Synnytys

Itse jo pyörittelen ajatusta tulevasta synnytyksestä mielessäni. Erityisesti nukkumaan mennessä se rupeaa kalvamaan. Aikaisemmat synnytykset ovat sujuneet mallikelpoisesti, mutta silti pelot asioista, jotka voisivat mennä pieleen, täyttävät mielen.
 
mietin välillä, mutta järkyttävän ensimmäisen synnytyksen jälkeen ajattelen 
vain, että pahemmin ei voi enää mennä :)
 
Täällä kanssa mietin lähinnä kipujen osalta, että enempää ei ainakaan voi enää sattua kuin esikoista synnyttäessä, vaikka laiha lohtu sekin. Yritän itselleni hokea, että nyt kaikki sujuu nopeammin ja kivuttomammin, mutta toisaalta taas pelkään, että samalla kaavalla mennään kuin ekallakin kerralla. Mutta se tietenkin on pääasia, että sekä vauva että äiti voivat hyvin synnytyksen jälkeen.
Uniin ei synnytys ole onneksi vielä tullut.
 
Mä synnytän melkein jokatoinen yö unissani! :D Olis vaan "hyviä" unia mut aina on jotain vikaa tai häikkää jossain. Edellinen uni oli sellanen et vauva synty viikolla 26 ja oli liian pieni saamaan keskosapua vaikka se ite pyysi sitä ihan normaalisti juttelemalla. Muutenki oon alkanu ressaamaan vähän kaikesta ja pelkään et jokin menee vielä vikaan.. :/
 
Kyllä täällä on myös pohdinnoissa tuo synnytys suunnilleen joka toinen päivä. Mikään ei vielä pelota tai edes suuremmin jännitä, vaikka ensimmäinen on kysymyksessä. Kun on muutamien tuttujen naisten kanssa synnytyksesta, ja ylipäänsä raskaudesta, keskustellut, herää yksi suuri kysymys; MIKSI useimpien synnyttäneiden naisten ensisijainen tarkoitus on tehdä ensisynnyttäjästä pelon kourissa painiva hermokimppu?? Miksi täytyy pelotella toiset mitä kauheimmilla yksityiskohdilla ja kertoa väritetty tarina synnytyksistä, joissa meinasi lähteä henki sekä äidiltä ja vauvalta ja kuinka on tullut 3. asteen repeämiä ja kuinka ei saanut puudutusta jne.? Aika tarpeetonta, jos meikäläiseltä kysytään... Kyllä mä ymmärrän, ettei kaikki synnytykset mene oppikirjan mukaan ja voi tulla yllättäviä tilanteita, mutta siltikin... Luojan kiitos en itse niele ihan kaikkia juttuja purematta, mutta voi sellaista, joka pelkää valmiiksi ja on tavanomaista herkkäuskoisempi...
 
^mä oon sitä mieltä, että synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta annetaan liian ruusuinen kuva. mielummin lukis niitä vähä kamalampiakin tapauksia niin vois sitte yllättyä, ettei tää niin kamalaa ollutkaan. mun synnytys oli kamala, toivottavasti menee muilla paremmin eka kerta.
 
Faktatietoa raskaudesta, synnytyksestä ja eritoten elämästä  kun vauva on syntynyt. :) Positiivisia juttuja mutta myös niitä vähemmän kivoja. Saisikohan niitä annosteltua siten, ettei kukaan ala potemaan järkyttävää synnytyspelkoa tai usko vakaasti elämän loppuvan juuri siihen paikkaan kun kotiutuu käärön kanssa synnäriltä?
 emoticon
 
noh, mulla oli siis kamala synnytys ja vauva-aika kotona ensimmäiset 3kk ihan kamalaa.. oisin toivonut, että joku ois maininnut tästä mahdollisuudesta etukäteen mut tää on vaan mun mielipide. onneks tulee nyt toinen, on kokemusta esikoisesta..silti uutta synnytystä pelkään ihan jumalattomasti..
 
Mulle oli järkytys, kun samassa sairaalassa synnyttänyt ystäväni oli kertonut, kuinka synnytys on ihana kokemus ja kuinka kivuista ei tarvi kärsiä, vaan kaikenlaisia kivunlievityskeinoja ja lääkkeitä saa jos haluaa. No, mä en tosiaankaan voi sanoa synnytystä ihanaksi kokemukseksi eikä mulla tehonnut mikään kivunlievityskeino (vesi, jumppapallo, lämpö/kylmäpussit jne) eikä myöskään suonensisäiset lääkkeet eikä ilokaasu ja olin tosi pettynyt siihen, että ystävä valehteli mulle tuolla tavalla. Vasta myöhemmin tajusin, että synnytys on tosiaan jokaiselle ihan erilainen kokemus riippuen oman kehon reagoinnista, vauvan koosta ja asennosta ja sairaalan henkilökunnasta. Ja itse henkilökohtaisesti uskon, että ihan kaikki on synnytyksessä mahdollista niin hyvässä kuin pahassa. En esim. ollut edes tiennyt, että on sellainen mahdollisuus, ettei istukka tulekaan ulos, vaan se joudutaan nukutuksessa käsin irroittamaan. En tiennyt, ennen kuin itselle kävi niin.

