Sukupuolisensitiivinen kasvatus

[Suskikitten]

Itse kävin tänään mieheni kanssa tuon ”kiusaamiseltasuojeleminen” keskustelun. Hänen ajatuslinjansa kuulosti omaani tiukemmalta, joten sovimme että keskustelemme tapauskohtaisesti keskenämme mitä viedään ja mitä ei viedä kouluun lapsen ekan vuoden aikana. Silloin meillä olisi yhtenäinen linjaus lapselle ja lapsi ehtii kastautua tähän sosiaaliseen maailmaan paremmin. Saa sit tehdä vapaammin päätöksiä itsensä puolesta kun nähnyt millainen meininki luokassa ja millaisissa piireissä pyörii. Ja nää meidän rajanvedot ei ole mitään tiukkoja näillä näkymin, lähinnä tasoa emme päästäisi heti alkuun poikaa hameessa kouluun tai tyttöä vahvoissa meikeissä. Jos pojalla pitkät hiukset tai tytöllä siili niin emme alkaisi ”ennakoimaan” ja muuttamaan kampausta, jos lapsi ei sitä halua.

Oma usko aika vahvasti on että jos tulee kiusatuksi niin sit se voi johtua aivan älyttömistäkin syistä, joten sitä on turha pelätä muuttamalla itseään. Mieheni uskoo että joiltain asioilta voisi välttyä. Yhteinen mielipide meillä on siitä että lasta ei opeteta olemaan vain hiljaa ja olemaan huomioimatta kiusaajia, jotta kiusaaminen loppuisi itsestään. Kiusaamisesta puhutaan ja siihen puututaan oli kiusaaja sit oma lapsi tai jonkun muun. Aika tärkeä pointti omasta mielestä on pitää huoli ettei lapsi luule ”epäonnistuneensa” jos tulee kiusatuksi. Se ei oo kiusatun vika että hän on sellaisen kohde ja varmistaisin että lapsi tietää tän.

Toki tää on vielä jossain kaukana tulevaisuudessa niin ehtii meidänkin päätökset muovautua ja näkee millainen meidän lapsesta muotoutuu. Ehkä hän tykkää olla biologiselle sukupuolelleen stereotyyppinen ja meidän ei tarvi lainkaan miettiä kiusataanko koska ”poikkeaa muotista”.

 

[Perimeter]

Juu, "kiusaamiseltasuojelun" ollessa kyseessä kannattaa mun oman kokemuksen mukaan välttää vaatteista lippalakkia ja pipoa, tarkistaa että lempiväri vastaa kiusaajien käsitystä "coolista väristä", nimi on oikeanlainen, kaverit ovat kiusaajien mielestä oikeanlaiset ja perheen tulotaso on riittävä. Varmaan on joo kans hyvä olla oikeaa sukupuolta oikealla tavalla, mitä se sitten ikinä tarkottaakaan.

 

[Ainuska]

No tottakai on totta, että ei sillä kiusaamisella välttämättä oo mitään "oikeaa" syytä tai se väitetty syy voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. On myös väärin siirtää syytä kiusaamisesta kiusatun syyksi, koska ainahan syyllisiä ovat kiusaajat. Eikä oikeassa maailmassa oo välttämättä mitään selkeää tekijä-uhri-jakoa vaan siihen kiusaamiseen voi epäsuorasti osallistua vaikka koko kulmakunta ja roolit mennä sekaisin. Voihan se luokan erottuvin ernu vaikka olla koulun pahin kiusaajakin. Koulumaailma nyt vaan on ihan karsea paikka. Paras tapa välttyä kiusaamiselta olis pitää lapsi tiukasti kotona täysi-ikäisyyteen asti ja eristää kaikista muista. Kyllä tiedän nämä jutut, koska itseäni on peruskoulussa kiusattu niin, että vaihdoin lopulta koulua. Omat kokemukset jättivät kuitenkin niin pysyvät haavat, jotka varmaan seuraa hautaan asti mukana, etten myöskään ehdoin tahdoin suosittelisi lasta altistamaan itseään helpoksi maalitauluksi. Kyllä mietityttää, miten voisi lasta suojella kiusaamiselta ja nää nyt vaan on siihen liittyviä pohdintoja varmaan. Tai ainakin pitäisi lapsella olla tosi vahva identiteetti ja itsetunto, ettei into toimia omalla tavallaan sammuisi muiden ymmärtämättömyyteen. Tätähän voi vanhempana koittaa tukea jo lapsuudessa hyväksymällä lapsen sellaisena kuin on. Ja vaikka lasta voikin jossain määrin vanhempi ohjailla, niin teini-ikäiset kuitenkin viimeistään toimii ja pukeutuu kuten haluaa ja yleensä täysin päinvastoin kuin se vanhempi toivoisi. Mutta vaikka itse olis maailman paras vanhempi ja kaikin keinoin tukisi lapsen itseilmaisua, niin kaikki ei oo välttämättä yhtä kivoja.

