Synnytyksestä toipuminen

Poppi

Vauhtiin päässyt keskustelija
Marraskuunmammat 2014
Miten teillä on lähtenyt toipuminen käyntiin? Itse sain 2. asteen repeämät ja vuotoa oli reilusti normaalia enemmän. Nyt viikkoa myöhemmin vuotaa vielä aika paljon, mutta muuten paikat ei enää niin kipeät. Toisella kankulla istutaan edelleen, eli ihan kivutonta ei todellakaan ole, mutta ilman särkylääkkeitä olen pärjännyt koko ajan. Nyt ollaan parina päivänä tehty vaunulenkki ulkona, jonka jälkeen aika kova paine alapäässä, muilla vastaavaa?
 
Palautuminen on ollut hyvä ja vuoto niukkaa. En tosissaa kun nirhautumat saanu ja 2 tikkiä. Helpolla pääsin, mut silti painetta kävelyn jälkee on ollut täälläkin. Aivan kun laskeutuis paikat paikoilleen... Tiiä sit mitä lie tarkoittaa?!! Lonkat on kovilla, erikoisia tuntemuksia ollut. Ilman kipulääkkeitä mentii synnytys ja sen jälkeenkin myös :)
 
Tässähän tää menee opetellessa pissaamaan taas... Ei meinaa taaskaan palautua toiminta.
 
Yösyötöt on ihan parasta aikaa kirjoitella :) itselläni paineen tunne on ehkä jotain lantionpohjalihaksiin liittyvää, paine vähenee kun jännitän lihaksia. Olen ajatellut että saattaisi olla ihan hyväkin juttu ja sinnikkäästi päättänyt jatkaa ulkoilua. Kävin vielä ennen synnytystä pari kertaa päivässä 45min lemkillä ja lapsivesien menoa edeltävänä päivänä tein kolmen tunnin kierroksen ilman mitään kipuja. Vaunulenkit on musta ihan parasta nyt synnytyksen jälkeen, kun tuli yli viikko oltua pelkästään sisällä ja pää meinasi hajota :) ehkä kuitenkin vielä turhan aikaista haaveilla salille pääsystä :D mutta lenkit on ollu tosi pop nyt pari päivää :)
 
Oon toipunut tosi hyvin ja nyt kun sain nukkua jopa 5 tuntia putkeen eilen illalla, olo on mitä mainioin.
Ekana viikkona epparihaavaa kiristi ja oli tosi vaikeeta liikkua ja istua mutta tokana viikkona tuntui kuin ei olisi synnyttänytkään. Niukkaa vuotoa on edelleen, mutta jälkisupparit ja vatsalihaskrampit (tuntui kuin olisin tehnyt älyttömän vatsalihastreenin vaikken ollut liikkunut lainkaan) on onneksi loppuneet täysin. Nyt pystyy taas liikkumaan, sitomaan kengännauhat ja lakkaamaan varpaankynnet ilman kipua ja puuskutusta. Vaa'alle en oo vielä uskaltautunut. Ehkä sitten jälkitarkastuksessa tsekkaan onko mitään painosta lähtenyt (tosin ajankohtana se osui pahasti joulun välipäiville että saattaa joulukilotkin näkyä). Mulle riittäisi tässä vaiheessa että mahtuisin tuulipukuuni, parista sentistä olis enää vaille.
 
Palautuminen on hyvä, kaks pientä nirhaumaa tuli mutta pukamat meinaa olla vähä kipiät (varsinki jos kakittaa paljon xD ) eli istuminen onnistuu iha hyvästi! KYSsissä olo oli hirveen virkee että meinasin aivan tylsistyä sielä, mutta tänne kotia ku päästiin niin totaalinen väsy iski! Ja ukon piti töihin lähtee seuraavana päivänä. Onneks nyt alko vklo ja ensiviikon mieskin kotona niin saan vähä enempi leppuuttaa silmiä ;-)
Vähän vielä vuotaa ja nyt vasta hyytymiä on ruennut tulemaan (kyssissä ei tullut). Pitäs vielä vaa'alla käyvä, mutten taija tohtia ;-) hiljaa hyvä tulee!
 
Minulla on kolme viikkoa synnytyksestä. Tosi hyvin palautunut! Eka viikko oli hankala kävellä ja istua, toisella viikolla vähän epparihaavaa kiristeli. Nyt liikkumisen kanssa ei mitään ongelmia.

Alaselkä meinaa väsyä äkkiä jos seisoo pitkään tai on huono asento muuten. Ja nuo lantionpohjan lihakset ei ihan priima kunnossa ole ( tietysti ihan oletettavaa). Pitää alkaa treenaamaan kroppaa kuntoon. 9 kg tuli raskauskiloja ja 11kg lähtenyt että aika hyvin.

