Saako lapsihaaveista kysellä?

[Wellllu]

Ite oon sen verran sulkeutunut ihminen, etteä olen juurikin ottanut kannan, etten ihmisiltä utele, jos eivät itse asiaa ota puheeksi. Samoin kuin en itse halua vähänkää syvempiin uteluihin vastata tuntemattomammille.

Läheisempien ihmisien kanssa juttelen mielelläni kipeistäkin asioista, mutta omaan tahtiini.

Esimerkkinä, kun tuli pitkästä aikaa käytyä enolla kylässä ja naisystävänsä ihastui tyttäreeni ja ilmoitti "näitä lisää", niin kyllä se vähän viilsi näin puolentoista vuoden yrittämisen ja kahden keskenmenon jälkeen.
Varmasti hyvällä ja kepeä heitto sanojan puolesta, mutta kun aina ei voi sitä todellista tilannetta tietää.

Toisena muistan hyvin, kun parikymppisenä ensimmäiset kaverit oli jo lapsen saaneet tai haaveissa ja yhdeltä pidempään parisuhteessa olleelta kysyttiin juhlissa, että onkos seuraavaksi lapsia tulossa ja ilme ei olisi voinut vastenmielisempi olla.

Eli olen sitä mieltä, että suoraa puhetta mieluummin kuin selän takana puhumista, mutta jokaisella varmasti se oma tahti miten ja missä haluaa asioista keskustella.
En tuntemattomilta tai puolitutuilta lähtisi erikseen kyselemään, mutta tutumpien kanssa saattaisin asiaa sivuta, jos vähänkään tuntuisi turvalliselta aiheelta.

 

[Tähtiin tuijottelija]

Rekrytointiakin välillä tekevänä lapsiasioista kysyminen on mennyt sillä tavalla nou nou nouna selkärankaan, että en sitä muutenkaan lähde kyselemään. Ihminen kertoo jos itse haluaa, ei ole mun tehtävä tonkia, ja tosiaan tietyissä tilanteissa jopa kiellettyä. Omakaan polku odottamiseen ei ollut simppelein, enkä olisi sitä halunnut kellekään selitellä ja onneksi utelevia oli tosi vähän.

Vähän tällaisesta tietosuojanäkökulmasta muuten noihin lapsettomuushoitoihin sekin, että niistä puhuttaessa tulee paljastaneeksi myös helposti sen toisen osapuolen terveystietoja vähintäänkin välillisesti (mikäli ei ole itsellinen yrittäjä tai naispari). Toivon, että tällöin on käyty myös puolison kanssa keskustelu, että asia on hänelle ok. Varsinkin työelämänäkökulmasta tämäkin on niitä juttuja, jotka jättäisin kahvipöydästä pois monestakin syystä.

Saa kysyä (paitsi ettei joskus edes todellakaan saa), voi vastata ettei halua puhua, mutta mulle todennäköisyyslaskenta sille, että aihepiiri osoittautuu nihkeäksi on niin iso, että jätän kysymättä.

 

[Meliora]

Paljolti kait tässä on kyse juuri muiden huomioon ottamisesta. Ja kun itsekin olen aika varautunut tyyppi ja arvostan yksityisyyttäni, niin ajattelen että muutkin arvostavat sitä, etten heiltäkään utele asioita, jotka moni kokee yksityiseksi

 

[Tuulis]

Mulle lapsitoiveista puhuminen on ollut vaikeaa, koska se on ollut jotenkin arka asia. Paristi sitä on joku kysynyt töissä ja olen pitänyt sitä jotenkin vaikeana. Varmaan siksi, että meillä on lopulta aika iso työyhteisö enkä koe kaikkia ihmisiä siellä turvallisiksi ja empaattisiksi. Mulla on myös määräaikainen työpaikka ja vaikka tiedän, ettei lapsitoiveiden pitäisi vaikuttaa asiaan, niin silti se on vähän pelottanut, kun lähipiiristäkin on huonoja kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Keskenmenosta ja lapsettomuushoidoista on keskustelu on myös tuntunut turhan henkilökohtaiselta ja pari viikkoa keskenmenon jälkeen työkaverin "oletteko lapsia miettinyt?" tuntui hyvin kivuliaalta ja vaikealta kysymykseltä enkä oikein tiennyt mitä vastata. Muistaakseni sanoin jotain ylimalkaista "katsoo nyt". Mun raskaudesta on myös kahdesti udellut julkisesti sukujuhlissa vanhempi sukulaisnainen, molemmilla kerroilla on ollut ikävähköä vaan todeta lihoneensa.

 

[Pilkki24]

Eli kyse on siis todennäköisyyksistä? Ehkä mie olen osittain myös hämmentynyt sen olevan noin vaikea paikka monelle. En ehkä osaa samaistua siihen. Minua ehkä häiritsee se suomalainen tapa olla hiljaa kaikesta ja kyräillä. Se saattaa joskus aiheuttaa sen, etten halua puhua kaikesta, mutta silloinkin heitän vaan jonkun tekosyyn ja vaihdan aihetta. Suorat kysymykset ovat kuitenkin jotenkin paljon miellyttävämpiä ja ihmisestä tulee suoraselkäisempi ja rehellisempi tunne kuin sellaisesta, jonka huomaa huomaavan asioita, mutta joka ei kehtaa tai uskalla kysyä. Ja tämä siis vain subjektiivisena kokemuksena, kun mietin miksi itse liputan sen suoran puheen puolesta. Kyse voi olla myös siitä, etten jaksaisi tuhlata energiaani siihen sosiaaliseen peliin, kun asiat voisi hoitaa tehokkaammin.

