Joo, ei sinne rakenneultraan kyllä pysty odottelemaan, jos on enemmän tekemisissä. Kyllä se maha on joka kerta ollut ihan huomattava jo siihen mennessä, vaikka olen siis pitkä ja pitkäselkäinen nainen...
Miehen vanhemmille kerrottiin niin, että he tulivat meille kahville ja kirjoitin servetteihin mummi, pappa, setä (velikin oli mukana) ja laitoin servetit väärinpäin. Sitten kun istuivat pöytään sanoin, että oho oli servetit menny väärinpäin kääntäkääpäs ne! Ensin naureskelivat, mutta kun näkivät toistensa servetit ja tajusivat, nii sitte riemu repesi!
Ihanat tavat kertoa!Me ollaan kerrottu jo kaikille lähimmäisille, kenen kanssa oltais valmiita myös jakamaan suru. Kaikki on ollut niin innoissaan ja tuntuu ihanalta kun on niin monta jotka tietää. Eniten jännitti kertoa omalle isälle (aivan hirvee itkupilli) ja miehen vanhemmille (odottaneet lastenlasta vuodesta kivi ja keppi). Kerrottiin isälleni silleen, että kysyin saako meidän kesän reissulle tulla yks ylimääräinen matkustaja mukaan. Hän tajusi heti ja padot aukesi.
Täällä tietää yksi ystävä, koska hän odottaa itse lokakuista, ja äidilleni kerroin myös. Anoppi sai tietää vähän vahingossa, kun hän tuli terveyskeskuksen labrassa vastaan, josta sitten lähdin kävelemään neuvolaa kohti... Ei yhtään arvattavissa 
Ei haittaa yhtään, vaikka ajateltiin kyllä kertoa vasta toukokuussa ultran jälkeen! Luultavasti puetaan esikoiselle isovelipaita päälle, ja hän saa antaa kirjekuoren, jossa on ultrakuva. Toivotuille kummeille ajattelin lähettää kirjeenä ultrakuvan ja kirjoittaa vauvan näkökulmasta, haluaisivatko he ryhtyä hänen kummeikseen 
En pystynyt odottamaan sekuntiakaan 
Kyllä se täälläkin tulee yllättämään kaveripiiriä ja varmaan perhettäkin. (Hirvittää kertominen omalle perheelle + tutuille) Olen itsekin pitkään sanonut, etten lapsia halua, ellei sitten ole sellainen tilanne, että kaikki natsaa. (Puoliso, elämäntilanne, taloudellinen tilanne jne) Vela tai ei, en tiedä, mutta pikemminkin olen pitänyt lasten hankintaa järkiratkaisuna - olen itse kasvanut perheessä, missä ei ole rakkautta tai hyväksyntää saanut, ja olen aina halunnut olla varma, että mitä tahansa tapahtuu, lapsellani tulee olemaan hyvä (Rakastava ja läsnäoleva) isä ja äiti. (Itse en sitä olisi nuorempana ollut, ennen kuin sain hoidettua omat traumani). Olenkin pitkään ollut lapseton omasta valinnastani, ja tyytyväinen kyseiseen valintaan. Nyt olen kylläkin erittäin onnellinen muuttuneesta tilanteesta ja toivon että kaikki menisi kuten pitääkin loppuun asti!Täälä ei olla kerrottu vieläkään muuta kun yhdelle ystävälle.
Tuntuu jotenkin edelleen niin epätodelliselta tämän oireettomuuden kanssa. Ja sit töissä kertominen suorastaan hirvittää
Muutoinkin kun minut on varmasti aika vahvasti lokeroitu siihen "vela" lokeroon, jossa olen kyllä ollutkin tyytyväisenä, niin uutinen on varmasti monelle todella yllättävää.
Ymmärrän siis totaalisesti epätodellisuuden tunteesi - se on vahvasti läsnä täälläkin! Tsemppiä sulle kun päätä kertoa uutisesta, toivottavasti saat positiivisen vastaanoton! 
ja kavereillekin kerrottiin 
