Raskausajan oireet, vaivat ja tunteet
- Ketjun aloittaja Pihla
- Aloituspäivämäärä
Mulla on semmoinen osittain pullahtanut napa. Ei se ulos vielä törrötä, mutta ei se enää montullakaan ole. Aiemmin oli pieni syvä kuoppa, jonka pohjaa ei näkynyt, ja nyt sitten varmaan neljä kertaa alkuperäisen kokoinen ja ihan sileä.
Täälläkin on ollut vähän alakuloa. Varmaan liittyen vanhasta elämäntavasta (opiskelu ja opiskelukaverit jne) luopumiseen ja jonkin verran parisuhdekin ollut tylsemmässä vaiheessa viime aikoina. Elämä vaan tuntuu nyt vähän tyhjältä. Toivon mukaan helpottaa, kun vauva saapuu, eikä päinvastoin. :)
Ja taas onnistun masistelemaan raskausarvistani. Tuntuu kyllä tosi pinnalliselta.
Ei kannata lukea tätä loppuosaa, jos ei kiinnosta pinnalliset ulinat turhasta. Niitä on siis nyt kaksi (vain!) aikas punaista, muuten olen toistaiseksi käytännössä selvinnyt ilman. Mutta nämä kaksi on tullut viikon-parin sisällä ja on kyllä aika komeita ja näkyviä, niin pelkään tietysti että lisää on luvassa. Ja lisäksi mun maha on muuttunut tosi karvaiseksi raskauden myötä, ja on vielä täynnä punaisia arpeutuvia kissanraapimisia ja kaiken kruunuksi mulle on tullut finni tai joku vastaava tulehtunut näppy navan yläpuolelle (miten ihmeessä sinne voi edes tulla finni, voiko olla tästä rasvaamisesta?). Ja vielä kaikki verisuonet näkyy läpi, niin musta mun maha on nyt vaan yksinkertaisesti ruma!! Siis todella, mun maha oli ennen niin paljon nätimpi, enkä nyt tarkoita raskausmahan muotoa vaan kaikkia näitä ihomuutoksia lähinnä. Ei huvittais näytellä sitä miehelle tai neuvolantädeille tai kellekään, ja pelottaa että se muuttuu vain pahemman näköiseksi sitten kun siellä ei ole vauvaakaan.
Mutta siis, toivon kyllä että tästä fiilikset helpottaa, varsinkin synnytyksen jälkeen kun näkee kuinka maha taas pienenee, punaisuus häviää arvista eikä enää tarvi pelätä uusia. Ja sitten on tietysti vauva konkreettisena palkintona tästä kaikesta.
Täälläkin on ollut vähän alakuloa. Varmaan liittyen vanhasta elämäntavasta (opiskelu ja opiskelukaverit jne) luopumiseen ja jonkin verran parisuhdekin ollut tylsemmässä vaiheessa viime aikoina. Elämä vaan tuntuu nyt vähän tyhjältä. Toivon mukaan helpottaa, kun vauva saapuu, eikä päinvastoin. :)
Ja taas onnistun masistelemaan raskausarvistani. Tuntuu kyllä tosi pinnalliselta.
Ei kannata lukea tätä loppuosaa, jos ei kiinnosta pinnalliset ulinat turhasta. Niitä on siis nyt kaksi (vain!) aikas punaista, muuten olen toistaiseksi käytännössä selvinnyt ilman. Mutta nämä kaksi on tullut viikon-parin sisällä ja on kyllä aika komeita ja näkyviä, niin pelkään tietysti että lisää on luvassa. Ja lisäksi mun maha on muuttunut tosi karvaiseksi raskauden myötä, ja on vielä täynnä punaisia arpeutuvia kissanraapimisia ja kaiken kruunuksi mulle on tullut finni tai joku vastaava tulehtunut näppy navan yläpuolelle (miten ihmeessä sinne voi edes tulla finni, voiko olla tästä rasvaamisesta?). Ja vielä kaikki verisuonet näkyy läpi, niin musta mun maha on nyt vaan yksinkertaisesti ruma!! Siis todella, mun maha oli ennen niin paljon nätimpi, enkä nyt tarkoita raskausmahan muotoa vaan kaikkia näitä ihomuutoksia lähinnä. Ei huvittais näytellä sitä miehelle tai neuvolantädeille tai kellekään, ja pelottaa että se muuttuu vain pahemman näköiseksi sitten kun siellä ei ole vauvaakaan.Mutta siis, toivon kyllä että tästä fiilikset helpottaa, varsinkin synnytyksen jälkeen kun näkee kuinka maha taas pienenee, punaisuus häviää arvista eikä enää tarvi pelätä uusia. Ja sitten on tietysti vauva konkreettisena palkintona tästä kaikesta.
