Raskausoireita

Yksisarvinen

Satasella mukana keskusteluissa
Loin raskausoireille oman aihealueen, kun ajattelin että olisi kiva lukea minkälaisia oireita ja missä vaiheessa kullakin ilmenee. :)

Itse harrastan ratsastusta ja viikko sitten olessani ratsastamassa, en oikein voinut istua kunnolla liikkeessä, kun alavatsa oli jotenkin jännä (en osaa selittää, ihme tunne vain). Sen takia hetken mielijohteesta tein ekan testin jo 3+4 ja siinä oli suurennuslasilla katsottuna kaksi viivaa. Alavatsamuljuilut jatkui, rinnat alkoi aristaa ja sektiohaavassa alkoi tuntua kunnon repäisykipuja, niin tein toisen testin 4+2 ja oli selvät 2 viivaa. Olen ollut tosi väsynyt, haukottelen varmaan 50 kertaa päivän aikana. Vessassa joutuu käydä ehkä hieman useammin, ainakin heti joutuu lähtä, kun tulee tunne pissahädästä, koska muuten se tulee housuun. ;-) Katsotaan, mitä tässä vielä kehittyy...
 
Mä tiesin jo kiinnittymisvuodosta tai no arvasin, sen jälkeen ollu aamusin menkkamaista jomotusta alamahassa. Mielialat vaihdellu tosi herkästi ja ollu ihan yli ärtynyt ja kiukkunen, itku myös herkässä (tätä ei ollu viime raskaudessa). Tällä viikolla on päänsärky (voi myös johtua tupakoinnin lopettamisesta) ja lievä pahoinvoinmti ollu riesana. Vettä kuluu PALJON ja samaten tulee vessassa juostua tiheeseen tahtiin. Niin masu ihan turvoksissa.
 
Mulla tuli rinnat aroiksi erityisesti nännit jo viikkoa ennen kuin ois menkkojen pitäny alkaa...ja viikko meni niin et tunsin olevani raskaana ja en "voinut " tehdä raskaustestiä kun ei vielä olis varmaa tulosta antanut, niimpä tein testin päivää aikaisemmin kuin menkkojen oli pitäny alkaa ja niin selvistä viivoista ei voinut erehtyä :) Ja nyt on jo havaittavissa pientä pahoinvointia toisinaan, varsinkin jos tekee jotain hiukan rasittavampaa kuten siivoaa helteellä . Lomaa olis vielä kaks viikkoa niin eiköhän ne kunnon pahoinvoinnit ala jo siihen mennessä on sitten töissä kivaa. Aamukahvi on kyllä mikä on nyt jäänyt pois, ei tee mieli ja mahaa alkaa vääntää varsinkin jos tyhjään mahaan juo. Väsymystä myös on välillä tuntuu että vois vaan nukkua kokoajan. Juotua tulee myös tavallista enemmän helpottaa tuo pahoinvointikin aina hetkeks.. tänään taas hiukan heikompi päivä pahoinvoinnin saralla ja täytyy olla reipas ettei kukaan huomaa mun äiti on meillä kylässä ja alkaa kyllä heti epäilee jos huomaa et oon hiukan huonovointinen :)
 
Niin joo, yhden rasittavimmista oireista unohdin mainita: HIKOILU! Siis jotain ihan hirveetä, heti jos vähänki stressaannun tai teen jotain fyysistä niin hiki valuu. Siis en tarkota mitään pieniä hikiläiskiä kainaloissa, vaan hikeä valuu ihan tippoina kasvoista yms. Hiukset läpimärkinä, paita yms. Eilen ku mies tuli töistä kotiin kysyi et mis vaihees olin kerenny suihkussa käymään. Ja siis ko hikikohtauksen aiheutti se, että pakkasin mun ja pojan uikkarit&pyyhkeet kassiin. Ei paljoa naurata.
 
Täällä samoja oireita, siis toi hikoilu. Ekassa raskaudessa oli kyllä kuuma ja hiki tuli helposti kun oli niitä kuumia päiviä, mut nyt ei tarvii olla edes helle lukemissa ni johan hiki valuu. Vaipanvaihto on ihan tuskaa, etenki jos poika vähän pistää vastaan... Istutaan sisällä siis aika paljon tuulettimen alla, siirrytään siitä vain vaihtamaan vaippa, syömään ja nukkumaan. Ulkona on aika tuskaa, pakko laittaa musta toppi jos johonki menee, ettei ihan heti näy kaikille mun märkä selkä.
Pahoinvointi on ollu vielä ainakin tosi lievää, tai olihan se viimekskin, mut nyt vielä vähemmän. Mut sitte taas vatsa on enempi turvoksissa ja oudon tuntunen. Kiva kun ei taaskaan mahdu mitkään vaatteet. Väsymyskin on tällä kertaa pahempaa, voisin nukkua vaikka koko päivän.
 