Oon kertonut liioittelematta tai mitään pois jättämättä synnytyksestäni niille, jotka ovat halunneet kuulla millainen synnytyskokemus mulla oli. Mutta oon aina sanonut lopuksi, että sulla voi olla ihan erilainen kokemus, paljon helpompi, nopeampi ja kivuttomampi.

Mä en pelännyt synnytystä yhtään ennen ekaa synnytystä, vaikka olin kuullut kaikenlaista. Luinkin jostain vauvalehdestä, että ennen pelkopolilla suurin osa kävijöistä oli ensisynnyttäjiä, jotka pelkäsivät synnytystä, koska eivät tienneet mitä odottaa. Nyt suuri osa pelkopolille hakeutuvista onkin uudelleensynnyttäjiä ja että jossain on vikaa, jos niin monelle jää huono kokemus synnytyksestä.

Tällä hetkellä pelkään niin paljon sitä kipua, että haluan ehdottomasti pelkopolilla kuulla, voisivatko he tehdä ensi kerralla jotain eri tavalla, että synnytys olisi nyt miellyttävämpi kokemus. Tiedän että synnytyksen kuuluukin sattua ja ettei kivutonta synnytystä ole olemassakaan, mutta ei minun mielestäni synnytyksen kuulu kuitenkaan olla sellainen kokemus, että kohtuuttomista kivuista joutuu kärsimään niin kauan, että oikeasti luulee, ettei säily synnytyksestä hengissä.

Mutta tämä on vaan oma mielipiteeni ja kunnioitan kyllä kovasti niitä, jotka siitä koitoksesta selviävät ilman kivunlievitystä.
 
En ole vielä ajatellut juuri lainkaan. Ja pohdin, että luenko tätäkään ketjua olenkaan enää tämän jälkeen (no luen kuitenkin). Eli koitan välttää ihan kaikkea ja otan vastaan sen mitä tulevaisuus sitten synnytyksessä tuo. Tiedän kuitenkin, että se voi mennä ohi suht helposti tai sitten synnytys on todella tuskainen ja kivulias ja pitkä. En kuitenkaan haluaisi miettiä kumpaa se minulla on, koska sitä ei voi tietää.

Sekin ehkä hillitsee synnytyksen ajattelemista, koska tiedän, että minulle voidaan tehdä suunniteltu sektio rakenteenvian takia, mutta se selviää sitten kun menen synytystapaarviointiin viikoilla 30+.
 
Kyllä täälläkin synnytys jo ahdistelee mielessä. Esikoisen synnytys oli mielestäni kamala, vaikka menikin aivan normaalisti ja suhteellisen lyhyessä ajassa suuresta koosta huolimatta. Nyt kun vauvoja onkin tulossa kaksi, en ole ihan varma selviänkö hengissä emoticon  Pelkoa ei mulla aiheuta niinkään se ponnistusvaihe, sen asian kanssa oon ok, mutta se avautumisvaihe hirvittää. No, edessä se on jokatapauksessa. Jollain sairaalla tavalla kuitenkin odotan sitä (taas) että jos ei oiskaan tällä kertaa niin paha?!? Kaikesta huolimatta olisin pettynyt jos en saisikaan synnyttää alateitse. 
 
Ei muakaan ahdista. Mun ekasta synnytyksesta jai paha maku suuhun, ehka eniten siksi, etta kaikki sujui niin hitaasti ja tunsin epaonnistuneeni. (Myohemmin vasta olen tajunnut, etta monilla muillakin kestaa "ikuisuuksia" avautua, ilmeisesti ei vaan mun kavereilla..) Lisaksi olin tosi epaonnekas hankilokunnan kanssa. Sattui tosi ikava tyyppi niihin kriittisiin hetkiin. Musta oli myos aika rankka se ensi aika kotona.

Toisella kerralla menikin paljon joutusammin ja vaikka lapsi syntyi peratilassa ja piti leikata ja tikata enemman kuin eka kerralla, niin jai mukavampi olo siita synnytyksesta. Jotenkin se vei pois ne pahat muistot siita ekastakin kerrasta. Toivottavasti nain voi kayda myos teille, joille eka kerta oli ikava ja nyt toinen kerta edessa.
 
