Synnytyskertomukset♥

Mä kirjoitan tarkempaa heti kun pääsen kotia :) raskaaksi 2014plussanneet ketjussa tynkäversio :)
 
Tässäpä meidän tarinaa synnytyshormoonien keskeltä!

Joulupäivä-Tapaninpäivän välisenä yönä klo 01 aloin havahtumaan siihen,että heräilen aina supistukseen ja nukahdan taas. Ajattelin, että nää vaan taas näitä... Kohta aloin tajuamaan, et heräilen aika usein ja supistus menee pitkin selkää, mutta en siltikään jaksanut ottaa niitä vakavasti! Siinä 03 aikaan ajattelin nousta syömään kun en saa kuitenkaan supistuksilta nukuttua. Ylös noustua tajusin, et nehän sattuu jo ihan kunnolla! Mutta koska ne eivät olleet mitään " puuskutus" supistuksia niin vieläkin ajattelin, et eiköhän ne tästä kohta lopu! 04 aikaan aikaan aloin puuskuttamaan ensimmäisen kerran supistuksen tullessa ja mietin, että pitäisiköhän herättää mies :grin

Kävin häntä vähän tuuppaamassa kylkeen ja sanoin, et mulla supistelee aika paljon, mutta nuku vaan vielä. Tuun sanoon, jos nää ei lopu! Siinä vaiheessa mää jo puhisin ihan tosissaan supistuksen aikana ja niitä tuli 3-5min välein! Mies pyrähti suihkussa ja soitti anopin meille! Tajusin jo peräti siinä vaiheessa, että se taitaa olla menoa nyt :rolleyes:

Menin itsekin vielä hetkeksi kuumaan suihkuun kun anoppia odoteltiin lapsenvahdiksi. Sit soitin Kättärille et " taidan synnyttää, voidaanko tulla teille?" :grin Siis mikä kysymys.... Ei paljon järki siinä juossu kun suppaili jo 2-3min välein niin että itkin ja vaikersin.

15min automatka oli helvettiä!! Kierin ympäri takapenkillä, tuskat oli helvetilliset ja olin varma synnytään sinne! Pyysin miestäni kohteliaasti moottoritiellä " mua ei haittaa jos ajat vähän ylinopeutta" .:queen Hän sanoi jo ajavansa 140km/H eikä uskalla ajaa luempaa. Olin varma et auto menee max. 60km/H.

Pääsin jotenkin miehen avustuksella laitoksen pääoville mut sitten loppu mun liike! Kätilöt joutu tuleen hakemaan mut sängyllä synnytyssaliin, koska en enää pystynyt kävelemään enkä istumaan. Tuskat oli ihan helvettiä!Klo oli 05!

Kun kätilöt pääsi tutkimaan mun tilannetta niin olin 6cm auki ja tietty täysin luomuna siihen saakka!!:confused: Ei ihme että anelin " antakaa mulle ees jotain" . :grin Spinaalia ei suostuttu antamaan, koska viimeksi istukka ei irronnut itsestään ja spinaalilla on kuulema siihen vaikutusta. Sain sitten epiduraalin kun olin 7cm auki! Ilokaasua vedin kaksin käsin sitä odotellessa! Toisin kuin eka kerralla epi toimi loistavasti eikä pystynyt keskeyttämään enää synnytystä kun se oli jo niin pitkällä! Sain sen siis "riittävän" myöhään, että toimi niinkuin piti! Vei sen huutokivun pois, mutta tunsin supistukset ja ponnistukset. Samassa hetkessä oli 10cm auki, mutta vauva vielä ylhäällä ja tulossa nenä edellä.

Käännyin polvilleen sängyllä ja heiluttelin kroppaa, et vauva vähän kääntyisi. Pyysin saada puudutuksen alapäähän vähän niinkuin varalta.. Kätilö suostui vähän pitkin hampain. Käännyin takas puoli istuvaan asentoon ja kätilö laittoi piikin eka toiselle puolelle. Sitten hän totesi hymyillen et toiselle puolelle ei ehditä koska vauva tulee NYT.