Me esikon kanssa myös sisällä ollaan suurin osa päivästä tai ainaki siihen asti et isi tulee kotiin. Vaatteiden vaihto tollasel meneväl 9kk pojal on myös aika hikistä puuhaa. :D Juu tosiaan kylil mentäes sellast vaatetta mis hiki ei näy ja hiukset kiinni... Toivottavasti tää hikisyys helpottais pian, vaikuttaa niin paljon jo sosiaaliseen elämään. Ei paljoa huvita lähtee kahvittelemaan yms. Mulla tää alko jo ennen plussaa.
 
Täällä aivan alun oireina alavatsan nippailua, lähinnä oikealta. Se äityi jossain kohtaa helvetilliseksi repimiseksi, jota kesti vajaan viikon. Olin jo aivan hädässä, että kesken meni, mutta asiaa tutkittuani totesin että vanha umpilisäkkeenpoistoarpi ja sen kiinnikkeet paukkuvat. Repiminen tuntui arven kohdalta "jostain sisältä", ja rauhoittui ainakin toistaiseksi. Mielenkiintoista seurata, jatkuuko kivut aina kohdun kasvaessa.

Ihan alkuun kuuluu myös järkyttävät ilmavaivat ja vatsan turvotus, jotka jatkuvat edelleen. Vatsa on pinkeä kuin ilmapallo, näytän kuin olisin jo raskauden loppupäässä. Pahoinvointia on ollut alusta asti, välillä tuntui hiipuvan, mutta nyt on selvästi voimistunut. Myös päänsärkyä ja hikoilua löytyy täältä. Valkovuotoa riittää niin, että välillä juoksen vessaan katsomaan että vuodanko verta. Väsynyt olen, eilen menin nukkumaan klo 19 enkä aamulla olisi jaksanut nousta. Niin, ja närästystä ilta-aikaan!

Ehdin itsekseni miettiä, että mulla on ollut kamalan vähän oireita. Nyt listattuna niitä näyttääkin olevan aika paljon! :D
 
Mulla on yhtäkkiä kadonnut melkein kaikki oireet...mistähän tuo johtuu? en muista, että viimeks ois käyny tälläi, tosin sillon alkokin oireet vasta joskus viikolla 8. Voi tietenki olla, että viimeks on käyny samalla lailla, mutta en oo vaan niitä ekoja oireita huomannu. Ainoot mitkä on tallella on ylitsepääsemätön väsymys ja turvotus...
 
Uhhuh... En muista ensimmäisen kohdalla mitään tämmöistä kuin tässä raskaudessa. Ekan kohdalla oksu lensi viikolla 8+ mut nyt on jotain aivan toista. Siis eilenkin, kun meidän piti lähtä ruokakauppaan niin aloin vain yhtäkkiä vollottamaan. =/ siis ilman mitään syytä! Olen huomannut et itken helpommin telkkaria katsellessa tms. mutta ilman mitään syytä... Isäntä seisoi vieressä monttu auki hetken aikaa... :)

Sektiohaavaa repii välillä aivan hirveästi ja olen myös miettinyt, et onko tämä nyt normaalia. Mut onhan niitä kiinnikkeitä sektion jäljiltä aikalailla. Hertan kanssa samalla linjalla mennään, eli mielenkiintosta seurata kuinka masun kasvaessa kipujen käy...
Valkovuotoa täälläkin tulee välillä valtoimenaan, mitä ei ekassa raskaudessa ollut. Joutuu tosiaan välillä käydä vessassa katsomassa, et mitä sieltä valuu. :(
Alaselkää jomottaa aivan kauhiasti. Öisin ei tahdo saada nukuttua, aina kun kääntää kylkeä niin käy selkään aivan kamalan kipeää. Päivisin sen kanssa pärjää.

Noh, vielä ei ainakaan pahoinvointia ole tullut (puuta koputtaen!)
 
