Synnytys

[Hannamm]

Minulla suurin synnytyspelko on ylivoimaisesti sektio! Tsemppiä teille kaikille jotka jo nyt tiedätte joutuvanne ( tai pääsevänne ) suunniteltuun sektioon. Itse olen ollut niin onnekas etten ole joutunut syntymäni jälkeen olemaan yhtään yötä sairaalassa, enkä kokemaan yhtään mitään kirurgisia operaatioita, ainoastaan muutamat tikit ja luomenpoistot. Tästä syystä podenkin "pienoista" sairaala- ja varsinkin leikkauskammoa! Tähän siis sisältyy sairaalabakteerit yms. muut ( tiedän typerät :D ) asiat. En kuitenkaan mahda sille mitään.
Suurin toiveeni onkin pystyä synnyttämään alateitse, kipu minua ei sinällään pelota eikä jännitä.
Kuitenkin alateitse synnytyksessäkin kyllä on yksi mutta.. kun toivon pystyväni synnyttämään ilman epiduraalia, ja vain ja ainoastaan sen takia että minulla on tällaisia hulluja ajatuksia että se laitetaan väärään kohtaan ja halvaannun siitä tai jotain muuta vastaavaa sattuu. Haha, en kai mä ole yhtään vainoharhainen :D!!!??
Joo... ehken kerro tällä kertaa enempää näistä minun synnytyspeloistani.. :)

 

[TsN]

No mulla ehkä suurin pelko liittyy toipumiseen, joka oli erittäin hidas ja kivulias prosessi mulle. Tuntu että palio pahempi se entä tuo synnytys, vaikka olikin vähän kriittinen synnytys tuo esikoisen synnytys.

tässä eka synnytys kopsattuna joulukuu 2010 syntyneitten keskustelusta:

"Pyydän jo etukäteen anteeksi tarinani pituutta. lukekoon, ken jaksaa, ken ei niin ei. :D

Minä sepitän tähän oman 20h kestäneen synnytystarinan.. elikkäs näin:

10.12. oli illalla vähän omituinen olo, menkkamaisia kipuja, noh kävin sinä päivänä vielä shoppailemassa ja iltasella rauhassa nukkuun. klo 4 heräsin, kun tuntui että jotenkin outo olo, kiemurtelin sängyssä ja 4.45 tuli lapsiveet sänkyyn ja suoraan vessaan ja sinne lisää. Herätin miehen, mies ihan heti tolpillaan ja mitä tapahtuu!?! :D
Soitin synnytyssairaalaan ja kaskivat tulla aamulla kasin maissa. Käytiin suihkussa ja koitetttiin syödä, alkoi tulla supistuksia. MElko useinkin mutta heikkokestoisia..

11.12 Sairaalassa olin jo että lähettäkää kotiin, tekivät tutkimuksen ja kaikki kiinni ja kohdunkaulaakin jäljellä. Mutta ensisynnyttäjä niin en päässyt kotiin. Siinä meidät sitten ohjattiin kylmään välikköön, supistuksia tuli ja meni, ei vielä järjettömän kipeitä. Tekivät tutkimuksen niin ei mitään ollut tapahtunu, joten lähdettiin veljelleni katsomaan suomi-ruotsi salibandyn mm-finaali ja suomihan sen voitti! tuon pelin aikana alkoi supistukset olla jo melko kipeitä, palattiin takasin sairaalalle kahdeksan aikaan ja yhdeksän aikaan illalla alkoi kovat ja säännölliset supistukset.

Siinä sitten koitin kärvistellä, lämpöpussien avulla. Aloittivat antibiootin, kun vesi tullut ja ei näyttänyt synnytys edistyvän niin suojaamaan vauvaa ja kohtua. Ramppasin mieheni kanssa pitkin osastoa ja oli niin kipiänä, aina kun tuli supistus mies piti selässä lämpöpusseja ja minä keskityin hengittämään. Liikkuminen auttoi tosi paljon ja hengittäminen, vessareissut oli tuskaa, kun AINA silloin supisti..yhden maissa yöllä halusin jo päästä nukkuun, mutta kivuiltani en pystyny, joten sain jotain kipulääkettä lihakseen. Sen avulla sain unen ja nukuin siellä kylmässä välikössä (osastolla ei ollut tilaa) tunteroisen ja miesraukka kahden istuttavalla sohvalla nukku.

12.12 HEräsin kahden maissa yöllä ja olin niiiiin kipeä, ja pökkyrässä lääkkeestä. yritin herättää miestä huutamalla sängystä ja soittamalla hänen puhelimeen, mutta ei herännyt. Itkeä vollotin siinä, kun en yksin pystynyt liikkeelle lähteä kivuiltani, sitten ainoan keinon minkä keksin oli lyödä kännykällä seinään niin siihen mies havahtui. Raukka oli ihan järkyttynyt, kun normaalisti niin herkkäuninen ja nyt ei reagoinut mihinkään. Noh, siitä alkoivat taas voimistua supistukset ja yhtä rmappaamista pitkin käytävää.. joka paikkaan sattui. Mies oli tukena ihanasti ja hieroi välillä ja tuki lämpöpusseilla.

klo 4.15 pääsin siirtymään synnytyssaliin, pyysin päästä suihkuun ja siellä sitten olinkin 4.30 olin 4 senttiä auki.. tuntu että tuska, ylipuolet vielä jälellä! Kipu tuntui jo niin joka paikassa, ei voi kuvailla.klo 5.00 menin ammeeseen ja siellä noin tunnin olin. Aluksi se auttoi hyvin supistuksiin, mutta sitten alkoi tulla pahaolo. Epiduraalia ehottivat, mutta en halunnut vielä.. ajattelin, että minähän kestän, vaikka kivuiltani tuntui etten pystyssä pysy, mutta pakotin itseni liikkumaan, kun se hieman auttoi.

siinä sitten kärvistelin menemään klo 8.00 5 senttiä auki ja siinä vaiheessa halusin jo epiduraalin. Pelkäsin todella paljon sen laittoa. Mutta lääkäri oli ihan huippu ja itku pääsi itslelä, kun se ei sattunutkaan yhtään.Ihanasti auttaa epiduraali.

Viereisessä huoneessa synnyttää perhevalmennuksesta tuttu nainen ja huutaa kuin sikaa pieksettäis, itse oon ihan hermona, kun kuulen sen selvästi, meinaa itselläki loppua usko siihen, että selviää hengissä, kun toinen huutaa kuin sikaa pieksettäis. Siinä vaiheessa päätin, että tuo huutaminen ei ainakaan voi edistää synnytystä, joten en päästäisi äänähdystäkään, niin kuin en siihenkään asti.

Supistuksia tuli harvakseltaan, joten oksitosiinitippa tippumaan, jonka älkeen heti alkoi tihenemään supistukset. Nukuin hetken, kun epiduraali vaikutti. klo 11.45 supistukset taas muuttuivat jäätävän kipeiksi, en pystynyt syömään, 6 senttiä auki. -saan taas pompsin epiduraaliin, olo hetken parempi noin ½ tntia.

