Saako lapsihaaveista kysellä?

[Pilkki24]

Hyvin mahdollista! Olen asunut usealla paikkakunnalla Oulu-Helsinki akselilla elämäni aikana. Isoin shokki oli kun Oulussa oltiin niin totisia ja itse olin tottunut että kavereiden kesken voidaan heittää vitsiä ja puhua pienellä ivallakin ilman että kukaan loukkaantuu. Oulussa vitsaillessa lauseen perään lisättiin aina "vitsailin vain"

Varmasti siis vaikuttaa kulttuurierot myös siihen mihin henkilökohtaisuuden rajat vedetään.

Tunnistan tuon, että siinä missä etelässä kettuilu on välittämistä, ymmärretään se pohjoisessa monesti loukkaavana. Ja arvatkaa vaan kumpaan koulukuntaan itse kuulun suuren suuni kanssa.

Vähän ohiksena, mutten malttanut olla tarttumatta.

 

[Voikukkia]

Minusta perhe on aika näkyvä käsite. Vähän sama kuin vaikka ammatti tms. Onko väärin kysyä mitä toinen haluaisi tehdä työkseen? Mitä, jos hän on hakenut opiskelemaan unelma-ammattiaan monta kertaa, mutta ei ole päässyt kouluun? Mie en vaan siis käsitä logiikkaa miksi se haittaa, jos asiasta kysyy?

Perheestä kysyminen on mielestäni turvallista ja se on täysin eri kuin kysyä lapsihaaveista. Perheen määritelmä on ihmisille eri ja siihen on helpompi vastata omasta näkökulmasta. Jonkin perheeseen kuuluu se perinteinen ydinperhe lapsineen, toisella se voi olla isompi, tai sisältää vaikka läheisiä kavereita. Toisella se voi olla vaan puoliso tai se voi sisältää myös lemmikit. "Millainen perhe sinulla on?" on ihan neutraali kysymys, mutta sitten nämä "Haaveiletko lapsista, onko sinulla lapsia, meinasitko hankkia lapsia yms" kysymykset voi olla oikeasti tosi hankala asia vastata esim. tahattomasti lapsettomille. Ja ehkä siinä on kanssa oletus, koska ei kaikki halua lapsia, eikä sitäkään mielestäni tarvitse perustella ihmisille, joille se ei kuulu.

 

[apuaseis]

Perheestä kysyminen on mielestäni turvallista ja se on täysin eri kuin kysyä lapsihaaveista. Perheen määritelmä on ihmisille eri ja siihen on helpompi vastata omasta näkökulmasta. Jonkin perheeseen kuuluu se perinteinen ydinperhe lapsineen, toisella se voi olla isompi, tai sisältää vaikka läheisiä kavereita. Toisella se voi olla vaan puoliso tai se voi sisältää myös lemmikit. "Millainen perhe sinulla on?" on ihan neutraali kysymys, mutta sitten nämä "Haaveiletko lapsista, onko sinulla lapsia, meinasitko hankkia lapsia yms" kysymykset voi olla oikeasti tosi hankala asia vastata esim. tahattomasti lapsettomille. Ja ehkä siinä on kanssa oletus, koska ei kaikki halua lapsia, eikä sitäkään mielestäni tarvitse perustella ihmisille, joille se ei kuulu.

Joo, itsekin olen vähän sitä koulukuntaa että koen joidenkin asioiden olevan sen verran yksityisiä, etten itse haluaisi niistä muilta kysellä. Monet kärsivät kumppanin löytämisen vaikeudesta, huonosta parisuhteesta, tahattomasta lapsettomuudesta jne. Itse koin tuollaiset kyselyt tosi kiusallisiksi ja ahdistaviksi silloin, kun olin itse kurjassa suhteessa enkä kysyessä oikein osannut lonkalta heittää vastausta. Eri juttu tietenkin, jos toinen ottaa asian itse esille tai keskustelu muuten ajautuu luontevasti siihen suuntaan!

