särkyjä ja kaikenmaailman vaivoja...

äskoo

Oman äänensä löytänyt
Onko muilla ollut alaselkäkipua? Mulla alkoi eilen, oltiin reissussa ja muutaman tunnin joutui istumaan autossa maanantaina ja samoin eilen. Tän jälkeen ollut alaselkä ihan tohjona, istuessa tuntuu kipu eniten. Ei mitään supisteluita ole, ainakaan en oo huomannut.. Vauvakin liikkuu :) Alavatsan sivuilta on jo viikolta 15 vihlonut ja emättimestä myös välillä. Välillä toi vihlonta säteilee oikeen peräsuoleen, ei yhtään kiva tunne. Voisko vauva jotenkin liikkeillään aiheuttaa tommosia tuntemuksia, onko muilla kokemuksia tästä?
Sitten vielä ällöttävämpi vaiva, tänä aamuna kun heräsin niin sai juosta vessaan, yhtäkkiä kamala ripuli! Nyt koko päivän aikana olen jo 5 kertaa ripuloinut. Mietin että olisko eilisissä Hesburgerin ruuissa ollut jotain häikkää, vai osaako joku kertoa mistä tällainen yhtäkkinen ripuli voisi johtua?
 
No täällähän on alaselkä vihoitellut nyt ainakin viikon. Tosin kuulostaa sinun vaivasi toisenlaiselta, koska mulla sattuu kävellessä ja oikealla jalalla seisoessa. Jo aikaa sitten ihmettelin, että miksi alaselkään sattuu kovalla alustalla maatessa, eikä siitä meinaa päästä ylös. Ikinä ei ole vastaavaa ollut, joten arvelin sen johtuvan nivelien ja ligamenttien löystymisestä. No nyt sitten viime viikolla oltiin piknikillä ja istuin oikealla kankulla kovalla maalla. Siitä se ei tykännyt ollenkaan ja nyt olen sitten rampa. En meinaa saada vasenta kenkää tai housuja jalkaan kun oikealla jalalla seisonta tuottaa tuskaa.

Minun piti olla se terveyden perikuva ja hehkuva odottaja, tässä sitä nyt ollaan ja voivotellaan.

äskoo muistaakseni tuolla Kipu kysyttää -ketjussa moni kuvaili sun kanssa saman tyyppisiä alavatsakipuja, olisiko normaalia kohdun kasvukipua? Ripulihan toki voi johtua monesta jutusta. Toivottavasti menee pian ohi. Mä toivoisin pientä ripulia tähän ummetuksen keskelle ;)
 
Eiku se olikin se sun aiemmin aloittama ketju paineen tunne alavatsalla. Mahakipuja siis muillakin. Mulla meni ne pahimman mahan väänteet ohi, vaikka ummetus ilahduttaa edelleen.
 
Mullakin on alaselkäkipua, lomalla se pysyi aika hyvin poissa välillä kyllä kipuili. Töissä taas sattuu, kumartelu varsinkin ja kun on seisaaltaan koko päivän. Ma iltavuoron jälkeen kävelin kuin vanha mummo kun selkään sattui, illalla ei meinannut jalatkaan kantaa kun vihloi sen verran, seuraavan päivän oli myös kipeä. Ja jos menen kyykkyyn niin nouseminen on hankalaa, mitenköhän sitten loppuraskaudessa;) Lisäksi nimenomaan autossa istuminen tuntuu mullakin inhottavalta. Ja huomasin että vatsastakin vihloo enemmän töissä kuin lomalla. Voihan se vauva potkia jonnekin niin että osuu johonkin hermoihin?

Mulla on tämän raskauden aikana ollut kerran mahatauti, norovirus, silloin se oli kyllä ihan selkeä mahatauti kun oli kuumettakin ja ihan vesiripulia ja oksentelua. Mutta sitten on ollut välillä maha löysälläkin, muistaakseni joku kerta olin syönytkin jotain heseruokaa edellisenä päivänä, en mä tiedä oliko siinä välttämättä mitään vikaa mutta jotenkin maha ei vaan tykännyt siitä ja meni sekaisin. 
 
jos kävelen tai liikun enemmän, niin alaselkä on ihan tulessa.
ja iskias vaivaa 24/7! :(
 
Mulla eilen iski joku kipupiste kankkuun ja sateili sit sielta alas vasempaan jalkaan. En tieda, mika se oli, mutta parempi tanaan.

