Synnytyskertomukset♥

Jos minäkin pikaisesti kun likka nukkuu yön tissimaratonin jäliltä :)

Eli mullahan tosiaan alkoi ne viimesimmät supistukset, jotka jo sitten johtivatkin vihdoin ja viimein tulokseen, sillon 20.1 rv 39+5 illalla joskus klo 22. Aamuyöllä ne tuli 10min välein suht kipeänä mutta hyytyivät aamuun mennessä taas..niinkun monia kertoja aiemminkin. Päivällä tuli kipeitä mutta harvoja supistuksia. Niin usein kuitenkin että nukkuminen oli aikalailla mahdotonta. Illalla 21.1 rv 39+6 viiden aikaan ne tiheni taas alle 10min. Synnärille lähdettiin kymmenen tienoilla, välit tässä vaiheessa 4-5min. Sairaalaan tultaessa olin auki vain saman minkä kaksi viikkoa aiemminkin, sormelle ja kaulakanavaakin jäljellä vielä hieman. Siinä arvottiin hetki että kotia vaiko yöksi seurataan, päätettiin jäädä. Ravasin svon aulaa ympäri raivokkaasti että saataisiin supistuksille tempoa. Yhden aikaan yöllä tarkistus, 2-3cm auki, jes! Vedet meni itsellään ja siitä alkoikin hurjat supistukset. Oksensin, vaikeroin ja tärisin hervottomasti! Synnytyssaliin ja epiduraali selkään. Edelleen auki samat muutama sormi!!?? Apua. Kätilö jätti meidät yrittämään unta. Mietittiin miehen kanssa mikä on kun olin niin kamalan kipeä ja oksettikin, paineen tunne takapuolessa samanlainen kun ponnistaessa..No, mies torkahti ja minä kellotin jäätävää paineen tunnetta takapuolessa; 2min väliä, kesto puoltoista minuuttia. Huh. Kätilö tulee takaisin ja sanon että nyt kyllä ponnistuttaa, saa pidättää tosissaan. Kohdunsuu 7cm auki! Hurjaa! Mies tulee vessasta ja minä sanon että kohta työnnetään, olisitte nähneet ilmeen :wink lisää epia hieman ja kohdunsuu 10cm..saa ponnistaa, helpottaapa oloa kummasti. Muutamia työntöjä, supistukset tulee muutaman minuutin välein..10min ja likka ulkona klo 6.50 22.1 rv 40 + 0♡ jälkeiset vei toisen 10min. Synnytys ilmeisesti virallisesti alkanut sillon yhden maissa, eli kokonaiskesto 5h 50min. Vaikkakin kyllä tätä tyttöä tehtiin oikeasti paljon kauemmin, kaikki ne supistukset on sitten kuitenkin auttaneet eteenpäin. Onneksi emme lähteneet kotiin enää sillon yöllä tai en olisi omin avuin sairaalaan enää päässyt, niin kipeä olin!

Likka siis 3500gr ja pituus 50cm. Pipo 33cm.

Muoks. Repeämiä ei tullut, kaksi tikkiä laittoivat kun oli pinta nirhaumat jotka vuoti jonkun verran...kuulemma limakalvoni sen tyyppinen että vuotaa..
 
Muokattu viimeksi:
Minäkin pikaisesti. Kohta nukkumaan. Ensimmäinen kipeähkö supistus 4.44 toinen sitten 10min kuluttua. Aatelin että taasko tätä?! No seuraava 5min kuluttua.. sitten suoraan 2min välein. Hädissäni herätin miehen ja hälytin lapsenvahdin. Oli pakko jättää lapset 5min yksin kun oli jo pakko mennä. Tunnin ajomatka oli ihan hirveä. Sairaalaan tulimme 6.30. Sairaalalla 5cm auki ja sain kohdunkaulapuudutteen. Se oli hyvä. Vei sen pahimman kivun. Klo 8.15 olin 9cm auki ja päätettiin puhkaista kalvot. 8.20 sain alkaa ponnistaa ja tyttö syntyi 8.25. Oli kyllä minun nopein synnytys ja hyvä mieli jäi!
 
Aivan todella jännittävä aamuyö siis takana!! Mutta ihanaa! :)
 
Ei tullu tavallaan maratonia mellu sinun synnytyksestä. Mukavan kuuloinen synnytys kunhan vain sait synnytyksen käyntiin.
 
