Raskaus alkutekiöissään

Heissan uudet ja tutut!
 
Olen minäkin käynyt palstalla laiskasti johtuen tietokoneongelmista ja kertyneistä menoista.
 
Ja eka neuvolalääkäri on vasta kesäkuun 30. päivä. Olin jotenkin saanut käsityksen neuvolatätin jutuista, et se olis ollu jo edellisellä kerralla. Nlääkärin aikaan olen menossa rv:lla 26. Täytin tänään paperit kelalle ja kuumeisesti alan odottamaan äitiyspakkausta. Kuinkakohan kauan siinä menee, pari vkoa?
 
Kaikki on mennyt hienosti. Olen voinut hyvin, mutta kömpelösti. Yksi perhevalmennuskin takana ja ihan ok. Mies hirvitteli asiaa jo etukäteen, mutta olikin paljon mukavampi. Ei mitään isien kesken keskustelua, josta pari sukulaista häntä pelotteli. Mä olin ihan näreissäni tosta miehen asenteesta ja annoin kuuluakin, mutta sillä on tapana aina varautua pahimpaan...[8|]. Ja tollainen angstijuttujen kertominen ja levittely näiden sukulaisten puolelta oli ihan idioottimaista. Musta on muutenkin välillä ärsyttävää, kun aletaan neuvoa lasten kasvattamisessa jo etukäteen ja kaikessa muussakin hirveä tarve päteä. Klisee kuitenkin pitää paikkansa, että jokainen perhe ja vauva on kuitenkin erilainen ja ihan on turha tuputtaa neuvoja ellei niitä varta vasten pyydä..
 
Eilen vihloi kylkiin ja ihmettelin moista, huilasin sitten hetken riippumatossa, joka on osoittautunut nyt raskaudenaikana mun lempipaikaksi (oli se kyllä sitä jo raskautta ennenkin[;)]). Siinä on vaan just sopivan kiemuralla, että Vaapukka ei potki niin kovaa ja mikään ei paina. Sängyssä aina joku kohta puutuu tms. Olen siinä öitäkin nukkunut, mutta ei se kyllä sitä varten ole. Pieniin pyrähdystaukoihin se on oivallinen.
 
Mullakin on ruokahalu vähän kadoksissa ajoittain. Toisaalta olen ihan mielissäni, niin ei tule syötyä liikaa herkkuja. Paino kun tuntuu nousevan jokatapauksessa[:D].
 
Odotan jo kovasti kesän oikeaa alkamista ja juhannusta, kun mennään mun vanhempien mökille. Nään vihdoin omat vanhempani, jotka näki mut viimeksi rv:lla 12...[;)] On vähän tapahtunut muutoksia sitten[:D].
 
Aurinkoa pilven takaa,
Koivunlehti
 
 
Moikka kaikille!

Itsekin olen ollut kadoksissa kun ajattelin kirjoittaa vasta sitten kun rakenneultra on ohi... Hyviä uutisia sieltä saatiin, aivot hienosti kehittyneet, sisäelimet ja sydän ok! Oli sydänkäyrää vauvasta ja vaikka mitä! Lääkäri katsoi anti-down merkit eli kädet olivat auki, ei liftari otetta, varpaat normaalit ja nenän satulaluu normaalisti kehittynyt. Sukupuolikin kuultiin eli oli anoppi oikeassa [:D]

Vauveli potkii päivä päivältä kovempaa ja välillä oikein kipeästikin. Töissä on välillä rankkaa kun pyörryttää, saattaa vauva painaa isoihin suoniin tai sitten verenpaineet laskee liian alas. Oon koittanut juoda ja syödä salmiakkia enemmän ihan neuvolan suosituksella. Pelottava tunne kun tuntuu että taju lähtee kesken asiakkaan! Nilkat on olleet turvoksissa ja jalkoja kuumottaa. Alaselkä kipeytyy pitkästä istumisesta ja issias hermokin ilmoittelee välillä itsestään. Supistelee kipeästi jos kiristän kävelyvauhtia kun on jonnekin kiire! Neuvolassa nauroi, että taidat tolla todella raskaana!!! Esikoiselta kun ei ollut mitään oireita niin on tää jännää!

Mutta kaikesta huolimatta olen niin onnellinen tästä raskaudesta ja vauvasta[:)]

Huomenna ajattelin mennä katselemaan kankaita kestovaippoihin, kaavat ja neuvot sain ystävältä. Viikonloppuna täytyy sitten leikellä kankaita. Mistä te sitä harsoa olette ostaneet, ihan normi kangaskaupastako?

Minäkin taidan pysytellä enimmäkseen tällä palstalla kun tuolla lokakuisilla ja marraskuisilla palstoilla on paljon hiljaisempaa! Sitä paitsi siellä kukaan ei ota kantaa kenenkään juttuihin ja puheenaihe vaihtuu joka tyypillä, kuin asiasta kukkaruukkuun... Täällä on ihan loisto tyyppejä, älkää karatko minnekään vaikkei me enää alkuraskaudessa ollakaan!!!
 
Heips!

Täällä vielä pullaa ja leipää "iltapalaksi" mössöttämässä.
Herkkuja on kyllä alkanut tekemään mieli, vaikka aiemmin en makeasta välittänyt ollenkaan.
Karkkiakin ostin vain lapsille. Eilen olin itselleni säästänyt suklaapatukkaa ja alkoi niin tehdä mieli... joku vintiö oli ehtinyt ensin! [:-] Tosin syön nykyisin myöhään ja juuri ennen nukkumaan menoa, että uni tulisi nopeasti ettei nuo levottomat jalat ehtisi vaivata.[:@] Eilen kun yö meni pyöriessä neljään asti ennen kuin uni tuli.

Hassua tai ei, mutta väkisinkin sitä vertailee omaa olotilaansa teihin muihin ja miettii, että miksi mulla ei ole tuollai??? Ei sais. Niinkuin whitewife melkein samoissa ollaan la, mutta ei mulla vielä potkuja jotka sattuisi tai että niitä tuntisi ulkopuolelta masua.
Ultrassa tosiaan saa sitten paljon tietoa. Mulla se on ensi keskiviikkona.

Onko ketään ajatellut tai ottamassa vakuutusta vauvalle jo ennen syntymää? Onko niissä eroja hinnoissa eri yhtiöillä? Ifissä se on 200€ ilman etuuksia ja kertamaksuna pitää maksaa.
Mulla vain tuo lääkitys saattaa tehdä jotain rajoituksia. Ja myös siksi tässä aina purnaan ja olen huolissani.

Ai niin onneksi tuo vedenkeittopakko ja juomiskielto loppui aikas pian. Monta kertaa tuli vain mieleen, että jos olisi ollut joku todella pahempi juttu niin kuinka sitä vahingossa sattui kuitenkin vaikka huuhtelemaan hammasharjankin kraanavedessä.Niin täällä kun oli löytynyt kuollut lintu vesitornista.

