synnytys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Caarina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onko kukaan aiemmissa raskauksissaan käynyt (Husin alueella) synnytystapa-arvioinnissa? Itselle sellainen varattu viikolle 36 kieron selän takia, ja mietin mitä mahtaa pitää sisällään. Keskustelua riskeistä ja mahdollisuuksista, vai ihan jotain tutkimuksia?
 
Tietääkö joku jo tässä vaiheessa synnyttävänsä sectiolla? Minkälaisia tuntemuksia tämä herättää? Itselläni on istukka kovin matalalla hyvin lähellä kohdunsuuta. Tänään oli asian tiimoilta ultra, eikä istukka ole vieläkään noussut tarpeeksi ylös, jotta alatiesynnytys olisi turvallinen. Kuukauden päästä uusi ultra. Tänään siis rv 30. Tiedän, että vielä on aikaa, mutta vähän alkaa olla vaikeuksia uskoa että istukka siitä enää nousee, koska se on nököttänyt siinä samassa kohtaa aivan alkuraskaudesta saakka.

Odotan ensimmäistä vauvaani ja haluaisin kovasti synnyttää alateitse. Tietenkin turvallisuus ennenkaikkea, mutta kyllä ärsyttää jos tämän takia sectiolla pitää synnyttää. Harmittaa kun itse en voi asiaan mitenkään vaikuttaa.
 
Minä tulen synnyttämään sectiolla. Tarinani löytyy "pelkopoli" keskustelussa, mutta toki voin kertoa sen uudestaan.

Vauva kun nyt alkaa kasvamaan kunnolla, kohtukin kasvaa vielä enemmän ja istukkakin voi vielä nousta. Eli älä vielä menetä toivo :)
 
Olipa typerä synnytysvalmennus :/ tämmöselle joka pelkää kipua ja jännittää muutenkin. Pitäjät eli terveydenhoitajat vaan lukivat paperista ja näyttivät videoita. Kun kysyttiin kivunlievityksestä tarkemmin miin vastaus oli että kaikkee saat kokeilla mutta mikään ei vie kipua pois vaan jokatapauksessa sattuu. Tuli tunne että miksi sitten ottaisin kipulääkkeitä jos mikään ei auta. Nämä terkat tuntuivat myös olevan sektio-vastaisia eikä sektiosta juuri puhuttu. Sanoivat että jos esim vauva onkin istuma-asennossa tai suurikokoimen (mun pelot) niin silti äidin pitää synnyttää ja vain lääkäri määrää sektioon ja silloinkin vain kun on hätä... mitään muuta en muistakaan koska iski huono olo ja melkeen pyörryin piti lähtee sit pois :/
 
Meille myös sanottiin, että kokonaan kipua ei saa pois, mutta varmasti ison osan siitä saadaan vähennettyä kivunlievityksillä eli kyllä niistä kivunlievityksistä hyötyä on. Jos lapsi on liian suuri lantioon tai äidin kokoon nähden, niin silloin varmasti harkitaan sektiota (silloin se lääkärikin sitä suosittaa) ja veikkaisin, että myös vaikeissa tarjonnoissa asiaa varmasti mietitään.
 
Onko kellään kokemusta/tietoa, että jos ei raskauden aikana ole liitoskipuja, niin onko silloin synnytys vastaavasti kivuliaampi? Mulla ei oo ollu mitään liitoskipuja ja mietin, että kostautuuko se sitten itse synnytyksessä.
 
Mie oon kans ymmärtänyt että ne lääkkeet vie vain sen kovimman terän kivusta ja kun miettii esimerkiksi kipushokkia niin kyllä sillon kannattaa ottaa lääke mielummin kuin kärsiä ja joutua shokkiin..

Mut joo myönnettäköön että ite mietin kans että ei taida olla järkeä noissa.. Ja hei pitää oikeasti muistaa että esim kaikilla ei vaan toimi nuo mutta se ei tosiaan tarkoita sitä että kenelläkään ei toimi. Jokainen meistä kokee kivun eri tavalla ja jokaisella on oma 1-10 asteikko kun arvioidaan kipua :)
 
Mä sain esikoisen synnytyksessä epiduraalin sillon ko olin joku 3,5cm auki. Siihen asti olin kipeä ja etenki tunti ennen ku epi alko vaikuttaa ni tosi kipeä mit sit ku se alko vaikuttaan ni en tuntenu mitään. Nukuin siihen asti et sai alkaa ponnistaa, enkä ponnistusvsiheessakaan kokenut olevan kauheissa kivuissa, epi siis vaikutti osikseen edelleen. Ainaki minä siis koin todellaki saavan apua epistä!
Muoks. Ja siis todellaki vei kaiken kivun ku en tienny ollenkaan et millon tulee supistus, monitorilta seurasin et jaaa nyt vissiin supistaa.
Mut joillaki vaikutus on täyskymppi, toisilla menee melko mönkään....

