Raskaudesta muille kertominen

Mekin vielä eilisen plussan jälkeen asiasta miehen kanssa puhuttiin ja hän haluaa oottaa ainakin ultraan asti että näkee onko kaikki siinä vaiheessa ok. ❤️
 
Onko teillä suunnitteilla miten kertoa? Molempien vanhemmille olisi kiva järkätä joku yllätys. Varsinkin kun anopille ensimmäinen lapsenlapsi niin varmasti tosi iso asia.
 
2 ystävää tietää, joista toinen on ollut tietoinen tästä matkasta 🤭 puoliso ei oo kertonut kenellekään.

@Tando mä mietin tänään vähän samaa. Oon kans toimistotöissä, joten sen suhteen viimeksi ei tarvinnu kovin pian kertoa ja en varmaan nytkään. Esihenkilölle varmaankin jossain kohtaa kerron aiemmin, kuin työkavereille, ellei tuu jotenkin voimakkaat oireet pälle 🙈 en tiedä odotanko nt-ultraan asti, että kerron ja käytän sitten pekkasia mahdollisiin käynteihin ennen sitä ja ultraan, kun ultraan joudun 1,5h matkan päöhän ja neuvolaankin n. 30min matka.
 
Me ei aiota kertoa kenellekään ennen ekaa virallista ultraa, mutta kyseessä molempien vanhemmille myös ensimäinen paljon odotettu lapsenlapsi, joten kovasti kyllä pohditaan jotain suloista tapaa kertoa asia sitten kun sen aika on🥹
 
Oon aiemmissa jäänyt kiinni omalle äidille aina ennen nt-ultraa, kun en oo jotain kiellettyä voinut syödä. 😅 Muuten kerrotaan vasta nt-ultran jälkeen. Ehkä täytyy kertoa tuleville isosisaruksille ja odottaa kauanko menee, että möläyttävät kaikille asian. 😂 Vois olla ihan hauska rikkinäinen puhelin.
 
Vielä en ole kertonut kenellekään, en siis puolisollekaan. 🙈
Olisi tarkoitus huomenna ostaa viikkonäytöllinen testi, kun kaupungissa käydään (ei lähde kylällä huhut heti liikkeelle), niin saan sen hälle laitettua naaman eteen.

Omalle äitille saatan kertoa tuossa kuun lopussa, kun tulee tänne tyttöä hoitamaan, saman vkl aikana voi joillekin kavereille selvitä, kun meillä vuosittainen kaverien viikonloppu vuokramökillä geimeineen. Jos vaikka jotain mitä en ite uskalla lähteä tekemään, enkä saa muita nakitettua hommaan. 🙃

Töistä olen nyt kesän hoitovapaalla, mutta jos vaan kaikki menee hyvin, niin siinä olisi jo nt-ultra ja nipt tehtynä kun lokakuun alusta taas töihin menen, niin varmaan kerron suoraan päällikölle ja mahdollisesti työkaverille tai kahdelle. Heidän tiedän jo esikoisen ajoilta osaavan olla hiljaa asiasta. 😆
 
Mä kans oon hoitojen aikana useammalle ystävälle ja perheelle puhunut, niin ovat jo tietoisia että missä mennään, ja miten hoitojen kanssa kävi tällä kierroksella. Muutenkin koen itselleni vieraaksi kovin piilotella asiaa läheisimpien ihmisten kanssa, niin voi hyvin olla että varhaisultran jälkeen aletaan pikkuhiljaa kertoa, kun tulee tilanteita eteen. Töissä ehkäpä nt-ultran ja nipt:in jälkeen, jos vaan sitä ennen ei tuu mitään megavaikeita oireita?
 
Meillä on lähetetty kuva raskaustestistä heti parille ystäville. Omille vanhemmille kerrottu heti kun on nähty kasvotusten, 1-3viikkoa testistä. Sen jälkeen sitä mukaan kerrotaan kun tuntuu.

En oo henk.koht yhtään odottelun kannalla, se tuntuisi itselle vaikealta.

On helmpompaa kun kanssaihmiset esim. auttaa alusta alkaen ja ymmärtää vaikka kovan väsymyksen.

Tehtiin samoin ekan kanssa.
 
Mä oon kertonut läheisille ystäville ja molempien perheet tietää. Lapsille ei olla vielä kerrottu, kun ne kuitenkin päiväkodilla tai koulussa möläyttää asian ja ei olla edes ekassa ultrassa vielä käyty. En tiiä missä välissä julkisesti kertois asian. Taustalla siis myöhäinen keskenmeno niin jotenkin ei uskalla edes luottaa NT-ultraankaan jos sinne asti päästään.
 
Kerrottiin ultran jälkeisenä päivänä lapsille; laitettiin telkkarista yllätyksenä ultravideo pyörimään ja lapset hölmistyneinä tuijotti kunnes isoimmalla välähti ja huusi "Ootko sä raskaana?!" :tears: Ihana reaktio oli kaikilta ja nyt. joka päivä kaikki haaveilee jo mitä vauvan kanssa aikoo puuhata.
 