 

[Pilkki24]

@apuaseis ja @Voikukkia ihan en pääse käsiksi siihen, että miksi se haittaa, jos se onkin vaikea aihe. Ymmärrän sen, jos ei juuri osaa valehdella ja ärsyttää henkilökohtaisesti, että puhuu totta vaikeissa kysymyksissä, mutta muuten. Meiltä on monta kertaa kysytty meinataanko tehdä toista tai sanottu, että kannattaa tehdä putkeen tms. Kysyjästä riippuen vastaan joko totuuden, että ei tule, vaikka yritystä on tai kysyn naurahtaen, että mihin väliin tässä meidän kiireessä saisi vauvan tungettua.

On miullakin ollut hetkiä, että on ollut ns huono hetki kysyä miulta asioita, mutta sitten taas minusta maailman ei kuulu pyöriä sen ympärillä miltä juuri minusta joku asia tuntuu.

Mutta minusta ihmisten haaveet ovat monesti se mielenkiintoisin asia heissä. Olen vähän huono puhumaan säästä tms, jos oikeasti olen kiinnostunut ihmisen ajatuksista. Mutta läheiset nyt väittävät minun olevan kirjolla, vaikka ei diagnoosia olekaan. Eli suoraan asiaan ja hölmistyen muiden reaktioista.

 

[harsokukka]

Mä ajattelen, että mun ei tarvitse paneutua siihen, MIKSI ihmisistä lapsitoiveista kysely tuntuu epämiellyttävältä. Riittää, että tiedän sen sitä monille olevan ja siksi en kysele. Läheiset ystävät ja luottamuksellisilta tuntuvat tilanteet heidän kanssaan ovat asia erikseen, koen että jopa läheisiltä yatäviltä asiasta kysyminen vaatii jotenkin sopivaa hetkeä ja keskustelun suuntaa. On paljon muitakin asioita, joita ei vaan tietynlaisen sosiaalisen koodin vuoksi ole sopivaa kysyä, vaikka aina voikin kieltäytyä vastaamasta. Senhän takia vaikka jonkun Pirjon (Ylen sketsisarja) katsominen tuntuu niin kiusalliselta, kun joku toimii sosiaalisen koodin vastaisesti.

 

[apuaseis]

@apuaseis ja @Voikukkia ihan en pääse käsiksi siihen, että miksi se haittaa, jos se onkin vaikea aihe. Ymmärrän sen, jos ei juuri osaa valehdella ja ärsyttää henkilökohtaisesti, että puhuu totta vaikeissa kysymyksissä, mutta muuten. Meiltä on monta kertaa kysytty meinataanko tehdä toista tai sanottu, että kannattaa tehdä putkeen tms. Kysyjästä riippuen vastaan joko totuuden, että ei tule, vaikka yritystä on tai kysyn naurahtaen, että mihin väliin tässä meidän kiireessä saisi vauvan tungettua.

On miullakin ollut hetkiä, että on ollut ns huono hetki kysyä miulta asioita, mutta sitten taas minusta maailman ei kuulu pyöriä sen ympärillä miltä juuri minusta joku asia tuntuu.

Mutta minusta ihmisten haaveet ovat monesti se mielenkiintoisin asia heissä. Olen vähän huono puhumaan säästä tms, jos oikeasti olen kiinnostunut ihmisen ajatuksista. Mutta läheiset nyt väittävät minun olevan kirjolla, vaikka ei diagnoosia olekaan. Eli suoraan asiaan ja hölmistyen muiden reaktioista.

En mä osaa oikein muuten selittää asiaa kuin että itse en halua aiheuttaa toiselle ihmiselle henkisesti tukalaa oloa jos sen voi helposti välttää. Usein kyselijät myös (tarkoituksella tai tarkoittamattaan) saavat asiaan aikaiseksi jonkinlaisen latautuneen pohjavireen, siis että kysymykset kuulostavat syyllistäviltä, painostavilta tai oman mielipiteen tuputukselta.