 

[Selah]

Kyllä mietityttää, miten voisi lasta suojella kiusaamiselta ja nää nyt vaan on siihen liittyviä pohdintoja varmaan. Tai ainakin pitäisi lapsella olla tosi vahva identiteetti ja itsetunto

Mulla oli lapsena tosi vahva itsetunto ja uskon sen kyllä auttaneen paljon läpi, niin kiusaamisen kuin yksinäisyyden. Tajusin vasta vanhempana, että muhun kohdistui koulukiusaamista (sekä ala- että yläasteella). Sen sijaan että olisin ottanut ala-asteella kiusaamisen ongelmana, muistan tunteneeni sääliä mun kiusaaja kohtaan siksi, että tiesin hänellä olleen eronneet alkoholistivanhemmat. Uskon, että tuo vahva identiteetti ja itsetunto tuli juurikin siitä että meillä oli kotona nimenomaan selkeät rajat, eikä vapautta seilailla kokeilemassa kaikenlaista. Tää oli mun kokemus, toisella varmasti on toisenlainen.

Jos vielä mietin omaa kasvatustani sukupuolisensitiivisestä näkökulmasta niin lapsena leikin isoveljen kanssa panssarivaunuleikkejä ja pelasin jalkapalloa jne, rakentelin isäni kanssa ja autoin vaihtamaan autojen renkaat. Valmistuin myös miesvaltaiselle alalle, eikä alavalintaani ikinä kyseenalaistettu. Kuitenkin olin meidän perheen iltatähtenä kuin elävä tyttönukke vanhimmille siskoilleni. Jännä että vaikka itse kasvoin siihen että äiti siivosi ja teki ruoan ja isä hoiti autot ja lämmitti talon, niin meidän parisuhteessa minä hoidan autot, lämmitän talon ja siivoan, mutta mies tekee ruoan ja tuo rahat tilille. Että aika sekaisin nuo roolit on lopulta menneet ihan vaan meidän luonteen mukaan.

 

[Pilkki24]

"Olla oma itsensä" on muuten aika jännä ilmaisu, sillä ympäristö muokkaa meitä jatkuvasti. Jos olisin kasvanut toisenlaisessa ympäristössä ja toisenlaisten ihmisten keskellä niin olisin aivan toinen ihminen.

Lapsen ajattelu tabula rasana ei sekään ole oikein, mutta emme myöskään ole syntyjämme valmiita. Itse ajattelen, että meillä on syntyjämme tietyt valmiudet, jotka saattavat määrittää isoja raameja, mutta niiden sisällä ympäristö muokkaa meistä omanlaisiamme.

 

[Vargynja]

Ilman muuta ympäristö vaikuttaa lapseen ja lapsen tyyliin. Mutta mielestäni lapsen pakottaminen aikuista miellyttävään tyyliin ei ole oikea (eikä toimiva) tapa vaikuttaa siihen. Ja tarkoitan nyt tilannetta, että lapsi haluaa erilaisia vaatteita kuin aikuinen. Vauvalle voi pukea mitä aikuinen haluaa. Kun lapsi alkaa esittää toiveita vaatteista, niitä on mielestäni kiva noudattaa. Järkevissä mitoissa tietenkin. Sään mukaan pukeudutaan eikä liian paljastavaa jne. Ikävin asia, mitä esikoisen pinkeistä Kaja-kumppareista aikoinaan seurasi, oli isovanhemman "tyttöjen saappaat" kommentti. (Isovanhempi on sittemmin oppinut, että pojallakin voi olla vaaleanpunaisia vaatteita.) Tästä muuten tuli mieleen, että samainen poikalapsi sanoi haluavansa päiväkotiin Frozen-sukat, koska ne on kaverin mielestä tyttöjen sukat. Mikäs siinä sitten. Lapsi tiesi kaverin mielipiteen ja halusi toimia sitä vastaan. En nähnyt syytä kieltää. Mutta niin, takaisin asiaan. Pukemalla pientä lasta tietyllä tavalla saattaa voida vaikuttaa lapsen pukeutumiseen myöhemminkin. Ehkä omat lapseni tykkää värikkäistä vaatteista, koska heitä on puettu värikkäästi?