Musta oli hirveen kivaa että ihmiset kertoivat mitä kauheimpia synnytys kokemuksia..oikeen mässäilin niillä :D Oma synnytys tuntui todella helpolta niiden jälkeen, eikä pelkoja jäänyt. Vaikka todettakoon, että olihan se ihan hirveetä..alku oli vaan yhtä supistusten vyöryä ja oksentamista, keskivaihe oli ihan ok ja loppu oli ihan järkkyä..mutta hengissä selvittiin..ja mikä ei tapa niin se kai sitten vahvistaa....
Menen ihan vapain mielin ponnistamaan tätä toista kun aika on kystä ;)
 
Itseäni mietityttää ahdistaa/huolettaa/ressaa kovasti, koska en tiedä mikä tulee olemaan synnytystapa, koska minulla on 7 vuotta sitten mopokolarissa tullut lantioon oikealle puolelle pahat murtumat ja sitä ruvetaan nyt tutkimaan onnistuuko alatie synnytys vai tuleeko suunniteltu sektio. Ärsyttää ja ahdistaa tämä epätietoisuus, onneksi huomenna neuvola ja laitetaan lähetettä KYS:siin, josko rupeaisivat lähiviikkoina tutkimaan tuota lantiota, jottei tarvitsisi ressata synnytystapa arvioon asti rv 37, kun ei tiedä ikinä jos sattuukin syntymään aikaisemmin.. Olisiko kenelläkään kertoa kokemuksia suunnitellusta sektiosta? :)
 
Tämä meidän kohta 2 vuotiaamme on tavallaan syntynyt suunnitellulla sektiolla mutta ei sitten kuitenkaan emoticon
Piti siis suoritettaman sektio rv37 mutta lapsivedet tulivatkin jo rv35 ja koska oma lääkärini oli kaksi päivää aiemmin todennut vauvan "hengittelevän kohdussa" ja vauva oli muutenkin valmis syntymään niin sektio suoritettiinkin sitten päivystyssektiona samana päivänä.

Tuosta on sen verran vähän aikaa että muistan kuinka asioiden olisi pitänyt edetä: kaksi päivää ennen sektiota olisin mennyt otattamaan verikokeita sairaalan labraan ja sektiopäivänä olisin mennyt osastolle kello 8.30 jonka jälkeen minut olisi valmisteltu sektioon.

Nyt kun tulikin tämä päivystyssektio niin hommasta jäi pois vain tuo labrassa käynti, muuten meni aivan kuten olisi mennyt jos olisi tehty alkuperäisen suunnitelman mukaisena päivänä.

Tämä kolmas, jota nyt odotan, syntyy toivon mukaan suunnitellulla sektiolla. Tai sitten päivystyssektiolla, ihan sama kunhan ei jouduta hätäsektioon !
 
Jos voisi valita, niin joku voisi synnyttää mun puolesta. Mutta sitä ei voi valita vaan on itse puserrettava. Synnytykseen vain liittyy kovasti huolta vauvan hyvinvoinnista ja omasta jaksamisesta, että se kai on se haastavin/mietityttävin osuus. Ja vaikka alatiesynnytys tuntuu pahalta tapahtuessaan, niin ne kivut unohtuu nopeasti ja palautuminen synnytyksen jälkeen on ainakin mulla ollut nopeaa.

Mä haluan, että mikään ei mene vikaan tälläkään kertaa ja en missään nimessä halua hätäsektioon. Vaikka kunnolisia niistäkin vauvoista on tullut, mutta jotenkin koko ajatus mistään sektiosta hirvittää. Mulle ei ole koskaan tehty isoa leikkausta. Ja haluan, että vauvalla on kaikki hyvin, eikä se joudu teholle.
 
Mulla oli esikoisen kohdalla lyhyt ja mukava synnytys vaikka olin varma että kestää ikuisuuden koska oli esikoinen kyseessä. Koko raskausaikana ei niitä varsinaisia supistuksia vaan pelkästää harjotussupistuksia. Ja supistukset ku alko klo 16.00 alko ne heti säännöllisesti pari 10min välein ja sitte jo 5min välein, kotona oltii 2,5h. 2 tuntia supsituksia ja päätettii että lähetää, mut oli pyykit koneessa ja sairaalakassi pakkaamatta koska olihan laskettuu aikaa vielä aikaa 1,5viikkoa. Autoo ku päästii ja matkaan niin supistuksia tuli 2min välein ja järkyttävä kipu alapäässä samaa aikaa. (kokeilin kotona kävelyä jne, mut tuntu että pahensi vaa kipua) autossa sanoin miehelle että laittavat meijät kuitenki kotia. Sairaalaan ku päästiin niin tutki minut ja totes että olen 7cm auki. Halusin kivunlievitystä ja sain minispinaalin ja se oli oikein loistava, (jos nyt menee yhtä nopeaa toi avautuminen ja on mahdollista niin haluan sen nyt kans) 

