Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Burkei
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mun paras kaveri sekä mammakaveri jonka kanssa ollaan molemmat yritetty samaan aikaan ja piinailtu yhdessä tietää. Muuten ei aiota kertoa ennen nt-ultraa läheisille ja ennen rakenneultraa laajemmin. Varmaan ostetaan esikoiselle jonkinlainen isovelipaita, jonka kautta ilmoitellaan. 😊

Mun äiti tosin varmaan näki kuvan testistä kun esikoinen klikkasin pois videosta jota katsottiin ja sekös ärsyttää, kun äiskä on aina tunkemassa nokkansa kaikkialle, joten on ihan viimeisenä mun listalla niistä ihmisistä joille tahdon kertoa. Toivon todella että osaa edes pitää suunsa kiinni jos jotain näki, koska kysyi että 'mitäs muita kuvia siellä oli?!' just siihen sävyyn että yritti urkkia uutisia. Tämä mun haluttomuus kertoa sille mitään on siis seurausta siitä että sillä on ollut tapana levitellä mun yksityisasioita...😒
 
Me ollaan kerrottu lapsille,et viel tulee iltatähti. Ovat kaikki onnessaan ja suunnittelevat hoitorinkiä. Toki on ikääkin 10,13,15 ja 22 mittarissa vauvan synnyttyä 😁. Itse ajattelen et tää on raskaus josta saan vielä nauttia ja panostaa vauvaan erilailla kun en ole kiinni niinkään enää heissä.

Parhaat ystävät tietää. Pomolle en kerro ennenkuin on puoliväli. Aloitin vasta uudessa työssä viikkoa ennen plussaa. En tohdi mainita, et sori jäänkin pois sit jo kohta😅
 
Mä olen miettinyt tätä paljonkin, että missä vaiheessa keillekin kertoisi. Aiemmasta plussasta ei kerrottu kellekään, vkm:stä kerroin parille ystävälle, kun tuli vain sellainen sopiva hetki vastaan yhdessä keskustelussa, mutta muille en ole kertonut, vaikka läheinen olenkin esim. äitini ja siskon kanssa. Ei vain ole ollut sellaista luontevaa hetkeä asialle, vaikka en sinänsä vastusta ajatusta, että he asiasta tietäisivät.

Varmaankin vähintään vu:hun asti odotan, ennen kuin haluan, että kerrottaisiin esim. mun perheelle, mies saa päättää sen jälkeen miten haluaa omalle perheelleen kertoa. Varmaankin kuitenkin vasta sitten ekan kolmanneksen jälkeen laajemmin. Muuten voisi kertoa aiemminkin laajemmin, mutta ajatus siitä, että "pitäisi" kertoa sitten huonoja uutisia jos keskeytyy, tuntuu ahdistavalta.

Mun siskoni sai ensimmäisen lapsen loppukeväästä, ja on myös meidän vanhempien eka lapsenlapsi. Voisin omalle perheelle vaan vihjata, että laittakaapas meitä varten sitten vauvan kamat säästöön 😁Meidän lapsesta tulisi miehen vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, niin joku spessumpi tapa voisi olla kiva, mutta mies ei sellasia ehkä harrasta 😁.
 
Lauantaina paljastin kivalla kuvalla mun perheen whatsapp ryhmässä että tällä hetkellä raskaana, ja jos kaikki menee hyvin niin kolmonen syntyy ensi vuoden huhtikuussa. No mun nuorin veli oli mökillä, missä tietysti mukana meidän mummi ja mun iskä, ja hänen kihlattu. Mummi oli nähny sen kuvan mun veljen puhelimesta ja nyt illalla kun kotiin jo päässyt mökiltä, niin klo 21 jälkeen lähetti mulle tekstiviestin jossa lukee näin: Ei ei ja ei Minä en jaksa enää.
Yritin hänelle soittaa, kaksi kertaa mutta ei vastaa.

Lähetin sitten hänelle viestiä takaisin että en nyt ihan ymmärrä tuota hänen viestiään, ja kerroin että pahoitin siitä viestistä mieleni. Lisäksi mainitsin että meidän perhe, meidän lapset, ei ole hänen taakkansa ollenkaan. Ei oo viestiin toistaiseksi myöskään vastannu.

Yritä tässä nyt sitten alkaa nukkuu ja rauhoittua. Uskomatonta. En ois ikinä uskonu..
 
@alinah olipa todella erikoinen ja kurja viesti mummilta (ymmärsihän oikein?).

Toivoisi, että aikuiset ihmiset osaisi pitää mölyt omassa mahassaan, mutta aina onnistuu ihmisten ajattelemattomuus ja typeryys yllättämään.
 
Kyllä hän ymmärsi oikein. Tästä tietysti omalle äidille avauduin ja kertoi että saman tapaista mummi möläytellyt suustaan kun äiti odotti nuorimaista veljeäni. Meitä on neljä sisarusta.
 