Muuten olen yllattynyt kuin uskomattoman ankkaolo mulla jo nyt on. Mahaa kylla on jo, mutta se tuntuu niin hankalalta. Vaapota eteenpain kuin  joku vanha ukkeli.. En muista, etta se mua nain vaivas jo nain aikasessa vaiheessa aiemmilla kerroilla. Hirvittaa kuvitella, etta mites sitten kun maha on viela isompi ja lasta taynna..
 
Mulla ei ole särkyjä eikä kolotuksia, mut yks kurja vaiva on jatkunut ihan koko raskauden ajan. Tunnen miltei koko ajan pahan maun suussa. Alkuraskaudessa tämä oli voimakasta ja liittyi pahoinvointiin ja kuvotukseen. Nyt vaiva on lieventynyt, mutta silti suussa maistuu pahalle varsin usein etenkin ruuan jälkeen. Tämän vuoksi tekis mieli koko ajan napsia jotain suuhun, jota taas pyrin kovasti välttämään painon takia.
 
Mulla oli ihan alkuraskaudessa outoa kipua vasemmassa kankussa ja takareidessä. Kipu oli pitkään poissa, mutta lomalla kun tuli yhtenä päivänä käveltyä tosi paljon kipu palasi ja lisäksi kova kipu ihan alaselässä nimenomaan kävellessä. Kävely muistutti tosiaan lähinnä ankan vaappumista :D Kipua kesti muutaman päivän ja hävisi aina istuessa ja maatessa. Nyt sitä kankku- / takareisikipua esiintyy lievänä aina välillä.
 
Täällä on noin joka toinen/kolmas päivä niin järkyttäviä alavatsakipuja ettei voi liikkua. :( Toissayönä tuli ihan itku kun sattui kyljen kääntäminen niin pirusti! Ollaan nyt lomalla 600 km:n päässä kotoa ni en pääse täällä neuvolaan vaan tyly vastaus oli et "mee yksityiselle kun sulla on tuo istukan irtoamisriski kun se on niin alhaalla eikä muutenkaan vielä pitäisi olla tuollasta." Arvatkaa tuliko hyvä mieli tuosta töksäytyksestä.. :(
 
Meppi, aina noita toksayttelijoita jostain tupsahtaakin.. Oletko jo kaynyt tarkistamassa vatsakivut?

Mulla on muuten sellanen tilanne rinnoissa, etta nanneista irtoaa "palasia". Siis ihan varmaan iho uusiutuu tai jotain, mutta sellasia keltasen ruskeita ihan kun rakapalloja irtoilee. Tosi inhottavan nakoista, muttei satu tai mitaan. Ekassa raskaudessa ei mitaan tallasta,mutta viime kerralla jo oli, joten osasin kylla varautua, mutta hyi allotys.
 
Pääsinpä sittenki täällä neuvolaan ku kävelin suoraan pääterveysasemalle valittamaan. Eipä siellä mitenkään viisastunu. Ottivat vähän kokeita, kuunteli äänet ja verenpaineet.  Ei kattonu hemoglobiinia, ei ultrannu eikä sanonu juuta eikä jaata. Paitsi että "aika jännä kun sulla on jo yks lapsi ja tuolleen liitoksiin sattuu." Onneks pääsen ens viikolla kotiin ja omalle hoitajalle. :)
 
mulla on nyt niin kova lonkkasärky ja iskiasvaiva, että kävely on lähes mahdotonta.. :/
 
"Ihanaa" mä en ole ainoa! On vain niin kovin lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa könkkä jo tässä vaiheessa raskautta. 19+6 ja alaselkä sekä lonkat vaivanneet jo kolme viikkoa. Sen ajan olen joutunut miehen matkan takia tekemään kotityöt yksin ja joinakin päivinä on vain pitänyt jättää tekemättä.

Lisäksi mulla on ollut jo supistuksia, mutta sekin on ihan normaalia mun raskauksissa. Ei kipeitä, mutta tunnen kuinka alavatsa kovettuu kivikovaksi. Jos sattuu vielä yhtä aikaa olemaan pissahätä ja ulkona kävelemässä, niin ei ole kivaa. Kotisohvalla sitä on vain jännä tunnustella kovaa kohtua.

Ja uutena tässä raskaudessa, mitä en ainakaan muista edellisiltä kerroilta, on nuo ylävatsan tuntemukset. Kun nostan taaperoamme tai teen äkkinäisen liikkeen, jossa tarvitsee ylävatsan lihaksia, niin tuntuu sellainen "muljahdus" ja sen jälkeen se kohta vatsasta tuntuu puutuneelta, eli en hetkeen tunne mitään vaikka painelen kädellä sitä kohtaa. Aivan outoa, mutta varmaan liittyy näihin venymisiin ja paukkumisiin, mitä raskaana tapahtuu.
 
