Sormiruokailu

Munkin mielestä on kieltämättä aika omituista, jos jotkut koululaiset syö vielä sormilla. Itse ehkä näkisin tän sormiruokailun lähinnä ruokaan tutustumisena, eli vauva-taapero saa tutustua eri ruokiin kaikilla aisteillaan. Heistä kasvaa ennakkoluulottomia eri ruokia kohtaan ja sormiruokailu myös kehittää silmän ja käden yhteistyötä sekä suun motoriikkaa. Tai ainakin näin mulle on sormiruokailua myyty. Ei sen kai tarvii vuositolkulla jatkua? Niin ja aterimet aiotaan ottaa mukaan ruokailuun heti alusta asti, niillä vaan ei välttämättä aluksi syödä vaan tehdään jotakin aivan muuta :) Tavoite ois et parivuotiaana meilläkin käytettäis ihan lusikkaa/haarukkaa. Mitä olen kuullut/lukenut, niin aika hyvin aterimiakin opitaan käyttämään, jos sellaiselle vain annetaan mahdollisuus.
 
Ehkä se onkin pikaruuan (pitsat, ranskalaiset, hampurilaiset yms.) lisääntymisen syytä. Sormiruokaa ehdottomasti lisäksi sinne 1-vuotiaaksi asti, mutta meidän neiti osasi syödä itse lusikalla 1-vuotiaana, joten poika saa alusta asti harjoitella myös lusikan käyttöä. Innoissaan sitä jo ruokailun lomassa maisteleeki. Minä en kyllä silti luota siihen, että osaa syödä mahansa täyteen itse, vaikka saattaahan se paikkaansa pitääkin. :)
 
Tosin syö neitokainen välillä sorminkin edelleen, vaikka kuinka ohjaa lusikalla/haarukalla syömiseen. En ota siitä stressiä, kun kouluikään vielä aikaa. ;)
 
Meidän reilu 5kk tyttö ottaa lähes joka kerta sosetta syöttäessä lusikan omaan käteensä ja 95% kerroista vie sen ihan oikein suuhunsa. Äidin pitää kyllä välillä laittaa lusikkaan lisää sosetta :grin mutta joo, sormiruokailua aletaan mekin soseiden lusikoinnin lisäksi harrastamaan, kunhan tyttö tosiaan istuu itse syöttötuolissa ja osaa ottaa ruokaa pöydältä/lautaselta. Eivät mielestäni ole toisiaan poissulkevia ruokailutapoja eli meillä ainakin syödään soseita/keittoja/puuroja lusikalla ja muuta sormiruokaillen. Nyt saanut pari maissinaksua ja silikonisessa food feederissä hedelmää eli pikkasen jo harjoiteltu itsenäistä syömistä ilman lusikkaakin :)
 
Mekin tilattiin silikoninen food feeder :) Sillä pääsee varmasti maistelemaan eri makuja ennen kuin varsinainen sormiruokailu aloitetaan.

Sormiruokailu on muuten suomennettu vähän huonosti, koska kyseessä on ymmärtääkseni vauvantahtinen äidinmaidosta vieroittumien (baby-led weaning), jossa ideana on että vauva itse säätelee ruuan ja maidon suhteen syömällä itse. Moni mieltää sormiruokailuun kuuluvaksi ihan kaikki sormin syötävät ruuat, pikaruuat yms, mutta itse tykkään pitää niitä kahtena ihan eri käsitteenä. Ja uskon myös kuten DT, että juuri nämä sormin syötävät ruuat aiheuttaa ongelmia ruokailutottumuksiin, mutta aivan varmasti löytyy vanhempia, jotka antavat sormiruokailun vaan jatkua ja jatkua...Onhan niitäkin, jotka imettävät lapsiaan lähes koululaisiksi. Mutta tää on tosiaan vain mun tulkinta :shy:

Saas nähdä kuinka suuri osuus kiinteistä tullaan lopulta syömään sormin sitten kun aloitetaan :joyful: Toki toivon, että kaikki onnistuis loistavasti eikä tarviis yhtään lusikalla antaa, mutta oma kärsivällisyys voi olla toista mieltä. Sormiruokaillen ateriat voi kestää aikas kauankin...


vieroittumien = vieroittuminen
 
Kannatan kyllä sormiruokailua vauvalle, mutta meillä se vain ohessa. :)
 
Mitkään verkkohässäkät ei todellakaan ole mitään sormiruokailua. Sormiruokailun ideana on antaa vauvan tutustua ruuan koostumukseen, rakenteeseen, väriin, makuun. Samalla se kehittää luonnollisesti käden ja suun motoriikkaa. Aloitusvaiheessa on hyvä antaa isoja ikenillä muussaantuvia paloja, joista lapsi itse mälvää irti. Ei pieniä suoraan henkitorveen vedettäviä paloja. Kun lapsi irrottaa palan itse, on hän "tietoisempi" sen olemisesta suussa ja osaa helpommin käsitellä sitä kielellä. Eikä pieni puolivuotias osaa muutenkaan pinsettiotetta vielä.
Meillä vauva saanut kaiken paitsi puuron ensin sormiruokana ja sitten vasta soseena. Eikä se ole ollut lähelläkään tukehtumista vaikka välillä yskiikin, eikä imeskele jotain verkkoa... Ja soseet voi antaa sitterissä ja sormiruoka syöttötuolissa tai sylissä selkä suorana istuen.
 