Mistä asioista eli hankinnoista te olette aloittaneet vauvaa varten? Pienistä jutuista (vaatteista, tuteista, tuttipulloista) vai vaunuista ja sängyistä? Pitäisi varmaan pitää enemmän meteliä kylillä, että jos sattuisi jonkun tutun siskon kaiman serkulla olemaan juuri tarvetta myydä vaikka vauvan juttuja, niin voisi osan ainakin hankkia käytettynäkin. Tai sitten huuto netistä.

Sellaisia juttuja tänään mielessä.
Toivottavasti tulee aurinkoinen viikonloppu! Täällä sonnitkin oli tänään päässeet koko kesäksi vihdoin laitumelle. (ei ole omia! [:D])
 
Huomenta päivää mammat!

Vihdoinkin saimme sadetta eilettäin illalla, pellot suorastaan huusivat vettä kuivuuttaan, jospa sitä nyt sadostakin jotain edes tulisi syksyllä. Jotain uutta sentään täälläkin suunnassa on hommattu, nimittäin vaihdoimme auton vähän uudempaan ja parempaan. Mutta muuten on suhtkoht tasaista eloa ollut, anoppikin on parina päivänä pyörähtänyt täällä, mutta toisella kertaan harmi vaan olin puhelimessa ja se lähti saman tien ja toisella kertaa kun näin et se pihalla pyöri menin kasteleen istutuksia pihalle [:D]. Ihme kyllä anoppi ei oo nyt mistään sanonut mitään tai kommentoinut mitään, joten ei oo mun mieltäkään pahoittanut tällä viikolla, oiskohan appiukko vähän kommentoinut jotain sille. Oli se kuulemma tänäkin aamuna pyörällä viuhtonut ohitse muttei pihalle ollut kurvannut. Aivan sama vaikka oiski sillä itse heräsin vasta 10 maissa niin en ois ollu edes hereillä.

jerose: sehän tässä hankalaa onkin kun janon tunnetta ei edes tule, jos tulee niin se tulee sen jälkeen kun olen syönyt jotain suolaista. Mä oonkin koettanut noudattaa sitä "pysähdy juomaan aina vesihanan ohittaessa" -neuvoa, kyllä sitten kaikkea muuta menee alas, limpparia voisin juoda vaikka kuin samoin ananasmehua ja alkoholitonta siideriä (mikä on aivan ihanaa jääkylmänä saunan jälkeen), mut näiden juomistä pitää rajoittaa niiden sisältämän sokerin takia (vaikka ananasmehussa lukeekin et vain hedelmän omasokeri ei lisättyä sokeria). Sehän mukavaa et pääsit kurkkimaan jälleen poitsua masussa. Meillä kanssa pitäs vähän heilutella pensseliä meidän makuuhuoneessa, mutta saas nähdä milloin ukko joutaa sisällä puuhasteleen, tälläkin hetkellä se on maanajossa pellolla kun ojan laidat viime syksynä kaivettiin auki ni kasat jäi pellolle.

manteli: kiitos, kiva et tykkäät lukea löpinöitäni täällä. Eiköhän se ultra mene oikein hyvin ens maanantina, itku tulee aivan varmasti, ei ainakaan mulla pysyny silmät kuivana, miulla on samana päivänä neuvolassa käyminen. Sisätutkimuksen tekoa itsekkin kaipaan kovasti, vaikka se tehtiin rv10+ niin tilanne on saattanut muuttua siitä, tietäis ainakin että voiko tänä kesänä vielä uimassa käydä (kerran oon jo käynytkin) turvallisin mielin. Pitää muistaa neuvolassa ottaa tuokin puheeksi.

Tirpu: Me kanssa ei remontoida lapselle vielä omaa huonetta vaan ollaan suunniteltu että sitten kunhan hän alkaa nukkumaan yöt omassa huoneessa remontti tehdään, meilläkin käy välillä yövieraita niin onpahan tilaa majoittaa vieraita (meillä 4 makuuhuonetta, joista 1 oma makkarina, 2 vierashuoneena ja 1 työhuoneena). Kiva, että jaksat touhuilla raparperitouhuja vielä, itsellä tahtoo välillä päivät olla vaan pelkkää oleilua kun ei jaksa tehdä mitään. Nyt alkaa oleen ongelmana se ettei pysty kunnolla kumartuun ja auton ratin taakse mahtumien alkaa olen siinä ja siinä, sitten kun ei enää mahdu niin kiva olla jumissa täällä maalla toisten kyyditettävänä, mut onneksi on kuitenkin lyhyestä ajanjaksosta kyse.

Koivunlehti: mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa.  Minulle tuli päätös kelalta 4. päivä kun vein edellisviikolla paperit sinne, ja 2 vkoa pitäs mennä toimituksessa, näillä näkymin minulla pitäs olla äpakkaus ennen juhannusta kotona. Me ei olla vieläkään missään valmennuksissa oltu ja alkaa epäilyttää että liekkö ollaan ollenkaan. Onneksi ei vielä kovin moni tuputa lapsen kasvatusvinkkejä ja anoppiaki varten on kommentti jo olemassa jos se alkaa neuvomaan miten lasta pitäs kasvattaa. Teillä saman suuntainset juhannussuunnitelmat kuin täälläkin, mekin ollaan menossa juhannuksen viettoon mun vanhempien mökille näillä näkymin, tosin varmaan saadaan mökillä olla ihan kaksistaan, helatorstaina viimeksi vanhempani nähnyt niin mukava nähdä heitä pitkästä aikaa.

ww: samoin sinua mukava "nähdä" pitkästä aikaa. Ihana että rakenneultrassa kaikki oli hyvin. Kipeitä potkuja satelee täälläkin suunnassa. Niin siitä harsokankaasta kyselit, ihan kangaskaupasta minä sitä ostin silloin aikoinaan ja maksoi jotain 1,8e metriltä. Tuo turvotus ja iskiashermon oireilut kuulostaa niin tutulta. Iskiashermoa kannattaa venytellä silloin kun kipu on pahimmillaan.. kirjoittelinkin siitä jollekkin johonki ketjuun... elikkäs selin makuulla lattialla(tai sängyssä) nostetaan terve jalka koukussa jalkapohja seinää vasten, peppu mahdollisimman lähellä seinää ja nostetaan kipeä jalka toisen jalan päälle niin että nilkan ulkosyrjä makaa reittä vasten niin pitäis venytys tuntua kipeässä pakarassa. Lupaan olla karkaamatta muualle, sillä minäkin tykkään ihmisitä täällä.

karvinen:  harkinnan jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen että emme hommaa vauvalle vakuutusta vaan koetamme pärjätä julkisen terveydenhuollon ja kelan tarjoamien palveluiden/etuuksien/tukien avulla, sillä katsoimme ettei vauvan vakutuuksesta ole meille hyötyä ja kun en kuitenkaan sitä ylipainon takia ennen vauvan syntymää saa. Mun mielestä olikohan se kesämassujen kasvattajissa joku joka perusteli hyvin tuon että miksi vauvalle ei kannata ottaa vakuutusta. Me ollaan pitkin raskautta hommattu vauvelille tarvikkeita, ensimmäisenä taidettiin ostaa vaunut, sit pikkuhiljaa tullu koppaa, sänkyä, sitteriä yms ja nyt viimeisenä vaatteita kirpparilta ja huuto.netistä sekä vaippoja, tutteja yms. kaappiin valmiiksi. Minä kun oon sitä ihmistyyppiä että hilijaa hyvä tulee ja turhaa ressaamatta pikkuhiljaa hankintoja tehden eteen päin kohti syyskuuta.

