Raskaudesta kertominen

Mun tekisi mieli kertoa jo kaikille, vaikka vasta plussasin 🙉 Todennäköisesti en kuitenkaan uskalla vielä kertoa pitkään aikaan, koska haluan saada ensin varmistuksen että jotain tuolla vatsassa oikeasti on.

Mullakin töiden puolesta ehkä vähän kinkkisempi tilanne. Pitäisi tässä ennen kesää käydä anomassa lisää virkavapaata, ja tarkoitus oli palata ensi tammikuussa töihin. Noh, mikäli tämä raskaus on todellinen ja etenee loppuun saakka, niin en ole palaamassa töihin kuin vasta kahden vuoden päästä aikaisintaan. 😅 Eli joudun nyt ensiksi ”valehtelemaan” että tulen takaisin töihin, vaikka en oikeasti tulekaan. Hirveät tunnontuskat tästä jo valmiiksi. 😂
 
Tunnen tän! Ei tuosta ole mitään tarvetta tunnontuskia ottaa, mutta ymmärrän hyvin miksi niitä silti tulee.

Itsellä on tilanne, että olen työtön ja sain työtarjouksen joitain päiviä plus-testin jälkeen. Tämänhän ei pitäisi olla mikään este työn vastaanottamiselle, mutta ongelma oli että työhön haettiin ihmistä, joka perehdytettäisiin nyt ajoissa ja joka olisi ollut olennaisessa roolissa erityisesti joulukuun kiiresesongissa. Itse olisin siis juuri ehtinyt päästä työhön sisään ja jättäytyä sitten mammalomalle pahimpaan mahdolliseen aikaan ja rooliin olisi kiireellä pitänyt ehtiä perehdyttää joku toinen, joka sitten mun töihin palatessa olisi ehtinyt olla siinä roolissa kauemmin kuin minä ennen vauvaa. Lisäksi vauvauutisista olisi joka tapauksessa pitänyt kertoa uudelle työnantajalle koeajan puitteissa.

Päädyin itse olemaan ottamatta työtä vastaan, koska tuntui liian pahalle ajatus työnantajan "huijaamisesta", vaikka samalla tiedän että raskaus on normaali osa elämää eikä työnantajan puolelta saisi vaikuttaa asioihin. Tunnistan myös oman etuoikeuteni tässä kun onneksi pystymme elämään tarvittaessa puolison tuloilla, eli työllistyminen ei ole minulle välttämättömyys tällä hetkellä. Toisaalta jännittää paluu työelämään sitten kun siitä on ehtinyt vauva-arjen jälkeen olemaan jo vähän pidempään poissa... mutta se on sitten sen ajan murhe.
 
Olin kertonut omalle perheelleni ja lähimmille ystäville lapsettomuushoidoista, joten hoidoista tietäville kerrottiin myös plussasta😊 En pidä asioiden peittelystä (varsinkin kun kyseessä on näin merkityksellinen asia) niin on ollut vapauttavaa, että on ollut ihmisiä, jotka tiesivät jo hoidoista.
 
Mullakin tekisi mieli jo kertoa ainakin kaikille läheisille 😅 Mutta haluaisin kertoa kasvotusten ja osa asuu kauempana. Nyt 7+5 ja ainoastaan mun äiti tietää puolison lisäksi. Puolison vanhemmille kerrotaan äitienpäivänä, sitä ennen on just varhaisultra. Sit muille varmaan pikkuhiljaa sen jälkeen.
 
Mua jännittää kanssa eniten bonuslapsille kertominen... Miehellä on edellisestä liitosta on pari 10+ vuotiasta, enkä yhtään tiedä, miten reagoivat uutiseen 🙈

Tulevalle isoäidille tekisi mieli kertoa jo kun on eka lapsenlapsi, mutta samalla pelottaa, että jos tapahtuu jotain, niin hänkin pettyy niin pahasti, ettei ehkä vielä uskalla.
 
Muokattu viimeksi:
Tänään oli kyllä tosi vaikeaa pitää suu supussa kun sisko perheineen kävi kylässä. Heillä ihana pian 2v poika, joka on mun silmäterä ja teki niiiiiiiin paljon mieli kertoa että joulukuussa hänelle syntyy kolmas serkku 😁😁
 
Eilen pyysin apua kaverilta ja arvasin, että jos avaan syitä tarkemmin, niin hän voi kyllä päätellä, että raskaana ollaan. Laitoin sitten iltasella viestin, että plussa on tullut, niin vastauksena tuli ensin ihana, sydämellinen onnitteluviesti ja myöhemmin vielä kiitokset siitä, että kerroin nimenomaan viestillä, koska hällä on myös omassa historiassaan lapsettomuutta. Nyt sai kuulemma hyvin prosessoida omia tunteitaan ensin itse.
 