Mut ei varmastikkaan kovin miellyttävä synnytysvalmennys!:eek:
 
Muokattu viimeksi:
Minun rakas eläköityvä neuvolatäti sanoi tänään että kannattaa tutkia kaikenlaisia lääkkettömiä kivunlievityskeinoja, sillä epiduraali saattaa pitkittää ja häiritä synnytystä, kun ei tunne supistuksia. Sanoi ettei kannata automaattisesti ottaa sitä. Puhui kyllä kannustavasti asioista, että sai minut puolelleen. No pitää nyt tosissaan tutustua etukäteen näihin asioihin. ..minä kun olen tähän asti vältellyt synnytyksen ajattelua..
 
Joo ja ne ei mielellään anna epiä ennen ku on tietyn verran auki just siks että saattaa hidastua aukeaminen tai jopa pysähtyä synnytys kokonaan. Ainakin meillä yksi tyksin Kätilö kun oli kertomassa synnytyksestä jne niin suositteli myös ihan että kokeilisi ensin erilaisia tapoja jo ihan senkin takia että löytää sen parhaimman keinon mikä toimii itsellä.

Käytiin ihan läpi aquarakkulat, liikkuminen, amme, akupunktio jne. Ja viimeinen mitä kätilö totesi noista oli että kokeilkaa rohkeasti vaan kaikkea ja että kätilö on tukemassa siellä sitten :)
 
Näin olen myös itse ymmärtänyt, että synnyttäjä usein luonnostaan osaa liikkua niin, että omalla liikkumisella ohjaa vauvan tuloa ja että epi voi tätä vähän häiritä. Toki sekään ei ole hyvä, jos on niin kipeä, että on ihan lukossa eikä varmaan edistä synnytystä.
 
Mä olen ajatellut, että tutustuis just noihin muihin menetelmiin, mutta en sulje pois lääkkeelistäkään kivunlievitystä, koska ei sitä koskaa tiedä mitä tapahtuu ja jos ei mee niin kuin strömssöössä, niin sit kyllä on varmasti kaikki tropit ainakin tarpeen ja ensisynnyttäjänä en yhtää tiedä että miten homma sujuu tai miltä se tuntuu, joten en halua liikaa lukittautua johonkin tietty skenaarioon. Helpommin pettyy vaan, jos ei sujukaan niin kuin on ajatellut. Jotenkin kuitenkin ensisijaisesti tuntuu luonnolliselta itselle ajatus siitä, että esim. käyttäis lämminvesiallasta rentoutumiseen, samoin liikkumista ja mielellään myös synnyttäis jossain pystytyyppisessä asennossa makuun sijaan, mutta jos tuntuu tartteevan kaikki tropit ja homma menee makuu asennossa suoritettavaksi taikka vaikka sektioon, niin pääasia, että muksu tulis sieltä terveenä pihalle eikä ittelle jäis mielellään mitään pysyviä vaurioita (fyysisiä tai henkisiä). Jos noi onnistuu, niin sitten mä olen tyytyväinen :)
 
Meille kerrottiin valmennuksessa ettei esim. 80-luvulla kerrottu kivuista mitään, ettei tulevia äitejä olisi turhaan "peloteltu" synnytyksellä. Musta on vaan parempi että asiat kerrotaan niinkuin ne on ja mitä voi olla odotettavissa, kuin se että kaikki tulis puun takaa. Ja mitä itse saanut kuvan, niin ponnistusvaihe (vaikka oliskin kivuliaampi kuin avautumisvaihe) on kuitenkin se lyhytkestoisempi ja siksi ehkä paremmin siedettävissä kuin monen tunnin avautumisvaihe, jossa voi helposti polttaa voimansa loppuun jollei älyä kokeilla juuri noita ei-lääketieteellisiäkin keinoja. Tämä siis vaan mun pohdinta asiasta.
 
