Synnytys.
- Ketjun aloittaja Yosa
- Aloituspäivämäärä
Yosa
Vauhtiin päässyt keskustelija
Täällä on synnytys vähänväliä pyörinyt mielessä. Ei siinä sinänsä mitään kovin pelottavaa ole, luonnolinen asiahan synnyttäminen on. Mutta itselläni pelottaa se että entä jos ei keho kestäkkään. Kuulostaa ehkä tyhmälle mutta siis varmaankin jonkin sortin kuolemanpelko minulla on .
Olen yrittänyt neuvolassa puhua asiasta mutta jotenkin tuntuu etten saa oikeen tukea sieltäpäin.
Onko muilla ollut tämmöisiä tuntemuksia vai olenko ainut?
Loogisesti jos ajattelee niin eihän minulla mitään hätää ole, olen nuori ja perusterve olen! Raskaus on edennyt hyvin ilman kummempia komplikaatioita. :)
Ehkä se pelko alkoi ihan jo alkuraskaudessa kun TV:ssä ja peleissä oli kohtauksia jossa nainen kuoli synnytykseen, varmaankin se sieltä jäi jotenkin alitajuntaan.
Mutta silti odottelen jo malttamattomana että vauva syntyisi jo! melkein sydän pakahtuu kun ajattelee millainen rakkauspakkaus sieltä on mailmaan tulossa!! enkä malta odottaa tulevaa "perhe-elämää"
:) Ainiin Mieheni tulee ehdottomasti synnytykseen mukaan! En pärjäisi ilman häntä. Itse synnytän OYSissa.
Olen yrittänyt neuvolassa puhua asiasta mutta jotenkin tuntuu etten saa oikeen tukea sieltäpäin.
Onko muilla ollut tämmöisiä tuntemuksia vai olenko ainut?
Loogisesti jos ajattelee niin eihän minulla mitään hätää ole, olen nuori ja perusterve olen! Raskaus on edennyt hyvin ilman kummempia komplikaatioita. :)
Ehkä se pelko alkoi ihan jo alkuraskaudessa kun TV:ssä ja peleissä oli kohtauksia jossa nainen kuoli synnytykseen, varmaankin se sieltä jäi jotenkin alitajuntaan.
Mutta silti odottelen jo malttamattomana että vauva syntyisi jo! melkein sydän pakahtuu kun ajattelee millainen rakkauspakkaus sieltä on mailmaan tulossa!! enkä malta odottaa tulevaa "perhe-elämää"
:) Ainiin Mieheni tulee ehdottomasti synnytykseen mukaan! En pärjäisi ilman häntä. Itse synnytän OYSissa.En ole vielä pahemmin ajatellut synnytystä. Mies on tulossa mukaan ja avoimin mielin olemme menossa. Yritän parhaani mukaan valmistautua siihen mikäli se on edes mahdollista. Olen käynyt mammajoogassa ja pyrin tekemään joogaa myös kotona. Joogaryhmässä oli muutamia jotka olivat menossa toista kertaa synnyttämään ja sanoivta, että ensimmäisellä kerralla oli ollut todella paljon apua joogasta.
Useammalta kaverilta olen saanut vinkiksi, että mitenkään muuten ei oikein voi valmistautua kuin kirjoittamalla käteensä EPIDURAALI. Sitä voi sitten näyttää kätilölle synnytyssalissa.
Useammalta kaverilta olen saanut vinkiksi, että mitenkään muuten ei oikein voi valmistautua kuin kirjoittamalla käteensä EPIDURAALI. Sitä voi sitten näyttää kätilölle synnytyssalissa.
Enenevässä määrin on alkanut tulla mieleen, vaikka ei vielä mitenkään hirveän paljon, tuntuu vielä jollain lailla aika etäiseltä, kun ensimmäisestä lapsesta on kyse eikä siis kokemusta. Mutta toivoisin kovasti, että alateitse voisin synnyttää. Yhdestä (umppari)leikkauksesta toipuneena ei tunnu siltä, että haluaisin olla leikkaustoipilaana tilanteessa, jossa pitää pitää huolta myös jostain toisesta. Mutta toki mennään sen tilanteen mukaan ja jos lääkäri on sitä mieltä, että tilanne etenee niin, että sektio on kaikille turvallisempi, niin totta kai kuuntelen asiantuntijoita. Mies on tulossa mukaan myös täällä. Ei erityisemmin siis etukäteen pelota, vähän tietysti jännittää kun uusi tilanne, muttei ainakaan vielä mitenkään negatiivisesti. Synnyttämään olen menossa TAYSiin.
