Saako lapsihaaveista kysellä?

[Vargynja]

Saako teistä toiselta kysyä, onko aikomuksena hankkia lapsia?

Omasta mielestäni riippuu paljon tilanteesta ja ihmisestä, mutta lähtökohtaisesti ei. Oman kokemuksen mukaan turhauttavinta on, jos mummoikäiset kyselee tätä. Varsinkin nuorelta parilta. Siinä tuntuu aina olevan sellainen "no miksi ei ole jo?" tai "pitäisi alkaa jo hommiin" sävy. Lasten hankinta tai hankkimatta jättäminen on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia eikä niitä varsinkaan niille vanhemman sukupolven sukulaisille tehdä. Jos taas ystävän kanssa keskustelu on jo valmiiksi sillä suunnalla, en pahastuisi jos kaveri kysyisi onko suunnitelmissa hankkia lapsia. Sävy ja ihmissuhde vaikuttaa paljon. Jos suhtautuminen on, että lapsia pitäisi hankkia se on painostavaa. Etenkin kun oltiin yritetty esikoista pidempään se oli kuin olisi veistä käännetty haudassa.

 

[Selah]

En tiedä onko ärsyttävämpää sellainen vihjailu. Esim koiranpennun hankintaan liittyen sain osakseni tällästä että sillä yritän tukahduttaa jotain tunnetta mitä vauva toisi. Meillä nyt oli niin sekava elämä, ettei kukaan ehtinyt varmaan ajattelemaan, että siinä suunnitellusti olisi ollut järkevää hankkia lapsia.

Mutta totta se, että omanikäisten ja paremmin tuntevien kanssa tästä voidaan jutella avoimemmin ja luontevammin. Vanhempien ihmisten kohdalla se menee utelun ja juoruilun piikkiin.

Mullehan yksi tosi kattavasti tutkinut työhöntulotarkastuslääkäri sanoi suoraan että haluaa muistuttaa, että hedelmällisyys alkaa olla laskusuunnassa. Mun mielestä sanoi sen tosi hyvin ja arvostan sellaista suoraa herättelevää kommenttia, vaikka ehkä oli hassua että se sanottiin työhöntulotarkastuksessa

 

[Suskikitten]

Riippuu minkä tyyppinen keskustelu on meneillään kun kysymys tulee, mutta jos ei ole varma ilmapiiristä niin ei ole ok kysyä. Parashan olisi jos keskustelu oli luontaisesti sillä alueella ja asiasta voisi keskustella kyselemättä. Jos kysyy suoraan, niin on vaikeampi keksiä miten jättää sanomatta asiat, jotka haluaa pitää itsellään.

Ihmisten taustoista ei voi tietää, lapsettomuuden valinneet eivät välttämättä valinneet sitä tarkoituksella. Sit jotkut eivät ole valmiita kertomaan kaikille kivuista, mitä liittyy prosessiin saada lapsi syliin saakka. Lapsen saaminen on ylipäätään hyvin herkkä aihe, josta omasta mielestäni ei pidä kysellä varomattomasti.

 

[Pilkki24]

Minusta pitäisi voida. Aina voi vastata, ettei halua jakaa asiaa. Enemmän minua häiritsee sellainen sanaton kyttääminen tai selän takana puhuminen, mitä tunnutaan "hienovaraisuuden" nimissä tehtävän. Yleisesti ottaen tykkään itse suorasta puheesta ja suorista kysymyksistä. On helpompaa tulla toimeen ihmisten kanssa, joista tietää, mitä nämä ajattelevat.

 

[Suskikitten]

Ehkä mun suvussa on erilaiset tavat, mutta jos joku suvussa vastaa suoraan kysymykseen ettei halua vastata, niin se johtaa siihen että seuraavaksi alkaa tulemaan viestejä whatsappissa, missä udellaan selän takana, että miks tää henkilö ei halua vastata. Eli kieltäytyminen puhumasta käynnistää selän takana puhumisen. Sit jos kysymystä ei olla kysytty henkilöltä jo suoraan, niin ei kukaan oikeastaan vaikuta ajattelevan asiaa tai juoruilevan aiheesta. Mutta ehkä tuo on vain mun kokemukseni näistä vaikeista kysymyksistä ja muualla suvut toimii eri tavoin.