Mulla lauantaina alko sattumaan rintoihin. Tuohon nännien alle iski aivan kauhea viiltävä kipu. Aina Vihlas yhtäkkiä todella lujaa ja ihan säikähdin että mitä tapahtuu. Se onneksi kesti vain satunnaisesti tunnin ajan ja yks vihlasu kesti aina joku 5-10 sekuntia ja siinä samalla multa alko nännit vuotamaan. Tuli aina jokasel vihlasul pari tippaa kirkasta nestettä ja paperil ku pyyhkäs nii oli vähä kellertävää. Soitin neuvolaa ja se sano yleensä tollast on vaa loppuraskaudest mut ei kommentoinu mitää et esim mistä johtuu ja muutenki vaikutti siltä ettei sitä kiinnosta jutella nii lopetin sitte puhelun... Onko kellää ollu ikinä vastaavaa tai onko kuullu että jollain olisi? Koitin googletella mutten löytäny mitää. Eilen sunnuntaina mua vihlo jonkin aikaa ylävatsaan muttei rintoihin ja seki meni ohi jossai tunnissa.
 
Jo toinen että onko kellää ollu puutumisia... Tai siis mulla on viikon verra ollu oikeenkäden peukalo ja etusormi puutunu ja nyt taas viikonlopusta oikeen jalan isovarvas ja se vierene. Ärsyttää toi neuvolatäti ku se sano juuta eikä jaata ja mitää vastausta saa et miks..... Sano et mee työterveytee jos häiritsee.. Mutku ei toi mun elämää häiritse kiinnostas vaa ettei tuost mitää haittaa mulle oo ja miten voiko pahetuu mistä johtuu jne... Ja ne ny työterveydes hirveesti tiiä mitää näistä raskaudesta johtuvista. oon sieltä aina ävlil kans kysyny ja ne käskee sit kysyy neuvolasta :D
 
Ninqyo, mullakin oli tossa heinäkuun puolivälin jälkeen oikeen käden nimettömässä ja keskisormessa puutumista. Sormet ikään kuin käpristyi ja meni tunnottomiksi. Sitä kesti viikon verran ja se oli ajoittaista. Se alkoi siitä kun olin paatissa ja se ryski aallokossa. Tiiä sitten vaikuttiko mitään, mutta sillon huomasin puutumista. Sit se vaan meni ittestään ohi. Olisko joku jänne tms ollut pinteessä jossain? Mulla ainakin oli siihen aikaan hartiat aika jumissa. Viikko lomaa töistä ja uusi tyyny auttoi niskoihin. Ja ehkä sitä myötä puutumiseen?
 
Mä en osaa sanoa. :O Olin kyl ollu iha kotosal sillo ku alko. En muistaakseni mitää ollu tehny. Tuo varpaiden puutuminen kyl alko sen jälkee ku olin ollu töissä 2 päivää =16h putkee. Et se ny vois olla siit. No toivotaa et menee ohi. ärsyttää vaa ku sormet jotenki kömpelöt ku ei saa otet kunnol ku ei tunne kui lujaa pitää kii
 
Mulla on puutunut vaan jalat. Istun paljon töissä ja viimeviikolla alkoi yhtäkkiä paikat puutumaan kun istuin pitkää päivää toimistolla. Ostin jumppapallon kotiin ja istun esim. tvtä katsoessa jumppapallon päällä, niin ryhti pysyy hyvänä ja tarvittaessa siitä on helppo ruveta venytteleenkin. :) Nykyään yritän tehdä mahdollisimman paljon etätöitä kotoa että saan istua työläppärin edessä jumppapallon kanssa. Tänne toimistolle en kehtaa sitä sentään raahata. :) Kyllä on puutuminen vähentynyt huomattavasti tuon pallon oston jälkeen. :)

 
Ninqyo: Mulla parina päivänä ollut samanlaista kovaa vihlontaa toisessa rinnassa, juuri nännin alla. Mietin sillon, että kyseessä voisi olla että maitotiehyet jotenkin avautuvat, joten se, että sulla tuli vuotoa kivun yhteydessä kuulostaa loogiselta. Itsellä ei tosin ainakaan vielä oo tullut vuotoa.
 
Takaisin
Top