauhtiin päässyt keskustelija
Huh Heidi-81, mikä jännitystarina tuo sinun synnytys ! Onneksi kerkesitte sairaalaan ja mies kerkesi synnytykseen mukaan :) Oih, tuo perhuone olisi niin kiva, mutta meillä tosiaan on vain 2 täällä Kuopiossa niin en usko että saamme sitä... osastot muutenkin ihan täynnä.. :/
Lisää vain näitä kertomuksia, huih alkaa tosissaan jännittämään jo :)
Lisää vain näitä kertomuksia, huih alkaa tosissaan jännittämään jo :)
Peikko-12
Jostain jotain jo tietävä
Nyt löytyi hetki jolloin kerkiää kirjoittamaan mein melkosen synnytys-seikkailun.
28.12 yöllä kolmen aikaan alkoi melko kovat supparit. Kivuliaita harkkasuppareita mulla oli siihen mennessä ollut jo tosi paljon ja usein. Tiistain 27.12 olin koko päivän tosi maassa ja nukuin vaan välillä heräten kiukuttelemaan kuinka kaikki on ihan pa*kaa ja joka juttu ottaa aivoon, mitään ei pystynyt syömäänkään. Limatulppa isrtosi 28.12 klo 04.35 ja siitä sitten rumba varsinaisesti alkoi.
Valvoin yön hengitellen supistuksia ja pätin etten herätä miestä ellei ihan mahottomiksi supistukset mee tai sitten vedet. Mies heräsi kuudelta ja valitteli niskaa :D siihen tokasin vaan että nyt on aika, jotenkin sen vaan tiesi vaikka supistukset olikin vielä siedettäviä. Miehellä oli tapaaminen aamulla klo 0930 Riihimäellä ja mä olin täysin sitä mieltä että menee vaan, en mä sitä ennen poksaha, takasin kotona kun olisi jo 11 aikaan. Supistuksia tuli klo 03 - 0435 noin vartin välein ja 0435 - 0900 supistusväli oli viidestä kymmeneen minuuttiin. Yheksältä alkoikin sitten tasan viiden minuutin välein tulla jo tositosi kipeitä supistuksia. Puol yksitoista soitin miehelle että kestääkö vielä kauan, puoli tuntia tuli ilmoitus ja aloin laittamaan itseäni ulkokamppeisiin.
Vähän jälkeen 11 oltiin kättärillä, tarkkailuhuoneessa laitettiin vyötä masulle ja tarkistettiin kohdunsuu, 3 senttiä auki. Lähettiin pienelle kävelylle ja aina 3-4 minuutin välein pysähdyttiin ja nojailin mieheen :) (tuntuu tosi hassulta muistella näitä :) ) Yhden jälkeen päästiin synnytyssaliin ja kun ilmoitin että olen suunnitellut/toivonut pärjääväni ilman kivunlievitystä kuitenkaan ehdotonta eitä sanomatta niin kätilö suositteli ammehuonetta, joka sattui olemaan vapaana, se oli ihana uutinen!! Hetken aikaa olin vielä käyrillä ja sitten pääsin ammeeseen lillumaan. Lämmin vesi helpotti supistuksia. Mulla oli huoneessa myös jumppapallo, keinutuoli, stressisäkki ja sitte RelaxBirth synnytyskapistus. Neljän aikaan olin 4 cm auki. Oli uskomatonta että avautuminen kesti niin kauan koska supparit olleet säännöllisiä 12 tuntia ja tuollon iltapäivällä ne oli jo niin kipeitä että jokaisen jälkeen mietin pystynkö ottamaan vielä kovemman vastaan.
Kuuden aikaan katsottiin taas tilanne ja nyt olin 5 cm auki. Lääkäri määräsi vauvan päähän laitettavan liikeanturin koska supistuksien aikana huomattiin sykkeen laskevan. Hiukan yli seitsemän meni vedet. Pääsin vielä kahdeksan jälkeen ammeeseen. Ammeessa supistukset kävivät niin voimakkaiksi että mä luulin kuolevani, muistan kyyneleet miehenkin silmissä kun se katsoi mun tuskaa. En meinannut päästä enää pois ammeesta ja nyt kello oli yheksän. Supistusväli oli ollut jo jonkin aikaa 2min ja kun kätilö tarkisti kohdunsuun ei siellä ollut tapahtunut mitään muutosta edelleen sama 5cm. Mun koko kroppa kramppasi ja tärisi. Kerroin kätilölle että mun oon otettava epiduraali. Avautumisvaihe oli siinä vaiheessa ollut käynnissä 16,5 tuntia ja niin pitkään kroppani kanssa työskenneltyä tajusin etten selviäis ponnistusvaiheesta ilman lepoa ja sitä että saisin kroppani rentoutumaan ja lopettamaan tärinän. Vähän yli yhdeksän sain epiduraalin ja sen vaikutus valtasi tärisevän kropan puoli kymmenen aikaan :) Tuijoteltiin miehen kanssa toisiamme, paljoakaan ei koko synnytyksen aikana puhuttu mutta ne katseet oli enemmän kuin tarpeeksi.