Mulla tää pahaolo vain pahenee päiväpäivältä, en vielä sentään oksentamaan ole alkanut. Sen lisäksi tää järjetön väsymys kokoajan vaan vois nukkua, mitään ei tekis mielisyödä ennen ilta kuutta jääkaappikin haisee pahalle kaikkine ruokineen . Jugurtti, hedelmät ja hedelmäsoseet saa alas ja jopa hetkellisen paremman olon siis niillä mennään kunnes illalla saa syötyä kunnolla :) Tän kaiken lisäks mulla on ihan kauhee flunssa ja palelee sitä sit tiedä onko raskauteen vai flunssaan liittyvä kuumetta ei ainakaan ole. On sellainen kokonaisvaltaisen huono ja vetämätön olo. Niin ja rinnat on edelleen kipeet toisinaan enemmän ja alavatsaa kiristää ja nipistää välillä ja on "hiukan" turvonnut olo, mieskin sano et raskaus näkyy jo :) Niin toivoisin että olo jo kohta normalisoituis...jospa sit siellä viikolla 12 :)
 
Ninnah, musta tuntuu että mun oireet hiipuvat/katoavat aina välillä, mutta kyllä ne ovat sieltä aina takaisin tulleet kuitenkin. Olen ajoittain ollut tosi huolissanikin, kun tuntuu että pahoinvointia tai muitakaan oireita ei toisina päivinä (kuten tänään) ole ollenkaan. Vedän aina hätäisen johtopäätöksen, että kesken on mennyt. Seuraavana päivänä kuvotus on kuitenkin aina palannut, toivon että huomenna olisin huonovointinen. Tänään on kyllä rinnat olleet superkipeät, etenkin nännit. Rintojen arkuus alkoi vasta muutama päivä sitten, ne oireet puuttuivat pitkään kokonaan ja siksi ajattelin jonkin olevan pielessä.

Mietinkin, että mieluummin olen koko raskausajan huonovointinen ja reilusti oireileva, kuin että joudun jatkuvasti arpomaan olenko vielä raskaana vai en. Ja sitten jos onkin esimerkiksi pahoinvoinnin kanssa parempi päivä, olen varma etten enää ole raskaana. Tänään vaivaa vain lievä väsymys, superkipeät nännit ja runsas valkovuoto. Alavatsalla on tuikkinut muutaman kerran nyt illasta ja vatsa on turvoksissa. Joten toivottavasti vielä ollaan raskaana! Ja voi nenä, olihan niitä raskausoireita tällekin päivälle paljon, vaikka koenkin olevani "oireeton".:D

Etenkin näin esikoista odottaessa en tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei, pelästyn kaikkea ja toisaalta en mitään. Oi miksi en ole jo synnärillä?
 
Täällä on sektiohaavan repiminen nyt hellittänyt. Välillä nippailee mut huomattavasti helpompi olla nyt.
Uutena oireena(?) on tullut mieletön röyhtäileminen. =/ Mua ei närästä ollenkaan, eikä ole pahoinvointia, yms. mut röyhtäilen niin et aivan hävettää jo. Ja ihan sama mitä syön, niin varmasti röyhtäilen hetken päästä.
Väsymys on kans aivan tolkutonta. Voisin nukkua koko ajan. Haukottelenkin niin, et leukaperät on kipeenä. Mut kaiken tämän kestää ja enemmänkin, jos vain keväällä saa pienen nyytin syliin. :)
 
Minulla on myöskin mielialat vaihdelleet aikalailla vuoristorataa. Rinnat ja nännit on todella kipeät. Pahaolo iskee iltaisin, kun rauhoittuu nukkumaan, ja yölläkin saattaa herätä siihen että oksettaa, mutta ei sitten oksetakkaan. Väsynyt olen kokoajan, vaikka nukunkin 8-10 tuntia yössä. Olen hieman turvonnut, ja välillä vatsaa nipistelee.

Ja ainiin, vessassa saa käydä kokoajan.
 
