Raskaudesta kertominen

Asutaan pienellä kylällä, yksi kun tietää niin pian koko kylä.. Itse kertonut muutamalle ystävälle ja isommille sisaruksille, sekä isälleni ja minin isän äidille + sisaruksille.
Täällä vähän samaa ongelmaa, että pitää hyvin tarkkaan kenelle kertoo missäkin vaiheessa. Haluaisin jakaa asian tiettyjen kavereiden kanssa, mutta tiedän juttu leviää heiltä takuu varmasti puolessa tunnissa joka paikkaan.
Ei olla siis vieläkään kerrottu kellekään, odotetaan nt-ultraa. Sen jälkeen pitää varmaan harkita töissä kertomista pikkuhiljaa. Tosin sielläkään en haluaisi asiaa levittää vielä "pakollisia" tahoja pidemmälle..
 
Paria ystävää lukuunottamatta ei olla vielä kerrottu kellekään. Viikonloppuna olisi tarkoitus kertoa isovanhemmille.
 
Omalle lapselle kertominen jännittää jotenkin eniten, jos kuitenkin jotain ikävää sattuu 😔
 
Omalle lapselle kertominen jännittää jotenkin eniten, jos kuitenkin jotain ikävää sattuu 😔

Tän vuoksi maltoin mieleni nt-ultraan asti . Sen verran pienet lapset itsellä vielä, ettei heidän tarvitse kokea sitä menetyksen surua 5- ja 7-vuotiaina. Toki voihan vieläkin käydä jotain, mutta todennäköisyydet pahalle enää pienet ❤️🙏
 
Meillä kerrottiin esikoisen syntymäpäivillä koko suvulle! Eli nyt meillä kaikki tietää, kaikissa ympäristöissä eli suvussa, ystävissä ja töissä. 🤭
Tämä on varmasti hurjan hyvä tapa kertoa. Suurin osa, ellei jopa kaikki, saa tiedon samaan aikaan. Ei tarvitse miettiä, kenelle kertoo milloinkin ja miten kertominen tapahtuu. Meillä esimerkiksi minun äiti oli aidosti loukkaantunut, kun ehdittiin kertoa esikoisen tulosta miehen vanhemmille ensin 😅
 
Lapsille (5- ja 7-v) piti kertoa jo aika alussa, kun kyselivät, miksi äiti on niin kipeä (pahoinvointi). Sitten miehen vanhemmille, kun tarvittiin lastenhoitoapuja kun en päässyt hakemaan lapsia pkodista ja koulusta. Sitten muillekin ripotellen, kun tuli puheeksi. Omien vanhempien reaktiota olin jännittänyt, kun aina kauhistelivat että ei kai lisää, miten jaksatte. Mutta olivat he sitten kuitenkin tosi mielissään. Samoin kaikkien positiivinen suhtautuminen on lämmittänyt mieltä :-)
 
Täällä jotenkin tää kertominen vaan venyy ja venyy.. Eikä enää jotenkin ees oo mikään kiire kertoa mihinkään :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Mun vanhemmille ja siskoille on kerrottu, mutta muuten ei vielä mihinkään. Puolison perheelle kerrotaan joulukuun aikana, kun vaan löytyisi ajankohta että pääsisi kertomaan livenä. Meidän lapsella tulee olemaan miehen puolelta myös siis kaksi veljeä, mutta heillekään ei olla vielä kerrottu, olen jättänyt sen aikatauluttamisen miehen harteille.
Töissä pitäisi kai kohta kertoa myös. Haluaisin kertoa esimiehelle kasvotusten, mutta hän käy harvoin meidän toimistolla ja on jäämässä vielä isyysvapaalle joulukuussa, niin kohta tulee kiire:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: tammikuulle asti voi olla hankala piilotella vatsaa muilta kollegoilta.
 
Itse kerroin parille hyvälle ystävälle heti, kun plussa ilmestyi testiin, tiesin ettei tieto leviä sieltä minnekään. Nyt olisi tarkoitus kertoa molempien lähipiirille jouluna, kun nähdään porukalla. Täytyy sanoa, että mua jännittää ihan kamalasti kertoa, varsinkin omille vanhemmille :No Evil Monkey: heillä on sellainen tympeä tapa suhtautua asioihin, ja oletan, että saan ensimmäiseksi kuulla vaan kauhisteluja, että miten me nyt tuollaista ollaan menty tekemään?!? Vaikka toki ovat varmasti alkujärkytyksen jälkeen iloisia asiasta.

Aloitan uudessa työpaikassa tällä viikolla, ja hakiessani tätä työtä, kerroin raskaudesta heti haastattelussa. Työ on aika projektiluonteinen ensimmäiset 2v niin halusin heidän olevan tietoisia minut valitessaan minun omasta 'deadlinestä'. Sekin oli jännää kertoa, mutta oon kyllä tyytyväinen että näin tein :) eipä tarvi sen suurempaa numeroa tehdä asiasta sitten kun alkaa maha näkymään.
 
Me kerrottiin heti varhaisultran jälkeen useammalle kaverille sekä tuleville isovanhemmille. Sitten 12. viikolla ultran jälkeen laajemminkin. Heti alkuun tuntui, että haluaa kertoa lähimmille ihmisille, jotta tietävät missä mennään, eikä tarvitse viikkotolkulla pimittää oikeita kuulumisia😅 Silläkin uhalla, että kaikki ei olisi mennytkään alkuraskaudessa putkeen.
 
Täällä vihdoin kaiken panttaamisen jälkeen on tultu raskauskaapista. 1,5vk sitten ehdin vihdoin jutella esimiehen kanssa ja tällä viikolla kerroin sitten lähimmälle tiimille. Vielä pitäisi muutamalla ystävälle kertoa.
 
Takaisin
Top