22.30 alkoi todella kova paineen tunne ja siirryin sängyltä keinutuoliin. Kätilö kielsi ponnistamasta joten keinutuolissa oli helpoin hengitellä nuo paineen tunteet pois ilman ponnistamista. Ponnistamisen tarve koveni nopeaa vauhtia mutta vieläkään ei lupaa ponnistaa. 23.30 sain luvan aloittaa ponnistamisen, aloitettiin sängyllä ja kun pää oli tarpeeksi alhaalla siirryin RelaxBirthiin istuma-asentoon ja jatkettiin ponnistamista siinä. Kätilö huomasi melko nopeasti että pienen pää on jumissa, ja joutuikin reilulla kädellä auttamaan pään ulos. pieni oli kahden supistuksen ajan jumissa niin että otsa oli ulkona. Sain oksitosiinitipan koska supistukset olivat voimakkaita mutta eivät tarpeeksi pitkiä. Pään tultua ulos soitettiin paikalle toinen kätilö ja hän miehen kanssa nosti jalkani korkealle korvien viereen ja muistan kun kätilö ilmoitti että 'nyt ei sitten inahdustakaan vaan keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistat täysillä kunnes annetaan lupa lopettaa'. Pieni oli hartioistaankin jumissa ja kun kätilö joutui kiskomaan pojan ulos napsahti oikea solisluu poikki.
Oli todella häkellyttävää nähdä tuo elämän alku siinä jalkojen juurella <3 Pieni kuitenkin säikähti niin ettei hengittämisestä tullut mitään. Siinä me miehen kanssa tuijotettiin sitä pikkuruista sinistä poikaa joka ei vaan kirkaissut niin kuin on telkkarissa totuttu näkemään. Menin jonkinlaiseen paniikkitilaan, kukaan ei kerro miksi poikani ei hengitä tai miksi kätilö huutelee sekuntikellosta aikoja ja miksi vauva ei tullutkaan suoraan rinnalleni ja miksi isä ei saa leikata napanuoraa...Poika vietiin pois huoneesta ja synnytyksen lopussa paikalle hälytetty kätilö kertoi että pieni on viety saamaan lisähappea ja paikalle on soitettu lastenlääkäri, nyt minun pitäisi siirtyä sängylle tarkistettavaksi ja tässä samassa istukka syntyi. Olin täysin turta. Itketti mutta ei ollut kyyneleitä. Tunsin suurta epäoikeudenmukaisuutta, miksi juuri minun vauva. Mies sanoi että käytävästä kuuluu mein pienen itku mutta en pystynyt edes kuulemaan sitä.
Sain kuusi tikkiä ja tiedon että pienellä kaikki hyvin mutta on lastenosastolla saamassa vielä lisähappea. Mies kävi ottamassa kuvan ennen kuin pieni vietiin lastenosastolle. Sen nähtyäni ei itkulle tullut loppua, masuasukki oli nyt täällä ja enää ihan lyhyt odotus ja saisin hänet syliini <3 Poika syntyi 29.12 klo 00.34 <3 Pituutta oli 51cm ja painoa 'vaan' 4100g :D Lisähappi auttoikin todella nopeasti ja jo puoli kolme saatiin pieni meidän kanssa synnytyssaliin. Juotiin kahvit ja siirryttiin osastolle. Perhehuoneita ei ollut vapaana joten neljän aikaan mies lähti kotiin nukkumaan ja tuli heti aamu yhdeksän jälkeen takaisin. Ja sitten saatiinkin perhehuone jossa viikko vietettiin.
Koko synnytys kesti siis sen 20 tuntia ja ei ollut mitään sellaista mitä olin kuvitellut vaikkakaan en synnytystä kovin paljoa ollut kerinnyt miettiä.
