Raskaus ja pelot

Pelkäsin raskausaikana varmaan eniten sitä, jos lapsella onkin joku vaikea vamma. Keskenmenon pelkoa oli myös jonkin verran. Synnytystä en ole varsinaisesti pelännyt, mutta ajatusta sektiosta pelkäsin todella paljon. Onneksi siihen ei jouduttu.
 
Alkuraskaudesta ei voinut olla hieman pelkäämättä keskenmenoa. Sittemmin on tullut jonkinlainen varmuus, että kyllä me tämä lapsi saadaan. Varmasti se että ultrassa oli kaikki hyvin ja nyt liikkeiden tunteminen auttaa asiaa. Mutta hieman pelottaa synnytys. Tai ei oikeastaan synnytys vaan se, jos joudun taas sektioon. Esikoisen synnytys päätyi kesken ponnistusvaiheen kiireelliseen sektioon, joka oli monella tapaa ikävä kokemus.
 
Mä pelkään jatkuvasti keskenmenoa tai että niskapoimu ultrassa on jotain poikkeavaa.. Kai nää hormoonitkin saa pelkäämään ihan kaikkea!
 
Pelkäsin ensin keskenmenoa, sitten sitä jos vauva ei olekaan terve. Myöhemmin kohtukuolemaa ja synnytyksen käynnistymistä ennen sovittua sektiopäivää. Synnytyspelko on aina ollut myös todella paha.
 
Keskenmenon pelko on suuri. Yksi km takana, mutta pelkäsin samaa kyllä jo silloinkin. Yritän asennoitua niin että sen kanssa vain opittava elämään, todennäköisesti alkuraskauden jälkeen pelko/huoli keskenmenosta muuttaa muotoaan seuraavaan asiaan, ettei lapsella olekaan kaikki hyvin tms. Ja tietenkin pyrin olemaan realistinen että ne ovat vain omia pelkoja ja ko. asiat eivät oo omissa käsissä. Eipä se silti pelkojen todellisuutta vähennä.
 
Täälläkin tällä hetkellä isoimpana pelkona on keskenmeno. Vaikka koitan olla murehtimatta asiaa niin aina välillä se hiipii mieleen.
Ja sit tietysti se, että jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin.
Synnytystä en halua vielä edes ajatella.
 
Pelkäsin keskenmenoa, sillä kaksi edellistä oli mennyt kesken. Mulla oli koko raskauden ajan alavatsalla kipua melkein päivittäin, minkä vuoksi pelkäsin vauvan puolesta. Kivulle ei löydetty mitään syytä.
 
Mua pelottaa jatkuvasti keskenmenon riski. Ollaan letrojen avulla saatu raskaus alkuun ja nyt eilen ultrassa näytti 6+5, syke kuului ja kaikki oli kuin pitääkin. Silti pelko pe*seen alla koko ajan ja jännittää, kun pitää odottaa niin kauan seuraavaan ultraan.
 
Keskenmenoa en itse jotenkin osannut pelätä, koska silloin raskaus on niin alussa, niin tuntuu ettei menettäisi "niin paljoa" ja ei tarvisi olla niin kauaa raskaana. Itse pelkään kohtukuolemaa, koska edellinen lapsi kuoli ihan viime metreillä päivä lasketun ajan jälkeen, kun siinä vaiheessa jo kuvitteli, että kyllä meille nyt lapsi tulee. Ja muutamassa hetkessä 9kk hyvin sujunut odotus viedään pois :sorry::sorry:
 
Ekassa raskaudessa en pelännyt kauheammin mitään. Nyt tokassa pelkään jo valmiiksi synnytystä ekan huonosti menneen takia. Toki välillä pelännyt keskenmenoakin, mutta pääosin olen luottavaisin mielin, ja etenkin nyt kun eka ultra on jo takana ja kaikki oli hyvin.
 
Kyllähän ne pelot tahtoo tiukasti pysyä.. itse pelkäsin raskausaikana lähes jatkuvasti että jollain tavalla menetän lapsen. Hetkellisen helpotuksen toi ultrassa käynti yms, mutta pian pelot hiipi takaisin.. itselläni pelot johtuivat epäonnistuneista raskauksista, useista varhaisista keskenmenoista ja sitten yhdestä pidemmälle edenneestä Raskaudesta jossa lapsi 22+ kuoli kohtuun. Pelot ovat seuranneet myös lapsen syntymän jälkeen, pelko on muuttunut kätkytkuoleman pelkoon:sad001

kävin raskausaikana pelkopolilla juttelemassa peloistani, ja aina tarv. sydänäänet kuunteluttamassa tai jopa ultrassa, jos olin epävarma lapsen liikkeistä.. Lapsen syntymän jälkeen sain suuren avun ns. ”kätkytpatjasta”, sain paremmin nukuttua kun ”joku muukin Valvoi lapsen unta”.
 
Pelkään keskenmenoa, kuten niin moni muukin. Olen vielä aika alussa (10+5) ja vaikka varhaisultrassa kaikki oli hyvin, on tämä ihan kamalaa ajoittain. Etenkin kun nyt oireet alkavat helpottamaan, vaikka sekin on luonnollista ja myös helpottavaa.

Sain ivf-munasolujen keräyksessä erittäin harvinaisen sisäisen verenvuodon ja jouduin kiireiseen leikkaukseen. Sairaalaan lähdin onneksi ajoissa, mutta hoitoa odotin kauan. Pahinta oli se, kun en vielä tiennyt mikä mua vaivasi ja ns romahdin sairaalassa kun olin yksin-koronan takia mies ei saanut tulla mukaan. Kokemus kontrollin täydestä menettämisestä kehoonsa yksin ollessa oli valitettavasti aika traumaattinen. En myöskään toivo sektiohaavaa, joka on aika paljon isompi kuin nämä pari tähystysleikkausreikää (nämäkin oli kipeät!).

Kerron tätä siksi, koska pelkään paljon sitä, että synnytyksessä tapahtuu komplikaatio ja joudun olemaan taas koronan takia yksin. Alatiesynnytys sinänsä tuntuu hyvältä ja mukavalta, sitä en onneksi sentään pelkää.

Juu, taidan tarvita pelkopolia tms. kunhan raskaus tästä etenee turvallisemmille viikoille.
 
Pelkäsin ennen varhaisultraa keskenmenoa. Sen jälkeen luotin että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin
 
Täällä nyt vasta plussattu, viikkoja alle 4 siis, 3+5 tms.
Alavatsaa juilii menkkamaisesti, joten koko ajan on mielessä, ettei kaveri pysy mukana. Pelkoa vahvistaa esikoisen ajalta kaksi keskenmenoa, kolmannesta raskaudesta syntyi esikoinen. Nuoremman raskautta myös jännitin, muistelisin että olisi ollut jonkin verran samanlaisia tuntemuksia kuin nytkin. Tuntuu, että oireet huolestuttaa ja oireettomuus huolestuttaa eli miten päin vain niin huolestuttaa. Oivoi.
 
Odotan neljättä lasta ja aiemmin en muista pelänneeni mitään. Tämä raskaus on kuitenkin ollut hankala, kamalasti kipuja ja jatkuvia supisteluita, rauta-arvojen romahtaminen ja perussairauteni ärhäköityminen. Välillä pelkään pysyykö vauva mukana, toisinaan taas pelkään selviänkö itse hengissä. Pelkään myös synnytystä, vaikka aiemmat synnytykset ovat menneet hyvin. Nyt menossa rv 23. Olisi ihana jos saisi jotenkin mielen rauhoittumaan ja enemmän luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin.
 
Takaisin
Top