Tällainen romaani tällä kertaa. Mukavaa viikonloppuva!
Maajo
 
Huhhuh - hiki virtaa! Varjossa +22 ja sisällä vielä lämpimämpää, ko aurinko tohottaa suoraan olkkarin isoista ikkunoista sisälle, jeejee! Aivanko tässä patterissa ei ois tarpeeksi. Seuraavan raskauden haluan kyllä muulloin, ko kesäaikana - kiitos [;)] Tosin tää on mulle kolmas perättäinen raskaus kesäaikaan ja ens kesän haluan olla ihan normitilassa, mutta kukas se käski raskautua aina talvella, että on sitten kesäkuumilla masu tanassa [:D] Ulkonakaan ei voi olla, ainakaan puolipilvisellä/pilvisellä, ko on niin hemmetin paljon itikoita ja ne on vieläpä pirun vihasia.

Manteli: Kattelin tossa varsin mun vanhoja nlakortteja, nii eka nlalääkäri mulla on ollut vkolla 13+ ja 15+. Siellä on lähinnä katottu kohdunsuun tilanne ja muut normijutut mitä neuvolassakin. Toinen käynti 27+ ja kolmatta käyntiä ei oo ollutkaan, ko oon käyny ä-polilla kokoarvioultrassa ja siellä on katottu toi kohdunsuun tilanne. Eli periaatteessa mulla on nyt vaan yks nlalääkäri ja sitten lopussa toi kokoarvio ä-polilla. Ja kyllä sulla aivan varmasti on ru:ssa kaikki hyvin [:)]

Hei, kertokaas mulle mitä siellä valmennuksessa nykyisin tapahtuu? [:)] Kävin esikon aikaan pari kertaa valmennuksessa ja on varmasti hieman saattanut muuttua yli 13 vuoden jälkeen....

Mulla on muuten kans alkanu ahistaa kylkiluitten alapuolelta, ko kaveri vaatii kokoajan enemmän tilaa. Monesti öisin ahistaa ja tekee mieli tökkiä takasin, mutta eipä se auta, ko vaan kestää. Ihmeen hyvin oon kyllä selvinny, oikeastaan ilman mitään oireita. Se alkanut närästyskin on nyt loppunut ja olo on normi. Mitä nyt lattialta tavaroitten nostaminen on vähän hankalaa, helpommalla pääsee, ko menee kontilleen.

Karvinen kyseli vauvavakuutuksesta - me ei sitä oteta. Ei oo otettu aikasemminkaan, koska koen sen jotenkin turhaksi, mutta on aivan varmasti tarpeellinen sille, joka sen siksi katsoo [:)] Ja hankinnoista - meillähän on kaikki valmiina, paitsi noi pojanvaatteet. Niitä oon nyt alkanut pikkuhiljaa ostamaan.

Maajo:
Täällä oottelen ukkosta tulevaksi, ko on niin kamalan hiostava ilma, huh huh! Vaan eipä näy eikä kuulu. Ja mie hullu, ko rakastan ukkosta [8D] Ja oisko sun anoppis kokenu jonku herätyksen, ko ei oo sua vähään aikaan kiusannu?! Jeee! Ja voithan sie aina sanoa sun miehelles, että hää tekis sen sisätutkimuksen [;)] Ja tosta hedelmän omasta sokerista, ainakin banaani on yks pahin verensokerin nostattajista ja oli niitä muitakin, mutta arvaa vaan muistanko? No en!

Ja hei!
Jos joku sattuu tartteen tyttövauvanvaatteita, nii mulla ois myynnissä niitä aika tavalla. Kiljaskaa, jos jotakuta kiinnostaa [:D] Nyt on pakko mennä vesihanalle ja johonkin viileeseen paikkaan...Ihanata viikonloppua jokaiselle masukkaalle ja sen asujalle <3
 
Siitä vauvavakuutuksesta...

Itse menin ja otin sen kun Tapiolassa tarkastivat meidän muutkin vakuutukset että ovat ajan tasalla. Saapahan sitten vauvan viedä suoraan yksityiselle eikä tartte jonotella TK:ssa. Saadaan sitä oma etu alea 17% eli varausmaksu oli jotain 66€ (ilman alea 80) ja syntymän jälkeen kertamaksu 250€ alen kanssa. Maksu tippui vuosittain sitten aika lailla ja saahan sen sitten lakkauttaa mutta korvaa tosiaan kaikki leikkaukset, lääkkeet ja tapaturmasta aiheutuneet fyysiset harmit. Taitaa potkujen ja kuperkeikkojen perusteella tullakin sieltä sellainen ikiliikkuja ja poika että tiedä milloin tulee sitten aikanaan kotiin pää kainalossa [:D] Eilenkin nukkumaan mennessä näytti häijyltä kun liikeet näkyy ja tuntuu jo ulos päin jo tosi selvästi!

Tänään kävin siellä kestovaippakaupassa ja ostin kankaat valmiiksi, viikonloppuna pääsee tehtailemaan! Sitä harsoa täytyy ostaa vielä, haluan kuviollista muuhun käyttöön ja valkoista vaippoihin.

Meillä on jo rattaat ja kova kantokassi kun ei ole yhdistelmät, pinnasänky ja vanna kaverilta, tyyny ja peitto, neuloin myssyn ja lapaset. Vaatteita en ole vielä ostanut mutta aloitan shoppailun lähiaikoina pikku hiljaa... Esikoiselta on 56 toppapuku, niin pääsee sillä sairaalasta kotiin.

Oletteko sitä isyyspakkausta koonneet? Mulla on siellä vasta kertakäyttövaippoja, energia juomaa ja korvatulpat. Täytyy ostaa ne varatissit eli tutti ja tuttipullo sinne vielä ja tietty viskiä varpajaisia varten [:D] ja varmaan miehen lempparisarjasta DVD boksi.
 
Iltaa kaikille!
Apua täällä vielä töissä istun..kohta tulossa hulluksi kun ympäripyöreitä päiviä täällä toimistossa paiskin.. Kai pitäisi lähteä kotiinpäin kun ei enää pysty keskittymään.
On niin mukava lukea teidän juttujanne täällä, saa paljon kivoja vinkkejä ja tukea! Kirjoittelen paremmalla ajalla lisää, nyt haluan vain toivottaa kaikille mahtavan mukavaa viikonloppua[:)]!!
 
karvinen14,
itse ostin bodyn vähän sen jälkeen kun sain tietää olevani raskaana. Olin katsomassa jotain lahjaa kaverilleni joka on myös raskaana, mutta en voinut olla ostamatta brasilian jalkapallojoukkueen bodya meidän pikkuiselle kun tuo minun mies on puoliksi brassi. Seuraavaksi löysin pinnasängyn todella halvalla käytettynä ja sitten olen ostanut 2 muovikassillista käytettyjä vaatteita kaverilta ja saanut sukulaisilta vaatteita lahjoina. Muuta ei vielä sitten löydykään.