Hoitajilla vaihtu vuoro, taas eri kätilö, mutta kaikki yhtä mukavia ja ihania. Supistukset taas tosi kipeitä, 2-4 minuutin välein tulevat tosi voimakkaina, kohdunsuu 7 cm auki. Taas yksi pompsi apiduraalia, niin kipeitä supistuksia että meinaan välillä antaa itsehillinnän mennä, mutta taistelen ja keskityn hengittämään. Mies auttaa ja on tukena koko ajan. klo 14.55 k-suu auki 8 cm supistukset tuntui vähäsen, ei kovasti, mutta kuitenkin lantiossa ja alamahassa tuntui. Laittavat tipan tippuun, kun en ole pystyyt syämään, sokeritippaa menee.

Olo alkaa olla jopa toiveikas, että joskus se nyytti syntyykin.. klo 15.30, alkaa tuntua että maailman valtavin kakka haluaa tulla ulos. :D Pääsen synnyttämään Relax birth:llä. k-suu auki kokonaan, pääsen ponnistaan. Aluksi tuntuu, ettei ollenkaan paha, sitten alkaa painaa tosi kipeästi alas, kun vauva laskeutuu. Mies antaa vettä ja happea ja pitää lujasti kädestä kiinni, kaikki kannustavat koko ajan, kätilöopiskelija, kätilö ja mieheni.

Ponnistan ja ponnistan, vauvan sydänäänet laskee. Lääkäripaikalle, väliliha puudutetaan. ITse kauhistun ajatusta imukupista ja ponnistan niin etten koskaan. Ja niin 16.20 syntyy pieni tyttö, joka niin kauniisti alkaa itkeen<3 :)
Tuo poinnistusvaihe oli kyllä helpompi ja pystyin siihen keskitty,ään paremmin, mitä olin ajatellut. kesti siis 40 minuuttia.

Olo tässä vaiheessa vielä hyvä, saan vauvan syliin ja voi sitä tunnetta, itkettää ilosta, mies vieressä, ottaa kuvia ja on lähellä<3 uskomatonta, se pieni on tässä<3 kaikki kipu pois.

Vuodan tosi paljon yhtäkkiä istukan ja muiden syntymisen jälkeen. Saan jotain peräsuoleen, joka estää vuotamista. Alkaa tulla huono olo, oksettaa, paleltaa. Väsyttää. verenpaine 90/40. Yhtäkkiä ympärilläni on kymmenkunta ihmistä, jokainen häärää jotakin, kanyylejä menee kolme ja tippuu sitä sun tätä.. Tajunta alkaa hämärtyä. Mies hoitaa huoneen nurkassa pientä nyyttiämme, joka ihmettelee nappisilmillään maailmaa.

On lämpäpeittoa, nesteet menee lämmittimen kautta, silti palelee, lääkäreitä on paikalla, otetaan verikokeita.. hirveä hässlinki. Kysyn, mikä tilanne? Kukaan ei oikein vastaa mitään..Osa ompelee repeämiä..vuotoa tulee reippaasti yli 1500g..

Sitten olo alkaa helpottua, en pysty käveleen. Tilaavat verta.. Tuore isä, rakas mieheni hoitaa pientä nyyttiä, kun ei äiti pysty/jaksa/tajua/kykene.

Sängyllä raahaavat vessaan, hB 80. Kätilöt haluuvat laittaa veret tippuun, kaksi pussia, lääkäri ei anna lupaa. Perhehuoneessa olemme, vuava vauvalassa, koska olemma kumpikin niiiiin poikki, itse en tajua mitään. Mies huolissaan, kun olen kalpea kuin lakana ja nukun vaan.

13.12, mittaavat hBn ja se on 60!!! Ei kummakaan kun en pysty yksin edes istumaan, ja maatessakin huimaa. Jo antaa lääkäri laittaa luvan tiputtaa veret, sen jälkeen olo paranee ja kaksi päivää synnytyksestä pääsen kävelemään ja pikkusen hoitelemaan pientä rakasta nyyttiämme.

Pieni mustatukkanen tyttö syntyi käsi poskella ja 3312/48/35. kympin pisteet.

Että tällainen synnytys täällä. Kovasti puhuttiin synnytyksestä, ettei jää traumoja, vähänhän tuo pelottaa, kun tuollanen kriittinen tilanne oli, jota ei ite onneksi tajunnut."

Ei kuitenkaan kummempaa synnytyspelkoa ole, uskon, että selviän hyvin niinkuin viimekerrallakin ja toivon tietysti nopeampaa synnytystä. Imetyksessä tuolla ohjeisettiin tosi hyvin! :) Meillä olikin siinä aluksi vaikeuksia, mutta lopulta neiti pystyi syömään hyvin. :)

Jossain määrin kuitenkin innolla odotan synnytystä ja toivon, että saan ehdottomasti synnyttää alakautta! Se on kuitenkin niin luonnollista ja epiduraalin otan ehdottomasti, jos tuntuu taas että kivut vie kotha järjen. Nyt ei enää tuolla sairaalassa ole käytössä Relax Birthiä, jossa synnytin esikosemme, oli silloin testikäytössä. Kauhistuttaa se, ettei tole tuota ihanaa ja niiiin kätevbää laitetta tukena vaan joudun synnyttään jossai synnytystuolilla tai jakkaralla, hyi olkoon. no ehkä sitä selviää. Tuo relax birth oli kyllä ihan loistava apu! :)
Onko kukaan muu päässyt synnyttään siinä?

 

[Niituli]

Miun synnytys lyhyesti:
käynnisteltiin 6 päivää;
- 50 mg pilleri 3 kertaa päivä
- 100 mg pilleri 3 kertaa päivä
- 50 mg pilleri 1 emättimeen
taukoa viikonloppu
- oksitosiinitipassa 8 tuntia
- 100 mg pilleri 3 kertaa päivä
- 50 mg pilleri 2 kertaa emättimeen  ja siitä se sitten lähti
vika pilleri laitettiin klo 18, oxynest-piikki klo 21, vedet meni noin 23.30, soitto miehelle 00:02, synnytyssaliin, loput vedet meni 00:20, häpyhermon puudute, totesin, ett pakko alkaa ponnistaa ja totesivat lapsen tulevan maailmaan juuri NYT. Mies kerkes olla salissa 20 minuuttia ja lapsi syntyi 00:52 :-D ponnistusvaihe kesti 12 minuuttia ja olis ollut varmaan nopeampi, mutt supitukset katosivat. Supisteluita tuli koko ajan säännöllisesti usein käynnistelyn takia ja paikat avautui hitaasti, mutta varmasti. Poika oli laskeutunut tosi alas jo aikaisin ja laskeutui joka supistuksella alemmas ja sen tunsi. Ihmettelivät ettei puhkaissut kalvoja jo aikaisemmin. Mutta kaikki sujui kuitenkin todella nopeasti

 

[Pinsku]

Meidän herra syntyi viime lauantaina 18.2. viikolla 37+2. Paino 2905 ja pituus 48cm.

17.2, lapsivesi meni klo 7, lähdin ambulansilla sairaalaan kun ei saanut olla ylhäällä napanuoran luiskahtamisvaaran vuoksi (perätila). Sairaalassa otettiin käyrää, ultrattiin jne. Kaikki ok. Kohdunsuun tilanne sama kun 4 pvää aikasemmin eli 2cm auki, kaulaa 0,5cm. Perjantaipäivän oottelin osastolla supistuksia, joita ei tullut sitten minkäänlaisia. Liikkua sain sitten kuitenkin, onneksi.