Pitää kirjottaa nyt heti tuoreesta muistista. Eli eilen päivällä puistoiltiin ja tehtiin ruokaa ja käytiin kaupassa ja oltiil vielä illalla naapureilla kylässä, olotila oli fyysisesti yllättävän hyvä ja odotin tämänpäiväistä lääkäriä. Sitten iltayöstä luin kirjaa kun en saanut unta. 1.30 päätin yrittää nukkumista. Heräsin 2.30 järkyttävään paineentunteeseen ja kipuun alavatsalla. Mietin että mikäs hitto se oli.
Nukahdin uudestaan ja heräsin vartin päästä samanlaiseen tunteeseen. Mietin että voisko olla..? Päätin kattoa kellosta ajan ja oottaa että tuleeko vielä lisää. Tuli 11 min päästä ja kovempana ku edellinen, kesto n.2min. Aloin tyhjentää pyykkikonetta kuivuriin ja pakkaamaan sairaalakassia loppuun varmuuden vuoks. Vessassa käydessä alko tulla kirkasta limaa. Supistuksia tuli siinä tunnin sisällä sen verran monta todella kovaa että kun 3vee heräs kuumeisena itkemään niin sanoin miehelle että hakee naapurin avuksi ja soittaa kauempana asuvat tukijoukot myös paikalle.
Tässä vaiheessa kello oli vähän yli 4. Mies menk suihkuun. Mä etin loppuja kamoja, pakkasin lapsille reput jos joutuvat yökylään ja siivoilin (voitteko kuvitella :D) vähän. Välillä lankesin polvilleni hengittämään ja mietin että helevetti nää voimistuu ja tihenee koko ajan. Mies huus suihkusta että soita sairaalaan, soitin ja antoivat luvan tulla. Laitettiin tens lätkät mulle selkään ja naapurin tultua lähettiin. Matkalla hissillä kellarin autotalliin tuli kaks supistusta jotka kestin polvillani lattialla kiroillen ja tens buustinappula päällä :P
Matkall tuli kolme pahaa supistusta, sairaalan parkkikselle tultaessa väli oli 2-3min. Matka autolta 5krs oli piiiiiiitkä. Ovella ootellessa tuli yks paha, kätilö sano että heti ku pystyt kävelemään ni sali on tuollapäin.
No kipsuteltiin sinne ja kävin vessassa mistä ei kyllä tullu mitn koska pää paino jo niin alhaalla. Olin lattialla polvillani ja kun kätilö kysy mitä haluaisin tehä ni pyysin ilokaasua. Aloin vetää sitä. Kukaan ei puhunu ja en halunnu että muhun kosketaan. Vähän ajan päästä pyysin miestä irrottamaan ten lätkät ja jatkoin kaasua. Puolisen tuntia lattialla oltuani kätilö sano että nyt pitäs kyllä tutkia kun vaikutan aina tuskaselta. Nousin sängylle kontilleen. Vedin kaasua ja nojasin siihen sängynpäätyyn. Klö teki tutkimuksen siinä mun ollessa kontillaan. 6-7cm auki, ei mitään reunaa, en siis voi enää saada kohdunkaulanpuudutetta. Heheh, jatkoin kaasun hönkimistä ja join pillillä mehua. Oli hiljasta, en huutanu, kukaan ei puhunu. Sydänäänet jumputti nätisti. Tunsin kun vauva laskeutu alemmas. Sanoin että kuolen :D jollon kätilö katto ja totes että täysin auki voin ponnistaa ku siltä tuntuu.
Käännyin kyljelle, mies otti jalasta kii ja tuki. Vedin kaasua ja ponnistin niin maan perkeleesti :D Kätilö tsemppas ihanasti ja kerto aina että mitä näkyy. Tunsin joka ikisen kiertoliikkeen jonka vauv teki ja jok humauksen minkä se meni alaspäin. Se oli hurjaa, teki tosi kipeetä mutta oli samalla tosi upeaa. 12min ponnistin kuulemma. Muistan sen repivän, polttavan tunteen joka samalla oli tosi vapauttavaa. Tunsin että nyt seuraavalla se on ulkona ja työnsin niin kovaa kun lähti. Ainoo ikävä asia oli kun se kaasumaski irtos koko ajan siitä letkusta :sad001

6.17 oli tyttö syntynyt ja mä olin ihan että häh. Ilman puudutuksia 3t47min synnytys ekasta supistuksesta, alusta loppuun. Huh! Jälkeiset tuli 10min päästä täydellisinä ja paino kilon yhteensä :O
Ja vauvakin oli komeat 4184g vaikka mä koko ajan luulin että se ois pieni.

Osastolla oltiin se 7h ja nyt ollaan kotona.

Upea kokemus. Mutta en sano että uudestaan vaan että tähän oli hyvä lopettaa.
 
