Sisarukset

Keskustelun 'Laskettu aika lokakuussa 2015' aloitti Kyfi2862630, 28 helmi 2015.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | VAUfoorumin sovellus puhelimeen! | Top 100
  1. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Tai sitten suosiolla lykätään kuivaksi opettelua... Eipä se muutenkaan ole täysin vanhemman vallassa, katsoo miten esikoinen osoittaa kiinnostusta asiaan. Itse ajattelen, että sisaruksen tulon aikoihin ei turhia paineita esikoiselle isona olemiselle. On varmaan muutenkin totuteltavaa. Vaikka on saanut esikoinen vähän esimakua tulevasta, kun en ihan samalla tavalla ole pystynyt touhuumaan pahoinvoinnista johtuen. Odotankin innolla kesää ja keskiraskauden parempia vointeja niin saa vielä touhuta esikoisen kanssa kaksinkeskisiä touhuja.
  2. Minkki Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Meillä olis kanssa edessä vielä pottaharjoittelu, jatkettavaan sänkyyn siirtyminen ja tutista luopuminen. Paljon pitäis pienen oppia ennen vauvan tuloa kun tiedän etten itse jaksa noihin asioihin sitten keskittyä kun vauva on. Onko kellään hyviä vinkkejä miten tuon pottaharjoittelun sais käynnistettyä ja millä tavalla houkutella lapsi siihen?
  3. Justiina Tuttu foorumilla Toukomammat 2018 Lokakuunmammat 2015

    Meillä ei ollut pottaa ikinä käytössä, poika ei suostunut siihen istumaan, aloitti suoraan pytyllä pienentäjän kanssa. Muutenkin kuivaksi oppiminen oli aivan hänen ehdoilla, ja yks kaks oppi täysin kuivaksi. Olin välillä jo toivoton, mutta onneksi kaverit rauhotteli että oppii se kyllä :) joten siihen kannattaa mun mielestä antaa lapselle aikaa.
  4. Tuul1a Peruskäyttäjä Lokakuunmammat 2015

    Meillä neuvottiin neuvolassa että se potta kannattaa ottaa jonnekin näkyville ja sitten sanoa aina, että jos tuntuu että tulee tarve niin siihen voi istua. Nyt potta pyörii olohuoneessa ja keittiössä ja poika sen välillä omatoimisesti hakee ja käy istumaan. Istuu hetken ja huutaa että ei oo ja lähtee pois :) Ennen meillä huudettiin kun yritettiinkin potalle, mutta nyt on osittanut itse jo kiinnostusta asiaan. Välillä sinne pottaan saadaankin jotain mutta ei vielä olla säännöllisesti siihen käsketty. Päivähoidossa hänet myös laitetaan potalle, mutta sielläkään ei asiaan mitenkään painosteta. Kesällä yritetään sitten enempi. Mutta meillä selkeästi auttoi että se potta oli siinä esillä kokoajan eikä mikään mörkö vessan nurkassa odottamassa :)
  5. jemppu Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Hei täytyykin ottaa tuo potta tuolta vessan nurkasta esiin, kun poika on alkanut omatoimimisesti menemään potalle istumaan aina jos vessan ovi on jäänyt auki... En vain aikaisemmin ole tajunnut että hän osaisi siihen mennä hädän iskiessä kun ikää on vasta 1v. :p Tai sitten muuten vaan tykkää siinä istua!
  6. Tähtityär Ihastunut foorumiin

    Meillä auttoi myös tuo, että potta oli oleskelutiloissa lähellä. Annoin tytön kulkea ilman vaippaa, joten oppi nopeasti tunnistamaan märän olon ja potalle menon yhteyden. Toki matot oli rullattu pois lattioilta ja kuljin sitten kuivaamassa parkettia :D mutta verrattain lyhyt aika oli tuo vaihe.