Mulla alkaa toi tavaroiden hankkiminen ahdistaa. Näin ensikertaa raskaana kun en oikein tiedä kuinka monta bodya ostaa mitäkin kokoa ja onko nyt liikaa vai liian vähän vaatteita. Mitä tavaroita oikeasti tarvitsee ja mitä liikkeet haluavat vaan minun ostavan vedoten siihen, että haluan olla hyvä äiti. Me ollaan vielä muuttamassa n. kuukautta ennen mun laskettua aikaa joten mietin, että ehdinhän (ainakin toivottavasti) ostella isompia tavaroita sittenkin niin ei muutossa tarvitse raahata mukana. Ja esim. tässä rakennuksessa ei ole oikein sopivaa paikkaa pitää lastenvaunuja ja asunnon sisälle ne ei oikein mahtuisi.

Nyt on mullakin alkanut olemaan kipuja. Lantioon koskee välillä niin paljon ettei meinaa kärsiä kävellä. Istuessa se ei satu ja jos olen kotona ja otan rauhallisemmin niin kipu alkaa hellittää, mutta sitten taas kun kävelen töihin niin alkaa taas koskemaan enemmän. Sain onneksi maanantaiksi lääkäriajan.

Viime yönä pikkuinen potki vimmatusti. Heräsin muutamaankin otteeseen ja tunsin selvästi että hei tuossahan on jalkapohja! Ennenkun potkut tuntuivat vaan sellaisina tumpsahduksina.
 
WhiteWife: Millasia kestoja sulla on tarkoitus tehä? Mietin vaan, että bambu ois imutehoisempi, ko harso. Toiset käyttää vanhoja froteepyyhkeitä, toiset taas hamppua. Kestoviidakko on runsas.

Korento: Suosittelen, ettei kannata kovin paljon aivan pieniä vaatteita hommata, ne kun menevät todella nopeasti pieniksi ja jostain mulla on tullu, että body per päivä riittää tossa iässä. 62 cm ovat varsin pitkään sitten käytössä ja vaatteita alkaa varmasti menemään enemmän ja useammin likaiseksi eli satsaisin niihin. 74 cm alkaa oleen sellasta kokoa, että vauva jo liikkuu paljon enemmän tuolloin, mutta niitä kerkeää hommata sitten myöhemminkin. Ja turhia hankintoja voitais listata ihan yleisesti - mun mielestä niitä on ollu mm. hoitotaso, kun vauvan vaipan voi vaihtaa lattialla/sängyllä, mutta varmasti ensimmäisen lapsen ollessa kyseessä, tää on joidenkin mielestä aivan ehdoton! Markkinoilla on niin paljon turhaa krääsää, joilla koitetaan vedota tuleviin äiteihin, mutta kannattaa kysellä tutuilta, että mitkä asiat heän mielestään ovat olleet vauvan tullessa välttämättömiä/turhia.

Tänään näyttäis tulevan aivan mahtava ilma, joten pyykit ulos kuivumaan ja oottamaan muitten heräämistä - eilen oli kavereita kylässä ja meni aika myöhään, nii nukkuvat vielä. Ite oon heränny nuorimmaisen kanssa jo kasin aikaan [:)]
 
Heipsan kaikille!
 
Myös minua ensikertalaisena mietityttää nuo liikkeet, kun tosiaan en minä vieläkään voi sanoa, että ne tekis kipeää tai varsin selvästi näkyisi ulospäin. Ja mulla on jo vaikka kuinka mones viikko meneillään! Ja mikä on normaali määrä liikkumista jne. jne. On kiva lukea muiden kokemuksia eikä pitäis alkaa vertailemaan mutta kun...[;)]
 
Me otettiin se vakuutus, Pohjolasta, hinta oli n. 300 e. Eli aikas kallis, ja toivottavasti turha, mutta otettiinpahan kuitenkin. Muita hankintoja meillä ei hirveästi ole vielä tehty, pinnasänky saadaan miehen siskolta, yhdistelmävaunut on ostettu ja muutama vaatekappale. On tosiaan hirmu vaikea tietää että minkälaisia, minkä kokoisia ja minkä verran niitä vaatteita pitäisi hankkia. Mutta on tämä vaan niin kivaa olla ja seurailla näitä tapahtumia, että jos nyt sitten vaatehankinnat ei osu kerrasta kohdalleen niin pieni murhe se on. Ja me ei tiedetä sukupuolta, joten hyvin neutraaleja releitä täytyy hankkia.
 
Onko kellään kokemuksia rintapumpuista ja raskausarpia ehkäisevistä voiteista? Toimiiko ne vai ei? Vai saako tällä palstalla tämmösistä haastella? Mukavaa viikonloppua!
 
Heipä hei!
 
"Ihana" maanantai, sataa ja tuulee. No eipähän oo ainakaan tukala helle, jos hakemalla hakis jotain positiivista.
 
Noista vauvan liikkeistä: Jossakin tuolla lasketun ajan mukaan -palstalla joku kirjotti, et on olemassa joku tietty tahti, millä vois seurata, onko liikkuminen "normaalia" vai ei. Ite aattelin sitä lukiessa, et tulisin hulluks, jos niin tarkkaan laskeskelisin, et montako liikettä nyt on tuntunu viimesen tunnin aikana. Oisin varmaan joka toinen päivä äippäpolilla vaatimassa lisätarkastuksia. Meillä on ollu noissa ultrissa ja neuvolassa sykettä mitattaessa tosi vilkkaan tuntunen pikku kaveri, ja päivittäin on myös aika tasaseen tahtiin tuntunu myllerrystä (keskittyy vielä ehkä enemmän ilta-aikaan). Vielä toistaseks se on mulla ollu noita "tumpsahduksia" Korennon termiä käyttääkseni, ei mitään selkeitä potkuja siis vielä.
 
Korento kertoi lisäks noista kivuista. Mulla on ollu jo jonkin aikaa alaselän kanssa ongelmia. Varsinkin, jos hetken aikaa on samassa asennossa sohvalla/sängyllä, nii ei meinaa päästä enää ylös. Säteilee ihan hullun kovaa tonne peppuun reisiin. Rakenneultrassakin kun oltiin, niin jouduin turvautuun miehen apuun, et onnistuin kampeemaan ruhoni pois siitä tiskiltä. Onko jollakin tietoo, johtuuko noi vaan alaselän ja lantioseudun löystymisestä vai miten? Mä luulin, et tuollaset ongelmat tulee vasta paljon lähempänä h-hetkee.
 