Toki uteliaisuus on inhimillinen tunne, ja esim. tässä lapsiasiassa taustalla voi olla vain halu päästä virittelemään keskustelua mielenkiintoisesta aiheesta.

 

[Voikukkia]

@Pilkki24 Haaveista kysyminenhän yleisesti on ihanan universaali ja monipuolinen kysymys, mihin vastaaja voi sitten vastata näkökulmastaan. Aika usealla meistä on erilaisia haaveita ja tuollaiseen kysymykseen voi saada ehkä parempia ja monipuolisimpia vastauksia. Itse rinnastan noi lapsitoivekysymykset samaan kategoriaan terveydentilan kysymisen kanssa, kuten joku tuossa aiemmin taisi mainita.

 

[Meliora]

Itse koen tuon aika tungettelevaksi kysymykseksi, jotenkin itsestä ei tuntuisi asialliselta udella edes vähän läheisemmiltäkään ihmisiltä aiheesta noin suoraan. Tahdikkaammalta tuntuisi kysyä vaikka ihan vaan yleisesti tulevaisuuden suunnitelmista. Ja tosiaan itseltä en muista juuri koskaan kenenkään asiasta udelleen, ehkäpä olin sen verran nuori nykymittapuulla ku aloin esikoista odottaa (27 v), että eivät sukulaisetkaan kerenneet tulla mitenkään malttamattomiksi Sillä erityisen tahdikkaita he eivät kyllä yleensä ole...

 

[Selah]

Tuo unelmista kysymiseen vertaaminen käy järkeen jos ei ole elämäntilanteessa jossa lapsihaave on ajankohtainen, muuten se alkaa kuulostaa painostavalta. Tai no hyvän ystävän kanssa asiasta voi hyvinkin keskustella myös unelma-aiheen alla milloin vain.

 

[Pilkki24]

Mä ajattelen, että mun ei tarvitse paneutua siihen, MIKSI ihmisistä lapsitoiveista kysely tuntuu epämiellyttävältä. Riittää, että tiedän sen sitä monille olevan ja siksi en kysele. Läheiset ystävät ja luottamuksellisilta tuntuvat tilanteet heidän kanssaan ovat asia erikseen, koen että jopa läheisiltä yatäviltä asiasta kysyminen vaatii jotenkin sopivaa hetkeä ja keskustelun suuntaa. On paljon muitakin asioita, joita ei vaan tietynlaisen sosiaalisen koodin vuoksi ole sopivaa kysyä, vaikka aina voikin kieltäytyä vastaamasta. Senhän takia vaikka jonkun Pirjon (Ylen sketsisarja) katsominen tuntuu niin kiusalliselta, kun joku toimii sosiaalisen koodin vastaisesti.

Miusta taas miksi on hyvinkin olennainen kysymys, kun puhutaan siitä miksi tehdään tai ei tehdä asioita. Jokin perustehan pitäisi elämässä olla omille tekemisille.
Ihmettelen siis sitä, että ei saisi kysyä, koska jollekin saattaa tulla paha mieli, koska se paha mieli saattaa tulla mistä vain kysymyksestä. Hyvää päivääkin voi aiheuttaa pahan mielen, jos se muistuttaa siitä, ettei itsellä ole hyvä päivä, näin kärjistetysti.

Tietyllä tavalla en siis ymmärrä sitä logiikkaa, vaikka ymmärrän tietenkin sen, ettei haluta toimia ilkeästi tai tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Kun jos haluaa ottaa varman päälle, niin sittenhän voi olla ihan hiljaa ja sekin voi tuntua loukkaavalta.

Ei siis ole kysymys siitä, että haluaisin pahoittaa kenenkään mieltä, vaan siitä, että aika monetkin aiheet voivat aiheuttaa kanssakeskustelijalle ikävän olon, vaikka emme tarkoittaisi. Niin tuntuisi oudolta, ettei niin arkisesta toiveesta kuin lapsihaaveesta saisi kysyä.

