Sektio: helpotus, pettymys, "huijarisynnytys"... Mitä sektio on mielessäsi?

[Vargynja]

Helsingin sanomilla on täällä artikkeli, jossa kerrotaan sektiolla synnyttäneiden äitien ajatuksia. Osa puhuu siitä "huijarisynnytyksenä", osalle se on ollut todella hyvä kokemus, osalle ei ollenkaan. Oletko sinä kokenut sektion? Millaisia ajatuksia sinulla on sektiosta?

Esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla. Hän oli perätilassa ja sydänäänet laski ponnistusvaiheessa. Neljä-viisi vuotta myöhemmin käsittelin sektiota terapiassa. (Toki sektio oli siellä vain yksi aihe enkä sinne sektion takia päätynyt.) Minusta tuntui että olin epäonnistunut, kun synnytys päätyi sektioon. Minusta ei henkilökohtaisesti edelleenkään tunnu siltä että olisin synnyttänyt esikoiseni (rakkauteen häntä kohtaan se ei vaikuta). Sektio oli sekä psyykkisesti että fyysisesti ikävä kokemus ja sen jälkeen oli kipuja ja vaikea liikkua ja aloin itkeä jos mainitsin sektion. Synnytyssairaalassa sain tilaisuuden jutella sektiosta synnytyksessä mukana olleen lääkärin kanssa (joka tosin ei ollut mukana sektiossa), mutta en ollut siinä vaiheessa valmis käsittelemään sitä. Myöhemmin ei tarjottu mitään tukea.

Esikoinen on sairastellut paljon enemmän kuin kuopus, enkä voi olla miettimättä, johtuuko se sektiosta.

Huom. en kuitenkaan ajattele että kukaan muu sektiolla synnyttänyt olisi epäonnistunut tai millään tavalla huonompi.

 

[Suski75]

En ole kokenut sektiota, mutta pidän sitä ihan yhtä aitona ja oikeana tapana synnyttää kuin muitakin. Julkisella puolella sektiota ei tehdä huvin vuoksi, vaan se on aina tarpeellinen ja monesti ainoa tapa, jossa kaikki osapuolet selviävät hengissä synnytyksestä. Minusta on vähän surullista, että nykyinen äitiyskulttuuri on niin ladattu luomualatiesynnytyksen ihannoinnilla, että tälläkin sitten saadaan kovia kokeneet äidit masentumaan. Sektio ja kipulääkitys pitäisi saada normalisoitua niin, ettei kenenkään tarvitse kokea epäonnistuneensa kun kokee tarvetta niitä käyttää.

 

[Pikkupikkupikkunen]

Mulle tehtiin suunniteltu sektio, kun vauva törrötti perätilassa eikä suostunu kääntymään. Oisin ollu valmis perätilasynnytykseen, mutta vauva ei ois turvallisesti mahtunu tulemaan.

Etukäteen oli tosi peloissani. Tuntuu et sitä ei oikein päässy missään purkamaan. Neuvolassa vaan sanottiin, et ennen sektiota on sairaalassa käynti, missä voidaan sitä käsitellä ja puhutaan muutenki sektiosta tarkemmin. Nooo se käynti oli kyllä, mut siellä vaan käytii läpi mitä lääkkeitä voidaan antaa ja annettiin tukisukat mukaan. Joita ei muuten neuvottu miten puetaan, enkä oo ikinä tuntenu itteäni nii tyhmäksi, kun sillä hetkellä kun tajusin etten tiedä miten päin ne laitetaan jalkaan kerroin siellä käynnillä pelosta, mutta kysyttiin vaa et pelkäänkö kipua et kyllä siellä on hyvät lääkkeet. Yritin mutista et en sitä kipua pelkää ja sit siirryttiin jo uuteen asiaan.. Ei kyllä muutenkaan mitää infoa annettu, mitä oisin kovasti toivonu. Olin nii hämmentyny, että en tajunnu ees kysyy oikein.

Mutta itse sektio meni kyllä tosi hyvin. Mulla oli ihana leikkaava lääkäri, joka oli heti aamusta tosi rauhoittava ja selitti hyvin miten päivä etenee ja mitä salissa tapahtuu yms. Eli kerto kaiken sen tiedon mitä oisin toivonu jo etukäteen. Leikkaus meni hyvin ja toivuin hyvin. Olin paljon vähemmin kipee, ku olin odottanu. Pääsin liikkeelle samana päivänä ja muutenkaan olo ei ollu yhtää nii huono, ku olin etukäteen aatellu.