Ei haittaa... ihanaa lukea. :) sit, kun se päätti haluta maailmaan, ni tuli nopeesti. Synnytyksesi kuullosti ihanalle ja voimauttavalle niin, kuin itsekkin sanoit. Voi vitsi, olisipa itsellänikin jotain tuollaista. ♡ :)
 
Jospa minäkin vihdoin ja viimein saisin kirjoitettua synnytyskertomuksen :)

Heräsin 18.01 aamusta 5 jälkeen käymään pissalla ja juomaan, wc käynnin jälkeen tunnen kun jotain lorahtaa housuun. Ei muuta kun tarkistamaan tilanne ja housuista löytyy vaaleanpunaista nestettä. Tässä vaiheessa laitan siteen ja jään seuraamaan tilannetta (odottamaan supistuksia tai lisää nestettä). Kömmin takaisin sänkyyn josko saisin vielä unenpäästä kiinni. Torkahdin hetkittäin ja havahduin muutamaan kipeään supistukseen, mutta sain nukuttua 9.00 asti kunnes keskimmäinen heräsi. Herätin miehen sanoin: huomenta rakas, voi olla et saat maailman parhaan syntymäpäivälahjan (miehellä siiis oli syntymäpäivä). Noustiin ylös keittelemään kahvia ja aamupalalle. Soittelin synnärille varuiksi vähän ennen 10 ja kysyin voinko odotella kotona, vastasivat et olisi hyvä jos tulisit näytille varuiksi. Sit alettiin soittelemaan hoitopaikkaa lapsille ja pakkailemaan omia, sekä lasten vaatteita.

Sairaalalle päästiin 12:09 ja sisätutkimus. Kohdunsuu takana kaula sormelle auki, vauva ei kiinnittynyt. No ei muuta kuin odottelemaan supistuksia. Oltaisiin saatu lähteä vielä kotiin, mutta totesin etten halua. Synnärillä oli hiljaista päästiin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä "kammariin" joten mieskin sai olla tukena. Keinuttelin sit odotellessa keinutuolissa joka helpotti oloani. 14:30 menen lämpimään suihkuun, joka helpottaa aluksi, mutta jonkun aikaa suihkussa oltuani supistukset alkaa tekemään jo kipeää (olin suihkussa noin tunnin). Kun tulen pois suihkusta alkaa supistusten väli taas harventua ja eivät tee niin kipeää.

17:10 lähdetään miehen kanssa kävelemään ympäri sairaalaa, josko vaikka supistukset tihentyisi. Eipä tihentynyt supistukset kävellessä, mutta kun pääsin lepäämään niin sit alko tuntumaan. Apua sain lämpötyynystä joka oli alaselällä sekä alavatsalla. 19:30 tutkittu kohdunsuun tilanne, kohdunsuu edelleen takana mutta auki 3-4cm edelleenkään vauvan ei ole laskeutunut. Sisätutkimuksen jälkeen mies lähtee käymään kotona ja minä majottauduin suihkuun. Suihkussa oleilin taas reilun tunnin ja supistukset meinasi loppuvaiheessa jo pistää mut polvilleen suihkunlattialle. Oli pakko tulla pois suihkusta, vaikka suihku helpottikin omaa oloa. 20:40 tutkittu taas kohdunsuun tilanne, kohdunsuu edelleen takana, mutta auki 5cm (vihdoin pääsin synnytyssaliin).

20:42 siirrytty synnytyssaliin, jossa saan ilokaasun käyttöön. Samalla laitetaan varuiksi antibiootti tippumaan suoneen (streptokokin varalta). 21:40 menee lapsivedet ja siitähän ne supistukset sitten räjähti kunnolla käyntiin. Ilokaasu nostetaan jo 60%, pyydän saada kohdunkaulanpuudutteen. Lääkäri tulee laittamaan puudutteen noin puoli 11, kivut helpottaa edes vähän. Vähän puudutteen laiton jälkeen mies saapuu takaisin sairaalalle. Hetken aikaa siinä jutellaan niitä näitä supistusten välillä. Kivut yltyy jossain vaiheessa taas todella pahoiksi ja pyydän saada jotain apua niihin, saan 4 kpl:tta aqua-rakkuloita alaselkään klo 00:15. Rakkulat vievät supistuskivun pois alaselästä, muttei alamahalta.

00:28 vihdoin ja viimein täysin auki. Itse en tunne ponnistamisen tarvetta ja kivut on todella pahat. Totean kätilölle etten tunne ponnistamisen tarvetta, enkä kestä enää kipua. Kätilö toteaa vauvan syntyvän ihan pian. Minä totean ettn pysty/jaksa enää ponnistaa. Väittelemme hetken aikaa kätilön kanssa tästä aiheesta. Minä vedän itseni kunnon pöhnään ilokaasusta, jotta kivut helpottaisi edes hetkeksi.