Mutta siis myönnän, että miulla on välillä sosiaalinen koodi vähän hukassa ja toinen mikä voi myös vaikuttaa, on miesvaltaiset piirit. Eli se sosiaalinen koodi vaan on eri. Mie olen oikeastaan vähän hämmentynyt, että täällä koetaan tuo kysymys tungettelevana, kun työpaikan kahvipöydässä ei ole vain yksi tai kaksi kertaa kun on kysytty meinattiinko laittaa toista tulille. Mutta ehkä se on sukupuolten välinen ero ja naisten usein raskaampi kokemus lapsettomuudesta, kun hoidotkin kuitenkin kohdistuvat naiseen, vaikka vika olisi miehessä. Ja on se varmaan niin, että vaikka sairaanhoitajien kahvipöydässä on eri jutut kuin poliiseilla. Marsista ja Venuksesta.

 

[Hyytti]

Mä en kyselisi keltään, ainakaan ihan tuosta vain. Lähinnä en näe sille mitään tarvetta. Jos toinen itse vaikka puhuisi paljon lapsista ja tietäisin että hän tykkää lapsista, niin ehkä sitten saattaisin kysyä onko hällä haaveita.

Itse jouduin noin vuosi sitten tilanteeseen, jossa istuin samassa pöydässä erään mieheni kautta puolitutun kanssa. Hän siis on mieheni kanssa hyviä tuttavia, itse en häntä ainakaan silloin sen kummemmin tuntenut. Sitten hän alkoi puhumaan että "joo kun tällä alueella on nyt pari muutakin ketkä on saanut/saamassa lapsia niin me ollaan oikein odotettu että milloin teillekin tulee." Ja tämä siis tuli aivan puskista ja siitä tuli suhteellisen vaivaantunut ja tavallaan painostava olo. Me oltiin tällöin miehen kanssa vasta hetki sitten ruvettu puhumaan lapsista. Tämä nainen sitten ehkä huomasi minun naamasta että nyt ei ollut kiva juttu niin nopeasti lisäsi perään että "ei me siis mitenkään painosteta teitä", mutta tässä kohtaa vahinko oli jo tapahtunut

Ymmärrän että ihmiset on uteliaita ja kaipa siinä on joku biologinenkin tausta että tällaiset asiat kiinnostaa, mutta koska ei voi tietää esimerkiksi toisten taustoja niin parempi olisi jättää kyselemättä tällaisista minun mielestä.

 

[Selah]

@Pilkki24 Se on totta ettei miesten tarkoitusperä ole yhtä asioihinpuuttuva ja juoruileva kuin naisten! Ymmärrän tasan mitä tarkoitat ja tuon miten miehet voi heittää kyselyä lapsesta ja se on jostain syystä ok, jopa työpaikalla, missä ei saisi perhesuunnitelmia muutenkaan udella

Tuli tähän liittyen mieleen myös että Suomessahan on muutenkin niin salaileva kulttuuri vauvahommiin liittyen moneen maahan nähden. Me ei yleisesti kerrota raskaudesta ennen nt-ultraa, monesti jätetään sukupuoli muilta salaan ja nimeäkään ei julkista ennen kastejuhlaa/nimiäisiä. Muualla nämä kaikki saatetaan jakaa heti kun itse tiedetään, nimi ihan viimeistään synnärillä. Se onko yritys päällä tai onko suunnitelmia kuluu varmaan vähän tähän saman kategoriaan, eli kerrotaan sitten kun itse halutaan.

 

[Pilkki24]

@Pilkki24 Se on totta ettei miesten tarkoitusperä ole yhtä asioihinpuuttuva ja juoruileva kuin naisten! Ymmärrän tasan mitä tarkoitat ja tuon miten miehet voi heittää kyselyä lapsesta ja se on jostain syystä ok, jopa työpaikalla, missä ei saisi perhesuunnitelmia muutenkaan udella

Tuli tähän liittyen mieleen myös että Suomessahan on muutenkin niin salaileva kulttuuri vauvahommiin liittyen moneen maahan nähden. Me ei yleisesti kerrota raskaudesta ennen nt-ultraa, monesti jätetään sukupuoli muilta salaan ja nimeäkään ei julkista ennen kastejuhlaa/nimiäisiä. Muualla nämä kaikki saatetaan jakaa heti kun itse tiedetään, nimi ihan viimeistään synnärillä. Se onko yritys päällä tai onko suunnitelmia kuluu varmaan vähän tähän saman kategoriaan, eli kerrotaan sitten kun itse halutaan.