Pikku-Tikru
Vauhtiin päässyt keskustelija
Hyvin vähän vielä pyörinyt mielessä. Yliopistosairaalaan pääsen synnyttämään, ja sekin tuossa 40 km päässä.
Alussa oli kovastikin pelkoja liittyen synnytykseen ja raskauden aikaisiin komplikaatioihin, ne kun on työn puolesta tiedossa. Näistä peloista oon jotensakin päässyt yli, enää ne kummittelee aina silloin tällöin. Peloista neuvolassakin juttelin ja neuvolantäti rauhoitteli että kun kaikki on tähänkin asti mennyt hienosti niin harvinaistahan se on että mitään tulee. Näinhän se on, ja nyt oon vaan pyrkinyt nauttimaan odotusajasta sen kummemmin murehtimatta synnytystä tai komplikaatioita
Alussa oli kovastikin pelkoja liittyen synnytykseen ja raskauden aikaisiin komplikaatioihin, ne kun on työn puolesta tiedossa. Näistä peloista oon jotensakin päässyt yli, enää ne kummittelee aina silloin tällöin. Peloista neuvolassakin juttelin ja neuvolantäti rauhoitteli että kun kaikki on tähänkin asti mennyt hienosti niin harvinaistahan se on että mitään tulee. Näinhän se on, ja nyt oon vaan pyrkinyt nauttimaan odotusajasta sen kummemmin murehtimatta synnytystä tai komplikaatioita
pikkuruusu
Näppärä viestien naputtelija
Synnytystä olen jonkin verran ajatellut. Tuntuu vielä hyvin epätodelliselta. Meillä ei ole vielä ollut mitään synnytysvalmennusta. Sitä kovasti odottelen. Pitää kysyä perjantaina neuvolasta, että koskas. Synnytyssairaalaan päästään tutustumaan vasta viikolla 36....
Wow
Näppärä viestien naputtelija
Jonkin verran synnytystä olen ajatellut, ehkäpä juurikin sitä kautta kun etisen istukan vuoksi on heitelty suunnitellun sektion mahdollisuus ilmoille. Vasta tällaisen mahdollisuuden jälkeen olen tajunnut että HALUAN SYNNYTTÄÄ ALAKAUTTA! Toivon siis todella että kontrolliin mennessä istukka on siirtynyt pois kohdunsuulta ja voisin rauhassa alkaa valmistautumaan synnytykseen. Itse haluaisin niin "huumeettoman" synnytyksen kuin mahdollista. Epiduraalia en tosiaankaan haluaisi, ensinäkin olen niin piikkikammoinen että pelkäisin enemmän piikkiä kuin itse synnytystä. :) Sitten toiseksi olen kuullut niin kauheita kokemuksia epiduraalin sivuoireista. Onneksi lähipiirini koostuu suurelta osalta luonnollisen synnytyksen kokeneista, joten kovasti vinkkejä ja tsemppiä olen saanut ja tulen saamaan synnytykseen. Ilokaasu on oikeastaan ainut huume jota näin etukäteen lupaan itselleni. Kohdunkaulan puudute on niin ja näin, eräällä ystävälläni puutuivat jalat, ei alapää, joten ei mikään paras tunnetila synnyttää sekään.. :D
Pitäisi tässä alkaa harjoittelemaan hassun kuuloista synnytyslaulua, jonka pitäisi viedä kipua pois. :D Mutta, siis millekään en tietenkään voi sanoa ehdotonta eitä kun eihän sitä voi tietää etukäteen mitä tapahtuu ja varsinkin ensisynnyttäjänä olen aivan pihalla tulevasta. Mutta mahdollisimman "huumeeton" lähtökohta.
Pitäisi tässä alkaa harjoittelemaan hassun kuuloista synnytyslaulua, jonka pitäisi viedä kipua pois. :D Mutta, siis millekään en tietenkään voi sanoa ehdotonta eitä kun eihän sitä voi tietää etukäteen mitä tapahtuu ja varsinkin ensisynnyttäjänä olen aivan pihalla tulevasta. Mutta mahdollisimman "huumeeton" lähtökohta.