Me kerrottiin mun vanhemmille heti ku testistä seuraavan kerran nähtiin (viikon päästä). Oon äitin kanssa höpötelly jo yritysvaiheessa mun vauvakuumeilusta niin se oli jo epäilly ku en ollu yhtäkkiä enää puhunu siitä mitään, me siis soitellaan joka päivä. En mäkään osaa ootella ja kerrottiin aika lailla kaikille kavereille sitä mukaa ku nähtiin, tuntuu että kovasti on se kulttuuri että pitäis ainaki nt-ultraan asti oottaa. Yks kaveri sano suoraan että ei kait tuosta nyt jo pitäis kertoo ku jos se menee kesken, mutta miks mä sitä mahdollista keskenmenoakaan sitte piilottelisin? Mun mielestä se on ihan liian tabu meillä vieläki minkä takia ihmiset ei ees ymmärrä kuinka yleistä se on, että jokanen varmasti tuntee jonku joka on sen kokenu mutta moni ei vaan tiiä. Siis toki ymmärrän että sitte jos se meneeki kesken niin saattaa saada kyselyitä miten raskaus sujuu ja se sitte on ikävää ku joutuu monta kertaa kertomaan että se meni kesken ja moni ei varmasti halua siihen tilanteeseen joutua, mutta mua se ei vaivaa ku oon tosi avoin ihminen muutenki ja oon tottunu jakamaan ilot ja surut.

Ja sitte vielä ku lähettiin reilu viikko testistä lomalle mun miehen kotimaahan, niin oli pakko kertoa kavereille miks en yhtäkkiä voi mennä niiden kanssa baariin, siellä saa vielä polttaa tupakkaa ravintoloissa sisällä. Ja töissä piti kertoa heti kun vaikutti työtehtäviin. Tänään oli nt-ultra ja siinä kaikki hyvin, niin ei ainakaan tarvi harmitella aikasin kertomista :)
 
äitini oli sattumoisin meillä kylässä kun plussasin niin kerroin sit samana iltana jo !

ja parhaille ystäville ja tietysti edellisen lapsen laskettu aika ryhmään :Winking Face:

puolisoni meni siitä huutelee jo puolitutuille naapureillekin aikaisessa vaiheessa ja eikä olla sitä sisänsä salailtu.

Ainoastaa omille lapsille ei olla vielä kerrottu (rv14+ menossa), kun heille se on niin pitkä aika odottaa sit sitä vauvaa.. ja esikoinen välillä puhuu sitä että ei olisi saanut synnyttää edes pikkuveljeä, niin ehkä just nyt ei ole paras hetki :D
 
Mä oon kertonut läheisille ystäville ja molempien perheet tietää. Lapsille ei olla vielä kerrottu, kun ne kuitenkin päiväkodilla tai koulussa möläyttää asian ja ei olla edes ekassa ultrassa vielä käyty. En tiiä missä välissä julkisesti kertois asian. Taustalla siis myöhäinen keskenmeno niin jotenkin ei uskalla edes luottaa NT-ultraankaan jos sinne asti päästään.
Ootteko kertoneet vielä lapsille? Miten meni tai onko suunnitelmaa? :)
 
Me ei olla, pitäisi tässä lähiviikkojen aikana kertoa :) Meidän 7v just muutama päivä sit tuli höpiseen että äiti sun mahassa on vauva! :Weary Cat Face: Täytyis tehdä vielä suunnitelma.. Laittaako laatikkoon ultrakuvan ja raskaustestin ja vaikka sen vauvan odotus kirjan.. Voisi siitä seurava vauvan kehitystä.. Kertokaa ideoita! :)
 
Viime viikolla (16) oli pakko kertoa laajemmin ja sanoa ettei ole enää salaisuus, kun jo pari viikkoa koittanut peitellä pientä kumpua :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Varhaisultran jälkeen kerrottiin molempien vanhemmille ja sisaruksille, NIPTin jaultran jälkeen muulle suvulle.
 
@Ruusupuu Tehtiin pieni kirjepaketti tuleville isovanhemmille. Laitettiin ultrakuva ja söpö 3D kortti missä oli muistaakseni vaunut tai jotain muuta vauva-aiheista. Korttiin kirjoitettiin runo kuinka heistä tulee vihdoin isovanhemmat pienelle maaliskuiselle seikkailijalle. Tykkäsivät kyllä oikein paljon :) Se vauvan odotus kirjakin on kiva idea.

Oletteko jo kertoneet, ja mihin päädyitte? :)
 
Läheisimmille kavereille ja perheelle kerrottiin nt-ultran jälkeen.
Rakenneultran jälkeen nyt alkaa sit olla vähän jo laajemman porukan tiedossa. Ei kuitenkaan olla julkisemmin minnekään someen tms. vieläkään julkaistu.
Toki ei ollakaan aktiivisimpia somepäivittäjiä, joten en välttämättä sillä puolella missään kohtaa hirveemmin huutelekaan :tears:
 
Takaisin
Top