Tuo kulttuurillinenkin puoli voi tietysti olla osasyy! Sitähän vähän ihmeteltiin, kun me puhuttiin lapsesta nimellään jo hänen ollessa vatsassa. Minusta tuntuu aina niin oudolta nähdä lapsia ennen ristiäisiä, kun ei ole nimeä millä kutsua. Vaikka yleisesti ottaen tykkään vähän hassuistakin perinteistä, niin tuossa toimin kyllä ihan puhtaan anarkistisesti.

 

[Metsätähti5]

Miusta taas miksi on hyvinkin olennainen kysymys, kun puhutaan siitä miksi tehdään tai ei tehdä asioita. Jokin perustehan pitäisi elämässä olla omille tekemisille.
Ihmettelen siis sitä, että ei saisi kysyä, koska jollekin saattaa tulla paha mieli, koska se paha mieli saattaa tulla mistä vain kysymyksestä. Hyvää päivääkin voi aiheuttaa pahan mielen, jos se muistuttaa siitä, ettei itsellä ole hyvä päivä, näin kärjistetysti.

Tietyllä tavalla en siis ymmärrä sitä logiikkaa, vaikka ymmärrän tietenkin sen, ettei haluta toimia ilkeästi tai tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Kun jos haluaa ottaa varman päälle, niin sittenhän voi olla ihan hiljaa ja sekin voi tuntua loukkaavalta.

Ei siis ole kysymys siitä, että haluaisin pahoittaa kenenkään mieltä, vaan siitä, että aika monetkin aiheet voivat aiheuttaa kanssakeskustelijalle ikävän olon, vaikka emme tarkoittaisi. Niin tuntuisi oudolta, ettei niin arkisesta toiveesta kuin lapsihaaveesta saisi kysyä.

Mutta siis myönnän, että miulla on välillä sosiaalinen koodi vähän hukassa ja toinen mikä voi myös vaikuttaa, on miesvaltaiset piirit. Eli se sosiaalinen koodi vaan on eri. Mie olen oikeastaan vähän hämmentynyt, että täällä koetaan tuo kysymys tungettelevana, kun työpaikan kahvipöydässä ei ole vain yksi tai kaksi kertaa kun on kysytty meinattiinko laittaa toista tulille. Mutta ehkä se on sukupuolten välinen ero ja naisten usein raskaampi kokemus lapsettomuudesta, kun hoidotkin kuitenkin kohdistuvat naiseen, vaikka vika olisi miehessä. Ja on se varmaan niin, että vaikka sairaanhoitajien kahvipöydässä on eri jutut kuin poliiseilla. Marsista ja Venuksesta.

Pakko tulla sanomaan, että kun luin sun kirjoituksia teidän tytöstä toisessa ketjussa, niin tuli heti mieleen tästä, että tytär on selvästi tullut äitiinsä. Suakin kiinnostaa miksi-kysymykset.

Ymmärrän sen, mitä ajat takaa, jos kiinnostaa, miksi jostain asiasta yleisesti voi kysellä ja puhua vapaasti ja jokin toinen asia koetaan hankalaksi. Mikä sen esimerkiksi määrittää meidän yhteiskunnassa?

Toki tulen suvusta, jossa töksäyttelijöitä riittää. Oman esikoisen kanssa myös olen tottunut siihen, että silloin harvoin, kun hän avaa suunsa, asia voi olla mikä tahansa. Hän on hyvin vahvasti kirjolla

 

[Pilkki24]

@Metsätähti5 saattaa olla, ettei ole omena pudonnut kovin kauaksi puusta.