18.2. ei edelleenkään supistuksia. Aamulla kohdunsuu auki 4cm. Päätetään käynnistää synnytys.

klo.11 alotetaan oksitosiinitippa
klo.14:15 kuuluu mahasta poks, samalla eka supistus tulee kovalla voimalla, tästä eteenpäin supistuksia 2min välein
klo.15 kohdunsuu auki 6cm, supistaa jo tosi kovin, ilokaasua saan, puudutusta eivät vielä anna
klo.15:30 supistaa 1min välein
klo.15:45 spinaalipuudutus laitetaan, jonka jälkeen ihana olo. saan lepäillä ja oottaa ponnistusvaihetta. kohdunsuu kai jo lähes kokonaan auki
klo.17:25 saan koittaa ponnistaa, jolloin kaverin varpaat tulee esille
klo.17:43 vauva syntyy, molemmat jalat edellä
klo.18:10 istukka syntyy

Mulle jäi synnytyksestä tosi positiivinen mieli synnytyksestä. Kaikki meni tosi nopeesti sit ku supistukset vihdoin alko. Tosin vähän järkytti se supistusten voima ja tiheys kun mitään esimakua niistä ei ollut aikasemmin ollut. Ilman puudutusta en ois kyllä selvinnyt, en tiedä mistä oisin keränny enää energiaa ponnistaa.

Vauva sai ekaks pisteitä 6 (pulssi 2, muut 1) mutta virkosi tosi nopeesti ja sitten 10 pistettä. Vasen jalka tuli ensimmäisenä ulos ja oli ilmeisesti jotenki puristuksissa koska kauttaaltaan mustelmainen ja jalkapöydässä hiertymähaava. Sujuvasti tuli muuten ulos mutta pää oli aika tiukassa. Synnytyksessä oli mukana synnytyslääkäri, joka auttoi vauvan ulos, ja lastenlääkäri, joten ihan turvallinen olo oli koko ajan. Oon tyytyväinen, että päätettiin synnyttää alakautta sektion sijaan.

 

[Kaika]

Olipas kiva luke,että Pinskun synnytys meni noin hienosti! Onnea vielä ja siellä nyt sitten tutustutaan uuteen ihmeeseen oikein urakalla.

 

[memi]

Tosissaan kiva kuulla noin positiivinen synnytyskertomus ja vielä perätilasynnytyksestä:) Pitäisköhän noille synnytyskertomuksille  perustaa ihan oma keskustelu? Sieltä voisi sitten helposti lueskella miten muiden synnytykset on menneet. Mua ainakin kovasti noi kiinnostaa kun loppukuun odottajana luultavimmin oon viimeisten joukossa niitä täällä lukemassa:D

 

[Azalea]

Laitan tän nyt tännekin, kun en aikasemmin tajunnut, että täällähän tällanen keskustelu jo valmiina olikin :)

8.2.2012
01:00 alko supistaa, selkeesti epämukavammin kuin ennen, vaikka kivuliaitakin suppareita mulla oli jo satunnaisesti ollut.
01:30 aloin ihmetellä, että kovin tasaisesti tuntuvat tulevan ja aloin ottaa aikaa.
02:30 herätin miehen ja sanoin, että on 1,5 tuntia supistellut ja 6 minuutin välein tulevat ja kestävät n. minuutin kerrallaan. Mies mumisi jotain ja käänsi kylkeä :D
04:00 soitin TYKSiin ja kysyin, että mitäs tehdään, kun on supistanut kolme tuntia tasan 6 minuutin välein. Sieltä neuvottiin ottamaan panadolia ja seuraamaan tilannetta vielä ainakin pari tuntia, kun viikotkin sen verran hyvät kuitenkin olivat (35+4), ettei synnytystä enää esteltäisi. Raportoin tilanteen miehelle, joka ei edelleenkään oikein tosissaan osannut asiaa ottaa; mutistuaan jotain nukahti taas alta viiden minuutin uudestaan x)
05:30 supistukset edelleen säännöllisiä, joten päätin pakata oman sairaalakassin varalta valmiiksi.
06:00 kassi pakattu, herätin miehen ja sanoin, että haluan lähteä käymään TYKSissä, kun miehen pitäis kuitenkin kohta lähteä töihin, enkä halunnut sitten yksin jäädä kotiin. Ajattelin, että mies ehtii sitten vielä kivasti tuoda mut takas kotiin, jos on väärä hälytys ja ehtii silti vielä töihin. Päätettiin syödä vielä aamupalaa, mies luki Turkkarin ja mä mietin, että kaikki mahdollisesti tarvittava on varmasti mukana.
07:00 istuin sohvalle ja aloin sovittaa kenkiä jalkaan, kun vesi meni. Sain hämmästykseltäni miehelle sanottua vaan yhden sanan: "NYT!" ja siitä mies jo tajusi, että oikeasti oli tosi kyseessä. Mies alko hiukan panikoida, mietti jo, että kummalla autolla uskaltaa ajaa kovempaa... x) Sanoin, ettei mitään hätää ole, tuskin se matkalla kuitenkaan syntyy :D Menin vessaan ja annoin veden lorista. Toppasin housut ja nappasin auton penkille vielä pari pyyhettä takamuksen alle. Automatkalla supistukset tuntuivat selvästi pahemmilta, kai tärinän takia ja se tunnin ajomatka tuntui melkoisen pitkältä!
08:00 päästiin synnärille sisään ja siellä ottivat tiedot, antoivat sairaalavaatetuksen ja ISON siteen housuihin ja ohjasivat verhojen taakse sänkyyn odottelemaan.
08:20 kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että kohdunkaulaa oli jäljellä 2cm ja kohdunsuu oli 1,5cm auki. Mahan päälle laitettiin anturit vauvan sydänkäyrää ja supistuksia varten.
09:20 kätilö tuli takas ja sanoi, että käyrä on "tylsän näköstä" (en sillon tajunnut yhtään, mitä meinasi, mut jälkeenpäin tajusin, että vauvan syke ei vaihdellut tarpeeksi), joten meidät siirrettiin synnytyssaliin jatkoseurantaan.
10:00 käyrä näytti hyvältä, supistuksia ei missään vaiheessa saatu näkymään käyrällä. Meidät siirrettiin osastolle odottelemaan. Siellä kerran tunnissa puettiin anturit päälle ja seurailtiin supistuksia ja vauvan sykettä. Edelleenkään ei supistukset piirtyneet käyrälle, mutta joka mittauksessa vauvalla on kaikki hyvin.
11:00 kohdunkaula hävinnyt, kohdunsuu 2cm auki. Supistukset alkavat tuntua jo niin, että on oikeasti pakko keskittyä hengittämiseen, jotta niistä selviää. Ne tuli tässä vaiheessa jo 4 minuutin välein ja kestivät 1-1,5 min kerrallaan. Kätilö kyseli, haluanko kipulääkettä, mutta jotenkin olin sitä mieltä, ettei supparit kuitenkaan NIIN pahoja olleet vielä. Sain kehuja hyvästä hengityksestä ;) Käveltiin miehen kanssa ympäri osastoa ja käytiin kanttiinissa haukkaamassa voileivät. Käveleminen tuntui selvästi paremmalta kuin makaaminen tai istuminen.
16:00 kohdunsuu 3,5cm auki, supistukset selvästi voimakkaampia. Kätilö kyseli taas, haluanko kipulääkettä, mutta edelleen koin selviäväni ilman. Kätilö siirsi meidät takas synnytyssaliin, missä menin reiluksi puoleksi tunniksi suihkuun. Se auttoi melko paljon supistuksiin!
18:00 supistukset yltyivät niin, ettei enää edes käveleminen auttanut ja tuntui todella pahalta! Päädyin kokeilemaan ilokaasua, mikä auttoi hetkeksi.
19:00 supistukset tuntuvat ilokaasusta huolimatta todella kamalilta ja lähes sietämättömiltä SELÄSSÄ. Kätilö ehdotti akuneuloja ja niitä päätin kokeilla. Akuneulat auttoivat tosi paljon nimenomaan selkäpuolen kipuun, mutta silti supistukset olivat jo tosi kivuliaita. Tässä vaiheessa myös oksensin melkein jokasen supistuksen jälkeen...
20:00 supistukset SIETÄMÄTTÖMIÄ. Kätilö teki alatutkimuksen ja totesi, että kohdunsuu on 5cm auki. Tässä vaiheessa mä, joka alusta asti olin toivonut, ettei epiduraalia tarvitsisi ottaa, päätin, että jos todella vielä puolet on jäljellä ja kipu sellaista, haluan sen epiduraalin! Akuneulat siis pois ja anestesialääkäriä odottelemaan... Anestesiahoitaja tuli ennen lääkäriä laittamaan kanyylin...tai olisi laittanut, jos olisi löytänyt suonen.
20:20 anestesiahoitaja katsoi mun ilmettä supistusten aikana ja kysyi, että tekeekö mun mieli ponnistaa. Totesin, että "enhän mä tiedä, miltä se sitten tuntuu, kun en ole ennen täällä ollut, mutta niinkai" :D Hoitaja huikkasi oven takana odottelevalle kätilölle, että tulisi vielä katsomaan kohdunsuun tilanteen. 9,5cm ilmotti kätilö! Siinä vaiheessa mä tirautin jo pienen itkun; oli niin iso helpotus saada kuulla, että niillä kivuilla on sentään ollut joku vaikutus!
20:30 kätilö sanoi, että vauva on vielä melkoisen kaukana, mutta koska kohdunsuu oli täysin auki, saisin alkaa ponnistaa. Ponnistaessa kuulin vain kätilöiden ihmettelevän, että kylläpä alkoi tapahtua nopeasti ja jo muutaman ponnistuksen jälkeen sain ohjeen, että pitää muistaa kuunnella, jos he käskevät lopettaa ponnistamisen. Napanuora oli kerran vauvan kaulan ympäri, joten kätilöt löysäsivät sen.
21:11 poika syntyi ja parkaisi heti. Siinä tuli itku sekä äidiltä että isältä. Vauva nostettiin mun mahan päälle ja napanuoran katkaisun jälkeen mitattiin. 2520g ja 46 cm huikkas kätilö ja sitten mulle selitettiin, että vauva lähtisi nyt isän kanssa saturaatiomittauksiin ja happikaappiin, kun syntyi niin aikasin. Apgarinpisteitä meidän pienenpieni supermies sai 9/9/9 :)

