Heippa!
Synnytys on parhaimmillaan aivan mahtava kokemus. Tietysti se sattuu, jos joku väittää jotain muuta, niin todennäköisesti valehtelee. Sektiossa kivut vain tulevat ihan eriaikaan ja eritavalla kuin alatiesynnytyksessä.
MUTTA: kipulääkkeitä on ihan turha kaihtaa, jos se kipu on se mitä pelkää. Itse totesin kätilölle saliin mennessäni, että "kaikki huumeet mitä vaan laillisesti saat mulle antaa, kiitos!" - ei ollut mitään tarvetta hakea ylimääräistä fiilistä kivusta. Halusin pystyä nauttimaan synnytyksestä kokemuksena.
Mulla on takanani vain yksi synnytys, joten sehän tekee minusta asiantuntijan vain tämän yhden, oman synnytykseni kohdalla. Ja totuushan on se, että muisti- ja mielikuvat saattavat erota todellisuudesta aika paljonkin - synnytyksen aikana kropassa jyllää semmoset luonnolliset huumeet, että siinä vähän todellisuudentaju hämärtyy. Joku tuolla mainitsikin sen ajantajun katoamisen - se on vain yksi asia. :D
Jos nyt ensikertalaisille - joko synnytystä jännittäville, pelkääville tai odottaville - jotain voisin kertoa, niin tässä muutama juttu.
1. Lue synnytyksestä ja sen etenemisestä TIETOA, älä muiden synnytyskertomuksia! Tai toki niitä voi lukea, mutta ihan oman harkinnan mukaan. Itse en lukenut sillon, enkä meinaa lukea nytkään. Jokaisen synnytys on aina täysin ainutkertainen tapahtuma ja pahimmillaan tarinat voivat lisätä ahdistusta ja pelkoa tulevaa kohtaan. Sen sijaan on mielestäni järkevää ottaa etukäteen selvää synnytyksen kolmesta vaiheesta, niiden tapahtumista ja etenemisestä. Eli tavallaan juuri se tietopuoli kannattaa ottaa haltuun niin hyvin kuin mahdollista - siinä tapahtumien rytäkässä on todella hyvä tietää mitä itselleen milloinkin tapahtuu ja mistä erilaiset kivut ja tuntemukset johtuvat. Ja hyvä tietää, että mitä se kätilökin oikein touhuaa ja miksi.
2. Älä suunnittele turhan tarkasti omaa synnytystäsi - et kuitenkaan loppupeleissä voi olla siitä kontrollissa. Kätilöiden kestohuvituksen aihe on, kun (ensi)synnyttäjä tulee laitokselle kirjoitetun listan kanssa, että "mä haluan siinä ja siinä vaiheessa tätä lääkettä, ja sit semmonen juttu pitää olla ja myöskin tää pitää ottaa huomioon". Ikävä kyllä HYVIN harvoin tällainen "suunnitelma" sitten kuitenkaan toteutuu. Pahimmillaan naiselle jää paska fiilis maailman ihannimmasta tapahtumasta, koska keskittyy vain miettimään sitä, että "mä en saanu mitään mitä oisin halunnut". Ja siis kaikki on mennyt loistavasti, tuloksena terve lapsi ja äiti...
Siellä salissa sitten voi ihan hyvin pyytää kätilöä tuomaan välineet x ja y, ja laittamaan valoja pois ja jonkun levyn soimaan, tai pyytää hiljaisuutta, mehua, vettä... Se on interaktiivinen tapahtuma, ei sitä tarvitse etukäteen "tilata". :)
3. Opastakaa miehenne/synnytykseen mukaan tuleva kumppani etukäteen - keskustelkaa yhdessä asiasta. Itse kerroin miehelle, että lyön sitä alusastialla naamaan, jos se yrittää pyöriä jalkojen välissä kuvaamassa, että omasta puolestani yhtään veristä gore-kuvaa ei tarvii ottaa. Mies on niin ikään ihan vähän veriherkkä, joten sanoin myös, että hänen ei todellakaan ole mikään pakko leikata napanuoraa, että aivan omassa harkinnassa on asia.
