Soseet ja vellit

Kyllä vaan. En enää imetä niin en jaksa uskoa, että pelkkä korvike riittäisi pienelle 6kk saakka pitämään nälkää tai sitten sitä pitäisi mennä päivittäin huimia määriä.
 
Jos äidinmaito riittää ja pystyy imettämään, on se parasta ekat 6kk ja vuodenikäänkin pääasiallisena ravintona. Mutta jos korvikkeilla niin silloin varmaan totuttelu ruokiin on hyvä aloittaa jo siinä 4-6kk iässä, että altistuu allergeeneille. Täysimetettyhän altistuu niille äidinmaidon kautta koko ajan. Noissa uutisissahan on kyse vain allergialiiton kannasta. Täytyy muistaa ettå riittävän pitkän täysimetyksen on todettu vähentävän myös mm. suolistosairaus ja diabetesriskejä.

Mut nää on niin monisyisiä asioita, eikä varmasti ole yhtä oikeaa ratkaisua, joka sopisi kaikille.
 
Vaikka en anna korviketta vaan tyttö on täysimetyksellä, aion aloittaa pikkuhiljaa kiinteiden maistattelun kuukauden päästä kun ikää tytöllä 4kk.
 
Meillä aloitetaan 3,5 kk iässä Tyksistä saadun ohjeen mukaan kun kuulemma halkiolasten kohdalla toimitaan vanhan kaavan mukaan tuo aloittaminen.. Eli se 3 kk.. neuvolassakin tänään sanoi itsestäänselvyytenä, että 4 kk iässä.. Lisäksi ehkä velli aiemmin kun Tyksistä sanottiin, että näillä joilla sakeutetaan maito niin vaihdetaan se aika pian velliin..
 
En oo lukenu, mutta kyllä meilläki alotetaan 4kk iässä maistelut. En nauti imettämisestä pätkääkään ja toivonkin, että poitsu vierottuis sit aikanaan hyvin tissiltä pois..
 
Millä ruoka-aineilla ootte maistelun aloittaneet? :) meilläkin 4kk ikäisenä sitten tarkoitus pikkuhiljaa aloitella sillä perus 1-2 maulla/vk
 
Porkkana oli eka ja sit kukkakaali ja parsakaali, kesäkurpitsa, bataatti, peruna jne. ja toiseksi mauksi aina hedelmä- tai marjapiltti, mut aloitin noi makeat muistaakseni 5kk paikkeilla ja välipalojen aikana. Ennen sitä menin maku per viikko.

Välipalasoseet sellaisenaan, mutta ruuan kanssa tein aina niin, että sekoitin uuden maun vanhaan tai maistatin vähän (lusikallisen pari€ uutta ja tuttua makua sitten vielä päälle. Näin ollen myös ruokamäärä kasvoi vähitellen. Sit ku bataatti ja peruna tuli tutuiksi sekoitin aina jotain niihin. Ruokasoseet tein pääsääntöisesti itse, mutta välipaloja ostin myös usein purkissa. Rintamaitoaki saatoin tilkan pumpata sekaan. Peruna menee soseuttaessa liisteriksi niin siihen aina keitinvettä ja/tai rintamaitoa niin sai siitä juoksevampas.
 
Muokattu viimeksi:
Melkein heti annoin ensin ruuan ja sit maitoa päälle tai joskus ku puurot oli otettu mukaan. Siinä oli se etu, että ruokarytmi vakiintui heti kohta eli aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Yötissi jäi pian pois ja lopetti itse tissin syömisen 8 kk iässä.

Lisäänpä vielä, että näin ei kannata toimia, jos haluaa imettää pääsääntöisesti. Nyt en tiiä, miten tekis. Varmasti aloitan kuiteski niin, että tissiä eka ja sose päälle.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä kans maistettiin ekalla kerralla porkkanaa ja sit seurravan viikon makuna oli peruna. Kukkakaalia en keittänyt kun se haisee niin pahalle :D lähdetään meillä myös nyt liikkeelle siinä 4kk iässä porkkanalla! Hedelmäsoseet otin mukaan vasta puolenvuoden iässä kun niille ei ollut tarvetta. Ehti niitä suolaisia siinä rauhassa maistella alkuun. Velliä syötettiin 3,5kk iästä lähtien mutta taitaa nyt jäädä kun luin noita kirjoituksia, että eivät sen kummemmin vatsaa vauvalta täytä.
Mutta niistä puuroista. Ihan ykköshitti meillä viimeksi oli Muksun puolukkapuuro!!! Se on vispipuuroa ja ihan älyttömän hyvää jopa aikuisen suuhun. Muutenkin tosi hyviä purkkipuurot, kantsii maistaa :wink
 