Täällä napa on mennyt ihan sileeksi, hämmentävän näköinen :) En odota, että pullahtaa ulos, kun ei ole pullahtanut aiemmillakaan kerroilla..
Älä huoli annisla, vatsa palautuu kyllä ihmeen hyvin omaksi tasaväriseksi ja karvattomaksi itsekseen :) Oma maha on kans suorastaan karseen näkönen. Epämääräsen värinen, arpinen (onneksi ovat tuolla alapuolella, niin en niitä näe, kun jollain peilillä tiirailemalla) ja karvanen myös. Mut joka kerta kaikki noi on tasottunu pois. Synnytys tekee jo ihmeitä, kun pinkeys häviää. Kyllä se siitä!
Älä huoli annisla, vatsa palautuu kyllä ihmeen hyvin omaksi tasaväriseksi ja karvattomaksi itsekseen :) Oma maha on kans suorastaan karseen näkönen. Epämääräsen värinen, arpinen (onneksi ovat tuolla alapuolella, niin en niitä näe, kun jollain peilillä tiirailemalla) ja karvanen myös. Mut joka kerta kaikki noi on tasottunu pois. Synnytys tekee jo ihmeitä, kun pinkeys häviää. Kyllä se siitä!
Varmasti on totta tuo, tänään vaan jotenkin mahan katsominen suorastaan masentaa. Pitäis nyt vaan pitää paidan alla piilossa ja miettiä muita.
Menin miehelle jo avautumaan miten raskausarpeni masentaa, ja tiesin kyllä ettei sieltä yhtään heru ymmärrystä eikä herunutkaan. Tuo yleensä kiukkuuntuu jos joutuu kuuntelemaan mun huolenaiheita ulkonäöstä, vaikka silti aina kuitenkin kerron sille.
Nyt söin aika ison annoksen jäätelöä vielä lisää (ostettiin ekaa kertaa Ben&Jerry's New York Super Fudge Chunk -jädeä ja tää on kyllä mun uus lempparisuklaajäätelö, suosittelen!), ja kohta lähdetään lähirannalle vähäksi aikaa lukemaan ja katsomaan auringonlaskua, niin eiköhän helpota. :)
Menin miehelle jo avautumaan miten raskausarpeni masentaa, ja tiesin kyllä ettei sieltä yhtään heru ymmärrystä eikä herunutkaan. Tuo yleensä kiukkuuntuu jos joutuu kuuntelemaan mun huolenaiheita ulkonäöstä, vaikka silti aina kuitenkin kerron sille.
Nyt söin aika ison annoksen jäätelöä vielä lisää (ostettiin ekaa kertaa Ben&Jerry's New York Super Fudge Chunk -jädeä ja tää on kyllä mun uus lempparisuklaajäätelö, suosittelen!), ja kohta lähdetään lähirannalle vähäksi aikaa lukemaan ja katsomaan auringonlaskua, niin eiköhän helpota. :)
Noi ben & jerrys jädet on muuten aika paha mulle, tosi vaikea olla syömättä koko purkkia kerralla. Kaiken lisälsi mies aina mamoilee, eikä maistele kuin yhden lusikan ja kaikki loppu jää mulle! Pitääpä kokeilla tuotakin makua. Mä söin just carte dor rocky road jätskiä, ei ollut huono sekään. :P
Mulla kans napa silee, ihan vähän montulla. Raskausarpia on jenkkakahvoissa ja jokunen mahassa. Mua ei itseasiassa nuo suuresti häiritse, kun muistelen, että edellisetkin katos. :) Enemmän mua häiritsee mahan läpi törröttävä pieni kantapää, joka käy muuten sairaan kipeetä välillä! On kyllä ihan hassia, kun näkee mahan läpi miten toinen muljuaa. :)
Napa hitusen vielä montulla, ei siis ihan silee mutta melkein. Sit kun venyttelee / pullistelee, ja vauva on sopivasti niin miltei pullistuu. Ja pullistumista mä odotan kauhulla! Toivon ettei sitä tapahdu, napa on mulle aina ollu jotenki ällö aihe...