Esim meidän suvussa tajutaan olla hienovaraisia terveydentilaan liittyvistä aiheista. Kukaan ei kysy suoraan toisen terveydestä vaan odottavat että josko se toinen itse sanoo ääneen tai joku läheisempi esittää kysymyksen eka. Tää johtanut siihen että oon ollut viime vuosina suorastaan yllättynyt mitä kaikkea sairauksia suvussa on esiintynyt kun jouduin alkaa kyselemään esikoisen raskauden aikana.

 

[Pilkki24]

@Suskikitten tuo on juuri sellaista mitä en jaksa yhtään. Sekä se ylivarovaisuus että selän takana puhuminen. Mutta ehkä toisille on helpompaa olla puhumatta.

Mie olen puolestani utelias kaiken muunkin suhteen, miksi en sitten ihmisten ajatusten suhteen eri asioista. Ja monesti se suun avaaminen on johtanut mielenkiintoisiin keskusteluihin tai vertaistukeen.

 

[Suskikitten]

@Pilkki24 riippuu täysin kysymyksen esittäjän kannasta ja kyvystä hyväksyä muiden vastauksia. Mä oon turhan usein kohdannut henkilöitä, joiden kanssa joutuu alkaa riitelemään aiheesta, jolloin se menee nopeasti juupas-eipäs inttämiseksi eikä keskustelu etene useimmiten oon kokenut että suoraan kysyjillä on vahva oma mielipide aiheesta, ja jos joku vastaa siihen tän mielipiteen vastaisesti niin se johtaa hyvin nopeasti inttämiseen rakentavan saati mielenkiintoisen keskustelun sijaan.

Mulla itsellä ei oikeastaan olisi mitään vastaan käydä arkaluontoista keskustelua, jos keskustelu olisi rakentavaa ja kaikkien mielipiteitä kunnioitettaisiin.

Sit toisaalta mulla on muutama arka kaveri, jotka häkeltyy liian suorista kysymyksistä ja he sit päätyvät itkemään aiheesta tilanteen jälkeen. Eli siinä mielessä en haluaisi että olisi liian vahva kulttuuri, missä kaikki kysymykset on ok kysyä kaikilta. Toisaalta en halua myöskään selän takana juoruilu kulttuuriakaan vaan että normalisoitaisiin muiden yksityisyyden kunnioitusta, jossa maltetaan odottaa että joku kertoo jos haluaa kertoa ja asioista ei spekuloida muille, kun ne ei kosketa itseään millään tapaa.

 

[Kyfi7]

Mun mielestä mikään asia ei pitäis olla tabu ja kysymyksiä saa aina kysyä. Vastaajalla on sitten toki oikeus sanoa ettei halua vastata tai keskustella enempää ja sitten asian voi jättää sikseen, mut se ei voi olla syy et ei saa kysyä ja et aina jotenkin maagisesti etukäteen pitäis tietää mikä aihe loukkaa ketäkin. Mut rehellisesti en itse kysyisi puoli tuntemattomilta, koska on niin paljon mielensäpahoittelijoita milloin mistäkin.

 

[Taateli88]

Kyllä periaatteessa voi kysyä, vastaaja sitten voi päättää haluaako asiasta keskustella. Itse en nyt ihan kylmiltään ja "puskista" kysymystä töksäyttäisi, mutta jos keskustelu muuten asiaa sivuaa niin miksei. Ja tietenkin sitä pitää sitten kunnioittaa, jos toinen ei halua keskustella.

 

[Yönkukka]

Itekki oon sitä mieltä että pitää voida kunnioittavasti kysyä ja sitten kunnioittavasti siirtyä toiseen aiheeseen jos vastapuoli ei halua puhua aiheesta. Mekin ootettiin pitkään esikoista ja tuntemattomille vastasin mielellään että tulee jos suodaan. Mulle se oli tapa myös muistuttaa, että lapsia saadaan eikä hankita.

 

[Pilkki24]

@Suskikitten "onneksi sinun ei tarvitse elää minun elämääni" on ollut usein toimiva vastaus näille tapauksille. Mutta kuulostaa raskailta tuollaiset ihmiset. Raskasta on kyllä varmasti olla varpaillaankin päinvastaisten kanssa. Mutta sitähän tämä elämä on, yhdessä elämisen opettelua.