    Meillä luettiin potalla myös ahkerasti Prinsessa Paulan pottakirjaa (pojille omansa on Piraatti-Paten potta).
  7. Mamita82 Uusi käyttäjä

    Mulla ennestään 3v., 7 v. ja 10v. ja siis tuo meidän nuorin on 4v.2kk:ta kun hän tulee iso-siskoksi :Heartred
  8. Zoe Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Isoveljet on lasketun ajan tienoilla 4v10kk, 3v6kk ja 1v11kk. :)
    • Tykkää Tykkää x 1
  9. M&S Rakastunut foorumiin Lokakuunmammat 2015

    Teillä tulee vilinää Zoe! Saat jossain vaiheessa kertoa vinkkisi pienellä ikäerolla arjesta selviämiseen. :)
  10. Zoe Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Joo, kyllä meillä melko vilinää on jo nyt! Mutta kyllä tää on ihan parasta aikaa ollut, toki myös välillä raskasta. Ero kolmesta nelilapsiseksi ei kyllä enää tunnu edes suurelta. Mulla suurin sopeutuminen oli toisen lapsen kohdalla, mutta siinä kyllä oli paljon muitakin vaikuttavia tekijöitä (toinen oli yllärivauva ja syntyikin etuajassa). Kolmas meni jo rutiinilla, niin eiköhän neljäskin. :)
  11. Onni15 Uusi käyttäjä

    Meillä isosiskon ja vauvelin ikäero ois muutamaa kuukautta vajaa 15 vuotta :)
    On tuota eroa sen verran, että ihan tuntuu kuin ensi kertaa olisin raskaana :angelic:
    • Tykkää Tykkää x 2
  12. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Jee! Meillä rupes esikoinen 1v8kk harjoittelemaan pottailua. Olin ajatellu, että alan panostamaan asiaan vasta pahoinvointini helpotuttua, mutta kaveri päättikin ottaa homman haltuun. Nukkumisten jälkeen kuuluu sängystä "pissi" (ennen sieltä huudettiin "äiti" :hilarious:) merkiksi, että on herätty ja potalle pitäis päästä. Vielä kesken leikkien ei malta tunnistaa hätää, mutta välillä jo pissan tultua saattaa silti haluta potalle hetkeksi istumaan. Tästä on hyvä jatkaa...
    • Tykkää Tykkää x 8
  13. unipupu Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Minkä ikäisenä aikaisintaan kannattaa aloittaa pottailu? Ajattelin, että kesä voisi olla aloittamiseen sopiva hetki, mutta esikoinen on silloin vasta 1v2-4kk. Kannattaisiko kokeilla? Jos jotenkin hiljalleen aloittaisi, potta näkyville ja vaipoista luopumisen tavoite jonnekin lähemmäksi kahta ikävuotta?
  14. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Luulen ettei pottailun aloitus ole niin iästä kuin lapsen omasta valmiudesta/kiinnostuksesta asiaan. Monilla ystävillä pottailu harjoitukset on käynnistyneet jo alle vuoden iässä (tavoite ei ole ollu niinkään päästä vaipoista vaan tehdä potta tutuksi). Meilläkin on esikoisella jo aikaisemmin ollut kausia, että potta kiinnostaa. Mutta sitten ollut myös kausia, ettei edes saa näyttää pottaa kaverille. Tällä kertaa on selkeenä erona ollut se, että lapsi selkeesti on alkanu tunnistaa pissaamistarpeen ja tavoitteellisesti hakeutuu potalle. Eli aivan hyvin voit ottaa sillon (tai jo nytkin) potan esille tutustuttavaksi.

    Muoks. mä on muuten huono antamaan neuvoja miten lasta opettaa tekemään jotain, kun meidän esikoinen on vaan itse päättänyt ottaa "seuraavan askekeen", niin yksin omaan sänkyyn nukkumisessa, tutista luopumisesta ja tässä pottailussakin...
    Last edited: 20 maalis 2015
  15. jemppu Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Me aloitettiin pottailut melkeinpä heti kun poika oppi istumaan :) Tarkoituksena juurikin että tulee homma tutuksi ja on ehkä helpompaa sitten kun kuivaksi opettelua aletaan harjoitella. Meillä poika aluksi tekikin kakat aina pottaan, ja usein pissakin tulee pottaan. Käytetään aina herättyään ja syömisen jälkeen potalla. Säästyyhän siinä ainakin vaippoja jos ei muuta :D Mietin myös jos kesällä kokeilis josko poika olis valmis luopumaan vaipoista, mutta ikää silloin vasta 1,5v että voi olla että siirretään suosiolla vasta sisaruksen syntymän jälkeen harjoittelut... Muutenkin on kai aika yleistä että kun pikkusisarus syntyy, niin tapahtuu vanhemmalla lapsella jonkinlainen taantuma, ja voi pissalla taas housuun vaikka olisi kuivaksi jo oppinut..?
  16. jemppu Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Meillä poika on nyt alkanut kertomaan jos on tullut kakka tai pissa vaippaan. Tulee sanomaan kakka ja ottaa kädestä kiinni ja lähtee viemään pyllypesulle :D Ehkä sekin vois jonkun näköisestä vailmiudesta kertoa..?
    • Tykkää Tykkää x 2
  17. Pauveli Naimisissa foorumin kanssa Lokakuunmammat 2015