Tipu79 kyselit arpivoiteista. Mä aloin rasvaileen joskus 9-10 vkon tietämillä etenkin mahaa, tissejä ja reisiä. Ostin apteekista ihan perusvoidetta (Bepantholia) ja sit myös lisäks ihan tohon arpi-juttuun tarkotettua voidetta. Apteekin täti sanoi kyllä, et ois periaatteessa ihan sama, mitä rasvaa sitä käyttää, mut halusin kokeilla kumpaakin. Ton jälkeen kaveri vinkkas, et perus vauvaöljy on kans ihan hyvää tohon touhuun, pehmentää ihoa mukavasti. Joten nyt kun yks voidepurkki on jo tyhjä, niin käytän bepantholia ja öljyä vuorotellen. Musta tuntuu, et apteekki-täti oli ihan oikeassa siinä, et kunhan rasvaa, niin se on tärkeintä. Se raskausarpivoide oli aika paljon kalliimpaa, eikä se mun mielestä sen ihmeellisempää ollu. Toistaseks ei oo näkyny arpia, vaikka masu on pullistunu jo selkeesti. Mut kuka tietää, johtuuko se mun rasvailuista vai ei. Ukko on ainakin naureskellu mun touhuille, se kokee ton masun rasvaamisen jotenkin hassuna.
 
Rintapumpuista mulla ei oo harmainta hajua. Käsikäyttönen ilmeisesti riittää ihan peruskäyttöön, ellei sitä maitoo nyt ihan koko kaupungille aio toimittaa ?? Aattelin kyllä jonkinmoisen vempaimen hankkia, et pystyy isäkin sit syöttään, jos tulee semmonen tilanne.
 
Tämmöttis täältä tällä erää.
Hyvää juhannusviikon alkua kaikille, pitäkää huolta!
 
Heippa,
 
Onnea WW:lle ultrauutisista[:)]!
 
Potkimisesta on ollut paljon miettimistä: Mulla Vaapukka potkii tosi paljon, mutta ei voi sanoa, että potkut sattuisivat...pikemminkin joskus ne tuntuvat hiukkasen epämiellyttäviltä, kun sisällä joku liikkuu tai potkasee jonnekin alapäähän. Ei kuitenkaan satu, on vain outoa[8|]. Potkut näkyvät selvästi ulospäin, mutta ei pysty erottamaan vielä millä (jalka,käsi) liike tehtiin. Kovempia lienee jalkapotkut kuin nyrkiniskut.
 
Kiitos Maajo äippäpkt-tiedoista. Saan sen varmaan sitten joskus heinäkuun puolella reilusti. Meillä aika sama, että yritän hiljalleen varautua Vaapukan tuloon. Ei sitä edes osaa ajatella vielä kaikkia asioita. Sitä mukaa sitten, kun asiat mielessä konkretisoituvat. Paljon olen saanut ystävien lasten vanhoja vaatteita ihan pyytämättä, joten jonkin verran meillä jo on vaatetta ihan vahingossa. Vaunut tulevat myöhemmin, kantoliinan sain eilen...ainut oma hankinta on niinestä tehty katosta roikkuva vauvasänky. Muuten saamme varmaan paljon käytettynä sisaruksilta ja ystäviltä[:D]. Mies ensimmäistä kertaa eilen mietiskeli juttuja ja tokaisi yhtäkkiä, että me tarvitaan itkuhälytin, että Vaapu voi nukkua pihassa päiväunia. Alkaa jo mielessä siintää tulevat jutut[;)].
 
Vauvavakuutusta mekin täällä pohditaan ja taitaa jäädä väliin minunkin terveyshistrialla. Olen astmaatikko ja muutakin pientä krenkkaa on, joten vakuutus on joko tosi kallis, siitä suljetaan yleisiä juttuja meidän kohdalla pois tai sitä ei meille myönnetä. Ehkä mekin pärjätään julkisen puolen hoivalla ja jos on kiire, voidaan maksaa yksityisestä vähän enemmän, että päästään nopeasti. Hintaero on pieni, jos harvemmin tarvitsee käydä. Katotaan nyt kuitenkin vakuutusyhtiön tarjous ja päätetään lopullisesti sitten. 
 
JeRoSe, me kävimme läpi imetystä ja tämänhetkisiä tuntemuksia vauvasta. Ensi kerralla on sitten synnytyksestä. Hassusti päin menee...[;)]. Tunnelma oli luonteva ja ihan kiva oli nähdä muitakin odottavia vanhempia.
 
Noista kivuista. Mulla on ollut häntäluu aika kippee. Varsinkin jos paljon istuu. Kaikki alaselkäkivut ja häntäluukivut johtuvat liitosten löystymisestä, älkää huoliko. Pitää vaan muistaa huilia ja venytellä. Makaamaan latialle, jalat vaikka tuolille/sohvalle, polvista taittoon ja sil viisiin. Tai kyljellään jelppii, jos jalkojen väliin laittaa tyynyn tai kaks. Se huilaa kans sitä SI-niveltä. Näin fysioterapeutti neuvoi meitä odottavia äitejä, kun kävin sellaisessa.
 
Apuu, mun bussi lähjtee, enemmän myöhemmin....[:D]
 
Hellou kaikki!

Tänään oli neuvola, jossa pissa ok, verenpaineet ok, painonmuutos ok, hb 138, turvotus +, liikkeet ++ ja mies oli pitkästä aikaa mukana kun sanoin sille et lähde mulle muistiksi mukaan. Vauvelia kurkittiin jälleen ultralla mikä oli ihanaa, näköjään kaikkia pienempiä liikkeitä ei tunne, ultratessa vauveli liikku ja terkkari kysyi että tunsitko niin mä sanoin että en niin se vaan tuumas ettet tunnen noita pieniä heijausliikkeitä joten ei kannate olla huolissaan jos ei liikkeitä tunne. Sydänäänet oli 150 ja kuunnellessa meinas tulla taas tippa linssiin. Valmennus alkaa elokuulla vasta kun täällä syys-lokamammat on samassa ryhmässä ja on vaan 4 kertaa joista 1 synnärille tutustuminen joka jää meiltä väliin kun emme mene tutustumispaikkaan synnyttämään.

Jee! Tänään sitten tuli äippäpakkaus postissa ja kävin hakemassakin sen jo, ja tykkäsin todellakin värityksestä. Ei siis mennyt kahta viikkoakaan päätöksen teosta kun paketti oli mulla kotona. Samoin tällä viikolla pitäs tulla toinen vaatepaketti postissa kun huuto.netistä huusin unisex-paketin, jossa oli paljon erilaisia vaatteita.

Jerose: älä huoli, tais olla vaan hetkellinen mielenhäiriö mun anopilla kun ei oo kiusannut mua... eilen se koetti uskonnosta mun kanssa keskustella kun on lestadiolainen ja minä kun en kuulu samaan kastiin niin vähän eriävät mielipiteet on niin se vaan tuumas ettei ala väitteleen mun kanssa tuosta, minä vaan tuumasin että elä ala (elkää kukaan pahoittako tästä mieltään). Yks päivä viime viikolla meinasin kysyä että mitä pillereitä se on ottanut kun oltiin minä sekä toinen sen miniä meillä+anoppi niin se halas kumpaakin meistä ja sanoi et saihan hänkin tyttösiä taloon. Mielellään ottaisin vaatteita vastaan, mut kun ei tiedä kumpi tulee niin parempi pysyä noissa unisex-vaatteissa.

ww: en ole isyyspakkausta koonnut, kun se ei jotenkin mun miehen luonteeseen passaa, joten en siis ole alkanut sitä kasaamaan varsinkaan sen kommetin jälkeen minkä sain kun kerran puhuin et täällä ovat jotkut kasanneet.