Pääsin heti suihkuun ja sen jälkeen alettiin katsella alapään vaurioita. Välilihassa ei repeämiä, mut koska mun ihana pieni supermies syntyi nyrkki edellä, häpyhuulet edestä olivat melkoisen riekaleina ;) Tikit sinne ja sitten jo vauva tuotiinkin takas, koska hän ei tarvinnut mitään hapetuksia :) Vauvalle tissi suuhun ja imu lähti heti käyntiin :) Sitten meidät siirrettiin osastolle ja mies lähti kotiin yöksi. Vauva oli monta tuntia ihokontaktissa mun paidan sisällä ja mua pelotti, et mitä jos nukahdan ja tukehdutan sen! Kaikki suju kuitenkin hyvin.

Oltiin tosiaan tasan viikko sairaalassa lievän keltasuuden takia, mut sekin parani vaan yhden yön valohoidolla :) Nyt ollaan kotona ja pikkumies voi oikein hyvin. Syömisten kanssa on vielä hiukan kikkailua, kun ei toinen jaksa vielä tissistä imeä kaikkea, mitä tarvitsee. Niinpä imettelen muutamia kertoja päivässä ja annan päälle pullosta sen mikä menee ja sitten osan kerroista annan suoraan pullosta, jotta näen tarkkaan, kuinka paljon sinne oikeasti menee. N. 3-5 tunnin välein on nyt ruokailut, vauva on jo alkanut itsekseenkin heräillä syömään. Nukkuu ja syö lähinnä, mut joka päivä enemmän ja enemmän on silmät aukikin :) Maitoa multa tulee niin, että varmaan alan sitä jossain vaiheessa luovuttaakin, kun nyt jo on pakkasessa yli puol litraa ja jääkaapissa toinen samanmoinen...eipä tarvita tutteleita meidän taloudessa :D

 

[noppa]

6.3 yöllä alkoi supistella.
Päivällä klo 14 supistukset alkoi tulla tiuhaan ja oli aika kivuliaita.
Klo 15.30 päästiin sairaalaan. Olin 3cm auki ja kohdunkaula hävinnyt. Kivunlievityksenä käytin sähkö läpysköjä alaselässä. Myöhemmin menin altaaseen.
Ennen klo 18 sain epiduraalin.
Klo 19.29 poika syntyi.
Synnytys kesto oli 5h 29min. Ponnistusvaihe 4min.

 

[Maku]

18.3. sunnuntaiaamuna heräsin, tuntu oudolta ja nousit ylös klo 7.30. Vedet meni, ei epäilystäkään. Menin vessaan ja vettä tuntu vaan tulevan. Herätin miehen ja soittelin synnärille, supistuksia ei ollu vielä alkanut tuleen, mutta sain ohjeeksi tulla heti, mutta ei mitään "paniikkia". Laitoin miehen vielä käymään koiran kanssa nopeesti lenkillä ja keitin miehelle kahvit. Koitin pakata viel nopeesti jotain matkaan. N. 45min myöhemmin oltiin sitten lähdössä ajelemaan sairaalaan ja sit alko supistuksetkin, 7 min välein ja ihan kunnon kivuliaita supistuksia. No n. klo 9 oltiin synnärillä. 5cm auki ja siirryin saliin. Kokeilin ilokaasua, ei apua. Saman tien olin 6cm auki ja sovittiin epiduraalista. Mun paikat tärisi ja kovasti olin kipeä, supistuksia tuli ihan jatkuvasti, tuntu et onko taukoakaan välissä. Anestesialääkäri tuli laittaan epin ja kyseli, et ponnistuttaako mua, kun olin niin tuskaisen oloinen. Mä en pystyny puhumaan mitään kivuiltani, hengittelin vaan. Eikä mua kyl mitenkään selkeesti ponnistuttanutkaan. Epistä ei ollut apua ja 2 anestesiahoitajaa sitä jäi sit ihmettelemään. Kätilö kokeili kohdunsuun, 10cm auki. No sit supistukset vähän harveni ja paineentunne lisääntyi. Mun piti alkaa ponnistelemaan hiljalleen. Muksu laskeutui. Sydänäänet heikkeni supistusten aikana ja kohta ne ei oikein enää noussutkaan (tasoa 50-70 miehen mukaan). Laitettiin oksitosiinitippaa, kun ilmesesti epi hidasti tota ponnistusvaihetta ja muksulla(kin) oli tiukat paikat. Sit soitettiin gynekologi: mä ponnistin minkä jaksoin, mut piru, ei vaan vauvan pää tullut kokonaan ulos. Tehtiin episiotomia (ikävän tuntusta puuduttamatta ja kun se siinä repeää vielä lisää), ei apua. Joku paino mun mahasta ja imukupilla avustettuna vauva viimein syntyi. Oli aika pitkään sininen, hengittämätön ja vetelä, 5 ihmistä sitä hieroskeli siinä mun jalkovälissäni. Kerkesin monta kertaa jo hokemaan, että huuda!! huuda nyt! Syke kuitenkin tuntui ja päästihän se parkasun viimein ja värikin palas sitten nopeesti. Täydellinen tyttö syntyi alle 6h aamun heräämisestä, aika tahti ensisynnytykseksi ja varmaan ilman sitä epiä olis mennyt vielä vähän joutusammin ja varmasti kivuttomamminkin tässä tapauksessa.

