Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja miuk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllähän tilanteet muuttuu, kun ikää tulee. Vaikka kuinka olisi joskus ollut lapsivastainen, niin ei se tarkoita etteikö mieli saisi muuttua :)
 
Niin ja sekään ei kai oo mitenkään poikkeuksellista ettei yleisesti ottaen välitä niin hirveesti lapsista, mutta haluaa silti jossain kohtaa omia ja välittää niistä. :)
Tietty jos oikein on painottanu ettei oo mitään mielenkiintoa saada lasta niin voihan sitä jotain kommenttia tulla.. mut eihän se niin vaarallista oo! Voi sanoa jotain "elämä yllättää, Eskoseni" takas ja jengi jää miettimään et oliko vahinko :D Mun mielestä mielipidettä saa muuttaa. Tai no, sit kun kersa on jo siinä, ei oikein voi enää, mut niinku yleensä asioissa..

Mä oon aina tullu ihan ookoosti toimeen lasten kanssa kyllä jos tarve vaatii mutta en oo mikään semmonen ylettömän lapsirakas.. Musta on ihan hauska sivusta seurata lasten hassuja edesottamuksia yms mutta jos vaikka meen kaverille kylään jolla on lapsia, en tosiaan jaksa leikkiä lasten kanssa vaan mielummin vois laittaa vaikka videon pyörimään että saa rauhassa kahvitella :D Mutta oman lapsen kanssa on jotenkin ihan eri juttu, sitä jaksaa.
 
Sama täällä, mä en erityisemmin tykkää lapsista - paitsi omistani. Silti oon aina tiennyt haluavani lapsia. Mäkään en jaksa "vieraiden" lasten kanssa leikkiä, kaupassa huutavat ja kiukuttelevat lapset pistää vaan ärsyttämään.
 
Kyllä sitä varmasti väki onkin haavi auki, kun selviää. Kyllä mä sen tiedän, et oma on rakas. En vaan yksinkertaisesti innostu muiden lasten touhotuksista, ehkä siksi, kun en osaa olla niiden kanssa ja ne pelottaa. Kouluikäiset on jo eri asia :)
 
Mä ajattelen tätä asiaa myös siltä kannalta, että ei ne lapset pysy lapsina ikuisesti. Tässä on kyse niin paljon muustakin kuin vain siitä, että haluan söpön vauvan tai hauskan leikki-ikäisen. Ajan kanssa siitä ihmisen alusta tulee koululainen ja teini, aikuinen, keski-ikäinen, ja jos oikein vanhaksi päätän elää niin saatan nähdä lapseni eläkepäivätkin! Ja meidän suhde muuttuu ja elää. Suku jatkuu, elämä jatkuu. Lapsuus on lyhyt.
 
Muakin aina ennen ärsytti vieraat lapset (siis jos ne käyttäytyivät häiritsevästi), ennen kun sain oman. Nyt niissä toistenkin lapsissa näkee paljon muutakin kuin vain ne ärsyttävät jutut. Ja ymmärrän senkin, että ne vanhemmat kärsii siitä huutamisesta jne paljon enemmän kuin satunnaiset sivusta katsojat.
 
Nyt on muuten alkanut kiinnittää huomiota muiden lapsiin. Kauppareissulla huomaan katselevani lapsiperheitä ja mietin, minkä ikäisiä niiden mukana taapertavat pikkuihmiset on. Tarkkailen niiden käyttäytymistä ja eleitä ja ja ja... Eilen kahvilassa yks lapsi tillotti mua rattaista pienillä pyöreillä nappisilmillä kun mä söin. Oli kiva lounashetki, ennen olisin häiriintynyt siitä.
Kai se oma lapsi sit muuttaa ajatuksia pikku hiljaa :)
 
Te muut osaatte niin hyvin sanoa, miltä musta kans tuntuu. Oon muuten Sannis huomannu saman :)
 
Mä olen aina ollut niin lapsirakas, etten osaa jotenkin edes kuvitella teidän joidenkin tilannetta. Mä olen se joka hymyilee lapsille takaisin ja peuhaa tuttujen kanssa :D en jaksa uskoa, että kukaan lähipiiristä osaa ihmetellä edes - jokainen tietänee, että se laosi jossain kohti yksinkertaisesti tulee :)
 
Abu, mä oon aina halunnu olla tommonen :D Ehkä, kun en oo koskaan ollu lasten kanssa juuri tekemisissä, niin en osaa olla niiden kaa ja ne pelottaa.
 
Mulla on viisi nuorempaa sisarusta, joista nyt nuorin vasta pian 8v :) Ja olemme aina asuneet omakoti alueella, jossa lähinnä lapsiperheitä. Niin elänyt aina lasten keskellä, kaipa sitä on tottunut. Ja sitten ohjannut uimakouluja, liikuntakerhoja ja vaikka mitä lapsille :) työskennellyt päiväkodissa ja koulussa.. :D
 
Hauska lukea ku muillaki hieman "lapsivastaisuutta" tai ei niin kauhiaa vauvakuumeilua. Itsekkään en voi sanoa et koskaa oisin ollu mikään kunnon kuumeilija. Nykyisen miehen kanssa se vaan jossai vaihees sit tuntu oikealta ja lähinnä lähdettii ajatuksella et tulloo jos tulloo.