Viikko jouduttiin olemaan sairaalassa pojan keltaisuuden takia mutta nyt ensimmäinen kokonainen päivä kotona takana ja seuraavaa jo innolla odotetaan :) Hiukka on vielä vetämätön ja pää pyörällä olo tuosta koko sairaalaviikosta mutta pikku hiljaa arkea rakennellen ja pieneen tutustuen saa varmasti palikat päässä taas oman paikkansa ja järkikin juoksee normaalisti :)
Hurja mutta hieno kokemus. Arvostan kroppaani ja miestä enemmän kuin koskaan.
28.12 yöllä kolmen aikaan alkoi melko kovat supparit. Kivuliaita harkkasuppareita mulla oli siihen mennessä ollut jo tosi paljon ja usein. Tiistain 27.12 olin koko päivän tosi maassa ja nukuin vaan välillä heräten kiukuttelemaan kuinka kaikki on ihan pa*kaa ja joka juttu ottaa aivoon, mitään ei pystynyt syömäänkään. Limatulppa isrtosi 28.12 klo 04.35 ja siitä sitten rumba varsinaisesti alkoi.
Valvoin yön hengitellen supistuksia ja pätin etten herätä miestä ellei ihan mahottomiksi supistukset mee tai sitten vedet. Mies heräsi kuudelta ja valitteli niskaa :D siihen tokasin vaan että nyt on aika, jotenkin sen vaan tiesi vaikka supistukset olikin vielä siedettäviä. Miehellä oli tapaaminen aamulla klo 0930 Riihimäellä ja mä olin täysin sitä mieltä että menee vaan, en mä sitä ennen poksaha, takasin kotona kun olisi jo 11 aikaan. Supistuksia tuli klo 03 - 0435 noin vartin välein ja 0435 - 0900 supistusväli oli viidestä kymmeneen minuuttiin. Yheksältä alkoikin sitten tasan viiden minuutin välein tulla jo tositosi kipeitä supistuksia. Puol yksitoista soitin miehelle että kestääkö vielä kauan, puoli tuntia tuli ilmoitus ja aloin laittamaan itseäni ulkokamppeisiin.
Vähän jälkeen 11 oltiin kättärillä, tarkkailuhuoneessa laitettiin vyötä masulle ja tarkistettiin kohdunsuu, 3 senttiä auki. Lähettiin pienelle kävelylle ja aina 3-4 minuutin välein pysähdyttiin ja nojailin mieheen :) (tuntuu tosi hassulta muistella näitä :) ) Yhden jälkeen päästiin synnytyssaliin ja kun ilmoitin että olen suunnitellut/toivonut pärjääväni ilman kivunlievitystä kuitenkaan ehdotonta eitä sanomatta niin kätilö suositteli ammehuonetta, joka sattui olemaan vapaana, se oli ihana uutinen!! Hetken aikaa olin vielä käyrillä ja sitten pääsin ammeeseen lillumaan. Lämmin vesi helpotti supistuksia. Mulla oli huoneessa myös jumppapallo, keinutuoli, stressisäkki ja sitte RelaxBirth synnytyskapistus. Neljän aikaan olin 4 cm auki. Oli uskomatonta että avautuminen kesti niin kauan koska supparit olleet säännöllisiä 12 tuntia ja tuollon iltapäivällä ne oli jo niin kipeitä että jokaisen jälkeen mietin pystynkö ottamaan vielä kovemman vastaan.
Kuuden aikaan katsottiin taas tilanne ja nyt olin 5 cm auki. Lääkäri määräsi vauvan päähän laitettavan liikeanturin koska supistuksien aikana huomattiin sykkeen laskevan. Hiukan yli seitsemän meni vedet. Pääsin vielä kahdeksan jälkeen ammeeseen. Ammeessa supistukset kävivät niin voimakkaiksi että mä luulin kuolevani, muistan kyyneleet miehenkin silmissä kun se katsoi mun tuskaa. En meinannut päästä enää pois ammeesta ja nyt kello oli yheksän. Supistusväli oli ollut jo jonkin aikaa 2min ja kun kätilö tarkisti kohdunsuun ei siellä ollut tapahtunut mitään muutosta edelleen sama 5cm. Mun koko kroppa kramppasi ja tärisi. Kerroin kätilölle että mun oon otettava epiduraali. Avautumisvaihe oli siinä vaiheessa ollut käynnissä 16,5 tuntia ja niin pitkään kroppani kanssa työskenneltyä tajusin etten selviäis ponnistusvaiheesta ilman lepoa ja sitä että saisin kroppani rentoutumaan ja lopettamaan tärinän. Vähän yli yhdeksän sain epiduraalin ja sen vaikutus valtasi tärisevän kropan puoli kymmenen aikaan :) Tuijoteltiin miehen kanssa toisiamme, paljoakaan ei koko synnytyksen aikana puhuttu mutta ne katseet oli enemmän kuin tarpeeksi.