@Kyfi7 tuo on juuri se mitä usein mietin, kun jatkuvasti tulee avauksia, ettei tietyistä aiheista saisi puhua, että mistä hemmetistä sitä tietää mistä voi puhua ja kenen kanssa. Minusta ei ole niin vaarallista, jos joku puhuu miulle vaikeasta aiheesta. Joskus se kirpaisee, mutta miksi se ei saisi kirpaista? Tahallinen veitsen kääntäminen toisen haavassa on eri juttu, mutta sen haavan olemassaolostahan ei voi tietää ennen kuin asiasta on puhuttu. Ja nyt en tarkoita, että voisi heitellä mitään ilkeitä juttuja työpaikan kahvihuoneella vaan keskustelua ihan tavallisista aiheista kuten perheestä ja lasten hankkimisesta. Joskus jonkun kysymys johdattaa sinne mielenkiintoisiin keskusteluihin ja saattaa jopa parantaa hitusen sitä omaa sydäntäkin. Juuri mietin yksi päivä työkaverin avautumista lapsettomuudesta. Sain kertoa myös omasta tilanteesta (ettei toista tule, vaikka kuinka ollaan yritetty). Jos osaisin puhua yhtä avoimesti omasta tilanteestani, ehkä siitä olisi apua jollekin toiselle. Itse en osaa, joten suora kysymys saattaisi auttaa.

Eikä sillä, kyllä minuakin joskus ärsyttää, jos joku tunkee huonolla hetkellä nokkaansa vääriin asioihin, mutta yleensä siinä on ollut enemmän kyse minusta kuin sen toisen toiminnasta. Mutta se on vain normaalia elämää, eikä ole niin vakavaa, jos ärsyynnyn joskus tai joku asia tuntuu ikävältä. Ne ikävät tunteet usein ovat niitä, jotka tekevät meistä sitkeämpiä, kun opitaan käsittelemään ne.

@Yönkukka miusta tuo on oikein kaunis tapa kertoa, mikä on tilanne.

 

[Voikukkia]

Riippuu vähän kuka kysyy. Jos keskustelu olisi ystävien kesken tai lääkäri ottaisi asian puheeksi, niin ok, mutta sitten jos joku puoli tuttu alkaisi utelemaan esim. töissä niin ei ikinä. Jos en ole tosi läheinen suhde kysyjän kanssa, niin en näe mitä se kellekään kuuluu Perheenperustamisasiat ja lapsihaaveet voi olla tosi arkaluontoinen asia, eikä tosiaan mikään itsestäänselvyys kaikille.

 

[Suskikitten]

Aloin miettimään että vaikuttaakohan tässä Suomen sisäiset kulttuurierot. Itse oon pistänyt merkille että esim Oulussa ja Kuusamossa ei ole samanlaista smalltalk ja kaikkien kaveri keskustelua, mitä tuntuu näkevän enemmän Jyväskylässä. Tietenkin pohjimmiltaan aina henkilön persoonallisuus ratkaisee, mutta esim Jyväskylässä on normaalia kiittää bussikuskia matkasta tai tarjoilijoita poistuessa ravintolasta, mutta tuota käytäntöä ei vaikuta olevan Helsingissä.

Sit joskus katsoin jotain suomalaista koomikkoa, joka vitsaili kokemuksellaan siitä että hänen piti opetella katsekontaktin pituus uudestaan muuttaessaan Suomen sisällä, koska edellisellä paikkakunnalla oli ollut sosiaalisesti hyväksyttävää katsoa pitkään kohti, mutta uudella se tulkittiin riidan haastamiseksi.

Eli voiko tää sit vaikuttaa epäsuorasti kokemukseen, mitä saa tai ei saa kysyä puolitutuilta

Oon rehellisesti aika yllättynyt että näin moni kokee että lapsi haave aiheesta pitäisi voida kysyä suoraan. Omasta mielestäni se menee samaan kategoriaan kuin kysyisi toiselta tämän terveydestä, ei ole mun asiani tietää sellaista ellei hän valitse jakaa aihetta mun kanssa. Sit toki mun ajatusmaailmaan vaikuttaa se että oon ite nyt raskaana ja jos möläyttäisin vatsa pallona jollekin, joka mun tietämättäni taistelisi lapsettomuuden kanssa, niin varmasti siitä henkilöstä tuntuisi tosi vaikealta vastata siihen kysymykseen enkä haluaisi asettaa tätä ihmistä sellaiseen asemaan.