Mulla on nyt taas oireet palannu. Toi ruoanlaitto mistä normaalisti tykkään kovasti on tällä hetkellä kamalaa kun kaikki hajut niinkuin tuoksutkin kuvottaa... Mahakin on kun oisin viikoilla 16 tai vastaavaa :) Ihme ettei kukaan oo pannu merkille.
Ja toi väsymys...voi elämä! Muutenkin kun on väsyttäny ni nyt piti sitte viime viikonloppuna lähteä viettämään kaverin polttareita laivalle ja siellä tuli tietenki valvottua aamun pikkutunneille tanssien. Ensinäki pe-la välinen yö meni ihan metsään esikoisen hampaiden takia ni nyt tuntuu, etten koskaan saa univelkoja kuitattua. Mut eipä pidä valittaa kun jos niitä oireita ei ole ni alan mäki heti epäilee, että kesken meni :/
Erilaista on tässä raskaudessa myös se, että kun hetkeks pysähtyy miettimään tuota masua, niin se oikeesti tuntuu erilaiselta kuin silloin kun ei ole raskaana :)
 
Mulla tuntuu mahassa koko ajan sellanen pieni paineen tunne ja välillä vihloo ja nipistelee, varsinkin työpäivän jälkeen. Pissalla joudun juoksemaan öisinkin, mitä normaalisti ei tapahdu juuri koskaan. Pientä huimausta, päänsärkyä ja pahaa oloa on välillä, mutta kunnon pahoinvointia ei ole ollut ainakaan vielä. Päivän mittaan maha turpoaa niin paljon, että housut ei meinaa mahtua jalkaan enää illalla. Pari kertaa on myös tullut itkukohtaus, jota en ole meinannut saada loppumaan millään... Tietenkin koko ajan kyttään jokaista pientäkin kutinaa ja aivastusta, että voisiko tuo olla oire raskaudesta, kun niin kovasti jännittää, että onko siellä mahassa oikeasti joku... :)
 
ai että oireita.. niitähän riittää! =D ekana mieleen tulee väsymys. päikkärit ei tuu kysymykseenkään reilu 1v pojan kans joka ei suostu nukkuun muualla kuin pihalla vaunuissa.. sit jossain vaiheessa päivää tulee se ällötys olo, varsinki jos erehtyy juomaan kahvia yhtään liikaa (suurkuluttaja;) )
mulla ei oo onneks vielä ollu tuota sektiohaavan repimistä, saas nähä millon tulee.. *jaiks* :(
alamahaa nippailee mullakin, mieli on herkillä ja loputon nälkä, pissalla käynti tiuhaan tahtiin, sit ihan pikkusistaki asioista hengästyy tosi helposti. paha juttu kun pari viikkoa sitten muhun puras joku ihmeen kuntoilu kärpänen. en ole ennen ollut kova liikkumaan mutta nyt tuntuu et jos ei pääse lenkille/luisteleen nii hyvpin seinille, väsymyksestä huolimatta.. ;)
hmm.. ai joo mutta ehkä pahin kaikista, TURVOTUS!! oon paisunu ihan kauheesti viimesen parin viikon aikana! ei sovi housut jalkaan (oon ihan normaalivartaloinen) ja jos sopiiki niin näytän kuoreen sorvotulta makkaralta. =D
no, kaiken se kestää.... ;)

voikaa hyvin mammat!
 
ai niin, vielä lisäys edelliseen että kamala ummetus ja vatsa on kovalla. sekin lisännee turvotusta entisestään.. :/
 
Väsymys on jotain ihan hirveetä... Ei meinais oikein mitään jaksaa. Eilen neuvolassa otettiin hemppa, joka oli ihan ok. Jotenka ei tähän väsymykseen muu kuin lepo auta. Harmi vaan ettei siihen oo oikein aikaa...

Mulla oli ensin viikon ummetusta ja nyt kohta kaks viikkoa on tuntunu siltä et kun yhsestä päästä laittaa jotain sisään ni jo tulee toisesta ulos. :D
 
Mulla oireet ovat alkaneet vasta pari kolme päivää sitten. Kova väsymys, päänsärky, rintoja aristaa aavistuksen verran. Lisäksi valkovuoto on lisääntynyt paljon. Väsymys on ihan älyttömän kovaa
 
Väsymystä täälläkin! Nyt ois omien laskujen mukaan menossa rv 5+4. Nyt muutaman päivän ajan ollut toi väsymys kovempaa, töissä ei meinaa pysyä hereillä ja kotona on pakko ottaa torkut ja sekin vaan saa olon sekaisemmaksi. Lisäksi tänään oli oikeastaan ekaa kertaa aamulla/aamupäivällä pahoinvoiva olo :S Töissä pariin kertaan joutu vessaan juoksemaan mutta ulos asti ei mitään tullu, onneks! Pientä ruokahaluttomuutta ollu kyl mutta ei näin pahaa oloa. Nyt 3 vapaapäivää joten saa levätä. Viikkoja vasta näin vähän joten viel on piiiitkät viikot ees jos tää väsähdys jatkuu tällasena!
 
Takaisin
Top