Korento: hiljaa hyvä tulee, vai kuinka? Toisaalta itse olen myös ajatellut sitä että nyt käyn ostoksilla kun vielä pystyn ja kykenen. Täälläkään ei haisua et kuinka paljon mitäkin vaatetta tarvitaan, mutta Stakesin oppaassa mainittiin että hyvä sääntö on jokaista vaatekappaletta 3kpl eli 1 pesussa 1 päällä ja 1 puhtaana kaappissa.

Tipu79: Saa kait täällä tuostakin haastella jos kerta mainostaa jotain tuotteitakin saa, sehän on ihan normaalia että kyselee muilta kokemuksia asiasta kuin asiasta. Minulla ei ole kokemusta rintapumpuista eikä ehkäisevistä voiteista ollenkaan, mutta toiset sanoo että kannatta rasvata ahkerasti jos haluaa ettei arpia tule, minulla itsellä sillä ei ole niin väliä kun muutenkin mahassa on arpia ennestäänkin. Mut kyllä mä silloin tällöin rasvaan ihan normaalilla perusvoiteella kun kutisee iho masussa ja rinnoissa. Rintapumpusta sen verran että itse en ajatellut sitä etukäteen ees ostaa, ostan sitten jos tarvin ettei tuu turhaan hommattua.

Tirpu: en minäkään seuraa liikkeitä mut sen verta kuulostelen että joka päivä tuntuu edes jotain että tietää pienokaisen olevan hengissä tuolla masussa. Alaselän kivut ja issiastyylinen kipu nimenomaan johtuu lantion löystymisestä ja siksi onkin tärkeää rentouttaa selkää.

Huh huh, tulipas sitä tekstiä taas, jos menis kaffille kun mies tuolta keittöstä huhuilee että kultaseni tuuppas kaffille.
Ihanaa odotusta!
Maajo
 
heipa taas kaikille!
Täällä ollaan voitu mitä paremmin koko ajan vaikka kylläkin parhaillaan sairaslomalla ku meinaa supistuksia tulla pienessäkin rasituksessa ja oma työni on hektistä ja kiirreellistä joten siellä ei auta sanoa että oottakaapas ku levähdän.. Päivät menny mukavasti vaikkakin aina välillä pitää miettiä mitä sitä vois tehdä ettei ala supistelee ja aika menis kuitenki eteenpäin jne.
Sain nyt sitte vihdoin vietyä kelalle paperit joten odotteleen sitte sitä äippäpakkauksen saantia. Miten kauan siinä menee aikaa ku vie paperit et saa sen pakkauksen? entä tuleeko mulle ekaks joku kirje postissa et se myönnetään ja sitte vielä pitää odottaa vai mite teillä muilla?!! :) odotan sitä jo niin paljon kun sinne sais noi muutkin vauvan vaatteet sitte laitettua ja pestyä ku tuolla kaapissa viemässä tilaa vaan..
Saatiin hommattua turvakaukalo jo ja yhdistelmä vaunut. Ostettii sellanen akta gracon turvakaukalo jossa se jalustin mikä on äärinmäisen kätsy kuullemma ja sit emmaljungan city cross vaunut. Ne on kyllä nin sairaan hellytävnä hienot että!! :) mutta vietiin mummolaan varastooon ku ei tänne meille oikein mahdu..
Sitten olis enää pinnasänky hommaamatta ku sais aikaseks kateltua vaikka käytettyjä sellasia.. Työkaverilta ostettiin kylpyamme ja hoitotaso tai sellanen pehmuste systeemi., eli ei puutu enää ku kaikki kertakäyttöjuttuut ja vaatteet mut sitte lähempänä ehkä enemmän ostelen vaatteita kun saa tietää varmaks kumpiko sieltä on tulossa.. kyllähä se jännittää :D viiikon päästä on viimeistää ultra ellei huominen lääkäri halua sitä aikaistaa kun ollu näitä supistuksia nin usein jne..
Mun sisko sai vauvan tässä vkl aikaa, ollaan käyty kattoo sitä muutamia kertoja ja onha se niin sulonen. hassua ku ite syksyllä sitte samassa tilanteessa hoitelee vauvaa ja kertoo synnytysjuttuja vaan koko ajan ku onha se nin uusi ja hieno elämys/kokemus varmastikkin..
Jeps, mut nyt taitaa tulla vieraat joten.. see you! ja hyvät kesät edelleen!
 
Heips kaikille! [:)]

Tirpu kivaa kuulla että jollakin muullakin vielä näilläkin viikoilla liikkeet "tumpsahduksia", kun muilla tuntuu jo tulevan masuista läpi [:D]

Tipu79 mulla ainakin tuo rintapumppu varsinkin kun maito alkoi nousta rintoihin oli ihan ehdoton ja sen aion hankkia myös tällä kertaa. Mutta sekin on yksilöllistä. Rinnat mulla pakotti ja kuumotti alussa ja maitoa alkoi lennellä itsekseen, ennenkuin se tasaantui. Ja silloin pärjäsin hyvin ihan mekaanisella pumpulla ilman sen suurempia hienouksia.

Vakuutus näyttää olevan Iffissä sitten halvin, kun etujen kanssa se on 158€ ja se on tosiaan voimassa vain noin 2kk syntymän jälkeen siltä varalta jos jotain silloin sattuu tai on "poikkeamia". Mutta luulen että itsellänikin se ei ole niin itsestään selvää että saako edes sitä.

Hoitotasoa tai pöytää en aio hankkia vaan tosiaan siihen tarkoitukseen kun sopii mainiosti vaikka sohva tai lattia. Itkuhälytin on kysymysmerkki ja senkin saa myöhemmin jos on siihen tarvetta. Noita kun en kaivannut kahden ekan lapsen kanssa ollenkaan. Mutta kaikki muut onkin sitten edessä. Kivaahan se olisi mennä tyhjentämään ensin vaikka Ikean hyllyt ja sitten vaatekauppaan, mutta kun ei saanut sitä lottovoittoa vieläkään. Eli pikkuhiljaa jotain isompaa ja vaatteita miten sattuu kivoja löytämään. Ja jos keskiviikkona ultrassa sais vaikka vihjettä kumpi siellä masussa myllertää.

Meillä tulossa heinäkuussa sukujuhlat niin siellä voi tulla esille jos nuoremmilla serkuilla olisi vaikka myydä joitain tavaroita.