22.30 alkoi todella kova paineen tunne ja siirryin sängyltä keinutuoliin. Kätilö kielsi ponnistamasta joten keinutuolissa oli helpoin hengitellä nuo paineen tunteet pois ilman ponnistamista. Ponnistamisen tarve koveni nopeaa vauhtia mutta vieläkään ei lupaa ponnistaa. 23.30 sain luvan aloittaa ponnistamisen, aloitettiin sängyllä ja kun pää oli tarpeeksi alhaalla siirryin RelaxBirthiin istuma-asentoon ja jatkettiin ponnistamista siinä. Kätilö huomasi melko nopeasti että pienen pää on jumissa, ja joutuikin reilulla kädellä auttamaan pään ulos. pieni oli kahden supistuksen ajan jumissa niin että otsa oli ulkona. Sain oksitosiinitipan koska supistukset olivat voimakkaita mutta eivät tarpeeksi pitkiä. Pään tultua ulos soitettiin paikalle toinen kätilö ja hän miehen kanssa nosti jalkani korkealle korvien viereen ja muistan kun kätilö ilmoitti että 'nyt ei sitten inahdustakaan vaan keuhkot täyteen ilmaa ja ponnistat täysillä kunnes annetaan lupa lopettaa'. Pieni oli hartioistaankin jumissa ja kun kätilö joutui kiskomaan pojan ulos napsahti oikea solisluu poikki.
Oli todella häkellyttävää nähdä tuo elämän alku siinä jalkojen juurella <3 Pieni kuitenkin säikähti niin ettei hengittämisestä tullut mitään. Siinä me miehen kanssa tuijotettiin sitä pikkuruista sinistä poikaa joka ei vaan kirkaissut niin kuin on telkkarissa totuttu näkemään. Menin jonkinlaiseen paniikkitilaan, kukaan ei kerro miksi poikani ei hengitä tai miksi kätilö huutelee sekuntikellosta aikoja ja miksi vauva ei tullutkaan suoraan rinnalleni ja miksi isä ei saa leikata napanuoraa...Poika vietiin pois huoneesta ja synnytyksen lopussa paikalle hälytetty kätilö kertoi että pieni on viety saamaan lisähappea ja paikalle on soitettu lastenlääkäri, nyt minun pitäisi siirtyä sängylle tarkistettavaksi ja tässä samassa istukka syntyi. Olin täysin turta. Itketti mutta ei ollut kyyneleitä. Tunsin suurta epäoikeudenmukaisuutta, miksi juuri minun vauva. Mies sanoi että käytävästä kuuluu mein pienen itku mutta en pystynyt edes kuulemaan sitä.
Sain kuusi tikkiä ja tiedon että pienellä kaikki hyvin mutta on lastenosastolla saamassa vielä lisähappea. Mies kävi ottamassa kuvan ennen kuin pieni vietiin lastenosastolle. Sen nähtyäni ei itkulle tullut loppua, masuasukki oli nyt täällä ja enää ihan lyhyt odotus ja saisin hänet syliini <3 Poika syntyi 29.12 klo 00.34 <3 Pituutta oli 51cm ja painoa 'vaan' 4100g :D Lisähappi auttoikin todella nopeasti ja jo puoli kolme saatiin pieni meidän kanssa synnytyssaliin. Juotiin kahvit ja siirryttiin osastolle. Perhehuoneita ei ollut vapaana joten neljän aikaan mies lähti kotiin nukkumaan ja tuli heti aamu yhdeksän jälkeen takaisin. Ja sitten saatiinkin perhehuone jossa viikko vietettiin.
Koko synnytys kesti siis sen 20 tuntia ja ei ollut mitään sellaista mitä olin kuvitellut vaikkakaan en synnytystä kovin paljoa ollut kerinnyt miettiä.