Tämän jälkeen alkaakin sitten tapahtua ryminällä. Huoneeseen saapuu kellon soitosta 2 kätilöä lisää. 1 istuu koneelle ja kirjaa tapahtumia. Minä menen kyljelleni josko siinä olisi helpompi ponnistaa. 00:55 alkaa aktiivinen ponnistusvaihe. Vieläkään en tunne ponnistamisen tarvetta, ponnistan kun kätilöt kkäskevät ponnistaa. Tässä vaiheessa vasemmalla puolellani oleva kätilö minun ponnistaessa painaa vauvaa alemmas mahani päältä. Kätilöharjoittelija ja häntä opastava kätilö häärää alapäässä. Tunnen kun pää alkaa syntyä ja tässä vaiheessa vauvaa aletaan avustamaan pihalle. Pään ollessa pihalla kätilöt alkavat avustamaan vauvaa olkapäistä pihalle (tytöltä murtuu tässä rytäkässä solisluu, joka tosin selviää vasta 2 päivää myöhemmin lääkärintarkastuksessa). Minä huudan ku hyeena tässä vaiheessa et paikat repee ja pahasti. Vihdoin ja viimein 01:02 tyttö syntyy, painoa 4,185g, pituutta 51cm ja pipo sen 36cm. Kätilökin toteaa ettei ole mikään pieni tyttö. Minullehan painoarvioksi kerrottu lasketunajan tienoilla noin 3,6 kg tähän olin tuudittautunut ja tuo iso koko oli YLLÄTYS. Sain tytön ihokontaktiin ja samalla tutkittiin alapään vauriot. Omaksi yllätykseksi ei repeämiä, eikä edes nirhaumia jotka olisivat vaatineen tikkejä.

Kaikesta "draamasta" huolimatta minulle jäi positiivinen mieli synnytyksestä, ei traumoja eikä pelkoja. Annoin jopa synnytyksestä arvosanaksi 9.

Anteeksi, että tuli tällänen romaani tästä synnytyskertomuksesta :)
 
Kirjoittelen teille omani kun saan virallisen paperin käteeni ja pääsen tänään kotiin koneelle.
 
Tässä oma synnytyskertomukseni:
Herätyskello soi 6.20, että ehtisin viedä meidän teinin bussille seitsemäksi. Laitoin kahvin ja menin vessaan. Vessassa huomasin vuotavani verensekaista limaa. Haa, limatulppaa! Huikkasin teinille, et tänään ei tarvikka lähtee kouluun, meillä tulee lähtö tänään. Tiesin sen 100%n varmasti, sillä limatulppa on mulla jokaisessa synnytyksessä tullut vasta synnytyksen aikana. Tulin keittiöön ottaan kahvia, kello oli 6.45. Istuin alas ja tuli ensimmäinen supistus. Tiesin heti, että nyt mennään. Supistus oli niin erilainen. Herätin samantien miehen ja sanoin, et tulee syömään aamupalaa, meijän pitää lähteä kohta. Supistusten välit heitteli 5-10 min, mutta tuntuma oli aivan eri kuin aiemmissa supistuksista. Ei ne oikeastaan tuntuneet ilkeitä. Kello kahdeksalta oltiin valmiina lähtemään, vaikkei välit mitenkään vielä olleet säännölliset. Teini jäi pikkutyttöjen kanssa kotiin ja anoppi soitettiin tulemaan paikalle, kunhan aamutoimiltaan ehtii. Matkalla on toistakymmentä kilometriä jatkuva tietyö, jonka kuopat jäi hyvin mieleen.. Muuten matka taittui yllättävän mukavasti ja penkinlämmitin tuntui mukavalta alaselässä.
Yhdeksältä oltiin TYKSissä. Odotettiin nätisti äitipolille ilmoittautujien jono loppuun, vaikka synnyttäjät saisi etuilla. Mies jo vähän meinas hermostua, mutta rauhoittelin siitä puhinan lomasta, et ei oo vielä paha, ootellaan. Lopulta pääsin käyrille ja siinä kuunneltiin tasaista jumputusta. Siinä alkoivat myös supistukset vyöryä tasaisin välein. Vauva potkaisi anturia ja siitä kuului sellainen viuh-ääni. Mies kysyi, et Tuleeks sieltä koira kans..? Mä repesin ihan totaalisesti, nauroin hysteerisenä, enkä saanut sitä loppumaan ees supistuksen aikana.. Kätilö kun tuli, ihmetteli.. Kerroin sille mitä oli puhuttu ja aloin taas nauraa. Se sanoi, et älä nyt naura, sulta menee vedet pian :-)
Olin 4cm auki ja siirryttiin suoraan synnytyssaliin (paremmin kai huone). Lähin vessa oli remontissa, joten joutuisin juoksemaan vessassa käytävän toisessa päässä. No, kaikkee ei voi saada. Kysyttiin kipulääkityksestä. Ei ainakaan toistaiseksi tarvetta. Istuin keinutuolissa alkuun, sitten siirryin sänkyyn kumartelemaan mekkaan päin tyynyihin nojaillen. Yhdeltätoista otettiin taas käyrää ja sovittiin sama tarkistettavaksi kahdeltatoista. Menin käyrän jälkeen vessaan, mutta siitä ei sitten enään tullutkaan mitään. Hilasin itseni pikkuhiljaa takaisin huoneeseen ja sanoin miehelle, et nyt tuli sellainen supistus, et voitais soittaa jotain lääkitystä. Mies soitti kelloa ja kätilö tuli paikalle. Kello oli varttia vailla kaksitoista. Juteltiin, et ehkä kohdunkaulapuudutus. Kätilö tutkaili asiaa, sanoi, et jos kiirettä pidetään, niin ehkä. En oikein ymmärtänyt, enkä jostain syystä meinannut osata puhuakkaan enään, kunnes lopulta sit osasin kysyä, et kuin niin ehditään? Olin yhdeksän senttiä auki ja kätilö kysyi, et mennäänkö luomuna vai yritetäänkö hakea lääkäri? Olin tähänkin asti selvinnyt, niin saa mennä luomuna, päätin.
Aloin pikkuhiljaa ponnistella, jotta saatais kalvot rikki. Synnytykseen tuli mukaan joku lääketieteen opiskelija (nuori mies, tuntui olevan ihan hukassa, melkein kävi Sääliks..), jota kätilö koko ajan ohjeisti. Lopulta sain puristettua kalvot rikki, kello oli 12.01. Sitten olisi edessä enään pahin :-) Olin alkuun selälläni, mutta mun alkoi niin paljon polttaan selkää, et käännyin kyljelleni. Alkuun sekin tuntui huonolta, mutta loppujen lopuks se oli tosi hyvä asento ponnistaa. Roikuin miehen hihassa ja se piti mun jalkaa ylhäällä. Totesin, et mun tulee kyl hiki, kun kysyttiin, et miten menee. Muutamalla ponnistuksella tyttö olikin maailmassa kello 12.23. Täysin luomuna, virkeänä, 9 pisteen vauvana. Repeämiä tai nirhaumia ei tullut. Tyttö oli kooltaan 3660g, 51cm pitkä ja pipo oli 36cm.
Koko synnytyksen ajan mulla tuppas tulemaan niitä naurukohtauksia siitä koira-jutusta :-) Synnytys oli tosi helppo, mutta olihan se jo mun viides. Jos muistelee ensimmäistä synnytystä 18v sitten, niin hurja on ero. Nyt osaa jo antaa kropan tehdä hommansa, rentoutua ja mukautua tapahtuvaan. Mutta oli kyllä aivan ihana kätilökin!
Synnytysosastolla oltiin kahdeksaan asti illalla ja sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti, jossa innokkaat isotsiskot odotti jännityksellä. Opetellaan pikkuhiljaa elelemään uudella kokoonpanolla ja toistaiseksi kaikki on tosi hyvin :-)
 
