Raskausajan oireet, vaivat ja tunteet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Pihla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla ne ei ekassa raskaudessa tuntunu miltään maha vaan muuttu kovaksi ja hetken päästä oli taas ihan normaali, jossain vaiheessa kun maha oli isompi ne tuntu ehkä vähän semmoselta paineen tyyppiseltä tai siltä et jännitti lihaksia mut ne ei rentoutunutkaan tahdosta. Aika tunnottomia ne on :) Itellä ei vielä ole ollut.
 
Osaakohan kukaan selittää että mistä vois johtua sellanen paineen tunne, ihan kuin olisi rakko ihan täys vaikka ois just käynyt vessassa :o Kärsin siitä ajoittain, ehkä kerran tai harvemmin päivässä ja se kestää vaa jonkun aikaa, joku puolisen tuntia?

Olen saanut "ihanan" vaivan, närästyksen. Eikä se lopu sitten millään. :/
 
Ah, närästys! iski täälläkin joulupäivän mässäilyn seurauksena siinä kahden aikaan yöllä - ei auttanut renniet, vaan heitti sitten kunnon yrjöksi, ihan pohjiaan myöten..- loppui iltamässäily siihenkertaan! kyllä yöunet on niin arvokkaat, ettei mitkään herkut mene ohi:sleep002
 
Mä en ole koskaan edes kokeillut mitään närästyslääkkeitä, aina ennen on kestänyt ehkä korkeintaan puoli tuntia kerrallaan. Nyt olen maitoa juonut jo varmaan 1,5litraa eikä helpota ollenkaan. Toivotaan ettei kauaa kestä :D
 
juu ne kuuluu asiaan :) ja jos supistukset muuttuu kipeiksi niin huomaat kyllä, se on ihan omanlaistaan kipua.
 
Kyllä se aikalailla niin menee, että supistuksia saattaa olla paljonkin(?), mutta jos niihin ei liity kipua ei hätää pitäis olla.. tiettyä epämukavuutta saattaa toki tuntua.
Mutta hirveät säännölliset supistukset kannattaa varmaankin ottaa tosissaan ja mainita es neuvolassa? sairaslepo varmasti niidenkin hoidossa joskus tarpeen. Mutta lienee enemmän kuitenkin tulevien kuukausien "ongelma" kun kohtu saa lisää kokoa. Tässäkin kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin!
 
Ja toinen maailman inhottavin vaiva on ilmavaivat, joita ennen on järkyttävä kipu jossaki puolella mahaa.. Kiva sitteku tietää millä se mahakipu lähtee muttaku eipä se ilma sieltä aina just sillon halua tulla :/ Ehkä tässä kolmen tunnin? Vai sitteki kahen? Jälkee vois kohta nukahtaa. Ehkä mä saan huomenna nukuttuu päikkärit.

Ootko kokeillu oisko Cuplatonista apua, sitä on "aikuisille" oma versio semmosia hmm helmiä tai palleroita.
 
Enpä oo hoksannu kokeilla. Pitääpä ku poikkeaa apteekkiin nii ostaa kokeeksi, jossei ne sitte oo jotaki nielastavia pillereitä, sillon on turha ostaa ko ne ei mee alas.
 
ne on aika pieniä ja voithan sä ottaaa sitä nestemäistäkin mitä on vauvoille :)
 
Onko paljo isompia ku d-vitamiini-pillerit. Mää oon ihan toivoton sihtikurkku noiden pillereiden kans.
Liitoskivut on onneks jättäny (ainaki toistaiseksi) rauhaan. Kiva ku pystyy käveleen yli kilsan matkan ilman kärsimyksiä. :)
 
tiiätkö minkä kokosia laxoperon kuulat on semmosia ihan pieniä cuplatonit on aika samanmoisia, oisko halkasija joku 4 tai 5mm ja on vähän soikee mut kuitenkin pallo ja rakenne on ihan pehmonen, ne on tosi pikkusia esim jos vertaa vaikka puolikkaaseen panadoliin ni ne cuplaton pallerot on pienempiä kuin se puolikas :)
 
juu ne kuuluu asiaan :) ja jos supistukset muuttuu kipeiksi niin huomaat kyllä, se on ihan omanlaistaan kipua.


Mulla on tullut ihan kipujen kans, ei järkky kovina mut epämiellyttävinä... Pitäiskö täs ruveta ottaa rauhallisemmin? Onneks 3 pvä neuvola niin pääsee jutskaa näist :)
 
mulla muuttu esikoisen aikana siinä jossain 26-28 viikkojen nurkilla kipeeks ja se oli ihan kauheeta kun sai pelätä koko ajan et syntyy liian aikasin ja ylös sai nousta vessaan. Suosittelen lepoa, niiden ei tosiaan kuulu sattua vielä kuukausiin.
 
Kuulostaa riittävän pieniltä mun kurkulle :) Mä en vaa tajua miksei noi pillerit mee alas, oon koittanu miljoona kertaa ja synnärilläki pyysin pamol f tai ennen synnytystä toivat murskatun pillerin jotai panacodia tms. Ja rautalääkettäki oli onneks nestemäisenä eikä edes älyttömän pahaa kun hb laski alle 80 jostain syystä synnytyksen jälkee.
 
Mun siskolla on sama vika, se ei myöskään saa nieltyä mitään tyylii e-pilleri jää kurkkuun kiinni :) onpa tyhmää et ovat murskanneet lääkkeen ku sekä panadolia että panacodia löytyy veteensekotettavana versiona, mulla tekee pahaa jos ehdin maistaa miltä lääke maistuu, sit se ei mee alas, niin mielummin nielen vaikka mitä hevospillereitä kun otan nestemäisenä tahi murskattuna.
 
Osaakohan kukaan selittää että mistä vois johtua sellanen paineen tunne, ihan kuin olisi rakko ihan täys vaikka ois just käynyt vessassa :eek: Kärsin siitä ajoittain, ehkä kerran tai harvemmin päivässä ja se kestää vaa jonkun aikaa, joku puolisen tuntia?

Olen saanut "ihanan" vaivan, närästyksen. Eikä se lopu sitten millään. :/

Täällä esiintyy kans tuota samaa paineen tunnetta, ei mitään tietoa mistä voisi johtua. :o Saattaa tosiaan heti wc-käynnin jälkeen tulla tunne että rakko on täysi, vaikka ei varmasti olekaan... Sitten kun asettuu aloilleen niin menee hetki ennen kuin tunne katoaa.
 
Samaa on täälläkin ja mä oon aatellu et se on vaan noista kudoksista johtuvaa et kun on ollu rakko venyneenä ja painanu kohdun kanssa toisiaan ni menee hetki et tuntuu normaalilta, samanmoista oli meinaan esikoisenkin kanssa.
 
Täällä uusi käyttäjä ilmoittautuu :) Esikoista ootellaan viikoilla 17+5 ja LA olis 3.6. Löytyyköhän täältä päänsärkyisiä kohtalotovereita? Mulla on koko ikäni ollut riesana aurallinen migreeni ja nyt raskausaikana päänsäryt on paikon melkoisia ja tuntuu inhalta napsia paracetamolia lähes joka toinen päivä etenkin kun sen tuoma apu migreenisäryissä on aika vähäinen. Miten muut ootte pärjäilleet mahdollisten päänsärkyjen kanssa?
 
Takaisin
Top