AinoS
Satasella mukana keskusteluissa
Synnytystä tulee jo aika ajoin mietittyä, mutta en ainakaan vielä osaa pelätä tai jännittää. Jokainen synnytys on varmasti erilainen, ja viime aikoina niin moni kaveri on saanut lapsia, ja heidän kanssaan on synnytyskokemuksista pystynyt keskustelemaan. Lisäksi olen ollut itse parissa täysin erilaisessa synnytyksenä mukana (opiskelujen kautta vuosia sitten). Se nyt ei tietenkään omaan synnytykseen vaikuta muuten kuin että näki juurikin kahden eri ääripään synnytykset, toinen vaan pinnisti hiljaa lapsen ulos, toinen huusi kuin syötävä.
Kivunlievitystä en ole miettinyt sen kummemmin, tällä hetkellä ajatuksena se, että jos epiduraali on tarpeen ja sen kerkeää ottaa niin sitten antaa tulla vaan. Eli ei ole mitään tarkkaa kantaa siihen, koska itse tilanteessa voi tapahtua mitä vaan. Alakautta toki haluaisin synnyttää, eikä ole ainakaan tähän mennessä tullu mitään ilmi mikä sen estäisi.
Ainakin tällä hetkellä olen vaan odottavalla kannalla (pun intended :D), ja yritän ottaa tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta myös toisaalta kaikenlaista voi sattua. En kuitenkaan stressaa, pelkää ja menetä yöuniani synnytystä miettien. Äitini esim. on synnyttänyt minut aivan ilman mitään kivunlievitystä ja pikkuveljeni epiduraalin kanssa, ja on aina sanonut, että jos olisi kolmannen lapsen synnyttänyt, ei olisi ottanut epiduraalia. Yksi ystäväni taas on synnyttänyt lapsen sairaalan pihassa miehensä käsiin, toinen otti epiduraalin ja puutui vaan toiselta puolelta kehoa. Joten kauhu-ja muita tarinoita riittää, mielenkiinnolla odotan minkälaisen tarinan pääsen itse kolmen kuukauden päästä kertomaan :) Ja niin kuin joku jo tuossa aiemmin kommentoikin, synnytys on niin luonnollinen asia, että tuskin tässä ihan kauheaan liriin ollaan joutumassa. Yhtään väheksymättä ketään, jota synnytys pelottaa. Se on vaan tämä medikalisaatio nykyään, joka tekee raskaudesta ja synnytyksestä sairauksia, vaikka ovat niin luonnollisia juttuja.
Tulipas sepustus... :D
Kivunlievitystä en ole miettinyt sen kummemmin, tällä hetkellä ajatuksena se, että jos epiduraali on tarpeen ja sen kerkeää ottaa niin sitten antaa tulla vaan. Eli ei ole mitään tarkkaa kantaa siihen, koska itse tilanteessa voi tapahtua mitä vaan. Alakautta toki haluaisin synnyttää, eikä ole ainakaan tähän mennessä tullu mitään ilmi mikä sen estäisi.
Ainakin tällä hetkellä olen vaan odottavalla kannalla (pun intended :D), ja yritän ottaa tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Toivon, että kaikki menee hyvin, mutta myös toisaalta kaikenlaista voi sattua. En kuitenkaan stressaa, pelkää ja menetä yöuniani synnytystä miettien. Äitini esim. on synnyttänyt minut aivan ilman mitään kivunlievitystä ja pikkuveljeni epiduraalin kanssa, ja on aina sanonut, että jos olisi kolmannen lapsen synnyttänyt, ei olisi ottanut epiduraalia. Yksi ystäväni taas on synnyttänyt lapsen sairaalan pihassa miehensä käsiin, toinen otti epiduraalin ja puutui vaan toiselta puolelta kehoa. Joten kauhu-ja muita tarinoita riittää, mielenkiinnolla odotan minkälaisen tarinan pääsen itse kolmen kuukauden päästä kertomaan :) Ja niin kuin joku jo tuossa aiemmin kommentoikin, synnytys on niin luonnollinen asia, että tuskin tässä ihan kauheaan liriin ollaan joutumassa. Yhtään väheksymättä ketään, jota synnytys pelottaa. Se on vaan tämä medikalisaatio nykyään, joka tekee raskaudesta ja synnytyksestä sairauksia, vaikka ovat niin luonnollisia juttuja.