Mitenkä muilla noi lantiopohjanlihakset?
 
Täällä viikko synnytyksestä, eppari ja nirhauma tuli eli tikkejä on. Turvotukset oli kovat ja kuulemma iiiso mustelma oli, mutta kipuja yllättävän vähän. Päätä on särkenyt ja siihen särkylääkettä ottanut, joten toki sekin vaikuttaa. Ja ilmeisesti ihan hyväkin vielä lääkitä, näin ainakin ymmärsin. Turvotuskin alkaa olla jo laskenut, että eiköhän ne kivutkin jää pikkuhiljaa. Vuotoa on yllättävän maltillisesti, menkatkin mulla ollu joskus pahemmat, mitä tämä.
Vatsalihaksia tuntuu, ettei olisi enää ollenkaan, mutta vielä ei ole lupa niitä alkaa treenata, lantiopohjaa yrittänyt vähän alkaa harjoittaa. Vaunulenkkejä odotan, mutta lupa lähteä vasta kun vauveli on 2vko:n ikäinen.
Painoa tuli ~16kg, nyt lähtenyt ~9kg. Mutta tuosta en kyllä mitään paineita ota, nyt nautiskellen ja syön just kaikki herkut, mitä vaan mieli tekee.
 
Mulla tuli 2. asteen repeämät ja ensimmäinen viikko oli kyllä hankala! Istuminen oli tuskaa eikä kävelykään oikein sujunut. Nyt reilu kaksi viikkoa synnytyksestä ja olo alkaa olla jo hyvä! Vaunulenkeille ollaan päästy ja haaveilen salille menosta parin viikon päästä. Jälkivuoto on ollut aika niukkaa, menkatkin mulla runsaammat.
Lantionpohjan lihakset on huonossa kunnossa, niitä olen alkanut jo treenaamaan.
Raskauskiloja tuli mullekkin 16kg ja 9kg tippunut. Haluaisin niistä mahdollisimman nopeasti eroon! Eikä tää roikkuva mahakaan tunnu omalta ollenkaan :sad001 ja olis kiva pukea ne vanhat vaatteetkin päälle! Mut ei vaan mahdu..
 
Mä oon ihan shokissa kun mulla on jälkivuoto melkein loppunut jo ja tänään on tasan viikko synnytyksestä :eek: esikoisesta vuosin varmaan 1,5kk! Sen sijaan taisin saada muistoksi peräpukamat...
 
Palautuminen lähteny hyvin käyntiin :) tänään synnytyksestä 4vkoa. 2 tikkiä sain välilihaan, vuoto lähes loppunut, jomottelua on alavatsalla kohdun seudulla varsinkin vaunulenkkien jälkeen.. eli kroppa varmaan palautuu pikku hiljaa kasaan.. :)
 
Täälläkin jälkivuoto todella niukkaa ja synnytyksestä 6 päivää... Sanoivat kyllä että sektiossa se on usein niukempaa eikä kestä niin kauan mutta että näin vähän aikaa? No en minä pahakseni laita...
Huomenna äitini tulee ottaa haavasta tikit pois, yhteensä 13 niitä onkin. Ulkoapäin suht siisti ja ihanan alhaalla, jää pikkareihin piiloon. Siitä se alue onkin tunnoton ta turta, kun koittaa niin tuntuu "puutuneelta". Voi kuulemma mennä kuukausia että tunto palautuu kunnolla kun kuitenkin isoja verisuonia katkottiin siitä. Jostain tietty googlasin et joillekin ei tunto oo palautunut ollenkaan, toivotaan ettei niin käy! Pissaaminen kans vähän haastavaa, ei niin muuten mutta en tunne pissahätää. Vasta kun rakko on aivan täys niin alkaa sattumaan ja sit tajuan mennä vessaan. Pitää katsella kelloa ja käydä vähintään 3h välein vessassa ettei rakko veny liikaa mikä sit taas vaikeuttaa hädän tunnistamista. Tämä voi jatkua jälkitarkastukseen asti kuulemma... Kiva kiva :D
Mitäs muuta... Liikkuminen on vähän liiankin helppoa (kiitos osittaisen tunnottomuuden ja lääkkeiden) ja kotosalla joskus unohdan et mut on vasta leikattu ja kaikki nostot (paitsi vauva) on kielletty, äkkiliikkeet, vartalonkierrot, vatsalihasten käyttäminen ym kielletty kans. Eli periaatteessa liikkuminen on erittäin rajoittunutta mutta kun sen välillä unohdan. Tänäänkin esikoinen tippui tuolilta ja minä säntäsikin äkkiä sen luokse ja vahingossa nostin sen syliin (painaa 15kg) ja sit tuntui vatsan sisällä viiltävä kipu ja säikähdin. Kun tikit on monessa kerroksessa niin enhän mä näe tuleeko sisälle vaurioita... Pitää vaan muistaa ottaa iisisti. Helpommin sanottu kun tehty!
 
