nanna_h
Satasella mukana keskusteluissa
Voin hyvin samaistua Tiikerin, grangerin ja Katapultin kokemuksiin. Meillä vauva on myös odotettu ja kauan toivottu.
Jätin e-pillerit pois heinäkuussa 2013. Minulla on ollut aina tosi epäsäännölliset menkat, enkä uskonut, että yritys tärppäisi kauhean nopeasti. Oman kuukautisikerron alkua saikin odotella kolme kuukautta, emmekä yrittäneet kovin aktiivisesti. Yllätyin, kun plussasin tosi pitkästä kierrosta kuitenkin jo tammikuun alussa 2014.
Vauva oli tosi positiivinen yllätys, ja olimme mieheni kanssa tosi onnellisia. Suunnittelimme jo tulevaa syksyä, jolloin vauvan piti syntyä. Minä katselin netistä vaunuja, mies turvaistuimia ja ostimme kirjakaupasta erilaisia oppaita.
Maailma romahti helmikuun alussa noin rv 9, kun ultrassa selvisi, että kohdussa on alkio, jossa ei näy elon merkkejä. Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys, joka onneksi sujui ilman komplikaatioita, ja toivuin varsin nopeasti. Henkisesti keskenmeno oli kuitenkin todella kova paikka meille molemmille. Kesti pitkään ennen kuin pystyi kunnolla iloitsemaan mistään, ja elämä tuntui merkityksettömältä.
En tiedä, sekoittiko keskenmeno vielä muutenkin epäsäännöllistä ja pitkää kiertoani entisestään, sillä uutta plussaa ei kuulunut, ja ovistikutkin näyttivät negatiivista. Lopulta menin syksyllä yksityiselle gynekologille, joka kirjoitti minulle Terolut ja Clomifen -tabletit. Suureksi onnekseni ne auttoivat, ja plussasin jo toisesta Clomifen-kierrosta.
Minäkään en silti pitkään aikaan pystynyt iloitsemaan raskaudesta. Olin alussa ihan varma, että raskaus menee kesken (pessimisti ei pety
). Nyt olen vasta viime hetkinä alkanut uskoa, että ehkä meille sittenkin tulee vauva. Jännitän kuitenkin maaliskuun lopussa olevaa rakenneultraa kovasti, ja tekisi mieli käydä yksityisellä ultrassa tässä välissä. Tuntuu, että rakenneultraan on ihan liian pitkä aika!
Tulipas mullakin pitkä selostus.
Jätin e-pillerit pois heinäkuussa 2013. Minulla on ollut aina tosi epäsäännölliset menkat, enkä uskonut, että yritys tärppäisi kauhean nopeasti. Oman kuukautisikerron alkua saikin odotella kolme kuukautta, emmekä yrittäneet kovin aktiivisesti. Yllätyin, kun plussasin tosi pitkästä kierrosta kuitenkin jo tammikuun alussa 2014.
Vauva oli tosi positiivinen yllätys, ja olimme mieheni kanssa tosi onnellisia. Suunnittelimme jo tulevaa syksyä, jolloin vauvan piti syntyä. Minä katselin netistä vaunuja, mies turvaistuimia ja ostimme kirjakaupasta erilaisia oppaita.
Maailma romahti helmikuun alussa noin rv 9, kun ultrassa selvisi, että kohdussa on alkio, jossa ei näy elon merkkejä. Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys, joka onneksi sujui ilman komplikaatioita, ja toivuin varsin nopeasti. Henkisesti keskenmeno oli kuitenkin todella kova paikka meille molemmille. Kesti pitkään ennen kuin pystyi kunnolla iloitsemaan mistään, ja elämä tuntui merkityksettömältä.
En tiedä, sekoittiko keskenmeno vielä muutenkin epäsäännöllistä ja pitkää kiertoani entisestään, sillä uutta plussaa ei kuulunut, ja ovistikutkin näyttivät negatiivista. Lopulta menin syksyllä yksityiselle gynekologille, joka kirjoitti minulle Terolut ja Clomifen -tabletit. Suureksi onnekseni ne auttoivat, ja plussasin jo toisesta Clomifen-kierrosta.

Minäkään en silti pitkään aikaan pystynyt iloitsemaan raskaudesta. Olin alussa ihan varma, että raskaus menee kesken (pessimisti ei pety
Tulipas mullakin pitkä selostus.

Heinäkuussa 2012 otatin kuparikierukan pois. Ehdittiin jo ajatella, että ehkä meidän lapsiluku jää vain kahteen. Kunnes joulukuun alussa tein plussatestin! Eihän sitä voinut todeksi uskoa. Aika monta testiä tuli tehtyä ja lopulta alkuraskaudenultrassa tajuttiin että on tämä vihdoin totta. Onnenkyyneleitä on vuodatettu paljon!