Raskausoireet, mitä teillä?

Lasketaanko oireeksi vaavin liikkeiden tuntuminen? [:D] Eilen muljahteli niin tuttuun tyyliin ettei epäilystäkään kuka se vatsassani tanssi ripaskaa.
 
Oih, mäkin odotan jo innolla milloin alkaa liikkeet tuntumaan! Kuvittelen jo välillä jotain tuntevanikin, kun oikein keskityn "kuulostelemaan" mutta sitten mietin että eikai nyt vielä, kuvittelen vain.. [:D]

Mulla hävisi onneksi huonovointisuus (ainakin toistaiseksi) ja nyt ei meinaa koko ajan taas muistaa olevansa raskaana. Paitsi että äitiyshousut jouduin jo hommaamaan kun normifarkut alkoi olla turhan piukat vyötäröltä. Nyt on hyvä, on kuin olisi jotkut kotihousut kokoajan jalassa, siis tuntumansa puolesta - onneksi näyttävät ihan "oikeilta" housuilta joilla kehtaa käydä töissä. [:D] Aika ihania noi äitiysvaatteet ovat, ei tartte käyttää (sitten isommankaan mahan kanssa) sellaisia.. telttoja, ellei halua, vaan on kaikkia kivoja vaihtoehtoja.

Niin, ja mulle on kanssa tullut sellaista pientä kipuilua alavatsalle taas, oletan että johtuu siitä, kun kohtu siellä kasvaa ja paikat muokkautuu tai jotain. [:)]
 
Heips,
täällä samoja oireita rv 14+5, ihme itkuherkkyys tullu..(raivoherkkyydestä puhumattakaan :) 
Töissäki ensin raivostuin työkavereille, kun oli laitettu rankka päivä heti loman jälkee ja auto hajos..ja sit rupesin vollottaa kovaa äänee.. ei ollu enää varaa selittää et oon vaa lihonu :)
Ja muutenki.. ei auta välillä ku viedä esikoispoika hoitoo niin johan kyynelhanat aukee.
Alamahakipuja ja turvotusta, huimausta ja vessajuoksua, närästystä ja mielialan vaihteluita. Kaikkea löytyy emoticon
 
Nyt 16+3 ja pahoinvointi palannut ja oksu lentänyt...jee jee! Nivuskivut pitkillä kävelylenkeillä tuskaiset (jo nyt) ja viikosta 10 lähtien oikean lonkan kipeytyminen aika-ajoin. Selällään jos makaa niin ylös ei tahdo päästä.emoticon
 
Kysytäänpä myös täällä:
Itsellä tuli tänään täyteen 16+0 viikkoa. Onko muilla ollut näillä viikoilla alavatsassa jomotusta? Mulla on tänään töissä (istumatyö) tuntunut vähän vihlontaa ja painetta, jomottaa. Kävelin äsken ympäriinsä ja se hieman helpotti, mutta ei tässä oikein voi käveleskellä jatkuvasti kun hommat pitäisi tietokoneella hoitaa pöydän ääressä. Vaikka olen kyllä saanut rauhoiteltua itseäni, että jos joku olisi vialla niin kyllä se enemmän tuntuisi ja olisi muitakin merkkejä, ja että varmasti kohdun kasvaminen aiheuttaa joitain tuntemuksia. Niinhän?

Täällä muina jatkuvina oireina edelleen pitkät päänsäryt ja suuri väsymys. Myös tunteet heilahtelee aika paljon äärilaidasta toiseen, mikä ei ole helppoa itselle saati sitten miehelle joka usein turhaan joutuu myrskyjen kohteeksi, huoh... Kaipa se tästä tasaantuu?
 
Hei Äni!

Mulla on kans mahassa ollut vihlontaa ja painetta, yks yö heräsin ku mahaa särki. Vähän säikähdin että mitähän nyt, mutta se meni onneksi ohi kun kävi vessassa. Mulla on nyt vasta alkanut tää vessassa ravaaminen, mulla on ollut taaksepäin kallistunut kohtu ja se on nyt kääntynyt.
 
Mulla alko kans viime viikolla (nyt 17.vko) vatsan vihlonta ja paineentunne. Uskoisin, ett se on ihan normaalia.

Lisäks mulla vihlasee ilkeesti alavatsasta, jos liikahdan nopeasti tai yritän vaikka venytellä.