Synnytys kaiken kaikkiaan kesti 6h20min. Ponnistus oli 15min ja jälkeiset 5min. Repeämiä tuli ja sitä pelkään nyt kaikkein eniten, istumaa pystyin kunnolla vasta 3-4vk synnytyksen jälkee ja vessassa käynti tuotti tuskaa. Ummetus iski ja parit peräpukamatki sain. Ja toinen asia on mitä pelkään nyt tulevassa synnytyksessä on se että jos se alkaa yhtä voimakkaasti ku esikoisen niin mitä jos kaikki on sillo töissä (mies, isovanhemmat kaikki kellä on auto) Ja kuka kattoo sitte poikaa, otanko sairaalaa mukaa ja kuka sielä kattoo ja täytyykö soittaa ambulanssi jos en voi ite ajaa.... :S
 
Mun eka synnytys hyvin samanlainen, kuin LauraT:llä. Nopea ja simppeli. Tokassa en revennyt ollenkaan niin pahasti - vain kaksi pintanaarmua, jotka paranivat nopeasti ja pystyin muutaman päivän päästä synnytyksestä jo istumaan normaalisti ja siihenkin asti vessassa käymään ilman ongelmia. Olin positiivisesti yllättynyt nopeasta paranemisesta.

Ekasta synnytyksestä mulla jäi vaivaamaan kokematon (harjoitelija) kätilö, joka ei osannut ohjeistaa mua tarpeeksi hyvin ja ehdin väsyttää itseni mm. turhilla ponnistusyrityksillä ennen kuin oli edes sen aika. Mistä ensisynnyttäjä voi tietää, jos kätilö sanoo, että voit ponnistaa jos siltä tuntuu, niin miltä se sitten pitäisi tuntua!! Nyt tiedän. Varsinaisella kätilöllä oli kaksi muuta synnytystä yhtä aikaa ja ajattelivat, että mulla kestää, koska olinhan ensisynnyttäjä. 

Toka synnytys meni taas mun mielestä ihan liian nopeasti enkä ehtinyt siihen mukaan henkisesti ollenkaan. Huusin vain mielessäni, että ei se vielä tule ja en mä suostu ponnistamaan, millä tavalla lisäsin omaa kipuani tietenkin. Kävi niin, että 3 viikkoa ennen  laskettua aikaa tuli tilkka lapsivettä ja jouduin sairaalaan. No siellä sanottiin, ettei pää ollut kiinnittynyt ja että kestää vielä kauan. Supistukset tulivat kuitenkin heti rajuina, mutta käyrälle ei mennyt yhtään, joten luulin itseäni jo luulosairaaksi ja tuntui että kipuani vähäteltiin hoitohenkilökunnan puolelta. Laittoivat mulle kylvyn, kun valitin ja koska en ollut auki, niin en saanut puudutuksia. Mutta tunnissa olinkin ihan auki ja valmis ponnistamaan. Sitten juoksen alasti sairaalan käytävällä (vain 1m viereiseen huoneeseen :) eli ei mitään sen dramaattisempaa) ja vaadin kipulääkitystä, jota ei enää tietenkään ehditä laittamaan. Ei niin mitään; vain se lämmin kylpy.

Kaikki meni lopulta loistavasti ja kätilö oli mahtava tällä kertaa ja sai mut lopulta suostuteltua ponnistamaan. Kipu helpotti heti ja tunsinhan mä itsekin, että toisen pää on jo lähes ulkona, että ei mun vastalauseet auta. Mutta mun mielestä kaikki meni liian nopeasti (alle 3 tuntia) ja liian aikaisin (37+1). Ja nyt panikoin, kuten LauraT: pitääkö soittaa ambulanssi, mitä jos taas synnytyn kiireellä ja olen yksin, kuka hakee lapset hoidosta tai mihin ne menee jos ei ole hoitopäivä, kun miehen pitää tulla mun kanssa, ehdinkö mihinkään sairaalaan ja kuinka aikaisin nyt synnytän. Pitää varmaan tällä kertaa jo nyt laukku pakata, kun mulla kanssa ei viimeksi ollut niin mitään valmiina.
 
Mä kävin juttelemassa pelkopolilla perjantaina. Mulle se oli hyödyllinen kokemus. Mun edellinen synnytys oli syöksysynnytys, jossa tosiaan avautuminen kesti vajaan tunnin. Lisäksi olen aina synnyttänyt ennen laskettua aikaa. Nyt sovittiin, että voidaan ruveta seuraamaan tilannetta jo vko:lla 36 ja jos ei ennen synny, niin viikolla 38 voidaan suunnitellusti käynnistää ja mun ei tarvii kotona pelätä, että en ehdi sairaalaan.

Juteltiin kaksi tuntia aivan kaikesta ja nyt en enää jännitä ja mieti asiaa koko ajan. Laukun kyllä jo pakkaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top