 

[Kyfi7]

Musta on yllättävää taas miten araksi asiaksi ihmiset tässä kokevat puhua näin tavallisesta asiasta biologisesti kuin lasten tekeminen. Ja siis totta kai huomaan että koska itselle ei ole osunut kivikkoista tietä niin ehkä olen taas omassa kuplassani. Mä kyllä heitin samana päivänä keskenmenosta vitsiä töissä kun tulin naikkarin ultrasta suoraan töihin käsitaipeet siteissä, vaikka kyllä siinä naikkarilla parit kyyneleet tirahti. Tosin siis tietty omasta näkökulmasta enkä mitään yleistä aiheeseen liittyvää vitsiä.

 

[Metsätähti5]

Mua ei itseäni häiritse, jos asiasta kysytään/kysyttiin. Jankkaaminen ja uteleminen sen sijaan on väärin, kun on kyse näin henkilökohtaisista asioista. Tuttavapiirissä on muutama, joille asia on arka, niin olen ottanut sen tavan, että kaikkien kanssa puhutaan ihan muita asioita. (Samaa sarjaa, kun multa aikanaan kyseltiin moneen kertaan ja vedettiin vitsiksi, että koskas minä sen miehen itselleni etsin. Siinä vaiheessa elämää parisuhde oli viimeinen asia, mitä mietin, kun nautin elämästäni kaksin esikoisen kanssa, opiskelin, tein pätkätöitä ym. Kun sitten tämän sanoin suoraa, niin minun väitettiin valehtelevan, kun kaikkihan sitä haluaa. ) Jos jollain olisi tarve avautua ja päästää ulos patoutumia ja suruja, niin voin toimia kuuntelevana korvana.
Varmasti läheisten ystävien kesken lapsi- ja perhetoiveista puhuminen on normaalia ja tekee hyvää. Kaikille ylikiinnostuneille puolitutuille asia ei kuitenkaan kuulu.

 

[Pilkki24]

Minusta perhe on aika näkyvä käsite. Vähän sama kuin vaikka ammatti tms. Onko väärin kysyä mitä toinen haluaisi tehdä työkseen? Mitä, jos hän on hakenut opiskelemaan unelma-ammattiaan monta kertaa, mutta ei ole päässyt kouluun? Mie en vaan siis käsitä logiikkaa miksi se haittaa, jos asiasta kysyy? Minusta huono käytös tulee siinä, jos asiasta ei osata puhua asiallisesti tai jätetä aihetta, josta toinen ei halua puhua. Ja mikä pakko on edes puhua totta. Voihan sitä sanoa, ettei halua lapsia, vaikka haluaisi, jos haluaa pakokeinon.

Mie en siis itse vaan ymmärrä sitä ajatusta, että kaikki näkyvätkin käsitteet olisivat jotenkin intiimejä tai että ihmisiä pitäisi varmuuden vuoksi suojella kaikelta mikä voi tuoda ikäviä asioita mieleen.

En tiedä onko sitten kyse niistä kulttuurisista vai vaan luonne-eroista. Itseä ärsyttää eniten sellainen turha suojelu ikäviltä asioilta. Oli kyse sitten siitä, että joku kokee kuormittavansa, jos kertoo omista huolistaan tai on ylivarovainen varmuuden vuoksi, eikä uskalla kysyä tai puhua jostain aiheesta pelätessään loukkaavansa minua. Sitten taas miun suorat kysymykset varmaan ärsyttävät joitain muita.

 

[Pingviiniemo]

Mua ei haittaa jos kysytään tai ois kysytty. ❤.

 

[Suskikitten]

Jep, paljon on vaikutusta sillä että minkä luontoinen se keskustelu on.