 

[Olive]

Eli kyse on siis todennäköisyyksistä? Ehkä mie olen osittain myös hämmentynyt sen olevan noin vaikea paikka monelle. En ehkä osaa samaistua siihen. Minua ehkä häiritsee se suomalainen tapa olla hiljaa kaikesta ja kyräillä. Se saattaa joskus aiheuttaa sen, etten halua puhua kaikesta, mutta silloinkin heitän vaan jonkun tekosyyn ja vaihdan aihetta. Suorat kysymykset ovat kuitenkin jotenkin paljon miellyttävämpiä ja ihmisestä tulee suoraselkäisempi ja rehellisempi tunne kuin sellaisesta, jonka huomaa huomaavan asioita, mutta joka ei kehtaa tai uskalla kysyä. Ja tämä siis vain subjektiivisena kokemuksena, kun mietin miksi itse liputan sen suoran puheen puolesta. Kyse voi olla myös siitä, etten jaksaisi tuhlata energiaani siihen sosiaaliseen peliin, kun asiat voisi hoitaa tehokkaammin.

Ehkä tässä asian vaikeuteen/kipeyteen liittyy se, että aika moni tahattomasti lapseton varmasti kokee painetta, saa kysymyksiä/oletuksia ja kohtaa muutenkin "todellisuuden" niin usein, että se alkaa olla yleisempi ajatus ettei lapsiasioista ole sopivaa kysyä. Asia voi olla myös tosi yksityinen, jos lapsettomuuden taustalla on lääketieteellisiä syitä ja niistä ei haluta puhua.

Eli ehkä se on nimenomaan kiinni todennäköisyyksistä. Suurimmalle osalle tahattomasti lapsettomista aihe on vaikea, niin voi olla tahditonta kysyä lapsiasioista suoraan, vaikka siitä aiheesta puhuminen olisi sinulle itsellesi aivan ok. Kyse on siis muiden huomioinnista, mutta ei mielestäni ole mitään "pään silittelyä" tai vaikean aiheen pakenemista, että jättää kysymättä.

Kyllä muakin pohdituttaa esim yhden kaveripariskunnan lapsisuunnitelmat, ja joskus ollaan ohimennen siitä puhuttu, mutta en ole koskaan kysynyt suoraan että ovatko miettineet, vaan aihe tullut muuta kautta esiin. Enkä itse kokisi sopivaksi edes kysyä suoraan, edellä mainituista syistä.

 

[Kaurasydän]

Minusta on ok kysyä, haluaisiko lapsia tai haaveileeko lapsista tulevaisuudessa. Se on eri asia kuin kysyä ”Millos teille tulee lapsia?”

Lapsihaaveista juttelu tarvii kuitenkin sopivan tilanteen ja riittävän läheisen suhteen ihmiseen. Eli ei voi kysyä samalla tavalla kuin kysyis milloin pitää kesälomaa tai mitä aikoo tehdä kesällä. Juttelisin asiasta ihmisen kanssa, jolta muutenkin voisin kysyä unelmista ja haaveista.

Joskus multa on kysytty oonko raskaana kun en oo ollut ja silloin olisin toivonut, että oltaisiin mieluummin kysytty, haluanko lapsia. Olisin voinut vastata suoraan kyllä, mutta haluavani ensin suorittaa opinnot loppuun.

 

[Pilkki24]

Ehkä tässä asian vaikeuteen/kipeyteen liittyy se, että aika moni tahattomasti lapseton varmasti kokee painetta, saa kysymyksiä/oletuksia ja kohtaa muutenkin "todellisuuden" niin usein, että se alkaa olla yleisempi ajatus ettei lapsiasioista ole sopivaa kysyä. Asia voi olla myös tosi yksityinen, jos lapsettomuuden taustalla on lääketieteellisiä syitä ja niistä ei haluta puhua.

Eli ehkä se on nimenomaan kiinni todennäköisyyksistä. Suurimmalle osalle tahattomasti lapsettomista aihe on vaikea, niin voi olla tahditonta kysyä lapsiasioista suoraan, vaikka siitä aiheesta puhuminen olisi sinulle itsellesi aivan ok. Kyse on siis muiden huomioinnista, mutta ei mielestäni ole mitään "pään silittelyä" tai vaikean aiheen pakenemista, että jättää kysymättä.

Kyllä muakin pohdituttaa esim yhden kaveripariskunnan lapsisuunnitelmat, ja joskus ollaan ohimennen siitä puhuttu, mutta en ole koskaan kysynyt suoraan että ovatko miettineet, vaan aihe tullut muuta kautta esiin. Enkä itse kokisi sopivaksi edes kysyä suoraan, edellä mainituista syistä.

Joo siis olen vaan yllättynyt siitä miten vaikealta se monista tuntuu ja todennäköisyys on noin iso. Tietyllä tavalla sen todennäköisyyden laskee automaattisesti pienemmäksi, kun on itse käsitellyt lapsettomuutta parikymppisestä asti aika monelta eri kantilta, vaikka tuo yksi ihana ylläri maailmaan lopulta tupsahtikin.

Eli kun en itse koe sitä sopimattomaksi kysymykseksi, vaikka olen sillä puolella, jota se todennäköisimmin haittaisi, niin totta kai ajattelen sen todennäköisyyden siitä kokemuksesta nähden varsin pieneksi. On vaikea huomioida, jos ei ymmärrä, että joku asia on tarpeellista huomioida. Siksi nämä keskustelut ovat ihan hyviä, niin pääsee kartalle maan tavoista.