Mä en oo enää varsinaisesti väsynyt, mutta saamaton kylläkin. En tosin tiiä, onko se varsinaisesti raskausoire, vai oonko muuten vaan laiska :D Mitään en kuitenkaan saa aikaseks! Oon ollu tän viikon lomalla ja kovasti suunnittelin, että alkaisin raivaamaan vauvan huonetta (nyk. romuhuone) valmiiksi. Mut ei. Kirja ja sohva houkuttaa liikaa :))

Jonkinlaisia mielialanvaihteluita on myös havaittavissa. Meillä on miehen kanssa todella hyvä ja luottavainen suhde ja mies on vauvakuumeillut jopa pidempään kun minä. Nyt huomaan kuitenkin kyseleväni välillä mieheltä, että onhan tämä nyt varmasti sitä mitä hän haluaa ja että onhan hän onnellinen.. HUOH! Järjellä siis tiedän, että mieheni on onnensa kukkuloilla eikä millään malttaisi odottaa kesään. Jotenkin tuo mieli vaan tekee tepposensa. Ärsyttävää!
 
Kiitos Päivi28 ja Bamboo! Helpottavaa kuulla että ei ole yksin ja oirekin taitaa vain kuulua "taudin" kuvaan. :)
Mulle on tuttuja myös noi kovat/kipakat vihlaisut, jo parin viikon ajan on tuntuneet aina yksiessä ja aivastellessa. Alkuun vähemmän mutta erityisesti nyt joulun aikana ja jälkeen kivuliaammin. Mieskin kerran säikähti kun aivastelin ja vaikeroin. Rauhoittelin, että ei mitään kummempaa, vihloo vaan. Ja onneksi nuo on aina nopeita vihlaisuja.
 
Äni: ne vihlasut ovat liitoskipuja, ihan normaaleja varsinkin näillä viikoilla kun sikiö kasvaa nopeasti :) mulla on ollut jopa harjoitussupistuksiakin eli menee koko maha ihan kovaksi ja pinkeäksi :)
 
Mulla on taas flunssa ja ottaa niin per.... kipeetä yskiminen, aivastaminen ja niistäminen!:(
Mulla on myös ollu jo harjoitussupistuksia, välillä tuntuu et alamaha on ihan kivikova!
 
Ihan helve.... karsee olo taas! Milloin tämä pahoinvointi loppuu??? Oikein varattiin kaikkea mässyä uudeksi vuodeksi...plaah! No jääpä pojalle ja miehelle enempi emoticon

Viikkoja 18...jee jee.
 
Terve!

Täällä ollaan RV 18+4 ja samantyyppisiä oireita kuin muilla:

- vihlaisuja nivusissa / kohdun reunamilla
- painetta alavatsassa, viime päivinä varsinkin
- sängystä noustessa / asentoa muuttaessa saattaa erityisesti vihlaista
- pitkien kävelylenkkien loppupuolella alaselkä väsyy ja alkaa särkeä (pitää pyöristää selkää taipumalla eteenpäin)
- oikean pakaran yläosassa välillä sellainen pystysuuntainen vihlaisu, joita on ollut jo parin kuukauden ajan - luin jostain, että sekin on normaalia - hassua vaan, kun tulee sellaiseen "täsmäkohtaan" yhtäkkiä nopeasti ohimenevä vihlaisu

Rintojen arkuus hieman hellittänyt, mutta niiden koko kasvanut (riittäisi jo...). Painoa tullut n. 3 kg, ja pahoinvointia ei ole ollut viikkokausiin, joten olo muuten aika normaali. Mitä nyt pissalla saa juosta aivan tolkuttoman paljon (=yli 15-20 krt / vrk).

Näettekö muut vilkkaita unia? Itse näen koko ajan valtavasti unia ja sellaisia, missä tapahtuu koko ajan paljon.

Lisäksi olen nyt reilun viikon tuntenut pikkuisen liikkeitä, välillä tosi selviäkin ja miehenikin tunsi viime viikonloppuna (17+4) alavatsan päältä potkuja!
 
Onko teillä ollut erikoisempia oireita näin maaliskuun tienoilla?

Kävin lauantaina lääkärillä tarkistamassa, onko etureisien jomotus normaalia. Viikko sitten tiistaiyönä heräsin oikean jalan suonenvetoon, joka kesti lähes 2 vuorokautta. Sitten se vaihtui epämääräiseksi oikean etureiden paineeksi / jomotukseksi, joka levisi myös vasempaan reiteen.

Halusin varmuuden ja kävin Diacorissa lauantaina kuulemassa, että ihan normaalista oireesta on kyse. Kohtu / vatsa painaa verisuonia, eikä veri palaudu jaloista yhtä helposti ylös, mikä aiheuttaa tällaista jomotusta. Hoidoksi 2 x 15 min kävelylenkki päivittäin, magnesiumtabletteja, vettä, jalkojen ylhäällä pitoa sekä tyynyjä patjan alle yöksi, jotta jalat korkeammalla kuin normaalisti. Tänään ei ole enää ollut niin pahaa jomotusta eli jo muutaman päivän hoidolla tilanne on normalistoitumassa.