Kahdella ponnistuksella sain vauvan päälaen näkyviin. Sit kätilö sanoi Nyt-Älä-Ponnista!!! Älä-Ponnista-Tai-Sä REPEÄT! Siinä sit tein kaikkeni ollakseni ponnistamatta! Taitavan kätilön ansiosta välilihaann tuli vain pieni nirhauma johon ei välttämättä olisi edes tarvinnut tikkejä, mutta laittoi varalta 2! Klo oli 6:51 kun poika syntyi!

Supistukset alkoi siis 01, laitoksella 05 ja poika synty 6:51 :grin joku vois väittää nopeaksi toiminnaksi!

Vaikka kivut oli epiin saakka todella tuskaa nopean avautumisen takia niin itsessään koko synnytys ( kaikki 6h) oli tosi helppo ja " kiva" kokemus! Itsellä oli heti tosi virkeä olo, paikat ei juurikaan ole kipeät ja olo on, vois sanoo jopa et mahtava! Kiitettävä synnytyskokemus!!

Mun Ra-Di:n takia vauva on sokeriseurannassa automaattisesti 24h ja kun juuri het synnytyksen jälkeinen arvo oli tosi alhainen niin me ollaan seurannassa 2 vrk! Ainoo huono asia kun haluaisin jo olla kotona! Toisaalta vauva on ollu vähän laiska syömään (imetys,pumppaus,ruiskulla lisäruokaa) niin ehkä on kuitenkin ollu hyvä olla täällä seurannassa!

Meillä joulupäivän hiljaiselo vatsassa oli vauvan omaa valmistautumista syntymään!

En jaksa oikolukea, saattaa olla sekavaa tekstiä... Lisään jossain vaiheessa jos jotain puuttuu tai on ihan väärin!

Luottavaisin mielin Mammat! Hyvin se teilläkin menee! Ja onhan tää tuhiseva pieni kakkakone kaiken sen arvoista!:love7
 
Pipanat oli mukavaa luettavaa että kaikki on mennyt teillä hyvin. Tosin tuo nopeus vähän pistää miettimään kun itselläkin ollu noita valmistelevia supistuksia aikalailla niinkun sullakin. Meillä isovanhemmat reilun tunnin ajon päässä niin aikamoinen kynnys soittaa ja käskeä lähtemään jos sitten taukoiskin supistukset kuitenkin..mutta ei kauhean kauaa viittis venyttääkään jos tuleekin kiirus..no ei auta, sen näkee sitten miten mennään :)
 
PiPaNat, olipa tosiaan nopeaa toimintaa ja melko hienosti oot kyllä jaksanu kotona ootella. :D Nämä on niitä tarinoita, minkä vuoksi haluaisin yrittää normisynnytystä. Mulla on vaan niin vahva tunne taas, että tämäkään ei vaan suju noin helposti, ku on vielä kaiken lisäksi oikeasti iso vauva syntymässä ja se lisää entisestään riskiä.
 
Tässä minun synnytyskertomukseni.

Esikoinen (just täyttänyt 2v) tuli meidän huoneeseen aamulla puoli seitsemän aikaan torstaina neljä viikkoa sitten ja annoin hänen katsoa vähän Nalle Puhia kännykästäni. Vähän seitsemän jälkeen mies vei tyttären päiväkotiin ja itse olin noussut ja huomannut että supistaa kivuliaasti. En soittanut sairaalaan koska minulla oli seuranta klo 9 Naistenklinikalla, isäni oli lupautunut kuskiksi. Tässä voisi ehkä mainita että odotin kaksosia ja olin ollut vuodelevossa jo 8 viikkoa lyhentyneen kohdunkaulan ja jatkuvien kivuttomien supistusten vuoksi.

En kertonut miehelle eikä isälle supistuksista, sillä miehellä olisi ollut tentti puolilta päivin ja halusin päästä elossa sairaalaan (eli en luottanut siihen että isä olisi pysynyt rauhallisena Espoon-Helsingin aamuruuhkassa), mutta kerroin tietenkin heti lääkärille joka tarkasti tilanteen ja totesi että olin 4 cm auki. Minun hienovarainen kommenttini oli tietenkin "voi h*lvetti!!!" ja aloin itkemään. Viikkoja olin ehtinyt saada kasaan vain 31+6 joten en tosiaan halunnut vauvojen syntyvän vielä! Sain kortisonipiikin ja testattiin oliko neste jota olin huomannut aamulla lapsivettä, ja se testi oli positiivinen.

