Raskausoireita

No niin, tulihan se huono olo mullekin - ja väsymys! Ekassa raskaudessa tuskin väsytti yhtään, nyt tuntuu, että miten tästä elämästä selviää... Ja sit erikoinen vaiva, mikä oli ekassakin raskaudessa, palautui taas: korvien lukkoon meneminen. Ärsyttävä vaiva, mut ei oo vielä niin pahana kun viime raskaudessa, jolloin välistä en kuullut mitään. Ja sit rinnat on tulleet aroiksi niin, että imettäminen on taas alkanut tuntua varsin epämukavalta. En kuitenkaan raaski vielä pikkuistani vierottaa, kun on vasta 8,5 kk. Turvotusta ei oo kyllä ollu ja se on positiivista. Saa vielä hetken aikaa mahtua normivaatteisiin. :-)
 
Mä oon päässy aika helpolla tällä kertaa. Ainakin edelliseen raskauteen verrattuna. Viikolla 7 oli aika huono olo, mutten silti oksentanut. Nyt olo on paljon parempi. Välillä vään kuvotta, ja väsy ja nälkä ovat edelleen aikamoisia. Pieniä, hallittavissa olevia sivuseikkoja :) Olin aivan varma, että nyt tää raskaus on mennyt kesken joten käytiin tänään yksityisellä ultrassa. Onneksi näytti voivan hyvin ja vastas viikkoja. Tuntuu tosi hurjalta, että näin helpolla voi päästä. Edellisessä raskaudessa oksentelin vielä ensimmäisen kolmanneksen jälkeenki..
 
Ollessani reissussa huomasin vuotavani verensekaista valkovuotoa. Pelonsekaisena vauhdilla lääkäriin, jossa todettiin pienen olevan kunnossa ja sydän sykki menemään. Reissun jälkeen nälkäni on kasvanut mahdottomaksi ja lievää huonoaoloa on ollut ilmassa. Hedelmien ja salaatien avulla saan pidettyä huononoloni poissa. Lisäksi rinnat aristavat ihan älyttömästi ja älytön väsymys jo oikeastaan häiritsee normaalia elämää. Olen ajatellut lisätä ruokavaliooni smoothiet, mutta onko kellään kokemusta kuinka pitkään ne pitävät nälän poissa?
 
Jes alkanut väsymys väistyä ja pahin etoaminenkin :) Tää jatkuva pissahätä, argh saa koko ajan juosta vessassa :D Nii juu ja onnellisin olen siitä kun herkuttelu loppu, vedin suklaata (nam mutakakku) ihan hulluna ja toinen oli kanakolmioleipä, mut nyt ei oo varmaan viikkoon enää tehnyt mieli ja kun yks päivä sen kolmioleivän söi ni ei edes uponnu kokonaan.. Tänää pääsen ekaan neuvolalääkäriin ja kuullaan sydänäänet <3 Ensi viikolla onkin eka ultra, jei <3
 
Musta tuntuu, etten ikinä pääse tästä pahasta olosta. Välillä on ihan normaali olo, mut sit se taas yhtäkkiä iskee :(

Mitään äkkinäisiä liikkeitä ei myöskään voi tehdä tai venytellä kunnolla, repii aika lailla alavatsaa sillon. Se tosin ei haittaa ollenkaa, tuntuu vaan, että kaikki on ok :) Ja tuo vessassa ravaaminen myös hyvin tuttua. Ei kotona ihmeemmin haittaa, mut kylässä ja yöaikaan kyllä ärsyttää.

Väsymyskin on vihdoin helpottamassa, tänään eka päivä kun en päikkäreitä tarvinnu :D Vielä kun tuosta pahasta olosta pääsee :)
 
Höh! Mulla lensi tänään eli 11+4 ekaa kertaa laatta! olin ihan ihmeissäni. varsinkin, kun pahoinvointi on huomattavasti helpottanut jo monta viikkoa sitten. oli vaan aamulla semmosta hyvin pientä etomista ja aattelin, että pitää heittää suuhun jotain, että helpottaa. sit söin ja heti tuli oksennus :)

onko kukaan tuntenu semmosta kovaa mötikkää alamahassa? mulla tuntuu seistessä, mutta ei maatessa. ajattelin, että onkohan se kohtu vai kuvittelenko ja onko mulla aina ollukkin semmonen :p