Ajattelin kuitenkin kertoa täällä palstalla, jos jollakulla teistä vastaavia oireita ja pohditte, onko normaalia.

Lisäksi kävelylenkeillä vatsa kiristyy heti alusta asti ihan kovaksi palloksi ja vauhdin tulee olla tosi hidas, tai tuntuu pahalta. Se niistä reippaista ja pitkistä kävelylenkeistä... Eilen olin miehen kanssa 50 min lenkillä ja olin kyllä tosi helpottunut kotiin päästessä, kun vatsaa särki ja se oli ihan pingottunut ja alaselkä kipeytyi myös. Vatsa pehmeni heti kotiin tultua ja paikallaan ollessa.

Tämmöistä tällä esikoista odottavalla - onneksi pystyn pitämään etäpäiviä aina, kun ei ole pakollisia tapaamisia töihin liittyen, eli olen ollut marraskuusta asti vähintään yhden päivän viikossa etätöissä kotona sohvalla läppäri sylissä.
 
Huh, heräsin viime yönä elämäni kovimpaan suonenvetoon - niitä on tullut viimeisen kuukauden ajoin silloin tällöin, mutta viime yönä tuli tosi kovana, kun unissani suoristin nopeasti jalkateräni. Nousin kivusta istumaan ja mieheni onneksi heräsi ja uskalsi ottaa jalkateräni käteen ja koukistaa sen "väkisin" - heti auttoi!

Olin unohtanut ottaa eilen aamulla ja illalla magnesium-tabletin, liekö se heti vaikuttanut asiaan. Toivottavasti ei tule toiste, oli meinaan hurjan tuntuinen suonenveto!
 
Äippäloman eka päivä takana! ja täytyy sanoa et alankin olla levon tarpeessa. Tuttuja ovat täällä myös öiset suonenvedot, voisin harkita itsekin sitä magnesiumia. Suurimpana vaivana täällä on vieläkin tuo nivualueen kipu eli häpyluuliitos on tosi kipeä, varsinkin jos liikkuu päivällä enemmän. Eli kaiken liikunnan harrastamisen saan näemmä unohtaa lapsen syntymään asti ja pysyttäytyä vaan arkiliikunnassa... neuvolan tätikin sanoi että turhaan ei kannata itseään kiusata ja kipua aiheuttaa.

Tällä viikolla on myös nilkat turvonneet megamittoihin...

 
Eilen (34. viikko) alkoi ensimmäistä kertaa ilmeisesti liitoskivut, ainakin uskon kipujen olevan niitä. Koko alavatsan alareunassa tuntui sellaista vihlovaa kipua, erityisesti noustessa tai asentoa vaihtaessa. Lisäksi kävellessä kipu tuntuu tosi selkeästi häpyluussa asti eli todella alhaalla.

Onko muilla vastaavaa selkeää vihlovaa kipua kohdun alareunassa / nivusissa / häpyluussa / synnytyselimissä asti? Se ei kestä minulla kauaa kerrallaan, mutta on kyllä aika epämiellyttävän tuntuista.
 
Kirjoittelinkin jo tuonne neuvola- ja ultrakuulumisiin närästyksestä ja kipeistä supistuksista, joita viime aikoina on ollut, mutta ehkä kaikkein kiusallisin vaiva on ollut peräpukamat. Tämä vaiettu vaivahan on tosi yleinen raskauden aikana, ja kuulemma synnytyksen jälkeen todella moni kohtaa viimeistään tämän ongelman. Kuten lääkäri totesi, joillekin tulee suonikohjuja ja joillekin peräpukamia, kysehän on samasta asiasta, mutta eri paikassa. ;)  Molemmat on onneksi hoidettavissa pois.



Kävin tänään yksityisellä lääkäriasemalla poistattamassa ne, sillä ne saattaisivat vaikuttaa epämiellyttävällä tavalla synnytykseen ja kyllä kannatti rohkaistua ja hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä. Kaverini suosituksesta valitsin tietyn lääkärin ja koko homma kustansi 149 euroa ja saan jo istua, syödä ja käydä vessassa normaalisti. Luultavasti joudun kuitenkin uuteen käsittelyyn synnytyksen jälkeen, mutta se on sen ajan murhe.



Suosittelen teitä muitakin kääntymään asiantuntevan lääkärin puoleen, sillä ainakaan minun neuvolalääkäri ei tehnyt asian eteen mitään, suositteli  vain itsehoitotuotteita ja julkisella puolella ei ole kuulemma tapana operoida raskaana olevia tämän vaivan vuoksi.