Noh, pääsin suoraan synnytyssaliin ja estolääkkeet annettiin (kätilön piti tarkistaa annetaanko niitä vai ei koska kahdelta eri lääkäriltä oli tullut eri komennot, toinen että saisin lääkkeet ja toinen että synnyttäisin). Isä soitti miehelleni että saa jättää tenttinsä väliin ja tulla paikalle.

Sain myös suonensisäisesti magnesiumia joka kehittää vauvojen aivoja sekä antibioottia mikä annetaan kaikille näin aikaisin syntyville vauvoille.

Sain pienen tauon kivuliailta supistuksilta mutta olin nälkäinen ja energiatasoni alhainen kun minun ei annettu syödä mitään sektioriskin vuoksi. Kun kivuliaat supistukset alkoivat taas jalkani alkoivat täristä samalla tavalla kuin esikoisen synnytyksessä kun olin 7 cm auki. Siksi pyysinkin kätilön tarkistamaan tilanteen ja huomattiin että estolääkkeet eivät olleet toimineet vaan klo 12 (ehkä/noin?) olin täysin auki paitsi pieni reuna. Koska kyseessä kaksossynnytys kutsuttiin paikalle kaksi lääkäriä ja toinen kätilö. En saanut mitään kivunlievitystä koska niillä olisi todennäköisesti ollut negatiivista vaikutusta vauvoihin.

Kun lääkärit ja kätilöt olivat kaikki paikalla minun piti alkaa ponnistaa vaikken tuntenut tarvetta. A syntyi kalvopussissaan mikä kätilön mukaan on hyvä juttu koska napanuora ei pääse livahtamaan väliin. Kalvopussi repesi just kun vauva syntyi ja samalla B:n kalvopussi repesi ja vettä roiskui kaikkialle! Oli koominen tilanne kun kaikki jalkopäässä olevat henkilöt hyppäsivät pois veden tieltä, onneksi kätilö koppasi A-vauvan siinä samalla! Avustava kätilö etsi jotain millä pyyhkiä lattiaa, yksi lääkäreistä piti kiinni vatsastani ettei B-vauva pääsisi kääntymään poikittain. Itse olin omissa maailmoissa ja mies kertoi jälkikäteen että lääkäri oli kertonut minulle 3-4 kertaa miksi piti kiinni vatsastani ennen kuin kuulin hänet (tiesin miksi koska olin lukenut paljon kaksossynnytyksistä).
Sitten olikin B:n vuoro! Hän syntyi avotarjonnassa.

Molemmat syntyivät siis luomuna ja hyvinvointisina (pisteet 9 ja 8). Syntymäajoiksi kirjattiin 13:34 ja 13:46 ja painot A: 1665 g ja B: 1860 g.

Saimme tytöt kotiin kun meillä oli 35 viikkoa täynnä, muutama päivä ennen joulua :) Eli paras joululahja ikinä! Molemmat ovat pärjänneet aivan mainiosti!



Jos sinulla on synnytys- tai kipupelko, älä lue enempää.

Olen jälkeenpäin miettinyt tätä luomuna synnyttämistä. Tietenkin sattui kun vauvat syntyivät, karjuin kun päät tunkeutuivat ulos ja miehen mukaan hänellä ei ollut verta sormissaan koko synnytyksen aikana, tuntui tosin erittäin erilaiselta synnyttää kalvopussissa olevan vauvan ja vauvan ilman kalvopussia. Kropat liukuivat ulos itsestään kun olivat niin sirot. Ajattelin kuitenkin ettei nyt sattunut niin kamalasti. Sain muutaman tikin kun arpikudos ensimmäisestä synnytyksestä (jolloin tikkejä ei laskettu kun laitettiin niin montaa ja kätilö kauhisteli alapäätäni seuraavana päivänä) repesi. Ja just tätä olen pohtinut, että synnytyskipu olikin niin paha etten edes huomannut että väliliha repesi...
 