Toinen juttu mikä vaikuttaa on muiden esimerkki. Omalla esimerkillä on helpoin vaikuttaa. Mutta muutkin ihmiset vaikuttaa väkisin. (Meidän kuopus alkoi käyttää pääkallopipoa tykästyttyään ystävääni, jonka tyyliä on luurangot ja pääkallot. ) En siis sinällään näkisi tarpeelliseksi opettamalla opettaa sukupuolistereotyyppistä pukeutumista. Lapset näkee miten muut samaa sukupuolta olevat pukeutuu ja suurin osa alkaa pukeutua saman tyylisesti - omilla mausteilla. Eikös kuitenkin lapsen samaistuminen omaan sukupuoleensa ala aika pienenä.

 

[Pilkki24]

@Vargynja enhän sanonut missään vaiheessa, että lasta pitää pakottaa aikuisen tyyliin vaan, että itse en antaisi lapseni pukeutua räikeästi yhteiskunnan odotusten vastaisesti. Tässä on mielestäni vissi ero. Sen lisäksi etten antaisi pojan pukeutua mekkoon, en myöskään antaisi lapseni pukeutua kovin paljastavasti tai pukeutua juhlatilaisuudessa verkkareihin. Mikään noista esimerkeistä ei suoranaisesti vahingoita ketään, mutta kertoo minusta siitä, että ihminen ei välitä kanssaihmistensä mukavuudesta noudattamalla etikettiä (mikä se missäkin tilanteessa on) vaan nostaa omat halunsa muiden yläpuolelle.

 

[Tuuttis]

On jännä, miten eri lähtökohdista keskustelu täällä kumpuaa. Toiset ovat sitä mieltä, että lasta ei saa turhaan rajoittaa, toiset taas pitävät yhteiskunnan vakiintuneita normeja rajoina, joilla ohjata kasvatusta.

Mun on kyllä myönnettävä, että @Pilkki24 mainitsema etiketti ja esimerkki verkkareista juhlissa on sellainen, minkä allekirjoitan. Kyse on silloin kunnioituksesta juhlan järjestäjää kohtaan. Sen sijaan arjessa pukeutumisen rajoittaminen sen perusteella, miltä se tuntuu jonkun toisen mielestä on omasta mielestäni eri asia. Miksi minun tai lapseni pitäisi käyttää aikaa ja energiaa siihen, että mietimme miten vaatteet tai hiustyyli vaikuttaa toisiin ihmisiin? Siis jos ei nyt puhuta selkeästi loukkaavasta provosoinnista (esim. swastikat vaatteissa -tyyliin). Tämä asia on vaivannut mua koko keskustelun ajan.

Miksi minun lapseni pitäisi huolehtia aikuisten ihmisten tunteista? Miksi lapsen vastuulla on rajoittaa itseään aikuisen stereotypioiden takia? Miksi minun pitäisi rajoittaa ja kieltää lapsellani asioita, jotka eivät ole vaarallisia tai oikeasti millään tavalla haitallisia vain siksi, että "yhteiskunta paheksuu"?

Yhteiskunta paheksui äänestysoikeutta ajavia naisia, avioeroja, työssä käyviä naisia, ymvs. Historiassa on paljon asioita, joiden tskia joku on pahastunut ja mitä on pidetty sopimattomana, mutta nykyään asiat ovat normaaleja. Yhteiskunta muuttuu ihmisten mukana.