Synnärillä oli tosi mukava henkilökunta. Kätilö pahotteli ihan hirmusesti, että kun mua ei ehditty kunnolla huomioimaan siinä ponnistusvaiheessa, kun tuli vaan kiire saada muksu ulos. Ihan samat tavotteet ne mullakin oli, ja tilanne vaati sen mitä tehtiin. Eikä kukaan varmasti arvannu, että kohdunsuu aukee sinä aikana, kun odotetaan 15-20min anestesialääkäriä. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Ja seuraavaa varten reitti on kuulemma nyt valmiina, et ei ole välttämättä odotettavissa yhtä kiperiä paikkoja.

 

[Kaika]

voi, mulla tuli sitten itku, kun luin, Maku, ton sun kirjoituksen.
Rankka kokemus. Ihan kelle tahansa.
Onneksi vauvalla ja sinulla (toimenpiteet huomioiden) kaikki hyvin.

 

[TsN]

Täällä siis synnytys meni näin:

10.3 heräsin klo 02.30 yöllä supistuksiin, jotka tuntu kohtuullisesti, menin vessaan ja huomasin,
että limatulppa irtos. Siinä sitte makkoilin aluksi, ja laskeskelin supistusten välejä, noin 7-10 minuutin välein tuli ja melko kivuliaita olivat. Sinnittelin sitten aamu puoli ysiin asti kotosalla, olo oli niiiin kipiä, ettei voinut tajuta. Jotenki typerästi vaan aattelin, että kotona pittää selvitä niiin pitkään ku vaan ikinä kykenee. ja vaikka noin puoli viidestä asti tuli TOSI kipeitä supistuksia ja vielä 5-3 minuutin välein ja yli minuutin kestäviä. Jotenki ei vaan tullu mieleenkää lähtiä ennen kuin puoli ysiltä, jolloin olin suihkussa, musta tuntu, etten vaan ennää seleviä noista supistuksista. 
Käytii viemää esikoinen siskolle hoitoon ja mies ajo 150 lasissa 22 kilsaa synnytyssairaalaan. Mulla vauva paino ihan täysillä jo takapuoleen. Supistukset tuntu, että ei voi kestää enää yhtää, mieli huusi KIVUNLIEVITYS!!

Oltiin sairaalassa 08.45, vastassa oli tuttu kätilö. Sano heti, että mahtanee olla jo palio auki, ku oot nuin kipiä, että eiköhän tässä päästä heti kohta ponnistaan. Kysyin kivunlievitystä, sano että ei enää voi mittää antaa. Veet lurahti tutkimuspöydälle. Otti käyrää minuutin ja tutki kohdunsuuntilanteen: 9 senttiä auki! :O Muuta ei sitte kerettykkää, ku täysiä synnytyssaliin ja jakkaralle ja sitten ponnistaan, terve poikavauva synty 2 minuutin ponnistamisen jälkeen (kerkesin 2 kertaa ponnistaa) 09.01. Eli kerettiin olla sairaalassa 15 minuuttia ja vauva oli ulkona. :O En ois ikinä uskonu, että ois menny näin synnytys, kun eka oli niiin pitkä! Jos jotaki kiinnostaa lukia nii on tällä sivulla tuo eka synnytyski kerrottuna.  

Mutta mukavat fiilikset jäi synnytyksestä, vaikka oli niiin palio kipeämpi ku esikoisen synnytys. Vauva on niin rakas ja ihana tyytyväinen kaveri<3 ja niin helpottunu olo, ku ei tullu vuotoa, ku heti lääkihtivät, ku vauva oli saatu pihalle niin vaikka menin vähä huonoon kuntoo nii en läheskää sellaseen mitä esikoisen synnytyksen jälkeen. Kotiinki päästiin kahen vrkn päästä synnytyksestä :)

Kätilö tuumas, että jos vielä lapsia tullee niin aikasemmin tulla sairaalaan, ei saa liian sitkiästi olla kotona. Jotenki en vaa tajunnu, että oisin voinu lähtiä aikasemmin, ku aattelin, että avautuu yhtä hitaasti ku esikoinenki. Mutta ihanaaa, ku itekki sain kokia näin lyhyen synnytyksen. Avautumisvaihe 6h29min ja ponnistus 2min. :) :) 

Tsemppiä kaikille synnytykseen!

 

[jjonna]

Kerronpas minäkin oman synnytyskokemukseni, pyydän etukäteen anteeksi tarinan pituutta. :D

Rv 40+5 jouduin äitipolille tutkimuksiin raskausmyrkytyksen takia ja koska labratkin näyttivät lievää myrkytystä päätettiin synnytys käynnistää. Onneksi tosiaan myrkytys oli lievä ja en siis voinut mitenkään huonosti tämän takia. Äitipolilla alatutkimuksessa todettiin, että olin 2 sormelle auki ja käynnistys aloitettiin heti laittamalla balongi kohtuun. Siittä siirryin osastolle odottamaan, että balongi poistuisi ja supistukset alkaisivat.

Balongi ei ehtinyt olemaan kuin muutaman tunnin, kunnes päätti tulla ulos. Supistuksia ei tullut, balongin aikana vain oli aika kovaa kipua alaosastolla. Koska balongilla ei saatu toivottua vaikutusta annettiin joskus kolmen aikaan päivällä käynnistys tabletti. En vieläkään huomannut suurta muutosta tilassani, mutta käyrällä näkyi joitain supistuksia ja lääkäri tarkasti kohdunkaulan tilanteen ja sanoi että olen kahdelle sormelle auki; "eikun hetkinen pystynkin tekemään näin (levitti etu-ja keskisormen erikseen toisistaan)" :D Tiedä sitten mitä tuokin tarkoitti.. No sain sitten klo 20 aikaan toisen tabletin ja olisi ollut mahdollista saada kolmas puolenyön aikaan, mutta päättivät olla antamatta, että voisin vielä tämän yön levätä ja aamulla puhkaistaisiin kalvot.

No aamuun asti ei tietenkään sitten päästy. Klo 22 aikaan alkoi olla semmosia supistuksia, että jopa minä tajusin niiden olemassa olon. Kivunlievityksenä toimi tuolloin vain lämpöpussit. Klo 1 aikaan yöllä oli pakko etsiä hoitaja käsiin, kun tuntui, etten enää selviä pelkkien kaurapussien voimalla. Muistan ajatelleeni, että jos olisin kotona, nyt lähtisin synnärille. Laittoi sitten käyrille ja tarkasti kohdunkaulan tilanteen, hänen mielestään olin n. 5 senttiä auki ja supistuksia tuli hyvin tiheään tahtiin. Johtui kuulemma tuosta lääkkeestä, usein supistukset ovat sen takia tiheät. Tuntuikin, ettei niissä ollut mitään tolkkua. Ei ainakaan olleet säännölliset, mutta niitä tuli 1-4 minuutin välein. Niissä vaiheissa oli jo vähän tuskaista kun väliä oli vain minuutin.