Mutta juuri tuo kiinnostaa, että miksi se koetaan hankalaksi tai miksi se hankaluuden aiheuttaminen on pahempi kuin se hankaluuden tuottamisen pelon aiheuttama sensuuri.

 

[Suskikitten]

Syy, miksi lapsi haaveet voi olla vaarallinen kysymys, on omasta mielestäni se että ei ole tietoa mitä todellisuuden epämukavia faktoja siellä taustalla saattaa olla. Kun jos tää henkilö on juuri lapsettomuus hoidoissa, niin se on raskasta. Samoin jos yrittäminen venyy ja venyy niin se on henkisesti raskasta. Hoidot maksavat rahaa nopeasti, joillakin ihmisillä ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa lapsettomuus hoitoja ja se on hirveää jos apua olisi mutta siihen ei ole varaa. Tai jos on x määrä yritys mahdollisuuksia. Ehkä lapsi ei selviytynyt syystä tai toisesta ja vanhempi on hiljaisuudessa joutunut hyvästelemään tämän lapsen. Henkisesti kaikki tuo on erittäin raskasta.

Kun jos onnistuu, niin saa lapsen. Jos asiat eivät suju, niin sen lisäksi että menettää lapsen, menettää myös haaveilemansa tulevaisuuden ja mahdollisesti myös kumppanin. Siinä saattaa mennä aivan kaikki jalkojen alta pahimmassa tapauksessa.

Jos verrataan että jäisi työttömäksi niin silloin yleensä saa tukia vaikkei se kivaa ole. Jos ei pääse kouluun niin voi hakea uudelleen vaikkei sekään kivaa ole. Terveyden menetys on toinen aika hyvin tahattomaan lapsettomuuteen verrattava, joka voi viedä tulevaisuuden. Siks vertaankin lapsettomuus haaveista varomattomasti kysymistä terveydestä kysymiseen.

Ja eivät kaikki ihmiset kohtaa vaikeuksia saada lapsia, he varmaan myös mieluusti puhuvat haaveistaan. Samoin kuin monet ihmiset on perus terveitä, hekin varmaan puhuvat aiheesta ihan mielellään. Sit meillä on se muu ryhmä, jotka eivät ole valitettavasti terveitä tai saa helposti lapsia. Nää ihmiset saattaa olla henkisesti niin synkässä paikassa, että tarvivat vain yhden väärin ymmärretyn kysymyksen ja kuppi valuu yli. Se, että miten se kupin yli valuminen näkyy ulospäin, riippuu sit ihmisestä.

Mutta tällä ajatus mallilla mä lähestyn aihetta. En halua varomattomasti kysyä ja testata että oliko tällä ihmisellä taustalla kenties jotain hyvin kipeää ja ripotella suolaa haavaan.

Toki sit voidaan taas argumentoida tapauskohtaisesti asiasta. Eri asiahan olisi kysyä 16 vuotiaalta lapsi haaveista kuin 35 vuotiaalta. Eli jotain päätelmiä voi tehdä tilanteesta jo etukäteen, mutta en näe siltikään tarvetta keneltäkään udella aiheesta tai juoruilla selän takana. Se lisää vain tuskaa kohteena olijalle, jos todellisuus on että kaikki ei mee hyvin. Eiköhän tää ihminen kerro mulle itse, jos on valmis puhumaan ja haluaa.

 

[näännä]

Multa ei ole vuosiin kysytty vauvahaaveista oletettavasti koska sen ajatellaan olevan nykyään sopimatonta. 95% se on ollut ihanan vapauttavaa, mutta mun ystävien olisin ehkä suonut kyselevän. Olemme lapsettomuushoidoissa ja asian puheeksiottaminen ystävien kanssa ihan tyhjästä tuntuu hankalalta. Yksi ystävä kun odotti ja suunnitteli arkea vauvan kanssa, osallistuin keskusteluun implikoiden mielestäni selvästi että olen näitä juttuja miettinyt, koska haaveilen itsekin vauvasta, mutta hän ei tarttunut täkyyn silloin tai myöhemmin. Toki paljon parempi näin kuin että kaikenmaailman työkaverit ja puolitutut utelisivat. Olen parille ystävälle saanut kerrottua hoidoista joten sekään ei ole mahdotonta vaikkakin hankalampaa kun eivät kysele mitään aiheeseen liittyvää.