Pojan pitkät hiukset tai tytön siili, eivät ole mitenkään suuresti yhteiskuntaa mullistavia tekijöitä. Ne eivät mullista edes enemmistön arkipäivää millään tavalla. Siksi on mielestäni kurjaa, että omaa epämukavuutta sälytetään lapsen vastuulle sen perusteella, että halutaan suojella lasta kiusaamiselta. Jos itse rajoittaa omia lapsiaan ja kertoi syyn, "et voi leikata hiuksia lyhyiksi, koska olet tyttö ja sinua voidaan kiusata siitä", välittää lapselle ajatuksen siitä, että tytön lyhyet hiukset ovat syy kiusaamiselle. Eli sen sijaan, että suojelee lapsia kiusaamiselta antaa oikeastaan mallin milloin voi kiusata muita.

 

[harsokukka]

@Tuuttis vei sanat suustani. En ymmärrä, miksi lapsen pitäisi tuntea epämukavuutta epämieluisissa vaatteissa tai hiuksissa, jotta aikuisten ei tarvitsisi sietää (oletettuja) epämukavia tunteita. En yhtään kiistä sitä, etteikö Marja-Tertut ja Simo-Uolevit saattaisi kokea hämmennystä, epävarmuutta ja kiusaantumista, jos he esimerkiksi väärinsukupuolittavat satunnaista bussissa nähtyä lasta vaaleanpunaisten kumisaappaiden vuoksi ja heitä korjataan tämän vuoksi, mutta mitä sitten? Miksi esimerkiksi ammatin saa kuitenkin valita vapaasti, vaikka ihan taatusti erilaisia, negatiivisia tunteita saattaa herätä myös vaikkapa mieskätilöstä tai naispoliisista?

 

[Selah]

Ymmärrän pointin, ettei lasten tarvitsisi kantaa aikuisten ennakkoluuloja. Silti ajattelen, että vanhempana on minun vastuullani katsoa lapsen parasta juuri tässä ajassa, myös suojella häntä turhalta kiusaamiselta. Se ei tarkoita, että pitäisin kiusaamisen syitä oikeutettuina, vaan että tasapainotan lapsen tahdon ja hänen turvallisuutensa välillä.

 

[Olive]

@Pilkki24 kommenttiin liittyen,

Itse olin teininä emo ja tyyli sen mukainen. Poikkesi valtavirrasta, ja sain pukeutua kuten halusin, eikä minua pahasti siitä kiusattu. Olen kiitollinen vanhemmilleni, etteivät puuttuneet mitenkään pukeutumiseeni - siitä olisi tullut varmasti olo, etten kelpaa tai ole hyvä näin.

Kerran kyllä muistan kun olimme menossa kyläilemään vanhempieni kaverien luokse, ja äiti sanoi että voisin meikata vähän hillitymmin, koska perheen äiti oli hieman konservatiivisempi. En muista teinkö äitini pyynnön mukaisesti (todennäköisesti), enkä usko että yksi viikonloppu pahasti horjutti omaa kokemustani siitä, miten koin vanhempieni tukevan minua.

 

[Pilkki24]

@Olive tässä ehkä huomaa nuo lähtökohtien eroavaisuudet. Sinulle emo-tyyli oli valtavirrasta poikkeamista ja minulle aika valtavirtaa.

Jos täällä joku nyt edelleen kuvittelee, että olen pakottamassa tyttöni pukeutumaan vaaleanpunaiseen kaulaan asti napitettuun pyhämekkoon niin edelleen EN. Mie oon kasvanut varsin vasemmistolaisessa hippikodissa, jossa on toteutettu monia tämän päivän kohkattuja ilmiöitä ennenkuin niille on keksitty nimiä. Ehkä se oma osittainen konservatiivisuus juontaa juurensa siitä, että en kokenut sitä loppupeleissä parhaaksi kasvualustaksi ja koin esimerkiksi nuoruuteni todella vaikeana. Miulle ei korvakoru pojalla tai rock/punk -henkinen tms tyyli ole ongelma, mutta en antaisi pojan pukeutua mekkoon tai tytön poikien juhlapukuun tms. Näen, että sukupuolirooleilla on paikkansa, enkä ainakaan itse haluaisi elää maailmassa, jossa eri sukupuolia ei tunnista. Kuten en halua elää maailmassa, jossa kuljetaan puolialasti kaduilla tai jossa ei välitetä siitä juhlapukeutumisesta. Jollekin toiselle sukupuoli ja sen ilmentäminen voivat olla yhdentekeviä asioita, mutta itselleni ei eikä siinä ole mitään pahaa.