Sain onneksi luvan siirtyä synnärille, josta saisin kovemmat tropit. Siellä aloittelin sitten ilokaasun kanssa harjoittelua. No kaipa se vähän helpotti, ehkä rentoutti ja pysty keskittyy hengitykseen paremmin. Mutta kun tosiaan supistukset tuli niin epäsäännöllisesti koko ajan ja tiheästi, en pystynyt ennakoimaan kunnolla ja jos joskus pystyinki niin saatoin olla jo ihan höyryissä vielä kun uusi supistus alkoi, eli en ehtinyt niihin mukaan. Lämmin suihku auttoi tässä vaiheessa parhaiten.

Joskus 5-6 aikaan supistukset heikkeni ja sain siinä vähän aikaa levätä kunnes joskus kahdeksan maissa kalvot puhkaistiin. Sitten homma lähtikin vauhdilla käyntiin. Supistukset oli aika pian jo huomattavasti kipeämpiä, vielä vähemmän tuntui olevan hyötyä kaasusta ja ajattelin mennä taas suihkuun. Nyt siittä ei ollut yhtään hyötyä ja oli suoranaista tuskaa päästä suihkusta pois. Tässä vaiheessa en kyllä kellonajoista tiedä mitään: olin ihan höyryissä kaasusta ja silmissä sumeni kivusta. Taisin tässä vaiheessa jo oksennellakin. Sain siinä sentään toivottua epiduraalin, vaikka kätilö ensin meinasi, että olisin liian vähän auki, mutta onneksi oli väärässä. En tietenkään kyllä olisi halunut, että supistukset olisivat taas heikenneet, ei houkuttanut ajatus, että kolmatta kertaa pitäisi ottaa vastaan alkavat supitukset eikä mihinkään tuntuisi etenevän.

Anestesialääkäri tuli onneksi pelastamaan tilanteen, siinä vaiheessa kun ajattelin, etten kestäisi enää hetkeäkään. Muistan kun lääkäri esitteli itseään siinä ja kertoili jotain puudutuksesta, näin hänet ihan sumeana ja kuulin varmaan vain joka toisen sanan mitä hän sanoin. Päätin siinä vaan nyökytellä kovaan tahtia, että saisin puudutteen pian. :D

Kun puudutus vaikutti, oli huomattavasti parempi olo. Supistukset tuntuivat tietenkin vielä, mutta kipu ei ollenkaan ollut niin sietämätöntä. Ilmeisesti aika pian olinkin ponnistusvaiheessa tämän jälkeen. Tosiaan ajantaju oli sumentunut tässä vaiheessa, etten tiedä miten kellonaikoina asiat eteni. Muistan vaan, että kätilö sanoi, että puudutus tulikin juuri oikeaan aikaan. Hän ei tosin ensin meinannut uskoa kun soitin kelloa, että nyt kyllä ponnistuttaa.. Taisin tästä miehelle ensin sanoa ja hänkään ei nyt ihan tosissaan tainnut ottaa minua. Omasta puolesta voin kyllä sanoa, että tottahan se on, että sen vain tietää mun ponnistuttaa. Yllättävän vahva reaktio kropassa ja laittaa automaattisesti toimimaan "oikein". Ahdisti vain hieman kun kätilö lähti jostain syystä tässä vaiheessa pois: "harjoittele vain ponnisteluja, tulen kohta takaisin". Näin ensikertalaisena iski hieman paniikki, vaikka järki sanosi, ettei se varmaan sieltä heti putkahda, mutta en tosiaan halua sen ulos tulevan kun paikalla vain minä ja mieheni. Tosin ponnistelin tässä vaiheessa väärin; otin ilmaa sisään ja sitten päästin sen ulos samalla kun ponnistin, tämän kätilö tuli sitten jossain vaiheessa ilmoittamaan: "ei noin, sulla menee kaikki voima jos siinä ähkit". No kiva kun tässä vaiheessa kerrot, luulin tekeväni ihan oikein..

Ponnistusvaihe kesti 45min, jossain vaiheessa laite alkoi piipittämään. Oli kuulemma varoitusääni, että vauva pitäisi saada ulos 20 minuutissa. Napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympäri. Tuli sitten hoppu, enkä saanut rauhassa enää ponnistella. Olisin kuulemma hienosti kyllä saanut itse ponnistettua ulos, jos olisi vain ollut aikaa. Eli jouduttiin ottamaan imukuppi käyttöön. Tämän takia jouduttiin myös väliliha leikkauttamaan. Imukuppi irtosi kerran, mutta kyllähän se vauva aika tohinalla tuli sieltä. Heti päästi kunnon rääkäisyn ja sain pikku tyttösen rinnalle. <3 Kaikki oli tässä vaiheessa aivan täydellistä, tunsin oloni maailman parhaimmaksi ja olin onnesta soikeana.

Tämä ei valitettavasti kauaa kestänyt, ehkä tunnin sain olla siinä vauvan kanssa ja sain imettääkin häntä. Mutta pian alkoi tulla huono olo ja oksensin taas. Verta ja verihyytymää tuli todella paljon ja ei meinannut loppua ollenkaan. Aina kun hieman liikahdin tai kohtuani painettiin tuli aina vain lisää tavaraa. Tässä vaiheessa oli alapää ommeltu jo kerran, päättivät he uudestaan tarkistaa tilanteen. No löysivät jonkun repeämän vielä ja ompelivat sen ja tekivät muutenkin alapää tutkimuksen. Tämä oli lievästi sanottuna tuskaa, vaikka olikin puudutus. Ei tuntunut vain auttavan ja oli paikat kyllä niin hellänä..

No eipä tuokaan ompelusessio auttanut, yhteensä menetin 1300g. Lopulta minut siirrettiin leikkaussaliin, jossa minut vielä ommeltiin kerran epiduraalin avulla. Nyt saatiin homma kuntoon onneksi, mutta oli kyllä karua kun ei itse pystynyt mitään tekemään. Omituista kun siirrellään vuoteesta toiseen kuin vihannesta ja puetaan housuja ja siteitä päälle monen monta kertaa. :D Huonovointisuus jatkui ja hemoglobiini taisi pahimmillaan olla joku 68, jos oikein muistan. Sain kaksi pussia verta ja siittä olo alkoikin kohentua.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei mennyt ihan kuin saduissa, mutta tärkeintä oli, että vauvalla oli kaikki hyvin ja kyllä itsekin sittä lopulta tokeni, vaikka olinkin vauvan ensi tunnit lievästi sanottuna kujalla. Vauva syntyi 13:45 ja joskus 20-21 aikaan pääsin vauvan kanssa siirtymään synnärille. Ensimmäinen yökin meni yllättävän hyvin, vaikka aluksi pelkäsinkin, miten pystyn/jaksan hoitaa vauvaa.