Ja todella toivon et tälläkin lapsella osataan nuora solmia siten että tulee monttunapa 
Ja todella toivon et tälläkin lapsella osataan nuora solmia siten että tulee monttunapa 
Miten solmiminen voi vaikuttaa navan muotoon? en oo koskaan ymmärtänyt?
meillä lapsilla ihan normi navat, eikä niihin kumempia solmimisia oo tehty- ihan se perus klipsi siihen normietäisyydelle masusta - ja koko tynkähän tippuu pois ja jättää jäljelle kuopan- tai sitten kaiketi "kärsän" jos genetiikka niin määrää
??
meillä lapsilla ihan normi navat, eikä niihin kumempia solmimisia oo tehty- ihan se perus klipsi siihen normietäisyydelle masusta - ja koko tynkähän tippuu pois ja jättää jäljelle kuopan- tai sitten kaiketi "kärsän" jos genetiikka niin määrää
??Geenit taitaa vaikuttaa aika vähän napaan :) Mulla on solmittu (siis nimenomaan solmittu, ei klipsattu) niin, että oli "twistattu" aika paljon, joten napa arpeutui ja umpeutui sitten sellaseks melko tasaseks. Tavallisempi lienee se kuoppamalli. Luulisi kyllä, että klipseistä tulisi enemmän toistensa kanssa samankaltaista jälkeä, ehkä :)
Mutta vaikuttaahan navan muodostumiseen tietty miten maha siinä ympärillä kasvaa, miten nahka kullakin venyy yms, että siinä mielessä toki geenienkin (ja elämän yleensä) piikkiin.
Mutta vaikuttaahan navan muodostumiseen tietty miten maha siinä ympärillä kasvaa, miten nahka kullakin venyy yms, että siinä mielessä toki geenienkin (ja elämän yleensä) piikkiin.
Tyypillisimmillään tulppaan ilmeisesti liittyy nuo kaikki kolme oiretta eli turvotus, kipu ja punotus. Mutta mulle lääkäri sanoi, että ei aina välttämättä ole kaikkia oireita. Olipa tympeää, ettei lääkäri viitsinyt katsoa sun jalkaa tarkemmin
Mutta mee tosiaan uudestaan näytille, jos oireet pahenee/lisääntyy. Toivotaan kuitenkin, että liittyy helteisiin nämä turvottelut!
Meijän esikoisella on kyllä vähän ulkoneva napa. Ei kyllä mun mielestä ällö, mun oma napa on kyllä nyt ällömpi. :P Mutta en kyllä tiiä miksi neitin napa jäi noin ulkonevaksi. Semmonen klipsi kai sillä oli. Toivottavasti ei tule sitä koskaan haittaamaan. :)
Tuli tuossa yöllä valvottua, joten oli aikaa tehdä vähän itsetutkiskelua..
Ensi viikolla olisi mun synttärit ja valmistujaiset. Viime vuonna oli suunnitteilla ystävien kanssa, että tehtäisiin jotain isoa etenkin mun valmistujaisten kunniaksi, kun mulla on ollut pitkä tie saavuttaa tämä piste, että sitä on pakko juhlia oikein kunnolla. Yksi ajatus oli lähteä ulkomaille rellestämään.. No, ei lähetä vähään aikaan mihinkään..
Ja nyt tulee taas yksi vuosi ikää lisää ja sekin jotenkin painaa mieltä, kun mun piti olla elämäni kunnossa ja osallistua muutamiin urheilutapahtumiin, mutta nyt en jaksa kävellä kuin kilometrin, jos sitäkään näillä keleillä.
Sitten huomasin myös, että mua painaa yksi toinenkin asia.
Vierestä saanut tässä seurata, kun oma mies ehtii treenailla säännöllisesti. Sitten kun hänellä vähän tuossa paino nousi, jotain turvotusta tuli, niin valitteli omaa vatsaansa, kun on mukamas löllö. Itse aloin miettimään omaa arpista vatsaani, joka oikeasti on löllö raskauden jälkeen eikä luultavasti palaudu koskaan sellaiseksi kuin haluaisin, kun ei se esikoisenkaan jälkeen palautunut.. Ja sitten on tätä selluliittia kerääntynyt reisiin ja peppuun..
Oon nyt huomannut synnytyksen lähestyessä kuinka paljon mies puhuu siitä kuinka mä alan sitten treenailemaan raskauden jälkeen ja kuinka mä alan käymään salilla ja ym.
Välillä vähän pelottaa, mitä synnytyksen jälkeen tapahtuu. Enimmäkseen siis mitä itselleni tapahtuu, että kuinka mä reagoin kaikkeen. Ja että kadotanko mä itseni taas niin kuin kävi esikoisen synnyttyä.