No mä teen työtä käskettyä :wink
Mulla meni vedet 4.1. yöllä klo 03.30 ja silloin soitin svolle ja sanoivat, että odottele kotona supistuksia, mutta viimeistään käyrille pitää tulla klo 12.30 tai aiemmin jos olo tai vuoto muuttuu. No mitään paria supistusta lukuunottamatta ei tapahtunut. Käyrillä käytiin, mutta kotiin lähettivät takas, ja käskivät illalla klo 20 takas tai ennen jos olo muuttuu. No sillon sit jo harvinaisen kyrpiintyneenä takas, koska edelleenkään ei mitään ollut tapahtunut.
Käyrät otettiin ja koska vesien menosta oli 18h, mulle laitettiin antibioottitippa, jota tiputettiin neljän tunnin välein ja jäätiin sairaalalle tarkkailuhuoneeseen. Siellä vietettiin yö miehen kanssa 120cm:ssä sängyssä torkkuen ja supistuksia odotellen. Niitä ei edelleenkään kuulunut ja aamulla lääkäri tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi suun olevan löysästi kahdelle sormelle auki. Kaulan tilannetta en enää muista. Lääkäri määräsi oksitosiinitippaa vähitellen nousevalla määrällä klo 9 aamulla ja siitä parin tunnin päästä alkoivat säännölliset supistukset.
Niitä kestin keinutuolissa ja jumppapallolla keinutellen sekä miehen lämpöpussilla selkää hieroen neljään senttiin saakka, jolloin ulvoin jo oikein huolella supistusten tullessa n. kahden minuutin välein.
Siinä vaiheessa sain siirtokehotuksen saliin n. klo 14 ja lääkäri laittoi heti kohdunkaulan puudutteen. Se auttoi vain hetkeksi, kunnes supistukset olivat jälleen tosi kovia. Ja sitten laitettiin spinaalipuudute, joka vei pahimman kivun pois, mutta silti puuskututti edelleen. Kätilö kokeili ja olin tunnissa auennut loput sentit ja sen jälkeen alkoi paineen tunne ja ponnistamisen tarve.
Sainkin luvan ponnistella sen verran kuin halusin ja tunsin ja koska en vielä ole kuullut ponnistusvaiheen kestoa, niin en osaa sanoa kauanko se oikeasti kesti, mutta sanoisin mutulla, että alle puoli tuntia. Kymmenen pisteen Poika syntyi 5.1. klo 15.33 mitoin 4030g ja 51cm ♥
Yhteenvetona tämä kolmas synnytys oli tosi helppo ja nopea, kunhan saatiin se käyntiin. Itse olen vielä sairaalassa ja toiveissa päästä huomenna kotiin. Kaikki riippuu lastenlääkäristä, että suostuuko se tarkistamaan pojan alle kahden vuorokauden iässä. Eli pidetään peukkuja, että kotiuduttais huomenna :)
Tsemppiä suuresti vielä kaikille synnyttämään meneville! Ennemmin tai myöhemmin se teidänkin vuoro tulee :) Ja tietysti toivon myös kaikille positiivista synnytyskokemusta! :)
 
Kirjoitellaan tänne nyt meidän neidin pikasynnytys.

Koko raskauden aikana ei ollut kovin paljoa harjoitussupistuksia ja ensimmäiset kivuliaat supistukset tunsin sunnuntaina illalla noin klo kuudelta. Vähän jo innostuin, että voisiko olla menoa, mutta sitten toppuuttelin innostusta kun muistelin että täälläkin on monella ollut supistuksia useana päivänä ja ne ovat sitten lopahtaneet.

Nämä kuitenkin jatkuivat ja muuttuivat nopeasti säännöllisiksi. Puoli kahdeksan aikaan supistukset kestivät jo yli minuutin ja väli oli 5-8 minuuttia. Tunnin verran näitä seurailin ja väli vain lyheni. Laitoin miehen viemään tytöt isovanhemmille hoitoon. Kymmenen aikaan supistukset olivat niin kipeitä, että soitin Kätilöopistolle, siellä oli sulku mutta onneksi Naistenklinikalle pääsimme.

Kävin kotona vielä suihkussa ja vaihdoin vaatteet ja sitten ajoimme Naistenklinikalle.

