Mulla oli siirtoviikolla kohdussa painetta, mikä on nyt lähtenyt. Luulen, että mä oon tottunut tähän tunteeseen nyt niin en enää huomaa sitä

Sit kans Terolut aiheutti mulla sellaista painontunnetta kohtuun ja sellaista kovaa tunnetta, mutta viikko sitten lopetin terolutin ja sellainen kova tunne hävisi. Sitten se vaihtui siihen, et viikon ajan ollut repäisy kipuja ja oikeaan munatorveen (paikallistan sen siihen) sattuu välillä kun esim yskäisee.
Lämmöt ovat pysyneet 37,2 °C jo pidemmän aikaa ja raskausflunssa alkoi jo siirtoviikolla. Ensin nenän lievällä nenän tukkoisuudella ja nyt tuntuu, että koko nenä on välillä tukossa, niin että pitää ihan niistää. Siirtoviikolla yhtenä aamuna kävi pieni pahoinvointi, ihan pikkuhetken siis vain, eikä oo pahoinvointia kuulunut mikä huolestuttaa, yleensä alkaa viikolla 6 tai 5/7. Tietysti tässä on vielä aikaa, että viikko 6 pyörähtää käyntiin (ensi ke) mutta silti huolestuttaa, koska viime raskaudessa mulla ei ollut pahoinvointia ja raskaustesti näytti plussaa ja hcg arvo yli 20 000 ja ultrassa paljastui, että alkiot eivät olleet kehittyneet ja jouduin tyhjennykseen.
Toki jano on ja nälkäkin hieman enemmän, huomaa kuinka keltarauhashormoni kuivattaa ja saa aikaan ummetusta. Ootteko muuten varautuneet ummetukseen etukäteen mitenkään?
Mulla on visiblin -rouhetta ja laxoberonia, jota oon jo nyt joutunut käyttämään kerran. Viimeksi ummetus alkoi kans kp 28-30 aikoihin. Sit yritän käydä kävelyillä ja juoda vettä tarpeeksi.