Tulipas sepustus... :D
Itsellä tulee synnytys välillä mieleen. En mitenkään pelkää sitä, tiedän että sairaalassa on asiantuntevaa porukkaa töissä että niiden käsiin voin heittää henkeni milloin vain :) Kipuakaan en osaa pelätä, omaan todella korkean kipukynnyksen. Mutta jos kipu ylittyy täysin sietämättömäksi niin sitten otan kyllä kaikki aineet vastaan mitä tarjotaan :D
Eniten pelottaa se ajatus, että lapsella ei olisikaan kaikki hyvin. :S
Eniten pelottaa se ajatus, että lapsella ei olisikaan kaikki hyvin. :S
Synntys kieltämättä alkaa jo mielessä pyöriä. Olen kipuherkkä ja hätäännyn helposti jos menetän kontrollin ja siksi minulle onkin noussut mahdottoman tärkeäksi asiaksi se, että mies (joka ei varmasti hötkyile liikoja :)) pääsee osallistumaan synnytykseen ja on siellä minun tukena ja turvanani. Ja huoleni ei ole ollenkaan turha; mies on melkein 100 kilometrin päässä töissä ja vielä sellaisessa työssä jossa vuoro kestää 24 tuntia ja ei ole ollenkaan sanottua että hän sieltä pääsee noin vaan irtaantumaan tilanteen tullen... Onneksi vuoroja on vain kaksi viikossa joten nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin että synnytys käynnistyy hetkenä jolloin hän on kotona.
Omaan vartalooni synnyttäjänä luotan vahvasti, jos kerran tulin raskaaksi niin uskon että vartaloni on myös tarkoitettu synnyttämään. Neuvolassa kyllä jo puhuin ajatuksistani synnyttämiseen kun äitini on synnyttänyt meidät kaikki kolme lasta sektiolla ja siskokin on yhden sektion kokenut, toki synnyttänyt muut lapset alakautta normaalisti. Itselleni ei siis shokkina tule jos sektio joudutaan tekemään eikä se minua hirvitä tai ahdista mitenkään, kyllä minusta siellä sairaalassa huolta pidetään varmasti :) Sama pätee myös kivunlievitykseen ja puudutteisiin jne. Kaiken otan vastaan mitä ammattilaiset katsovat kohdallani tarpeelliseksi. Millään tasolla luomuna ei siis ole tarkoitus mennä vaan tilanteen mukaan.
Yksi suurin toiveeni synnytykseen liittyen on se, että saisin lapsen syliin/rinnalle pian syntymän jälkeen. Tai jos en itse esim. sektion takia voi lasta lähellä pitää ihan heti niin että vauva pääsisi isin paidan alle kenguruhoitoon (vai miksikä sitä oikein kutsutaan) mahdollisimman pian.
Niin tai näin, kunhan kaikki olisi sen jälkeen hyvin niin vauvalla, äidillä kuin isälläkin. Se olisi mukavaa :)
Omaan vartalooni synnyttäjänä luotan vahvasti, jos kerran tulin raskaaksi niin uskon että vartaloni on myös tarkoitettu synnyttämään. Neuvolassa kyllä jo puhuin ajatuksistani synnyttämiseen kun äitini on synnyttänyt meidät kaikki kolme lasta sektiolla ja siskokin on yhden sektion kokenut, toki synnyttänyt muut lapset alakautta normaalisti. Itselleni ei siis shokkina tule jos sektio joudutaan tekemään eikä se minua hirvitä tai ahdista mitenkään, kyllä minusta siellä sairaalassa huolta pidetään varmasti :) Sama pätee myös kivunlievitykseen ja puudutteisiin jne. Kaiken otan vastaan mitä ammattilaiset katsovat kohdallani tarpeelliseksi. Millään tasolla luomuna ei siis ole tarkoitus mennä vaan tilanteen mukaan.
Yksi suurin toiveeni synnytykseen liittyen on se, että saisin lapsen syliin/rinnalle pian syntymän jälkeen. Tai jos en itse esim. sektion takia voi lasta lähellä pitää ihan heti niin että vauva pääsisi isin paidan alle kenguruhoitoon (vai miksikä sitä oikein kutsutaan) mahdollisimman pian.