26.1.2015 maanantaina aamulla olin nukkunut melko pätkittäin kun olin ravannut vessassa kahden tunnin välein yöllä. se nyt tosin ei ole mitenkään yllättävää loppuraskaudessa, kuten tiedämme :wink Nousin ylös klo 7 ja menin pissalle, esikoinen nukkui, miehen kello soitti juuri. Pyyhin ja vilkaisin toiveikkaana (kuten joka kerta) paperia.. Siinä se oli, vaaleanpunainen paperi ja pöntössä jotain veresekaista vähän. Kiljuin jes jes jes ja mies tuli hätääntyneenä paikalle, että mikä hätänä. Siinä heti närkästyin ja kysyin, että jos huudan jes, kuinka usein se viittaa hätään ja huoleen. Sopuisa synnytyspäivä sai alkunsa :wink

Aloin saman tien tuntea supistuksia, pieniä tosin, joten en puhunut miehelle mitään. Teimme aamutoimet ja puettiin likka päiväkotia varten. Jossain välissä sanoin miehelle, että kolmen minuutin välein tulee supistus, että ei varmaan tee kokonaista päivää töissä enää. Juuri ennen kahdeksaa kun mies oli lähdössä viemään likkaa teimme päätöksen, että hän ei töihin mene. Siinä vaiheessa supparit oli tullut tunnin 2-3min välein kestäen noin 50 sekunttia kerta. Liikuin koko ajan. En voinut uskoa todeksi ja en halunnut niiden loppuvan. Laitoin Elastisen Vain Elämää -biisit soimaan, tanssahtelin ja fiilistelin. Tärkeintä, söin ainakin sata paahtista samalla :D Puoli yhdeksän mies tuli kotiin munkkien kanssa lähileipomosta ja sitten odoteltiin sitä, että pääsemme lähtemään.