 

[Kaika]

Meillä näin:

su 25.3. klo 02- meni lapsivedet ja kunnolla menikin (mulla oli toooosi runsaasti lapsivettä).
Siitä sitten pyyhe jalkojen välissä menin herättämään miehen, jotta ei ihmettelisi minne olen hävinnyt keskellä yötä :D
Supistukset alkoivat hetimiten 4 min välein ja olivat ihan kohtuullisia vielä. Pakkailin kamoja ja puin vaatteita päälle ja vettä lorisi niin, että sain olla yösidettä vaihtamassa jatkuvasti.
Soittelin taksia, mutta ei ollut lähistöllä yhtään ja siinä 3.30 alkoi olla jo tujuja suppareita.
Eipä muuta ku 112 ja ambulanssikyytiä varaamaan.
05 mut kirjattiin synnytyssaliin- ilokaasun kimppuun ja pallon päälle hetimiten. Helpotus!
Olin 5 cm auki tuolloin.
Ilokaasulla pärjasin loistavasti siihen n 7.30 saakka (olin 7 cm auki), ja koska muu perhe oli tulossa juurikin tuolloin tueksi, pyysin spinaalin, ettei lapset järkyty nähdessään mua tuskissani ;)
Siinä 9.15 alkoi vaikutus lakkaamaan ja kivut kovenemaan, joten sanoin lapsille ja ukolle, että keksii jotain tekemistä 10 saakka..
Sitten olinkin jo 10 cm auki ja sain alkaa ponnistelemaan, mutta ei yhtään ponnistuttanut, joten "leikkiponnistelin" aina supistuksen aikana ilokaasu apuna.
9.50 aloin ponnistamaan todentella ja ai saatana, ku teki kipiää! Pään sain ulos suht helposti, mutta poika oli niin iso, että jäi vuorollaan molemmista hartioista kinnaamaan ja siinä meinas usko loppua, kun ei ilokaasu auttanut kipuun lainkaan ja ei meinannut millään tulla ulos.
Loppupeleissä 20 min meni ponnistukseen ja kaikki oli vauvalla hienosti - heti hiffasi imemisen.
Mulle ei tullut ku pieni hiertymä, ja muutenkin vointi mitä mainion.

Oli muutenkin oikein ihana synnytys, kun sain olla liikkeessä koko ajan. Tosin en tietenkään spinaalin vaikuttaessa. Mutta sen vaikutusaika olikin vain 1,5 tuntia, ja sen ajan vietinkin perheeni kanssa jutellen.

Parasta on, että mun synnytykset ovat nyt tässä ja jos joskus sellainen mielenhäiriö tulee, että vielä lisää lapsia haluttaisiin, meillä adoptoidaan.

 

[Taatu]

Noniin, jos nyt tännekin sais aikaseksi kirjoitettua!

Eli tyttö syntyi sunnuntaina aamuyöllä 18.3. rv 40+6

Jos kiinnostaa, niin tässä ois synnytystarinaa:

Lauantaina klo 20 alkoi supistukset ja 5min välein. Selässä tuntui ja reisissä poltti, mutta hengittelemällä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos selvisin oikein kivasti.
Klo 22 alkoi loppumaan huumori, edelleen 3-5min välein supisteli ja soitto Kätilöopistolle että taidan kohta synnyttää, toivottivat tervetulleeksi kun siltä tuntuisi. Roni oli toki jo nukkumassa, joten pyydettiin Timon isä meille vahdiksi. Pakkailin loput kamat sairaalakassiin odotellessa ja about 23 päästiin lähtemään. Ajeltiin vielä shellin kautta, ostettiin juotavaa ja nokka kohti Kättäriä. Matkaa meiltä sinne on joku 25km ja 23.30 oltiin siellä. 
Kätilö otti vastaan odotushuoneessa ja kyseli yleistä olotilaa, supistuksia ja toiveita synnytyksestä ja kivunlievityksestä. Sanoin haluavani suihkuun ja epiduraalin viimeisenä oljenkortena kun kammoan neuloja. Kysyi, huolisinko ammetta ja mikäjottei jos mahdollista, eli päädyimme siis ammehuoneeseen synnyttämään! Pisti käyrille ja niihin piirtyi vain pari supistusta. Niin mun tuuria, että ne laantui just ku pääsin sairaalaan ja asiantunteviin käsiin! Ajattelin tuskastuneena, että täs menee koko yö. Sisätutkimus paljasti 00.30 että 3cm auki, kätilön sanoin "viittä vaille että käynnistyy kunnolla, eli oikeassa paikassa olet"!
Lähdettiin sitten kävellen rappusia alas ja ulos tupakille. Pari supistusta. Timo lähti kotoa hakemaan läppäriä ajatuksella, että yö menee hissukseen ja saatais aika kulumaan.
Klo 1.45 tuli viesti, että max 15min niin ois takaisin -ei kiirettä, kaikki ennallaan.
Heti 02.00 oli kuitenkin pakko soittaa kätilö huoneeseen, supistukset alkoi äkkiä todella polttavina alavatsassa ja reisillä ja toivoin että jos sinne ammeeseen nyt pääsisin. Amme täyttymään, vähän käyrää. Matkalla sängyltä vessaan ja siitä ammeeseen (max 10m matka siis) 4 järkyttävää supistusta! 
Ammeessa 02.25 ja supistukset koveni. Ei liiemmin hengittelyt nenän kautta sisään suun kautta ulos, lämminvesi tai lantion keinuttelu auttanu. Kolmannen tai neljännen supistuksen aikana pyysin Timoa soittamaan kätilön paikalle, ei auttanu mikään enää. Siinä vaiheessa uskoin saavani epiduraalin. Kätilö tuli ja kysyi oloa: "Olo on sellanen, että sattuu ja tekee mieli ponnistaa" -Joo no tule ihan rauhassa pois sieltä. Mutta samalla tuli uus supistus ja kätilö kai kuuli äänestä ponnistustarpeen kun lähes sitten repivät mut Timon kanssa pois sieltä ja taluttivat sängylle.
Sängylle kun pääsin, oli pakko ponnistaa. Kätilö kattoi tilanteen ja totesi "Juu no täältä on jo puoli päätä tullu, että ihan rauhassa puhaltelet, ei tartte hirveästi ponnistaa" Jäi vähän suu auki :D Ei ollut kätilökään uskonut, että noin nopeasti tulisi! Ponnistusvaihe alkoi siis 02.38 ja hurjat 2min kesti kunnes pieni rinsessa huusi ensihuutonsa klo 02.40! <3 Mitoiksi tuli 48cm ja 3160g, päänympärys 34cm. Pisteet 1min 9apg ja 5min täydet 10apg!
Kokonaiskesto 6h 40min supistusten alusta, mutta 40min kun sitten alkoi kunnolla tapahtumaan! Vedet tuli samalla kun tytön pää syntyi.
Luomuna tuli, mitään puudutetta enkä lääkettä siis ehtinyt saamaan! Yllättävän hyvin ja pitkälle pärjäsi hengittelytekniikalla ja siinä vaiheessa kun ei enää pärjänny niin puoli päätä oli jo ulkona :) Kiitosta tuli kätilöltä rohkeudesta ja reippaudesta. 