Niin tai näin, kunhan kaikki olisi sen jälkeen hyvin niin vauvalla, äidillä kuin isälläkin. Se olisi mukavaa :)
Wow
Näppärä viestien naputtelija
AinoS ja Emmu_ma: Aivan samaa mieltä olen siitä että kehomme on kuitenkin tehty myös lapsen kantamiseen ja synnyttämiseen, minullakaan ei ole mitää syytä epäillä etteikö kehoni osaisi synnyttää. Sairaalamiljöö ei toki ole mikään luonnollisin paikka suorittaa tätä toimenpidettä, mutta mieleeni ei todellakaan ole tullut edes muuta vaihtoehtoa. :) Täytyy vaan luottaa omaan vartaloon että eiköhän se tämänkin homman hoida! :) Niin ja apua, AinoS, kolme kuukautta, onko siihen tosiaan niin lyhyt aika? :)
Retrokki
Satasella mukana keskusteluissa
Ite oon yrittäny vielä olla miettimättä suuremmin synnytystä. Meillä sillon neuvolan voimavarakyselyssä kysyttiin että pelottako synnytys asteikolla 1-4. Vastasin 4 eli eniten ja siihen oma neuvolahoitaja totesi, että ainahan se käy kipeää ja siinäpä se. Sanoin, että aikuisten oikeasti pelkään koska itellä on todella matala kipukynnys ja siihen neukkatäti vastahakoisesti ehdotti pelkopolia. Siellä todellakin haluan käydä keskustelemassa tulevasta synnytyksestä. Eniten itseä pelottaa ajatus liiasta kestämättömästä kivusta. Tiedän ja tunnen itseni ja menen todella helposti niin sanottuun kipupaniikkiin. Sitten on peli menetetty. Niin monelle tutulleni on sattunut niin, että joutuneet synnyttämään ilman mitään kivunlievitystä kun ei ole uskottu että sattuu ja sitten ei ole ehditty enää mitään antaakkaan. Pelko siitä, että minua ei uskota pelottaa. Taustatietona pelkästään hammaslääkäri saa minut paniikkiin ja sinne mennessä saan norsun annoksen voimakasta rauhoittavaa jolloin ainoastaan toimenpiteet onnistuvat...
Mile
Näppärä viestien naputtelija
Kyllähän tuo synnytys jo jonkin verran mielessä pyörii. Toisaalta odotan innolla, että pääsen synnyttämään rakkaan lapseni maailmaan ja saan tuon ihanuuden syliini, mutta toisaalta hieman pelottaa ja jännittää. Pelko ei ole mitenkään hallitsematonta, vaan lähinnä jännitystä, kun ei tiedä mitä tapahtuu ja miten asiat tulevat menemään. Lähinnä pelkään, että kipu on sietämätöntä, sillä kipukynnykseni ei ole järin korkea. Toisaalta tiedän, että synnytys on luonnollinen asia ja kyllä siitä hengissä selviää ja palkinto on maailman parhain - ei se lapsi syntymättä jätä. :) Yksi jännityksen aiheistani on kivunlievitys. Toisaalta haluaisin pärjätä ilman, mutta tarvittaessa haluan, että kipuja lievitetään niin, että synnytyksestä ei jää pahoja traumoja ja kipu ei ole täysin hallitsematonta. Epiduraali mietityttää, sillä en ole piikkien ystävä ja pelkään melkein epiduraalin laittoa enemmän mitä synnytyskipuja muutoin (vaikkei se kuulemma edes satu, on kuin hyttysen pisto).
Sekin on jännittänyt, että tiedänkö milloin lähteä sairaalaan, mutta onneksi minun ei tarvitse syksyllä sitä yksin miettiä. Mies on ottanut kesälomansa syyskuun loppuun ja jos pikkuinen päättää mennä yliaikaiseksi ja tulla viikon tai yli myöhässä (eli siinä elokuun puolella) on äitini luvannut ottaa lomaa ja minut sinne "päivähoitoon". :D On sitten ainakin joku huolehtimassa, etten mene ihan paniikkiin ja pääsen sairaalaan ja koiramme tulee hoidettua. Että onneksi tätä tukiverkostoa löytyy!
Toiveita synnytykseen on lähinnä mahdollisimman luonnollinen synnytys, mutta kuitenkin omat voimavarat ja kipukynnys huomioon ottaen. Haluan kokeilla eri asentoja ja muita kivunlievityskeinoja ennen lääkkeitä ja puudutteita. Ilokaasun uskon joutuvani turvautumaan. Kuten emmu_ma tuossa sanoi on minullekin kaikkein suurin toive se, että saan vauvan heti syliini ihokontaktiin. Tämä olisi tärkeää niin itselleni kuin vauvallekin (opinnoissa törmäsi joihinkin tutkimuksiin tämän merkityksestä ja tuli heti entistä tärkeämmäksi itselle). Tarvittaessa tosiaan sitten isän syliin kenguruhoitoon, ellen omaan syliini vauvaa voi heti ottaa. Ihokontakti kuitenkin jompaan kumpaan vanhempaan...