Puoli kymmenen otin yhteyden svolle ja kerroin tilanteeni. Kun kuulivat että eka synnytys kesti kaikkineen 6h, sain ohjeen lähteä laitokselle. Vetkutin vielä tunnin kotona, kun eihän vedetkään ollut vielä mennyt!!
Yhdeltätoista oltiin käyrillä, jossa maatessa supistuksia piirtyi vain kolme 20min tarkastuksen aikana. Olin auki 3cm, kanavaa sentti ja pää vielä takana. Kotiin ei minua kuitenkaan lähetetty, ettei käy köpelösti. Noin puoli tuntia kävelin Tayssilla, mies siirsi samalla auton. Mentiin hakemaan sitten jotain panadolia tms, kun supistukset alkoivat viedä jo tuntumaa jaloista ja sattui oikeasti. Täti tarkasti ja olin 4cm auki. Sovittiin, että siirryn saliin valmisteltavaksi, koska halusin epin. Kello oli kahdentoista ja puoli yhden välillä. Synnytyssaleissa ei ollut ruuhkaa eikä kiirettä. Kätilöt olivat lounaalla :) Sain ihanan kätilöopiskelijan hoitamaan tilannettamme eteenpäin, hänen ohjaajansa vain kuittasi, että hyvissä käsissä olette. Ja niin kyllä oltiinkin!

Sain ilokaasua. Otin sitä vähän skeptisesti vastaan, koska pelkäsin että alan voimaan pahoin. Vitsi mitkä tötsyt! Moro! Vahvuutena oli vain 30%. Tajuttiin että kamala nälkä, kun emme olleet syöneet kuin sen aamupalan ja ne munkit. Mies haki paninit noin klo 13, joita vedin ilokaasun kanssa ristiin. Siinä vaiheessa kaasun määrä nostettiin 50% koska kivut olivat pahentuneet. Sanoin kyllä, että ei mitään vaikutusta tai eroa huomaa. Mieskin otti tötsyt siinä välissä, pitihän sitä kokeilla :wink

Hieman ennen kahta kätilöt totesivat kehonkieleni kertovan, että puudutuksen aika oli käsillä. Olin samaa mieltä. Jännitti, koska olin todella skarppina ja tiesin mitä tapahtuu. Sain taitavan anestesia lääkärin joka pisti nopeasti ja kivuttomasti epin selkääni, sain välittömän helpotuksen ja jäimme odottamaan. Kello oli hieman yli 14. Puolelta oli vuoronvaihto. Uusi kätilö ja hänen kaverina kandi, joka pääsi ensimmäiseen synnytykseensä. En tiedä kumpaa jännitti enemmän, meitä vai häntä :) Myös tämä kaksikko oli oikein mukava.

Mies lähti hetkeksi keittämään kahvia ja soittamaan väliaikatietoja, minä jäin yksikseni. Melkein nukahdin. Kuitenkin kolmelta kätilöt tulivat tarkastamaan mikä on tilanne kohdunsuulla, silloin tunsin kääntyessä että jotain valahti alleni. Lapsivesia alkoi tihkumaan. Olin auki 9cm, kalvot edelleen kuitenkin "kiinni" ja vauvan edessä. Sain ohjeen tunnustella vointia ja tehdä mikä hyvältä tuntuu. Yritin vähän ponnistella ja muistella miten se tehtiinkään. Ennen neljää sanoin että nyt tuntuu siltä kuin ponnistuttaisi, tarkastivat ja sanoivat että pää vielä sen verran takana että ei hätää. Katsoivat myös että viimeksi ponnistusaika oli 1,5h, joten suosittelivat säästelemään voimia. Asia selvä, lähdin pissalle. Tulikin kakkahätä samalla. Pyyhkiminen oli mahdotonta kun alkoi supistamaan niin jumalattomasti. Vähän kuitenkin yritin :D Huusin miehelle, että soittaa kelloa. "kello on neljä" oli vastaus, huusin uudestaan, jälleen sain vastaukseksi kellonajan.. Huusin että soita nyt saatana sitä kelloa, että hoitajat paikalle. :D Ihan yhteisymmärryksessä jälleen...

Kello oli 16.00 kun hoitajat tuli huoneeseen, ja kerroin vaatimattomasti lähes huutaen että mun jalkojen välissä on jotain. Kätilö katosi ja sanoi että jahas, siellä on kalvopussi. Kalvo oli täyttynyt vedellä ja valahtanut alemmas, mies kurkkasi ja sanoi että ihan kuin vaalea vesi-ilmapallo olisi ollut kyseessä. Kätilö tökki ja tuuppi sitä hetken, sitten kandi hommasi jonkun välineen millä puhkaisivat sen. Muistan kommentin, että ompas se sitkeää. Vedet putosi jaloilleni sängyn viereen missä olin nojautuneena. Hetkellinen helpotus ja aloin kiivetä sänkyyn. Huusin että jotain sieltä tulee edelleen, sain kehotuksen mennä pitkälleni ja alkaa ponnistamaan. Olin päässyt kyljelleni kun huusin että nyt oikeasti jotain tulee, kätilö katsoi silmiin, hymyili ja totesi, että vauva se vaan on. Ponnista vain. Pääsin selälleni ja pää oli ulkona, sitten toinen olkapää, käskivät rauhoittamaan hetkeksi, en pystynyt tekemään mitään. Vauva valahti ulos, kuten myös loput lapsivedet. Kaikki tämä puhkaisusta syntymään tapahtui minuutissa. Kandi oli päästään pyörällä, minä aloin itkemään että mitä helvettiä, synnytinkö mä just ton. Aivan puhdas vauva joka rääkäisi tätin käsissä. huh. Jälkeiset kokonaisena yhdellä tuuppauksella 10min jälkeen.