Tuntuu hassulta, että oon synnyttäny, koska minusta sektio tuntuu kyllä lähinnä leikkaukselta. Mulla ei ollu yhtää supistusta eikä mitää synnytykseen viittaavaa raskausaikana. Vauva ois varmasti viihtyny vielä mahassa pitkän tovin. Vähän jotenki tuntuu et jostain oon jääny paitsi. Mutta sektiosta jäi silti kaikin puolin hyvä mieli. Eli markkinoin kyllä sen puolesta et sektio voi aivan yhtälailla olla tosi hyvä synnytyskokemus. Jotenki pidän tosta arvestakin ja ajattelen et se on siinä ikuisesti kertomassa siitä hetkestä, kun minusta tuli äiti.

Jos jollain on sektio tulossa ja toivoo et pääsis jonku kaa puhumaan, nii minulla saa laittaa yksityisviestii! Oisin ite toivonu enemmi varsinki positiivisia kokemuksia muilta.

 

[Himmeli2.0]

Samansuuntainen (kokonaisuutena hyvä) kokemus kuin Pikkupikkupikkusella esikoisen sektiosta. Perätilasta alatiesynnytys ei olisi omalla kohdalla onnistunut, joten suunniteltu sektio oli meille ainoa vaihtoehto. Hyvä kokemus jäi, vaikka toki toipuminen kestikin jokusen viikon ja tosiaan ennakkoon sektion läpikäynti olisi voinut olla sukkia syvällisempi. Myös imetyksen aloituksen tukemiseen leikkauksen jälkeen olisin ensikertalaisena kaivannut enemmän tietoa ja vinkkejä, kuin vain ohjevihkosen. Nyt toista odottaessa koitan suhtautua molempiin synnytystapoihin avoimin mielin, mutten epäröi hetkeäkään sektiota jos vauva on esim. perätilassa, tai tulee muita muuttujia matkaan. En tunne itseäni huijarisynnyttäjäksi, enkä tarvetta ”kiillottaa kruunua” alatiesynnytyksellä. Jokaisen kohdalla terveys etusijalla ja meidän tapauksessa se todennäköisesti tarkoittaa sektiota.

 

[Ginger]

Olen synnyttänyt kahdesti alateitse. Sektio oli molemmilla kerroilla pelon kohde, koska en missään tapauksessa halunnut leikkaukseen. Luotin, että alatiesynnytyksessä keho toimii ja kaikki sujuu. Sektiossa pelotti mahdolliset komplikaatiot ja pidempi parantumisaika. En koe, että sektio olisi "huijarisynnytys", vaan enemmänkin itse näin sen lääketieteellisenä toimenpiteenä mihin en missään tapauksessa halunnut. Koin alateitse synnyttämisessä olevani enemmän kontrollissa tapahtumista.

 

[Bella Swan]

Synnytys mikä synnytys, oli se sitten alateitse tai leikkaamalla.
Minulla on niin kauhea pelko ollut aina, etten minäkään pysty synnyttämään alakautta kun isoäidillä oli vaikeaa ja lapset oli jäädä jumiin, äidilläni ihan kuvattiin loppuraskaudessa että mahtuuko 3kg vauva syntymään alakautta ja vastaus oli että ei, niin.. Pelko ollut koko elämäni ajan etten pysty ja ei mahdu, ainoa tapa minulle synnyttää on sektio. Kahdesti itkin hysteerisesti ja kinuin sektion itselleni. Jos kolmas joskus suodaan, tulee automaattisesti suunniteltu sektio.