Meki aloitettiin valmispuuroilla, lähinnä sillä puurojauheella (piltti?), joka sekoitetaan veteen ja ihan vaan sen takia, etten saanu millään normipuurohiutaleista niin sileää, että meidän sihtikurkku ois sitä syöny.
 
Esikoisen kanssa tein alkuun kaurapuuron niin että ensin sauvasekoittimella hienonsin hiutaleet melkein jauhoksi ja sitten keitin puuroksi. Sileää tuli. Meilläkin tullaan soseet aloittamaan 4 kk iässä. Alkuun varmaan peruna ja bataatti ja sitten aika nopeasti varmaan banaani ja päärynä.
 
Meille neuvolantäti soitti perään 3kk neuvolasta. että saadaan aloittaa kiinteiden maistelu vaikka heti. Tämä siksi, kun tyttö oli syntyessään pienpainoinen ja vaikka paino on noussutkin ihan hyvin koko ajan. Varmaankin maistelu alkaa siis pian ja porkkanalla ajattelin aloittaa.
 
Murma, niin minäkin tein ja kokeilin vielä valmiina soseuttaa, mutta tyttö ei alkanut millään sitä syömään eli oli liian karheeta tai jotain. Yökkäili vaan ja se ei ollu mitään pikkukakomista, piti ihan naama lattiaan välillä kääntää. Kaverin lapsi samaan aikaan söi ihan tavallista puuroa, hienonnetuista hiutaleista. No äkkiä se tyttö sit oppi syömään normipuuroa, ku vähän aikaa kulu. Alku oli vaan näin. Matkalla se jauhepuuro oli myös kätevä. :)
 
Varmaan imetän -> kiinteän maistelu -> korvike. 3,5-4 kk iästä lähtien, epäsäännöllisesti/1-2 kertaa päivässä ajattelin aloittaa pikkuruisilla määrillä, ellei poika sitten ihastu kiinteisiin niin että uppoisi enemmänkin.
 
Miten usein velliä saa antaa päivässä? Sitten kun niihin päästään.. Olisi varmaan parempi tytölle kun kuitenkin vissiin jonkin verran paksumpaa kuin tuo sakeutettu maito. Pari päivää nyt mennyt niin, että syötön jälkeen kerran-pari päivässä maito nousee ylös pitkään ja sitä tulee PALJON suusta ja nenästä.. Saa pitää tyttöä vatsallaan polvien päällä ja maitoa vaan valuu lattialle saakka :sad001 Pitäisi jollain konstilla päästä sinne soseiden aloitukseen saakka, jolloin toivottavasti helpottaa..
 
Paluu nokkamuki asiaan.. Oliko jollain tietoa noista venttiilimukeista.. Voiko venttiilin vain nyppäistä pois ja käyttää tavallisena? Onkohan 4 kk ikäiselle ja 6 kk ikäiselle tarkoitetuissa mukeissa jotain oleellista eroa? Tuli ostettua vähän hätäisesti tuo 6 kk ikäiselle tarkoitettu muki enkä edes tajunnut tuota venttiilihässäkkää, että siitä pitää imeä ja juuri se imu olisi tarkoitus saada pois.. Ja ajatus oli, että puolivuotiaasta aloitetaan, mutta nyt tuleekin paljon ennen..
 
Voi ottaa venttiilin pois. Eikait niissä muuta eroa, ku et varmaan helpompi pienillä, ettei tule niin vauhdilla ja onko siinä tekniikalla sit imetyksen kannalta merkitystä, en tiiä. Meki otettiin se Nuk First Choice nokkamuki 6-18kk tosiaan käyttöön jo 4kk iässä. Venttiilittömät ja venttiilillset nokkamukit jäi vähälle käytölle, mut myöhemmin joi kaikenlaisista mukeista.
 
Takaisin
Top