Mä olen tosi arka kivulle, mutta itse esikoisen kohdalla koin lääkkeettömän synnytyksen ja koin nimenomaan niin että ne avaavat supistukset ja se odottelu oli paljon pahempaa kun ponnistusvaihe. Ponnistusvaihe ajoi kyllä enemmän "hermoromahduksen" partaalle kun vauva ei meinannut tulla ulos (ponnistelin vauvaa yli tunnin rauhassa) mutta vain hetkellisesti. Loppujen lopuksi mun mielestä itse ponnistusvaihe ei tuntunut järkyttävää ummetusta pahemmalle :grin toivottavasti jotain lohduttaa tämä kuulla. Itse kuulin ennen esikon syntymää vain kauhustooreja, jos olisin tuon tiennyt niin olisi helpottanut :) toki jokainen kokee kivun eri tavalla ja jollain voi olla päinvastaiset kokemukset kun minulla. Esim jos synnytys pitkittynyt tms. Olin onnekas ja mulla meni kaikki hyvin oppikirjan mukaan. Tähän toiseen synnytykseen suuntaan hyvin mielin ja yritän selvitä ilman lääkkeitä. Jos en selviä niin tottakai niitä aion pyytää. Jos jotain tässä toisessa synnytyksessä toisin teen niin aion yrittää liikkua enemmän :)
 
Kotimaman kanssa samaa mieltä. Kun synnytys menee oppikirjojen mukaan ja jos vähääkään kestää tai uskaltaa kestää kipua, palkitsee se ponnistusvaihe vähemmän kipeänä. Jos mulla kaikki muuten ok, tarjonta oikea ym. En halua kivunlievitystä vaan antaisin kehon tehdä työnsä, joka muuten osaa sen aika hemmetin hyvin kun antaa mahdollisuuden!

Ponnistamisvaihe ei ole minuun sattunut, hetkellistä välilihan venymistä lukuunottamatta (kirvelee). Ponnistamisen tarve ja varsinkin se kun pääsee ponnistamaan, on oikeastaan helpottava tunne kaiken sen kivun jälkeen.

Esikoisen syntymä oli katastrofi kaikkine lääkkeineen ja keho meni ihan sekasin että mitä ny tapahtuu? Eiks täs pitäny synnyttää? Mä en tuntenut mitään edes ponnistamisen tarvetta ja työtä teki saada poju ulos, koko kesto 17h ja Tunnin ponnistus

Toinen synnytys taas oli 100% luomu. Kaikki meni täydellisesti. Olin kyl kipeä tietenkin mut se vähä niinku kuuluu asiaan eikä mun mielestä kipua tule työntää pois. Kokonaiskesto 4 tuntia ja kahdella ponnistuksella 1 minuutissa neiti sylissä.

Peukutan lääkkeettömän synnytyksen puolesta. Siis siinä tilanteessa jos kaikki etenee Niinkuin pitää, vauva mahtuu, on raivotarjonta jne. Koskaan en voi tietää mitä tämä kolmas synnytys tuo mukanaan, mutta toivon lääkkeetöntä nopeaa synnytystä Niinkuin viimeksi.
 
Sen mä tiiän, et en halua sitä hemmetin ammetta (kaveri tungettiin siihen melkeen heti, ku pääs sairaalaan) ja epiduraalin todellakin otan. Ilokaasusta tulee varmaan miehen kanssa kinaa, et kumpi sitä saakaan hengitellä :D
 
Ite meen kanssa sillä ajatuksella että katsotaan mitä tuleman pitää. Enkä ole myöskään heti ottamassa kaikkia mahdollisia lääkkeitä mikäli vaan olo sen sallii.
No sen näkee sitten :)
 
Jep. Voi olla, et eka asia mitä toteen, kun pääsen synnärille, et missäs se "kylpyläosasto" onkaan :D

Voi että, ku odotan jo sitä kylmää valkkarii, mikä odottaa mua jääkaapissa synnäriltä kotiutumista :P Ja sinihomejuustoo piparin päällä <3
 
Me jaksaisko sitä itekin pyytää miestä hakemaan jotain nami nami punkkua mulle jääkaappiin. Ja jos laittais graavilohta! Mmmmmmmmm. Nyt tuli nälkä! :hungry:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top