Viikko jouduttiin olemaan sairaalassa pojan keltaisuuden takia mutta nyt ensimmäinen kokonainen päivä kotona takana ja seuraavaa jo innolla odotetaan :) Hiukka on vielä vetämätön ja pää pyörällä olo tuosta koko sairaalaviikosta mutta pikku hiljaa arkea rakennellen ja pieneen tutustuen saa varmasti palikat päässä taas oman paikkansa ja järkikin juoksee normaalisti :)
Hurja mutta hieno kokemus. Arvostan kroppaani ja miestä enemmän kuin koskaan.
Sikkuriini
Jostain jotain jo tietävä
Taitaa olla hormonit todella pinnassa kun itkin ihan valtoimenaan tätä sun tarinaasi Peikko-12. Ihanaa että kaikki päätyi hyvin! Hurjaa.
sjk79
Oman äänensä löytänyt
Tässä minun kolmas synnytykseni, josta tuloksena ihana tyttö 4000g ja 52cm.
6.1. heräsin yöllä 2.40 siihen, että oikeaan lonkkaani etupuolelle sattui jotenkin ihmeellisesti. Tälläista ei siis ennen ollut tuntunut. Lähdin käymään WC:ssä ja siinä noustessani huomasin, että minuahan supistelee. Supistukset lähtivät tuolta alhaalta ja tunnistin ne kyllä, että nämä ovat sellaisia supistuksia jotka tarkoittavat synnytyksen käynnistyneen. (Minulla oli raskausaikana kivuliaita supistuksia kävellessä, mutta ne alkoivat aina kyljestä ja siis ihan erilaisia kuin nämä). No, aikaisemmat 2 synnytystä olivat alkaneet vesien menolla, joten tilanne oli tavallaan ihan uusi! Tunnin verran makoilin sängyllä ja suppareita tuli 3-4min välein. 3.30 herätin mieheni, ja kerroin että varmaan on lähdön hetki kohta. Olimme puhuneet, että jos synnytys alkaa supistuksilla, emme kauaa kotona niitä ihmettele koska edellisestä synnytyksestä 11kk, ja ajatus oli että tämä synnytys voi edetä siitä syystä aika nopeastikin. Olimme sairaalalla n. klo 5 ja klo 6 pääsin käyrille. Suppareita tuli siis koko ajan sen 3-4min välein. Kohdunsuu 2cm auki siinä vaiheessa.. ajattelin, että ompas kivaa jos aukeen todellakin näin hitaasti.. Käveltiin ja istuskeltiin synnytysvastaanotossa pari tuntia ja klo 8 uudestaan käyrälle ja tutkimuksiin. Silloin 4cm auki..voi jeesus, sentti per tunti! Kiva kiva..ja suppareita siis tiuhaan :/ No jatkettiin sairaalan käytävillä vaeltelua.. Sain klo 9 peräruiskeen ja sen toimituksen jälkeen tunsin suppareiden todella vahvistuvan. Klo 10 suunnitellusti käyrille ja tutkittavaksi..ja voila olinkin jo täysin auki. Siitä sitten kävellen saliin, kätilön kysellessä matkalla ponnistuttaako..ei ponnistuttanut, mutta supistukset olivat kyllä viedä järjen ;) Salissa kätilöt laittoivat pikapikaa sängyn ja tarvikkeet valmiiksi minun nojaillessa seiniin supistusten voimasta. Kyselivät vaan, että ponnistuttaako..no, ei ponnistuttanut. Pääsin sängylle ja kätilö kokeili kuinka korkealla vauvan pää vielä on.. vedet eivät siis olleet vielä menneet ja vauva siksi vielä aika ylhäällä.. kätilöt miettivät kalvojen puhkaisua, johon ilmeisesti olisi pitänyt kutsua lääkäri paikalle, mutta kätilön pyöräyttäessä pari kertaa sormella vedet menivätkin.. Sen jälkeen kärvistelin supistuksien tuskissa n. 40min, että vauva laski niin alas, että sain aktiivisesti ponnistaa. Ponnistin kaikkien voimieni vallassa vimmatusti, ja vauva syntyikin 2min ponnistamisen jälkeen. <3