Kun mietitään, onko ok kysyä vauvahaaveista niin ehdottomasti näkökulman pitäisi mielestäni olla siinä että onko mahdollista, että toinen oikeasti haluaisi puhua aiheesta. Oman uteliaisuuden tyydyttäminen ei ole riittävä syy kysyä asiasta.

 

[Pilkki24]

@Suskikitten me ollaan itse lapsettomuushoidoissa para-aikaa, enkä silti ymmärrä miksi aiheen pitäisi olla tabu.

Enkä edelleenkään ymmärrä, miksei asioista saisi silloin kysellä, kun ainoa syy on, että se VOI harmittaa jotakuta. Mitäs jos se VOI auttaa jotakuta? Kun ei tiedä, niin minusta vasta sen vastauksen jälkeen voi miettiä miten aiheesta puhutaan ja puhutaanko ollenkaan.
Vähän kuten jollekin vaikka seksielämä on tosi intiimi asia ja toinen levittelee sitä ihan visuaalisena sisältönä julkisesti. Jos siitä sitten kysytään, niin saatan pitää outona tai hankalana kysyä niin intiimistä asiasta, mutta minähän olen se, joka kerron omat rajani. Jos keskustelu on kunnioittava, niin toinen sitten kunnioittaa niitä rajoja. Jos ei, niin sitten voin alkaa loukkaantumaan.

Mutta siis minähän olen umpisurkea suomalainen ja epäonnistunut nainen, joten ehkä tässä on joku suomalaisten naisten kulttuurillinen aspekti, mikä jää nyt miulle piiloon, vaikka on selvä monelle muulle.

 

[harsokukka]

Miusta taas miksi on hyvinkin olennainen kysymys, kun puhutaan siitä miksi tehdään tai ei tehdä asioita. Jokin perustehan pitäisi elämässä olla omille tekemisille.
Ihmettelen siis sitä, että ei saisi kysyä, koska jollekin saattaa tulla paha mieli, koska se paha mieli saattaa tulla mistä vain kysymyksestä. Hyvää päivääkin voi aiheuttaa pahan mielen, jos se muistuttaa siitä, ettei itsellä ole hyvä päivä, näin kärjistetysti.

Tietyllä tavalla en siis ymmärrä sitä logiikkaa, vaikka ymmärrän tietenkin sen, ettei haluta toimia ilkeästi tai tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Kun jos haluaa ottaa varman päälle, niin sittenhän voi olla ihan hiljaa ja sekin voi tuntua loukkaavalta.

Ei siis ole kysymys siitä, että haluaisin pahoittaa kenenkään mieltä, vaan siitä, että aika monetkin aiheet voivat aiheuttaa kanssakeskustelijalle ikävän olon, vaikka emme tarkoittaisi. Niin tuntuisi oudolta, ettei niin arkisesta toiveesta kuin lapsihaaveesta saisi kysyä.

Mutta siis myönnän, että miulla on välillä sosiaalinen koodi vähän hukassa ja toinen mikä voi myös vaikuttaa, on miesvaltaiset piirit. Eli se sosiaalinen koodi vaan on eri. Mie olen oikeastaan vähän hämmentynyt, että täällä koetaan tuo kysymys tungettelevana, kun työpaikan kahvipöydässä ei ole vain yksi tai kaksi kertaa kun on kysytty meinattiinko laittaa toista tulille. Mutta ehkä se on sukupuolten välinen ero ja naisten usein raskaampi kokemus lapsettomuudesta, kun hoidotkin kuitenkin kohdistuvat naiseen, vaikka vika olisi miehessä. Ja on se varmaan niin, että vaikka sairaanhoitajien kahvipöydässä on eri jutut kuin poliiseilla. Marsista ja Venuksesta.