Olemme menossa miehen kanssa yksityiseen synnytysvalmennukseen, josta toivon saavani vinkkejä miten lievittää kipua luonnollisesti ja pysyä rauhallisena synnytyksessä. Ja niitä rentoutumistaktiikoita. Toivon, etten ihan täysin huuda miehelleni ja ole aivan mahdoton, kun minulla tuota temperamenttia riittää, etenkin jos olen järjettömien kipujen vallassa. Mieheni tosiaan tulossa tukihenkilöksi ja se on minulle ehdottoman tärkeää, kuten myös miehelle. Mies toivoo, että saisi katkaista napanuoran ja olla heti näkemässä pienen maailmaan tulon. Ja onhan se nyt sellainen läheinen perhehetki, ainakin toivon niin koko sydämestäni (kuulemma hätäsektiossa leikkaussaliin ei pääsisi tukihenkilö?).
Ja tosiaan Tampereella TAYSissa synnytetään. :)
Sekin on jännittänyt, että tiedänkö milloin lähteä sairaalaan, mutta onneksi minun ei tarvitse syksyllä sitä yksin miettiä. Mies on ottanut kesälomansa syyskuun loppuun ja jos pikkuinen päättää mennä yliaikaiseksi ja tulla viikon tai yli myöhässä (eli siinä elokuun puolella) on äitini luvannut ottaa lomaa ja minut sinne "päivähoitoon". :D On sitten ainakin joku huolehtimassa, etten mene ihan paniikkiin ja pääsen sairaalaan ja koiramme tulee hoidettua. Että onneksi tätä tukiverkostoa löytyy!
Toiveita synnytykseen on lähinnä mahdollisimman luonnollinen synnytys, mutta kuitenkin omat voimavarat ja kipukynnys huomioon ottaen. Haluan kokeilla eri asentoja ja muita kivunlievityskeinoja ennen lääkkeitä ja puudutteita. Ilokaasun uskon joutuvani turvautumaan. Kuten emmu_ma tuossa sanoi on minullekin kaikkein suurin toive se, että saan vauvan heti syliini ihokontaktiin. Tämä olisi tärkeää niin itselleni kuin vauvallekin (opinnoissa törmäsi joihinkin tutkimuksiin tämän merkityksestä ja tuli heti entistä tärkeämmäksi itselle). Tarvittaessa tosiaan sitten isän syliin kenguruhoitoon, ellen omaan syliini vauvaa voi heti ottaa. Ihokontakti kuitenkin jompaan kumpaan vanhempaan...
Olemme menossa miehen kanssa yksityiseen synnytysvalmennukseen, josta toivon saavani vinkkejä miten lievittää kipua luonnollisesti ja pysyä rauhallisena synnytyksessä. Ja niitä rentoutumistaktiikoita. Toivon, etten ihan täysin huuda miehelleni ja ole aivan mahdoton, kun minulla tuota temperamenttia riittää, etenkin jos olen järjettömien kipujen vallassa. Mieheni tosiaan tulossa tukihenkilöksi ja se on minulle ehdottoman tärkeää, kuten myös miehelle. Mies toivoo, että saisi katkaista napanuoran ja olla heti näkemässä pienen maailmaan tulon. Ja onhan se nyt sellainen läheinen perhehetki, ainakin toivon niin koko sydämestäni (kuulemma hätäsektiossa leikkaussaliin ei pääsisi tukihenkilö?).
Ja tosiaan Tampereella TAYSissa synnytetään. :)
Eikös hätäsektiossa äiti laiteta uneen (tämä huomattavasti nopeampaa kuin puuduttaminen/rauhoittaminen)? Lähinnä, ettei siinä kauheasti tukihenkilöllä ole sitten mitään virkaa enää, jos on ihan kanttuvei. En siis tiedä mitään faktoja, jotain tälläistä muistelisin lukeneeni joskus.
Mile
Näppärä viestien naputtelija
Taitaapi olla näin, ainakin mitä taysin sivuilta muistan lukeneeni. Mutta lähinnä siinä tapauksessa miehelle ikävä, ettei voi olla läsnä ja muutenkin sitten se vauvan heti ihokontaktiin saaminen.