Mulla oli viikonloppuna kyläilemässä entinen naapurin tyttö 11v. ja kone oli ahkerassa käytössä, kun tota facebookkia on katsottava onko uusia kuvia ja mesessä saa kuulla uusimmat juorut ja jutut.[:D]
Kivaahan se on että senkin ikäinen viihtyy ja haluaa tulla kyläilemään. Loppu ajasta alkoi vaan taas tulla mun pojan kanssa 14v. taas pientä kiusoittelua ja kinastelua. Murkut! [;)]

Taitaa tuo pihalla oleminen juhannuksena vissiin jäädä vähiin sään takia, mutta toivotaan että ennustukset on pielessä! [:(] Meillä kun tuo grillaus ja mölkkyottelu kuuluu ehdottomasti juhannukseen. Ja seitsemän mattoakin odottelisi kesän aikana mattolaiturille pääsyä.
Aurinkoa odotellessa! Ja hei puolenvälin etappi on ylitetty täälläkin! [:)]
 
Heips,
 
Tuntuu, et mäen muuta teekään kun naputtelen tänne tekstejä, mut oli pakko tulla kysäisemään, et miten meni Mantelin ultrareissu? Eikös se ollu eilen?
 
Oon jo vähän "surru" Karvisen tapaan tota Juhannusta ja sen uhkaavan oloisia kelejä. Meillä on kans ollu ihan monivuotisena perinteenä pitää kunnon mökkikekkerit. Grillaukset ja saunomiset ja pihapelejä joka lähtöön. Kroketti ollu ihan ykkösenä, ukon paras kaveri tekee meille aina semmosen "vähän" vaativamman radan kaikenmoisine esteineen ja haasteineen ja sit mölkkyä ja petankkia jne jne lisäks. Hienolla auringonpaisteella ei paljon muuta oo kaivannu, kun kavereiden seurassa saanu nauraa ja pitää hauskaa. No, täytyy keksii sit jotai korvaavaa tekemistä, jos noi ei onnistu.  
 
Minä poistun taas. Tsemit vielä Iitalle ja Karviselle tulevaan ultraukseen.
 
Heissan!

Onko muilla samaa ongelmaa, ko mulla, että on jatkuvasti hiki ja kuuma? Ilma on jotain +10, nii silti hiki valuu - naamasta varsinkin [&:] Hyvä, jos isket hieman meikkiä naamaan, nii kohta naama kiiltää hikoilun ansiosta. On toi patteri aina mukana, nii ei oo kyllä ihme, jos nauttii viileemmistä ilmoista. Tosin saas nähä miten nyt juhannuksena kelit menee...

Liikkeistä: Ei ne kipeää vielä käy, mutta annas ko aikaa kuluu ja tila vähenee. Saa kylkiluut tuta tai sitten rakko. Meän jätkä istu tossa pari päivää ja rakko sai ihania osumia - jos rakko oli täys, nii lirut meinas housuun tulla. Sen verta mellevältä se tuntuu [8D] Liikelaskentaa kannatti muistaakseni suorittaa erityisesti vasta loppuraskaudesta, en vain nyt muista miltä viikoilta lähtien.

Tipu: Noista voiteista ollaan niin kahta eri mieltä ja osa sanoo, ettei niillä oo mitään vaikutusta arpien tuloon, vaan ihon tyyppi ja perimä vaikuttaa siihen. Mulla tuli esikolta arpia, vaikka kuinka rasvasin ja nyt ei oo kolmelta seuraavalta tullut, kun iho on jo sinkunut [:D] Rasvannut oon mahaani kuitenkin, koska mahan kasvu aiheuttanut kutinaa, joka siis mahan kasvusta johtuvaa. Ihan rasvaisella perusvoiteella kannattaa rasvata eikä millään kalliilla raskausarpivoiteella. Tää on mun mielipide vaan [:)] Ja rintapumpusta. Mulla on ihan ollu Ainun käsikäyttönen, mutta vähällä käytöllä ollut. Mulla maitoa riittänyt aina yli kylkien, mutta silti pumppaamalla sitä ei nyt järettömiä heru. Sähkökäyttöinen vois olla parempi, vaan mun mielestä turhia hankintoja, ainakin etukäteen.

Tirpu: Oisko sulla kyse issias-hermosta, ko säteilee?

Koivunlehti: Meillä ainakin toi itkuhälytin on ollut todella kovassa käytössä ja sitä tarvitaan [:)] Suosittelen kyllä - ei tartte olla jatkuvasti ramppaamassa vaunulla kyttäämässä onko ipana nukkumassa vaiko herännyt. Ja varsinkin, jos omakotitalossa asuu, nii helpottaa huomattavasti. Ja kiva kun vastasit mitä te ootte hommannut siellä valmennuksessa.

Maajo: Hieman repesin täällä, ko luin miehesi lähteneen sulle mukaan neuvolaan muistiksi - toi oli tosi hyvä! [:D] [:D] [:D]

Jahas, pakko mennä. Mulle on tulossa tähän kaks apulaista kaveriksi koneelle, joten moi!

PS. Sellanen piti kysyä, että mitäs jos pistettäis sellanen pino nyt pystyyn, ko Raskaus yli puolen välin?
 
Iltaa kaikille täältä toimistopöydän äärestä!
Maajo ja Tirpu, kyselitte siitä ultrasta. On ollut tosi uuvuttavat ja ahdistavat nää kaksi viimeistä päivää. Eli menin silloin eilen ma-aamulla ihan reippailla mielin sinne ultraan ja toivoin tietysti kovasti mielessäni, että kaikki olisi hyvin. Mutta sitten, hetken mittoja otettuaan, kätilö sanoi (ei paljon muuta sanonutkaan koko ultran aikana) että on tuo vasen aivokammio hieman laajentunut, että se on hieman yli normaalin rajan (raja vissiin 10 ja mulla oli 10,4), että mun pitää mennä Naistenklinikan sikiötutkimuspoliklinikalle, jossa asiaa sitten tutkitaan tarkemmin. Tuntui että henki salpautuu ja tuli ihan uskomattoman kauhea ja ahdistunut ja pelokas olo! Ajattelin että voi ei, tää ei voi olla totta, ei voi. Kätilö ei halunnut sanoa mitään muuta, totesi vain viileästi että no niin, ole iloinen että sait ajan jo huomisaamulle. Se koko päivä ja seuraava yö oli yhtä ahdistavaa helvettiä, menin töihin vasta iltapäivästä (meillä onneksi melko liukuvat työajat) mutta en tietenkään pystynyt keskittymään mihinkään. Yhdentoista maissa illalla raahauduin töistä kotiin ja valvoin suurimman osan yöstä.
Tänään sitten oli se ultra ja jännitin sitä ihan hirveästi ja itku tuli, vaikka kuinka koitti pidätellä, heti kun piti asettua tutkimuspöydälle makaamaan. Onneksi lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen ja puhuikin, toisin kuin eilinen kätilö. Ja olin niin uskomattoman onnellinen kun lääkäri sanoi pitkään mittailtuaan, että sen vasemman aivokammion koko on normaali eli nyt se oli 8 mm. Voi sitä sanoinkuvaamatonta helpotuksen ja onnen tunnetta! En meinannut uskoa että oikeasti oli näin ja kovasti sitten kyselin että miten voi olla noin suuri ero kahdessa mittaustuloksessa, kun väliä on vain vuorokausi. Lääkäri sanoi, että ei voikaan olla, että tämä tämänpäiväinen mittaustulos on tarkempi, sillä heillä erikoisyksikkönä tarkemmat laitteet etc. Ja niinhän se tietysti on ja asiallahan oli vielä asiaan erikoistunut lääkäri. Ja muistin, että eilisessä ultrassa kätilö oli valitellut, ettei saa kunnon näkyvyyttä. Lääkäri sanoi, että minun pitää kuitenkin tulla kolmen viikon kuluttua tarkastukseen sinne sikiötutkimuspoliklinikalle, että sitten he vielä tarkistavat että aivokammio ei ole laajentunut. Sitä ihmettelen, että kun kerran tämänpäiväinen tulos on luotettavampi, ja jos se olisi tullut eilisessä ultrassa, niin miksi he kuitenkin tahtovat minut sinne uudestaan? Että voiko siinä maanantaisessa lukemassa, vaikka ehkä olikin virheellinen, olla jotain viittausta kuitenkin mahdolliseen myöhempään laajentumaan?
Tietysti olen aivan todella iloinen ja onnellinen, että kaikki selvisi hyvin, vaikka huolettaa ja pelottaa se kolmen viikon kuluttua oleva tarkastus. En halua edes ajatella mitä tapahtuisi jos luku olisi suurentunut etc. Mutta he sanoivat, että vaikka jollain olisi esim viikkoon 32 kaikki hyvin, senkin jälkeen voi yhtäkkiä tulla laajentumia. Tai vaikka syntymän jälkeen. Joten yritän olla ajattelematta tätä koko aikaa.
Miniasukkini kaikki muut mitat olivat oikein hyviä, oli niin ihana nähdä että siellä se itseään liikutteli, äidin oma kulta!
Tipu79 kyselit niistä raskausarpivoiteista, en ajatellut niitä käyttää, mielestäni tärkeintä on rasvata itseään jonkinlaisella kosteus-ym voiteella. Muutenkin rasvaan aina itseni joka suihkun jälkeen, joten en ole tehnyt tapoihini mitään muutosta.
Karvinen14 ja Tirpu, mulla menossa 19+4, enkä vieläkään ole huomannut mitään liikkeitä. Ehkä jotain pientä "murinaa" vatsassa..toiv pian tuntuu jo paremmin!
Onnea kaikille äsken ultranneille! Ja tsemppiä ja onnea tietysti myös kaikille sinne pian meneville! Toivottavasti en säikäyttänyt ketään tällä ultrajutulla.
Jospas lähtis kotiin..hyvää illanjatkoa/yötä kaikille[:)]!
 