Yritetään muistaa, että vaikka me naiset käydään se fyysinen puoli siitä synnytyksestä läpi, on se aivan valtava henkinen kokemus myös kumppaneille. Ja aivan kuten raskauskaan, ei synnytyskään ole pelkästään puhtaasti positiivista pumpulipilven päällä oloa kummallekaan. Eli keskustelkaa asiasta hyvin etukäteen.
4. Muista, että tämä on SINUN synnytyksesi. Ei miehen, eikä varsinkaan kätilön. Suomessa kätilöt ovat maailman huipputasoa osaamiseltaan, mutta se ei aina takaa, että persoonallisuudet natsaavat. Eli: kätilön voi vaihtaa! Jos sinua kerrassaan vituttaa tai arveluttaa sen hetkinen kätilösi, niin pyydä, tai laita mies pyytämään ihan reilusti ja rohkeasti jotakuta toista tilalle. Sinulla on siihen täysi oikeus, eikä tämä ole ihan täysin poikkeuksellista toimintaa. Kyseessä on kuitenkin sinun synnytyksesi, sinun kehosi, sinun vauvasi ja silloin sinulla tulee olla sellainen olo, että olet hyvissä käsissä.
Oma synnytyksen hoitanut kätilöni oli hyvä. Ei mukava, ihana tai kiva, vaan hyvä. Minulle ei syntynyt häneen minkäänlaista tunnesidettä, en muistanut edes hänen nimeään jälkikäteen, mutta luotin hänen ammattitaitoonsa ihan täysillä, se riitti minulle. Sitä henkistä puolta varten vieressä oli mieheni. Ja sitten kuuden tunnin kuluttua myös vauvani. :)
5. Jos huomaat valvovasi öitä ja ihan oikeasti stressaavasi ja pelkääväsi synnytystä (tämä voi iskeä vaikka ihan viimeisillä viikoillakin), PUHU asiasta. Soita neuvolaan ja vaadi jotain juttelua pelkopolilla, neuvolassa, lääkärissä... Ihan missä vaan. Tämä kuuluu heidän työhönsä, etkä sinä ole mikään "hankala tapaus" jos tällaista vaadit.
Tämmösiä tuli mieleen. Siinä vau.fi -kierrekantisessa kirjasessa, mikä neuvolasta annettiin, on semmonen tilauslipuke (muistaakseni jossain alkusivuilla), jolla saa ilmaiseksi pari vihkosta kotiin. Toinen niistä käsittelee synnytystä. Omasta mielestäni se oli oikein hyvä TIETOpaketti, ei subjektiiviseen kokemukseen perustuva pläjäys, synnytyksestä. Ja ko. aiheesta nyt löytyy muutenkin tosi paljon tietoa. Vähän kehotan käyttämään lähdekritiikkiä kuitenkin, etenkin netti on täynnä kaikkea ihmeellistä ja ennenkaikkea sitä subjektiivista omakohtaista kokemusta ja tarinaa...
Ennen esikoista minuu jännitti tuleva synnytys ihan kauheesti. Ja tavallaan nytkin. Se on tapahtumana niin dramaattinen ja todella lähellä kuolemaa - synnytys on raskauden varmaan riskialttein aikajakso. Mutta lukemalla paljon tietoa ja opettelemalla luottamaan omaan kehooni ihan täysillä menin synnytykseen avoimin ja hyvin mielin. Ja lähdin sieltä pois aivan ekstaattisessa olotilassa - MINÄ olin nyt synnyttänyt nainen! MINÄ (okei, osittain me) olin saanut aikaan jotain niin uskomattoman ihanaa ja täydellistä, kuin vastasyntynyt poikani!
Pelot ja ahdistukset ovat täysin ymmärrettäviä ja luonnollinen osa synnytyksen lähestymistä. Mutta toivon meille kaikille kuitenkin avointa mieltä ja rohkeutta tulevaan - tätä kokemusta ei vain halua jättää väliin!