Sisäänkirjautumisaikana näyttää papereissa olevan 23.45. Pääsimme samantien synnytyssaliin, jossa kätilö viritti ilokaasun ja samalla kyseli tietoja. Sitten otettiin vauvasta sydänkäyrää, joka onneksi oli langaton eli pystyin liikkumaan koko ajan. Hetken käyrällä olon jälkeen kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen. Kaikkien yllätyksekseksi olin jo kokonaan auki ja sain alkaa ponnistaa. Kätilö ehdotti kylkiasentoa ja se tuntuikin hyvältä. Ensimmäisellä ponnistuksella meni lapsivesi. Parin supistukset aikana, muutamalla ponnistuksella syntyi pää ja sitten lopuksi pienellä ponnistuksella loputkin. Syntymäaika tytöllä 00.30. Ehdimme siis olla sairaalassa noin 45 minuuttia. Kivunlievityksenä ilokaasu, pieni hankauma tuli, mutta ei tikattavaa.

Synnytys oli tosi nopea, mutta hyvä kokemus. Ilokaasu onneksi auttoi hyvin leikkaamalla pahimman kärjen supistuksista. Pahin vaihe koko synnytyksessä taisi olla puolen tunnin automatka, kun piti istua paikallaan.
 
Ompa kyllä ihania synnytystarinoita! Toivottavasti sama tyyli jatkuu kaikilla tammikuisilla! Ja muillakin :flower
 
Mä haluan kanssa tommosen Murman synnytyksen. Kiitos!
Pelottaa just semmoset vuorokausia kestävät tuskat, jossa mies-parka yrittää väsyneenä olla kannustava mutta molemmilla pinna ihan loppu.
 
Mulla irtos verinen limatulppa 31.12 neljän jälkeen aamuyöllä. Pikkuhiljaa päivän mittaan alkoi tuntua supistuksia, jotka tuntuivat vain alaselässä. Uuden vuoden juhlat jäi mun kohdalla aika vaisuksi, koska olo oli sen verran kipeä, että tuntui parhaalta olla vain yksin ja rauhassa.. Raketit jaksoin katsella ikkunasta ja puolen yön jälkeen nukkumaan. Yöstä vain ei meinannut tulla mitään ja siirryin jo ajoissa sohvalle, etten herättäisi miestäkin. Selässä kulki aaltomainen kipu, jonka huiput tuli pitkin yötä melko tasaisesti, mutta ei vielä kovin tiheään. Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Missään muualla supistukset ei kuitenkaan tosiaan tuntunut kun selässä.

1.1 soitin aamulla synnärille huonosti nukutun yön jälkeen. Ohjeena oli panadol, lämmin pitkä suihku ja pienet unet. Suihku helpotti hetken, panadol ei ollenkaan ja unta en saanut. Joskus puolen päivän aikaan aloin kellotella supistuksia ja niitä tuli kymmenen minuutin välein ja kesti kerrallaan aina reilun minuutin. Puoli viideltä soitin uudestaan synnärille, jossa sanottiin, että supistusten pitäisi vielä tihentyä, mutta aina saa toki tulla jos siltä tuntuu. Varsinkin kun olin edellisen yön nukkunut huonosti, niin sanoi, että ei kannata montaa yötä valvoa ja sairaalassa saisi parempaa kipulääkettä. Lämmitettiin kotona vielä sauna, jos se vähän helpottaisi, mutta supistuksia tuli edelleen ja muutama ihan muutaman minuutin välillä. Oltiin vähän jo ennen saunaa puhuttu, että saunan jälkeen lähdetään ainakin käymään näytillä ja kun supistukset saunan jälkeen tuntui yhtä voimakkaina, niin kerättiin tavarat ja lähdettiin sairaalaan.

