Tästä aiheesta olikin joskus keskustelu, mutta aloitan uuden. Tilanteethan muuttuu, ainakin itsellä tämän suhteen. Eli lähinnä kokemuksianne asiasta kyselen.
Raskauden ihan alkuvaiheessa tuntui, että ei oikein uskaltanut heittäytyä. Sitä mietti, että kestääkö vauva kyydissä ja jokailtainen väsymys ja muuten koko ajan valloilla oleva uupumus tuntui vievän kiinnostuksen seksiä kohtaan. Minulla oli rinnatkin niin pinkeät, etten voinut ottaa yöllä käyttämääni urheilutoppia tai muuten rintaliivejä pois päältäni. Seksiä meillä harrastettiin kuitenkin viikoittain, minä en vain ollut erityisen aloitteellinen.
Nyt sen sijaan tuntuu, että petipuuhissa viihtyisi vaikka koko ajan! Jopa enemmän kuin ennen raskautta. [:D] Tuntuu, että on saanut oman kroppansa takaisin.. Tuo ensimmäinen kolmannes meni vähän samoissa fiiliksisä kuin mitä oli aikanaan, kun vielä söin pillereitä. Pillereitä en siis ole syönyt vuosikausiin, koska ne tekivät minulle saman kuin tuo alkuraskaus, eli vetivät kropan puuduksiin. Että seksi tuntui kyllä hyvältä, mutta olisi voinut olla ilmankin, jos sitä ei olisi ollut tarjolla.