Wow
Näppärä viestien naputtelija
Retrokki: Kuulostaa tosiaan siltä että pelkopolilla käynti olisi tosi hyvä asia! Oletko jo saanut ajan? Meidän kehot on kuitenkin niin alttiita stressille että kauhea jännittäminen ja paniikki saattaa sekin itsessään jo hidastaa ja vaikeuttaa synnytystä. Pelkopolilla saisit ainakin purettua pelot ja puhuttua niistä ammattilaisen kanssa. Ehkä lisäinfo synnytyksestä rauhoittaisi myös mieltä? Toivottavasti opettavat myös rentoutustapoja, miten esim miten hengityksellä saa rauhoitettua kehon. Jos ei opeta niin vinkkaa mulle niin selostan pari harjoitetta. (Rentoutustekniikat kuuluu myös työhöni.) :)
Synnytys on ollut ajatuksissa jo siitä asti kun tein plussatestin. Oikeastaan ole najatellut sitä koko ikäni ja se on syy miksen ole lapsia koskaan "halunnut". Pelottaa ja hirvittää siis ihan kamalasti.
Eniten pelottaa synnytyksestä toipuminen. Mietin miten paikat voi muka palautua sellaisesta rumbasta. Koko synnytys on mielestäni luonnoton, ei vaan käy järkeen miten niin pienestä reijästä pitäisi mahtua niinkin iso möykky kuin lapsi. Raskauden tuomat muutokset rinnoissani ja alapäässäni ahdistaa ja itkettää jo nyt.
En missään tapauksessa haluaisi synnyttää, niinkuin ollenkaan :-) :-) Mutta lapsen hankkimisen kannalta se on nyt sitten pakko :-) Sektio olisi mulle luonnollisin valinta, muttei sitä taida saada noin vain valita. Ja siinäkin pelottaa toipumisaika.Sektiossa lohdullisinta olisi tieto ettei koko alapääni olisi runneltuna ja revittynä lapsen jäljiltä.
Pelottaa miten seksuaalisuuteni muuttuu synnytyksen myötä.
Teen itse itselleni hirveitä paineita, mieheni ei ole kanssani lainkaan samaa mieltä. Toki olen saanut hänellekkin luotua jo samat kauhuskenaariot lörpähtäneestä ja riekaleisesta alapäästä ja roikkuvista lärpäkkeistä jotka kaukaisesti muistuttavat rintoja..
Olen yrittänyt asiasta puhua neuvolassa, mutta siellä ei haluta ikävistä asioista puhua. Sanotaan vaan että kyllä kaikki menee hyvin ja lapsesta tulee ihana ja rakas. No juuu, en mä sitä epäile hetkeäkään etten lastani rakastaisi,mutta miten on itseni laita. Tuntuu ettei neuvolassa välitetä mistään muusta kuin lapsen hyvinvoinnista, ei sillä äidillä, synnyttäjällä ja ruokinta-automaatilla niin väliä ole..
Kun kävin ensimmäistä kertaa neuvolassa viikolla 3 pyysin ehdottomasti saada sektion tai olisin keskeyttänyt raskauden. Sillon se mulle luvattiin, mutta nyt on ääni muuttunut kellossa. Aaaaaaahdistus. Tänään on neuvolalääkäri ekaa kertaa, otan asian vielä hänen kanssaan puheeksi.
Eniten pelottaa synnytyksestä toipuminen. Mietin miten paikat voi muka palautua sellaisesta rumbasta. Koko synnytys on mielestäni luonnoton, ei vaan käy järkeen miten niin pienestä reijästä pitäisi mahtua niinkin iso möykky kuin lapsi. Raskauden tuomat muutokset rinnoissani ja alapäässäni ahdistaa ja itkettää jo nyt.
En missään tapauksessa haluaisi synnyttää, niinkuin ollenkaan :-) :-) Mutta lapsen hankkimisen kannalta se on nyt sitten pakko :-) Sektio olisi mulle luonnollisin valinta, muttei sitä taida saada noin vain valita. Ja siinäkin pelottaa toipumisaika.Sektiossa lohdullisinta olisi tieto ettei koko alapääni olisi runneltuna ja revittynä lapsen jäljiltä.
Pelottaa miten seksuaalisuuteni muuttuu synnytyksen myötä.
Teen itse itselleni hirveitä paineita, mieheni ei ole kanssani lainkaan samaa mieltä. Toki olen saanut hänellekkin luotua jo samat kauhuskenaariot lörpähtäneestä ja riekaleisesta alapäästä ja roikkuvista lärpäkkeistä jotka kaukaisesti muistuttavat rintoja..
Olen yrittänyt asiasta puhua neuvolassa, mutta siellä ei haluta ikävistä asioista puhua. Sanotaan vaan että kyllä kaikki menee hyvin ja lapsesta tulee ihana ja rakas. No juuu, en mä sitä epäile hetkeäkään etten lastani rakastaisi,mutta miten on itseni laita. Tuntuu ettei neuvolassa välitetä mistään muusta kuin lapsen hyvinvoinnista, ei sillä äidillä, synnyttäjällä ja ruokinta-automaatilla niin väliä ole..