Sektio tehtiin torstaina kymmenen maissa illalla ja kun eilen pääsin sairaalasta, otti hoitaja tikit pois koska haava niin siisti. Mulla ei kyllä ollut ku 7 tikkiä ja sitä hoitaja sanokin että "hyvä kun laittoivat sulle näin monta, yleensä se on neljä ja se on kyllä liian vähän" :D No joo. Muuten oon toipunu ihan hyvin, otan tarvittavia kipulääkkeitä maksiannoksen mutta pitempivaikutteista syrjin jo sairaalassa - sitä en ois kotiin saanutkaan.

Koiraa en voi lenkittää, mutta huomenna kyllä meinasin että lähdetään koko porukka aamupäivällä ulos käpäilemään. Minä otan vaunut ja tytön niin mies saa talutella koiraa. En sairaalassa ollessa päässyt/voinut/pystynyt käymään ulkona moneen moneen päivään ja olin kalpea kuin mikä. Sektiohaavan kanssa huomaa, että mitä enemmän tekee, sen helpompaa vaan koko ajan on. En oo tuntenu juur kipua, sitä outoutta tässä vaan kavahtaa ja jännittää.

Jälkivuotoa en voi mihinkään verrata kun eka lapsi on, mutta on päiviä kun ei tule mitään, toisina humpsahtaa enemmän, mutta ei tässä mikään niagara valloillaan ole kuitenkaan.
 
palautuminen omalta osalta on ollut yllättävän nopeaa. Synnytyskin tietysti oli nopea ja selvisin vain parilla tikillä.. Vatsa on aikamoista hyytelöä ja tosiaan lihakset väsyy melkein jo astianpesukoneen tyhjennyksestäkin, mutta nyt pitää vaan malttaa kun synnytyksestä on vasta 5 päivää. Painoa tuli lopputurvotuksien kanssa 14kg, nyt pudonnut 9kg eli enää 5kg normi painoon. Olen tähän palautumiseen kyllä todella tyytyväinen ja ei malttaisi odottaa että pääsee vähän petipuuhiin:smiley-ashamed005:smiley-bounce012
 
Ensimäinen viikko oli omalta osalta aika hidasta toipumista, voimat oli vähissä ja verenhukka vaikutti tolpillaan pysymiseen ja ilmeisesti vaikuttaa vieläkin vähän kun heikotus iskee jos ei pääse välillä lepäämään. Tällaisia hetkiä ei kyllä ole onneksi ollut kuin muutama. Eppari piti leikata avotarjonnan ja imukupin takia, joten tikkejä on jonkin verran. Kuitenkin lähtenyt nyt hyvin paranemaan, yhdestä kohdasta suli ilmeisesti liian sikaisiin sillä selkeä haava näkyy, tosin haavapohja näyttäisi olevan hyvin parantu. Kotiin päästyä kookas hyytymä säikäytti, mutta enempää kun ei tullut nii sain olla huoletta. Nyt 2viikkoa synnytyksestä ja jälkivuoto on loppumaisillaan. Vatsan seutu roikkuu kuun pieni kengurupussi, mutta kunhan salille pääsee. 13kg on hävinnyt 2 viikossa kuin tuhka tuuleen ja alkupainossa ollaan, toki laihduin alkuraskauden aikana 3-4kg että nekum vielä saisi pois :) Se karmea vaivoja aiheuttanut turvotus on tipotiessään, enkä esim tarvitse enää yölastoja sillä rannekanavanoireyhtymästä ei ole enää tietoakaan! :) Ei voi muuta kuin olla iloinen. Taistelu arvet ei haittaa kun lahja on mitä parhain♡
 
Synnytyksestä nyt vajaa 2 viikkoa aikaa ja olo on aikalailla normaali, jälkivuotoa toki on vielä, mutta sekin kovasti vähenemässä. Mahaa on ihan kiitettävästi, samoin paino on jumittanut samassa lukemassa nyt useamman päivän (-9kg) ja pudotettavaa olisi vielä se kymmenisen kiloa... Parasta tässä kuitenkin on se, että toppatakki ja -housut menee kiinni :grin.

Kotona on jaksanut heti kotiutumisesta lähtien touhuta normaalisti eikä muutenkaan tunnu sille, että jaksamisen kanssa olisi ongelmia. Sen vaan huomaa, että syömään ei ehdi kunnolla, kun reippaamalla kävely lenkillä tuntuu et lihaksissa energia loppuu. Synnytys oli nopea ja nopeaa on ollut myös palautuminen, kaiken muun paitsi painon suhteen. Tuo loppuraskauden turvotus tuntuu jääneen enkä oikein tiedä miten sen saisi kokonaan lähtemään, kun normaalit keinot ei toimi :confused:.
 
