Sukupuolen veikkaukset

Pojalta tuntui ja poika se on! :) hihiii kai ne äidinvaistot jotain joskus tietää.
 
Koko odotusajan olen ollut vakuuttunut että poika tulee. Myös puolisoni oli sitä mieltä. Rv 20 kävin päivystyksessä jossa arvioitiin sukupuolen olevan poika. Rakenneultrassa muutama viikko päivystyskäynnin jälkeen selvisi kuitenkin etä tyttöhän sieltä olisi tulossa. Niin silonen haaroväli oli että jopa minä pelkkänä lähihoitajana uskalsin sanoa ettei siellä kyllä mitään pojan sukupuolielimiä muistuttavia kyhmyjä ollut havaittavissa. Jännityksellä nyt kuitenkin odotellaan sitä maaliskuuta että tuleeko seiltä oikeasti se tyttö! :)
 
Mulla ei ole vieläkään minkäänlaisia oloja sukupuolen suhteen, enkä yhtäkään vauvaunta ole nähnyt. Serkkuni kyllä näki unta meidän vauvasta, joka oli tyttö. Mummo julisti heti (rakenne)ultrakuvan nähtyään, että selvä poika :D ja huom, kuvassa näkyi pää, käsi ja vähän mahaa. Miehen suku taas taitaa toivoa enempi tyttöä, kun heillä on hirveän paljon poikia.
 
Mulla oli aluksi sellainen olo, että poika tulee. Sitten en enää tiennyt, olo tai tunne ei ollut kumpaankaan suuntaan. Ultrasta tuli varmistus, että poitsu on tulossa. :Heartred
 
Iltoja.
Täytyy ihan kertoa teillekin että olin lukenut tätä keskustelua kännyllä onnistunut selatessani arvioimaan piia84:n kirjoitusta tyhmäksi!!! No ihan tahattomasti tietenkin. mutta hyvä silti selventää ettei kellekkään jää epäselväksi että mikäs idiootti tuo on :) No oon joskus onnistunut laittamaan facebookissakin kaveri pyynnön ihan tuntemattomalle...

Mutta tuosta tän ketjun itse aiheesta mä kuvittelen omani olevan poika kun tekee mieli lihaa, pekonia ja muutenkin kaikkea raskasta. tyttöjä odottaessa tuli vaan syötyä marjoja ja puuroa. ensi viikolla viiiiiiimmein se rakenne ultra eihän sitä tiedä jos kätilö on sillä tuulella että kertoo mitä siellä jalkojen välissä näkyy.

Ja sori piia vielä kerran..... viikon noloin...

pame
 
Meillä kans kaikki miehen puolella paljon poikia, joten isomummi varmasti olisi iloinen, jos tyttö tulisi. Miehen äiti onkin aivan varma astrologisen kartan tehtyä, että uusi tulokas on tyttö. tähdet ovat kuulemma niin tyttöasemissa :D
Oma isoäitinikin veikkaa tyttöä, koska esikoisen jälkeen laihduin aika reippaasti (en sentään alipainon puolelle kuitenkaan!) ja hänen mielestään se, että on todella laiha "aiheuttaa" vain tyttöjä. Tämä on joku vanha uskomus ja hän itse on aina ollut todella laiha ja saanut 2 tyttöä. Ihan huuhaata sanoin minä :D Ja kyllähän sen jo todellisuudessa pystysin kumoon perustelemaan siten, että kaikki ylipainoiset kaverini ovat saaneet tyttöjä ja vain hoikat saaneet poikia :D Itsekään en esikoista odottaessa ollut ylipainoinen :) Mutta silti pysyi ilmeisestikin tyttö-veikkauksessaan vaikka myönsikin tämän vanhan uskomuksen hivenen hölmöksi :D Onko teille muille tullut vastaan tällaisia vanhanajan uskomuksia raskauteen liittyen? Ovat oikeastaan aika mielenkiintoisia, vaikka välillä ei kyllä meinaa ymmärtää mistä sekin on saanut alkunsa.
 
Takaisin
Top