Ymmärsin koko ajan missä mennään, olin skarppina, ei sattunut, siis aivan täydellistä. 9 pisteen tyttö, melkein kymmenen, toisen jalan varpaat sinerti niin täti otti pisteen pois. Olipa ikävä. Yhteiskesto lopulta 9h 15min. Me niin tehdään vielä kolmas! Niin, eikä nirhauman nirhaumaa! :)
 
Ihanaa lukea kaikkien kertomuksia. :-) Kaikilla on niin eri kokemukset.
Mun supistukset alkoi neljän maissa aamuyöllä (tiistaina 20.1). En ensin tajunnut että kyseessä on supistukset ja aloin kellottamaan vasta puoli kuuden maissa. Supistukset oli lyhyitä, 30-40 sek ja tulivat 2-4 minuutin välein. Kävin suihkussa pariin otteeseen, otin pari särkylääkettä ja yritin rentoutua eri asennoissa. Mies oli tietysti lähtenyt edellisenä päivänä työmatkalle Dubaihin, joten olin yksin ja yritin saada oloa paremmaksi.
Lopulta lähdin kättärille tarkistamaan tilanteen klo 7maissa ja lapsi syntyi klo 9.40! Luomuna mentiin.. aika hurjaa kyytiä!
Tarkemmat jorinat voi lukea mun blogista, juuri kirjoitin sinne vähän yksityiskohtaisemmin kokemuksia.. :-)
 
Tässä mun synnytyskertomukseni:
Mulla alettiin epäillä raskausmyrkytystä rv 38 ja seuraavalla viikolla torstaina epäilys vahvistui veri- ja virtsakokeissa kättärillä. Sain käskyn tulla lauantaina kontrolliin. Lauantaina 24.1. Lähdettiin miehen kanssa käymään aamupäivällä kättärillä, mukaan otin pelkän neuvolakortin kun ajattelin että mittaillaan taas vaan verenpaineet ja tarkistetaan sikiön vointi, veri ja virtsa. Lääkärin tuomio oli kuitenkin että mun täytyy jäädä osastolle tarkkailtavaksi, koska testien arvot oli huonontunu. No mies lähti sitten hakemaan kotoa mun sairaalakassia. Kun mies tuli takas hoitaja ilmesty siihen huoneeseen kertoon että pitäis mennä uudelleen lääkärin huoneeseen kun laitetaan ballonki.

Lääkäri kerto että olikin tullu siihen tulokseen että paras vaan käynnistää synnytys kun on jo niin hyvät viikot ja aina on riski että myrkytyksen oireet lähtee paheneen nopeesti. Ballonki laitettiin joskus kolmen maissa ja se tuli ulos ehkä kuuden aikaan. Kalvot puhkaistiin hieman ennen kahdeksaa ja yhdeksän jälkeen siirryttiin synnytyssaliin jossa aloitettiin oksitosiinitippa. Supistukset alkoi heti ballongin laiton jälkeen mutta vasta oksitosiinin myötä ne jäi pysyviksi ja alkoi tasaisesti kipeytyä. Supistusten väli oli oikeestaan heti 3-4 minuuttia. Laitoin tens-laitteen selkään ja jäätiin odotteleen edistystä. Vähän ennen kahta pyysin kivunlievitystä ja kätilö tarkasti tilanteen, ei mitään edistystä kalvojen puhkaisun jälkeen, eli auki 4cm ja kohdunkaula kokonaan jäljellä. Sain kipupiikin pakaraan.

Piikki auttoi noin tunnin vieden pahimman terän supistuksista, mutta nostin myös vähän väliä tensin tehoja. Parin tunnin päästä pyysin lisää kivunlievitystä. Kätilö ei tarkastanut edistystä ja antoi mulle kaksi panadolia ja kuumavesipullon. Pari tuntia myöhemmin kivut oli jo niin pahat että käskin miestä kutsumaan taas kätilön paikalle. Yritin käydä vessassa, mutta mitään ei tullut ulos, tunsin kovaa painetta ja ponnistustarvetta supistusten aikaan. Kätilö tarkisti tilanteen ja oli selvästi yllättynyt kun totesi minun olevan täysin auki ja kertoi että voin alkaa ponnistaa. Kello oli tuolloin 5.50. 17 minuuttia myöhemmin sain 9 pisteen tytön rinnalleni. Ponnistusvaiheesta en muista paljoa, olin aika peloissani kun en ollut ajatellut että se tulee näin pian enkä saa mitään kivunlievitystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, yksi nirhauma, johon yksi tikki. Mieheni oli etenkin ponnistusvaiheessa tosi paljon avuksi, sai mut rohkaistua jatkamaan vaiika olis tehny mieli luovuttaa.
 