Ja maailma muuttuu, mutta henkilökohtaisesti pidän hitaasta muutosvauhdista. Tällöin pystyy näkemään ollaanko menossa ojasta allikkoon ja tekemään kurssimuutoksia ennenkuin ollaan siellä ojassa ihmettelemässä, että mitäs nyt.

 

[Olive]

@Olive tässä ehkä huomaa nuo lähtökohtien eroavaisuudet. Sinulle emo-tyyli oli valtavirrasta poikkeamista ja minulle aika valtavirtaa.

Jos täällä joku nyt edelleen kuvittelee, että olen pakottamassa tyttöni pukeutumaan vaaleanpunaiseen kaulaan asti napitettuun pyhämekkoon niin edelleen EN. Mie oon kasvanut varsin vasemmistolaisessa hippikodissa, jossa on toteutettu monia tämän päivän kohkattuja ilmiöitä ennenkuin niille on keksitty nimiä. Ehkä se oma osittainen konservatiivisuus juontaa juurensa siitä, että en kokenut sitä loppupeleissä parhaaksi kasvualustaksi ja koin esimerkiksi nuoruuteni todella vaikeana. Miulle ei korvakoru pojalla tai rock/punk -henkinen tms tyyli ole ongelma, mutta en antaisi pojan pukeutua mekkoon tai tytön poikien juhlapukuun tms. Näen, että sukupuolirooleilla on paikkansa, enkä ainakaan itse haluaisi elää maailmassa, jossa eri sukupuolia ei tunnista. Kuten en halua elää maailmassa, jossa kuljetaan puolialasti kaduilla tai jossa ei välitetä siitä juhlapukeutumisesta. Jollekin toiselle sukupuoli ja sen ilmentäminen voivat olla yhdentekeviä asioita, mutta itselleni ei eikä siinä ole mitään pahaa.

Ja maailma muuttuu, mutta henkilökohtaisesti pidän hitaasta muutosvauhdista. Tällöin pystyy näkemään ollaanko menossa ojasta allikkoon ja tekemään kurssimuutoksia ennenkuin ollaan siellä ojassa ihmettelemässä, että mitäs nyt.

Ehkä se on voinut sitten viedä tätä keskustelua osin väärille urille, koska ”valtavirrasta poikkeava” voi tarkoittaa monille eri asiaa Ei se emotyyli sinänsä minullekaan ole kovin erilainen, mutta onhan se sinänsä ollut jos meitä siten pukeutuvia oli 300 oppilaan koulussa 3-4kpl.

Mutta toisaalta itse antaisin kyllä pojan pukeutua mekkoon jos hän niin haluaa, tai tytölle en pakottaisi juhliin mekkoa/naisellista jos hän haluaisi pukeutua (miesten) pukuun. Todennäköisesti kyllä ehkä yrittäisin etsiä jotain ”välimallia”, esim tytölle housupukua ja pojalle hillittyä mekkoa tms. Mutta ymmärrän kyllä myös tässä ”toista puolta”, eli miksei anneta pojan pukeutua mekkoon.

Kyllähän tämä ”mekot kuuluu vain naisille” tulee enemmän yhteiskunnasta ja tavoista, enkä mä näe mitään väärää jos joku mies/poika kokee sen mukavaksi vaatteeksi vaikkei olisi mitään ”mielenkiintoa” muuten pukeutua naisellisesti (eikä kyllä sittenkään). Kyllähän kiltti on myös miesten kansallisvaate ja se on hame, miksi se sitten on eri asia Vaatteet on kuitenkin ”vain” vaatteita (toki ymmärrän ja olen samaa mieltä siitä että juhliin ei lähdetä pieruverkkareissa).

 

[Pilkki24]

Ehkä se on voinut sitten viedä tätä keskustelua osin väärille urille, koska ”valtavirrasta poikkeava” voi tarkoittaa monille eri asiaa Ei se emotyyli sinänsä minullekaan ole kovin erilainen, mutta onhan se sinänsä ollut jos meitä siten pukeutuvia oli 300 oppilaan koulussa 3-4kpl.

Mutta toisaalta itse antaisin kyllä pojan pukeutua mekkoon jos hän niin haluaa, tai tytölle en pakottaisi juhliin mekkoa/naisellista jos hän haluaisi pukeutua (miesten) pukuun. Todennäköisesti kyllä ehkä yrittäisin etsiä jotain ”välimallia”, esim tytölle housupukua ja pojalle hillittyä mekkoa tms. Mutta ymmärrän kyllä myös tässä ”toista puolta”, eli miksei anneta pojan pukeutua mekkoon.