ALKUPERÄINEN: Manteli
 Sitä ihmettelen, että kun kerran tämänpäiväinen tulos on luotettavampi, ja jos se olisi tullut eilisessä ultrassa, niin miksi he kuitenkin tahtovat minut sinne uudestaan? Että voiko siinä maanantaisessa lukemassa, vaikka ehkä olikin virheellinen, olla jotain viittausta kuitenkin mahdolliseen myöhempään laajentumaan?



Onpa sulla Manteli ollut raskas reissu. Mutta onneksi jälkimmäiset tulokset olivat kohdallaan.
Tämä nyt on helpommin sanottu kuin tehty, mutta lähtisin siitä että pienokaisella on kaikki kunnossa tämän jälkimmäisen ultran tulosten perusteella, mutta toki kun vauva kasvaa, niin ultraaminen on helpompaa ja sillä varmistavat vielä kerran että kaikki on todellakin kunnossa.  Eli haluavat vielä varmistaa tämän uudemman tuloksen ihan lääketieteellisistä syistä ja myöskin varmasti sinun mielenrauhasi vuoksi.

Onnea odotukseen!
 
Huomenta kaikki!

Juhannuksen surijoihin minäkin liityn mukaan tuon sään puolesta siis, sillä ollaan menossa huomenna vanhempieni mökille pariksi päiväksi ja nyt näyttää pahasti siltä että saadaan sadetta niskaan. Joten voi olla ettei viihdytä mökillä sitten ollenkaan jos sataa, noh onneksi ei oo kaukana mökki vanhempieni talosta joten helposti sitten voi mennä sinne mökin sijasta, isosisko perheineen on tulossa kanssa juhannuksen viettoon vanhempieni luokse niin kiva nähdä heitäkin pitkästä aikaa. Ja eihän se vesisade saunomista haittaa, mutta jokeen meneminen taitaa jäädä kun ei vesi lämpene yhtään näillä säillä.

iita: nyt tositan itseäni mutta minulle tuli päätös 4.6. äpakkauksesta (kävin kelan verkkopalvelussa kurkkimassa) ja nyt 15.6. oli paketti minulle. Eli eka tuli päätökset postissa ja sitten n. viikkoa myöhemmin paketti. Toivottavasti saat oikein hyviä ultrauutisia, me ollaan vieläkin tietämättömiä lapsukaisen sukupuolesta ja ollaan vähän mietitty että halutaan säilyttää se loppuun saakka et sanotaan synnytystapa-arvioinnissakin että ei tiedetä sukupuolta eikä haluta tietää.

karvinen: pikkuhiljaa hyvä tulee noiden hankintojen suhteen, vaatteita löytää myös kirpparilta ja huuto.netistä halvalla ja olenkin kummastakin niitä hankkinut, ihan turhaan ostaa kaikkea uutena kun kirpparilta löytyy melkein uusia vaatteita halvalla.. Mitenkähän sulla ultra onkaan mennyt kun se oli tänään?

jerose: eikös ollutkin? mutta tulipahan ainakin kaikki kysymykset esitettyä ja vastaukset niihin saatua kun mies oli mukana. Öisin mulle puskee hikeä jos peittoa on vähänkään liikaa päällä, selän päällä saa olla peitto mut jalat ja kädet pitää olla peitosta pois et pystyy nukkumaan. Sit jos on lämmintä ulkona niin puskee hikeä vaikka vaan istuu. Mulla onkin uutena oireena joka öinen närästys, 2h nukahtamisen jälkeen herään siihen että närästää ja ei aut muu kuin ottaa Rennie et saa nukutuksi ja tähän asti se on onneksi helpottanut.

Pitäsköhän meidän ehdottaa Adminille että vaihtais tänä keskustelun otsikon tuohon jerosen ehdottamaan? ja jos ei onnistu niin perustetaan uus ketju? Tässä ketjussa on vaan niin hyvä porukka mukana et haluais pitää joukon kasassa edelleen.

manteli: onpas sulla ollut melkoinen ultrareissu, onneksi kuitenkin kaikki oli pienokaisella hyvin lääkärin tekemässä ultrassa ja uskoisinkin että lääkäri vaan halua tarkistaa 3 viikon päästä että hänen tekemänsä diagnoosi on oikea. Kyllähän se on totta että heillä on ollut tarkemmat laitteet ja lääkäri tekemässä sen, joten usko sitä lääkäriä eläkä sitä puhumatonta kätilöä. Voimia sinulle odotukseen ja nauti siitä, vaikka tälläisen inhoittavan episodin jouduit kokemaan.

Sellaisia mietintöjä tällä erää ja hyvää juhannusta kaikile, jos sattuu etten kirjoittele ennen mökille lähtöäni!
Maajo
 
Takaisin
Top