Alotin kirjottaa tonne supistus kansioon mut siirsin sen tänne.. Tässä mun tarina tällee nopeesti...

En olis kyllä pystyny olee kotona supistusten kanssa.. Mulle laitettiin se käynnistys nauha noin 11.00 ja siirrettiin osastolle.. Ekat supistukset tuli noin klo 18 ja ennen ysiä oksensin kivusta.. Sillon kolme senttii auki ja kanavaa ei ollu.. Siirsivät saliin.. Sain heti ilokaasua ja alottivat epiduraalin laiton.. Noin 21.20 epiduraali oli paikallaan ja vetelin ilokaasuu.. Kätilö lähti käymään jossain ja sano et tässä voi vierähtää tovi et soittakaa kelloo jos tulee jotain.. Se tuli n. 22.45 takas ja teki tutkimuksen olin kokonaan auki ja sano mun miehelle et soita kelloo et tää tulee nyt ulos et tarvii lisäkäsii.. Porukkaa tuli kolme tai neljä lisää en oo ees varma ja sit alotettii.. Ponnistusvaihe kesti sen huimat 4 minuuttia ja tyttö oli pihalla :Heartred Repesin aika pahasti ja sit ooteltiin lääkäriä et se tuli tikkaamaan. Tikkejä tuli nii monta et ei suostunu ees kertomaan :) sinä aikana kun mua tikattii ni vauva oli isällä hyvässä hoidossa ja vaikka mua kui paljon sattui ni ku kattelin niitä kahta ni olin vaan niin älyttömän onnellinen :Heartred
 
Yritän ainakin aloittaa... Illalla maanantaina kymmenen aikaan alkoi menkkamaista jomotusta alavatsalla ja selässä. Jomotus muuttui nopeasti aaltoilevaksi ja huomattavasti kipeämmäksi. Tasan kello 00 tuli naapurit vahtimaan esikoista. Auton starttasimme klo 00:30. Matka (15min) meni hyvin. Perillä kätilö teki sisätutkimuksen: 4-5cm auki. Makasin Käyrillä, jossa jomotuksia hädin tuskin näkyi. Saimme huoneen klo 1:30 ja kehoituksen tulla käyrille taas kolmelta. Huoneessa ehdin kerran istahtaa sängylle kun alkoikin todella kipeät mutta kestoltaan lyhyet supistukset. Mies kellotti yhden välin: 1min 20sek. Lähdimme kävelemään takaisin kohti kätilöiden huonetta, vaikka kello oli vasta 2:00. Kätilö vei meidät suoraan synnytyssaliin ja teki sisätutkimuksen: 8cm auki. Ponnistuksen tarve tuli kuin hyökyaalto, enkä enää huomannut supistusten alkua ja loppua... Yhtä tajun räjäyttävää supistusta vaan. Kätilö haki toisen kätilön ja lähti itse pois. Uusi kätilö antoi luvan alkaa ponnistamaan maassa nelinkontin. Siitä ei tullut mitään, ulisin vaan etten pysty enkä osaa ja että kuolen. Lopulta vaadin päästä takaisin sänkyyn, kun jalat tärisi liikaa. Kyljellään sängyssä sitten kolmella ponnistuksella tyttö ulkona kello 3:55. Sattui paljon enemmän kuin erikoisella! Jtakuu myöhemmin...

Sitten alkoikin kamalin osuus. Istukka tuli ulos nopeasti, se ei ollut ongelma. Jälkisupistukset olivat yhtä voimakkaita ja kivuliaita kun itse synnytyssupistukset. Menetin paljon verta ja lopulta tajuntani. Joutuivat laittamaan lisäverta, nesteitä jne. Sitten kun taas palasin tajuihini olo oli kahta kauheampi. Lääkäri ompeli salissa 2. asteen repeämän kahdessa tasossa. Tikkien määrää en kuulemma tahdo tietää :/ Pääsimme salista osastolle vasta kymmenen tuntia synnytyksen jälkeen.

Itse synnytys oli raju ja nopea, mutta silti itselleni jäi ihan hyvä mieli siitä. Nämä jälkikivut, haavan kivut ja täysi toimintakyvyttömyys (en pysty istumaan, enkä kävelemään) onkin sitten kovempi pala. Nopeaa toipumista toivon, mutta vaikea pysyä positiivisena.
 
Muokattu viimeksi:
Tsemppiä Anna paranemisen kanssa! Huonekaverinani oli nainen joka oli saanut 3. asteen repeämät. Hän kuitenkin vaikutti lähtöpäivänä jo selvästi paremmalta. Onko olo muuttunut yhtään viikon aikana? :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top