 

[Evergreen]

Minulla on takana alatiesynnytys, mutta suhtaudun sektioon neutraalisti. Joskus se on pakollinen äidin tai vauvan terveydentilan takia, ja mieluummin niin, kun että jommalle kummalle tulee kamalat komplikaatiot. Ymmärrän, että sektio myös saattaa olla helpompi vaihtoehto henkilölle, jolla on todella traumaattinen alatiesynnytys taustalla, tai muuten vaan synnytys ahdistaa tai pelottaa tavalla tai toisella. Olen myös kuullut kokemuksia sektiolla synnyttäneiltä, joissa sektio saattaa olla korjaava kokemus, mikäli joskus on kokenut hankalan alatiesynnytyksen.
Mikäli joskus eteen tulee sektio, otetaan asia kerrallaan ja mennään sen mukaan. Tulevassa synnytyksessä olen avoin kummallekkin vaihtoehdolle, enkä halua suunnitella liikaa etukäteen.

 

[Sylvikki]

Mä olisin kovasti halunnut synnyttää alateitse ja jotenkin olin varma, että niin tulen synnyttämään mutta toisin kävi. En ollut tosissani ajatellut, että voisin joutua sektioon vaikka koko raskauden ajan ääneen sanoin, että tottakai niinkin voi käydä.

Mulla kaikki meni kuitenkin hyvin ja tuntuu kyllä, että olisin synnyttänyt. Omalla kohdallani toki voi vaikuttaa se, että ehdin pari vuorokautta kärvistellä supistusten kourissa ja viimeiseen asti alatiesynnytystä yritettiin. Mä koin tärkeänä sen, että sain yrittää niin kauan kuin se oli turvallista ja mun toiveita kuunneltiin hyvin.

Itkin ja tärisin, kun mua vietiin leikkaussaliin. Osittain jännitystä, osittain helpotusta, että homma vihdoin tulee päätökseen. Mun lääkintä oli ensiluokkaista - muistan pojan syntymän mutta en tuntenut kipua. Seuraavat päivät oli aika tuskaa mutta olin vain niin kiitollinen kaikesta. Meillä iso tekijä oli myös se, että saatiin perhehuone ja mies pystyi hoitamaan suurimman osan hoitotoimenpiteistä ekojen päivien aikana.

Ei myöskään tullut synnytyspettymystä, vaikka tapahtumat eivät menneetkään niin kuin olisin toivonut. Ilman sektiota ainakin vauva olisi todennäköisesti kuollut. Ehkä se mitä olisin itse toivonut, olisi ollut sen avaaminen, miksi synnytys ei edennyt. Ohimennen puhuttiin vauvan epäedullisesta asennosta mutta vähän mysteeriksi jäi, miksi asiat meni niin kuin meni. En tosin tiedä tiedetäänkö sitä edes aina.

 

[Tilkka35]

Mulla edessä todennäköisesti esikoinen ja sektio sillä vauva perätilassa ja alatiesynnytys ei välttämättä onnistu. Alkuraskauden aikana ajattelin että ihan sama miten synnytän, kunhan lapsi tulee terveenä maailmaan, mutta nyt yhtäkkiä mahdollinen tuleva sektio harmittaa ja tunnen epäonnistumista vaikka yleisesti en ole ajatellut, että sektio olisi mitenkään huonompi tapa syntyä. Tässä on vielä muutamia viikkoja aikaa odotella jos vauva vaikka kääntyisikin mutta edessä on joko suora sektiopäätös lääkärin puolesta tai myös pieni mahdollisuus, että saan itse päättää kokeilenko alatiesynnytystä. En tiedä, haluanko olla itse päättämässä, pelottaa myös se että tekisin väärän valinnan ja tulee komplikaatioita

 

[Pikkupikkupikkunen]

Mulla edessä todennäköisesti esikoinen ja sektio sillä vauva perätilassa ja alatiesynnytys ei välttämättä onnistu. Alkuraskauden aikana ajattelin että ihan sama miten synnytän, kunhan lapsi tulee terveenä maailmaan, mutta nyt yhtäkkiä mahdollinen tuleva sektio harmittaa ja tunnen epäonnistumista vaikka yleisesti en ole ajatellut, että sektio olisi mitenkään huonompi tapa syntyä. Tässä on vielä muutamia viikkoja aikaa odotella jos vauva vaikka kääntyisikin mutta edessä on joko suora sektiopäätös lääkärin puolesta tai myös pieni mahdollisuus, että saan itse päättää kokeilenko alatiesynnytystä. En tiedä, haluanko olla itse päättämässä, pelottaa myös se että tekisin väärän valinnan ja tulee komplikaatioita

Voi valitettavan tuttuja tunteita. Itse itkin hulluna monta päivää, kun kuulin et on pakko mennä sektioon. Pelotti ja kauhistutti. Mut tosi hienosti se meni sit kuitenkin.