No vissii myöskää ulospäin en nii hirmu äiti ihminen oo ollu. Lähinnä ku työssäki ja muutoinki enemmän oon ton nuorison kaa ollu tekemisissä, ei vauvoja eikä leikki-ikäisiä. Hauska oli kuulla esikon kohdalla jälkikätee et olivat vanhat työkamut (osa) luullu et fb kuvassa oli jonku muun lapsi ku vihdoin sinne jossai vaihees kuvan laitoin esikosta :) Olivat sitte lähemmiltä ystäviltä kyselly et hei hetkinen, onko se sen lapsi :D vissii ois pitäny koko raskausaika postailla jotai masukuvia jos mihinki ja kuulutella asiaa ympäriinsä, nii ei ois ollu niiin suuri uutinen. Mut silläpä pähkälkööt, en tuu tästäkää mitää julkistempausta tekee. Jos puheeksi tulee niin ok, muutoin vaan lähimpien kanssa.
 
Hei auttakaa mua! Tarvitsen mielipiteitä!

Oon nyt viikolla 8+ ja just tulin ultrasta kuvien kanssa. Tekisi ihan hirveästi mieli kertoa mun vanhemmille. Homma on kuitenkin sellainen, että ollaan lähdössä sunnuntaina pariksi viikoksi Afrikkaan appivanhempien luo, ja luulen, että mun äiti hermoilisi ihan kauheasti, jos tietäisi mun olevan siellä raskaana ja näin alkuvaiheessa. Appivanhemmille kerrotaan sitten siellä paikan päällä, ja mun vanhemmille on koko ajan ollu tarkotus kertoa matkan jälkeen. Kaikki ottavat varmasti uutisen suurella ilolla vastaan, mutta mun äidiltä on odotettavissa just hermoilua ja todennäkösesti jonkin verran paheksuntaakin. (Mitä sinne nyt täytyy lähteä ja eikö sekin raha olisi kannattanut säästää ja mitä jos jotain tapahtuu.) Välit on kyllä läheiset, ja kurja on ollu salailla tähänkin asti. Toinen kuitenkin kutoo jo toiveikkaana pieniä sukkia.

Mitä teen? Oisko se äiti kuitenkin iloisempi siitä, että sille kerrottaisiin ennen kuin anopille?
 
Samaa mieltä muiden kanssa ^ eiköhän se tykkäisi, kun saisi tietää :)
 
Mä kertoisin vasta matkan jälkeen, syystä siitä, että jos hän on kerta huolehtivaista sorttia niin säästät molempien hermoja. Ei hän enää raskauden edetessä edes muista, että sai kuulla uutiset myöhemmin kuin anoppi :wink

Ymmärrän tuskan, onhan kyse hänen tyttärensä raskaudesta eikä anopin. Mut silti. Hyvillä mielin matkalle vaan, ja kerrot sit hänelle tuliaisina vauvauutiset!
 
En osaa päättää! Täytyy pitää neuvottelu miehen kanssa, kun se tulee töistä. Jos vaikka muutettaiskin suunnitelmaa. Nyt kun on kuitenkin todistusaineistoa, että vauva on elossa ja voi hyvin, ja gynekin sanoi, että se on siellä ihan turvassa, matkustat minne vaan. Ollaan kuitenkin matkusteltu hirveästi aikaisemminkin ja kaikki on mennyt aina hyvin, niin ehkä äiti osaisi luottaa, että osaan nytkin toimia ihan järkevästi.

Mulla ihan sydän hakkaa, kun mietin tätä! Vähän lähtee suhteellisuudentaju. :D
 
Mun mielestä sulla on hyvä syy kertoa miehen puolen suvulle aiemmin kun siellä nyt vierailet :) Itse säästäisin oman äitini hermoja. Loppujen lopuksi typerää niiltä jotka miettii kelle sanottiin ensin. Mulla osa läheisistä kavereista tietää raskaudesta mutta yksi hyvä kaveri jota vastikään treffasin ei tiedä raskaudesta eikä tm:stä. ollaan kyllä läheisiä mutta jostain syystä en vaan halunnut ihan kaikille kertoa. Kaikki raskaana olevat ja olleet jotka tiedän ovat sanoneet vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen joten en usko että äitisikään loukkaantuisi. Mutta tietysti teet just niin kuin parhaaksi tuntuu! :) Mun tekee kans välillä ihan hirveesti kertoa äidille, mutta kuitenkin tuun aina siihen tulokseen että haluan vielä odottaa ensimmäisen kolmanneksen loppumista, ihan vain oman epävarmuuteni takia..
 
Takaisin
Top