Tällaisia mietteitä täällä tänään..
Gemini, onko sulla ollut syömishäiriötä tai muuta "vääristynyttä kehonkuvaa"?
Itsellä oli teininä bulimia ja sen haavoja sai parannella kauan- vasta lähemmäs kolmekymppisenä koin löytäneeni tasapainon oman kehoni kanssa, siihen ast piti mm juosta hulluna heti synnytysten jälkeen ja raataa kehoa takaisin- mieskin vaikutti sitä jotenkin odottavan. Ei siis ollut niin, mutta luuli jotenkin kannustavansa mua omissa pyrkimyksissäni, vaikka itseasiassa aiheutti mulle vaan enemmän tuskaa kehosta.
mutta mm. asiasta miehenkanssa paljon puhumalla löytyi rauha siihenkin. ja sen myötä palautuminen raskauksista on tullut kuin itsestään- kun sen hyvänolon löytää sisältä, heijastuu se ulospäinkin (kuulostaa ehkä kornilta, mutta on siinä paljon perää).
Ollaan ikään kuin yhdessä iloittu aina niistä pienistäkin muutoksista joita raskaudenjälkeen alkaa tulla, ne pahimmat osat voi suosiolla jättää vähemmälle huomiolle
oon kieltänyt itseltäni kaikki dieetit ja vaatimukset liikuntasuoritusten suhteen, onnellinen arki mukavan tekemisen parissa on osoittautunut täälllä hyvin toimivaksi elämännuoraksi. Ylilyönnit suuntaan jos toiseen kallistaa aina laivaa vaarallisesti..
Itsellä oli teininä bulimia ja sen haavoja sai parannella kauan- vasta lähemmäs kolmekymppisenä koin löytäneeni tasapainon oman kehoni kanssa, siihen ast piti mm juosta hulluna heti synnytysten jälkeen ja raataa kehoa takaisin- mieskin vaikutti sitä jotenkin odottavan. Ei siis ollut niin, mutta luuli jotenkin kannustavansa mua omissa pyrkimyksissäni, vaikka itseasiassa aiheutti mulle vaan enemmän tuskaa kehosta.
mutta mm. asiasta miehenkanssa paljon puhumalla löytyi rauha siihenkin. ja sen myötä palautuminen raskauksista on tullut kuin itsestään- kun sen hyvänolon löytää sisältä, heijastuu se ulospäinkin (kuulostaa ehkä kornilta, mutta on siinä paljon perää).
Ollaan ikään kuin yhdessä iloittu aina niistä pienistäkin muutoksista joita raskaudenjälkeen alkaa tulla, ne pahimmat osat voi suosiolla jättää vähemmälle huomiolle
oon kieltänyt itseltäni kaikki dieetit ja vaatimukset liikuntasuoritusten suhteen, onnellinen arki mukavan tekemisen parissa on osoittautunut täälllä hyvin toimivaksi elämännuoraksi. Ylilyönnit suuntaan jos toiseen kallistaa aina laivaa vaarallisesti..
Koitan olla liikaa stressaamatta kehon palautumisesta, mutta helpommin sanottu kuin tehty: ensimmäinen tulossa ja aina tottunut aikasemmin olemaan kontrollissa kroppansa kanssa. En niinkään urheilemalla, mutta ihan luontaisesti vähän ruokavaliota säätelemällä; välillä tulee kilo sinne, toinen tänne, mutta jättämällä suklaat hetkeksi pois saa tilanteen nopeasti tasattua.
Ikää alkaa myös jo olla, mikä tarkoittaa muutenkin kroppasopeutumispakkoa. Sen asian kanssa on tässä muutama vuosi jo opeteltu elämään, mutta tää raskaus ei varsinaisesti auta asiaa. Enkä nyt leiki, ettei sillä olisi mitään vaikutusta, että mies on mua 10v nuorempi ja aktiivinen liikkuja... :)
Mies erehty muutaman kerran kommentoimaan jotain 'sitte pääset kunnolla liikkumaan, kun toi maha on pois' ja 'sitte treenataan yhessä' tyyppistä, mikä sai mut hetkeks mököttämään - koska mun korvaanhan se tietysti tarkoitti, että oon nyt ihan kaamea valas ja nää jäljet pitäis saada heti pyyhittyä pois, että kestäis vielä katella mua
En järjissäni usko, että asia on ollenkaan noin. Ennemmin koittaa tosiaan vaan tukea ja tsempata, koska on aika pitkään jo saanut katella mun vaatetuskastelua ja kuunnella napinaa painon noususta.