Saavuttiin sairaalaan 1.1 klo 20 jälkeen. Pääsin käyrille, johon ei oikein piirtynyt supistuksia, vaikka ne tuntuikin. Vauvan sykkeet oli hyvät. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja kohdunkaula oli hävinnyt, mutta kohdunsuu vielä kiinni. Testattiin onko lapsivettä tihkunut, mutta vastaus oli vähän epäselvä. Otettiin musta varmuudenvuoksi tulehdusarvot. Kätilö passitti miehen kotiin ja mut vietiin tarkkailuhuoneeseen n. klo 22.00. Tulehdusarvot oli mulla koholla ja sain tippana antibioottia varmuuden vuoksi ja vauvaa suojaamaan. Lisäksi olin saanut kipulääkettä supistuksiin ja kipupiikin reiteen, kun pillerit ei auttaneet. Supistukset alkoi tihentyä ja tuntui, että jouduin koko ajan puuskuttaa. Soitin kätilön paikalle ja tarkastettiin kohdunsuun tilanne, olin yhtäkkiä auki 4-5 cm. Kello oli n. 00.30. Soitin miehelle, että lähtee takaisin ja siirryttiin kätilön kanssa saliin. Sain spinaalipuudutuksen ja hengittelin ilokaasua. Spinaali ei auttanut ollenkaan mun supistuksiin, tuntui vain puuduttavan jalat ja alapään. Ilokaasun voimalla selvisin supistuksista, kun sain sen kanssa pidettyä hengitysrytmin. Mies tuli paikalle 01.30 ja silloin tarkistettiin taas alakerran tilanne, olin täysin auki. Alettiin odotella ponnistamisen tarvetta. Tässä vaiheessa supistukset lieveni ja laitettiin tippa ylläpitämään supistuksia. Klo 2.20 aloin viimein ponnistella ja lopulta klo 3.30 tyttö oli maailmassa. Jälkeiset syntyi tästä n. 20 minuutin kuluttua. Välilihaa jouduttiin vähän leikkaamaan ja ponnistusvaihe hieman venyi, mutta leikkaushaava on parantunut hyvin, vaikka sitä jännitinkin etukäteen.

Salissa vauvan rutiinitarkastuksessa huomattiin, että vauvan veren happipitoisuus heitteli ja vauvalle annettiin lisähappea, joka ei auttanut. Vauva siirrettiin vastasyntyneiden teho-osastolle, jossa vietti ensimmäiset kolme päivää. Lisähappea tarvittiin vain ensimmäinen päivä, mutta koska vauvalle aloitettiin myös antibioottikuuri tippana ja sokeriarvoja seurattiin, koska eivät meinanneet pysyä tarpeeksi korkealla, niin vauva joutui viettämään ensimmäiset päivät vst:lla. Ruoka meni osittain nenämahaletkun kautta, mutta toisena ja kolmantena päivänä kokeiltiin myös imetystä ja pulloa ja siirtyessään maanantaina mun kanssa osastolle, on imetys ollut ainut ruokailumuoto ja maitoa tulee hyvin.

Synnytyksestä jäi kaikin puolin ihan positiivinen olo ja voisin tehdä sen uudestaankin. Sanoinkin miehelle, että äkkiä sitä unohtaa, kun enää en edes muista miltä se supistus oikein tuntui :D
 
ihana lukea teidän muiden kokemuksia, pääsispä jo kirjoittamaan omansa (vaatii pidemmän kaffepausen) :D
mikä käytäntö sairaaloissa usein on, milloin sais luettavaksi synnytyskertomuksen? Tuleeko kotiin vai neuvolasta?
 
Kättärillä ainakin sain seuraavana päivänä. Ja kahtena kappaleena, toiset itelle, toiset neuvolaan. Ois saanu jo sananakin päivänä jos oisin tajunnu pyytää!
 
Mentiin siis kättärille sunnuntai-iltana 21.12, koska en ollut tuntenut vauvan liikkeitä kyseisenä päivänä juuri lainkaan. Soitin päivystykseen ja pyysivät tulemaan näytille. Kättärillä laitettiin käyrälle tunniksi ja piti laskea monta liikettä tuntee tunnissa. Sain yhteensä lasketuksi kolme liikettä, joten kätilö päätti, että laitetaan vielä lääkärille tarkastukseen jossa ultrataan ja katsotaan tilanne.