6.1. heräsin yöllä 2.40 siihen, että oikeaan lonkkaani etupuolelle sattui jotenkin ihmeellisesti. Tälläista ei siis ennen ollut tuntunut. Lähdin käymään WC:ssä ja siinä noustessani huomasin, että minuahan supistelee. Supistukset lähtivät tuolta alhaalta ja tunnistin ne kyllä, että nämä ovat sellaisia supistuksia jotka tarkoittavat synnytyksen käynnistyneen. (Minulla oli raskausaikana kivuliaita supistuksia kävellessä, mutta ne alkoivat aina kyljestä ja siis ihan erilaisia kuin nämä). No, aikaisemmat 2 synnytystä olivat alkaneet vesien menolla, joten tilanne oli tavallaan ihan uusi! Tunnin verran makoilin sängyllä ja suppareita tuli 3-4min välein. 3.30 herätin mieheni, ja kerroin että varmaan on lähdön hetki kohta. Olimme puhuneet, että jos synnytys alkaa supistuksilla, emme kauaa kotona niitä ihmettele koska edellisestä synnytyksestä 11kk, ja ajatus oli että tämä synnytys voi edetä siitä syystä aika nopeastikin. Olimme sairaalalla n. klo 5 ja klo 6 pääsin käyrille. Suppareita tuli siis koko ajan sen 3-4min välein. Kohdunsuu 2cm auki siinä vaiheessa.. ajattelin, että ompas kivaa jos aukeen todellakin näin hitaasti.. Käveltiin ja istuskeltiin synnytysvastaanotossa pari tuntia ja klo 8 uudestaan käyrälle ja tutkimuksiin. Silloin 4cm auki..voi jeesus, sentti per tunti! Kiva kiva..ja suppareita siis tiuhaan :/ No jatkettiin sairaalan käytävillä vaeltelua.. Sain klo 9 peräruiskeen ja sen toimituksen jälkeen tunsin suppareiden todella vahvistuvan. Klo 10 suunnitellusti käyrille ja tutkittavaksi..ja voila olinkin jo täysin auki. Siitä sitten kävellen saliin, kätilön kysellessä matkalla ponnistuttaako..ei ponnistuttanut, mutta supistukset olivat kyllä viedä järjen ;) Salissa kätilöt laittoivat pikapikaa sängyn ja tarvikkeet valmiiksi minun nojaillessa seiniin supistusten voimasta. Kyselivät vaan, että ponnistuttaako..no, ei ponnistuttanut. Pääsin sängylle ja kätilö kokeili kuinka korkealla vauvan pää vielä on.. vedet eivät siis olleet vielä menneet ja vauva siksi vielä aika ylhäällä.. kätilöt miettivät kalvojen puhkaisua, johon ilmeisesti olisi pitänyt kutsua lääkäri paikalle, mutta kätilön pyöräyttäessä pari kertaa sormella vedet menivätkin.. Sen jälkeen kärvistelin supistuksien tuskissa n. 40min, että vauva laski niin alas, että sain aktiivisesti ponnistaa. Ponnistin kaikkien voimieni vallassa vimmatusti, ja vauva syntyikin 2min ponnistamisen jälkeen. <3
Lähtölaskenta alkoi oikeestaan ti-ke yönä... Valvoin koko yön kipeiden supistusten kanssa, välit oli 2-9 minuuttia ja tosi epäsäännölliset, joten kärsin vaan kotona.
Keskiviikko aamuna soitin synnytysvastaanottoon että millon saan tulla, ku ei oikeen enää pysty oleen, sovittiin et käyn neuvolalääkärillä tarkistamassa tilanteen, ku mulla sinne oli aamulla aika...
Lääkäri tarkisti kohdun tilanteen, sormelle auki ja kanava lyhentynyt, ei pitäs mennä montaa päivää... teki sit myös painoarvion, 3600g... huokasin, et onneks taitaa jäädä alle 4kilon, ku pelkäsin lähtee alateitse synnyttämään jos tulee iso vauva.
Ke iltana viiden aikaan lähettiin synnytysvastaanottoon... lepäilin siellä, sain kipupiikin, josta ei ollut mitään apua! Puolilta öin siirryttiin sitten saliin. Kalvot puhkaistiin samantien ja laitettiin epiduraali. Sit vaan ooteltiin ja ooteltiin...
Kuuden aikaan torstai aamuna aloin ponnistelemaan!
Tuskaa oli, tunnin jälkeen kätilö sanoi että nyt on kutsuttava lääkäri ja imukuppi paikalle kun ei mitään tapahdu! Sanoin et kyl se sieltä nyt tulee, en halua imukuppia.
Siihen tuli kuitenkin toinen hoitaja avuks, joka tuli polvilleen mun viereen siihen sängylle ja painoi koko painollaan mahasta vauvan takapuoleen vauhtia.
5.1. klo 7.12 oli "pikku" prinsessa maailmassa! <3
Kätilö sanoi ensimmäisenä: herranjestas, tää on ainaki viiskilonen, ihme jos oli tiukassa!