Mulle ainakin riittää perusteeksi se, että tiedän lapsiasioista utelun satuttavan monia ja olevan vielä isomman joukon mielestä arroganttia ja tahditonta. Esimerkiksi lapsettomien yhdistys Simpukka on viestinnässään tuonut toistuvasti esiin, miten "aiottekos lapsia hankkia" ei ole kiva aihe kahvipöytään. Syy voi olla esimerkiksi se, että aihe on niin ajankohtaisella tavalla kipeä, että pelkkä kysymys voi aiheuttaa esim. itkuun purskahtamisen. Valehteleminen ei välttämättä tunnu hyvältä tai luontevalta, eikä kaikki "osaa" valehdella. Perheellistyminen ja siihen liittyvät mahdolliset ongelmat ovat vahvasti yksityisiä asioita, joihin voi liittyä myös toisten osapuolten terveys- ja elämäntilannetietoja. Ja joo, aina voi sanoa, ettei halua aiheesta puhua, mutta kyllähän se helposti tulkitaan niin, että asiaan liittyy jotakin hankalaa.

On varmasti paljon aiheita, jotka voivat pahoittaa jonkun mielen, mutta ei se mun mielestä ole syy udella sellaisesta aiheesta, joka selkeästi mielletään epämukavaksi keskustelunaiheeksi. Tai siis joo, on mahdollista, että syystä X kissat ovat tosi hankala paikka jollekin henkilölle, mutta se on siinä määrin epätodennäköistä, ettei aiheen varominen ole mahdollista. Lapsettomuus taas koskettaa tavalla tai toisella tosi isoa ihmisjoukkoa, ja siksi on jopa todennäköistä, että jo kahdenkymmenen henkilön joukossa on useampi, jolla on aiheesta kokemusta. Omista kokemuksistaan saa tietysti aina puhua, ja sitä kautta voi tarjota vastapuolelle mahdollisuuden avautua, mikäli hän kokee sen mieluisaksi.

 

[Pilkki24]

@harsokukka kun tuo juuri on minusta osa ongelmaa, että kaikki ikävä pitäisi varulta hävittää. Ei ole kyse siitä, että kävisin kyselemässä joka toisen ihmisen lapsihaaveita, sillä en ole niin kiinnostunut kovinkaan monen ihmisen haaveista. Mutta silloin kun olen, niin en ihan ymmärrä miksi se ei olisi ok.

Ihan yhtä lailla minulta saa kysyä asioita ja vastaan mitä vastaan. Olen itse asiassa muutamassa vaikeassa aiheessa kiittänyt vastapuolta, että on rohkeasti kysynyt.
Toki on joskus tullut niitäkin hetkiä, kun siihen ei ole ollut paras hetki, mutta olen itse myöhemmin itse asiassa pyytänyt anteeksi. Minusta se on ollut minun huonoa käytöstäni, kun olen vähän turhan kärttyisästi tiuskaissut, ettei eräs asia kuulu sille kyselijälle. Eihän hän voinut mitenkään tietää sen hetkistä tilannettani. Eli minä kyllä otan sen omalle kontolleni, enkä laittaisi kyselijän kontolle. Tuntuisi todella väärältä syyttää jotakuta vääränlaisesta keskustelunavauksesta.

Minua itseä häiritsee muuten lapsettomuishoidoista puhumisessa enemmän kuin sen lapsihaaveen surullinen puoli, niin se, että käytännössä kerron toiselle meidän seksielämästä/ sen toiminnan korvikkeesta. En siis tykkää yhtään puhua meidän seksielämästä. Mutta siinäkin taas se, ettei se kaikille ole tabu. En minä loukkaantunut edes toiselle pariskunnalle, joka ehdotti meille mieheni kanssa kimppakivaa.

Mutta tässä huomataan, että tee kuten toivoisit itsellesi tehtävän, on näköjään huono ohjenuora, kun ollaan ihmiset vaan niin erilaisia.