Kyllähän tämä ”mekot kuuluu vain naisille” tulee enemmän yhteiskunnasta ja tavoista, enkä mä näe mitään väärää jos joku mies/poika kokee sen mukavaksi vaatteeksi vaikkei olisi mitään ”mielenkiintoa” muuten pukeutua naisellisesti (eikä kyllä sittenkään). Kyllähän kiltti on myös miesten kansallisvaate ja se on hame, miksi se sitten on eri asia Vaatteet on kuitenkin ”vain” vaatteita (toki ymmärrän ja olen samaa mieltä siitä että juhliin ei lähdetä pieruverkkareissa).

Siinä tulee juuri se ympäröivän yhteisön merkitys. Jos asuisin ympäristössä, jossa on normi pukeutua kilttiin niin en näkisi syytä kieltää sitä lapseltanikaan vaan todennäköisesti ennemmin rohkaista siihen, jotta hän voi kasvaa osaksi yhteisöä.

 

[Suskikitten]

Tää mun kysymys on ajatuksen jatkamista sit, ei riidan haastamista. Oon aidosti kiinnostunut kuulemaan pohdiskelua tästä.

Mikä määritellään yhteisöksi? Esim itse käyn välillä kahvittelemassa ja viettämässä aikaa porukassa, missä on normaalia että miehillä on hame tai mekko. Kyllähän harrastusporukat jne on myös pienempiä yhteisöjä isomman sisällä. Joten olisko ok rohkaista lasta olemaan tän pienen yhteisön kaltainen, jos lapsi osoittaa kiinnostusta tähän?

Jos muutamme ulkomaille niin alanko rohkaisemaan lastani pukeutumaan sen uuden yhteisön mukaan vaikka lapsi haluaisi pukeutua vanhan?

 

[Pilkki24]

Tää mun kysymys on ajatuksen jatkamista sit, ei riidan haastamista. Oon aidosti kiinnostunut kuulemaan pohdiskelua tästä.

Mikä määritellään yhteisöksi? Esim itse käyn välillä kahvittelemassa ja viettämässä aikaa porukassa, missä on normaalia että miehillä on hame tai mekko. Kyllähän harrastusporukat jne on myös pienempiä yhteisöjä isomman sisällä. Joten olisko ok rohkaista lasta olemaan tän pienen yhteisön kaltainen, jos lapsi osoittaa kiinnostusta tähän?

Jos muutamme ulkomaille niin alanko rohkaisemaan lastani pukeutumaan sen uuden yhteisön mukaan vaikka lapsi haluaisi pukeutua vanhan?

Tuota tasapainoiluahan se on sen oman ympäristön kanssa.
Mutta en näe, että joka paikassa pitäisi käyttäytyä samalla tavalla vaan nimenomaan mukauttaa itseään ympäristön mukaan. Olen itse hyvin erilainen ammattimoodissani kuin vapaalla eri harrastuspiireissä. Työpaikallakin miulla on eri rooleja eri tilanteissa ja minun pitää kyetä sopeuttamaan itseni niihin. Kasvatuksessa näen, että on tärkeää sen yksilön tukemisen lisäksi myös opettaa lasta sopeutumaan eri rooleihin ja ympäristöihin sen sijaan, että hänet opetetaan pelkästään sopeuttamaan ympäristöään itseensä.

Ja jossain määrin se isompi piiri määrittää aina myös sitä pienempää. Eli jos on vaikka pieni miesporukka, joka haluaa pukeutua mekkoihin, vaikka muut eivät haluaisi niin tehtävän niin jossain määrin se isompi yhteisö siinä ympärillä määrittää myös sitä missä se on sopivaa tai sopimatonta (tämä siis vain esimerkkinä ottamatta kantaa kummankaan taustasyihin). En tiedä osaanko nyt aamupöpperössä yövuoron jälkeen selittää kovin selkeästi sitä ajatustani.

