Raskausdiabetes

Meillä leikkausajankohta rv.38+6, miettivät kuumeisesti olisiko silloin vai jo rv.38+2 jolloin olisi lapsi syntynyt jo tämän kuun lopussa kun epäröivät sitä kestääkö raskaus elokuun puolelle saakka vauvan pään ollessa todella alhaalla ja kanavaa 2cm jäljellä. Radi ei ollut vaikuttanut vauvan kokoon joka oli keskikäyrällä :)
Täällä on neiti perätilassa. Kohdunsuuta ei oo kertaakaan edes katsottu ku ei mulla oo mitään kummempaa supistelua ollu.
 
Mä olin myös kokoarviossa, painoa en tosin muista eikä sitä näköjään lue omakannassakaan :sad001 Mutta pää ja kroppa kuitenkin suhteessa toisiinsa hyvät ja kokoarvioksi povattiin samaa kuin mun nuoremmalla lapsella joka oli syntyessään 4435g. Lääkäri konsultoi vanhempaa kollegaa, ja mulle aloitettiin metforem. Kätilö pisti asiassa hanttiin, koska epäili, ettei metformiinista saada näillä raskausviikoilla enää vastaavaa hyötyä, mutta lääkäri piti pintansa. Eivät kuulemma aio kauaa seurata metformiinia, vaan jollei aamupaastoihin ala vaikuttaa niin sit tulee insuliini. Seuraava seuranta mulla on kolmen viikon päästä, sitä ennen pitää lähettää viikottain spostilla aamupaastoarvot ja ottaa kahdesti vuorokausiseuranta.

Terkkari veikkasi maanantaina et sikiö ois perätilassa viistossa, mutta nyt tänään ultrassa selvisi, että raivotarjonnassa ollaan. Itse epäilen, että hän muutti tässä yksi yö pää alaspäin, meinaan niin levotonta oli meno ja kova myllerrys menossa.
 
Täällä on neiti perätilassa. Kohdunsuuta ei oo kertaakaan edes katsottu ku ei mulla oo mitään kummempaa supistelua ollu.
Itselläni sektio nyt siksi ettei kahden sektion jälkeen saa yrittää luonnollista synnytystä kohdunrepeämisriskin takia. Ensimmäinen sektio oli kiireellinen nukutussektio ja toinen suunniteltu sektio kun vauva oli poikkitilassa eikä saatu käännettyä käännösyrityksestä huolimatta. Mutta pääasia että vauvat kunnossa oli syntymätapa kumpi tahansa. Aiemmissa odotuksissa kohdunsuun tilanne katsottiin rv.36 hujakoilla ja nyt synnytystapa-arviossa, uskoisin että katsovat sinulta myös vielä ennen h-hetkeä :)
 
Minä olin äippäpolilla ultrassa viimeks rv 28 ja koska kasvaa keskikäyrän ja yläkäyrän välissä niin meen ens viikolla uudelleen kun on 34+2, vähän jännittää että mullakin on tuo käynnistys vielä edessä jos ei luonnollisesti synny ajoissa.
 
Itse tulin juuri äitiyspoliklinikalta, jossa olen rampannut koko arvioissa useamman kerran. Vauva oli arviolta tänään 3.1 kg ja rv 33+4 menossa. Lääkärin mukaan vastaa n. 4 viikkoa isompaa ja kasvuvauhti on puolisen kiloa kolmeen viikkoon. Osittain kasvu vauhti johtuu radista, mutta vauva on sopusuhtainen ja myös geneettisesti iso. Vauva voi hyvin, minä en niinkään, mutta lääkäri totesi, että pitkään ei tarvitse enää sinnitellä. Synnytystapa arvio oli jo valmiiksi varattu 23.7. Tämä päivä näillä näkyminen tulee olemaan myös se päivä, jolloin synnytys käynnistetään. Aikamoinen yllätys oli tämä uutinen.

Meillä kanssa toissapäivänä kokoarviossa 34+5 vauvan koko 3.1 eli reilusti +2,5 käyrillä mennään. Kasvu oli onneksi hieman rauhoittunut parissa viikossa, mutta silti tooosi iso tyttö tulossa. Meillä myös ei pelkkä vatsanympärys iso, vaan myös pää ja reisiluu isoja eli sopusuhtainen. Yritin jo, että voisin tulla parin viikon päästä käynnistykseen, mutta ei kuulema vielä silloin käynnistellä, vaan yritetään sinne 38+ viikolle. Seuraava kontrolli 36+5 vajaan parin viikon päästä, toivottavasti uusi insuliinihoito hidastaisi kasvua entisestään.
 
Mä sain käynnistysajan 2 viikon päähän 38+1. Nyt siis 36+1 ja painoarvio 3250 g. Mahdollisuus myös et tulee itsestään sitä ennen kun nyt jo väljästi kahdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä 1,5 cm.
 
Mulla on ens viikolla seuraava kokoarvio. Huomenna käyn neuvolalääkärillä, joka tekee synnytystapa-arvion. Mulla aloitettiin kaksi viikkoa sitten metformin, ja aamupaastot on joinakin aamuina olleet alle sallitun, mutta edelleen useina aamuina yli. Muut paastot ym. pysyy kurissa, kunhan pidän kiinni ruoka-ajoista ja ruokailuvälit sekä syön kotiruokaa. Nyt seuranta on, että lähetän polille s-postilla kuvan omaseurantavihkosta ja diabeteskätilö kommentoi tuloksia.
 
Kiva kuulla, että taipuivat käynnistämään, kun on hyvät syyt. Joskus näissä jutuissa saa tapella puolestaan eikä silti tule kuulluksi. :/
 
Kyllä mullekin tyksissä suoraan sanottiin, että viimeistään rv 38 käynnistetään. Jos ovat vähän muuttaneet käytäntöjä, parempi näin kaikkien kannalta ettei tosiaan ainakaan liian suureksi anneta kasvaa kun se on sitten riski kaikille.
 
Mä taas oon ikionnellinen kun nimenomaan Tyksissä ei painosteta käynnistykseen kun en sitä itse halua, annetaan mennä laskettuun aikaan ainakin. Sain itelleni sopivan lääkärin :)
 
Mulla muutenkin jo aika kypsä tilanne niin ei se käynnistys oo mulle mikään kauhistus ja en todellakaan halua et vauva kasvaa 5 kiloiseksi.
Mut kaipa ne tilanteet arvioi tapauskohtaisesti.
 
Mä toivon myös käynnistystä, mut saa nähdä, mitä päätetään. Oon synnyttänyt kaksi yli 4kg vauvaa enkä nyt enää toivo samaa. Ensimmäinen mulla on käynnistetty pitkän kaavan mukaan, hän oli "ihan oikea yliaikainen" ja syntyi rv 42+2 ja nuoremmasta supistukset käynnistyi yliaikakontrollin jälkeen rv 41+4 ja hän syntyi 41+6. Omalla tavallaan kumpikin ollut rankka synnytys, joten toivoisin nyt todellakin vähän helpompaa.

Nyt oon muuten saanu viimein aamupaastoarvot kuriin, mut saa nähdä jäänkö metforminille vai laitetaanko kuitenkin inska. Kokoarviota aikaistettiin päivällä, koska tarjottu peruutusaika sopi mulle. Päästään perheen kans Flamingoon uiskentelemaan sinä päivänä, kun sen piti alunperin olla :)
 
Takaisin
Top