Lääkäri ultrasi ja totesi, että lapsivettä on melko vähän. Otti myös mitat vauvasta ja totesi olevan tosi pieni. Lääkäri kertoi ultrauksen jälkeen, että joka tapauksessa jään osastolle tarkkailuun ja mahdollisesti aloitetaan käynnistys ballongilla, mutta halusi soittaa vielä tilanteesta jollekkin toiselle ja kysyä mielipidettä. Lääkärin mainitessa käynnistyksessä aloin itkeä, koska jotenki meni fiilikset niin sekaviksi. En ollut yhtään varautunut moiseen ja menomatkalla kättärille puhuin vielä miehellekin,että mitä leffaa voitais illalla katsoa kun päästään kotiin.

Lääkäri sai konsultointi apua toiselta ja sen jälkeen sanoi, että hyppää vielä tuolille, laitetaan ballongi samantien. Huoneeseen tuli lisäksi kätilö ja ne kertoi mitä ballongin laittaminen siis käytännössä tarkoittaa. Puoli vitsillä heittivät, että tässä touhussa saattaa sitten mennä lapsivedet samalla. No niinhän siinä sitten kävi. En tiedä olinko itse niin jännityksessä, mutta mä en huomannut kun lapsivesi hulahti lattialle. Vasta kun lääkäri sanoi, että lapsivedet meni niin tajusin itsekin. Ensimmäinen kommentti multa oli, että kastuiko lattia pahasti. Mies ihmetteli myös miten en huomannut, koska se sanoi että siitähän kuului ihan kunnon "läts" kun ne hulahti lattialle (kasteli kuulemma kätilön sukat samalla). :grin Ballongia laitettaessa kello oli noin 21.30

Tästä siirryttiin sitten huoneeseen tarkkailuun ja odottelemaan milloin alkaa tapahtua. Mulle sanottiin, että ballongi tulee luultavasti yön/aamuyön aikana ulos ja aamulla lähdetään sit synnytyssaliin oksitosiini tipalle, jolloin laitetaan koko homma vasta kunnolla käyntiin. Kello oli tässä vaiheessa noin puoli kymmenen ja miehen piti lähteä osastolta 22.00. Luvattiin hänelle soitella jos tilanne edistyy radikaalisti yön aikana. No mies ehti lähteä ja siitä puol tuntia eteenpäin niin ballongi tulikin jo ulos. Kätilö lähti tiedustelemaan, että odotellaanko silti aamuun vai pistetäänkö homma heti käyntiin. Sain käskyn soittaa miehelle, että tulee takaisin puolilta öin jolloin siirrytään synnytyssaliin.

Synnytyssaliin päästiin puoli yhden aikoihin, jolloin käytiin keskustelua kätilön kanssa. Kertoi, että tuo mulle ensin syötävää ja juotavaa ja sen jälkeen aletaan laittaa oksitosiinia. Sanoi, että tiputetaan ensin 6h tippaa, jonka jälkeen parin tunnin tauko ja samaa rataa jatketaan niin kauan kun vauva syntyy. Kätilö sanoi pääsevänsä kotiin aamulla klo 07 ja sanoi, että koska olen ensisynnyttäjä niin luultavasti toinen kätilö tulee jatkamaan synnytyksen sitten loppuun.

Oksitosiini laitettiin tippumaan klo 01.00. Meni noin 15min kun supistuksia alkoi tulemaan tiuhaan tahtiin. En pysynyt laskuissa mukana, mutta useita kertoja supisti kymmenen minuutin sisään. Klo 01.30 oksitosiinia lisättiin ja sen jälkeen supistukset kovenivat aika huimasti. Tässä vaiheessa sain kuumavesipullon alavatsalle. Klo 02.00 lisättiin taas oksitosiinin määrää ja sen jälkeen supistukset alkoi tuntua jo melkoisen inhottavilta. Kätilö ohjeisti tässä kohtaa ilokaasun käytön ja lisäksi sain kipulääkettä pakaraan. Kolmen aikoihin kätilö sitten totesi, että nyt edetään aika vauhdilla ja sanoi, että 100% varmuudella tulee hänen vuoronsa aikana vauva maailmaan. Alkoi olla myös jo niin tukalat oltavat,että alettiin tekemään valmisteluja epiduraalia varten. Tässä kohtaa olin noin 6cm auki.