Mulla sektiosta nyt reilu viikko, eilen alko sektiohaava vuotamaan, sitä nyt sit joutuu hoitelemaan vähän enemmän. Lonkat on vieläkin kipeät, kävely on vähän hankalaa, joutuu tosiaan kiinnittämään huomiota, että nostelee polvia, eikä tallusta kun ankka. :p Mut neuvolantäti sanoi, että mulla oli niin iso maha, et varmaan lihakset vähän löystyneet ja asia korjaantuu kyllä, ja tietty pitää harjotella sit kun kunto kestää. Paino tippunut jo -10kg, toiset 10 vielä olis tiputettavana. Turvotukset on jo suurinpiirtein laskeneet, kasvotkin näyttää jo ihan omilta, myös hormoninäpyt naamasta hävis synnytyksen jälkeen pian, onneksi. :) Ulkoilemaan en oo vielä juuri uskaltanut, vielä tekee niin kipeää liikkuminen, kipulääkkeistä huolimatta. Mutta kyllähän tää tästä.
 
Lauantaina tulee 4vk synnytyksestä. Vielä meinaa hiki nousta pintaan jos pätö asioita tekee, turvotus hyvin laskenu ja kaikki oikiastaa on hyvin jo !
Mutta hah, 2vk neuvolassa kävin kävelten ja kun kotiin tulin niin jalka tuntu jäykälle ja luulin että jumihin meni vaa ku ei oo pitkään aikaan päässy kävelemään nui rivakasti. Myöhemmin huomasin että määhä oon aivan kierossa, jalka sojottaa oikialle ja lantio vääntää vasemmalle :D tänää kävin jäsenkorjaajalle joka ei pystyny paljoa tekemään, koska tulehus on alaselässä ja synnytyksestä ei oo nii pitkää aikaa. Piru sielä si nivel menny vinksalleen ja siitä seurannu että lihaksetki jumissa joka vääntää lantiota ja mitä kaikkee! :D ihmetteli miten mää nui kieroon oon menny ja minä totesin "ettenhä valehellu puhelimessa yhtää, että oon kiero ko korkkiruuvi vaikken savolainenkaa oo :D "
 
Sektiosta 2 viikkoa, haava vuotaa yhä verta. Kävin lääkärissä torstaina kun aamulla haavasta lorahti verta lattialle sängystä noustessa. Mulla on tulehdusarvot 117 muistaakseen. Jouduin lähtee vielä sairaalaan erikoislääkärin katsottavaksi. Sain antibioottikuurin ja jos ei huomisissa labroissa ole kehumista niin voi olla että joudutaan leikkaamaan uudestaan. :sad001 Haavan yläpuolelle on kehittynyt iso hematooma, joka itsessään on vissiin aika iso infektioriski ja siitä pitäis päästä eroon. Vielä tähän päälle ongelma, et sektiossa lääkäri päättänyt käyttää yhtenäistä itsestään sulavaa ompeletta, että nyt jos joudutaan tekemaan uusi operaatio, ei voida avata yhtä tai kahta tikkiä ja korjata ongelma, vaan pitää repiä koko maha auki uudelleen..
Mua harmittaa ihan kauheesti, että tää "synnytys" oli näin hankala. Olisin toivonut mahdollisimman luonnollista synnytystä alun alkaenkin ja oon vähän lääkevastainen, ja nyt sitten ollaan tässä jamassa, aamu alkaa 8 eri lääkkeellä + vitamiinit, päivällä 4 lääkettä ja illallakin vielä 5 lääkettä, että ylipäätään pääsee sängystä ylös.
Mä aina ajattelin, että mulle synnytys on varmaan helppo tms, kun suvun muutkin naiset on niistä selvinnyt niin hyvin.. voihan iso huokaus. Kunhan tästä selviäis.. :sad001
 
Voi Indy! Toivottavasti sut saadaan kuntoon, kyllä kaikesta selviää.
Itellä takana kaksi sektiota ja onneks niissä menny kaikki hyvin,vois olla aika kipee jos haava ei lähdekkään paranemaan.
Nyt sain sitten kolmannen lapsen punnata ihan alateitse, muuten siinkin meni kaikki hyvin paitsi pukamat tuli hyvin ärtsynä (esikoisen syntymästä asti kyllä vaivanneet aina välillä) ja sitte kohtu tulehtu, nyt synnytyksestä 2 viikkoa kanssa ja vointi pukamia lukuunottamatta mainio. Se kohtutulehdus ei kyllä ole mikään ihana asia, kyllä on muuten kipeä olla!!
 
Takaisin
Top