Ikää alkaa myös jo olla, mikä tarkoittaa muutenkin kroppasopeutumispakkoa. Sen asian kanssa on tässä muutama vuosi jo opeteltu elämään, mutta tää raskaus ei varsinaisesti auta asiaa. Enkä nyt leiki, ettei sillä olisi mitään vaikutusta, että mies on mua 10v nuorempi ja aktiivinen liikkuja... :)
Mies erehty muutaman kerran kommentoimaan jotain 'sitte pääset kunnolla liikkumaan, kun toi maha on pois' ja 'sitte treenataan yhessä' tyyppistä, mikä sai mut hetkeks mököttämään - koska mun korvaanhan se tietysti tarkoitti, että oon nyt ihan kaamea valas ja nää jäljet pitäis saada heti pyyhittyä pois, että kestäis vielä katella mua
En järjissäni usko, että asia on ollenkaan noin. Ennemmin koittaa tosiaan vaan tukea ja tsempata, koska on aika pitkään jo saanut katella mun vaatetuskastelua ja kuunnella napinaa painon noususta.
Lambi, oikeastaan on joo. Oon kait jossain täällä ohimennen maininnut, jos muistan oikein.
Menin jotenkin sekasin esikoisen jälkeen siinä mielessä, että aloin esimerkiksi harrastamaan paastoamista.
Pisin vesipaastoaika oli ("vain") 5 päivää, mutta sen jälkeen tein silloin tällöin 3 päivän paastoja.
No, monesti sitten paaston jälkeen tulikin sitten se vaihe, että söin kaikkea mitä vain käsiini sain, jonka jälkeen alkoikin sitten se syömättömyysvaihe. Välillä löysin jonkun kultaisen keskitien, kunnes sitten palasin tuohon kierteeseen.
Mitään ihmeellistä en huomannut omassa käytöksessäni.
Mietin monesti peiliin katsoessani, että miten voin näyttää edelleen samalta kuin heti synnytyksen jälkeen, mikä siis ei pitänyt paikkansa muuten kuin omassa päässäni.
Sitten kun pääsin opiskelemaan ja terveystarkastus tuli niin siellä jutellessani, terveydenhoitaja sitten vähän ohjasi kuuntelemaan, mitä oikein puhuin omasta ruokailustani ja muutenkin itsestäni.
Tuon 3 vuoden opiskelun aikana yritin kovasti taistella etten jätä syömättä ja sitten ala ahmimaan ja että lopetan vaa'alla hyppimisen.
En ole oikeastaan kenellekään pahemmin puhunut omista syömisongelmista tai kuinka näen itseni.
Eikä kukaan ole mitään ihmetellytkään, koska en ole antanut kenenkään nähdä mitään.
Ennen tätä raskautta näin itseni edelleen ylipainoisena, vaikka vaaka kertoikin ihan toista.
Ja olen mä tämän raskauden aikana joutunut ns. pakottaa itseäni syömään ettei se kierre tulisi taas, että päätyisin ahmimaan, jonka jälkeen tulee se tunne, etten voi syödä vähään aikaan yhtään mitään.
Koitan nyt tämän raskauden jälkeen päästä kiloista eroon terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla sekä koittaa olla käymättä vaa'alla pitkin päivää.
Välillä on kyllä pakko vai nauraa tälle omalle ajatusmaailmalleni, koska aina kun siitä puhuu ääneen niin se siinä ei vaan ole mitään järkeä :)
Menin jotenkin sekasin esikoisen jälkeen siinä mielessä, että aloin esimerkiksi harrastamaan paastoamista.
Pisin vesipaastoaika oli ("vain") 5 päivää, mutta sen jälkeen tein silloin tällöin 3 päivän paastoja.
No, monesti sitten paaston jälkeen tulikin sitten se vaihe, että söin kaikkea mitä vain käsiini sain, jonka jälkeen alkoikin sitten se syömättömyysvaihe. Välillä löysin jonkun kultaisen keskitien, kunnes sitten palasin tuohon kierteeseen.
Mitään ihmeellistä en huomannut omassa käytöksessäni.
Mietin monesti peiliin katsoessani, että miten voin näyttää edelleen samalta kuin heti synnytyksen jälkeen, mikä siis ei pitänyt paikkansa muuten kuin omassa päässäni.