Kun kävin ensimmäistä kertaa neuvolassa viikolla 3 pyysin ehdottomasti saada sektion tai olisin keskeyttänyt raskauden. Sillon se mulle luvattiin, mutta nyt on ääni muuttunut kellossa. Aaaaaaahdistus. Tänään on neuvolalääkäri ekaa kertaa, otan asian vielä hänen kanssaan puheeksi.
Wow
Näppärä viestien naputtelija
Voi TerhiJii, inhottavaa ettet tunne saavasi puhua asiasta neuvolassa. 
Minua rauhoitellaan neuvolassa kehoni palautumisesta jopa liikaakin, itse jotenkin luotan kehooni enkä epäile etteikö se palautuisi raskaudesta ja synnytyksestä. Toivotaan että saat äänesi kuuluviin neuvolalääkärillä. Luulisi että sinäkin pääsisit pelkopolille puhumaan jos kerran jo noin aikaisessa vaiheessa oot ottanut sektionkin esiin!
Minua rauhoitellaan neuvolassa kehoni palautumisesta jopa liikaakin, itse jotenkin luotan kehooni enkä epäile etteikö se palautuisi raskaudesta ja synnytyksestä. Toivotaan että saat äänesi kuuluviin neuvolalääkärillä. Luulisi että sinäkin pääsisit pelkopolille puhumaan jos kerran jo noin aikaisessa vaiheessa oot ottanut sektionkin esiin!misaemilia
Jostain jotain jo tietävä
Mä odotan synnytystä oikein innoissani!
Itselläni on sen verran korkea kipukynnys että kipu ei pelota, ainoa asia mikä vaivaa ja toivon että niin ei käy on että joudutaan tekemään hätäsektio jostain syystä, kun haluaisin kuitenkin vauvan heti syliini.
Kivunlievitystä en ole sen ihmeemmin miettinyt jos onnistuu synnytys ilman mitään kivunlievitystä olisi tosi kiva. Minulla on taipumusta saada huono olo ilokaasusta niin sitä en ehkä haluaisi :/
Haluaisin kokeilla ammetta avautumisvaiheessa kun se kuulemma lievittää hyvin kipua ja tunnen oloni muutenkin tosi mukavaksi vedessä. Olen kuullut että suomessa ei saisi synnyttää ammeessa!?? tietääkö kukaan tuosta? Haluaisin kovasti synnyttää ammeessa, mutta jos se ei ole mahdollista niin ei sitten :D
Synnyttämään ollaan menossa Kätilöopistolle ja mies on toki tulossa mukaan :)
Itselläni on sen verran korkea kipukynnys että kipu ei pelota, ainoa asia mikä vaivaa ja toivon että niin ei käy on että joudutaan tekemään hätäsektio jostain syystä, kun haluaisin kuitenkin vauvan heti syliini.
Kivunlievitystä en ole sen ihmeemmin miettinyt jos onnistuu synnytys ilman mitään kivunlievitystä olisi tosi kiva. Minulla on taipumusta saada huono olo ilokaasusta niin sitä en ehkä haluaisi :/
Haluaisin kokeilla ammetta avautumisvaiheessa kun se kuulemma lievittää hyvin kipua ja tunnen oloni muutenkin tosi mukavaksi vedessä. Olen kuullut että suomessa ei saisi synnyttää ammeessa!?? tietääkö kukaan tuosta? Haluaisin kovasti synnyttää ammeessa, mutta jos se ei ole mahdollista niin ei sitten :D
Synnyttämään ollaan menossa Kätilöopistolle ja mies on toki tulossa mukaan :)
Minuakin kiinnostaa amme avautumisvaiheessa. Jakkaralla voisin sitten synnyttää. En vain vielä tiedä, onko TYKSissä silloin käytössä kumpaakaan. Toivon, että on. Epiduraalin ja ilokaasua otan vain, jos tuntuu että on ihan pakko.
misaemilia, näin minäkin olen ymmärtänyt, että altaaseen ei saa synnyttää Suomessa ilman erillisjärjestelyjä ja ehkä jopa piti olla aiempia synnytyksiä että saa silloinkaan kokeilla.
misaemilia, näin minäkin olen ymmärtänyt, että altaaseen ei saa synnyttää Suomessa ilman erillisjärjestelyjä ja ehkä jopa piti olla aiempia synnytyksiä että saa silloinkaan kokeilla.