Täältä vähän kuulumisia :)
Ollaan edelleen yhtenä kappaleena, mennään raskausviikolla 28+4 ja vauva kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Eilisessä ultrassa oli viikossa painoarvio 100g enemmän kun edellisessä, mennään siis jo 1100g mitoissa (lääkäri sanoi vielä, että vaikee mitata kun näkyvyys huono, ei voi olla varma saako kaikkee kudosta mittaan joten voi olla isompikin). Vauva on todella kova liikkumaan ja välillä alkaa tuntua jo ikävältäkin joku punkeminen. Muutenki alkaa vauvan koko ahdistaa fyysisesti, kun ei kohdussa oo sitä lapsivettä pehmentämässä. Supistaa tosi herkästi ja välillä tulee myös säännöllisiä "kipeitä" supistuksia (ei ne mun mielestä kipeetä tee, mutta kätilö sanoi että ne lasketaan kipeiks supistuksiks kun polttaa alaselkää ja välillä vatsaakin). Nyt oon kotilomalla sairaalasta, joten vähän jännittää ettei ala supistelemaan niin että vaatis estopiikin. No, voinhan aina mennä takas sairaalaan (jos ihan pakko on) eikä ookaan kun 15min matka.
Henkisesti tää tilanne on ottanu koville, vaikka lippu korkeella pyrinki menemään eteenpäin. Nyt oon jokseenki huokassu helpotuksesta, ollaan jo vikalla kolmanneksella ja vauva porskuttaa eteenpäin lähes vedettömässä kohdussa kahdeksatta viikkoa, lääkäritkin on jopa hieman ihmeissään kuinka pitkälle on päästy ilman isompia komplikaatioita. Ilmeisesti näissä tilanteissa tulehdukset tai istukan irtoominen on isojakin riskejä. Mä ajattelen jotenki ei-niin-lääkemyönteisenä ihmisenä, että se ettei oo tulehdusta tullu, liittyy siihen että en syö antibiootteja ellei oo ihan aivan pakko. Oon siis lapsena viimeks ollu kuurilla ennen ku laitettiin ehkäisevä tippa viikolla 24+0.
Niin se henkinen puoli, ilmeisesti jokseenkin masentunu oon kun välillä joutuu ramppaamaan sairaalassa, välillä miettimään että selviääkö mun lapsi tästä ollenkaan, välillä olemaan tarkkana onko vuoto veristä vai vaan vaaleenpunasta lapsivettä (yllättävän helposti tulee sokeeks punasen eri sävyille). Ja sit taas välillä sitä uskoo et nyt se synnytys alkaa kun supistelee, kun se voi alkaa koska vaan. Ja silti pitää vauvan takia ptää toivoo yllä, pysyä positiivisena ja koittaa olla stressaamatta, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. No, tiedän että synnytyksen jälkeen mulla tulee olemaan aikaa hoitaa oma pääkoppa kuntoon ja sen myös teen, oon valmiiks jopa hakenut apua.
Sen oon kans huomannu, että mä oon ihan oikeesti huono olemaan raskaana :D En tykkää yhtään, en saa syödä sellasia mitä tekee mieli (kaikkee kiellettyä tietenki), on kipuja ja tuskia, on vaivoja ja ikävä omaa kroppaa. Mut kaikesta huolimatta vauva on tietenki se kaikista rakkain ja tärkein ja sen ehdoilla mennään <3 Saa nähdä kuinka kauan haluan käyttää ehkäisyä ennen ku tän jälkeen haluan uudestaan raskaaks
Tulipa pitkä teksti, mut mitäs tässä lepäillessä kun ei oo muuta kun aikaa!
Dep rv 28+4
tsemppiä pikkukoululaisten taipaleelle, varsinkin äideille 