Me kerrottiin tänään 8&11v:lle lapsille että heille tulee pikkusisar joulukuussa. Esikoisen ensimmäinen kysymys oli, että kenen huoneessa se nukkuu ja kuopuksen että oikeesti vai, ei! 😅 Hän on tottunut olemaan mun vauva 😁 ❤️ nyt sit pikkuhiljaa kerrotaan muillekin läheisille ja tutuille kun nähdään tulevien viikkojen aikana 🤗
 
Me kerrottiin eilen sisaruksille. Sanoin, että ollaan laitettu joululahja tilaukseen ja tilausvahvistus löytyy kirjekuoresta jos haluavat jo vihjettä. Avasivat kuoren jossa oli raskaustesti ja 15v tyttö sekos ihan täysin. Huusi vain onnessaan ja hyppäs molempien kaulaan. Vitsaili että hyvä kun tulee vauva ettei hänen vielä tarvi kun on niin kova vauvakuume jo. Pojat otti rauhallisemmin. Vanhempi 16v on ollut aika neutraali. Nuoremman 13v tajuntaan asia on mennyt vasta tänään. Luuli ensin että meille tulee koira. Kyllä se tänään jo suunnitteli opettavansa sen skuuttaamaan ja lumilautailemaan. 🥰
 
Apua kun ihan herkistyin tästä 😅❤️
 
Ollaan kerrottu mun siskolle, mutta ei vielä muille. Puoliso haluaisi kertoa äitienpäivänä omalle äidilleen josta tulee eka kertaa mummo. Mullakin kutkuttaisi jo kertoa mutta vähän vielä jännittää jos kaikki ei menekään hyvin niin haluaako sitten asiaa käydä läpi kaikkien kanssa.
Meillä on varhaisultra lauantaina niin ehkä sitten kuitenkin kerrotaan seuraavana päivänä ihan lähipiirille jos siellä näyttää olevan asiat ok.
 
Me kerrottiin aika aikaisessa vaiheessa, kun kyseessä on tosiaan ollut pakastealkiosiirto ja kaikki on olleet suurinpiirtein jo kärryillä siinä, että ollaan tässä prosessissa pitkään oltu. Ihan ei vielä kaikkia sukulaisia olla läpi käyty, mutta lähimmät ystävät, perhe ja molempien työyhteisöt tietää.
 
Heip!
Lähipiirin aikuisille ollaan kerrottu aika avoimesti jo koska ovat tienneet meidän olevan hoidoissa ja tiesivät myös PASin ajankohdan. Ja lähimmille työkavereille oon myös sanonut, lähinnä siksi että mulla on oloja jotka pakottaa välillä vessaan, syömään jne :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:Aikuiset ei mietitytä niinkään, mutta esikoinen 5v kylläkin. Tekis niiiiiin mieli jo kertoa! Mutta viikkoja on nyt vasta 8, onko se liian aikaista? Puhuttiin miehen kanssa että odotetaan seuraavaa ultraa mutta en millään malttaisi!
 
Mulla kanssa esikoinen 4-vuotias jolle mietin koko ajan että sanoisinko että äitillä on vauva masussa - se niin ilahtuisi! Tekisi myös mieli vielä yhdessä ultrassa käydä että se olisi ainakin silloin totta kun siitä kertoo. NT-ultra on vasta viikoilla 13+6 ja sinne tuntuu olevan hirveän pitkä aika.
 
Kerrottiin eilen miehen vanhemmille ja veljelle.

Askartelin 3-sivuisen "äitienpäiväkirjan", jossa ekalla sivulla luki äidille, seuraavalla anopille ja viimeisellä mummolle. Vikalla sivulla oli myös vauvatossu-tarrat, ja toivottajien joukossa tarra "New baby" 12/25.

No eihän se mummo tajunnut ekalla lukemisella silmäillä korttia kauttaaltaan (vaikka sen ääneen lukikin), ja homma vähän lässähti 😄

Vasta kun oltiin jo lähtöä tekemässä mainitsin sitten, että kannattaa lukea se kortti vielä uudestaan. Ilahtuneina ottivat uutiset vastaan.
 
Meillä oli varhaisultra perjantaina ja sopivasti sunnuntaina äitienpäivä. Anoppi, jolle tämä on siis eka lapsenlapsi, yllätettiin viemällä lahjakassi, missä langat ja tulostettu ohje vauvan haalarineuleeseen (neulomishullu henkilö kyseessä), sekä kupit joissa luki mummu ja pappa (tasapuolisuuden nimissä muki papallekin, vaikka äitienpäivä olikin). Korttiin kirjoitin meidän nimien perään "ja junior" ja väliin työnnettiin kopsu ultrakuvista.
Tää tais olla heille hyvin mieleenpainuva äitienpäivä, kun heillä oli jo vahva tunne ettei heistä koskaan tule isovanhempia kun lasten iät alkaa lähestyä tuota biologian rajaa...
 
Takaisin
Top