Muualle ei repeämiä tullutkaan paitsi sulkijalihas repeyty... Niitä tapahtuu kuulemma todella harvoin! No, siitä sit suoraan leikkaussaliin paikattavaks ja sit tarkkailuun, näin tytön seuraavan kerran 12 jälkeen...
Pääsimme sitten osastolle pariksi päiväksi huilaamaan.
Jos olisin tiennyt että tyttö painaa 4760g syntyessään, en olisi lähtenyt alateitse synnyttämään, että älkää hyvät ihmiset luottako niihin painoarvioihin!!!!!
Nyt sit toipumisaika 4-6 viikkoo, ei saa nostella vauvaa painavampaa, eikä mitään ponnisteluja/kyykistelyjä... istua ei voi ainakaan pariin viikkoon... virtsan ja ulosteen pidätys vaikeaa... Että semmonen kokemus!
Tämä oli minulle toinen lapsi, mutta eka alatie-synnytys, esikoinen leikattiin perätilan vuoksi.
Mutta nyt on niin ihana rakkauspakkaus tuhisemassa vierellä, joten eiköhän tämä huono kokemus unohdu jossain vaiheessa...
Keskiviikko aamuna soitin synnytysvastaanottoon että millon saan tulla, ku ei oikeen enää pysty oleen, sovittiin et käyn neuvolalääkärillä tarkistamassa tilanteen, ku mulla sinne oli aamulla aika...
Lääkäri tarkisti kohdun tilanteen, sormelle auki ja kanava lyhentynyt, ei pitäs mennä montaa päivää... teki sit myös painoarvion, 3600g... huokasin, et onneks taitaa jäädä alle 4kilon, ku pelkäsin lähtee alateitse synnyttämään jos tulee iso vauva.
Ke iltana viiden aikaan lähettiin synnytysvastaanottoon... lepäilin siellä, sain kipupiikin, josta ei ollut mitään apua! Puolilta öin siirryttiin sitten saliin. Kalvot puhkaistiin samantien ja laitettiin epiduraali. Sit vaan ooteltiin ja ooteltiin...
Kuuden aikaan torstai aamuna aloin ponnistelemaan!
Tuskaa oli, tunnin jälkeen kätilö sanoi että nyt on kutsuttava lääkäri ja imukuppi paikalle kun ei mitään tapahdu! Sanoin et kyl se sieltä nyt tulee, en halua imukuppia.
Siihen tuli kuitenkin toinen hoitaja avuks, joka tuli polvilleen mun viereen siihen sängylle ja painoi koko painollaan mahasta vauvan takapuoleen vauhtia.
5.1. klo 7.12 oli "pikku" prinsessa maailmassa! <3
Kätilö sanoi ensimmäisenä: herranjestas, tää on ainaki viiskilonen, ihme jos oli tiukassa!
Muualle ei repeämiä tullutkaan paitsi sulkijalihas repeyty... Niitä tapahtuu kuulemma todella harvoin! No, siitä sit suoraan leikkaussaliin paikattavaks ja sit tarkkailuun, näin tytön seuraavan kerran 12 jälkeen...
Pääsimme sitten osastolle pariksi päiväksi huilaamaan.
Jos olisin tiennyt että tyttö painaa 4760g syntyessään, en olisi lähtenyt alateitse synnyttämään, että älkää hyvät ihmiset luottako niihin painoarvioihin!!!!!
Nyt sit toipumisaika 4-6 viikkoo, ei saa nostella vauvaa painavampaa, eikä mitään ponnisteluja/kyykistelyjä... istua ei voi ainakaan pariin viikkoon... virtsan ja ulosteen pidätys vaikeaa... Että semmonen kokemus!
Tämä oli minulle toinen lapsi, mutta eka alatie-synnytys, esikoinen leikattiin perätilan vuoksi.
Mutta nyt on niin ihana rakkauspakkaus tuhisemassa vierellä, joten eiköhän tämä huono kokemus unohdu jossain vaiheessa...
Mariija paljonko olit auki kun kalvot puhkaistiin? Mulla nimittäin tiistaina käynnistys ja aattelin vaan et paljonko täytyy olla auki et kalvot puhkaistaan...