Tsemppiä pohdintoihin. Ootko käyny missää tutkimuksissa? Mun magneettikuvauksen jälkeen todettiin et siel oli parikin mittaa liian pieniä, vauva ei ois voinu turvallisesti syntyä, joten alatiesynnytys oli ihan kokonaan pois pelistä perätilan takia. Mua myös neuvottiin tekemään niitä spinning baby's liikkeitä, jos se auttaisi vauvaa kääntymään. Ei auttanu.. Ei ulkokäännösyrityskään auttanu

Sanon tän vielä vaikka tiedät itsekin, et oo epäonnistunu, sun keho ei oo tehny mitää väärin

 

[Tilkka35]

Voi valitettavan tuttuja tunteita. Itse itkin hulluna monta päivää, kun kuulin et on pakko mennä sektioon. Pelotti ja kauhistutti. Mut tosi hienosti se meni sit kuitenkin.

Tsemppiä pohdintoihin. Ootko käyny missää tutkimuksissa? Mun magneettikuvauksen jälkeen todettiin et siel oli parikin mittaa liian pieniä, vauva ei ois voinu turvallisesti syntyä, joten alatiesynnytys oli ihan kokonaan pois pelistä perätilan takia. Mua myös neuvottiin tekemään niitä spinning baby's liikkeitä, jos se auttaisi vauvaa kääntymään. Ei auttanu.. Ei ulkokäännösyrityskään auttanu

Sanon tän vielä vaikka tiedät itsekin, et oo epäonnistunu, sun keho ei oo tehny mitää väärin

Kiitos

Vielä en ole käynyt magneettikuvissa, tulee varmaan ajankohtaiseksi kuitenkin piakkoin jos vauva nyt ei aio kääntyä. Täälläkin spinning babies liikkeitä oon tehnyt, mutta ei tulosta.
Toivon, että harmitus vaihtuu kuitenkin helpotukseksi kun päätös on tehty ja ei tarvitse enää jossitella ja toivoa kääntymistä...Sitten pitää vain kääntää katseet kohti tulevaa ja tärkeimpään eli siihen, että lapsen saa turvallisesti syliin ja kotiin.

 

[Wendla]

Sektio oli minulle hyvin neutraali tapa sunnyttää. En ole koskaan kokenut tarvetta siihen, että minun pitäisi puskea lapsi ulos alakautta, joten suunniteltuun sektioon päätyminen ei ollut mitenkään yllätys tai järkytys. Yllätyin ainoastaan sektion helppoudesta, tai oikeastaan nimenomaan toipumisen helppoudesta. Olin kuullut, että sektiosta toipuminen on rutkasti rankempaa kuin alatiesynnytyksestä toipuminen. Siksi olinkin varautunut aika kiviseen polkuun toipumisen suhteen, mutta parin ensimmäisen päivän jälkeen se haava vain kulki siinä mukana. Piti ihan muistuttaa itseään, että ei riuhu liikaa ja tee fyysisesti liian raskaita hommia, kun koko sektio oli unohtua.

 

[CherryRed]