Sitten kun pääsin opiskelemaan ja terveystarkastus tuli niin siellä jutellessani, terveydenhoitaja sitten vähän ohjasi kuuntelemaan, mitä oikein puhuin omasta ruokailustani ja muutenkin itsestäni.
Tuon 3 vuoden opiskelun aikana yritin kovasti taistella etten jätä syömättä ja sitten ala ahmimaan ja että lopetan vaa'alla hyppimisen.
En ole oikeastaan kenellekään pahemmin puhunut omista syömisongelmista tai kuinka näen itseni.
Eikä kukaan ole mitään ihmetellytkään, koska en ole antanut kenenkään nähdä mitään.
Ennen tätä raskautta näin itseni edelleen ylipainoisena, vaikka vaaka kertoikin ihan toista.
Ja olen mä tämän raskauden aikana joutunut ns. pakottaa itseäni syömään ettei se kierre tulisi taas, että päätyisin ahmimaan, jonka jälkeen tulee se tunne, etten voi syödä vähään aikaan yhtään mitään.
Koitan nyt tämän raskauden jälkeen päästä kiloista eroon terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla sekä koittaa olla käymättä vaa'alla pitkin päivää.
Välillä on kyllä pakko vai nauraa tälle omalle ajatusmaailmalleni, koska aina kun siitä puhuu ääneen niin se siinä ei vaan ole mitään järkeä :)
Ja mm. siksi siitä onkin niin hyvä puhua :) Vaikeneminen on kultaa, mutta kulta on kylmää (ja voi menettää helposti arvonsa, eikä oikeastaan edes ole moniin muihin metalleihin verrattuna juuri minkään näköistäkään :D )
Tsemppiä - meille kaikille!
Niin oot tainnut jossain kohtaa mainita, ja kyllä yksi häiriöinen aina toisen tunnistaa.
Mulla meni kans se sairain vaihe kenenkään huomaamatta, vuosia. itse siitä sai taistella itsensä ylös, mutta lopulliseen parantumiseen tarvittiin kyllä asian julkituominen ja siitä puhuminen-aivan erityisesti oman miehen kanssa se oli oleellista, että osasi käsitellä es juuri tuota "treenaamis-motivointi"-aihetta sopivalla tavalla. itseen kun ei mitkään "oot vähän lihonnut, lähtisitkö harrastamaan jotain"-jutut toimineet kuten itseensä
!
Vaakaa en itsekään käyttänyt kymmeneen vuoteen siinä parantumisvaiheessa, nyt on kyllä jo olemassa ja sitä voin käyttääkin ilman paineita.
Mutta kaikenlaiset ruokarajoitteet on kyllä hyvä pyrkiä saamaan romukoppaan - silloin voi löytää sen sisäisen oikeinsyöjän, joka tuo hyvän olo kaikkeen syömiseen liittyvään. Itse nautin nykyään hirmuisesti ruuanlaitosta ja leipomisesta - ja siitä syömisestä! enkä oo koskaan voinut fyysisesti tai henkisesti näin hyvin!
siinä on monta tekijää, ja vaikuttaa että säkin oot hyvin jo matkalla hyvinvointiin
! ota ihmeessä puheeksi miehen kanssa nuo tuntemukset.
.Mulla meni kans se sairain vaihe kenenkään huomaamatta, vuosia. itse siitä sai taistella itsensä ylös, mutta lopulliseen parantumiseen tarvittiin kyllä asian julkituominen ja siitä puhuminen-aivan erityisesti oman miehen kanssa se oli oleellista, että osasi käsitellä es juuri tuota "treenaamis-motivointi"-aihetta sopivalla tavalla. itseen kun ei mitkään "oot vähän lihonnut, lähtisitkö harrastamaan jotain"-jutut toimineet kuten itseensä
!Vaakaa en itsekään käyttänyt kymmeneen vuoteen siinä parantumisvaiheessa, nyt on kyllä jo olemassa ja sitä voin käyttääkin ilman paineita.
Mutta kaikenlaiset ruokarajoitteet on kyllä hyvä pyrkiä saamaan romukoppaan - silloin voi löytää sen sisäisen oikeinsyöjän, joka tuo hyvän olo kaikkeen syömiseen liittyvään. Itse nautin nykyään hirmuisesti ruuanlaitosta ja leipomisesta - ja siitä syömisestä! enkä oo koskaan voinut fyysisesti tai henkisesti näin hyvin!
siinä on monta tekijää, ja vaikuttaa että säkin oot hyvin jo matkalla hyvinvointiin
! ota ihmeessä puheeksi miehen kanssa nuo tuntemukset.