    Jemppu, nuo oli ne ensimmäiset merkit meillä. Sitten jonkin ajan kuluttua vaippa olikin kuiva vaikka lapsi kovasti esitti, että pissi olis tullut. Sitten kysyin haluuko pissiä pottaan ja siihen kaveri pyllynsä parkkeeras. Ja on ollu kovasti kiinnostunut mitä tuli pottaan ja, kun leikkiessä pissi onkin päässy vaippaan, istuis silti potalla niin kauan että edes jotain tulis. Voihan tähän meidänkin kuvioon tulla vielä takapakkia (siis, että ei pottaa taas kiinnostaiskaan).

    Ja mahdollisen taantumisen vuoksi en välttämättä "aseta tavoitteeksi" vaipattomuutta ennen sisaruksen syntymää, mutta katsotaan mitem tilanne kehittyy...
    • Tykkää Tykkää x 1
  18. Leina Ihastunut foorumiin Lokakuunmammat 2015

    Minä olen jo luopunut ajatuksesta opettaa poikaa kuivaksi ennen sisaruksen tuloa. Meillä niin pieni vasta, mutta pottaa voidaan kyllä kokeilla. Se on koko ajan esillä ja poika sillä välillä leikkii, ei siis ihan ymmärrä koko kapistuksen tarkoitusta vielä. Ison pojan sänkyyn siirtyminen on nyt tärkeyslistalla numero 1. Tällekin annetaan aikaa eikä olla vielä siirtymässä.
  19. Ameeba Addikti Lokakuunmammat 2015 Toukokuunmammat 2014 Huhtikuunmammat 2014

    Isosiskoon ikäeroa tulisi n. 1v 5kk.
    • Tykkää Tykkää x 1
  20. Zoe Tuttu foorumilla Lokakuunmammat 2015

    Kuivaksi oppimista ei voi kiirehtiä. Lapsi oppii vasta kun on riittävän kypsä asialle, suurin osa oppii päiväkuivaksi 2 ja 3 ikävuoden välillä, yökuivaksi vähän myöhemmin. Tietysti pottaan kannattaa tutustua ja asiaa pitää esillä, mutta edetä lapsen ehdoilla. Meillä esikoisen kohdalla tuli kyllä opeteltua tämä asia ihan kantapään kautta. Oppi päiväkuivaksi vasta viime syksynä vähän alle 4-vuotiaana (tyyppi on käynyt potalla 6kk ikäisestä, vaipatta ollut päivisin 3-vuotiaasta). Sillä ei vaan pidätyskyky ollut aiemmin riittävä. Yökuiva ei ole vieläkään ja ikää on 4v3kk nyt. Ens viikolla 3v täyttävä keskimmäinen ei oo ihan vielä päiväkuiva, käy kyllä aktiivisesti potalla, mutta vahinkoja sattuu vielä usein. Näyttäisi kuitenkin oppivan nopeammin kuin esikoinen. 1v4kk ikäisen kuopuksen kanssa ollaan vasta vähän tutustuttu pottaan. Kuopus teki kaikki kakat pönttöön 5kk-10kk iässä, mutta sen jälkeen aloitti hoidon jossa pöntöllä ei käytetty niin se on vähän jäänyt. Oon tyytyväinen jos tuon keskimmäisen sais päiväkuivaksi ennen vauvan syntymää.
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1

Jaa tämä sivu