Epiduraalia tultiin laittamaan noin varttia yli kolme ja kun lääkäri oli sitä laittamassa, niin aloin tuntea jo tarvetta ponnistaa. Kätilö kielsi ponnistamasta, koska oletti, että olen edelleen vaan 6cm auki. Tää oli koko synnytyksen tuskaisin hetki, kun jouduin 3-4 supistuksen ajan taistelemaan ponnistuksen tunnetta vastaan ja se oli aivan hirveää. Kätilö katsoi nopeasti tilanteen ja sanoi, että sehän onkin jo 8cm auki. Anestesialääkäri poistui ja edelleen huusin, että pakko ponnistaa. Kätilö katsoi taas tilanteen ja olin täydet 10cm auki. Voin sanoa, että toi kuudesta sentistä kymmeneen aukeaminen noin 15minuutissa oli hieman tuskaista, mutta käytännössä se oli koko synnytyksen ainoa hetki, kun voin sanoa kokevani oikeasti kipua.

Seuraavat 15 minuuttia olikin suht normaali olo. Epiduraali alkoi vaikuttaa ja vei kivut täysin, mutta tunsin silti ponnistuksen tarvetta. Noin varttia vaille neljä alkoi sitten varsinainen ponnistusvaihe. Tää oli vaihe jota pelkäsin synnytyksessä kaikkein eniten etukäteen,mutta tää vaihe yllätti mut niin positiivisesti etten pysty edes sanoin kuvailla. Supistuskipuja en tuntenut, mutta voimakas ponnistamisen tarve tuli aina kun supistus oli päällä. Aina kun sai ponnistaa, niin tunsin lähinnä suurta mielihyvää siitä, että sai ponnistaa. Tavallaan jopa nautin siitä, että sain ponnistaa (olenko outo? :wideyed:) Ponnistusvaihe kesti yhteensä hieman alle 20minuuttia. Loppuvaiheessa vauvalla alkoi sydänäänet hieman laskea, jolloin kätilö sanoi, että tilanetta täytyy hieman vauhdittaa ja seuraavalla ponnistuksella aikoo leikata välilihan. Ehdin olla tässä kohtaa hetken täysin paniikissa, koska pelkäsin sen sattuvan jumalattoman paljon. En kuitenkaan huomannut koko toimenpidettä ponnistuksen aikana, joten pelko oli turha. Tästä meni pari ponnistusta, jolloin kätilö sanoi, että älä ponnista. Ihmettelin suuresti, että miksi ihmeessä, niin kätilö sanoi, että koska pää on jo ulkona. Siis mitä? Missä välissä se muka tuli ulos? Etukäteen pelkäsin myös sitä hetkeä kun pää tulee ulos, koska luulin senkin sattuvan niin julmetusti, mutta enpäs itse edes huomannut pään ulostuloa. Seuraava ponnistus ja vauva oli ulkona.

Napanuora oli sykeröllä vauvan rinnan päällä ja tästä ilmeisesti johtui sydänäänet pieni lasku. Vauva oli hieman sinertävä, mutta sain kuitenkin samantien ihokontaktiin. Mies sai leikata napanuoran ja sitten molemmat ihmeteltiin sitä suloisuutta joka sieltä oli tullut ulos. Istukka tuli ulos todella helposti. Ei tuntunut yhtään epämukavalta sekään. Hetken päästä aloitettiin ompelu. Oli tullut pieni repeämä välilihan leikkauksen lisäksi. Ompelu ei sattunut ollenkaan eikä tuntunut juuri missään.

Omalta osalta voin sanoa, että kaikki pelot synnytystä kohtaan oli täysin turhia. Olin koko synnytyksenkin ajan täysin hämmentynyt siitä, kuinka ns "helppoa" ja suht kivutonta koko homma oli. (Mun kipukynnys on oikeasti vielä erittäin pieni). Ponnistusten välissä jopa naureskelin ja taisin yrittää muutaman vitsinkin heittää? Ei jäänyt yhtään traumoja ja sanoinkin heti synnytyksen jälkeen, että koska vaan uusiksi! Synnytykselle annoinkin arvosanaksi täyden kympin ja kätilölle annoin niin paljon kehuja, että varmasti lähti hyvällä mielellä kotiin! :happy:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top