Arki lähteny kivasti rullaamaan, hulinaahan tämä on ja väsyttävää mutta ah niin antoisaa! Tyttö tänään 2vkoa ja nyt viimeisen viikon nukkunut yöt 23-07.30 syömättä kertaakaan ;) Roni on ottanut siskon tosi hyvin, ei mitään mustasukkaisuusjuttuja. Käy silittelemässä ja pussailemassa, työntää tuttia ja pyytää "tysiin tysiin" kun haluaa siskon syliin <3

Muoks. Synnytyksestä vielä sen verran, että yhtäkään tikkiä ei tullut kun vain yhdellä pienellä pintanaarmulla selvisin, imetys alkoi heti sujumaan kun tyttö tajus imuotteet samantien ja kotiin päästiin jo ma 19.3. tytön ollessa 1,5vrk ikäinen :)

 

[safiye]

synnytyskertomus: 
Torstai iltana 29.3 itkin kotona seuraavan päivän käynnistykseen joutumista, ajattelin että käynnistykseen menee päivä tolkulla aikaa. Yöllä heräsin tuttuuntapaan klo 2 ja kävin vessassa. Huomasin pyyhkiessä verensekaista vuotoa, joka kuitenkin oli ns. niin tuoretta verta ettei voinut olla limatulppa. Supistuksia oli ja meni, ihan kuin viimeiset päivät oli muutenkin supistellut. Yritin mennä nukkumaan, mutta vuoto huolestutti joten soitin synnytysvastaanottoon. Sielä kätilö kuulosteli tarkasti kaiken ja sovittiin että yritän vielä nukkua, koska aamuksi oli kuitenkin sovittuna osastolle meno.No enhän mä nukkumaan pystynyt, kun jotenkin vaan tiesin, että se on menoo nyt! Viiden maissa tuli muutama polttavampi supistus, mutta välit oli mitä oli. Aamulla seittemän maissa nousin ylös ja pakkailin kassin loppuun, kipeitä supistuksia tuli edelleen miten sattuu. Soitin osastolle ja lähdettiin matkaan. Matkalla totesin miehelle että nyt on supistanut matkalla kolme kertaa. Mies totesi että no se on sitten reilun viiden min välein. Mun äiti tuli hakemaan esikoisen Taysin aulasta jossa hetki höpöteltiin. Ilmoittauduin osastolle ja kerroin supistuksista ja vuodosta. Sain petipaikan ja pääsin käyrälle, supistukset tulivat epäsäännöllisesti. Aloin olla jo tosi kipee, kävelin käytävällä ja koitin keksiä tekemistä. Lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen klo.11 ja totesi että 3cm auki, saattaa käynnistyä itsekseen. Saattaa!!!mä olin jo niin kipee. Hoitajat tarjosivat lämpöpussia, jumppapalloo jne. mä halusin saliin. 11.45 hoitajat hössöttivät klo.12:sta ruoasta, josta kieltäydyin. Mä halusin saliin. Klo 12 pääsin saliin. 12.30 lääkäri tuli laittamaan kohdunsuun puudutteen, josta ei ollut mitään hyötyä. klo13 mietittiin spinaalia mutta ei laitettu kun ajateltiin että synnytys on vasta alussa. 13.30 epiduraali. Supistukset loppuivat, tai niin ainakin luulin. klo 14 mies lähti käymään kahviossa ja tupakalla. Onneksi ei mennyt tupakalle asti eikä ainakaan kahvioon jonottamaan, vaan haki kahvin automaatista ja tuli takaisin. Sillä kun hän tuli takaisin totesin että soitappa kätilö tänne, nyt tuntuu siltä että tää tulee. Kätilö tuli ja kurkkas tilanteen, oho tää tulee nyt!! sain luvan ponnistaa, ja pää ulkona, stop, lapsivesi oli vihreää ja neidin röörit piti imee puhtaaksi. pidätin ja pidätin ja en enää pystynyt, neiti syntyi klo. 14.29. Neiti syntyi nyrkki edellä, ja siittä huolimatta selvisin ihan pintanaarmulla. Synnytyksen kokonais kestoksi kirjattiin n. 5h 40min eli siittä kun aamulla osastolle ilmoittauduin. Kokemus oli ihana, nopea, helppo. 

 

[milin]

Jospa minäkin saisin kirjotettua oman tarinani ku nyt talossa on hetken rauhallista :)

Tosiaan, mulla ei minkäänlaisia merkkejä ollu synnytyksen käynnistymisestä ja torstaina mentiinkin äippäpolille yliaikasuuskontrolliin. Lääkäri totes 2cm auki ja kanavaa vähän jäljellä, anelin ettei enään laittas kotiin vaan alettais jo käynnistellä ja niinhän siinä kävi.. Mulle laitettiin kohdunsuulle sellanen "vesipallo" katetri ja passitettiin kotiin, seuraavana aamuna käskivät tulla viimestään takasin ja suoraan saliin. Kotiin ku päästiin, alko mukavat jomotukset ja supistukset 10-12min välein ja niitä kestikin koko päivän. Illalla supistukset voimistu mut vielä sen verran heikkoja ettei viittiny synnärille lähtä. Yön kellottelin supistuksia, edelleen 8-12min, välillä vaisuja..

Aamu kuudelta mulla jo keitti yli ja päätin et nyt mennään vaikka vielä olis kotona voinu olla pitkäänkin. Perillä olin 5cm auki ja mut ohjattiin saliin odottelemaan kalvojen puhkaisua, joka tapahtu sit puoli yhdeksän aikoijimja sen jälkeen se oli menoa. Supistukset lähti niin rajuina et mä en ehtiny mukaan, edellinen supistus ei ehtinyt edes loppua ku uus jo tuli. Just ja just aina supistuksen huippu ehti kadota. Mä menin shokkiin ja itkin ja tärisin enkä enää tienny mitä teen.. Kätilö lähti juoksujalkaa etsimään anestesialääkäria ja mä jäin hengittelemään ilokaasua. Musta tuntu et puristan mun miehen kättä viimeistä kertaa ja mä olin jo kuollu ku olo oli niin outo, kipu meni niin yli etten mä eläissäni uskonu sellasta kokevani.. En saanu itkua loppumaan ja shokki kasvoi, onneks sitä kesti vaan vajaa tunnin ennen ku sain epiduraalin ja mun ja muidenkin helpotukseksi se autto loistavasti.

Sitä herkkua ei sit kauaa kestäny ku mulla rupes jo ponnistuttamaan. Paineen tunne oli valtava ja kylmä hiki rupes valumaan kasvoilla - kätilö tarkisti tilanteen ja vasta reilu 7cm auki!! Ei auttanu ku kestää ja kärsiä ja ottaa taas ilokaasu käyttöön ja miehen käsi jota puristaa. Puoli tuntia mä vielä kestin ja sit oli jo pakonomainen tarve päästä ponnistamaan. 9cm auki ja kätilö meinas et kestä kaks supistusta niin se olis siinä, ja tosiaan sen jälkeen mä sain ponnistaa oikeen sydämeni kyllyydestä, naama hiessä ja vedet silmissä! Viis minuuttia ponnistusta ja tyttö parkas ensimmäisen parkaisunsa ja äiti purskahti itkuun onnesta ku sai toisen tyttärensä lämpimänä ja terveenä syliin. Taisin nähdä myös isässä suurta liikutusta <3 Pisteet tytölle 9, 9, 10.

Kestot 2h 50min, 5min, 15min

Ajatukset synnytyksestä on vielä ristiriitaisia.. Valtava kipu jätti muhun pelon enkä uudestaan mene (ainakaan vuosikausiin). Onneks synnytys oli nopea ja suurilta repeytymisiltä vältyttiin, 3 tikkiä, pieni nirhauma.

Nyt taas opetellaan vauva-arkea! Odotan kovasti et muutama yö on kotona vielä takana päin niin tuntuu olo varmemmalta ja öitäkään ei toivottavasti tarvi jännittää aina iltaisin :)