 
Terveisiä yötöistä :) Minä, joka luulin että pahoinvointi on voimakkainta ihan alkuraskaudessa, olin kait pahasti väärässä. Tänään viikkoja 9+2 ja ekaa kertaa tässä raskaudessa oksensin minäkin. Pahenee tämä pahoinvointi vaan koko ajan :( Hyhhyh. Huono olo on ollut kyllä jo useamman päivän, ja oli myös jo ihan alussa, viikolla 5, mutta se oli välissä tauolla. Luulin jo, että se oli siinä. Oon kyllä ihan tyytyväinen enkä valita vaikka kuinka olis paha olo, tuntuupahan siltä, että kaikki on ok! :)

Mulla on normaalisti koko ajan nälkä, mutta nyt en oo syönyt koko työvuoron aikana mitään emoticon  Ei vaan pysty, tuntuu että kaikki tulee saman tien ulos. Hassua että päivässä saattaa olo muuttua ihan täysin! Vaikka siis huono olo on ollut jo monta päivää, niin nälkä on silti ollut :D
 
Mulla on taas kovia päänsärkyjä monta kertaa viikossa. Välillä ne oli poissa, mutta nyt tulleet takasin. Pahoinvointia ei enää oo, mutta edelleenkään monet ruoat ei maistu kuten ennen. Öisin käyn nukahtamisen jälkeen 2-3 kertaa pissalla :)
 
Pahoinvoinnit jatkuu täällä päässä edelleen ja oksennella saa joka päivä. Itekki saa vessassa pissalla rampata tiheemmin ja vaikken oo ennen yöllä nuin kovaan tarpeeseen juuri heränny, nyt se on joka yö ihan tavallista. Tänään myös neuvolatäti soitti ja kertoi hiivanäytteen olleen positiivinen, vaan eipä mulla mitään oireita ole ollut. Voishan ne puikot kuitenkin kipaista hakemassa.. :) Ja täällä myös päänsärkyä satunnaisesti! Liekköhän nestehukkaa..
 
Itsehän olin autuaan tietämätön raskaudestani viikolle 16 asti :P
Luulin että tupakoinnin lopetus on syynä lihoiluun, menkat on ollut on off about vuoden etten sitäkään ihmetellyt..
Testin tein kun tuli menkkamaisia alavatsa kipuja eikä 'läskimaha' ollutkaan läskimaha kun tuntui selkeesti 'kiinteemmältä' pallolta.. heh... oksettavaa oloa ollut välillä mutta ei sen kummempaa, VÄSY on ainut mikä oleellisesti on ollut eri sekä itku & mieliaha kohtaukset, sekä NÄRÄSTÄÄ!!!! ja paljon....
 
Mulla ollut kauheita vihlomisia melkein päivittäin oikealla alavatsassa... :( Lonkat napsuu ja häpyluu arkana...Alaselkä vihloo työpäivän jälkeen ja jalat ihan puuduksissa.Ei vaan olis aikaa makoilla koko ajan kun perhekin vaatii aikaansa...
No mutta positiivinen ajattelu... <3 Kohta on joulu ja sitten ei olis enää pitkä aika töitä...
 
täällä ei kanssa vaivoilta oo vältytty. suurin juttu oli mielettömät kivut lonkassa, jaloissa ja pakaroissa. jumia, kolotusta ja iskiastyyppistä kipua. ne kesti vaan pari viikkoa jo joskus rv 10 aikaan, eipä ole nyt enää ollut niin hurjina. toinen juttu sitten huimaus, pari kertaa oon saanu saunasta viileeseen tullessa sellasen kohtauksen ja kerran kaupassa. :( todella inhottavia ja pelottavia. lisäks ihan perus asentohuimausta.
siinä sivussa sitten sata muuta pientä vaivaa :D

eevs, miten satuitkaan lopettaa tupakoinnin sopivaan aikaan! ;) mulle nimittäin raskaus tuli myös yllätyksenä, ja tupakoinnin päätin ihan terveyssyistä lopettaa about silloin kun hedelmöitys oli tietämättäni tapahtunu! jännä juttu. (ei muuten ole yhtään tehny mieli, ällöttävä savu ja haju jne!! enää en ollenkaan tajua kuinka olen muutama kk sitten voinu ite polttaa :D)
 
Mulla on myös närästys alkanut nostaa päätään. Vielä on selvitty ilman lääkkeitä, mutta jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin Renniestä tulee vakio tavaraa mun käsilaukkuun...
Mulla myös vihloo nivusia ja häpyluuta pakottaa. Myös äkkinäiset käännökset sängyssä tai ylös nouseminen tuolilta aiheuttaa sellaista vihlontaa ala vatsalla että tarttee vähäksi aikaa pysähtyä puuskuttamaan. Muuten olo on ihan ok. Olen nukkunut yöt suht koht hyvin ja pahoinvointia ei ole ollut lainkaan.
 
Takaisin
Top