Ja mites sä luulet että jos ei luoteta painoarvioihin niin miten osataan vaatia sektiota? ;) ;) Kun sanoit että älkää hyvät ihmiset luottako painoarvioihin.. :D
Noin isoja vauvoja mitä sulle tuli, tulee harvoin joten harmi juttu ettei just sun kohdalla toi painoarvio pitänyt ollenkaan paikkaansa. :/
Ja mites sä luulet että jos ei luoteta painoarvioihin niin miten osataan vaatia sektiota? ;) ;) Kun sanoit että älkää hyvät ihmiset luottako painoarvioihin.. :D
Noin isoja vauvoja mitä sulle tuli, tulee harvoin joten harmi juttu ettei just sun kohdalla toi painoarvio pitänyt ollenkaan paikkaansa. :/
Just_Pam
Näppärä viestien naputtelija
Nää on kyllä sitten mahtavia luettavia nämä synnytyskertomukset! Ja mitä jännitysnäytelmiä.
Aika hurja Peikko-12:n synnytys, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
Ja Mariija: Mun ystävä synnytti tuossa 3vkoa sitten myös "pikkupojan" (4810g/53,5cm). Hänellä kaikki meni hyvin ja Poika on kovin tyytyväinen oloonsa ja nukkuu hyvin :). Tsemppiä sinulle paranemiseen!
sjk79: Sun synnytys niinkuin vain tapahtui, kuulosti helpolta ja mutkattomalta, ihan kuin olisit synnytyskone (hyvässä mielessä). Miten koit kivut kun synnytit kuitenkin luomuna?
Aika hurja Peikko-12:n synnytys, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
Ja Mariija: Mun ystävä synnytti tuossa 3vkoa sitten myös "pikkupojan" (4810g/53,5cm). Hänellä kaikki meni hyvin ja Poika on kovin tyytyväinen oloonsa ja nukkuu hyvin :). Tsemppiä sinulle paranemiseen!
sjk79: Sun synnytys niinkuin vain tapahtui, kuulosti helpolta ja mutkattomalta, ihan kuin olisit synnytyskone (hyvässä mielessä). Miten koit kivut kun synnytit kuitenkin luomuna?
sjk79
Oman äänensä löytänyt
Joo, kyllä aika synnytyskone oon :D Kahdessa ekassa synnytyksessä käytin ilokaasua. Ensimmäisessä vedin siitä "överit", tokassa ehdin hönkästä pari kertaa ennen ponnistamista ja nyt tosiaan en ottanut edes sitä. Kyllähän ne kivut aikamoiset on, kylvin ihan hiessä ja sanoinkin miehelleni, että mun ei ole kuuma - nyt näet mitä on tuskanhiki ihan sanan varsinaisessa mielessä :D Mulla on jostain syystä sellanen päänvika, että haluan tuntea sen synnytyksen ja siksi vetää mahd. luomuna. Ja nyt kun tämä oli oletettavasti viimeinen vauva, niin halusin yrittää olla ilman sitä ilokaasuakin ja näin sitten kävi. Toki tämä kolmas oli pisin synnytykseni (hiukan vajaa 9h), mikä on ihan hassua - luulisi että olisi mennyt ihan toisin. Varsinkin kun edellisestä synnytyksestä 11kk. (Kakkosen synnytys 4h44min!). Jotenkin oli oletus, että kolmonen tulisi jotenkin vauhdilla. Sen takia olinkin varmaan ajatellut etukäteen pärjääväni ilman ilokaasua ;) No, mutta kaikki meni kuitenkin hienosti, synnytyksestä hyvä fiilis ja taas on sellanen olo jälkeenpäin että eihän se nyt niin paha homma ollutkaan, kyllä sinne vielä voisi neljännenkin kerran mennä! :D Ja sitten mulla on pelko esim. epiduraalista, että se pidentäisi synnytystä ja häiritsisi synnytyksen omaa luonnollista kulkua. Mutta nää on vaan tosiaan mun omia päänvikoja, ja suosittelen ottamaan epiduraalin jos tuntee itsensä ja tietää ettei kestä/jaksa synnyttää ilman. Kyllä se sen verran infernaalista touhua on :D Mutta ajaijai miten ihania vauvat on <3
Voin hempalle vastata omalta osaltani. Eli esikoisen aikana ku eka lääkkeillä käynnisteltiin ja lopuksi alko tapahtua jotain niin mulla puhkastiin kalvot ku olin 1 tai 2cm auki en tarkkaan muista mutta max2cm olin auki kun en koko session aikana enempää auennu mut voi olla et olin vaan sen sentinki. En tiedä sit toimiiko eri tavalla jos sillä systeemillä käynnistetään mut näin mulla:)