Ehkä itse näen, että tänä päivänä korostetaan todella paljon julkisessa keskustelussa sitä yksilön vapautta ilman vastuuta jopa yhteisöllisyyden ja yhteisön hyvinvoinnin kustannuksella. Halutaan ikäänkuin olla sekä sosiaalisesti että taloudellisesti aina pelkästään saamapuolella. Itse haluaisin tähän myös vähän toisenlaista näkökulmaa ja haastaa sitä yksilökeskeisyyden ihannetta.

 

[Kyfi7]

Tämä on virkistävää nähdä erilaisia näkökulmia. Huomaan että olen todella vastakkain tuon ajatuksen kanssa et yksilöllisyyttä pitäisi vähentää. Tai ainakin nimenomaan ulkonäöllistä sellaista, koska musta juurikin se ulkonäöllisyys on kaikkein vähiten yhteisön hyvinvointiin vaikuttava tekijä eli silloin siinä voidaan antaa siimaa moniin suuntiin haittaamatta kenenkään elämää. Ja sitten taas minusta käytös ja fundamentaalisemmat moraalikysymykset on niitä joissa olisi hyvä vetää yhtä köyttä. En näe sukupuolta yhtään niin tärkeänä asiana selvästikään, vaikken mitenkään yritä häivyttää sitä, se vaan on. Täytynee myöntää et ite oon ollu hautajaisissa revityissä farkuissa ja Finlandia talolla avajaisissa hupparifarkkulookissa eikä vois vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee, se on niiden oman ongelma. Suuri unelma ois päästä linnan juhliin ja laittaa just jotku verkkarit ja nauraa ku etikettitädit kauhistuu. No enpä taida saada kutsua niin kenenkään elämä ei mee pilalle :D

Jotenkin ajattelen et jos mä ohjaisin lastani esim just et ei mekkoa, kun se on tyttöjen vaate niin eikö silloin voisi käydä niin et just se mun poika sit toitottaa jollekin toiselle joka ois saanut luvan mekkoon et ei sitä voi pitää kun se on tyttöjen juttu. Vaikka asialla ei oo mitään merkitystä. Ja siis kyllä mä sanoitan et yleensä tytöt käyttää mekkoja mut ei oo mitään sääntöä ja lakia et ei pojat vois käyttää jos se olis se mitä haluais tehdä.

 

[Suski75]

En tiedä missä ahdasmielisessä syrjäkylässä asutaan, jos pojan (siis lapsen) pukeutuminen mekkoon on jotenkin epätavallista tai "yhteiskunnan odotusten" vastaista. Ymmärtääkseni kaikki päiväkoti-ikäiset pojat haluavat silloin tällöin pukeutua mekkoon, ainakin meidän lapsen päikyssä näin.

Minusta olisi syytä huomata, että jos ihmisellä itsellään on tällaisissa asioissa kovin ahdasmielinen kanta, niin hän helposti kuvittelee sen myös yhteiskunnan kannaksi, vaikka se ei sitä olisikaan. Me kaikki olemme yhteiskuntaa, ja ahdasmieliset yhteiskunnan jäsenet ovat kaiken aikaa pienentyvä, vaikkakin kovaääninen, porukka. Suurin osa ihmisistä on tyytyväinen kunhan noudatetaan järjestyssääntöjä, se riittää, eikä kannata rajoittaa lapsen itseilmaisua vain muutaman kovaäänisen mölyäjän vuoksi.

 

[Pikkupikkupikkunen]

Oon ollu monessa päiväkodissa töissä ja ei oo mitenkään poikkeavaa et pojat tulee mekossa hoitoon. Esim. Jotkut Elsa mekot on ihan hitti niin tytöillä kuin pojillakin. Ja ihan yhtälailla niitä mekkoja ihaillaan oli ne tytöllä tai pojalla päällä, niin lapset kuin aikuisetkin.

Ja hei lisäyksenä et oon ollu töissä just noilla pikku kylillä.

 

[Selah]

En tiedä missä ahdasmielisessä syrjäkylässä asutaan, jos pojan (siis lapsen) pukeutuminen mekkoon on jotenkin epätavallista tai "yhteiskunnan odotusten" vastaista.

Voi olla haastavaa nähdä omasta kuplasta käsin, mutta näitä paikkoja on Suomessa paljon, joissa poikia ei tosiaan päiväkodeissa mekoissa näe. Niissä asuu ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät allekirjoittaisi kuvausta ahdasmielisestä syrjäkylästä vain tuon pukeutumiskysymyksen takia.