Itse en tykkää yllätys kysymyksistä, koska jos sen kysyy tyhjästä niin ite vastaan oletuksena totuuden yllättyneisyydestä. Tarvin vähän harkinta aikaa, jos kerron edes valkoisen valheen, kun oon huono valehtelemaan. Sit mun rehelliset vastaukset on aiheuttaneet mulle itselleni kiusallisia tilanteita joskus ja saatan muistella niitä tosi kiusaantuneena jälkikäteen, mutta tää on näitä omia ongelmiani. Mutta itse arvostan että keskustellaan yleisesti jostain aiheesta suorien kysymysten sijaan kun voi helposti valita miten paljon kertoo vai vaihtaako aihetta ottamatta kantaa.

Tää seuraava ei oo oikeastaan perustelu kumpaankaan suuntaan vaan enemmän oman kokemuksen jakaminen eli neutraali. Itse en jaksa käydä enää lapsi haave keskustelua, koska se jostain syystä menee jommalla kummalla tavalla:
1. Keskustelu kumppani ei halua puhua aiheesta, koska ei pidä lapsista ja ei tule hankkimaan lapsia. Kyseessä ei ole pakollinen lapsettomuus vaan valittu.
2. Jostain syystä aletaan päivittelemään toivomieni lapsieni määrää. Kun mulla ei ollut ainuttakaan lasta niin päiviteltiin onko musta edes äidiksi. Kun sanoin yrittäväni sisarusta niin mulle päiviteltiin että miten selviän useammasta kuin yhdestä. En rehellisesti käsitä, mistä tuo tulee kun en ole kyllä koskaan antanut syytä olettaa että olisin huono vanhempi.

Joten koen lapsi haave keskusteluun rehellisen vastauksen antamisen uuvuttavana tässä vaiheessa. En tiiä mikä mun tuttavapiirissä on yleisesti vikana, kun tuntuu että tuo keskustelu on aina eniten mulle väsyttävä kun ottaa negatiivisen sävyn nopeasti jos sitä ei lopeteta heti alkuunsa.

 

[Pilkki24]

@Suskikitten olen itsekin saanut läheiseltä joskus epäilyksiä miten jaksaisin kahden kanssa. Ymmärtäisin, jos olisin jotenkin huonosti hoitanut asiani tai huonossa jamassa, mutta kiirettä ja stressiä lukuun ottamatta menee yllättävänkin hyvin. On hyvä vakityöpaikka, opinnot, mielekkäitä harrastuksia ja ihana perhe. Ymmärrän hyvin, että aihe väsyttää, jos tuollaisia tulee useampia. Kai ihmiset usein katsovat asioita vain omasta vinkkelistään. Eivät käsitä miten toinen voi selvitä, kun ei ajattelisi itse selviävänsä. Muistelisin, että siunkin arkea varjostaa miehen sairaus? Niin siinä missä sie olet sopeutunut omaan tilanteeseesi ja kasvattanut resilienssiäsi asiaan, ei se toinen osaa edes kuvitella miten selviäisi sinun arjestasi. Voisin kuvitella jotain sellaista. En sano, että se oikeuttaa heittelemään mitä huvittaa, mutta varmaan jotain tuollaista on takana.

 

[Selah]

Aloin miettimään että vaikuttaakohan tässä Suomen sisäiset kulttuurierot. Itse oon pistänyt merkille että esim Oulussa ja Kuusamossa ei ole samanlaista smalltalk ja kaikkien kaveri keskustelua, mitä tuntuu näkevän enemmän Jyväskylässä. Tietenkin pohjimmiltaan aina henkilön persoonallisuus ratkaisee, mutta esim Jyväskylässä on normaalia kiittää bussikuskia matkasta tai tarjoilijoita poistuessa ravintolasta, mutta tuota käytäntöä ei vaikuta olevan Helsingissä.

Hyvin mahdollista! Olen asunut usealla paikkakunnalla Oulu-Helsinki akselilla elämäni aikana. Isoin shokki oli kun Oulussa oltiin niin totisia ja itse olin tottunut että kavereiden kesken voidaan heittää vitsiä ja puhua pienellä ivallakin ilman että kukaan loukkaantuu. Oulussa vitsaillessa lauseen perään lisättiin aina "vitsailin vain"

Varmasti siis vaikuttaa kulttuurierot myös siihen mihin henkilökohtaisuuden rajat vedetään.