Oho multa jäi tuosta "n" pois :D tarkotin, että ymmärsinhän mä oikein että mummi oli tämä viestittelijä. Mutta siis täysin kurja reaktio. Onneksi pystyt omalle äidillesi avautumaan ja häneltä saat näemmä vertaistukea 😬
 
Kyllä hän ymmärsi oikein. Tästä tietysti omalle äidille avauduin ja kertoi että saman tapaista mummi möläytellyt suustaan kun äiti odotti nuorimaista veljeäni. Meitä on neljä sisarusta.
No onpa harvinaisen typerä kommentti 😱 Olen pahoillani, tuli varmasti todella harmistunut olo. Mutta mujukoot hän omassa jaksamattomuudessaan, ei ole teiltä pois 🩷
 
Kyllä hän ymmärsi oikein. Tästä tietysti omalle äidille avauduin ja kertoi että saman tapaista mummi möläytellyt suustaan kun äiti odotti nuorimaista veljeäni. Meitä on neljä sisarusta.
Todella asiatonta! Tuosta loukkaantuisi kuka vaan.
 
Oli "pakko" kertoa myös nyt aamulla mun työparille, mikä tilanne, kun varsinkin näiden aamukokousten aikaan on ihan mahdoton sanoa, iskeekö yhtäkkiä joku kukomiskohtaus ja pakko laittaa mikit ja kamerat kiinni.

En ois jaksanu toistuvasti keksiä jotain tekosyitä käytökselle, ja jotai olis kuitenki sanottava, jos joutus yhtäkkiä vaikka kesken esityksen pyytää häntä jatkaan esittelyä. Hän oli tosi iloinen mun puolesta ja ymmärsi tilanteen täysin, ja sen, että en tosiaankaan vielä laajemmin aio asiasta kertoa, ja voin kyllä luottaa, että hänen kauttaan asia ei leviä
 
Siis mua tentattiin eilen töissä oonko raskaana ja millon tulee vauva. Tänään toinen henkilö kysyi myös onko vauva tulossa, mitä ihmettä🤯 hirvee turvotus vissiin kun ei tää maha vauvaa vielä oo pitkään aikaan😂 eilen väistin kysymyksen, tänään myönsin🫢
 
Meillä tietää miehen vanhemmat, kun mennään sinne viikonlopuksi (asuvat 500km päässä) ja helpompi et tietävät, jos joku ruoka ei maistu yms. Mua kyl stressaa jo matka kun nytki saa juosta vessassa koko aika, nii matkalla ei oo tarpeeksi huoltoasemia 😂
Mun äidille ois kiva kertoa. Jotenkin tuntuu et jos tapahtuisi ikäviä juttuja, nii ois helpompi sit et läheiset tietäisi ❤️ mut oonki vähä pessimisti välillä 🫣
Sisko on tiennyt lapsettomuushoitojen alusta asti et yritetään, koska käydään samassa kaupungissa missä hän asuu hoidoissa 😊
 
Mies on kertonu yhdelle työkaverille ja kaverilleen. Itse olen vasta kertonut yhdelle työkaverille. Omille vanhemmille ja veljen perheelle sekä miehen äidille ja hänen veljen perheelle kerrotaan todennäköisesti sitten, kun ollaan käyty siellä varhaisultrassa. Jos sieltä saadaan ultrakuva niin ajateltiin, että meidän lapset yhdessä pitäis sitä ultrakuvaa ja otettas sitten kuva ja lähetettäs se heille.
Voin sanoo, että tää raskaus tulee olemaan kaikille todellinen yllätys 😄 Ollaan aikaisemmin tehty aika selväksi ettei meille tule enempää lapsia, mutta niin se mieli voi muuttua ❤️ Ikäerokin tulee olemaan aika iso niin ei muutenkaan kukaan odota, että meille enää olis tulossa vauvaa 😅
 
Meillä esikoinen täyttää 9vuotta tammikuussa, kuopus täytti just tässä elokuussa 5v. Ja tietysti vuoden päästä 6v. Että ikäeroa täällä meilläkin näillä tulee olemaan sisarukseensa.
 
Mies on kertonu yhdelle työkaverille ja kaverilleen. Itse olen vasta kertonut yhdelle työkaverille. Omille vanhemmille ja veljen perheelle sekä miehen äidille ja hänen veljen perheelle kerrotaan todennäköisesti sitten, kun ollaan käyty siellä varhaisultrassa. Jos sieltä saadaan ultrakuva niin ajateltiin, että meidän lapset yhdessä pitäis sitä ultrakuvaa ja otettas sitten kuva ja lähetettäs se heille.
Voin sanoo, että tää raskaus tulee olemaan kaikille todellinen yllätys 😄 Ollaan aikaisemmin tehty aika selväksi ettei meille tule enempää lapsia, mutta niin se mieli voi muuttua ❤️ Ikäerokin tulee olemaan aika iso niin ei muutenkaan kukaan odota, että meille enää olis tulossa vauvaa 😅
Meilläkin -15 ja -20 syntyneet. Ihanteellinen ikäero minä sanoisin! 🤣 Kerkiää keskittyä vauvaankin paremmin ja vanhemmat osaa jo itse tehdä asioita!
 
Takaisin
Top