Itselle sektio oli syvä pettymys. Olin valmistautunut alatiesynnyttämään ja ahmin tekniikkavideoita ja informaatiota eri asennoista eri vaiheissa, miten edistyä parhaiten. Minut käynnistettiin rv38, korkean verenpaineen ja iän vuoksi. Sain ensin cytotecejä pari päivää, mutta kahden km:n jälkeen, kun noita lääkkeitä on jo käyttänyt monta kertaa, ne ei pikku kramppeja enempää tehneet. Ballonki ei pysynyt kunnolla ( laitettiin kaksi), kun kohdunkaula oli tosi pehmeä, mutta sitä oli pitkästi jäljellä. Lääkäri sanoi tilanteesta "jännä" Tuli vähän vahvempia supistuksia. Mutta vasta oksitosiinitippa kolmantena päivänä toi oikeita kunnon supistuksia ja ne olikin sitten kunnollisia. Tilanne ei valitettavasti edennyt kuitenkaan tarpeeksi nopeasti verrattuna siihen kuinka kauan vauva oli jo ollut tulossa, joten lääkäri turvallisuuden vuoksi sanoi, että sektio on nyt se keino. Sitten mentiin sektioon.
Olin fyysisesti aika poikki neljän päivän käynnistyksen vuoksi ja sektiosta toipuminen oli tosi rankkaa.
Mulla oli kätilön mukaan mahtava hengitystekniikka ja tuntui että pystyn hallitsemaan kipua niillä tekniikoilla. Jäin kuitenkin miettimään, kun kätilö tarjosi epiduraalia yhdessä kohtaa, että olisiko se auttanut kohdunkaulaa aukeamaan enemmän. Jotenkin halusin kuitenkin nähdä kuinka pitkälle pääsen hengitystekniikoilla. Huomaan nyt puoli vuotta myöhemmin miettiväni edelleen tätä, että olisinpa kokeillut sitä epiduraalia. Ikäänkuin se olisi ollut se tie alatiesynnytykseen. Tätähän ei voi tietää.

No, kova synnytyspettymys tuli. Koen että synnytin vähän, koska kerkisi päivän verran olla kunnon supistuksia ja pääsin kokeilemaan eri tekniikoita mihin olin valmistautunut. Eniten harmittaa lapsen puolesta, koska hän ei saanut minulta biomia alatiesynnytyksestä. Sen takia minulle oli todella tärkeää koittaa pystyä imettämään, kun poika joutui syntymään sektiolla. Omassa mielessä siis sektio oli joutumista. Minulla kinnaa sisäisempi sektioviilto/arpi. Vetää nivusista ja tuntuu epämiellyttävältä koskiessa. Masun on jäänyt siitä kohtaa vähän pullottamaan, vaikka fyssari sanoi että lantiopohjanlihakset ja vatsalihakset on hyvässä kunnossa. Tuntuu että missään kukaan ei osaa ottaa tuohon sisemmän arven kuntoon kantaa tai osaa auttaa. Päällimmäisen iholla näkyvän arven hoitoon oli A4 lappu ja se on parantunut semi ok mutta siinäkin tuntuu kiinnikkeitä. Tämäkin vaikuttaa siihen että sektioon joutuminen ottaa edelleen aivoon.

Muiden sektioihin suhtaudun neutraalisti, koska monella on hyviä kokemuksia sektioista ja nopeita toipumisia eikä mitään komplikaatioita.

 

[Vargynja]

Ymmärrän @CherryRed tuntemuksesi. Kurjaa kun sinäkin jouduit sektioon ja koit sen vuoksi ison pettymyksen.

 

[Aloy]

Mä olin kanssa valmistautunut alatiesynnytykseen, mutta sektioon päädyttiin. Synnytystä ruvettiin käynnistämään 41+3, ja koska vauva ja kohdunsuu olivat niin ylhäällä, käynnistys tehtiin ihan vaan lääkkeellisesti. Jonkin verran siitä tuli säännöllisiä supistuksia, mutta koska vauvan pää ei ollut missään lähelläkään kohdun suuta, ei ne supparit saaneet yhtään mitään aikaiseksi. Käynnistystä yritettiin kaksi päivää, mutta lisäksi mun oli tosi vaikea tuntea vauvan liikkeitä käynnistyksen aikana, joten kotona olemisesta ei tullut mitään ja päädyttiin sitten lopulta sektioon 41+5.

Sektio itsessään oli lopulta tosi positiivinen kokemus ja toivuin siitä tosi nopeasti. Tai sitten sitä omaa vointia ei vaan ehtinyt/pystynyt niin miettimään, kun meidän vauva joutui teholle kahden päivän ikäisenä, ja kotiutui vasta 1kk ikäisenä.

Koen, että olen jäänyt jostain kokemuksesta paitsi, kun en alatiesynnytystä saanut, mutta siitäkin huolimatta olemme jo ennakkoon päättäneet, että mikäli me vielä sinne asti päästään toisen lapsen kanssa, niin suunnitellulla sektiolla mennään. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeiset tapahtumat oli vaan niin traumaattiset, että seuraavan kanssa minimoitaisiin kaikki riskit niin paljon kuin mahdollista, ja siksi sektio tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.