Tsemppiä kaikille samoista vaivoista kärsiville!

 
Affinia: Tutulta kuulostaa ja liitoskivuiksi epäilisin! :)

Mansikkaisen jälkeen tahtoisin nostaa esille toisen vähän aremman aiheen: virtsankarkailu. Onko teillä muilla ollut tätä vaivaa? Enkä nyt tarkoita sellaista karkailua, joka johtuu ponnistelusta (esim. aivastaessa, hyppiessä, tms.) vaan sellaisesta huomaamattomasta. Mulla on siis muutaman viikon ajan ollut tätä (tosin tunnustin tämän edes itselleni vasta pari päivää sitten). Ikinä en tunne enkä muutenkaan huomaa kun lirahtaa, vaan vasta seuraavalla vessareissulla huomaan alushousuista, että jahas... Todella ärsyttävää! Lantionpohjanlihaksien pitäisi olla suht kunnossa, olen niitä jumppaillut jo ennen raskauttakin satunnaisesti ja toimivan miehenkin mielestä mainiosti. ;) Joten johtuisiko tämä sitten vauvan painamisesta virtsarakkoon? Tosin terkkarin mukaan vauva on vielä melko ylhäällä (joskin raivotarjonnassa) eikä vielä laskeutunut syvälle lantioon saati kiinnittynyt. Onko teillä muilla tällaista ja mikäköhän tuohon auttaisi? Vai vasta synnytys??
 
emoticon
Mää jouduin lopettaan sukkien käytön. En vaan taivu enää laittaan niitä jalkaan! Melkonen Muumi-olo.

Mulla on myös alkanut öisin vihlomaan mahaa (ja selkää), jos käännyn oikealle kyljelle. Samoin vatsan oikeaa laitaa vihloo todella paljon, jos yrittää kävellä yhtään reippaammin.
 
Seuraa ehkä herkimmille liian tarkkoja yksityiskohtia, mutta ei ole pakko lukea :D. Varoitettu on.

Peräpukamista nyt ainakin aluksi kysyisin.. Tänään otin ja päätin että koitan ajella tuon alapään samalla kun ajoin sääret. Ei ole oikein taipunut sinne pitkään aikaan ja vielä vähemmänhän tuonne näkee, niin on ollut ihan sellaisenaan kuten varmaan monella muullakin. En lääkäreitä tai kätilöitä varten tätä tehnyt, vaan minulla sattuu olemaan aika herkkä iho (kelläpä ei olisi?) häpyhuulissa ja jos antaa karvojen rehottaa niin ajan myötä alkaa sattua. Heti kun ajelee niin helpottaa. Saunan lauteilla peilin avulla sitten operoin. :) Samalla huomasin sitten että ilmeisesti minulla on peräpukama??! Tai sellainen pikkusormenpään kokoinen pampula tuolla..ei ole mitenkään erityisen kipeä, hieman tuntuu jotain kuitenkin. Mietin vain kun kuka tuolla edellä sanoikaan, että niistä voi olla synnytyksessä haittaa? Millä tavalla? Tosin synnytys alkaa olemaan (toivottavasti!!) niin lähellä, että en yhden takia kyllä taida asialle mitään tehdä..ellei jotain helppoa itsehoitoa ole??

Vauva taitaa tehdä tietä koko ajan alemmaksi, kun parina iltana ja tällä hetkelläkin liikkuu aika voimakkaasti ja alapäässä vihloo välillä kovastikin. Nyt on pari tuntia jo vihlonut aika paljon. Jännä kuitenkin, että vaikka sattuu niin se ei haittaa ja ns. "nautin" kivusta, koska se tietää sitä että kohta tästä lämpöpatterista pääsee eroon ja saa vauvan kainaloon! Osaako joku kertoa, jolla on ollut samanlaista vihlontaa ja vauva jo syntynyt, niin onko nuo vihlonnat olleet ennakoimassa synnytystä, vai onko tällä mitään tekemistä sen kanssa... ? (5 päivää laskettuun, eli alkaa jo pikkuhiljaa olemaan kiinnostusta lähteä synnärille...)

Sitten vielä tuosta Tens-laitteesta. Onko joku käyttänyt sitä synnytyksessä? Miten kovalla olette käyttäneet? Laitteesta mikä mulla on niin ainakin saa ihan hullut tehot irti, ja tuntuu että ei täysillä voisi kuvitellakaan käyttävänsä, mutta tosipaikan tullen sitten? Onko ne joilla mahdollisesti on kokemusta, niin mihin asti synnytystä se on auttanut ja mitä muuta kivunlievitystä olette käyttäneet?

Näin, että vähän sekalaista asiaa tähän väliin siis.. :)
 
Takaisin
Top