Voi että vaikuttaa sotkuselta hommalta noista kuvista :D Bakteerikammosen unelma, että levittää jollekkin pöytätasolle tuon ruuuan :D
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Ei kai kukaan olekaan väittänyt noiden verkkohässäköiden olevan sormiruokailua? Tällaiset kokemattomat aloittelijat vain kokevat sen turvalliseksi vaihtoehdoksi tarjota esim omenaa (tai muuta vastaavaa hieman kovempaa) siihen asti, että oppivat luottamaan oman lapsensa taitoihin. On siinä kuitenkin sen verran yhteistä, että lapsi itse laittaa sen suuhun ja saa siitä jotain irti, mutta ei sen kanssa kyllä ruuasta oikein mitään opi.

Voihan se mennä niinkin, ettei tule ollenkaan käyttöön :) Tulipahan hankittua "varmuuden vuoksi".
 
Meillä neidillä ei ole vielä yhtään hammasta, mutta kyllä ikenillään saa palan tuorekurkku suikaleesta sekä hunajamelonista katkaistua, yleensä osaa hienosti sylkäistä isommat palat, mutta kyllä siinä saa silti äiti olla tarkkana neidin syödessä sormiruokaa.
Me annamme joka ruoalla soseen/puuron lisäksi kahta eri sormiruokaa tarjolle ja neiti itse pöydästä alustaltaan niitä nauttii ja lisäksi vielä on oma nokkamuki, josta ottaa ruoan päälle vettä suun huuhteluun ja samalla opettelee itse juomaan, kun muuten saa sitten tissiä :happy:
Meillä toiminut näin hyvin.
 
Meillä on maisteltu maissinaksua, vesimelonia, banaania, omenaa, kurkkua ja paprikaa niin että bebe on saanut itse pitää kädessä. Nopeasti ikenilläkin paloja irtoaa noista! Tuntuu että tarkkana saa olla. Tosin hyökkään sormineni heti kun likka vähänkään alkaa kakomaa. :)

Kuulin esikoisen kanssa että banaanista ja kaurahiutaleista saa tehtyä hyviä pötkylöitä kun käyttää uunissa. Siis sormiruokailuun. Oli jostain sormiruokailuun liittyvästä kirjasta se ohje.

Meillä pääasiassa siis lusikkasapuskat, mutta vähän täytyy omin sorminkin syödä! :)

Ja esikoinen meillä 3v 5kk syö sujuvasti haarukalla juu, mutta osaa käyttäää veistäkin hienosti. Pilkkoo esim lihapullat itse aina ja keitetyt porkkanat pienemmiksi :)
 
Mä oon pessyt ja kuorinut kurkun ja leikannut hyvin käteen sopiviksi paksuhkoiksi suikaleiksi.
 
Meilläkin pari kertaa imeskelty tuoretta kuorittua kurkkua. Tänään sai ekan kerran höyrytetyn porkkanan käsiinsä, aiemmin saanut vain soseena. Kovasti sitä imeskeli, en tiedä kuin paljon siitä mahaan meni mutta meillä noi sormin syötävät onkin tällä hetkellä vaan sitä ruokaan tutustumista, nälkä lähtee maidolla ja soseilla :)
 
Niissä kaupan persikoissa&nektariineissa on sitten iiiiihan hirveesti kaikkia myrkkyjä & torjunta-aineita. :( Tietty jos jostain luomuna saa. Itselle nyt voikin joskus ostaa, mutta vauva on niiin pieni, että itseä kauhistuttaa varsinkin hedelmien ja vihannesten myrkkypitoisuudet. En tosiaan kaikkea osta luomuna, mutta hedelmät olen pyrkinyt ostamaan, ja tietysti vähän saatavuuden mukaan. Ovat vaan niin tuhottoman kalliita :/
 
Joo ja viinirypäleet ja avocado on kaikkein pahimpia myrkkypommeja! Onhan se luomuavocado moninkertaisesti kalliimpaa, mutta oon ratkaissut sen sillä että ostan sit vähän harvemmin. Vauvalle ehdottomasti luomuna niin paljon kuin mahdollista. Onneksi valikoima nykyään jo suht laaja :)
 
Mie oon sitä mieltä että ainakii avokado ja banaani on turvallisia myös ei luomuna ku niissä on paksu kuori, myrkyt jää kuoreen.
 
Takaisin
Top